Browsing by Subject "metso"

Metsokantojen (Tetrao urogallus) huomattava taantuminen Suomessa ja etenkin maan eteläosassa on liitetty metsä- ja maatalouden aiheuttamaan metsien pirstoutumiseen. Pirstoutuminen muokkaa elinympäristöä voimakkaasti vähentäen sopivan elinympäristön määrää ja vaikuttaen siten saatavilla olevan ravinnon, sopivien pesäpaikkojen sekä soidinpaikkojen määrään. Elinympäristön rakenteen muuttuminen ja pirstoutumisen aiheuttama reunavaikutus voivat myös suosia erilaista petoyhteisöä kasvattaen saalistuspainetta, ja etenkin pesäaikaisen saalistuksen eli pesäpredaation on havaittu olevan yleisempää peltojen ja hakkuuaukkojen pirstomissa metsissä. Pesäpredaatio on monille lintulajeille tärkein syy pesinnän epäonnistumiseen, ja huono pesintämenestys puolestaan tuottaa tappioita koko populaation lisääntymismenestykselle. Luontaisten petojen lisäksi saalistuspaine myös vieraslajien toimesta voi olla suurempi pirstoutuneessa ympäristössä. Haitalliseksi vieraslajiksi määritelty supikoira (Nyctereutes procyonoides) on nykyään Suomessa jo yleisin keskikokoinen peto, ja pesäsaalistajana se voi runsastuessaan vaikuttaa myös lintukantoihin. Myös Etelä-Suomessa sijaitsevan Nuuksion metsokanta on taantunut, mutta syytä ei tunneta. Tarkoituksenani oli selvittää, mikäli pesäpredaatio tai vieraslajin läsnäolo voisivat olla Nuuksion metsokannan ongelmia. Tutkimuksen tavoite oli selvittää 1) muistuttaako Nuuksio pesäpredaatioasteeltaan Keski-Suomeen sijoittuvan Karstulan karua yhtenäistä metsäaluetta vai pääkaupunkiseudun pirstoutuneita viherkäytäviä, 2) vaikuttaako ympäristön rakenne maisematasolla pesien selviytymiseen, ja 3) vaikuttaako ympäristön rakenne maisematasolla supikoiran vierailuihin koepesillä. Toteutin tutkimuksen Nuuksiossa pesäpredaatiokokeilla, ja mittasin petojen paikallista tiheyttä ja aktiivisuutta hajupostikokeella. Koepesiä ja hajuposteja seurattiin riistakameroilla. Vertasin Nuuksion pesäkoe- ja hajupostiaineistoa Karstulasta ja pääkaupunkiseudun viherkäytäviltä vuotta aiemmin saatuihin pesäpredaatiokoeaineistoihin. Pesäpredaatioaste oli Nuuksiossa matala, noin kahdeksan prosenttia. Kolmesta tutkimusalueesta Nuuksion pesäpredaatioaste oli alhaisin, ja kaupungin viherkäytävillä puolestaan korkein, sillä pesistä saalistettiin lähes puolet. Nuuksiossa havumetsällä oli negatiivinen vaikutus pesäpredaatioon pienemmällä mittakaavalla, ja viherkäytävillä puuttoman alueen osuuden vaikutus pesäpredaatioon oli positiivinen. Maisemalla ei sen sijaan ollut vaikutusta supikoirahavaintoihin Nuuksion hajuposteilla, eikä supikoiria havaittu Nuuksion koepesillä lainkaan. Hajupostien supikoirahavainnot vaikuttivat painottuvan yhtenäisen metsäalueen reunoille, mutta tutkimuksen aineistolla reunavaikutus ei ollut havaittavissa. Viherkäytävien koepesillä supikoira oli kuitenkin yleisin vierailija. Yhdistettäessä Nuuksion ja viherkäytävien pesäkoeaineistot maisema vaikutti supikoirahavaintoihin koepesillä, mutta vaikutus riippui tarkasteltavasta mittakaavasta. Maisematasolla havumetsä vaikutti negatiivisesti supikoirien vierailuihin koepesillä, mutta pienemmällä mittakaavalla kosteikot vetivät supikoiria puoleensa. Tutkimuksen tulokset viittaavat siihen, ettei pesäpredaatio yksinään olisi syy Nuuksion metsokannan taantumiseen. Pesäpredaatio vaikuttaakin olevan verrattain pieni ongelma karuilla metsäalueilla, kuten Nuuksiossa ja Karstulassa, johon Nuuksio on hyvin verrattavissa huolimatta sijainnistaan lähellä pääkaupunkiseutua. Nuuksion metsokannan pienenemisen taustalla saattaakin pesäpredaation sijaan olla muita, vaikeammin ratkaistavia ongelmia, joita on syytä tutkia metsojen säilyttämiseksi Nuuksiossa.

Tämä pro gradu -tutkielma on Metsähallituksen tilaama tutkimus, joka on jatkoa aiemmin Linda Uusihakalan julkaisemaan pro gradu -tutkielmaan. Tutkielma perustuu Nuuksion järviylängöltä vuosina 2020 (Uusihakala) ja 2021 (Nurmi) kerättyihin koepesä- ja hajupostiaineistoihin ja niiden analyysiin. Tutkielman tarkoituksena on tuottaa uutta tietoa metson (Tetrao urogallus) suojeluun Uudellamaalla sekä selvittää syitä Nuuksion metsokannan heikentymisen taustalla. Tutkielman tavoitteena oli selvittää, 1) onko metsien pirstoutumisella ja maisematason muuttujilla vaikutusta metson pesinnän onnistumiseen, 2) mitkä lajit ovat yleisimpiä metson pesäpetoja Nuuksion järviylängöllä, 3) aiheuttaako supikoira (Nyctereutes procyonoides) häirintää metson soitimelle Nuuksiossa ja 4) esiintyykö supikoiria tilastollisesti vähemmän metson soidinalueilla verrattuna satunnaisesti määritettyihin linjoihin. Tutkimuksessa rakennettiin vuosittain 40 metson pesää imitoivaa koepesää ja 20 hajupostia, joita seurattiin riistakameroiden avulla seitsemän vuorokautta. Koepesiin sijoitettiin jokaiseen neljä fasaanin (Phasianus colchicus) munaa. Tämä aineisto yhdistettiin analyysia varten Uusihakalan aiemmin kerätyn ja eri sijoitteluperusteisen aineiston kanssa. Yhteensä koepesiä oli analyysia varten 80 kappaletta ja hajuposteja 40. Tilastollisessa mallintamisessa käytettiin yleistettyjä lineaarisia malleja (GLM) sekä G-testiä (G–test of goodness-of-fit). Analyyseihin tarvittavat maanpeiteluokat pohjautuivat Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) verkkosivuilta avoimesti ladattavaan CORINE Land Cover 2018 -rasterikartta-aineistoon. Rakennetuista 80 koepesästä selviytyi seitsemän vuorokauden aineistonkeruuajankohtana yhteensä 73 pesää eli seitsemän tuhoutui. Pesiä tuhosivat supikoira (n=3), närhi (Garrulus glandarius) (n=2), näätä (Martes martes) (n=1) ja talitiainen (Parus major) (n=1). Pesäkokeiden perusteella pesien saalistus ei ole pääasiallinen syy metsokannan taantumiseen, koska pesäpredaatioaste oli alhainen (9 %). Analyysin perusteella rakennettu alue selitti parhaiten koepesien kohtaloa. Rakennetun alueen suhteellisen osuuden lisääntyminen koepesän ympärillä heikensi sen selviytymismahdollisuuksia. Hajuposteilla pienpetohavaintoja tehtiin yleisimmin supikoirasta (n=16). Supikoiran ohella hajuposteilla vieraili pienpedoista näätä (n=9), kettu (Vulpes vulpes) ja mäyrä (Meles meles) (molemmat n=6). Maisemamuuttujien vaikutusta ei pystytty yhdistämään supikoirahavaintoihin, mutta soidinalueilla supikoirahavaintoja tehtiin merkittävästi vähemmän kuin satunnaisilla koealoilla. Supikoirien aiheuttama saalistus voi olla täten merkittävä riskitekijä metsojen pesinnän onnistuvuudelle etenkin kansallispuiston reuna-alueilla. Pääkaupunkiseudun jatkuva rakentamispaine aiheuttaa metsien pirstoutumista, mikä heikentää metsoille suotuisia elinympäristöjä Nuuksiossa. Suojelun tehostamiseksi supikoirakannat tulisi pitää kohtuullisen alhaisina. Lisäselvitykset viherkäytävien tilasta, liikenteen vaikutuksista ja ihmismelun aiheuttamista haitoista metsokannalle ovat hyviä tutkimusaiheita tulevaisuudessa.

The effects of reindeer fences on wildlife is known, but less studied phenomenon. The aim of this study was to gather information about collision rate and mortality of grouses, more closely on willow grouse, capercaillie and black grouse, due to reindeer fences. In the study there were 139 kilometres of reindeer fence in six different locations in Lapland, Finland. In two of these locations there were marking treatment of fences with yellow and black plastic tubes with two different densities. In four locations, fences were marked with 50 mm of LPDE plastic stripes in yellow, blue, orange and reflecting aluminium. The study was conducted between May/2014 – June/2015. The fences were patrolled once a month. The observations included dead grouses hanging in the fence or corpses nearby the fence. Also, indirect collision evidence, such as feathers in the fence was included to observations. During the study year 330 collisions were observed. The first two months of observations were removed from the analysis due to uncertainty of the timing of collisions. Also, one of the locations were removed because of unregular patrolling. Therefore, the study consists total of 154 observations. The study included untreated fences as control parts. Depending on the location, 0,3-1,9 collisions per kilometres per year in the control part were observed. Corpses of 73 grouses were found. In 81 cases, collision evidence was found but the grouses were disappeared, and therefore survival or injuries of the grouses could not be confirmed. Based on variance analysis, marking of fences did not reduce collisions. By using QGIS and R, GPS-information of collision points were combined and studied with parameters of site classification, forest height, DTW-moisture index and elevation model, available from open data sources of Natural Resources Institute Finland and National Land Survey of Finland. The effects of the parameters to the collision points were studied within radiuses of 50, 100 and 300 metres. Statistical methods of R and Bayes were used to study interactions of the parameters to the collision risk. The effect of site classification on the collision risk was not as strong as expected. On the other hand, DWT-moisture index predicted increasing collision risk depending on location. Based on Bayes statistics, yellow stripe marking had the greatest likelihood to reduce collision risk and more dense tube marking was more effective to reduce collision than less dense marking. Based on results of this study, reindeer fences are mortality factor for grouses and especially locally reindeer fences can be significant mortality factor. Marking method should be inexpensive, durable to weather conditions, and provably reducing collisions, if applied widely. Advancing tube marking development could be a solution. Based on one-year study it is not possible to get information about year to year fluctuations of grouse population densities and its significance and influence in collision density. Therefore, more long-term studies are required.

Metsäkanalintujen elinympäristövaatimukset tunnetaan Suomessa hyvin ja elinympäristöihin kiinnitetään yhä enemmän huomiota osana metsän- ja luonnonhoidon toimia. Metso (Tetrao urogallus) ja pyy (Tetrastes bonasia) ovat elinympäris-töjen valinnassaan melko tarkkoja ja lajien välillä on selkeitä eroja. Elinympäristöjen ennakkotarkasteluun ei tällä hetkellä ole olemassa monipuolisia metsäsuunnittelun työkaluja ja lentolaserkeilauksella kerättyä aineistoa ei ole käytetty metsä-kanalintujen elinympäristötutkimuksiin Suomessa. Tässä kvalitatiivisessa tutkimuksessa selvitettiin Maanmittauslaitoksen vuonna 2012 keräämän lentolaserkeilausai-neiston soveltuvuutta potentiaalisten metso- ja pyyelinympäristöjen ohjaamattomaan luokitukseen. Aineiston pulssitiheys oli 0,74–0,8 / m2. Tutkimusalueena oli noin 1 200 hehtaaria Metsähallituksen omistamaa metsätalousmetsää Hämeenlinnan Evolla. Tutkimusalue jaettiin 16 x 16 metrin soluihin. Laserkeilausaineistosta laskettiin viisi elinympäristöä kuvaavaa lisäpiirrettä: latvuspeitto CC, alikasvostunnus US, puuston korkeusosuuden tiheystunnus k60_den, korkeusosuuden keski-hajonta H60_stdv sekä pituustunnus H_max. Menetelmänä käytettiin solukohtaista ohjaamatonta luokitusta (K-means), joka jakoi solut 43 luokkaan. Edelleen kohdennettuun maasto-otantaan valittiin 16 luokkaa. Säteeltään kiinteitä 9 metrin ympyräkoealoja mitattiin alueelta kaikkiaan 168 kpl, joista selkeitä pyykohteita ja vähintään arvosanalla 8 arvioituja metsokohteita oli molempia 12 kpl. Ohjaamaton luokitus ei nostanut esiin yhtä tai useampaa potentiaalisia kohteita kuvaavaa luokkaa, vaan potentiaalisten kohteiden lisäksi luokissa oli paljon ei-potentiaalisia soluja. Vähintään arvosanalla 8 arvioitujen metsokohteiden lisäpiirteet täyttäviä kohteita oli suhteellisesti eniten luokissa 3, 7 ja 8 osuuksilla 40,4 %, 35,6 % ja 31,8 %. Vastaavasti pyylle osuudet luokissa 4, 18 ja 20 olivat 38,4 %, 28,5 % ja 23,8 % minimiarvosanalla 6. Tutkimusalue sisältää arvioitujen kohteiden lisäpiirteiden perusteella hyviä elinympäristöjä metsolle (Arvosana ≥ 8) 15,0 % ja pyylle (Arvosana ≥ 6) 9,2 % sen pinta-alasta. Korkeimman arvosanan kohteiden lisäpiirteiden arvojen herkkyysanalyysissä alueet olivat vastaavasti 8,5 % ja 14,4 % kunkin lisäpiirteen ± 30 % marginaaleilla. Arvosanarajoite toimi loogisesti eli lisäpiirteiden vaihteluväli kapeni arvosanan kasvaessa. Tuloksena saadut poten-tiaaliset solut olivat toisiinsa erittäin kytkeytyneitä molemmissa analyyseissä vaikka käytetty menetelmä oli täysin riip-pumaton solujen sijainnista toistensa suhteen. Pyyhavainnot olivat potentiaalisuutta kuvaavalla solulla neljässä ja hyvin lähellä potentiaalisuutta kuvaavaa solua kahdessa havainnossa kuudesta, kun lisäpiirteiltään potentiaaliset solut valittiin arvosanoihin perustuen. Käytetyn aineiston kyky kuvata tässä tutkimuksessa määritettyjä potentiaalisia kohteita on siis lupaava. Aineiston kykyä tulee kuitenkin edelleen testata ennen kuin luotettavia metsäsuunnittelun työkaluja voidaan soveltaa operatiiviseen käyttöön.