Browsing by Subject "metsäkanalinnut"

The modern, intensive silviculture has affected negatively to the grouses. Main reasons are changes in the ground vegetation and decreasing proportion of blueberry. Main features for grouse habitats are variety in the forest cover and protection from the understorey. In managed forests fluctuation can be increased via thickets. Thicket size varies from couple of trees to approximately two ares. Tickets are uncleared patches containing trees in various sizes. To highlight grouses via game-friendly forest management, information about the habitat is required in the forest site and broader area. Observations about the grouses in the forest site and the information about capercaillie’s lekking sites, willow grouse’s habitats and the wintering areas have been beneficial. Information about grouse densities and population’s fluctuations has been gathered via game triangles. Guide books about game husbandry contain information about grouse habitats and thicket characteristics. The aim of this study was to investigate, whether it is possible to model suitable thickets and grouse habitats with open GIS (Geographical Information Systems) material via GIS- analyses. Examined grouse species in modelling were capercaillie, black grouse and hazel grouse. Weighted Overlay was done with ArcMap- software. Suitable thickets and habitats were examined in the whole research area and in suitable figures. Based on the results of the analysis, theme maps were made to represent the research area’s suitability for thickets and grouse habitats. The needed material for the thickets was collected and GIS- analyses were made in the research area in Tavastia Proper, Hausjärvi. For the research, 12 one-hectare squares were created. Together 45 suitable areas for thickets were charted via field inventory. After the field inventory and GIS- analyses, the results were compared. Key figures from the tickets were number of the thickets, areas, distance to the nearest thicket, averages and standard deviations. Statistical methods were applied to examine possible statistically significant differences between areas and between distances to the nearest thicket. Performed tests were One-Way ANOVA and Kruskall-Wallis. Grouse habitat’s tree characteristics were examined with up-to-date forest management plan. Tree characteristics were examined from 17 suitable figures, covering total area of 42,6 hectares. In field inventory, the average amount of found thickets in research grid was 3,8 and with modelling 1,4. The average area of thicket was 76,9 m2 in field inventory and 252 m2 in modelling. The average distance between thickets was 12,6 meters in field inventory and 24,8 meters with modelling. In field inventory thickets covered approximately 2,9 percent and modelled 3,6 percent of the research grid’s total area. According to statistical analyses, there was statistically significant difference between the inventory method to the total thicket area and distance to the nearest thicket. According to the modelling and forest management plan, capercaillie’s habitats were located in mature pine stands. Black grouse habitats were located in spruce dominated, young forest stands. Hazel grouse habitats included high proportion of broad-leaved trees, which were visible in ecotones between forest and field. Common for capercaillie, black grouse and hazel grouse habitats were minor surface area and mosaic-like structure. As a result, thickets and grouse habitats can be modeled with open GIS-material. However, modelling requires knowing the characteristics of thickets and examined species. With weighted overlay thickets were not found in areas where canopy density and spruce volume were naturally low. Research is needed to verify thicket’s occupation with trail cameras. The ecological impacts on the research area by saving thickets require evaluation.

Suomalaiset metsäkanalintukannat taantuivat 1970-luvulta uudelle vuosituhannelle tultaessa. Laskeva trendi näyttää monella alueella sittemmin pysähtyneen, mutta sekä metson (Tetrao urogallus), teeren (Lyrurus tetrix) että pyyn (Tet-rastes bonasia) kantojen tilaan ja tulevaisuuteen kohdistuu merkittävä huoli. Ympäristössä tapahtuvien muutosten, ilmastonmuutoksen ja maankäytön vaikutus kanalintukantoihin on osoitettu selvästi. Sen sijaan metsästyksen merkitys kanalintupopulaatioiden muokkaajana on huomattavasti vähemmän tutkittu ja tunnettu aihe. Riistakantojen sääntelyyn liittyy merkittäviä epävarmuuksia ja yksi isoimmista on sääntelyn toimeenpanon epävarmuus. Sääntelijä ei voi varmuu-della tietää, missä määrin toimenpiteet auttavat saavuttamaan asetettuja tavoitteita. Sääntelijä toteuttaa yleensä jota-kin verotusmallia ja pyrkii kontrolloimaan metsästäjien saalismäärää. Sääntelyratkaisut kuitenkin vaikuttavat siihen, miten hyvin tässä onnistutaan. Suomessa metsäkanalintujen metsästyksessä on viime vuosikymmeninä välillä tiukennet-tu ja välillä kevennetty rajoituksia. Sääntelyn voi sanoa muuttuneen entistä adaptiivisemmaksi. Suomessa valtion mailla metsästystä hallinnoi Metsähallitus. Metsähallitus kerää vuosittain alueiltaan riistakantatietoa sekä lupametsästäjiltä saalispalautteita. Näistä saatavan tiedon avulla Metsähallitus pyrkii mitoittamaan alueidensa lu-pametsästyksen ekologisesti ja sosiaalisesti kestävälle tasolle. Tässä tutkimuksessa halusin saalispalautteiden avulla sel-vittää, vaikuttiko 2016 tehty metsästäjän henkilökohtaisen saaliskiintiön muutos metso- tai teerisaaliisiin. Niin sanotus-ta pistekiintiöstä, jossa jokainen saalislintu oli tietyn pistemäärän arvoinen, ja pidemmän luvan ostamalla sai enemmän pisteitä käyttöönsä, siirryttiin yksinkertaisempaan asiakasystävällisempään järjestelmään. Uudessa saaliskiintiössä met-sästäjä saa ampua kaksi metsäkanalintua vuorokaudessa. Metsoja saa ampua vain yhden vuorokaudessa ja kaksi koko metsästyskauden aikana. Sääntelyjärjestelmän muutoksen vaikutuksien lisäksi työn tarkoituksena oli tutkia suomalaisen metsäkanalinnustuksen ilmiömaailmaa 2003–2019 arvioiden pyyntiponnistuksen, lintukannan, yksikkösaaliin ja verotusasteiden keskinäisiä suhteita sekä kehitystä. Peilasin näitä aihepiirin tutkimuskirjallisuuteen. Testasin saaliskiintiön muutoksen vaikutuksia hierarkkisella lineaarisella regressioanalyysillä ja vertaamalla mallien yhteensopivuutta aineistoon Akaike-informaatiokriteereillä. Muissa aineiston analyyseissä käytin Pearsonin korrelaatiokerroinvertailua. Tilastollisina ohjel-mina käytin SPSS- ja MS Excel -ohjelmistoja. Saaliskiintiön muutoksen seurauksena metsästäjien metsosaalis pieneni noin 16 %. Teerisaaliissa ei puolestaan havaittu tilastollisesti merkitseviä muutoksia. Pyyntiponnistus näyttäytyi merkittävimpänä kokonaissaaliin selittäjänä. Pyyntipon-nistus vaihteli kohtuullisesti vuosien välillä, vaikkakin ei yhtä paljon kuin lintutiheydet. Metsästäjien yksikkösaaliin to-dettiin korreloivan kohtalaisesti ja positiivisesti lintukannan kanssa. Metsäkanalintujen kokonaisverotusasteet näyttäy-tyivät maltillisina (metso 4,3 %, teeri 8,8 %, pyy 4,6 %). Verotusasteiden ei havaittu korreloivan lintukannan tiheyksien kanssa. Aineistossa metson verotusaste oli pienin matalan tiheyden aikaan 2015–2017, mutta tätä ennen metson vero-tusaste oli suurimmillaan kannan ollessa harva. Teerellä puolestaan verotusaste jäi pieneksi sekä matalimpien, että kaikista korkeimpien kannantiheyksien aikaan. Tutkimusjaksolla todettiin metson sekä pyyn verotusasteissa laskeva trendi. Vaikuttaisi siltä, että saaliskiintiön muutos ei vaikuttanut negatiivisesti kanalintujen metsästyksen ekologiseen kestävyy-teen. Metson osalta kokonaissaaliin voi jopa sanoa laskeneen merkittävästi. Tulokset tukevat monia ruotsalaisnorjalai-sessa riekkotutkimuksessa tehtyjä keskeisiä havaintoja metsäkanalinnustuksen ilmiömaailmasta. Ne tarjoavat Metsähalli-tukselle ja muille kanalinnustuksen sääntelijöille eväitä kestävän ja optimaalisen metsäkanalintujen verotuksen tavoit-teluun, sääntelyjärjestelmän kehittämiseen sekä epävarmuuksien hallintaan.

Metsäkanalinnut (Tetraonidae) elävät talousmetsissä, jotka kattavat 86 % Suomen maa-alasta. Metsänuudistaminen tehdään usein avohakkuuna ja metsikkötasolla tapahtuvat muutokset vaikuttavat metsäkanalintujen elinmahdollisuuksiin. Uudistusaloilla on pyritty turvaamaan riistan elinympäristöjä säästämällä luontaisia alikasvosryhmiä riistatiheiköiksi. Metsäkanalintujen elinympäristövaatimuksena on metsän rakenteellinen suoja ja riittävä ravinto. Ravintoa löytyy varpukasvillisuudesta ja lehtipuista ja suojaa tarjoaa alikasvos. Alikasvosryhmiä on hyödynnetty metsänuudistamisessa jo aiemmin ja sitä käytetäänkin esimerkiksi eri-ikäisrakenteisen metsän uudistamisessa. Riistatiheikköjen hyödyt perustuvat olettamuksiin eli tutkittua tietoa ei ole. Riistametsänhoitoon on kuitenkin tehty oppaita ja työohjeita. FSC-sertifioinnissa säästetään alikasvosryhmiä ja pyritään vaikuttamaan metsikön lehtipuuosuuteen. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tutkia metsänuudistamisen aikana säästettyjä riistatiheikköjä ja säästöpuuryhmiä. Aineistoa kerättiin Etelä-Savon ja Etelä-Karjalan alueelta UPM Metsän maanmuokkauksen laadunvalvonnan yhteydessä yhteensä 45 kuviolla, joista 39 oli riistatiheikköjä ja 23 säästöpuuryhmiä. Tässä tutkimuksessa oli tavoitteena selvittää uudistusaloille säästettyjen riistatiheikköjen ja säästöpuuryhmien topografisen sijainnin vaikutusta tiheikköihin ja ryhmiin. Myös metsänomistajan käyttämän sertifiointijärjestelmän vaikutusta lehtipuuosuuteen sekä tiheikköjen määrään hehtaarilla selvitettiin. Tiheiköistä selvitettiin peittävyyttä, lehtipuuosuutta ja aluskasvillisuuden esiintymistä. Säästöpuuryhmistä selvitettiin lehtipuuosuus, pituus ja läpimitta. Aineisto analysoitiin SPSS-ohjelmistolla ja tilastollisissa testauksissa käytettiin Kruskal-Wallis -testiä. Tuloksena saatiin tiheikön topografisen sijainnin vaikuttaneen tiheikön peittävyyteen. Säästöpuuryhmän topografinen sijainti ei sen sijaan vaikuttanut puustoryhmän pituuteen tai läpimittaan, kun taas säästöpuuryhmän sijainti vaikutti ryhmän lehtipuuosuuteen. Metsänomistajan käyttämä sertifiointijärjestelmä ei vaikuttanut tiheikköjen hehtaarinkohtaiseen määrää, mutta FSC-sertifioiduilla kuvioilla olleissa tiheiköissä lehtipuuosuus oli suurempi kuin PEFC-kuvioilla. Tulos oli tilastollisesti merkitsevä, mutta vaihtelu oli suurta. Tutkimuksessa tuotettiin riistatiheiköistä myös kuvailevaa tietoa. Riistaiheikköjen keskimääräinen osuus koko uudistuskuvion pinta-alasta oli 3,6 % ja säästöpuuryhmien 2,2 %. Tuloksilla pystytään havainnoimaan riistatiheikköjen ja säästöpuuryhmien optimaaliset sijainnit. Riistatiheikköjen sekä säästöpuuryhmien ennakkosuunnittelussa tulee löytää uudistusaloilta metsäkanalinnuille suotuisimmat elinympäristöt, mutta tärkeintä olisi tutkia riistatiheikköjä lisää. Riistatiheikköjen hyöty metsäkanalinnuille ja muulle riistalle tulee tutkia esimerkiksi riistakameraseurannoilla. Alikasvosryhmien selviytyminen uudistushakkuun jälkeen tulee selvittää, jotta saadaan tietoa ovatko alikasvosryhmät käyttökelpoisia riistatiheiköiksi Nykytiedon valossa tiheiköt sekä säästöpuuryhmät tulee jättää alaville paikoille, jotta tiheiköt olisivat mahdollisimman peittäviä ja säästöpuuryhmissä olisi enemmän lehtipuita. Elinympäristöjen huomioiminen on 20 vuodessa lisääntynyt ja tehokkaan koulutuksen myötä metsäkanalintujen elinympäristöt pystytään huomioimaan yhä tehokkaammin tulevaisuudessa. Jatkossa tärkein toimenpide on kuitenkin uuden tutkimustiedon tuottaminen.