Browsing by Subject "mielisairaudet"
Now showing items 1-3 of 3
-
(2016)Pro gradu -tutkielmani käsittelee naisten mielisairauksia 1800-luvun Englannissa. Käytän lähteenäni eri vuosikymmenillä vaikuttaneiden kahdeksan lääkärin tekemiä oppikirjoja ja kirjoituksia mielisairauksista. Tutkin erityisesti sitä, miten lääkärit määrittelivät ja suhtautuivat naisten mielisairauksiin ja mitä heidän diagnosoimansa sairaudet kertovat 1800-luvun englantilaisen yhteiskunnan käsityksistä terveestä ja normaalista sekä sairaasta ja epänormaalista. Tuon esille, kuinka psykiatrian alalla tapahtui 1800-luvun aikana monia merkittäviä muutoksia, joista monet liittyivät mielisairauksien diagnostisiin kysymyksiin, sairauksien ymmärtämiseen sekä hoitomuotoihin. Tutkimukseni on luonteeltaan kvalitatiivinen ja vertaileva tutkimus. Se edustaa lähestymistavaltaan historiallista kuvailevaa psykopatologiaa. Teoreettinen lähtökohta tutkimukselleni perustuu pääosin näkemykseen, että mielisairauksia on käytetty perinteisten tautiluokitusten lisäksi sosiaalisen kontrollin välineinä. Tutkimussuuntaa edustavat esimerkiksi Michel Foucault ja Andrew Scull. Tutkielmani jakautuu kolmeen osaan. Ensimmäisessä osiossa tarkastelen lääkäreiden käyttämiä selitysmalleja mielisairauksien syistä. 1800-lukua voidaan pitää aivobiologian aikakautena ja biologiset tekijät nousivat suosituimmaksi mielisairauksien selitysmalliksi. Erityisesti perimää pidettiin yhtenä merkittävänä mielisairauksien aiheuttajana. Toisaalta kaikki lääkärit huomioivat myös erilaiset psykososiaaliset tekijät mielisairauksien taustalla, vaikka niille annettu painoarvo vaihtelikin. Toisessa osiossa käyn läpi sitä, miten ja millä kriteereillä lääkärit diagnosoivat ja luokittelivat naisten mielisairauksia. Yleisiä mielisairausdiagnooseja olivat mania, melankolia, monomania, hysteria ja lapsivuodemielenvikaisuus. Kaikki diagnoosit eivät kuitenkaan olleet vuosisadan lopullakaan vielä täysin yhtenäisiä, sillä lääkärit erosivat toisistaan joissakin diagnostisissa kysymyksissä. Keskeisiä tekemiäni havaintoja naisten mielisairauksista on, että ne olivat hyvin voimakkaasti yhteydessä naisten biologiseen toimintaan, kuten kuukautiskiertoon ja raskauteen, sekä toisaalta seksuaalisuuteen. Mielisairaudet ilmensivät ja kuvasivat usein yhteiskunnan arvojen kannalta jotakin epänormaalia ja epätoivottavaa. Samalla ne muodostivat vastakohdan yhteiskunnan arvoille ja käsityksille normaalista. Toisaalta mielisairaudet myös rakensivat ja vahvistivat vallitsevia käsityksiä terveydestä ja normaaliudesta. Kolmannessa osiossa tuon esille erilaisia hoitomuotoja, joita lääkärit suosittelivat potilaille. Erityisesti mielisairaalalaitos koki suuria muutoksia 1800-luvulla sen muuttuessa ainakin tavoitteiltaan pelkästä säilöntäpaikasta hoitavaksi laitokseksi. Myös hoitomenetelmät kokivat merkittäviä muutoksia kun moraaliset hoitomuodot kasvattivat suosiotaan erilaisiin pakkokeinoihin nähden. Toisaalta lääkärien kehittämät menetelmät ja mallit eivät aina päässeet toteutumaan käytännön syiden, kuten kasvavien potilasmäärien vuoksi.
-
(2021)Tutkielmassa tarkastellaan Suomen valtion suhdetta kansalaisiinsa vuonna 1935 säädetyssä sterilointilaissa. Laki mahdollisti henkilön pakkosteriloinnin rotuhygieenisin tai sosiaalisin perustein ilman tämän suostumusta. Tavallisimpia sterilointiperusteita olivat tylsämielisyys, vähämielisyys ja mielisairaus, mikäli sairaus todennäköisesti olisi perinnöllistä, tai sairas ei kykenisi pitämään jälkikasvustaan huolta. Luonnottomana pidetty sukuvietti mahdollisti steriloinnin, jos sen uskottiin aiheuttavan vaaraa muille ihmisille. Lähdeaineisto koostuu sterilointilakia valmistelleen komitean mietinnöstä, lain eduskuntakäsittelyjen pöytäkirjoista, valmiista sterilointilaista, sitä täydentäneestä sterilointiasetuksesta sekä aiheen uutisoinnista Helsingin Sanomissa, Hufvudstadsbladetissa, Suomen Sosialidemokraatissa ja Tulenkantajissa vuoden 1929 alusta vuoden 1935 loppuun. Tavoitteena on selvittää valtion ja yksilön valtasuhdetta sterilointilain säätämisessä sekä julkista keskustelua aiheesta. Aineistoa tarkastellaan Michel Foucault’n biovallan käsitteen ja seksuaalisuuden historian avulla. Foucault’n mukaan moderni valtio politisoi kansalaistensa ruumiit tarkoituksenaan muodostaa terveistä yksilöruumiista terve valtioruumis. Sukupuoli ja seksuaalisuus tarjosivat väylän ja työkalun. Valvomalla, mittaamalla ja luokittelemalla kansalaisiaan valtio loi normiston, jonka täyttämällä kansalainen lunasti oikeutensa. Ihanneihmisen vaatimukset alittaneet olivat yhteiskunnallinen riski, jonka eliminoimiseksi valtio tarpeen vaatiessa turvautui voimakeinoihin. Mentaliteettihistoriallisesta näkökulmasta pyritään analysoimaan sterilointilain säätämiseen vaikuttaneiden mentaliteettien rinnakkaiseloa. Suomalainen sterilointilainsäädäntö noudatteli pitkälti samoja linjoja kuin yleislänsimainen ja erityisesti pohjoismainen eugenistinen liike 1900-luvun alussa. Rotuhygienia näyttäytyi perinnöllisyystieteen ja psykologian uusimmista opeista ammentavana ratkaisukeinona teollistuneen yhteiskunnan ongelmiin ja suoranaiseen degeneraatiopaniikkiin. Väestön säätelyä steriloinnin avulla pidettiin yhtäältä modernin tieteen saavutuksena, toisaalta yksilönvapautta loukkaavana pakkovaltana. Siitä puhuttiin sekä siveellisten arvojen säilyttämiskeinona että tuhoajana. Tutkielmassa osoitetaan, että sterilointilain edistäjät Suomessa olivat pieni joukko miespuolisia asiantuntijoita, joilla oli myös henkilökohtaisia intressejä laki voimaansaamiseksi. Kehyksenä käytetty luokittelu normaaliin ja epänormaaliin edusti pitkälti heidän maailmankatsomustaan. Aloite lakiin tuli samoilta henkilöiltä, joita sen säätämisessä pääasiallisesti kuultiin. Toisaalta sterilointilakia kannatettiin laajasti sekä poliittisessa oikeistossa että vasemmistossa. Kohdehenkilöt ymmärrettiin lähtökohtaisesti yhteiskunnallisiksi objekteiksi, ja usein heiltä puuttuivat poliittiset oikeudet. Lisääntymisen estämistä pidettiin huoltotoimenpiteenä sekä heille itselleen että tärkeimpänä yhteiskunnalle. Uutisointia tarkastellessa käy ilmi, että julkinen mielipide oli sterilointilain puolella. Suurimmassa osassa lehtikirjoituksia toisinnettiin lakia kannattaneita näkemyksiä. Ainoa kategorisesti lakia vastustanut julkaisu oli Tulenkantajat, jonka toiminta oli kuitenkin valtakunnallisesti marginaalista. Vähäinen kritiikki paljastaa, kuinka vallitseva sterilointimyönteinen mieliala oli asiantuntijatahojen lisäksi koko yhteiskunnassa. Terve ja puhdas väestö nähtiin välttämättömänä tulevaisuuden turvaamiseksi.
-
(2021)Tutkielmassa tarkastellaan Suomen valtion suhdetta kansalaisiinsa vuonna 1935 säädetyssä sterilointilaissa. Laki mahdollisti henkilön pakkosteriloinnin rotuhygieenisin tai sosiaalisin perustein ilman tämän suostumusta. Tavallisimpia sterilointiperusteita olivat tylsämielisyys, vähämielisyys ja mielisairaus, mikäli sairaus todennäköisesti olisi perinnöllistä, tai sairas ei kykenisi pitämään jälkikasvustaan huolta. Luonnottomana pidetty sukuvietti mahdollisti steriloinnin, jos sen uskottiin aiheuttavan vaaraa muille ihmisille. Lähdeaineisto koostuu sterilointilakia valmistelleen komitean mietinnöstä, lain eduskuntakäsittelyjen pöytäkirjoista, valmiista sterilointilaista, sitä täydentäneestä sterilointiasetuksesta sekä aiheen uutisoinnista Helsingin Sanomissa, Hufvudstadsbladetissa, Suomen Sosialidemokraatissa ja Tulenkantajissa vuoden 1929 alusta vuoden 1935 loppuun. Tavoitteena on selvittää valtion ja yksilön valtasuhdetta sterilointilain säätämisessä sekä julkista keskustelua aiheesta. Aineistoa tarkastellaan Michel Foucault’n biovallan käsitteen ja seksuaalisuuden historian avulla. Foucault’n mukaan moderni valtio politisoi kansalaistensa ruumiit tarkoituksenaan muodostaa terveistä yksilöruumiista terve valtioruumis. Sukupuoli ja seksuaalisuus tarjosivat väylän ja työkalun. Valvomalla, mittaamalla ja luokittelemalla kansalaisiaan valtio loi normiston, jonka täyttämällä kansalainen lunasti oikeutensa. Ihanneihmisen vaatimukset alittaneet olivat yhteiskunnallinen riski, jonka eliminoimiseksi valtio tarpeen vaatiessa turvautui voimakeinoihin. Mentaliteettihistoriallisesta näkökulmasta pyritään analysoimaan sterilointilain säätämiseen vaikuttaneiden mentaliteettien rinnakkaiseloa. Suomalainen sterilointilainsäädäntö noudatteli pitkälti samoja linjoja kuin yleislänsimainen ja erityisesti pohjoismainen eugenistinen liike 1900-luvun alussa. Rotuhygienia näyttäytyi perinnöllisyystieteen ja psykologian uusimmista opeista ammentavana ratkaisukeinona teollistuneen yhteiskunnan ongelmiin ja suoranaiseen degeneraatiopaniikkiin. Väestön säätelyä steriloinnin avulla pidettiin yhtäältä modernin tieteen saavutuksena, toisaalta yksilönvapautta loukkaavana pakkovaltana. Siitä puhuttiin sekä siveellisten arvojen säilyttämiskeinona että tuhoajana. Tutkielmassa osoitetaan, että sterilointilain edistäjät Suomessa olivat pieni joukko miespuolisia asiantuntijoita, joilla oli myös henkilökohtaisia intressejä laki voimaansaamiseksi. Kehyksenä käytetty luokittelu normaaliin ja epänormaaliin edusti pitkälti heidän maailmankatsomustaan. Aloite lakiin tuli samoilta henkilöiltä, joita sen säätämisessä pääasiallisesti kuultiin. Toisaalta sterilointilakia kannatettiin laajasti sekä poliittisessa oikeistossa että vasemmistossa. Kohdehenkilöt ymmärrettiin lähtökohtaisesti yhteiskunnallisiksi objekteiksi, ja usein heiltä puuttuivat poliittiset oikeudet. Lisääntymisen estämistä pidettiin huoltotoimenpiteenä sekä heille itselleen että tärkeimpänä yhteiskunnalle. Uutisointia tarkastellessa käy ilmi, että julkinen mielipide oli sterilointilain puolella. Suurimmassa osassa lehtikirjoituksia toisinnettiin lakia kannattaneita näkemyksiä. Ainoa kategorisesti lakia vastustanut julkaisu oli Tulenkantajat, jonka toiminta oli kuitenkin valtakunnallisesti marginaalista. Vähäinen kritiikki paljastaa, kuinka vallitseva sterilointimyönteinen mieliala oli asiantuntijatahojen lisäksi koko yhteiskunnassa. Terve ja puhdas väestö nähtiin välttämättömänä tulevaisuuden turvaamiseksi.
Now showing items 1-3 of 3