Browsing by Subject "mikrobilääke"

Beetalaktaamiantibiootteja käytetään paljon koirilla ja kissoilla Suomessa. Beetalaktaameihin kuuluvia aminopenisilliinejä ja ensimmäisen polven kefalosporiineja suositellaan moneen infektiosairauteen elintarviketurvallisuusvirasto Eviran mikrobilääkesuosituksissa. Beetalaktaameilla on vähän sivuvaikutuksia ja niiden turvallisuusmarginaali on leveä. Suomessa koirilla ja kissoilla käytetään etenkin aminopenisilliinejä, amoksisilliini-klavulaanihapon yhdistelmää ja kefaleksiinia. Saatavilla on myös kolmannen polven kefalosporiineihin kuuluva kefovesiini, jota saa käyttää vain valmisteyhteenvedossa mainittuihin käyttöaiheisiin. Beetalaktamaasit estävät bakteerien soluseinän rakentumisen. Vaikutus on bakterisidinen. Beetalaktaamit ovat aikariippuvaisia eli parhaimman tehon saamiseksi niiden pitoisuuden tulee pysyä riittävän korkealla koko annostelu ajan. Beetalaktaameihin kuuluvat myös beetalaktamaasin estäjät. Beetalaktamaasit ovat bakteerien tuottamia beetalaktaamiantibiootteja hajottavia entsyymejä. Uusien beetalaktamaasien ilmeneminen ja beetalaktamaasigeenien leviäminen bakteerien joukossa on johtanut beetalaktaamiresistenssin leviämiseen. Metisilliiniresistenteillä stafylokokeilla beetalaktaamien sitoutuminen vaikutuskohteeseen on vähentynyt ja ne ovat resistenttejä kaikille beetalaktaameille. Fluorokinolonit häiritsevät bakteerien solun jakautumista, proteiinisynteesiä ja DNA:n virheiden korjaamista sitoutumalla DNAgyraasi ja topoisomeraasi IV entsyymeihin. Niiden vaikutus on bakterisidinen. Fluorokinolonit ovat konsentraatioriippuvaisia eli niitä annosteltaessa pyritään saavuttamaan suuri pitoisuus mutta annosten välillä pitoisuus voi laskea pieneksi. Suomessa koirilla ja kissoilla käytetään fluorokinoloneista enrofloksasiinia, marbofloksasiinia ja pradofloksasiinia. Fluorokinolonit ovat laajakirjoisia mikrobilääkkeitä ja niitä käytetään etenkin gramnegatiivisten bakteerien aiheuttamien infektioiden hoitoon. Fluorokinoloneja tulisi käyttää vain bakteeriviljelyn ja herkkyysmäärityksen perusteella. Uusilla fluorokinoloneilla, kuten pradofloksasiinilla, on hyvä teho myös grampositiivisia ja anaerobeja bakteereita vastaan. Myös fluorokinoloneja pidetään turvallisina mikrobilääkkeinä. Niiden käyttöön on kuitenkin todettu liittyvän rustovaurioita kasvavilla koirilla, ja enrofloksasiinin käyttö korkeilla annoksilla on aiheuttanut kissoilla sokeutumiseen johtavaa verkkokalvon rappeumaa. Resistenssi fluorokinoloneita vastaan voi kehittyä nopeasti. Bakteerien resistenssimekanismeja on muun muassa DNA-gyraasin tai topoisomeraasin IV:n muuntelu, jolloin fluorokinolonien sitoutuminen niihin heikkenee. Resistenssin kehittyminen yhdelle fluorokinolonille voi johtaa resistenssiin kaikkia fluorokinoloneita vastaan. Tässä tutkielmassa on keskitytty siihen mitä patogeenejä on yleisimmissä infektiosairauksissa, joihin beetalaktaameja ja fluorokinoloneita suositellaan tai käytetään, sekä mitä kliinisiä tutkimuksia näiden mikrobilääkkeiden käytöstä on. Kirjallisuudessa yleisesti suositeltuja hoitoaikoja ja annoksia on myös mainittu. Kliiniset tutkimukset beetalaktaamien ja fluorokinolonien käytössä ovat yleensä tutkimuksia, joissa verrataan kahden tai useamman mikrobilääkkeen tehoa jonkin infektiosairauden hoidossa. Usein mikrobilääkkeiden tehoa verrataan amoksisilliini-klavulaanihapon tehoon, sillä se on hyvin yleisesti käytetty mikrobilääke koirien ja kissojen infektioissa.

Leikkaushaavainfektio on yksi yleisimmistä ähkyleikkauksiin liittyvistä komplikaatioista, johon sairastuu noin 10-37 % ähkyleikatuista potilaista. Se voi paitsi hidastaa potilaan paranemista, myös aiheuttaa omistajalle lisäkuluja sekä altistaa hevosen pitkittyneille ja vaihtuville mikrobilääkekuureille, jotka taas edistävät moniresistenttien mikrobikantojen syntymistä. Tämä tutkimus on ajankohtainen paitsi siksi, että vuosina 2013-2020 ei ole tehty vastaavaa tutkimusta leikkaushaavainfektioista Helsingin yliopistollisessa hevossairaalassa, mutta myös koska tälle välille sijoittuu sekä vuoden 2013 ESBL-epidemia että vuoden 2019 MRSA-epidemia. Tavoitteena oli kartoittaa laajasti leikkaushaavainfektiolle altistavia riskitekijöitä ja tutkia niiden vaikutusta leikkaushaavainfektioiden muodostumiseen. Helsingin yliopistollisessa hevossairaalassa leikattiin vuoden 2013 ja syksyn 2020 välillä 297 ähkypotilasta, joista 225 täytti tutkimuksen valintakriteerit. Tutkimuksessa tarkasteltiin pre-, intra- ja postoperatiivisia tekijöitä, joiden on havaittu kirjallisuudessa yhdistyvän ähkyleikkaushaavainfektioihin ja muihin ähkyleikkauksen komplikaatioihin kuten preoperatiivisia antibiootteja, leikkaushaavan sulkuun käytettyjä ommelaineita, stentin ja vastavyön käyttöä, postoperatiivisen kuumeen ja komplikaatioiden kestoa. Aineisto koostettiin Yliopistollisen hevossairaalan potilastietokannasta sekä anestesiakaavakkeista ja leikkauskirjanpidosta. Hevospotilaista 21,8 % (49/225) sai leikkaushaavainfektion postoperatiivisena komplikaationa. Muita postoperatiivisia komplikaatioita sairaalassaoloaikana ilmeni 64,4 %:lla leikatuista. Tutkimuksen tuloksena havaittiin pidentyneen vatsavyön käytön (p=0,010, OR:1,10, CI95%: 1,022-1,179) ja sairaalassa havaittujen komplikaatioiden (p=0,021, OR:1,12, CI95%: 1,017-1,227) pitkän keston olevan riskitekijä leikkaushaavainfektioille. Lisäksi leikkaushaavainfektioon yhdistyi korkea postoperatiivinen fibrinogeeniarvo (p<0,001, OR:2,49, CI95%: 1,728-3,588) ja pidentynyt kuume (p=0,001, OR:1,16, CI95%: 1,060-1,271), jotka ovat yleisiä tulehduksen indikaattoreita. Mikrobiologisten viljelyiden tuloksena saatiin laaja kirjo taudinaiheuttajia, joista Staphylococcus-, Streptococcus-, Enterobacter-sukujen lajit sekä Escherichia coli olivat yleisimpien joukossa. Mikrobilääkeresistenssi oli hyvin yleistä näillä taudinaiheuttajilla ja infektoituneilta hevosilta eristettiin usein sekä haavanäytteistä, että seulontanäytteistä sekä ESBL että MRSA. Preoperatiivisista antibiooteista useimmin käytetty yhdistelmä oli Ruokaviraston mikrobilääkesuosituksen mukaisesti bentsyylipenisilliini ja gentamisiini, joita käytettiin 83,6 % tapauksista. Lopuissa tapauksissa käytettiin erilaisia yhdistelmiä, joihin lukeutui muun muassa trimetopriimi-sulfa, metronidatsoli, enrofloksasiini ja marbofloksasiini. Leikkaushaavainfektioihin riskitekijäksi tunnistettiin trimetopriimi-sulfan ja gentamisiinin yhdistelmä (p=0,048, OR:3,667, CI95%: 1,010-13,309), mikä saattaisi johtua niiden tehottomuudesta anaerobisia suolistobakteereja vastaan. Tuloksista voidaan päätellä, että leikkaushaavainfektioiden ilmenemisessä on tapahtunut lievää positiivista kehitystä ja epidemioista huolimatta infektioiden esiintyvyys on aiempien tutkimusten tulosten perusteella vaihtelun keskivaiheilla. Lisäksi tunnistetut riskitekijät olivat pääsääntöisesti kirjallisuuden kanssa yhteneviä. Kerättyä aineistoa voitaisiin käyttää jatkossa esimerkiksi mikrobilääkkeiden vaikutusten tarkempaan tutkimiseen. Käytännössä tuloksia voidaan käyttää paitsi tukemassa leikkaushaavainfektioiden diagnostiikkaa, myös edesauttamassa mahdollisten riskipotilaiden tunnistamista. On myös hyvä arvioida kriittisesti trimetopriimi-sulfan ja gentamisiinin yhteiskäytön hyödyllisyyttä preoperatiivisena antibioottina.

Leikkaushaavainfektio on yksi yleisimmistä leikkauksen jälkeisistä komplikaatioista. Leikkaushaavainfektio huonontaa potilaan paranemisennustetta, pitkittää sairaalassaoloaikaa ja lisää merkittävästi hoidon kustannuksia. Yliopistollisen eläinsairaalan hevossairaalassa vuosina 2006-2007 tehtyyn leikkaushaavainfektioiden seurantatutkimukseen kuului 123 leikkausta. Näissä leikkauksissa syntyneistä leikkaushaavoista infektoitui 23. Tutkimuksessa selvitettiin leikkaushaavainfektioiden esiintyvyyttä, infektioiden aiheuttajapatogeeneja sekä niiden herkkyyttä käytetyille mikrobilääkkeille. Lisäksi seurattiin mikrobilääkkeiden käyttöä eri puhtausluokan leikkauksissa. Tutkimukseen sisällytetyt leikkaukset jaettiin puhtaisiin ortopedisiin leikkauksiin (27 kpl), puhtaisiin vatsaonteloleikkauksiin (6 kpl), hengitystie-, iho ja silmäleikkauksiin (31 kpl), ähkyleikkauksiin (38 kpl) ja kastraatioihin (20 kpl). Tutkimuksen seuranta-aikana kerättiin näytteitä infektoituneista leikkaushaavoista bakteriologista viljelyä sekä mikrobilääkkeiden herkkyysmääritystä varten. Tulokseksi leikkausryhmittäin saatiin, että leikkaushaavoja infektoitui puhtaissa ortopedisissa leikkauksissa 7,4% (2/27), puhtaissa vatsaonteloleikkauksissa 0% (0/6), hengitystie-, iho- ja silmäleikkauksissa 35,5% (11/31), kastraatioissa 0% (0/20) ähkyleikkauksissa 29,6% (8/27). Ähkyleikkauksien leikkaushaavainfektioprosenttia laskiessa on laskettu mukaan vain ne potilaat, jotka selvisivät hengissä yli 24 tuntia leikkauksen jälkeen. Puhtaiden ortopedisten leikkausten osalta infektioprosentti oli muihin tutkimuksiin verrattuna korkeahko. Ähkyleikkausten osalta merkittävin löydös oli suoliresektion jälkeinen suuri infektoitumisosuus (50%) ja alhainen kotiutumisprosentti (25%). Kastraatioissa yksikään leikkaushaava ei infektoitunut, mikä korostaa suljetun kirurgisen tekniikan paremmuutta avoimeen leikkaustekniikkaan verrattuna. Leikkaushaavainfektioiden aiheuttajia oli useita. Huolestuttavimmat löydökset liittyivät metisilliini-resistenttiin Staphylococcus aureukseen (MRSA), sekä laajakirjoista β-laktamaasia tuottaviin mikrobikantoihin. Nämä löydökset kertovat, että osa infektion aiheuttajista on hyvin vastustuskykyisiä eri antimikrobisille lääkeaineille. Helsingin yliopiston eläinsairaalan hevossairaalassa toteutetussa tutkimuksessa saatiin arvokasta tietoa käytännön eläinlääkintää varten. Tutkimuksessa saatuihin tuloksiin kuului myös, että suurin osa leikkaushaavainfektioiden aiheuttajista on kuitenkin edelleen herkkiä yleisesti käytössä oleville mikrobilääkkeille.

Eläinlääkäri voi paitsi luovuttaa lääkkeitä potilaan omistajalle, myös määrätä tutkimalleen potilaalle lääkkeitä apteekin kautta toimitettavaksi. Tutkimuksemme tavoitteena oli selvittää mitä lääkkeitä eläinlääkärit määräävät eläimille apteekkien kautta. Keräsimme tietoja toimitetuista eläinlääkemääräyksistä kaikkien Yliopiston Apteekkien (17 kpl) reseptipäiväkirjoista. Haimme kaikki lääkemääräykset eläimille yhden kuukauden ajalta, huhtikuulta 2001. Kirjasimme eläinlajin, määrätyn lääkkeen nimen, vahvuuden ja toimitetun määrän, hoitojakson pituuden sekä indikaation. Lähemmän tarkastelun kohteena olivat mikrobilääkkeet ja ihmisille rekisteröidyt lääkevalmisteet. Apteekkien koko kuukauden reseptuurista keskimäärin 1 % (0,01–17 %) koski eläimille määrättyjä lääkkeitä. Yhteensä toimitettiin 2719 eläinlääkemääräystä, joista suurin osa koirille ja kissoille. Peroraaliset mikrobilääkkeet olivat yleisimmin määrättyjä lääkkeitä (38 %). Niistä 17 % oli ihmisille rekisteröityjä lääkevalmisteita. Peroraalisista mikrobilääkkeistä eniten määrättyjä olivat beetalaktaamit, trimetopriimi-sulfonamidit ja makrolidi-linkosamidit. Fluorokinoloneja määrättiin vain muutamassa tapauksessa. Hoitojaksojen pituudet vaihtelivat suuresti, keskimääräinen kuurin pituus oli 10 päivää paitsi kissoille määrätyissä makrolidi-linkosamidi -ryhmän lääkkeissä joissa keskimääräinen kuurin pituus oli 20 päivää. Indikaatioihin perustuvaa tarkastelua ei voitu tehdä koska ainoastaan 37 % lääkemääräyksistä sisälsi tietoa käyttöaiheesta. Ihmisille rekisteröidyistä valmisteista eniten määrättyjä olivat insuliinit, kortisoni, mikrobilääkkeet ja eräät sydänlääkkeet sekä ruoansulatuskanavan vaivoihin käytettävät lääkkeet. Laissa olevan kaskadisäännöksen mukaan eläimelle saa määrätä ihmislääkettä vain jos sopivaa eläinlääkettä ei ole saatavana. Tutkimuksemme perusteella eläimille määrätään ihmislääkettä usein myös tilanteissa, joissa vastaavaa eläinlääkettä olisi saatavana. Ihmislääkkeen käyttö saattaa joskus selittyä sopivammalla pakkauskoolla tai vahvuudella mutta erityisesti uudempia mikrobilääkkeitä on varottava käyttämästä lemmikkieläimille ilman selkeää perustelua. Koska mikrobilääkeresistenssi on kasvava ongelma, täytyy antibioottien käyttöä jatkuvasti seurata ja suosituksia päivittää jotta tilanteet, joissa mikrobilääkkeiden käyttö on erityisen runsasta tai perusteetonta, saadaan kuriin. Myös ihmisille rekisteröityjä laajakirjoisia mikrobilääkkeitä olisi eläinlääkinnässä syytä välttää resistenssin leviämisen estämiseksi. Yleisesti ottaen ihmislääkkeitä käytettäessä tulisi muistaa lajien väliset erot ja miettiä tarkkaan sopiiko ihmislääke kyseiselle eläimelle.

Tämä lisensiaatintyö liittyy kliinisen tuotantoeläinlääketieteen osaston tekemään tutkimukseen (Yun ym. 2017) joka selvitti vastasyntyneelle porsaalle annetun amoksisilliinin vaikutusta napatyrien ja -paiseiden esiintyvyyteen, kasvuun ja resistenttien koliformien esiintyvyyteen suolistossa porsailla. Tämän lisensiaatintyön kirjallisuuskatsaus kokoaa tietoa mikrobilääkkeiden vaikutuksista vastasyntyneille porsaille, ja tutkimusosion aiheena on miten ensimmäisenä elinpäivänä annettu amoksisilliini vaikuttaa porsaiden lääkitsemistarpeeseen imemis- ja vieroituskaudella. Työn kokeellisen osuuden tavoitteena on kerätä tieto siitä miksi porsaita on lääkitty, minkä ikäisinä porsaita on lääkitty, ja kuinka usein porsaat ovat tarvinneet uusintalääkityksiä. Kirjallisuuskatsauksen tavoitteena on selvittää nykyinen tieto mikrobilääkkeiden vaikutuksista kasvavaan porsaaseen. Hypoteesina on, että amoksisilliinia vastasyntyneenä saaneet porsaat sairastuvat ripuliin useammin kuin kontrolliryhmän porsaat. Toisena hypoteesina että, mikäli amoksisilliinia vastasyntyneenä saanut porsas sairastuu, se tarvitsee useamman lääkityskerran kuin porsas, joka ei ole saanut amoksisilliinia vastasyntyneenä. Hyödynsin lisensiaatin tutkielmassani Yunin ym. (2017) tutkimuksen aineistoa, jossa oli 7156 porsasta. Noin puolet porsaista sai ensimmäisenä elinpäivänään amoksisilliini-injektion (ANT-ryhmä) ja noin puolet jätettiin ilman rutiinilääkitystä (KON-ryhmä). Muuten porsaiden olosuhteita tai lääkityksiä ei muutettu, vaan porsaita hoidettiin kuten muitakin kyseisen tilan porsaita. Porsaat syntyivät imetysosastolla porsituskarsinoihin, joissa ne olivat noin 28 ±3 päivää, kunnes ne siirrettiin vieroitusosastolle. Porsaiden lääkitykset kirjattiin emakkokortteihin, niin että mukana oli lääkityksen ajankohta, porsaan korvanumero, lääkityksen syy ja käytetty lääkeaine. Vierotusosastossa hoidot kirjattiin osastokohtaiseen kirjanpitoon. Imemiskaudella yhteensä viisi prosenttia porsaista tarvitsi lääkityksiä jonkin sairauden hoitoon. Suurin osa lääkityistä (2,4 %) annettiin jalkavaivojen takia. Yhteensä 1,4 % porsaista hoidettiin ripulin, 0,4 % iho-ongelmien ja 0,9 % muiden sairauksien takia. ANT-ryhmän porsaita lääkittiin kaikkien sairauksien osalta vähemmän kuin KON-ryhmän porsaita, eli myös ripulia esiintyi ANT-ryhmän porsailla imemiskaudella hypoteesin vastaisesti vähemmän kuin KON-ryhmän porsailla. Imemiskaudella porsaat tarvitsivat lääkityksiä jalkavaivoihin keskimäärin 15,3: n päivän, ripuleihin 6,1: n päivän ja iho-ongelmiin 12,6: n päivän ikäisinä. ANT-ryhmän porsaat lääkittiin keskimäärin KON- ryhmän porsaita nuorempina ripulin ja kaikkien sairauksien osalta yhteensä laskettuna. Vieroituskaudella jotakin lääkitystä tarvitsi noin 3,7 % porsaista, joista suurin osa (2,4 %) lääkittiin jalkavaivojen takia, 0,7 % hännänpurennan takia ja 0,5 % muiden sairauksien takia. Vieroituskaudella ei löydetty tilastollisesti merkitseviä eroja lääkitystarpeissa ANT- ja KON-ryhmien väliltä. Kaikista lääkityistä porsaista imemis- ja vieroituskaudella yhteensä vähintään yhden uusintalääkityksen tarvitsi 11,8 % kertaalleen lääkityistä porsaista. Toisen hypoteesin vastaisesti ANT- ja KON-ryhmien välillä ei ollut tilastollisesti merkitsevää eroa uusintalääkitysten tarpeessa. Tästä tutkimusosiosta voidaan päätellä, että Suomessa vain pieni osa kasvavista porsaista joudutaan lääkitsemään. Koko ryhmälle ei annettu ollenkaan lääkityksiä, vaan kaikki hoidot annettiin yksilöhoitoina. Sekä imemis- että vieroituskaudella porsaita lääkitään selkeästi eniten erilaisten jalkavaivojen takia. Yksi amoksisilliini-injektio annettuna vastasyntyneelle porsaalle ei lisännyt sen sairastuvuutta seuranta-aikana. Vieroituskauden lääkitystietoja ei pystytty täysin luotettavasti seuraamaan yksilötasolla, mikä voi vaikuttaa uusintalääkitysten tilastointiin. Noin joka kymmenes lääkitty porsas jouduttiin lääkitsemään uudelleen seuranta-aikana.

Tutkimuksia mikrobilääkkeiden käytöstä eläimillä eri indikaatioihin on tehty hyvin vähän. Mikrobilääkkeiden käyttö lemmikkieläimillä ei ole samalla tavalla lain kautta säädeltyä kuin tuotantoeläimille. Tästä johtuen uusia antimikrobisesti vaikuttavia lääkkeitä voidaan helposti alkaa käyttää lemmikkieläimille jopa ilman selkeää käyttöaihetta. Tutkimuksemme tavoitteena oli kerätä tietoa mihin indikaatioihin mikrobilääkkeitä käytetään Yliopistollisessa Eläinsairaalassa sekä verrata tietoa voimassa oleviin Maa- ja Metsätalousministeriön antibioottityöryhmän antamiin käyttösuosituksiin. Tietojen perusteella arvioimme onko mikrobilääkkeiden käyttö hallittua ja oikein suunnattua ja onko joitain osa-alueita joissa antibioottien käyttöä tulisi jollain tavalla ohjata. Keräsimme kuuden kuukauden ajalta, marraskuu 2000-huhtikuu 2001, tiedot kaikista eläinsairaalan pieneläinklinikalta määrätyistä mikrobilääkemääräyksistä. Tarkastelimme lähinnä potilaan saamaa antibioottia siihen indikaatioon mihin se oli määrätty sekä hoitojakson pituutta. Yli 20 % koirapotilaista (1324/5918) määrättiin peroraalista mikrobilääkettä. Yleisimmin käytettyjä olivat beetalaktaamit (49 %). Beetalaktaameista suosituimpia olivat ensimmäisen polven kefalosporiinit ja amoksisilliini-klavulaanihappo. Fluorokinolonien käyttö oli kaiken kaikkiaan melko vähäistä, niitä oli määrätty 4 % resepteistä. Eläinlääkärit määräsivät pyoderman hoitoon useimmiten laajakirjoisia beetalaktaameja, suositeltujen makrolidi-linkosamidien sijaan. Tämä poikkeaminen käyttösuosituksista on hyväksyttävää ottaen huomioon koiran pyodermassa usein esiintyvän Staphylococcus intermediuksen resistenssitilanteen. Akuutin virtsatieinfektion hoitoon käytettiin suositusten mukaisesti eniten trimetopriimi-sulfonamideja sekä amoksisilliini-klavulaanihappoa. Käyttöaiheita joissa mikrobilääkkeiden käyttö oli runsasta tai perusteetonta oli antibioottien käyttö kuurina leikkausten jälkeen kunnollisen antibioottiprofylaksian sijaan, akuuttien suolisto-oireiden hoito antibiootilla sekä mikrobilääkkeen määrääminen pienien haavojen ja traumojen hoitoon. Lääkemääräyksistä huomattava osa koski edellä mainittuja käyttöaiheita, joten erityisesti niiden kohdalla suosituksia olisi syytä painottaa. Koska Yliopistollinen Eläinsairaala toimii opetussairaalana, olisi tärkeää, että sillä on selkeä ja toimiva mikrobilääkepolitiikka.

Suomessa koiralla käytetään useita eri mikrobilääkeryhmiin kuuluvia antibiootteja, joiden käyttäytyminen koiran elimistössä on hyvin lääkeainekohtaista. Yhteinen piirre on kuitenkin niiden antimikrobinen ominaisuus. Tässä työssä tehtiin yhteenveto koirilla Suomessa yleisesti systeemisesti käytettävistä antibiooteista ja niiden farmakokineettisistä ominaisuuksista. Tuloksia voidaan hyödyntää kliinisessä potilastyössä (esimerkiksi auttaa eläinlääkäriä työssään valitsemaan oikea antibioottihoito koirapotilaalleen, joka esimerkiksi sairastunut syvään ihotulehdukseen mutta kärsii myös munuaisten vajaatoiminnasta) ja niistä on hyötyä Suomen kennelliitolle työstettäessä lääkeainekohtaisia dopingvaroaikoja koirille. Työssä etsittiin tehdyistä tutkimuksista eri mikrobilääkeryhmien vaikutusmekanismit, käyttöindikaatiot ja erityisesti antibioottien farmakokineettiset ominaisuudet koskien etenkin niiden metaboliaa ja eliminaatiota elimistöstä. Tutkimuksista kävi ilmi, että vaikka antibiootit kuuluvat samaan mikrobilääkeryhmään, niiden kinetiikka koiralla voi vaihdella ja jopa eritysreitti voi poiketa lääkeaineittain. Tästä esimerkkinä kinolonit, jotka pääasiassa eritetään munuaisten kautta, mutta joista difloksasiini eritetään 80 %:sti suoleen. Kennelliiton tämänhetkisten antidopingsäädösten mukaan antibioottien varoaika on yleisesti 7 vuorokautta, poikkeuksena injektiona annettavat pitkävaikutteiset prokaiinipenisilliinit, joiden varoaika on 14 vuorokautta. Lisäksi säännöissä ohjeistetaan, että näytteenä otetaan ensisijaisesti vain virtsanäyte Verinäyte otetaan vain, jos virtsanäytettä ei saada tai erikoistapauksissa, esimerkiksi epäiltäessä alkoholin antamista koiralle. Eräiden antibioottien (esimerkiksi kefovesiinin) eliminaation puoliintumisajat ovat niin pitkät että 7 vuorokautta ei riitä nollatoleranssiin. Toisaalta joitakin antibiootteja ei voida todeta virtsasta, koska ne poistuvat pääasiassa vain ulosteisiin. Tällaisia ovat esimerkiksi klindamysiini ja difloksasiini. Sääntöjen noudattaminen ei siis välttämättä takaa että koira olisi puhdas lääkeaineista, vaikka varoaikoja olisi noudatettukin. Dopingvaroajat ovat aina kuitenkin vain ohjeellisia, koska mm. annos, lääkekuurin pituus ja lisäksi koirien yksilölliset ominaisuudet vaikuttavat eliminaationopeuteen. Terve koira poistaa lääkeaineet yleensä nopeammin kuin sairas, ja etenkin munuaisten ja maksan vajaatoiminasta kärsivien koirien eliminaatiokyky on heikompi kuin terveillä. Tästä huolimatta ohjeellisten dopingvaroaikojen tulee perustua farmakokineettisiin tutkimuksiin ja niiden tulee olla lääkeainekohtaisia.

Yersinia enterocolitica and Yersinia pseudotuberculosis are common zoonoses, which cause mainly enteritis for humans, but also serious sequalae such as reactive arthritis. Both species have a wide range of host species, and especially Y. enterocolitica is commonly isolated from swine. Swine is the major reservoir for human pathogenic strains of Y. enterocolitica. Yersinia is an interesting research target for antimicrobial resistance because of its high prevalence and ability to cause zoonoses. A straight connection between the use of antimicrobial drugs and antimicrobial resistance has been proven, and the amount of antimicrobial drugs used and the way they are used differs among different countries. Because antimicrobial resistance is a growing problem, it is important to examine and compare its occurence among different countries. The purpose of this research was to determine the MIC-values (Minimal Inhibitory Concentration) for Y. enterocolitica and Y. pseudotuberculosis strains isolated from Europe and Nigeria for 13 antimicrobial drugs using microtitration plates. The research involved 93 Belgian, 61 Russian, 105 Italian, 183 Finnish and 47 Nigerian Y. enterocolitica strains. From the 11 Y. pseudotuberculosis strains one was Belgian, four were Russian, one Italian and four Nigerian. All the Y. enterocolitica strains were bioserotype 4/O:3 and Y. pseudotuberculosis strains type 2/O:3 apart from the ones from Nigeria. From the Nigerian Y. enterocolitica strains 45 were bioserotype 2/O:9 and two type 4/O:3, all the Y. pseudotuberculosis strains were type 1/O:1. All the examined strains were resistant to ampicillin, which can be explained with the production of β-lactamases characteristic to Gram-negative bacteria. Some of the Y. enterocolitica strains were resistant to streptomycin, tetracycline, sulfamethoxazole, trimethoprim and chloramphenicol. From Belgian Y. enterocolitica strains 48 (52%) strains were resistant to two antimicrobial drugs and four (4%) to three different drugs including ampicillin. Five (8%) Russian Y. enterocolitica strains were resistant to two antimicrobial drugs including ampicillin. From Italian Y. enterocolitica strains 63 (61%) strains were resistant to 4–6 different drugs including ampicillin, 2 (2%) strains were resistant to 2–3 different drugs and 40 (38%) strains were resistant to only ampicillin. One (1%) of the Finnish strains was resistant to sulfamethoxazole. Two (4%) Nigerian Y. enterocolitica strains were resistant to four and one (2%) strain to two different antimicrobial drugs including ampicillin. Belgian and one of the Russian Y. pseudotuberculosis -srains were resistant to streptomycin. Of the Nigerian Y. pseudotuberculosis strains one strain was resistant to five and two strains to two different drugs. They showed resistance to streptomycin, sulfamethoxazole, trimethoprim and tetracycline. Statistically significant differences were seen especially between Italian and other countries strains. Resistant strains were concentrated to certain farms, which might reflect the effect of antimicrobial drugs use to the occurence of resistance.