Browsing by Subject "mikrohistoria"
Now showing items 1-14 of 14
-
(2023)Vaikka tuomiokirjat tuovat tavalliset kansanryhmät esiin poikkeuksellisessa kriisitilanteessa, ne ovat paras lähde lähestyä myös tavallista elämää. Tässä maisterintutkielmassa pyrinkin lapsenmurhatapauksien kautta lähestymään kahden pitäjän elämää katsottuna lapsenmurhasta syytettyjen näkökulmasta. Pöytäkirjoista aukeaa yhteisöt, joihin on mahtunut monia erilaisia jäseniä. Useimmat lapsenmurhista epäillyksi joutuneet ovat olleet tavallisia piikoja tai itsellisiä, joiden aiempi elämä ei ole herättänyt aihetta epäilyksiin. Toisaalta oikeuspöytäkirjat tarjoavat näkökulmia myös yhteisön kriiseihin tai poikkeuksellisiin tilanteisiin. Juorujen kautta on selvitetty sosiaalisia kriisejä, oikeudessa on pohdittu, kuinka mielenterveysongelmaista syytettyä tulisi kohdella. Oikeudenhoito tapahtui myös nälänhädän aikana 1690-luvun lopussa. Lapsenmurhasta syytetyksi joutuneiden naisten elämä kietoutuu osaksi yhteisöjensä arkipäivää ja vaikeissa tilanteissa selviämistä. He olivat aktiivisia toimijoita, joiden tilanteet olivat monella tavalla samankaltaisia, mutta toisaalta he olivat valinneet myös erilaisia polkuja elämälleen. Vaikka kaikille syytetyille löytyy yleisimmin muutamia yhteisiä piirteitä, heitä on mahdoton tiivistää homogeeniseksi ryhmäksi.
-
(2023)Vaikka tuomiokirjat tuovat tavalliset kansanryhmät esiin poikkeuksellisessa kriisitilanteessa, ne ovat paras lähde lähestyä myös tavallista elämää. Tässä maisterintutkielmassa pyrinkin lapsenmurhatapauksien kautta lähestymään kahden pitäjän elämää katsottuna lapsenmurhasta syytettyjen näkökulmasta. Pöytäkirjoista aukeaa yhteisöt, joihin on mahtunut monia erilaisia jäseniä. Useimmat lapsenmurhista epäillyksi joutuneet ovat olleet tavallisia piikoja tai itsellisiä, joiden aiempi elämä ei ole herättänyt aihetta epäilyksiin. Toisaalta oikeuspöytäkirjat tarjoavat näkökulmia myös yhteisön kriiseihin tai poikkeuksellisiin tilanteisiin. Juorujen kautta on selvitetty sosiaalisia kriisejä, oikeudessa on pohdittu, kuinka mielenterveysongelmaista syytettyä tulisi kohdella. Oikeudenhoito tapahtui myös nälänhädän aikana 1690-luvun lopussa. Lapsenmurhasta syytetyksi joutuneiden naisten elämä kietoutuu osaksi yhteisöjensä arkipäivää ja vaikeissa tilanteissa selviämistä. He olivat aktiivisia toimijoita, joiden tilanteet olivat monella tavalla samankaltaisia, mutta toisaalta he olivat valinneet myös erilaisia polkuja elämälleen. Vaikka kaikille syytetyille löytyy yleisimmin muutamia yhteisiä piirteitä, heitä on mahdoton tiivistää homogeeniseksi ryhmäksi.
-
(2019)Tutkielman aiheena on A. F. Tannerin perustaman Helsingin sosialistisen koulun välittämän aatemaailman kytkökset suomalaiseen työväenliikkeeseen. Tutkielman tavoitteena oli sel-ventää työväenliikkeen monimutkaista suhdetta kouluun kohdistamalla tarkastelu Helsingin sosialistisen koulun perustamisprosessiin, taustaan, vaiheisiin ja tavoitteisiin sekä siitä virin-neeseen sanomalehtikeskusteluun 1.7.1907–31.12.1907. Tutkimushypoteesin mukaan Tannerin omaperäinen käsitys sosialismista realisoitui kouluhankkeessa ja Helsingin Työ-väenyhdistyksen suhtautuminen siihen kuvaa laajemmin työväenliikkeen aatteellista suun-taa ja suhtautumista kouluun yleensä. Helsingin sosialistisen koulun perustamisprosessissa sekä Tanner että Helsingin Työväenyhdistyksen johto joutuivat määrittelemään sosialismi-käsityksensä ohella suhteensa kouluun ja kantansa koulukysymykseen. Tutkielman menetelmänä oli Carlo Ginzburgin esimerkin mukainen tutkimuskohteen mikro-historiallinen tarkastelu, jossa tutkimuskysymystä lähestyttiin ”mikroskoopilla” ja analyysiin käytettiin ”teleskooppia”. Tutkielman tehtävänä oli kuvata koulua, josta ei ole säilynyt doku-mentteja tai asiakirjoja. Koulun olemassa olosta kertoi vain koulun entinen oppilas Martta Järvelä-Salminen, jonka muistelmien perusteella koulu on mainittu yleisen historian Pro Gradu -tutkielmassani Rakkauden puolesta – Antero Ferdinand Tanner 1868 – 1920. Kan-salliskirjaston digitaalinen sanoma- ja aikakauslehtiaineisto mahdollisti tutkimusmenetelmän mukaisen johtolankojen etsinnän. Tuloksena löytyi laaja tutkimusaiheesta käyty keskustelu, jonka kävin kokonaisuudessaan läpi. Tutkimuksen lähdeaineisto koostui kirjoituksista, jotka oli koottu kaikista 1.7.1907–31.12.1907 Suomessa ilmestyneistä sanomalehdistä. Tutkimuksen tuloksena on, että A.F. Tannerin sosialismi oli esoteerista ja Helsingin sosialis-tisen koulun tavoitteena oli esoteerisen sosialismin ja ei-materialististen arvojen mukainen opetus niin, että universalismista, hyväntahtoisuudesta ja ihmistenvälisyydestä tuli ydinky-symyksiä. Työväenliikkeen suhde kouluun oli vuonna 1907 täynnä toivoa paremmasta tule-vaisuudesta.
-
(2017)Tässä tutkimuksessa tarkastellaan kruunun kontrollia Iisalmen pitäjässä 1600-luvun loppupuolella. Yleisen näkemyksen mukaan siirtyminen paikallisesta vallasta keskusjohtoiseen valtioon tapahtui Ruotsin suurvalta-aikana. Aiemmassa tutkimuksessa on esitetty, että keskusvallan ote valtakunnan syrjäseudulla oli keskusalueisiin nähden heikompi. Perifeerisiä alueita ja etenkin Pohjois-Savoa ei ole kuitenkaan tutkittu paljon, ja hallinnan heikkoutta on selitetty lähinnä etäisyydellä pääkaupunkiin. Tutkimuksen tekee tärkeäksi myös se, että tällä hetkellä tutkimuksessa vallitsee tilanne, jossa yleiskuva 1600-luvun Suomesta perustuu pääasiassa Länsi- ja Lounais-Suomen vanhoihin asutuskeskuksiin. Tutkimus on näkökulmaltaan mikrohistoriallinen ja tavoitteena on peilata usein valtakunnallisella tasolla tarkasteltuja ilmiöitä yhden pitäjän näkökulmasta. Tutkimuksessa esivallan harjoittamaa kontrollia havainnoidaan käräjälaitoksen kautta ja päämääränä on selvittää, miltä keskusvallan vahvistuminen näyttäytyi etenkin rahvaan näkökulmasta. Tutkimuksen päälähteinä toimivat kihlakunnanoikeuksien renovoidut pöytäkirjat kymmenen vuoden periodilta. Kaikista käräjätapauksista muodostettiin kvantitatiivinen jutturakenne, jonka avulla havainnollistetaan kruunun toimintaa yleisellä tasolla. Tutkimuksen kvalitatiiviseen osuuteen valittiin neljä eri tapausluokkaa, joista jokainen tuo eri tavoin näkyviin kruunun vaikutusvallan paikallisyhteisössä. Kyseiset tapausluokat käsittelivät haaste- ja velvollisuusrikollisuutta, irtolaisiin kohdistuneita toimenpiteitä, seksuaalirikollisuutta ja maanomistukseen liittyviä konflikteja. Perifeerinen Iisalmi oli kontrollin näkökulmasta yllättävän lähellä muuta valtakuntaa, jos tutkimuksessa tehtyjä huomioita verrataan aiempaan tutkimukseen. Esimerkiksi myös Iisalmessa pääpaino oli siirtynyt rikoksien selvittämisestä siviili- eli riitatapauksiin ja yleisempää olikin riidellä maasta oikeusistuimessa käräjöiden kuin pelloilla väkivallan avulla. Tutkimuksen osuudet, joissa tarkasteltiin tilattomien hallintaa ja kruunun siveyskontrolli huomattiin, että keskusvallalla oli hyvinkin vahvoja keinoja kontrolloida alamaisiaan. Tutkimuksen monessa kohdassa kävi kuitenkin ilmi, että kruunun aseman vahvistuminen ei hyödyttänyt tasapuolisesti kaikkia. Hyötyjiä olivat kruunun virkamiesten kanssa hyvissä väleissä olleet varakkaat talonpojat, joiden asema paikallisyhteisössä kontrollin myötä vahvistui. Häviäjiä olivat puolestaan sosiaalisesti alimmalla tasolla olleet henkilöt, joille kruunun otteen kiristyminen tarkoitti esimerkiksi sakkoja siveysrikoksesta ja tiukentuneita velvollisuuksia. Toisaalta keskusvallan hallinta syrjäseudulla ei ollut täydellistä. Tietyt tapaustyypit kuten vakavat omavaltaisuudet aiheuttivat ongelmia kontrollin näkökulmasta, ja lisäksi paikallisten kuuliaisuus oli hyvin riippuvaista kruunun virkamiesten ja talonpoikaistaustaisten luottamusmiesten toiminnasta. Tutkimus kertookin paljon omasta ajastaan: esimodernilla ajalla samaan aikaan mentiin eteenpäin monella osa-alueella ja toisaalta vanha tapakulttuuri eli yhä vahvana.
-
(2011)Pro gradu -tutkielmani käsittelee vuoden 1931 syyskuussa Helsingin lähistöllä paljastunutta ruumiinsilvontarikosta, joka tunnetaan yleisimmin Tattarisuon tapauksen nimellä. Rikoksen selvittäminen osoittautui vaikeaksi, ja poliisi ratkaisi sen monien vaiheiden jälkeen vasta vuoden 1932 elokuussa. Syylliset olivat köyhiä helsinkiläisiä, joiden vaikuttimet liittyivät taikauskoon. Tattarisuon tapaus synnytti syksyllä 1931 suuren mediakohun, josta kirjoitettiin suomalaisissa sanomalehdissä lähes päivittäin. Tapauksen alkuvaiheessa tiedot olivat vähäisiä, joten erilaiset huhut ja tapauksen ratkaisemiseksi kehitetyt teoriat olivat lehtikirjoituksissa näkyvällä sijalla. Niin ikään lehtiä seuranneen yleisön piirissä kehitettiin tapauksesta omia tulkintoja, joista osa saatettiin myös viranomaisten tiedoksi näille lähetetyissä vihjekirjeissä. Tutkielman aineisto koostuu enimmäkseen edellä mainituista sanomalehtikirjoituksista ja vihjekirjeistä, joita tutkin laadullisen sisällönanalyysin keinoin. Tarkoitukseni on selvittää, miten ja miksi Tattarisuon tapauksen johdosta julkisuudessa esitetyt teoriat erosivat sekä toisistaan että poliisin myöhemmin esittämästä ratkaisusta. Työssä käytetyn julkisuuden käsitteen olen mukaillut Hannu Niemisen kansallisen julkisuuden käsitteestä. Aineiston analyysissa on käynyt ilmi, että lehdistöä kontrolloivien kansallisten eliittien oli vaikea hyväksyä sitä, että rikos perustui kansanomaiseen taikauskoon. Eliitit kokivat tällaisen taikauskon esiintymisen Helsingin läheisyydessä vielä 1930-luvulla häpeälliseksi pääkaupungin ja koko Suomen kannalta sekä pelkäsivät tämän vaikuttavan negatiivisesti Suomesta ulkomailla vallitseviin käsityksiin. Vihjekirjeiden perusteella tapausta seuranneen yleisön tulkinnat olivat rauhallisempia, sillä suuri osa yleisöstä näyttää olleen tietoinen taikauskon levinneisyydestä.
-
(2015)Tutkimustehtävänä oli selvittää SLS:n mieslähetyskouluun pyrkineiden motiiveja vuosien 1901–1926 välillä. Työssä analysoitiin kolmena otosvuonna 1901, 1913 ja 1926 aloittaneiden hakijoiden omaelämäkertoja sekä muita hakupapereita. Tavoitteena oli laatia laadullinen, mir-kohistoriallinen katsaus tietyn aikakauden nuorten, lähetystyöhön orientoituneiden miesten motiiveista ja hengellisestä maailmankuvasta, selvittää mitkä motiivit säilyivät otoksesta toi-seen ja millaiset ilmiöt rajoittuivat vain tietylle vuosikymmenelle. Aineisto kattoi lähes sata elämäkertaa, joista jokainen oli toisistaan riippumaton yksilöhistoria. Elämänkertojen sisällöt ja pituudet vaihtelivat kirjoittajan mukaan, eikä aivan jokainen edes vastannut tehtävänannon kysymykseen ”milloin hakija oli alkanut huolehtimaan oman sielunsa tilasta ja syyhyn, mikä sai hakijan pyrkimään lähetysalalle”. Aineiston analyysissa käytettiin induktiivista sisällönanalyysiä ja motiivit kategorisoitiin kus-sakin otoksessa kolmeen pääryhmään: ympäristöstä saatuihin vaikutteisiin, tietoisiin ja strate-gisiin motiiveihin sekä tunne- ja arvopohjaisiin syihin. Neljäntenä näkökulmana oli vertailla hakijoiden minäkuvaa, käsitystä Jumalasta sekä yleensä selvittäää heidän hengellistä maail-mankuvaansa. Otosten viimeisessä luvussa hakijat jaettiin kolmeen ryhmään sen mukaan, olivatko he osanneet esittää lähetysalalle kohdistuneet motiivinsa selkeästi, melko selkeästi vai olivatko motiivit epäselviä tai hukassa. Jokaisesta hakijan motiivit on koottuna yhteen syy–seuraus-suhteineen ja luvussa on paljastettu, ketkä heistä lopulta tulivat valituiksi kouluun ja ketkä myös suorittivat lopulta lähetyssaarnaajan tutkinnon. Otoksissa ilmenneissä motiiveissa oli paljon yhteistä: useimmilla hakijoilla lähetysmotiiveina tai motiiveja tukeneina syinä toistuivat huoli ei-kristityistä, oma armokokemus ja rakkaus, jotka velvoittivat julistamaan evankeliumia sitä tuntemattomille. Motiivit olivat lähetysteologi G. Warneckin lähetysteologian mukaisia, joihin oli SLS:ssa tutustuttu jo 1870-luvulta lähtien. Lukeminen oli merkittävä keino saada tietoa ja kiinnostua lähetystyöstä, mutta esimerkiksi lähetyskäskyyn viitattiin harvoin. Innostusta saatiin vuosisadan alussa selkeästi lähetyssaar-naajien kuulemisesta, kun 1920-luvulla virikkeitä alkoi tulla enenevässä määrin kristillisistä kansanopistoista. Perhe säilytti marginaalisen roolinsa jokaisessa otoksessa lähetystyöhön kannustavana yksikkönä. Merkittävimmät muutokset otosten välillä on havaittavissa kokemuspiirin laajentumisessa kotoa kansanopistoihin ja ulkomaille saakka. Hengellinen mentaliteetti muuttui 25 vuodessa, mihin vaikutti todennäköisesti ympäröivän yhteiskunnan maallistuminen. Rippikoulun merki-tys väheni rajusti. Jumalaa ei koettu enää pelkästään aktiivisena, vaan osalle Hänestä oli tul-lut taustalla vaikuttava voima. Myös paholaisen rooli väheni kääntymystarinoissa ja nimitys muuttui maailman hengeksi. Kodin kristillisyyden korostaminen elämäkerroissa sen sijaan runsastui huomattavasti. Mahdollisesti tahdottiin osoittaa taustojen olevan kunnossa yhä maallistuvammassa yhteiskunnassa. Minäkuva eheytyi, ja aktiivinen oman elämän hallinta ja itsensä kehittäminen yleistyivät tutkimusajanjakson aikana.
-
(2012)Tutkielmassa tarkastellaan työtä, työvoimaa sekä rationalisointia jatkosodan aikana linnoitustöissä. Lähtökohtana tutkielmalle on mikrohistoriallinen strategia, jossa kohteena on rakennusmestari Veikko Mäkisen (1913–1994) työura puolustusvoimissa tammikuusta 1941 marraskuuhun 1944. Tämän kautta luodaan kuva yhdestä mahdollisuudesta sodan aikaiseen työhön ja tutkitaan yleisempää organisaatiotasoa. Ainutlaatuisena lähdeaineiston ytimenä on Mäkisen julkaisematon muistelmateos. Muistelmateoksen kautta konkretisoitui tutkimustehtävän mikrohistoriallinen osuus: yhden rakennusmestarin sodassa tekemän työn tutkiminen. Mikrohistoriallisesta osuudesta nousivat puolestaan toiset tutkielman johtoteemat, työvoima ja rationalisointi. Alkuperäisaineiston muodostivat Kansallisarkiston Sörnäisten toimipisteestä löytyvät dokumentit, joiden perusteella tutkittiin sekä yksittäistä että yleistä tasoa. Rakennusmestarin työ muodostui monipuoliseksi. Tehtävät alkoivat Mäkisen hankittua itselleen rakennusmestarin paikan linnoitustöissä tammikuussa 1941 ja jatkuivat liikekannallepanon jälkeen reserviläisenä linnoitusrakennuspataljoonassa rakennusjoukkueenjohtajana loppukevääseen 1942. Tämän jälkeen Mäkinen komennettiin Kunnossapito- ja tarkastustoimistoon, jossa hän suoritti korsujen ja parakkikylien tarkastuksia sekä toimi työnjohtotehtävissä aina marraskuuhun 1944. Noin puolet työajasta kului maastoon suuntautuneilla tarkastusmatkoilla. Rakennusmestarin työn tutkimisen kautta esille nousee tässä tapauksessa kolme eri työvoiman muotoa. Mäkisen alaisina toimi työvelvollisia, sotavankeja sekä toipilaiksi kutsuttuja asevelvollisia. Analysoimalla Mäkisen työtehtäviä työnjohtajana, voidaan myös tulkita mitä töitä edellä mainitut tekivät. Työvelvolliset olivat lainsäädäntöön perustuva ryhmä, joiden palkkaus oli normitettua. Työvelvollisuus käsitti käytännössä koko työikäisen väestön. Jo loppusyksystä 1941 työvoimaksi joutui sotavankeja. Näitä otettiin käyttöön myös linnoitustöissä, jota varten perustettiin erityisiä sotavankikomppanioita. Kesällä 1942 puolestaan alkoi kokeilu, jonka pohjalta niin sanotut toipilaat tulivat työvoimaksi. Toipilailla tarkoitettiin suomalaisia asevelvollisia, joiden psyyke ei ollut syystä tai toisesta kestänyt sodan todellisuutta. Tietyn henkisen kestokyvyn saavuttaneet siirrettiin pois sotasairaaloiden mielisairausosastoilta ja laitettiin ruumiilliseen työhön, rakentamaan esimerkiksi parakkeja tai keräämään maastoon jäänyttä piikkilankaa. Jokainen näistä ryhmistä oli myös osaltaan vastausyritys koko sodan läpi kestäneeseen ongelmaan työvoiman puutteesta. Ensisijaisesti parhaassa työvoimassa olleet miehet olivat myös parhaassa taisteluiässä, joten heidät komennettiin kenttäarmeijaan. Samanaikaisesti kotirintamalla oli esimerkiksi sotateollisuudessa töitä, joita tekemään tarvittiin ammattimiehiä. Linnoitustyömailla oli jatkuvasti puutetta ammattitaitoisesta työvoimasta, niin työmiehistä kuin työnjohtajista. Tältä pohjalta nousevat myös rationalisoinnin teemat sekä työn organisointi. Työvoima oli saatava tekemään työt mahdollisimman tehokkaasti niillä rajallisilla resursseilla, jotka olivat käytettävissä. Sodan jatkuessa työn määrä kasvoi vallattujen alueiden myötä, mutta suomalainen työvoima ei kasvanut. Tutkielmassa muodostetaan yksi mahdollinen kuva rakennusmestarin jatkosodasta. Työtä tehtiin poikkeuksellisessa toimintaympäristössä, jossa vaikuttivat sodan asettamat haasteet työlle, työvoimalle sekä rationalisoinnille.
-
(2013)Den schweiziska läkaren Guido Piderman fick genom flera sammanträffanden följa med Internationella Röda korskommitténs (ICRC) delegat på ett besök till finska fångläger. Han reagerade starkt på de sovjetiska krigsfångarnas situation och bestämde sig under hösten 1942 att publicerade en pamflett och starta en kampanj för dessa fångar. Pidermans kampanj väckte starkt motstånd både hos ICRC samt finska och schweiziska myndigheter och det är dessa reaktioner som analyseras i denna forskning. Det empiriska materialet är insamlat i ICRC:s arkiv i Geneve och en stor del av materialet har inte varit tillgängligt i Finland tidigare. Genom att utforska Pidermanaffären ur ett mikrohistoriskt perspektiv framkommer nya aspekter av ICRC:s krigstida arbete. I denna forskning uppfattas ICRC som en normentreprenör i enlighet med Finnermores och Sikkinks idéer. Pidermans pamflett försatte ICRC i en krisartad situation som kom att ha sin mest intensiva fas i november och december 1942. Forskningen rör sig från det marginella till det allmänna, och börjar med att beskriva Pidermanaffären på nära håll (mikronivå) för att sedan övergå till att analysera vilka delområden i ICRC:s arbete som den påverkar. Forskningens mål är att förstå varför Pidermans kampanj, ett initiativ i marginalen, kom att väcka reaktioner hos så många parter. Pidermanaffären visar att ICRC:s överlevnadsstrategi under kriget – att ty sig till neutralitetsprincipen – inte längre fungerade på önskat vis då organisationen inte längre förmådde leva upp till rollen som normentreprenör. Frågan om de sovjetiska krigsfångarna är känslig och ICRC:s dåliga relationer till Sovjetunionen paralyserar organisationen.
-
(2004)Pro gradu -tutkielmassani paneudun yhden suomalaisen populaarimusiikin toimijan elämään, uraan, tuotantoon sekä hänen käsityksiinsä musiikista ja musiikintekemisestä. Tutkimukseni on suomalaisen populaarimusiikin historian perustutkimusta Sakari Kukon henkilöhistorian kautta. Tutkimuskysymyksiäni ovat: 1. Kuinka Sakari Kukosta tuli muusikko ja musiikintekijä? 2. Minkälainen on ja on ollut hänen tapansa toimia? Vastaan edellisiin kysymyksiin, mutta sijoitan vastaukset myös ajallisesti suomalaiseen musiikki- ja yhteiskuntakontekstiin. Ongelmanasettelu tähtää siihen, että selvitän sekä Kukon omat sisäiset motiivit ja päämäärät muusikkona ja musiikintekijänä että hänen ympäristönsä tarjoamat virikkeet ja vaikutteet. Ongelman ratkaisemiseksi kartoitan hänen elämänvaiheensa lapsuudesta tähän päivään, ympäristöt, joissa hän on kulloinkin toiminut sekä ne yhteiskunnalliset tilanteet, joihin hänen ja hänen ympäristönsä toiminta on sijoittunut. Tutkimus sijoittuu vuosien 1953 ja 2003 väliselle ajalle. Kuvailen Kukon tuotantoa levy levyltä edeten kronologisesti vuosikymmenittäin. Lisäksi kokoan tuotannon yhteen ja etsin hänen säveltämästään, sovittamastaan ja esittämästään musiikista muutamia erityisen vahvoja elementtejä. Tuloksena esittelen kahdeksan kategoriaa, joista jokainen on yhdistettävissä hänen elämänvaiheisiinsa ja asetettavissa vuorovaikutukseen lähiympäristön kanssa. Tutkielmassani käytän apuna mikrohistoriallista tutkimusotetta, joka sopii mainiosti työni toteuttamiseen. Tutkimusaineisto on hyvin laaja ja monipuolinen, ja olen poiminut tietoja muun muassa lehtiartikkeleista, arkistoista, levyjen kansista, festivaaliesitteistä ja kirjallisuudesta; kaikista ei löydy edes mainintaa päivästä, vuodesta tai kirjoittajasta. Tärkein aineistoni on kuitenkin muistinvarainen tieto eli Kukon haastattelumateriaali. Mikrohistorialliseen tutkimusotteeseen nojaten olen päässyt Kukon henkilöhistorian kautta käsiksi hieman yleisemmänkin tason asioihin ja ilmiöihin. Olen selvittänyt muun muassa Kajaani Big Bandin vaiheita 1950-luvulta 1970-luvulle sekä suomalaisen pop/jazz -koulutuksen kehitystä erilaisista musiikkileireistä Sibelius-Akatemian oppiaineeksi samalla, kun olen selvittänyt Kukon kehitystä muusikoksi. Lisäksi olen esitellyt esimerkiksi studiomuusikkoutta 1970-luvun Suomessa sekä senegalilaisen musiikkielämän piirteitä 1970- ja 1980-lukujen taitteessa. Mikrohistorioitsija Carlo Ginzburgin johtolanka-ajatusta mukaillen olen koonnut pienistä tiedon palasista, johtolangoista kokonaiskertomuksen.
-
(2019)Tämä pro gradu -tutkielma on haastatteluista koottu mikrohistoriallinen katsaus Afro-Amerikkalaisten koripalloilijoiden elämään Suomessa 1970-90 luvuilla. Tutkielmassa käydään läpi kolmen Afro-Amerikkalaisen miehen tarina ja taustat heidän kotimaassaan vietetystä lapsuudesta ja nuoruudesta, aina Suomeen saapumiseen ammattilaiskoripalloilijoiksi. Tutkielman tarkoitus on selvittää miten Suomalaiset ovat vastaanottaneet Afro-Amerikkalaiset koripallopelaajat ja miten paljon rasismia he kokivat vuosien varrella, ollessaan Suomessa yli 30 vuotta. Tutkielma käy läpi myös sitä, millaista rasismia Suomessa on ollut ennen 1970-90 lukuja, sen aikana, ja sen jälkeen, sekä esimerkkejä siitä, millaista rasismia Suomessa syntyneet Suomalaiset tummaihoiset ihmiset ovat käyneet läpi.
-
(2019)Tämä pro gradu -tutkielma on haastatteluista koottu mikrohistoriallinen katsaus Afro-Amerikkalaisten koripalloilijoiden elämään Suomessa 1970-90 luvuilla. Tutkielmassa käydään läpi kolmen Afro-Amerikkalaisen miehen tarina ja taustat heidän kotimaassaan vietetystä lapsuudesta ja nuoruudesta, aina Suomeen saapumiseen ammattilaiskoripalloilijoiksi. Tutkielman tarkoitus on selvittää miten Suomalaiset ovat vastaanottaneet Afro-Amerikkalaiset koripallopelaajat ja miten paljon rasismia he kokivat vuosien varrella, ollessaan Suomessa yli 30 vuotta. Tutkielma käy läpi myös sitä, millaista rasismia Suomessa on ollut ennen 1970-90 lukuja, sen aikana, ja sen jälkeen, sekä esimerkkejä siitä, millaista rasismia Suomessa syntyneet Suomalaiset tummaihoiset ihmiset ovat käyneet läpi.
-
(2020)Hyvinkään villatehdas ilmoitti tammikuussa 1901 alentavansa työntekijöidensä palkkoja 10 prosenttia. Alennus koski urakkapalkalla töitä tehneitä eli käytännössä naispuolisia kehrääjiä ja kutojia. Syntyi lakko, johon osallistui niin merkittävä osa tehtaan työntekijöistä, että tehtaan oli väliaikaisesti lopetettava toimintansa. Pian tehtaalle alkoi saapua rikkureita korvaamaan lakkoilijoiden työpanoksen ja tehdas jatkoi toimintaansa. Lakko kesti noin puolitoista kuukautta ja sen jälkeen lakkoilijat muuttivat muualle etsimään töitä. Tarkastelen tutkielmassani Hyvinkään villatehtaan vuoden 1901 lakkoon liittyvästä lehtikirjoittleusta sitä, miten lakkoon, lakkolaisiin ja näiden toimintaan suhtauduttiin. Miksi naisten lakossa olo kirvoitti kymmeniä lehtikirjoituksia puolesta ja vastaan, eli mikä teki naisten työtaistelusta erikoista ja huomionarvoista? Millä tavalla se oli rajoja rikkovaa? Mihin laajempiin teemoihin keskustelu Hyvinkään lakosta kytkeytyi? Käytän lähteinä kotimaisia sanomalehtikirjoituksia, joita on 127 kappaletta 27 eri lehdestä. Lisäksi käytän niiden tukena lakkoon liittyneen oikeudenkäynnin pöytäkirjoja, Työläisnaisliiton lakon jälkeen julkaisemaa lentolehtistä, lakkoon osallistuneen työväenaktiivi Ida Ahlbergin muistelmia, muistitietoa sekä muuta aikalaismateriaalia. Analyysissani lehtijutuista jaan uutiset neljään pääteemaan: järjestäytymättömyyteen, palkkoihin, lakkolaisten käytökseen ja ulkonäköön. Lakkolaisiin suhtauduttiin kriittisesti. Niin porvarilliset lehdet kuin työväenlehdistö piti lakon aikaa ja tapaa ongelmallisena ja keskittyi lakkolaisten naiseuteen. Työväenlehdistössä perään kuulutettiin kuitenkin myös solidaarisuutta, nähtiin lakkolaiset viattomina uhreina ja kerättiin heille rahaa. Hyvinkään lakko oli ensimmäisiä naisten lakkoja Suomessa. Esitän, että spontaanisti, ilman työväenliikkeen aloitetta lakkoon menneet naiset rikkoivat työläisnaisille rajatun roolin. He olivat näkyviä kaupunkikuvassa, käyttäytyivät väkivaltaisesti, eivät tyytyneet palkkaansa ja siten eivät vastanneet ajan naisten normeja. Tämä herätti keskustelua niin työväen- kuin porvarillisessa lehdistössä. Kirjoituksissa järjestäytymättömyydestä ja palkkatasosta keskustelu laajeni ajan laajempiin yhteiskunnallisiin keskusteluihin naisten työnteosta ja palkoista. Keskusteluissa lakkolaisten käytöksestä ja ulkonäöstä käsiteltiin vastaavasti normeja sekä sopivana pidettyä naiseuden ja luokan ilmaisua. Tutkielmassani tuon uutta tietoa lakosta, joka on varhaisimpia naisenemmistöisiä lakkoja Suomessa. Aihe on merkittävä niin paikallisesti kuin laajemmin liittyen niihin ristiriitaisiin vaatimuksiin, joita työväenluokkaisiin, tehdastyötä tekeviin naisiin kohdistettiin.
-
(2020)Hyvinkään villatehdas ilmoitti tammikuussa 1901 alentavansa työntekijöidensä palkkoja 10 prosenttia. Alennus koski urakkapalkalla töitä tehneitä eli käytännössä naispuolisia kehrääjiä ja kutojia. Syntyi lakko, johon osallistui niin merkittävä osa tehtaan työntekijöistä, että tehtaan oli väliaikaisesti lopetettava toimintansa. Pian tehtaalle alkoi saapua rikkureita korvaamaan lakkoilijoiden työpanoksen ja tehdas jatkoi toimintaansa. Lakko kesti noin puolitoista kuukautta ja sen jälkeen lakkoilijat muuttivat muualle etsimään töitä. Tarkastelen tutkielmassani Hyvinkään villatehtaan vuoden 1901 lakkoon liittyvästä lehtikirjoittleusta sitä, miten lakkoon, lakkolaisiin ja näiden toimintaan suhtauduttiin. Miksi naisten lakossa olo kirvoitti kymmeniä lehtikirjoituksia puolesta ja vastaan, eli mikä teki naisten työtaistelusta erikoista ja huomionarvoista? Millä tavalla se oli rajoja rikkovaa? Mihin laajempiin teemoihin keskustelu Hyvinkään lakosta kytkeytyi? Käytän lähteinä kotimaisia sanomalehtikirjoituksia, joita on 127 kappaletta 27 eri lehdestä. Lisäksi käytän niiden tukena lakkoon liittyneen oikeudenkäynnin pöytäkirjoja, Työläisnaisliiton lakon jälkeen julkaisemaa lentolehtistä, lakkoon osallistuneen työväenaktiivi Ida Ahlbergin muistelmia, muistitietoa sekä muuta aikalaismateriaalia. Analyysissani lehtijutuista jaan uutiset neljään pääteemaan: järjestäytymättömyyteen, palkkoihin, lakkolaisten käytökseen ja ulkonäköön. Lakkolaisiin suhtauduttiin kriittisesti. Niin porvarilliset lehdet kuin työväenlehdistö piti lakon aikaa ja tapaa ongelmallisena ja keskittyi lakkolaisten naiseuteen. Työväenlehdistössä perään kuulutettiin kuitenkin myös solidaarisuutta, nähtiin lakkolaiset viattomina uhreina ja kerättiin heille rahaa. Hyvinkään lakko oli ensimmäisiä naisten lakkoja Suomessa. Esitän, että spontaanisti, ilman työväenliikkeen aloitetta lakkoon menneet naiset rikkoivat työläisnaisille rajatun roolin. He olivat näkyviä kaupunkikuvassa, käyttäytyivät väkivaltaisesti, eivät tyytyneet palkkaansa ja siten eivät vastanneet ajan naisten normeja. Tämä herätti keskustelua niin työväen- kuin porvarillisessa lehdistössä. Kirjoituksissa järjestäytymättömyydestä ja palkkatasosta keskustelu laajeni ajan laajempiin yhteiskunnallisiin keskusteluihin naisten työnteosta ja palkoista. Keskusteluissa lakkolaisten käytöksestä ja ulkonäöstä käsiteltiin vastaavasti normeja sekä sopivana pidettyä naiseuden ja luokan ilmaisua. Tutkielmassani tuon uutta tietoa lakosta, joka on varhaisimpia naisenemmistöisiä lakkoja Suomessa. Aihe on merkittävä niin paikallisesti kuin laajemmin liittyen niihin ristiriitaisiin vaatimuksiin, joita työväenluokkaisiin, tehdastyötä tekeviin naisiin kohdistettiin.
-
(2012)Tutkielma käsittelee omaisuusrikoksista epäiltyjä naisia vuoden 1908 Helsingissä. Tutkimuksessa kysytään, ketkä joutuivat epäillyiksi, keiltä varastettiin ja ketkä todistivat? Tärkeä on myös kysymys siitä, mitä pidettiin varastamisen arvoisena eli mitä varastettiin. Lisäksi kysytään, missä tavallisesti varastettiin. Tutkimuksessa selvitetään myös, mitä epälyille tapahtui kuulustelun jälkeen: tuomittiinko heidät, vai menivätkö he naimisiin? Tutkimuksessa nojataan löyhästi rikollisuuden selittämiseen rationaalisena, taloudelliseen hyötyyn tähtäävänä tekona. Omaisuusrikollisuutta tarkastellaan selviytymisstrategiana muiden strategioiden joukossa ja vaikutteita on saatu epävirallisen talouden tutkimuksesta. Epätäydellisen informaation varassa tehtyjä tekoja, tässä tapauksessa omaisuurikoksia, tulkitaan mikrohistorioitsija Giovanni Levin esimerkin mukaisesti rationaalisina, siinä ympäristössä ja niissä olosuhteissa, joissa ne ovat tapahtuneet. Aineisto koostuu Helsingin etsivän poliisin kuulustelupöytäkirjoista ja Helsingin poliisilaitoksen osoitetoimiston osoiterekisterin tiedoista vuodelta 1908. Menetelmänä käytetään Grounded theory -menetelmää, jonka avulla aineistosta tunnistetaan erilaisia kategorioita ja avainteemoja. Enemmistö epäillyistä naisista oli nuoria naimattomia alle 30-vuotiaita naisia. Yleisin ammatti epäiltyjen joukossa oli palvelijatar ja yleisintä varastettua tavaraa olivat vaatteet . Tavallisesti rikospaikkoja olivat myymälät ja rikosten uhrien kodit. Useimmiten rikosten kohteiksi joutuneet olivat joko kauppiaita, palvelijoita, käsityöläisiä tai käsityöläisten vaimoja. Oli yhtä tavallista, että epäilty ja rikoksen uhri olivat tuttuja toisilleen, kuin se, että heillä ei ollut aikaisempaa suhdetta keskenään. Keskimääräisen anastuksen arvo jäi vaatimattomaksi, eikä ylittänyt vuoden 1898 rikoslaissa määriteltyä varkauden markkamääräistä rajaa. Toisaalta työläisnaisten palkkataso oli niin alhainen, että näpistyksillä oli tästä huolimatta naisille todellista taloudellista merkitystä. Yli puolet epäillyistä oli ensikertalaisia ja näpistykset ja varkaudet jäivät usein vain yhteen kertaan. Suurin osa niistä epäillyistä, joiden myöhemmät vaiheet saatiin selville, menivät naimisiin, eikä rikollinen elämäntapa vaikuttanut jääneen enemmistölle pysyväksi. Varsinaista omaisuusrikosten alakulttuuria aineistosta ei tunnistettu, vaan tapaukset vaikuttivat enemmän liittyvän laajemmin köyhän kansanosan kulttuuriin. Usein anastettu tavara vietiin panttilainaamoon, mikä vahvistaa kuvaa omaisuusrikoksesta selviytymisstrategiana, lisäansion hankkimisena hankalassa tilanteessa, esimerkiksi työttömyysjakson aikana. Ennen sosiaalivakuutuksien aikaa sekä nuorten naimattomien naisten että vanhempien, leskeksi jääneiden naisten taloudellinen asema oli epävarma. Helsingin työmarkkinoille ominainen kausittainen työttömyys ja pieni tulotaso loivat tilanteen, jossa kulutustavarat, kuten vaatteet, olivat ylellisyyttä. Työllä itsensä elättävien naisten tulotaso oli huomattavasti alhaisempi kuin työläismiesten. Vaikka naisten omaisuusrikollisuus vuoden 1908 Helsingissä oli tilastollisesti vaatimaton ilmiö, siihen kietoutui monia köyhien naisten elämään liittyviä merkittäviä asioita, kuten prostituutiota, alkoholismia ja työttömyyttä.
Now showing items 1-14 of 14