Browsing by Subject "modernisaatio"

This is a study on the changing practices of kinship in Northern India. The change in kinship arrangements, and particularly in intermarriage processes, is traced by analysing the reception of Hindi popular cinema. Films and their role and meaning in people´s lives in India was the object of my research. Films also provided me with a methodology for approaching my other subject-matters: family, marriage and love. Through my discussion of cultural change, the persistence of family as a core value and locus of identity, and the movie discourses depicting this dialogue, I have looked for a possibility of compromise and reconciliation in an Indian context. As the primary form of Indian public culture, cinema has the ability to take part in discourses about Indian identity and cultural change, and alleviate the conflicts that emerge within these discourses. Hindi popular films do this, I argue, by incorporating different familiar cultural narratives in a resourceful way, thus creating something new out of the old elements. The final word, however, is the one of the spectator. The 'new' must come from within the culture. The Indian modernity must be imaginable and distinctively Indian. The social imagination is not a 'Wild West' where new ideas enter the void and start living a life of their own. The way the young women in Dehra Dun interpreted family dramas and romantic movies highlights the importance of family and continuity in kinship arrangements. The institution of arranged marriage has changed its appearance and gained new alternative modes such as love cum arranged marriage. It nevertheless remains arranged by the parents. In my thesis I have offered a social description of a cultural reality in which movies act as a built-in part. Movies do not work as a distinct realm, but instead intertwine with the social realities of people as a part of a continuum. The social imagination is rooted in the everyday realities of people, as are the movies, in an ontological and categorical sense. According to my research, the links between imagination and social life were not so much what Arjun Appadurai would call global and deterritorialised, but instead local and conventional.

Tarkastelen tutkielmassani Li Yun kuuden eri elokuvan naishahmoja psykoanalyysin ja diskurssianalyysin avulla. Li Yu on kiinalainen naisohjaaja, joka on aloittanut dokumenttielokuvien parissa 1990-luvulla. 2000-luvun alusta lähtien häneltä on valmistunut kuusi fiktioelokuvaa Fish & Elephant (2001), Dam Street (2005), Lost in Beijing (2007), Buddha Mountain (2010), Double Xposure (2012) ja Ever Since We Love (2015). Viimeisimmät kaksi ovat kaupallisia elokuvia, aiemmat olivat itsenäisiä tuotantoja. Yhteistä näille elokuville on traaginen naiskohtalo. Samalla elokuvat jatkumona kuvaavat kiinalaisen yhteiskunnan nopeaa kehitystä. Tutkimuksessa käytetty metodi on kolmiosainen: 1) alustava analyysi, 2) elokuvien yksittäisten ottojen luokittelu kategorioittain, 3) perusteellinen analyysi käyttäen psykoanalyysia, tele-elokuvallista diskurssianalyysia (telecinematic discourse analysis) ja ns. mindstyle menetelmää, jossa otetaan huomioon kuvaus, puhe ja eleet. Yksittäisten ottojen laskeminen paljasti, että hypoteesin mukaisesti miesten osuus elokuvissa nousee kohti valtavirtaa siirryttäessä. Yllättävää oli, että myös naisten osuus kasvoi aina viidenteen elokuvaan asti, minkä jälkeen naisten osuus vasta laski huomattavasti. Kuudennen elokuvan päähenkilö on miespuolinen, mikä osaltaan selittää naisten osuuden laskua. Li Yun naishahmot ovat itsenäisiä ja melkeinpä jääräpäisiä. Heillä on vaikea äitisuhde ja huono isäsuhde – isä on usein poissa tai väkivaltainen. Li Yun naishahmot elävät usein yhteiskunnan marginaalissa ja kamppailevat olemassa olostaan kiinalaisessa yhteiskunnassa. Elokuvissa on havaittavissa muitakin muutoksia siirryttäessä kohti valtavirtaa ja kiinalaisen yhteiskunnan vaurastuessa. Elokuvat saavat enemmän rahoitusta ja siitä seuraa se, että elokuvien hahmot ja tapahtumapaikat keskiluokkaistuvat ja standardikiina (putonghua) tulee paikallisten murteiden tilalle.

Tutkielmani tarkoituksena on löytää kehittyvässä yhteiskunnassa ilmeneviä muutoksen merkkejä. Hedelmällisen näkökulman tuo modernisoituvan yhteiskunnan tutkiminen suhteessa muuttumattomiin sääilmiöihin. Haluan löytää muutoksia niissä reaktioissa, joita ukkonen kehittyvässä ympäristössä herättää. Tutkimukseni pääasiallinen aineisto on Kansalliskirjaston digitoima sanomalehtikokoelma, jonka artikkelihaulla olen kerännyt ukkoseen liittyvää aineistoa. Aineisto koostuu 305 artikkelista, joiden tietoja olen täsmentänyt tarvittaessa pöytäkirjaottein. Aineiston artikkelit alkavat vuodesta 1834 ja päättyvät vuoteen 1910. Oletuksenani on, että suhtautuminen modernisaatioon on luettavissa sopivassa aineistossa. Tutkimuksessa sovellan grounded theory-menetelmää, joka jättää lopullisen teorian muotoutumisen aineiston varaan. Aineiston analysointiin olen käyttänyt diskurssianalyysin menetelmiä. Olen lukenut ja jaotellut ensin tekstin ulkoisiin ominaisuuksiin, kuten julkaisuajankohtaan tai genreen liittyvin havainnoin, jonka jälkeen olen nostanut esiin artikkelien muutamia tärkeimpiä teemoja. Ukkonen ja ukkoselta suojautuminen ovat olleet toisaalta vitsien ja neutraalin uutisoinnin, mutta myös lukijain kirjeiden ja paikalliskirjeenvaihdon dialogin aiheina. Aineistosta käy ilmi ukkoseen liittyvien uskomuksien vähittäinen häviäminen sekä uskonelämän maallistuminen. Artikkeleissa käydään keskustelua ukkoselta suojautumisen eri keinoista sekä näiden keinojen oikeutuksesta ilmentäen lähinnä modernien näkökulmien suosimista, mutta nimeten myös innovaatioiden vastustuksen prosesseja. Havaittavissa on modernisaatioon liittyvää muutosvastarintaa, joka keskittyy nimenomaan kirkkorakennusten suojeluun ukkostuhoilta ja kietoutuu näin maallistumiseen mutta joka on toisaalta selitettävissä varojen taloudellisen käytön perusteella.

Suomalais-karjalaisen kansanuskon harjoituksesta puhutaan yleensä nostalgisesti jonain kadonneena tai katoavana, sillä ajatellaan, että historiallinen kehitys voi kulkea vain eteenpäin eikä autenttista kansanuskon kontekstia ole enää mahdollista palauttaa. Samalla voidaan kuitenkin jatkuvuutta painottavasta näkökulmasta esittää, että yhteyttä perinteeseen ei ole täysin menetetty, sillä perinteen jatkumo on yhä havaittavissa suomalaisessa kulttuurissa. Suomalaiset kansanperinnearkistot ovat myös poikkeuksellisen kattavat, mikä tekee mahdolliseksi vanhojen tapojen ymmärtämisen sekä niiden ottamisen osaksi omaa arkea. Tämän haastattelututkimuksen kohteena on Taivaannaula-niminen yhdistys, joka toiminnassaan pyrkii kansanperinteen ja kansanuskon kokonaisvaltaiseen käsitteelliseen ja käytännölliseen revitalisaatioon. Liikkeen pyrkimys määritellä itsensä erilleen uuspakanuus-käsitteestä tuo sen lähemmäksi alkuperäiskulttuureja sekä dekolonisaatiota koskevaa keskustelua. Vanhaa suomalaista kansanuskoa on tutkittu runsaasti, mutta sen uusia ilmenemismuotoja on tarkasteltu tieteellisesti vasta melko vähän. Tämän tutkielman tarkoituksena on tuoda lisää tietoa aiheesta ja samalla aktiivisesti kyseenalaistaa uskontotieteelliselle ja uuspakanuustutkimukselle ominaisia käsitteellisiä rajoitteita. Uuspakanuustutkimuksen sisällä ollaan havaittu kasvavissa määrin, että useat kansanuskojen harjoittajat ottavat etäisyyttä yleismaailmalliseen uuspakanuus-käsitteeseen perinteen ajallisen jatkumon korostamiseksi. Perinteisyydestään huolimatta monet rekonstruktionistiset liikkeet pyrkivät samalla selvästi erilleen nationalismista. Kansanuskoisten kuten aasauskoisten keskuudessa näyttää olevan yleistymässä taipumus pyrkiä erilleen myös institutionaalisen uskonnon luomista oletuksista sekä painottaa konkreettista ja kokonaisvaltaista toimintaa uskon tai teologisesti rajatun opin sijaan. Kansanusko tällaisessa muodossaan voidaan ymmärtää uskonnon sijaan enemmän tai vähemmän pysyväksi kehykseksi, joka kuitenkin sallii samalla variaation. Tärkeimpänä aineistona tässä työssä on seitsemän Taivaannaulan toimintaan aktiivisesti osallistuneen jäsenen syvähaastattelua, joissa esiintyvää monipuolista argumentaatiota tarkastellaan antropologisen ja sosiaalitieteellisen tutkimuksen valossa. Työhön sisältyy myös kuvaus kenttätyöstä Taivaannaulan kekrijuhlassa, jossa perinteen toteuttaminen yhdistyi luontevasti sen yhdessä opetteluun. Marshall Sahlins esittää, että kansankulttuurien uutta nousua tulisi tarkastella ”keksityn kulttuurin” tai ”vastakulttuurin” sijaan ”kulttuurin vastustuskyvyn” ja ”kulttuurin kekseliäisyyden” näkökulmasta. Christy Wampole taas argumentoi, että ihmisellä on yleismaailmallinen tarve omiin ”juuriin” jotka merkitsevät kuulumista sosiaaliseen, kulttuuriseen sekä luonnon muodostamaan kokonaisuuteen. Työssä esitetään, että haastatteluissa esiintyvät käsitteelliset kehykset ilmaisevat tiedostettua, refleksiivistä ja kokonaisvaltaista suhtautumista perinteeseen, joka ottaa huomioon samanaikaisesti sekä perinteen pysyvyyden että muutoksen. Kansanuskon revitalisaatio ei tarkoita tässä työssä vain vanhan tapaperinteen rekonstruktiota ja jatkamista, vaan myös samanaikaista pyrkimystä korjata ja vahvistaa elävänä säilynyttä perinnettä sekä palauttaa perinteitä suuren yleisön tietoisuuteen. Revitalisaatio sisältää ajatuksen, että myös tavat, joiden perimmäinen merkitys on unohdettu tai joiden muoto on muuttunut esimerkiksi kristillistämisen seurauksena voivat kuitenkin olla osa maanläheisen perinteen jatkumoa. Voidaan esittää, että Suomessa erityisen hyvin tallennetun kansanperinteen arkistojen avulla on mahdollista palauttaa käytäntöön paitsi unohdettuja tapoja, myös uudistaa ja vahvistaa niiden elinvoimaisuudelle tärkeitä käytännöllisiä ja käsitteellisiä konteksteja. Perinne luonnollisesti muuttuu elinolosuhteiden mukana – länsimaisen kehitysuskon ajauduttua kriisiin, on kuitenkin aiheellista kysyä, olisiko modernisaation kielteisiä vaikutuksia mahdollista estää ammentamalla historiasta kokonaisvaltaisempia tapoja elää osana ympäröivää sosiaalista, kulttuurista ja ekologista kontekstia. Kansanuskon revitalisaation tarkastelu modernisoituneissa yhteiskunnissa voi merkitä antropologiselle keskustelulle paitsi mahdollisuutta välttää tieteenalalle ominaista eksotisointia ja toiseuttamista, myös soveltaa kansankulttuureja koskevaa tietoa kestävien käytännön ratkaisujen luomiseksi.

Tutkimukseni tavoite on selvittää istuvien puolueiden näkemykset evankelis-luterilaisen ja ortodoksisen kirkon osuuteen yhteisöverosta sekä uskonnollisten yhdyskuntien valtionavustukseen vuosina 2003–2013. Kiinnitän huomiota myös siihen, mitä heidän suhtautumisensa kertoo laajemmin heidän linjastaan kirkkoon sekä uskonnollisiin yhdyskuntiin. Kirkko sai osuuden yhteisöverosta vuoteen 2016 korvauksena tekemästään yhteiskunnallisesta työstä. Tämä lakisääteinen, yhteiskunnallinen työ käsitti hautaustoimen, kulttuurihistoriallisesti merkittävien rakennusten ja esineistön ylläpidon ja väestökirjanpitotehtävät. Olen rajannut tutkimukseni uskonnonvapauslain muuttumisesta vuonna 2003 hallituksen pyyntöön vuonna 2013 tehdä selvitys vaihtoehtoisista tavoista korvata kirkon tekemä yhteiskunnallinen työ kirkolle. Tutkimusaineistoni koostuu puolueiden virallisista lausumista, kunta-, eduskunta- ja seurakuntaohjelmista, puoluekokouspöytäkirjoista ja aloitteista sekä periaate- ja tavoiteohjelmista sekä mahdollisista muista ohjelmista, linjauksista ja lehtileikkeistä, joissa tutkimusaihettani käsitellään. Lehtileikkeillä tarkoitan tässä puolueiden omia puoluelehtiä sekä Kirkon tiedotuskeskuksen arkistosta löytyneitä lehtiartikkeleita. Teoriataustani on modernisaatio ja fokukseni kirkon ja valtion suhteet. Tutkimusmenetelmänä käytän kvalitatiivista sisällönanalyysiä. Kaikki puolueet tunnustivat evankelisen kirkon aseman olevan vahva yhteiskunnassa. Kansankirkon asema kuitenkin erotti puolueiden näkemyksiä. Poliittiseen oikeistoon ja keskustaan kuuluvat puolueet kokivat kirkon aseman ja yhteisöveron oikeutetuksi. Tässä kuitenkin poikkeuksena Ruotsalainen Kansanpuolue, jonka identiteetti on liberalismi ja joka on kriittisen hyväksyvä kirkon suhteen. Vasemmistoon kuuluvista Vasemmistoliitto ja Vihreä Liitto kannattivat kirkon ja valtion erottamista ja yhteisöverokorvauksen poistamista epäoikeudenmukaisena lähinnä muiden uskonnollisten yhteisöjen ja yhteisöveron maksajien tähden. Suomen sosiaalidemokraattisen puolueen näkemys sopeutui kunkin aikakauden yhteiskunnallisen olosuhteen ja poliittisen tilanteen mukaan. Kaikki puolueet hyväksyivät uskonnollisten yhdyskuntien valtionavustuksen. Toinen aineistosta noussut teema oli kirkko yhteistyökumppanina. Poliittisen oikeiston ja keskustan mukaan kirkko oli valtion yhteistyökumppani ja yhteiskunnan moraalin perusta. Kirkon vaikuttamisen nähtiin tulevan historiasta sen edustamien arvojen, kasvatuksen, opetuksen ja yhteiskunnallisesta vaikuttavan työn kautta. Ne puolueet, jotka eivät kirkon yhteiskunnallista roolia sellaisenaan täysin hyväksyneet, näkivät kirkon osittain vanhanaikaisena ja sen aseman epäoikeudenmukaisena. Näiden puolueiden arvot olivat lähempänä liberaaleja ja moderneja arvoja kuin traditionaalisia. Kirkon yhteisövero-osuutta käsiteltiin sekä puhtaasti lainsäädännöllisenä ja taloudellisena asiana että myös periaatteellisena. Suhtautuminen kirkkoon ja yhteisöveroon nousi puolueen omasta taustasta, ideologiasta että päämääristä käsin. Modernisaation vaikutukset näkyvät suomalaisessa yhteiskunnassa. Valtio pyrkii olemaan uskonnon suhteen neutraali. Uskonnon yhteiskunnallinen merkitys on vähentynyt, vaikka ei kokonaan poistunut. Liberaalit arvot, monikulttuurisuus ja muuttuva ajattelu haastavat traditionaalista ajattelua ja kirkon asemaa. Kirkko ei enää hoida sellaisia aloja, joita se on ennen hoitanut. Vaikka tutkimuksessani moni puolue suhtautui myötämielisesti moniarvoisuuteen, niin Vihreä Liitto oli ainoa, joka suoranaisesti halusi muuttaa kirkkoa. Oikeisto- ja keskusta puolueet tunnustivat kirkon oman sanoman, kuten myös SDP. Vasemmistoliitto halusi olla uskonnon suhteen neutraali.

Helsingin suomalaisen tyttökoulun yhteyteen perustettiin v. 1881 jatko-opisto, jonka tarkoituksena oli antaa korkeampaa yleistä sivistystä ja valmistaa opettajia uusiin suomenkielisiiin tyttökouluihin. Tutkimukseni käsittelee jatko-opistoa 1880-1890-luvuilla käyneiden nuorten naisten elämää modernin murroksen näkökulmasta. Tarkastelen työssäni, miten yksilöitymiskehitys ilmeni aineistoni “jatkolaisten” elämässä ja ajatusmaailmassa ja millaisia aineksia identiteettinsä rakentamiseen he saivat jatko-opiston piiristä. Tutkin heidän suhdettaan kaikkiin tutkimuskysymyksen kannalta merkittäviin tahoihin ja teemoihin: kotiin ja äitiin, jatko-opistoon ja ajan suuriin kysymyksiin naisasiaan, realistiseen kirjallisuuteen ja kansansivistykseen, opettajiin ja läheisiin esikuviin, ystäviin sekä avioitumiseen ja opettajuuteen. Työn käsitteellisenä viitekehyksenä ovat modernia yksilöä kuvaavat määritelmät, joiden ydinajatuksina ovat itsen etsintä, ahdistus sekä haluttomuus mukautua ulkoapäin asetettuihin vaatimuksiin ja raameihin. Modernin ihmisen persoona määräytyy moninaisten ja toisiaan leikkaavien elämänpiirien leikkauskohdassa. Kirjeet ja päiväkirjat ovat itsereflektion olennaisia toteuttamiskanavia. Työni keskeisen lähdeaineiston muodostaa runsas kirjemateriaali, joka on koottu 18 eri kokoelmasta ja koostuu lukuisten jatkolaisten kirjeenvaihdosta vanhempien, ystävien ja opettajien kanssa. Muutamilta jatkolaisilta löytyneillä päiväkirjamerkinnöillä on myös tärkeä rooli. Kirjeiden tulkinnassa pohjaan hermeneuttiseen aikakauden ominaispiirteitä ymmärtävään lukemiseen, jossa etsitään menneisyyden ihmisten tapaa olla olemassa oman aikansa maailmassa. Käytän paljon suoria lainauksia: ne paitsi elävöittävät tekstiä, ovat myös osa metodia, sillä paikoin hyvinkin syvällisine itsereflektioineen, tiettyine sanoineen ja vivahteineen ne kertovat suoraan tutkittavien mielenliikkeistä. Tutkimuksessani on myös narratiivinen lähestymistapa: työ etenee ajallisesti ja kertomuksellisesti, ja sen sisällä on yksittäisten jatkolaisten elämästä nousevia juonellisia osioita. Yksilöitymiskehitys näyttäytyy aineistoni jatkolaisten elämässä ja ajattelussa hyvin eriasteisia muotoja käsittävänä ilmiönä. Esimerkiksi suhteessa kotiin vanhan yhteisöllisen mentaliteetin vaikutus on selvästi nähtävissä, mutta toisaalta myös kokemus erillisyydestä, ja joidenkin kohdalla jopa irtiotto äidin määräysvallasta, vahva yksilön ratkaisu. Suhteessa opettajiin on havaittavissa niin lämmintä yhteenkuuluvuutta kuin sitovaa riippuvuuttakin. Naisopettajat olivat jatkolaisille tärkeitä roolimalleja ja toimivat esimerkkeinä itsenäisen naisen elämästä ja valinnoista. Ystävyyssuhteissa korostuu tarve kannattelevaan yhteyteen ja täydellisen yksimielisyyden vaade, jonka kriisiyttävän vaikutuksen johdosta muutamien tutkittujen oma erillinen persoona vahvistui. Avioitumis- ja naimattomuuskysymyksessä esiin nousee haluttomuus asettua alistuvan vaimon rooliin; tietoisuus omista kyvyistä ja pärjäämisestä kertoo itsenäisen naisen identiteetistä ja sisäistetystä uskosta naisen todelliseen mahdollisuuteen valita. Suhteessa opettajuuteen liittyneisiin luonnetta ja persoonaa koskeviin vaatimuksiin on nähtävissä sekä yrityksiä mukautua ylhäältäpäin annettuun normistoon että kivuttomasti tai kriisin kautta toteutettuja elämänsuunnan muutoksia. Opettajan työssä viihtyneet liittivät ilon omista kyvyistään mieluiten itseä suuremman sivistystehtävän osaksi. - Jatko-opiston hengessä ja käytännöissä korostuneet vapaus ja avaramielisyys sekä itsenäinen työskentely ja vastuunotto olivat hedelmällinen maaperä oman ajattelun kehittymiselle, ja sen piirissä käydyt keskustelut ajan suurista teemoista avarsivat maailmankuvaa ja toimivat identiteetin rakennusaineina. Jatkon suuri merkitys innostavana ja kannustavana yhteisönä korostui sieltä erkauduttaessa. Eriytymistä ei ole ilman yhteyttä, ja jatkolaisten elämässä yksilöityminen ja yhteenkuuluminen kietoutuivatkin monin tavoin yhteen.

Tutkimukseni käsittelee Kenian valtion ja UN-Habitatin KENSUP-yhteistyöohjelman roolia Kibera-slummin kehittämisessä kehitysantropologisia viitekehyksiä hyödyntäen. Se keskittyy Kiberan Soweto Eastin alueella toteutettavan asumisprojektin analysoimiseen, ja selvittää, miten KENSUP:in monitasoisten toimijoiden tavoitteet, toimintatavat ja arvot ovat vaikuttaneet asumisprojektin suuntaviivojen syntymiseen ja käytännön toteutukseen. Tutkimukseni tarkkailee kriittisesti Kiberan toimijoiden välisiä suhteita, toimijoiden motivaatioita ja projektien toteutustapoja analysoiden samalla niiden legitimiteettiä, sekä toiminnan teorian ja konkretian välistä suhdetta. Tutkimukseni pyrkii vastaamaan ajankohtaisiin kehityspoliittisiin kysymyksiin, kuten ”palvelevatko kehitysprojektit nykyisessä muodossaan alueen asukkaita?” ja ”miten kehitysprojektit tulisi järjestää, jotta niillä olisi mahdollisimman vastuullisia ja kestäviä vaikutuksia paikallisissa yhteisöissä?”. Tutkimustulokseni eivät rajaudu vain Kiberan kehitysprojekteihin, vaan niitä voidaan hyödyntää laajemmin kehitysorganisaatioiden toimijuutta, valta-asetelmia, legitimiteettiä ja projektien toteutusta niin käytännön kuin teorian tasolta tarkasteltaessa. Tutkimukseni etnografia on kerätty niin, että se huomioi paikallisten kiberalaisten äänet monipuolisesti, eivätkä ne rajaudu vain projektin johdon tai rajatun ryhmän tulkintaan. Olen tutkimuksessani pyrkinyt huomioimaan tutkimusalueeni historiallisen, sosiaalisen, poliittisen ja kulttuurillisen todellisuuden, sekä paikalliset rakenteet ja toimintamallit mahdollisimman laajasti ymmärtääkseni alueen dynamiikkaa ja siihen vaikuttaneita ja vaikuttavia tekijöitä.

Tutkielmassa tarkastellaan yritysveroprosenttien yhteyttä modernien toimialojen kehitykseen Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. Tutkittava aikaperiodi on 2005–2018 ja tarkastelussa on 18 eteläisen Afrikan valtiota. Tutkielmassa tarkastellaan kolmea modernin työn sektoria. Tavoitteena on analysoida, millainen yhteys yritysverotuksen muutoksilla on ollut näiden modernien toimialojen työllistämään osuuteen työvoimasta. Kehityspoliittisessa keskustelussa on esitetty, että Afrikan maiden on parannettava edellytyksiä verotettavan ja virallisen työn osuuden kasvulle. Aikaisempi tutkimus on osoittanut, että yritysveron laskulla on ollut modernien toimialojen toimintaedellytyksiä parantava vaikutus, mutta verotus yksin ei selitä modernin työn kehitystä. Taustalla vaikuttaa olennaisesti yhteiskunnan ja työn laajempi rakennemuutos sekä talouskasvu. Tutkielma on toteutettu paneeliaineistolla ja keskeisin tutkimusmenetelmä on kiinteäkertoiminen regressioanalyysi. Lisäksi tutkielmassa hyödynnetään kuvailevaa tilastoanalyysia. Useista lähteistä koottu paneeliaineisto sisältää valtiokohtaiset yritysveroasteet sekä modernien sektoreiden osuudet työvoimasta maittain. Regression kontrollimuuttujana käytetään asukaskohtaisia bruttokansantuotteita. Tutkielman keskeisin johtopäätös on, ettei selitettävän ja selittävän muuttujan välillä ole tilastollisesti merkitsevää yhteyttä. Vaikka kuvailevan tilastoanalyysin perusteella vaikuttaakin siltä, että veroasteen laskulla voisi olla yhteys työn modernien sektoreiden kasvuun osassa eteläisen Afrikan maita, kiinteäkertoiminen regressioanalyysi ei osoita tilastollista merkitsevyyttä muuttujien välillä. Yritysveroprosentit eivät pysty selittämään modernien sektoreiden muutoksia riittävällä tasolla. Modernien sektoreiden kasvua ja verotuksen muutoksia voi selittää laajempi työn rakennemuutos sekä paine kansainvälisen kilpailukyvyn parantamiselle Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. Vaikka regressioanalyysi ei osoita syy-selityssuhdetta, joidenkin yksittäisten valtioiden tasolla verotuksella vaikuttaisi olevan yhteys modernien sektoreiden kehitykseen. Veronkorotuksilla havaitaan useammassa valtiossa yhteys modernien toimialojen kasvun hidastumiselle. Vaikka tutkielman hypoteesia muuttujien välisestä yhteydestä ei voida osoittaa oikeaksi, tutkielman tulokset ovat silti linjassa aiemman tutkimuksen kanssa. Tutkielman ilmeinen haaste on 18 havaintoyksikön pieni määrä, jolloin tilastollisesti merkitsevien tulosten saaminen on epätodennäköisempää kuin suuremmalla otoskoolla. On mahdollista, että verotuksella on osittainen yhteys modernien toimialojen kasvuun, mutta kehitystä ohjaa lisäksi sekä endogeeniset että eksogeeniset tekijät, kuten talouskasvu, teknologinen rakennemuutos ja kansainvälinen kilpailukyky.