Browsing by Subject "muistikulttuuri"

Tutkielmassa tarkastellaan Saksassa keväällä 2020 puhjennutta ”uutta historiakiistaa”. Kiista sai alkunsa, kun kamerunilaista postkolonialismitutkijaa Achille Mbembeä syytettiin julkisuudessa holokaustin vähättelystä ja Israel-vastaisesta antisemitismistä. Aluksi syytöksistä alkanut väittely keskittyi Israeliin ja antisemitismiin, mutta se laajeni koskemaan saksalaista holokaustin muistikulttuuria, postkolonialismia, holokaustin ainutkertaisuutta sekä kolonialismin ja holokaustin suhdetta. Vuonna 2021 väittely kiihtyi entisestään, kun kansanmurhatutkija Dirk A. Moses julkaisi kovasanaisesti Saksan muistikulttuuria kritisoineen esseen. Esseessä Moses kutsui holokaustin muistamista saksalaiseksi vapahduksen narratiiviksi ja sen rituaaleja ”katekismukseksi”. Kiistan monia väittelyitä läpäisee kysymys holokaustin ainutkertaisuudesta, minkä vuoksi väittelyitä on kutsuttu vuonna 1986 Länsi-Saksassa käydyn historiakiistan jatko-osaksi: toiseksi tai uudeksi historiakiistaksi. Uutta historiakiistaa tarkastellaan tutkielmassa kolmen toisiaan ristivalottavan kysymyksen kautta: 1) Miten holokaustin ainutkertaisuus sidotaan muistamisesta käytyihin kamppailuihin? 2) Mikä merkitys holokaustin ainutkertaisuudelle annetaan kolonialismin käsittelyn näkökulmasta? 3) Mikä on uuden historiakiistan historiapoliittinen merkitys? Aineistona toimii viisi valtakunnallista saksalaismediaa Der Spiegel, Die Welt, Frankfuter Algemeine Zeitung, Tageszeitung ja Zeit Online. Näissä medioissa huhtikuun 2020 ja helmikuun 2023 välillä ilmestyneet uuteen historiakiistaan osallistuneet artikkelit on käyty systemaattisesti läpi. Menetelmänä on käytetty löyhästi laadullisesta ja temaattisesta sisällönanalyysistä ammentavaa aineistoanalyysiä. Tutkielma kiinnittyy ensisijaisesti historiapolitiikan ja muistikulttuurin tutkimukseen. Lisäksi siinä on käsitehistoriallisia piirteitä. Tutkielma osoittaa, että holokaustin ainutkertaisuuteen liitetään uudenlaisia merkityksiä. Käsitteen tarkoitus on ollut holokaustin suojaaminen politisoinnilta ja Saksan vastuun vähättelyltä. Uudessa historiakiistassa holokaustin ainutkertaisuutta käytettiin kuitenkin osin tarkoitushakuisesti marginalisoitujen vähemmistöjen ja poliittisten vastustajien vaientamiseen. Vastareaktiona ainutkertaisuutta alettiin kritisoida etenkin postkolonialistisesta näkökulmasta. Ainutkertaisuuden katsottiin asettavan oikeaoppisen muistamisen vaatimuksia, jotka estävät maahanmuuttajien kokemusten ja kolonialistisen menneisyyden käsittelyn. Kritiikin seurauksena Saksan holokaustin muistikulttuuri ja postkolonialistinen näkökulma menneisyyden käsittelyyn asettuivat vastakkain. Uudessa historiakiistassa saksalainen muistikulttuuri politisoitui postkolonialistisesta näkökulmasta. Kiistalle on ainakin vielä liian aikaista julistaa voittajaa. Holokaustin muistikulttuurilla ja ainutkertaisuudella on kiistan perusteella saksalaisessa julkisuudessa vankka asema, jota postkolonialistinen kriitikki ei kykene horjuttamaan. Muissa menneisyyden käsittelyä koskevissa kysymyksissä postkolonialistinen näkökulma onnistuu kuitenkin ravistelemaan vakiintuneita käsityksiä. Holokaustin ainutkertaisuuden haastaminen postkolonialistisesta näkökulmasta tulee todennäköisesti jatkumaan niin kauan kuin kolonialistinen menneisyys ei saa samanlaista institutionaalista tunnustusta osakseen kuin holokaustin muistikulttuuri. Vastakkainasettelua ruokkii myös Israel-Palestiina-konflikti, jossa postkolonialistiset ja saksalaiset historiakäsitykset törmäävät. Lukkiutuneista asetelmista eroon pääseminen vaatisi uudenlaista ajattelua, jota ohjaisi pyrkimys universalismiin.

Tutkielmassa tarkastellaan suomalaisten naisten ja saksalaisten sotilaiden välisten toisen maailmansodan aikaisten suhteiden merkitystä suomalaisessa muistikulttuurissa. Seurustelusuhteet ovat muodostaneet merkittävän symbolin Suomen ja natsi-Saksan jatkosodan aikaiselle yhteistyölle. Yhteistyö muodostaa osan Suomen vaikeasta historiasta, ja se on ollut vähemmän muistettu teema kuin muut toisen maailmansodan tapahtumat. Tutkielma keskittyy siihen, millainen kulttuurinen merkitys suomalais-saksalaisilla seurustelusuhteilla on, miksi ne ovat olleet suosittuja aiheita erityisesti fiktiivisissä kulttuurituotteissa ja mitä niiden avulla on yritetty sanoa. Aihetta lähestytään sukupuolittuneen kansallisuuden ja kulttuurisen muistin teorioiden muodostamasta näkökulmasta. Tutkielman aineiston muodostaa kolme suomalaista elokuvaa, Pojat (1962), Angelan sota (1984) ja Kätilö (2015). Teokset ovat lajityypiltään historiallisia elokuvia. Elokuvat sekä kumpuavat muistikulttuurista että rakentavat sitä, ja siksi ne muodostavat hedelmällisen aineiston menneisyyden merkitysten tutkimiselle. Tutkielmassa rakennetaan elokuvien analysointia varten menetelmä, joka mahdollistaa audiovisuaalisten teosten syvällisen ja systemaattisen tarkastelun. Suhteiden kulttuurista merkitystä analysoidaan seurustelusuhteiden esitysten muutosten ja pysyvyyden, suomalaisten naisten ja saksalaisten sotilaiden representaatioiden ja vaikean historian hallinnan näkökulmista. Teemojen käsittelytavat ovat muuttuneet monipuolisemmiksi ja syvemmiksi ajan saatossa. Erityisesti seurustelusuhteiden esitysten moninaistuminen ja naiskuvan avartuminen ovat raivanneet tietä Saksan ja Suomen välisen yhteistyön laajemmalle käsittelylle. Seurustelusuhteiden ja yhteistyön problematisoinnin painotukset ovat kääntyneet päälaelleen: kun 1960-luvulla naisten toimijuus seurustelusuhteissa esitettiin moraalisesti kyseenalaisena, 2010-luvulla ongelmallisena näyttäytyivät saksalaisten teot ja suomalaisten suhde niihin, ei itse seurustelu. Myös holokaustia on alettu esittää osana Suomen vaikeaa historiaa. Tutkielma osoittaa, että vaikeaa historiaa käsitellään edelleen sukupuolittuneesti. Naisten esittäminen tapahtumien toimijoina ja uhreina toimii ensisijaisena keinona kipeän menneen käsittelylle. Suhteiden ja sen toimijoiden avulla hahmotellaan käsitystä siitä, keiden kanssa yhteistyötä on jatkosodassa tehty. Keskittymällä seurustelusuhteisiin ja naiseuteen on luotu sekä kuvaa jaetusta menneestä että rakennettu mielikuvia sukupuolesta ja kansallisuudesta. Vaikean historian käsittelyn sukupuolittuneisuus vaikuttaa siihen, miten käsitämme kansallisena yhteisönä jaettua menneisyyttämme ja identiteettiämme.