Browsing by Subject "munintakana"

Maapallon väkiluvun kasvu lisää ruoantuotannon tarvetta ja lisääntyvä eläinperäisten ravintoaineiden kulutus tarkoittaa myös lisääntyvää rehun tarvetta. Maapallon rajallisten luonnonvarojen vuoksi tuotantoeläinten ruokintaan tarvitaan rehulähteitä, joiden ympäristövaikutukset ovat nykyistä pienempiä. Munintakanojen ruokinnassa hyönteisrehua on tutkittu potentiaalisena korvikkeena muille tällä hetkellä saatavilla oleville proteiinirehuille. Hyönteiset ovat proteiinipitoisia ja niiden aminohappokoostumus vastaa varsin hyvin kanojen tarpeita. Etenkin Hermetia illucens -toukista valmistettu rehu vaikuttaa lupaavalta vaihtoehdolta korvaamaan täysin tai ainakin osittain nykyisin yleisesti käytettyjä soija- ja kalajauhorehuja. Ruokintakokeissa H. illucens -toukkarehulla on korvattu muita proteiinirehuja ilman haitallisia vaikutuksia munintakanojen tuotantotuloksiin, kananmunien laatuun tai lintujen hyvinvointiin. Hyönteisrehu näyttäisi edistävän kanojen terveyttä, minkä arvellaan johtuvan hyönteisten sisältämästä kitiinistä. H. illucens -toukkien ravintoainekoostumus vaihtelee niiden syömästä ravinnosta riippuen. Toukkien proteiinipitoisuus on noin 31–46 % kuiva-aineesta ja poistamalla ylimääräistä rasvaa pitoisuus nousee jopa 65,5 %:iin. Toukat sisältävät lisäksi runsaasti munintakanoille tärkeää kalsiumia. Hyönteisrehun soveltuvuutta arvioitaessa tulee huomioida myös siihen liittyvät biologiset ja kemialliset riskit. Hyönteisten omat taudinaiheuttajat ovat harmittomia selkärankaisille, mutta hyönteiset voivat toimia selkärankaisille haitallisten mikrobien välittäjinä. Kemiallisia riskejä aiheuttavat raskasmetallien, toksiinien, lääkeaineiden ja muiden kemikaalien kertyminen hyönteisiin. Tärkeimpiä riskeihin vaikuttavia tekijöitä ovat kasvatettava hyönteislaji, hyönteisten keräysvaihe ja ravinto, tuotantoympäristö sekä hyönteisraaka-aineen käsittelymenetelmät. Näistä suurin merkitys on hyönteisten syömällä ravinnolla. Hyönteistuotannon haasteita ovat vakiintuneiden käytäntöjen ja automatisoinnin puute, runsas käsityön määrä, tuotannon pienimuotoisuus sekä korkeat yksikkötuotannon kustannukset. Ollakseen kilpailukykyinen vaihtoehto muille siipikarjan proteiinirehuille tulee hyönteisrehun hintatasoa saada nykyistä alemmaksi. Vieraslajeja kasvatettaessa hyönteisten karkaaminen voi puolestaan uhata luonnon ekosysteemejä. Hyönteiset ovat tehokkaita rehunkäyttäjiä ja niiden kasvatus on ekologisempaa kuin maanviljelys. Useat hyönteiset kykenevät hyödyntämään erilaisia ravintolähteitä varsin monipuolisesti ja hyönteisten ravintona on mahdollista hyödyntää elintarviketuotannon sivuvirtoja, kuten kasvien kuorijätteitä, mikä tukee kiertotaloutta ja kestävää kehitystä. Kasvatettavien hyönteisten ravintona käytetään tällä hetkellä pääasiassa viljaraaka-aineita, jotka kelpaisivat muidenkin tuotantoeläinten tai ihmisten ravinnoksi, ja ruokinnan kestävyyttä voitaisiin parantaa käyttämällä hyväksi elintarviketeollisuuden sivuvirtoja. Tuontisoijan korvaaminen kotimaisesti tuotetulla hyönteisrehulla lisäisi myös Suomen proteiiniomavaraisuutta.

Perinteiset häkkikanalat kielletään koko Euroopan unionin alueella 1.1.2012. Vaihtoehtoiset kasvatusmuodot lisääntyvät näin ollen nopeasti. Toimivien kasvatusjärjestelmien rakentaminen on koko tuotantoketjun edun mukaista. Toimivassa kasvatusjärjestelmässä lintu voi hyvin ja on terve. Tuottaja saa elantonsa munista ja kuluttaja tietää ostavansa eettisesti kasvatettujen kanojen munia, jotka ovat myös laadultaan hyviä. Kanoille ominainen tapa levätä on istua orrella. Yleisen käsityksen mukaan orrenkäyttö kanaloissa edistää lintujen hyvinvointia. Munintakanojen fyysinen ja psyykkinen terveys on parempi orrenkäytön myötä. Esimerkiksi höyhenpeitteen kunto on parempi linnuilla jotka saavat istua orrella. Myös luiden ja jalkojen sairaudet vähenevät orrenkäytön myötä. Kannibalismi on ongelma kaikenlaisissa kasvatusysteemeissä. Orrenkäytön on todettu hillitsevän myös tätä ongelmaa. Lattiamunien keräily aiheutta tiloille runsaasti työtunteja. Orrenkäyttö vähentää lattiamunintaa. Tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia varhaisen orrenkäytön vaikutuksia tuotantokanalassa lintujen myöhempään käyttäytymiseen. Tutkimuksessa tutkittiin varhaiskasvatuksessa tarjottujen orsien merkitystä orrenkäyttöön myöhemmällä iällä sekä varhaiskasvatuksessa tarjottujen orsien vaikutusta lattiamuninnan määrään. Tutkimuksessa oletettiin lintujen, joilla oli orret jo varhaiskasvatuksen aikana, käyttävän orsia enemmän ja munivan lattialle vähemmän kuin lintujen, joille orsia ei tarjottu. 5000 munivaa kanaa jaettiin koe- ja kontrolliryhmiin satunnaisesti siten, että molemmissa ryhmissä oli saman verran lintuja. Koeryhmille tarjottiin jo heti ensimmäisten elinviikkojen aikana orret. Orret lisättiin myös kontrolliryhmien elinympäristöön lintujen ollessa noin kahden kuukauden ikäisiä. Orrella istumista seurattiin kahdeksan viikon iästä ylöspäin laskemalla orrella istuvien lintujen määrä sekä koe- että kontrolliryhmissä. Lattiamuninan seuranta aloitettiin heti munintakauden alkaessa noin 20 viikon iässä. Lattiamunat laskettiin päivittäin. Tilastollinen käsittely tehtiin SPSS 15.0 ohjelmalla. Käsittelyn (kontrolli- / koeryhmä) ja erän vaikutusta tutkimusryhmän orrella istuvien kanojen määrään sekä keskimääräisen lattiamuninnan määrään eri havaintokerroilla tutkittiin toistomittaus ANOVAlla. Linnut, joille oli tarjottu orret jo varhaiskasvatuksesta lähtien, istuivat orrella yöaikaan enemmän kuin linnut, joille orsia ei tarjottu (orrella istujien keskiarvo koeryhmissä 61, kontrolliryhmissä 35, keskihajonta 3, p=0,02). Aiemmista tutkimuksista ja hypoteesista poiketen ei orsien tarjoaminen lintujen elämän alkuvaiheessa vaikuttanut lattiamunien määrään (ka 6 ± 1 lattiamunaa päivässä). Tutkimukseemme perustuen on suositeltavaa lisätä orret jo untuvikoille lintujen varhaiskasvatusvaiheessa, sillä orrenkäytön mahdollistaminen jo untuvikkona lisää orrenkäyttöä myöhemmällä eliniällä.