Browsing by Subject "muotokuva"

Käsittelen tutkielmassani 1600-luvun englantilaisissa hallitsijamuotokuvissa esiintyviä koiria. Analysoin hallitsijamuotokuvia muun muassa Anthony van Dyckin, Robert Peaken, Paul Van Somerin ja Daniel Mytensin tuotannoista. Lähestyn hallitsijamuotokuvissa esiintyviä koiria lähiluvun kautta hyödyntäen samalla Erwin Panofskyn ikonografian ja ikonologian teorioita painopisteenä erityisesti Panofskyn vuonna 1955 esittelemä muokattu versio ikonologian tulkintamallista. Panofskyn ikonologian avulla avaan millaiset tekijät ovat vaikuttaneet koirien kuvaamiseen ja läsnäoloon hallitsijamuotokuvissa. Koiria on esiintynyt visuaalisessa kulttuurissa vuosituhansien ajan. Tarkastelen tutkielmassani, millaisia rooleja ja merkityksiä koirilla oli 1600-luvun englantilaisissa hallitsijamuotokuvissa ja mitä hallitsijamuotokuvat kertoivat koirien asemasta ja koiriin liitetyistä arvoista, asenteista ja mielikuvista. Ei-inhimillisten eläinten tarkastelu taidehistoriallisissa tutkimuksissa ja kirjallisuudessa on ollut pitkään hyvin marginaalista, mutta viime vuosina ihminen-eläinsuhdetta tarkastelevan kirjallisuuden ja tutkimuksen määrä on lisääntynyt. Koirien jalostus ja siihen liittyvät eettiset ongelmat ovat pinnalla julkisessa keskustelussa. Tutkielmani aihe on ajankohtainen, sillä analysoimieni hallitsijamuotokuvien koirat kertovat muun muassa jalostuksen jatkumosta ja ihmisen ja koiran vuorovaikutuksesta. Tutkielmani aihe tarjoaa näkökulman ihmis-eläinsuhteen tarkasteluun aikanamme, jolloin luontokato ja lajien kuudes joukkosukupuutto ovat todellisuus ja uhka.

Tässä tutkielmassa tarkastellaan Vilho Lammen (1898–1936) tuotantoa osana 1920–1930-luvun suomalaista kuvataidekenttää. Tutkielma rajaa tarkasteltaviksi teoksiksi Lammen lapsiaiheiset maalaukset. Tutkielma koostuu sekä teoreettisesta osasta, jossa keskitytään Suomen sotien väliseen kuvataiteeseen ja yhteiskuntaan, tyylihistoriaan sekä intertekstuaalisuuteen, että käytännön osasta, jossa Lammen lapsiaiheiset teokset luetteloitiin ja syvennyttiin niiden merkityksiin ja uusiin tulkintoihin, jota teoksista voidaan tehdä. Lammen tuotannon kokonaismääräksi arvioidusta noin 650 teoksesta löydettiin noin 100 lapsiaiheista maalausta. Merkitysten ja kontekstin ymmärtämiseksi tutustuttiin Lammen saamaan näyttelykritiikkiin suomalaisissa sanomalehdissä sekä Lammen elinaikana että hänen kuolemansa jälkeen aina vuoteen 2020 saakka. Taidehistorian tyylihistoria muodostaa teoreettisen viitekehyksen, jota vasten Lammen teoksia peilataan. Tutkielmassa pyritään tarkastelemaan kriittisesti Lammen sijoittumista aikansa kuvataiteeseen liitettyihin tyylisuuntauksiin. Lampi nähdään aktiivisena ja yhteiskunnallisena hahmona, mikä näyttäytyy hänen tuotannossaan. Tyylillisesti Lammen teokset nähdään osana oman aikakauden kuvataidetta. Kuitenkin Lampi nähdään omaa tyyliään etsivänä ja toteuttavana taiteilijana. Lammen maalauksia ja hänen tyyliään verrattiin aikanaan muun muassa Paul Cézannen (1839–1906), Vincent van Goghin (1853–1890), Alvar Cawénin (1886–1935) ja Tyko Sallisen (1879–1955) tuotantoon, kunnes 1920–1930-lukujen vaihteessa hän irrottautui aikaisemmasta tyylistään suurikokoisten ja jopa aggressiivisten (miehiä kuvaavien) töidensä kautta. Vuoden 1931 Pariisin-matkan jälkeen hänen kuvaustapansa muuttui jälleen. Se rauhoittui ja siirtyi lähemmäksi uusasiallista ilmaisua. Intertekstuaalisuuden soveltaminen taiteen ja erityisesti maalausten katsomiseen muodostaa tutkielmassa kehyksen, jonka kautta etsitään uusia merkityksiä Lammen teoksille. Intertekstuaalinen kuvan katsominen nostaa esiin Lammen lapsiaiheisten teosten surumielisyyden ja salaperäisyyden. Niissä risteää itsensä paljastamisen ja mysteerin säilyttämisen ja sekä sisäisen että ulkoisen kontrollin merkityskentät, joita vasten lapsiaiheisia teoksia tarkastellaan. Kasvu ihmisenä ja taiteilijana limittyy kokonaisuudeksi, joka näyttäytyy sekä muutaman taidehistorian merkkiteosten että hänen omien teostensa tarkastelussa rinnakkain. Lammen lapsessa näkyy alakulo, alistuminen, antautuminen sekä päättäväisyys, voima ja luova, kiihkeä elämänhalu. Lammen elinaikanaan saamassa taidekritiikissä ei juurikaan lapsiaiheisia teoksia arvioitu. Yleisesti kritiikki korosti Lammen tietynlaista poikkeavuutta taiteilijana ja erilaisuutta. Kuolemansa jälkeen myös Lammen lapsiaiheiset teokset saivat uudenlaista huomiota. Kirjoittelussa korostui maalausten psykologisoiva selitys Lammen ennenaikaiseen ja oman käden kautta tapahtuneeseen kuolemaan. Lapsiaiheiset teokset yhdistettiin jo tuolloin Lammen taiteilijapersoonaan ja sen ilmenemiseen teoksissa. Tutkielma etenee rakenteellisesti menemällä yhä syvemmälle ja katsoo teoksia yhä yksityiskohtaisemmin. Se tiivistyy Lammen lapsiaiheisten teosten käsikuvauksen tarkasteluun. Lähtökohtana pidetään Lammen Omakuva (1934) ja Tytön muotokuva (1934) -nimisiä teoksia. Teokset paljastavat Lammen oman käden näyttäytyvän suuressa osassa hänen lapsiaiheisia töitään. Sen kautta Lammen taiteilijuus ja ihmis(en) kuva paljastuu katsojalle. Elämän ja teoksissa nähtävien eleiden kaksijakoisuus on ilmeinen. Lapsiaiheisten teosten yleisilme kautta koko tuotannon on näennäisen ilmeettömyyden sävyttämä, mutta juuri tuo pinnallinen ilmeettömyys korostaa syvemmän tarkastelun kautta nousevaa jopa räjähtävän voimakasta ääntä ja elämäntuntoa.

Tutkielma käsittelee taidemaalari, professori Aimo Kanervan (1909 ̶ 1991) teoksia, jotka kuvaavat ihmistä. Lähtökohtana tutkielmalle toimi Kanervan piirustuskokoelma, johon tutustuminen herätti ajatuksia Kanervan ihmiskuvien fragmentaarisuudesta. Tutkielma keskittyy vastaamaan kysymyksiin siitä, kuinka fragmentaarisuus esiintyy Kanervan ihmiskuvissa sekä millaiset fragmentaariset piirteet yhdistävät ja minkälaiset piirteet erottavat piirustuksia, omakuvia ja muotokuvia. Tutkielman teoreettinen näkökulma perustuu fragmentaarisuuden käsitteeseen, joka jakautuu detaljien merkitykseen, luonnosmaisuuteen sekä ajan näkymiseen teoksissa. Yksityiskohdat korostavat teoksen luonnosmaisuutta tai vähentävät sitä. Luonnosmaisuus tarkoittaa tutkielmassa harkittua keskeneräisyyttä, joka pohjautuu non finito -ajatukseen. Aika on kiinteässä suhteessa fragmentaarisuuteen, joten ajan näkyminen teoksissa on myös tutkielman tarkastelukohteena. Kanerva teki uransa aikana rinnakkain teoksia eri menetelmiä hyväksikäyttäen. Hänelle piirtäminen oli yhtä tärkeää kuin maalaaminen öljyväreillä tai vesiväreillä. Hän käytti näitä kaikkia menetelmiä myös ihmisiä kuvaavia teoksia tehdessään. Siten tutkielman aineisto koostuu piirustuskokoelmasta nostetuista esimerkeistä sekä maalatuista omakuvista ja muotokuvista. Kanerva teki uransa aikana neljä tilausmuotokuvaa, joista kolme on analyysissä mukana. Tutkielma osoittaa, että fragmentaarisuus ei ole yksinkertainen piirre, joka näkyy teoksissa selkeästi. Varsinkin öljy- ja vesiväriteosten kohdalla fragmentaarisuuden eri osa-alueet jäävät helposti piiloon. Vaikka Kanervan ihmiskuvissa on nähtävissä fragmentaarisia piirteitä, esiintyy eroja sekä samanlaisten kuva-aiheiden kesken kuin myös eri tekniikoilla luotujen teosten välillä. Kaikki tutkielman tarkasteleman fragmentaarisuuden kolme piirrettä esiintyvät pääasiassa vain piirustuksissa. Maalattujen omakuvien ja muotokuvien fragmentaarisuus perustuu vain osittain kaikkien kolmen kriteerin täyttymiseen. Teosten joukossa on monia, joissa on yksi tai kaksi fragmentaarisuuden osa-aluetta, mutta jokin niistä jää puuttumaan. Useimmiten se on keskeneräisyyden tunne, joka saattaa jäädä näkymättömiin teoksessa.

Tutkielman aiheena ovat suomalaiset naistaiteilijat 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa. Tutkielmassa keskityn kuviin, joita Ellen Thesleff, Maria Wiik, Venny Soldan-Brofeldt ja Elin Danielson-Gambogi maalasivat käyttäen siskojaan malleinaan. Tutkielmassani lähestyn tutkimusaihetta maalausten lähitarkastelulla käyttäen aiheeseen liittyvää kirjallisuutta tukena ja taustana. Taustoituksessa luodaan katsaus ajan naiseen Suomessa ja Euroopassa yhteiskunnallisen aseman ja perhekäsityksen kautta, mutta lähinnä naistaiteilijoiden aseman näkökulmasta. Tutkielman pääaineisto ovat maalaukset itse, joita on 13. Analysoin niitä eri teemojen näkökulmista: siskot muotokuvassa, arkipäivän kuvat ja tyyppikuvat, moderni nainen, sekä mielikuvat ja moderni henkisyys. Teemat nousivat sekä teoksista itsestään, että taustakirjallisuuden kautta. Kahdessa ensimmäisessä teemassa erityisesti tutkin sitä, miten kuvat esittäytyvät perinteisinä muotokuvina verrattuna kuviin, joissa esitetään ennemmin tiettyyn luokkaan ja aikaan kuuluvaa naista yleisesti. Kolmannessa teemassa siirryn käsittelemään modernin naisen ajatusta. Maalausten tekoaikana naisen yhteiskunnallinen asema oli murroksessa. Osassa teoksista esimerkiksi esitetään naisen työskentelyä ammatissa ja modernia boheemia naista. Lopuksi käsittelen maalauksia, joissa on vahva henkisyyteen ja mielikuvitukseen liittyvä teema. Useimmiten nämä teokset liittyvät jotenkin karelianismiin ja symbolismiin. Tutkielmassa tulen siihen tulokseen, että biologisella siskoudella oli taiteilijoiden elämässä ja tuotannossa erityisasema. Biologisen siskouden merkitystä voi verrata niin sanottuun ajan naistaiteilijoiden väliseen ”maalarisiskouteen”. Monet taiteilijoista elivät naimattomina, ja asuivat suuren osan elämästään yhdessä siskonsa kanssa. Tästäkin syystä siskoja käytettiin paljon mallina. Teosanalyysissä samasta teoksesta löytyy eri teemojen alla eri näkökulmia. Samaa teosta voi usein esimerkiksi pitää sekä muotokuvana, että tyyppikuvana. Usein siskon muotokuvaa voi myös pitää kaksoismuotokuvana taiteilijasta itsestään. Poiskääntyminen, suljetut silmät ja arkisuus ovat toistuvia piirteitä. Useimmiten taiteilija keskittyy kasvoihin ja käsiin. Persoonan kuvaus ja henkilökohtaisuus vaikuttavat olleen poseeraamista ja idealisointia tärkeämpää.

Tässä tutkielmassa tarkastellaan tilausmuotokuvaa Suomen nykytaiteen kentällä vuosina 1990-2018. Tutkielman päätehtävänä on jäljittää taidehistoriallisen tieteenalan kautta teoksen tilaajan, taiteilijan ja muotokuvan kohteen toimintaa tilausmuotokuvan syntyhistoriassa sekä konventioissa. Tarkastelussa paikannetaan tilatun muotokuvan sosiaalisia ja kulttuurisia ulottuvuuksia, kuten näköisyyteen, taiteen autonomiaan, taidemaailmaan, identiteettiin ja ideologiaan liittyviä merkityksiä. Sopimus tai tilauksen vahvistava asiakirja erottaa tilausmuotokuvan tässä tutkielmassa kaikista muista eri motiivien synnyttämistä muotokuvista. Tutkielma rakentuu kolmesta osa-alueesta, jotka kietoutuvat yhdeksi kokonaisuudeksi sisältäen: muotokuvia tilaavien instituutioiden tarkastelun, tilausmuotokuvien kontekstualisoinnin sekä tilausmuotokuvia toteuttavien kuvataiteilijoiden haastatteluiden analysoinnin. Nämä elementit punoutuvat tutkielmassa rakentuvan hermeneuttisen kehän eri komponenttien väliselle dialogille. Samalla käsitellään muotokuvia tilaavien instituutioiden toimintaperiaatteita, sopimuksia ja tilausmääriä. Lopuksi taiteilijoiden haastattelut rakentuvat synteesiksi yhdessä tutkielman avainteosten kesken. Tutkielma vahvistaa käsitystä, että tilatun muotokuvan traditiossa ja käytännöissä on havaittavissa selkeitä epäjatkuvuuksia ajanjaksolla 1990-2018. Suomen presidenttien muotokuvat asettuvat ulos perinteisestä edustus- ja hallitsijamuotokuvan konventioista selkeämmin ja johdonmukaisemmin muihin tutkielmassa käsiteltäviin muotokuvatilauksiin verrattuna. Konservatiivisena pidetyssä tilausmuotokuvassa on siirrytty statuksen painottamisesta sekä vallan representaatiosta intiimimpään ilmaisuun ja identiteettien moninaisuuteen. Vaikka muotokuvien identiteettikäsitys on monisäikeisempi ja vapaampi, suomalaiset tilaajatahot ovat varsin hitaasti lämmenneet traditionaalista muotokuvaa haastaville teoksille, mikä ilmenee sitoutumisella perinteiseen esittävyyteen ja öljyväriteoksiin. Vaihtoehtoiset tekniikat ja nykytaiteen suomat mahdollisuudet ovat jääneet tilausmuotokuvissa muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta hyödyntämättä. Tämä koskee myös nykytaiteessa hyväksyttyä valokuvataidetta. Muotokuvatilauksia pidetään usein ristiriidassa vapaan taiteilijaidentiteetin kanssa. Tilaajien ja taiteilijoiden väliset sopimukset ovat tarkastelun ajanjaksolla vapaampia kuin esioletus antaa ymmärtää. Taitelijoiden haastattelut vahvistavat käsitystä siitä, että sopimukset eivät rajoita taiteilijoiden ilmaisua muotokuvatilauksissa. Tapauksissa, joissa tilauksen päämääränä on ensisijaisesti arvostettu taideteos, muotokuvien kohteet ovat poikkeuksellisen tietoisia taiteen kentän toimintatavoista ja arvostelmista. Kuvataiteesta kiinnostunut muotokuvan kohde näyttääkin olevan olennainen edellytys onnistuneelle muotokuvateokselle.