Browsing by Subject "musiikkianalyysi"

Tämä pro gradu -työ on tapaustutkimus Mastercardin äänibrändistä. Mastercard on maksupalveluita tarjoava teknologiayritys ja yksi äänibrändäyksen edelläkävijöistä. Uuden äänikäyttöisen teknologian yleistyminen tulee todennäköisesti muuttamaan kuluttajamarkkinoita voimakkaasti lähitulevaisuudessa, kun kuluttajat siirtyvät ääniympäristöihin. Tämän takia Mastercard julkaisi talvella 2019 moniosaisen äänibrändin. Se valikoitui tämän tutkimuksen tutkimuskohteeksi sen poikkeuksellisen laajuuden takia. Tämä tutkimus selvittää, millainen Mastercardin äänibrändin arkkitehtuurin rakenne on. Toinen tutkimuksen pääkysymyksistä on, mitä brändiviestejä Mastercardin äänibrändin perusosa, eli ydinmelodia, välittää ja miten se ilmenee sovituksellisissa ratkaisuissa. Tässä pro gradu -työssä yhdistyy musiikintutkimus ja kauppatieteellinen tutkimus. Työn lähestymistapa on tapaustutkimus, joka nojautuu musiikkitieteellisiin ja markkinointitutkimuksen teorioihin. Tutkimus kuuluu musiikkitieteellisen- ja musiikkianalyyttisen tutkimuksen, markkinointi- ja bränditutkimuksen sekä äänibrändäystutkimuksen piiriin. Koska aiempi äänibrändäyksen tutkimus ei ole tuottanut valmista teoreettista viitekehystä äänibrändin analysoinnille, se luotiin tätä tutkimusta varten neljästä markkinoinnin ja äänibrändäyksen teoriasta. Samasta syystä luotiin tämän pro gradu -työn tutkimusaiheen kannalta oleellinen termi äänibrändiarkkitehtuuri. Tämä on aineistolähtöinen tutkimus, joka keskittyy Mastercardin äänibrändiin. Päätutkimusaineistona käytetään Mastercardin verkkosivuilla ja YouTube-kanavalla helmikuussa 2019 julkaistuja videoita, jotka olivat osa äänibrändin julkistusta. Lisäksi tutkimusaineistoon kuuluu erilaisia Mastercardin äänibrändiin liittyviä markkinointialan verkkojulkaisuja, kuten lehtiartikkeleita ja blogikirjoituksia. Luotua teoreettista viitekehystä käytettiin äänibrändiarkkitehtuurin analyysin ja musiikkianalyysin pohjana. Äänibrändiarkkitehtuurin rakennetta tarkasteltiin sekä käyttötapojen että musiikin näkökulmista. Ydinmelodian analyysissä selvitettiin Mastercardin brändiviestinnän pääviestien musiikillista ilmaisua. Musiikkianalyysi laajennettiin ydinmelodian variaatioihin, joita tutkittiin erityisesti muunneltavuuden näkökannalta. Tutkimuksessa selvisi, että Mastercardin äänibrändiarkkitehtuuri on laaja brändiviestinnällinen kokonaisuus, jonka musiikillinen ilmaisumuoto on tarkkaan määritelty. Äänibrändiarkkitehtuurin rakenneanalyysi osoitti, että äänibrändin käyttö on laajaa ja se kattaa monia kontaktipisteitä. Musiikkianalyysi osoitti, että Mastercardin brändiviestien ilmaisussa instrumentaatiolla ja sovituksella on suuri rooli, mutta myös musiikin peruselementtien rakenne toteuttaa niitä. Ottaen huomioon teknologisen kehityksen myötä kasvaneen äänibrändäyksen suosion, tämä pro gradu -työ nostaa esille musiikintutkimuksen keskeisyyden äänibränditutkimukselle.

Pro gradu -tutkielmani aihe on ei-idiomaattisen improvisaation käsite japanilaisen rumpalin Seijiro Murayaman ja ranskalaisen saksofonistin Jean-Luc Guionnet'n musiikkia koskevassa ajattelussa. Murayama ja Guionnet ovat molemmat nykymuusikoita, jotka ovat erikoistuneet niin sanottuun vapaaseen improvisaatioon. Vapaalla improvisaatiolla tarkoitetaan tässä yhteydessä usein esimerkiksi englantilaiseen kitaristiin Derek Baileyyn henkilöityvää ja 1960-luvun lopulla nimensä saanutta musiikkityyliä. Myös termin ei-idiomaattinen käyttö vapaan improvisaation yhteydessä on lähtöisin Baileyltä. Bailey kirjoitti 1980 julkaistussa kirjassaan Improvisation. Its Nature and Practice in Music muun muassa omista kokemuksistaan vapaan improvisaation parissa. Kirjassa Bailey pyrkii erottamaan oman ja kollegoidensa musiikin muista improvisaatiota laajalti hyödyntävistä musiikkiperinteistä, kuten esimerkiksi jazzista tai flamencosta esittämällä, että hänen musiikkinsa on ei-idiomaattista. Tarkemmin sanottuna Baileyn musiikki ei hänen mukaansa pyri representoimaan mitään olemassaolevia musiikkityylejä, vaan pyrkii pysymään musiikillisten idiomien ulkopuolella. Baileyn tapauksessa tämä idiomittomuus vaikuttikin tarkoittavan nimenomaista vapautta improvisaatiossa. Vapaan improvisaation historia kuitenkin osoittaa, että sen ympärille on muodostunut monia vakiintuneita käytäntöjä ja idiomeja. Baileyn jälkeen, 1990-luvulta lähtien vapaasti improvisoidun musiikin parissa työskennelleet Murayama ja Guionnet taas ovat palanneet omaa musiikkiaan koskevissa kirjoituksissa ei- idiomaattisuuden käsitteen käyttöön. He ovat kirjoittaneet aiheesta tekstissä “Idioms and Idiots”, jossa he suhtautuvat termiin ja Baileyn ja tämän aikalaisten eli niin sanotun ensimmäisen sukupolven edustamaan vapaan improvisaation haaraan kriittisesti. He tarjoavat toisenlaisia ratkaisuja ei-idiomaattisuuden tavoitteluun. Murayaman ja Guionnet'n musiikissa on havaittavissa selkeitä eroja Baileyn musiikkiin nähden. Tutkielmani pääkysymys on: mitä ei-idiomaattisuus improvisaatiossa Murayamalle ja Guionnet'lle tarkoittaa sekä ajattelun että musiikillisten käytäntöjen tasolla. Tutkielman työhypoteesit ovat: ei-idiomaattisuus on keskeinen käsite ja teema vapaan improvisaation yhteydessä. Ei- idiomaattisuudesta vapaassa improvisaatiossa tulee kuitenkin idiomaattista. Murayaman ja Guionnet'n musiikki eroaa Baileyn musiikista. Tutkielma on ongelmakeskeinen perustutkimus, jonka aineisto on sekä menneisyydestä ja nykyajasta. Näkökulma on musiikkiesteettinen, musiikkianalyyttinen, laadullinen ja etnografinen. Tutkielmassa yhdistän tekstianalyysiä, haastatteluanalyysiä sekä musiikkianalyysiä. Primääriaineisto koostuu muusikoiden omista kirjoituksista ja heistä tekemistäni haastatteluista. Käytän esimerkiksi Baileyn kirjaa Improvisation. Its Nature and Practice in Music sekä Murayaman ja Guionnet'n kirjoittamaa tekstiä “Idioms and Idiots” sekä keväällä 2016 heistä tekemiäni haastatteluja, joissa pyrin saamaan lisäselvyyttä asiaan. Haastattelumetodi oli teemahaastattelu. Musiikkianalyysin aineistona käytän Murayaman ja Guionnet'n improvisoidun kappaleen levytystä. Tutkielmassa päädyn lopputulemaan, että ei-idiomaattisuus on käsitteenä ristiriitainen ja vaikeasti määriteltävä, mutta siitä huolimatta puolustaa paikkaansa osana vapaan improvisaation tutkimusta. Haastattelujen avulla olen saanut selville Murayaman ja Guionnet'n menetelmiä pyrkiessään kohti ei-idiomaattisuutta musiikissa. Ei-idiomaattisuus palautuu lopulta improvisaatiota määrittäväksi jatkuvaksi ja toistuvaksi prosessiksi sekä emergentiksi, liikkuvaksi määreeksi. Musiikkianalyysin perusteella Murayaman ja Guionnet'n käyttämät keinot improvisoida ei-idiomaattisesti sisältävät muun muassa hiljaisuuden, kuuntelun ja sävelkielen abstrahoinnin keinoja.

Tässä pro gradu -tutkielmassa selvitän psykologisen flow-tilan eli huippukokemuksen vaikutuksia jazzmuusikoiden musiikilliseen ilmaisuun. Pohjustan flow’n Mihaly Csikszentmihalyin ja Keith Sawyerin teoriamalleihin ja esittelen ilmiön jazztutkimuksen valossa nojaten pääasiassa Elina Hytönen-Ng’n haastattelututkimukseen. Tutkimus tuottaa uutta tietoa flow’n suhteesta jazzmusiikin soiviin ilmiöihin. Tarkastelen musiikillista ilmaisua soveltamalla Anne Tarvaisen kehittämää fenomenologista analyysimetodia empaattinen kuuntelu, joka yhdistää elämyksellisen ja analyyttisen kuuntelutavan. Kyseessä on tiettävästi ensimmäinen kerta, kun metodia sovelletaan soitinmusiikin tutkimukseen. Metodissa ilmaisullisen tason tapahtumat aistitaan kehon sisäisin tuntoaistein, ja niitä kutsutaan liikelaaduiksi. Metodi jakautuu neljään vaiheeseen, jotka ovat eläytyvä kuuntelu, empaattinen kuuntelu, analyyttinen kuuntelu ja synteesi. Tutkimuskohteeni on helsinkiläinen vakituisesti esiintyvä jazztrio. Tutkimusaineisto koostuu itse tuottamastani yhtyeen esitysäänitteestä ja jälkeenpäin toteutetuista feedback-haastatteluäänitteistä. Kartoitan haastattelujen avulla muusikoiden flow-kokemuksia äänittämästäni esiintymisestä. Muusikoiden kommenttien perusteella valitsen kaksi flow-pitoisinta ja siten edustavinta kappaletta analysoitavaksi. Analysoin kappaleet Willow Weep for Me ja Dat Dere soveltamallani Tarvaisen metodilla. Eläydyn musiikin ilmaisuun, kielellistän keholliset tuntemukseni ja muodostan kokonaiskuvan ilmaisullisen tason tapahtumista eli liikelaaduista. Analysoin, mitä musiikillisia ilmiöitä kokemieni liikelaatujen takana on. Kytken analyyttiset selitykset parametreihin ”dynamiikka”, ”soundi”, ”melodinen sisältö”, ”rytmiikka” ja ”harmonia”. Demonstroin havaintoni transkriptioesimerkein. Tulkitsen, miten flow-pitoiset paikat erottuvat ilmaisullisella tasolla. Tulokseni osoittavat, että flow tekee jazzyhtyeen ilmaisusta aktiivisempaa ja moniäänisempää. Flow’n siivittäminä muusikot tuottavat voimakkaampia liikelaatuja, eikä liikelaatujen aiheuttajina ole enää pelkästään solisti vaan yhä suuremmissa määrin koko yhtye. Musiikin parametrien osalta flow’lla on selkeä vaikutus dynamiikkaan, joka kasvaa flow’n myötä. Flow’n seurauksena musiikkiin tuotetaan enemmän ”lataavia” liikelaatuja, jotka ovat kehollisesti liikuttavimpia ilmaisun tason tapahtumia. Tutkimustulokseni osallistuvat keskusteluun siitä, mikä musiikillisessa kokemuksessa on yksilöllistä ja mikä yhteistä. Empaattisten kuunteluhavaintojen ankkurointi konkreettisiin musiikillisiin ilmiöihin tarjoaa muille mahdollisuuden arvioida kokemuksiani ja verrata niitä omiinsa.

In-ear-kuulokkeet ovat 2010-luvun jälkipuoliskolla maailman myynnillisesti voimakkaimmin kasvava kuuloketyyppi. Samaan aikaan trap-musiikki, yksi hiphopin alagenreistä, on noussut populaarimusiikin valtavirtaan. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan erään in-ear-kuulokkeen taajuusvasteen vaikutusta neljän suomalaisen trap-kappaleen äänenväriin. Taajuusvaste on audiolaitteen yksiselitteisesti tärkein ominaisuus. Taajuusvasteen on havaittu olevan myös kuulokkeilla kuunnellun musiikin äänenvärin kannalta välineen tärkein ominaisuus. Musiikin tuotantoportaan tavoitteena on ollut, että musiikki kuulostaisi mahdollisimman hyvältä toistettuna kaiuttimilla hyvin akustoidussa huoneessa. Osana nykyaikaista mobiilia elämäntapaa musiikin kuuntelu on siirtynyt kuitenkin kasvavissa määrin ulos musiikinkuuntelijoiden kodeista joukkoliikennevälineisiin, liikuntapaikkoihin ja toimistoihin, joissa musiikinkuunteluvälineinä toimivat pääosin erilaiset kuulokkeet. In-ear-kuulokkeiden ja kaiuttimien toistamien signaalien matkat äänilähteeltä kuulijan tärykalvolle poikkeavat toisistaan. Optimaalinen kaiuttimien käyttöympäristö on hyvin akustoitu huone, jossa huoneen aiheuttamat epätoivotut akustiset ilmiöt ovat kontrolloitu. Silti esimerkiksi seisovat aallot ja heijasteet, sekä kuulijan pää ja vartalo vaikuttavat signaalin spektriin. In-ear-kuulokkeita käytettäessä signaalin spektriin vaikuttaa muun muassa suljetun tilan liitäntävahvistus (TVIG) sekä suljetussa korvakäytävässä syntyvät epäluonnolliset resonanssitaajuudet. Tutkimuksessa verrataan in-ear-kuulokkeen taajuusvasteen vaikutusta kappaleiden äänenväriin optimissa kuunteluhuoneessa toistettujen, taajuusvasteeltaan tasaiseksi ekvalisoitujen kaiuttimien tuottamiin vaikutuksiin. Äänenvärin muutosta tarkastellaan erityisesti kappaleiden kirkkauden ja kappaleiden kokonaisen sekä instrumenttikohtaisten spektrin muutoksien osalta. Kirkkauden muutoksen tarkasteluun sovelletaan spektrin keskipisteen kuvaajaa. Spektrin muutosten tarkasteluun sovelletaan pitkäaikaista keskiarvospektriä eli LTAS-kuvaajaa. Äänenvärillisten muutosten tulkitsemiseen käytetään kahdessa musiikintuotanto-oppaassa käytettyjä äänenväriä kuvailevia attribuutteja. Jotta taajuusvasteiden aiheuttamia muutoksia kappaleiden kokonaiseen ja niiden yksittäisten instrumenttien äänenväriin olisi mahdollista tarkastella, analysoitiin tutkimuksessa ensin musiikkinäytteiden instrumenttien taajuuskaistojen leveys kuulonvaraisesti käyttäen apuna reaaliaikaista spektrogrammia. Tämän jälkeen aineisto ekvalisoitiin taajuusvastein ja ekvalisoiduista näytteistä tuotettiin LTAS- ja spektrin keskipisteen kuvaajia. In-ear-kuulokkeen taajuusvasteen vaikutus näkyi sekä kappaleiden kokonaisäänenvärissä että yksittäisten instrumenttien äänenvärissä. Taajuusvaste korosti bassotaajuuksia ja matalia keskitaajuuksia aina 550 hertsiin asti ja vaimensi tätä korkeampia taajuuksia. Taajuusvaste ei vaikuttanut olennaisesti bassosoitinten äänenväriin, mutta korosti niiden äänenvoimakkuutta suhteessa taajuuskaistalla korkeammalla sijainneiden soitinten äänenvoimakkuuteen. Taajuusvaste muutti räppien sekä pad- ja lead-syntetisaattoreiden äänenväriä tummemmaksi ja hi-hatin ja virvelin äänenväriä etäisemmäksi ja tylpäksi. HP6-vaste kasvatti signaalin dynaamista skaalaa 16 desibeliä ja madalsi spektrin keskipisteen sijaintia 7.7%.

Tutkielma lähestyy musiikkitieteessä paljon käsiteltyä kysymystä rytmin ja metrin suhteesta, mutta vähän tutkitusta metrittömän rytmin käsitteen näkökulmasta. Tutkimuskysymyksenä on, miten rytmin ilmiöitä voitaisiin tutkia ilman metrin ulottuvuutta. Metri määritellään tutkielmassa laajasti musiikin ajallisen ulottuvuuden ennustettavuudeksi, ja rytmi musiikin ajalliseksi hahmoksi. Filosofien Gilles Deleuzen ja Felix Guattarin kehittämää rihmastollisuuden käsitettä sovelletaan metrittömän rytmin määrittelyssä. Metritön rytmikäsitys erottuu metrillisestä rytmistä sen luomien tasavertaisten merkityssuhteiden, rihmojen, perusteella. Tutkielmassa sovelletaan myös kognitiotieteellistä ennustavan prosessoinnin teoriaa, jonka mukaan ihmisen havainto perustuu ennustaville malleille, joiden suhteen aisti-informaatiota arvioidaan. Rytmihavainnon kontekstissa tämä aiempien tapahtumien suhteen muodostuva hierarkinen havainnon malli nähdään havainnon metrisyyden ulottuvuutena. Metrittömän rytmihavainnon määrittelyyn käytetään ym. teoriaan kuuluvaa ennustavan koodauksen teoriaa, joka ei arvota ennustavan mallin ja aistihavainnon luotettavuutta, vaan joka muuttuu aina aisti-informaation ollessa ristiriidassa mallin kanssa. Tutkielmassa luodaan metrittömän rytmianalyysin metodi, jota käytetään Musen Stockholm Syndrome -kappaleen analysoimiseen. Metodissa sävelkestoja verrataan edeltäneen sävelen kestoon siten, että ne saavat sekä suhteellisen arvon +, - tai = että suhdeluvun, joka kuvaa sävelkestojen keskinäistä suhdetta. Analyysia varten tuotettiin kappaleesta sekä perinteinen nuotinnos että tarkempia tietokoneavusteisesti tehtyjä nuotinnoksia kolmesta tutkimuskysymyksen kannalta kiinnostavasta katkelmasta. Tutkimustuloksena ilmeni, että vaikka kappaleen kuulokuva on yleisilmeeltään helposti ennustettava, analyysista piirtyy kuva metrittömästä rytmistä. Sävelkestojen heterogeenisyyden lisäksi tutkimustuloksena on metrittömyyteen viittaava pulssiton kuvaus kappaleesta.

Tutkimus käsittelee Kotkan Sosialidemokraattisen Työväenyhdistyksen soittokunnan (myöhemmin soittokunta) kymmenvuotisjuhlakonsertteihin tehtyjä sävellystilauksia. Soittokunta perustettiin vuonna 1900 ja se toimi lähes yhtäjaksoisesti vuoden 2015 loppuun asti. Ensimmäinen sävellystilaus tehtiin vuoden 1950 juhlakonserttia varten. Sen jälkeen juhlakonserteissa esitettiin tilaussävellys joka kymmenes vuosi aina vuoteen 2000 asti. Vuodesta 1950 voi katsoa soittokunnan sävellystilausperinteen alkaneen. Soittokunta tuotti uutta suomalaista torvisoittokunta- ja puhallinorkesterimusiikkia kuuden sävellyksen verran toiminta-aikanaan. Tässä tutkielmassa analysoin kaksi viimeistä tilaussävellystä: Pertti Pekkasen Juhlakuvia, sarja puhallinorkesterille (1989) ja Allan Nissilän Music for Eaglets (1995–1997). Tutkimusaineisto koostuu soittokunnan arkistomateriaaleista 115 vuoden ajalta ja kolmesta vuonna 2017 tehdystä henkilöhaastattelusta. Arkistoaineisto käsittää soittokunnan kokouspöytäkirjojen lisäksi nuottipartituureja sekä tallenteita konserteista. Luon keräämäni tutkimusaineiston perusteella soittokunnan historiasta ja toiminnasta kokonaiskuvan. Erityisenä kiinnostuksen kohteena on soittokunnan toiminta ja musikointi sävellysten tilaamisen ympärillä. Tutkielman aihepiiriä taustoitetaan Kotkan kaupungin syntyhistoriaa, Kotkan Työväenyhdistyksen perustamista ja soittokunnan historiaa ja toimintakulttuuria kontekstoivassa osuudessa. Musiikkitieteessä tutkimus asettuu kulttuurisen musiikintutkimuksen kentälle ja tutkimuksen musiikkigenre sijoittuu perinteisen työväensoittokuntaohjelmiston ja puhallinorkesterimusiikin alueelle. Tutkimuksessa analysoin, mihin kohtaan tilaussävellykset asettuvat soittokunnan ohjelmistokokonaisuudessa. Selvitän myös, miten sävellystilauksen matka eteni aina kokouspöytäkirjoista soittajien nuottitelineille ja teoksen kantaesitykseen asti. Samalla mietin soittokunnan motiiveja juhlasävellysten tuottamiseksi ja niiden merkitystä soittokunnalle. Kaksi viimeistä tilaussävellystä analysoin funktioanalyysin menetelmin ja etsin niistä viittauksia soittokuntaan sekä heidän kotikaupunkiinsa Kotkaan. Soittokunnan toiminta kymmenvuotisjuhlallisuuksien ympärillä oli tavoitteellista ja pitkäjänteistä talkootyötä. Juhlakonserttien onnistunut järjestäminen ja uuden teoksen tilaaminen ja esittäminen veivät soittokuntaa eteenpäin ja lisäsivät yhteenkuuluvaisuuden tunnetta. Tässä tutkielmassa tuon esille paikkakunnalla pitkään vaikuttaneen ja paikallisen musiikkikulttuurin kehittämiseen aktiivisesti osallistuneen musiikkiyhteisön, joka toiminnallaan oli mukana luomassa pohjaa koko kaupungin musiikkielämän kehittymiselle.

Tiedekunta – Fakultet – Faculty Humanistinen tiedekunta Koulutusohjelma – Utbildningsprogram – Degree Programme Filosofian, historian ja taiteiden tutkimuksen osasto Opintosuunta – Studieinriktning – Study Track Musiikkitiede Tekijä – Författare – Author Harri Hölttä Työn nimi – Arbetets titel – Title ”Se on sellaista humppaa” – Humpan genrepiirteet ja humoristisuus suomalaisessa tanssimusiikkikontekstissa Työn laji – Arbetets art – Level Pro gradu Aika – Datum – Month and year Maaliskuu 2020 Sivumäärä– Sidoantal – Number of pages 75 Tiivistelmä – Referat – Abstract Tässä tutkimuksessa tarkoitukseni on selvittää, mikä tekee humpasta humpan? Tutkimuksessani analysoin, mistä osatekijöistä humppa koostuu; miten kullakin tyypillisellä soittimella humppaa soitetaan, ja miten humpan voi hahmottaa musiikin peruselementtien – rytmi, melodia, harmonia – kautta. Samalla sivuan myös rakennetta, tekstejä ja sointiväriä eri instrumenttien soittotapojen kautta. Aineistoksi olen valinnut kymmenen levytetyintä humppaa. Tämä tutkimus on ensisijaisesti laadullinen musiikkianalyysitutkimus. Tutkimukseni kuuluu perustutkimuksen piiriin ja se on myös historiallista, musiikkianalyyttistä sekä empiiristä tutkimusta. Tutkimus sisältää myös metodiikan ulkopuolelta, lähinnä historiaan liittyvissä osuuksissa hieman sosiologiaa, ajan yleisen hengen sekä tanssilavakulttuurin kuvausta. Taustaksi esittelen humpan historian lyhyesti. Tutkin historiallisessa kontekstissa sitä, mitkä tekijät ovat vaikuttaneet humpan kehittymiseen, mitkä eri aiemmat musiikkigenret ja -tyylit ja tavat soittaa ovat johtaneet kohti humpan kehittymistä sellaiseksi, jona me sen nykyään tunnemme. Esitän myös, miten humpan historiaan eri vaiheissa liittyvät humppafoksi ja humppa ovat erkaantuneet omiksi tyylilajeikseen. Alkuperäisen pääkysymyksen lisäksi selvitän, miksi humppaa pidetään jonkinlaisena huumorimusiikkina ja miksi siihen suhtaudutaan vähätellen ja naureksien. Tutkimuksen tuloksena totean, ettei humppa ole huumorimusiikkia ainakaan minkään yksittäisen osatekijän perusteella. Sen sijaan se on ollut monen parodian kohteena. Samoin väheksyntää osoittaa se, ettei humpasta ole niin kutsuttua vakavaa taideversiota toisin kuin monista muista tanssimusiikin genreistä, kuten esimerkiksi Straussin valssit ja Piazzollan tangot. Humpan esteettiset ja taiteelliset ansiot jäävät usein humppaan olennaisesti liittyvän välineellisen osuuden, tanssin säestämisen, varjoon. Avainsanat – Nyckelord – Keywords Humppa, humppafoksi, foxtrot, tanssimusiikki, iskelmämusiikki, musiikkianalyysi, huumori musiikissa, Dallapé, Humppa-Veikot, Kankkulan kaivolla Säilytyspaikka – Förvaringställe – Where deposited Muita tietoja – Övriga uppgifter – Additional information

Vokaalimusiikissa tekstin ja musiikin välisellä vuorovaikutuksella on tärkeä sija. Sanoma välittyy tällöin ensisijaisesti tekstin kautta. Musiikki voi myötäillä ja korostaa tekstin sanomaa tai se voi olla ristiriidassa tekstin kanssa. Tässä työssä tarkastellaan tekstin ja musiikin suhdetta kolmessa suomalaisessa 2000-luvulla sävelletyssä teoksessa. Ensin luodaan katsaus 2000-luvulla sävellettyyn suomalaiseen sekakuoro-musiikkiin. Kuorolaulu on Suomessa edelleen hyvin suosittu harrastus. 2000-luvulla kuoromusiikki on ollut näkyvillä mediassa muun muassa useamman TV-ohjelman muodossa. Samalla musiikkikentällä on keskusteltu kuoromusiikin asemasta kuoroammattilaisuuden näkökulmasta, kun Radion kamarikuoro lakkautettiin 2005. Seuraavaksi hahmotellaan analyysin lähtökohtia uuden vokaalimusiikin tutkimiselle. Pääpaino on tekstin ja musiikin suhteen tarkkailulla. Tämän jälkeen tarkastellaan kolmea esimerkkiteosta teksti- ja musiikkianalyysin keinoin. Kaija Saariahon Leino-laulut (2007) on sävelletty Eino Leinon mitalliseen, kansallisromanttiseen runouteen. Saariaho yhdistää oman, eteerisen sävelkielensä perinteiseen runouteen. Riikka Talvitie Pinnan alla (2013) pohjautuu Itämeriaiheiseen asiatekstiin sekä säveltäjän kirjoittamaan puhekieliseen tekstiin. Teoksessa vuorottelee kuoron resitoima tieteellinen teksti sekä solistien (äidin ja pojan) käymä keskustelu Itämeren rannalla. Jaakko Mäntyjärven Smoking can kill (2008) yhdistää tupakka-askien varoitustekstit modernin madrigaalin muotoon. Teos on taitava pastissi englantilaisesta myöhäisrenessanssin madrigaalista yhdistettynä banaaliin nykypäivän tekstiin.

Tutkin tässä työssä thrash metal -genren alkuajan tyylin kitarariffien erityispiirteitä. Työssä hyödynnetään kieli- ja musiikkitieteellistä metodologiaa sekä musiikkiohjelmointia. Tutkimusaineisto koostuu Metallican, Slayerin, Anthraxin ja Megadethin ensimmäisistä levytyksistä 1980-luvun alkupuolelta. Musiikkianalyysissä tutkin modaalisuutta, urkupisteen käyttöä, reduktiota, variaatiota ja blues-vaikutteita. Tutkimuskysymyksiä ovat: Minkälaiset musiikilliset rakenteet tekevät thrash metalista tunnistettavan? Mitä asteikkoja kitarariffeissä käytetään? Minkälaisia historiallisia jatkuvuuksia tai kytköksiä muihin musiikkigenreihin löytyy? Voidaanko thrash metalin alkuajan tyylin riffejä kuvata kieliopin käsitteellä? Tämän kaltaista poikkitieteellistä tutkimusta ei ole aiemmin tehty tästä aihepiiristä. Tutkimuksessa esitellään riffejä tuottava tietokoneohjelmisto Thrashgen, joka havainnollistaa ja testaa musiikkianalyysia. Kielioppi on rakennettu analysoimalla aineistossa yleisimmin esiintyviä musiikillisia rakenteita. Ohjelmisto käyttää generointiin vain lähtöaineiston riffejä eikä se tuota uutta sävelmateriaalia. Kielioppeja muodostetaan kaksi: autenttinen ja luova. Autenttinen kielioppi pyrkii tuottamaan lähtöaineiston kaltaisia riffejä. Luova kielioppi tuottaa riffeihin yllätyksellisimpiä rakenteita. Luvussa 2. luodaan katsaus thrash metal -genren historiaan ja estetiikkaan. Luvussa 3. esitellään generatiivisen kieliopin teoreettinen viitekehys, joka pohjautuu Noam Chomskyn määritelmään kontekstivapaasta kieliopista. David Copen kehittämää SPEAC-mallia hyödynnetään generoitavien riffien musiikillisen johdonmukaisuuden käsittelemiseen. Luvussa 4. selostetaan Thrashgen-ohjelmiston toimintaperiaatteet ja rakenne. Luvussa 5. analysoidaan tutkimusaineistoa ohjelman kehittämisen kannalta valikoidusti. Luvussa 6. esitetään kielioppia määrittelevä musiikin funktioanalyysi sekä tässä työssä kehitetyn autenttisen kieliopin toimintaperiaatteet. Riffejä analysoidaan Esa Liljan modaaliseen analyysimalliin perustuvalla metodilla. Tutkimusaineiston pedaaliriffit voidaan tulkita rakentuvan valtaosin ¼-nuotin mittaisista rytmialkioista. Thrash-moodiksi voidaan muotoilla asteikko, jossa on päällekkäin aiolinen-, fryyginen-, lokrinen- ja blues-moodi. Luonnollinen molli on yleisin aineistossa esiintyvä asteikko ja duurimoodeja esiintyy vähän. Myös mollipentatonisia ja b5-asteen sisältäviä asteikkoja on paljon, mikä viittaa genren rock-perintöön. Riffit on pääasiassa koostettu modulaarisista osista, mutta ne sisältävät myös länsimaisen musiikin rakennetottumuksien mukaista johdonmukaisuutta. Ne rakentuvat alukkeista, välikkeistä ja lopukkeista. Riffien perusteella vuosien 1983–1985 lite- ja thrash metal -genreissä on paljon yhtäläisyyksiä, mutta ulkomusiikillisten seikkojen perusteella eroja on paljon. Kontekstivapaan kieliopin soveltaminen thrash metal -riffien tutkimukseen toimii hyvin. Jatkotutkimuksessa ohjelmistoa voi laajentaa koskemaan kokonaisia kappalerakenteita tai kielioppiin voi sovittaa toisen metallimusiikkigenren materiaalia.