Browsing by Subject "naiset"

The objective of the study was to understand individuality in Muslim women's dress. The research problems were, how individuality forms and appears in their dress. To answer these questions interviews were made with nine Muslim women who live in Finland. The interviews were analysed with the phenomenologically oriented content analysis method. The research report proceeds in a dialogue between theory and the analysis. In this study individuality in dress was studied as a process. Factors affecting to this process were considered: the individual, the set of identities, personality, self, religion, culture and social relationships. An essential part of the process was searching for a positive experience of self. The experience meant intuitive self-identification and satisfaction with the mirror reflection for the women. Individuality was the result of searching for the positive experience of self-identification, because for each woman different kinds of dress gave a feeling of suitability for the self. For example, for some Muslim women head covering is a way to express the self. They experience this as the right way for the good Muslim woman. For others head covering can mean the loss of positive self experience. Individuality in dress appeared in various ways. Some women cover their whole body including their head in public. Some women do not cover their head and some dress even in tight and revealing clothes. There are also Muslim women who cover their faces, they are not included in this study. Individuality appears also within groups that dress similarly. Individuality appeared with different kind of clothes, hairstyles, make-up, choices, details and colour. However, individuality is not only the noticeable differences in dress, but how each Muslim woman belongs to this reality and expresses herself within dress. This means that in this study individuality in dress is seen in a way that many Finns would not consider as individuality.

1900-luvun alussa Ison-Britannian naisilla ei ollut oikeutta äänestää parlamenttivaaleissa. Useita organisaatioita syntyi kampanjoimaan äänioikeuden saavuttamiseksi. Suurimmat näistä olivat laillisia kampanjointikeinoja käyttänyt National Union of Women’s Suffrage Societies (NUWSS) sekä militantti Women’s Social and Political Union (WSPU). Kyseiset organisaatiot olivat usein kovan kritiikin kohteena, sillä naisten ei kuulunut osallistua poliittiseen elämään ajan sukupuoliroolien mukaan. Tämä tutkielma tarkastelee, miten NUWSS ja WSPU määrittelivät sukupuoleen liittyviä konsepteja, kuten feminiinisyyttä ja maskuliinisuutta, vuodesta 1905 rajoitetun äänioikeuden saavuttamiseen vuonna 1918. Lähteinä käytetään äänioikeusorganisaatioiden lehtiä ja pamfletteja sekä avainjäsenten elämänkertoja ja muistelmia. Kaiken kaikkiaan organisaatioiden välillä ei ollut suuria eroja, vaikka ne käyttivät eri taktiikoita äänioikeuskampanjoinnissa. Sekä NUWSS että WSPU kyseenalaistivat yhteiskunnan jaottelun miesten ja naisten alueisiin ennen ensimmäisen maailmansodan puhkeamista vuonna 1914. Ne myös ylläpitivät tiettyjä traditionaalisia ajatuksia naiseudesta ja miehisyydestä. Naisten piti saada osallistua politiikkaan tasa-arvoisina miesten rinnalla, mutta naiset olivat myös miehiä rauhanomaisempia, ja äitiys sekä kodinhoito olivat tärkeitä naisten tehtäviä. Eniten organisaatiot kyseenalaistivat olettamusta, että brittiläinen yhteiskunta sekä politiikkaa perustuu miesten näkökulmaan ja miehisen voiman käytölle. Ne uskoivat naisten rauhallisen luonteen ja korkeampien moraalien luovan paremman ja kehittyneemmän yhteiskunnan. Ensimmäisellä maailmansodalla oli konservatiivinen vaikutus NUWSS:in ja WSPU:n ajatteluun sukupuolesta. Ennen sotaa kumpikin organisaatio oli pitänyt sotimista ja väkivallan käyttöä barbaarina miehisenä paheena. Sodan puhjettua tämä ajatellut ei kadonnut, vaan siirtyi erityisesti kuvaamaan saksalaisia vihollisia. Brittiläisten miesten jaloa maskuliinisuutta kehuttiin, kun taas naisten perinteistä hoivaajan roolia korostettiin. Sota kuitenkin myös antoi uusia mahdollisuuksia naisille esimerkiksi ammateissa. Tämänlainen tasapainottelu perinteisten ja uudistuneiden sukupuolikäsitysten välillä selittää, miksi organisaatioiden argumentit saattoivat vaihdella ja olla ristiriidassa keskenään.

Hyvinkääläiset työläisnaiset ottivat vuoden 1918 sisällissotaan osaa punakaartin riveissä ruoanlaittajina, sairaanhoitajina sekä asetta kantaneina sotilaina. Valkokaartia tukemaan saapuneet saksalaissotilaat saavuttivat Hyvinkään huhtikuun 20. päivä, ja pitäjä valloitettiin. Osa hyvinkääläisnaisista oli tässä vaiheessa siirtynyt jo pohjoisemmille rintamille. Valkoiset etenivät kuitenkin voittoisasti kohti pohjoista, ja suurin osa hyvinkääläisnaisista oli antautunut 1. toukokuuta mennessä. Tämä tutkimus tarkastelee Hyvinkään punakaartilaisnaisiin kohdistuneita kuulustelututkimuksia ja toimenpiteitä sisällissodan jälkiselvittelyissä, jotka alkoivat huhtikuussa ja jatkuivat vuoden loppuun saakka. Samalla tuon esiin runsaasti uutta tietoa Hyvinkään punakaartilaisnaisten toimista sisällissodassa sekä heidän taustoistaan. Tärkeimpiä lähteitä tutkimuksessani ovat erilaiset Kansallisarkistossa säilytettävät oikeusasiakirjat: Hyvinkään pitäjän kenttäoikeuksien pöytäkirjat, viralliset esitutkintapöytäkirjat sekä valtiorikosoikeuksien ja valtiorikosylioikeuden aktit. Lisäksi olen etsinyt tietoa sodassa ja sen jälkiselvittelyissä surmansa saaneista punaisista hyvinkääläisnaisista. Tässä tärkeimpinä lähteinäni ovat olleet Suomen Sotasurmat 1914–1922 -projektin nimitiedosto sekä valkokaartin kirjanpidosta löytyneet vangitsemistiedot. Olen hyödyntänyt suuren tietomäärän käsittelyssä tilastollisia menetelmiä. Tarkastelen naisia kuitenkin paljon myös yksilötasolla, sillä juuri yksilötarinat rikastuttavat paikallishistoriallista tutkimusta. Tutkimukseni perusteella punaisiksi luokiteltuja hyvinkääläisnaisia menehtyi sisällissodan jälkiselvittelyissä 27 – heistä suurin osa Lahden ja Hämeenlinnan seudulla, missä viimeiset taistelut käytiin. Menehtyneistä naisista moni oli vasta 16–17-vuotias. Myös hyvinkääläisnaisia joutui suurille vankileireille – tässä yhteydessä tarkastelen kahden naisen vankileirimuistelmia. Kotipaikkakunnalla tutkittiin samanaikaisesti kenttäoikeuksissa 64 hyvinkääläisnaista. Kenttäoikeuksien tehtävänä oli kartoittaa punakaartilaisten toimintaa sekä heidän tietojansa paikkakunnalla ja lähiseuduilla tapahtuneista murhista sekä ryöstöistä. Kenttäoikeuksissa kuulustelluista naisista valtaosa vapautettiin lyhyen vankeuden jälkeen. Jälkiselvittelyjen virallisessa vaiheessa 116 hyvinkääläistä punakaartilaisnaista joutui kuulusteluihin. Heistä vajaa puolet oli toiminut sodan aikana erilaisissa huoltotehtävissä mm. punakaartin ruokalassa. 25 naista oli epäiltynä Hyvinkäällä huhtikuussa perustetussa aseellisessa naiskaartissa toimimisesta. Loput olivat toimineet punaisten hallinnossa tai sairaanhoitotehtävissä kotipaikkakunnalla ja rintamilla. Kuulustelujen perusteella 81 naista sai vuoden 1918 jälkipuoliskolla syytteen valtiorikosoikeudessa; heistä suurin osa avunannosta valtiopetokseen. Tutkimukseni kattaa näin kaikkiaan noin 150 hyvinkääläistä punakaartilaisnaista. Tutkimukseni valottaa heidän toimintaansa sodan aikana sekä arvioi rankaisutoimenpiteiden motiiveja. Tutkimukseni mukaan asetta kantaneisiin naisiin suhtauduttiin jälkiselvittelyissä keskimäärin hyvin ankarasti. Muiden punakaartilaisnaisten osalta rankaisutoimenpiteissä ei ollut yhtenäistä linjaa. Perunankuorinta punakaartin ruokalassa saattoi olla tuomittava rikos siinä missä kaartilaisten matkoilla liikkuminen ja ryöstetyn tavaran kätkeminen.

Tutkimustehtäväni on tarkastella 1300-luvulla Englannissa eläneen mystikon ja teologin Juliana Norwichlaisen näkykokemusta individuaationa eli itseksi tulemisen prosessina kirjoittavaksi ja opettavaksi naiseksi sekä initiaationa anakoreetiksi. Tarkastelen myös hänen kokemuksensa ruumiillisuutta ja liitän hänet 1200–1500 -lukujen naismystikoiden ruumiilliseen uskonnollisuuteen. Tutkielmani teoriataustana käytän analyyttisen psykologian perustajan C.G. Jungin individuaatioteoriaa ja ranskalaisen filosofin Maurice Merleau-Pontyn ruumiinfenomenologiaa. Tutkielmani on psykodynaaminen tekstitukimus, ja metodina käytän sisällönanalyysin teoriaohjaavan analyysin tyyppiä. Tutkielmassani käyttämäni teoriat ohjaavat analysoimieni näkyjen valintaa. Analysoidessani näkyjä kiinnitän huomiota niissä esiintyviin arkkityyppisiin symboleihin ja niiden ruumiillisuuteen. Aineistonani käytän Paavo Rissasen vuodelta 1985 peräisin olevaa suomennosta Jumalan rakkauden ilmestys Juliana Norwichlaisen pidemmästä, vuonna 1393 kirjoitetusta tekstistä. Suomennos pohjautuu Marion Glasscoen editioon nk. Sloane 2499 -käsikirjoituksesta, joka on peräisin 1600-luvulta. Sloane-käsikirjoitus on kielellisesti lähellä 1300-luvun englantia sekä tyylillisesti ja teologisesti hajanainen. Teoksessa ilmestyksiä on kaiken kaikkiaan viisitoista, tutkielmassani analysoin neljää ilmestystä. Työssäni päädyn siihen tulokseen, että Julianan näyissä ilmenevät animuksen, Suuren Äidin, Kosmisen Miehen ja varjon arkkityypit. Hänelle ruumis ei myöskään ole pelkkä kohtalo vaan uskonnollinen ilmaisuväline. Julianalle näyt olivat elämää ja persoonallisuutta voimakkaasti muuttava kokemus, joka sai hänet uhmaamaan aikansa misogyynisiä stereotypioita naisesta ja teki hänestä hengellisen opettajan sekä Englannin ensimmäisen proosakirjailijan.

Aiemmassa suomalaisessa tutkimuksessa on selvinnyt, että joka viides nainen on kokenut väkivaltaa nykyisessä parisuhteessaan. Väkivalta voi olla sosiaalista, taloudellista, henkistä, fyysistä tai seksuaalista. Naiseen kohdistuva väkivalta tapahtuu usein kotona, jolloin väkivalta yksityistyy ja jää piiloon. Naisiin kohdistuvalla väkivallalla on usein huomattavampia henkisiä kuin fyysisiä seurauksia. Tässä tutkimuksessa selvitetään suomalaisiin korkeakoulutettuihin naisiin kohdistuvan parisuhdeväkivallan muotoja, yleisyyttä ja seurauksia. Suomalainen uskonnollinen kenttä on murroksessa. Samaan aikaan, kun traditioon nojaava kansankirkko menettää suosiotaan saa usko, uskonnollisuus ja henkisyys uudenlaisia muotoja. Etenkin aiemmassa kansainvälisessä tutkimuksessa on huomattu, että uskonnolla ja henkisyydellä voi olla merkittävä vaikutus ihmisen hyvinvointiin ja selviytymiseen kriisistä ja traumasta. Tässä tutkimuksessa kartoitetaan, onko usko tai henkisyys ollut naiselle voimavara väkivaltaisen parisuhteen aikana tai sen jälkeen ja millaisia muotoja usko ja henkisyys ovat saaneet. Tutkimukseen osallistui 302 korkeakoulutettua naista. Tutkimusaineisto kerättiin sähköisellä e-lomakkeella. Kysely oli vastattavissa Suomen Akateemisten Naisten Liiton ja Tieteentekijöiden Liiton naisjäsenille. Kvantitatiivisen aineiston analyysissä käytettiin SPSS-ohjelmaa. Kyselylomakkeen avointen vastausten käsittelyssä käytettiin sisällönanalyysiä. Lisäksi tehtiin kaksi syventävää teemahaastattelua. Tutkimuksessa selvisi, että kyselyyn vastanneista yli neljännes oli joskus kokenut parisuhdeväkivaltaa. Yleisimpiä väkivallan muotoja olivat muun muassa nimittely ja vähättely, yhteisen omaisuuden tahallinen vahingoittaminen, liikkumisen estäminen, väkivallalla uhkailu, läimäisy sekä potkiminen. Taloudellinen väkivalta ja alistamisen muodot olivat korostuneita korkeakoulutettujen naisten vastauksissa. Tutkimuksessa selvisi myös, että monet naiset eivät arvioineet joitakin väkivallan muotoja, kuten kiinnipitämistä tai läimäisyä väkivaltana lainkaan. Usko ja henkisyys vaikuttivat naisiin sekä positiivisesti että negatiivisesti. Osalle usko oli voimavarana merkityksetön. Usko ja henkisyys saivat monia muotoja, ja ne olivat merkittävä voimavara suurelle osalle naisista.