Browsing by Subject "naispappeus"

Tiivistelmä Tiedekunta: Teologinen tiedekunta Maisteriohjelma: Teologian ja uskonnontutkimuksen maisteriohjelma Opintosuunta: Opetus- ja kasvatustehtävien asiantuntijatyö Tekijä: Laura Väisänen Työn nimi: ”Äidit ovat kristikunnan äitejä”: Kristillisen naisen roolit Kotiliedessä vuosina 1960–1963 Työn laji: Maisterintutkielma Kuukausi ja vuosi: Marraskuu 2021 Sivumäärä: Avainsanat: Kotiliesi, aikakauslehdet, 1960-luku, rooliodotukset, Suomen kirkkohistoria, naispappeus, naisteologit, naiset, kristillinen kasvatus, uuskansankirkollisuus, yhteiskunnallinen äitiys Säilytyspaikka: E-thesis, Helsingin yliopisto Muita tietoja: Tiivistelmä: Kotiliesi oli aikansa suurin naistenlehti ja se julistautui olevansa kodin, uskonnon ja isänmaan asialla. Tutkielman tavoite on selvittää, millaisia odotuksia Kotiliesi asetti naiselle kristinuskoon liittyvillä alueilla vuosina 1960–1963. Tutkin, mitä Kotiliesi odotti naiselta hengellisellä alueella kotona, millaista toimintaa se odotti naiselta kirkon piirissä ja millaisia kristillisiä roolimalleja Kotiliesi naiselle tarjosi. Ennalta odotin lehden olevan melko konservatiivinen naisiin kohdistuvissa odotuksissaan, mutta kävi ilmi, että konservatiivisten arvojensa lisäksi Kotiliesi myös voimakkaasti puolusti naisen roolin uudistamista kirkon piirissä. Tämä näkyi esimerkiksi naisteologien aseman uudistamisvaateissa ja naispappeuden ajamisessa. Tutkimusta varten luin kaikki Kotiliedet vuosilta 1960–1963 ja valitsin aineistokseni artikkelit, joissa oli hengellisyyteen liittyviä lukijoihin kohdistuvia odotuksia. Tutkin Kotilieden naiselle antamaa roolia maternalistiselta pohjalta nousevan yhteiskunnallisen äitiyden kehyksessä, jolla tarkoitetaan naisen roolin samaistamista äitiyteen ja perheenemännyyteen ja näkemystä sukupuolten eri luonteista. Kotiliesi odotti naisen ottavan Raamatun kertomuksen Martan ja Marian tapaan haltuunsa, sekä käytännöllisen, että hengellisen kristillisyyden. Käytännöllinen kristillisyys saattoi tarkoittaa esimerkiksi ompeluseuroja lähetystyön hyväksi tai seurojen emännöintiä. Hengellisellä puolella Kotiliesi toivoi naisten rakentavan aktiivisesti omaa hartauselämäänsä ja sivistävän itseään. Esikuvaksi naisille lehti tarjosi esimerkiksi pappilan emäntiä ja naisteologeja. Keskeinen Kotilieden naiselta odottama asia oli kotien hengellisestä ilmapiiristä ja lasten kristillisestä kasvatuksesta huolehtiminen. Uuskansankirkollisuus lisäsi kirkon erityistyömuotoja ja maallikoiden vaikutusta. Tutkimuksessani selvisi, että Kotilieden linja oli aatteen mukainen ja se katsoi, että erityisesti naiset sopisivat äidillisyyteen ja hoivaan liitettyjen ominaisuuksien vuoksi toteuttamaan uusia työmuotoja, kuten naistyötä. Toisaalta nämä työmuodot olivat sellaisia, joiden piiriin Kotiliesi patisti myös maallikkonaisia ja uskoi erityisesti suomalaisen yhteiskunnan kaupungistumisen myötä uusiin oloihin siirtyneiden yksinäisten naisten hyötyvän seurakuntayhteydestä. Kotilieden mukaan kristillinen ihannenainen oli rohkea, aktiivinen ja osallistuva sekä valmis uusiin haasteisiin myös kirkossa. Lehti katsoi naisen olevan yhteiskunnallisen äitiyden hengessä erittäin pätevä erityisesti äitiyteen liitetyissä ominaisuuksissa, kuten hoivan ja kasvatuksen alalla. Lehti katsoi, että nämä ominaisuudet tekisivät naisesta sopivan myös vaativampiin tehtäviin ja uusiin aluevaltauksiin naisteologina tai kirkon kansainvälisissä tehtävissä. Samoilla syillä lehti kannatti myös naispappeutta. Lehti toivoi, että naiset osallistuisivat aktiivisesti keskusteluun naispappeuden puolesta ennen vuoden 1963 kirkolliskokousta ja sen aikana. Lehti kuitenkin odotti naisten olevan nöyriä ja kärsivällisiä ja ajavan muutoksia maltillisesti. Lehti suhtautui torjuvasti pelkkään naisasian ajamiseen ja sen mielestä oli tärkeää, että naiset pitivät kiinni kirkon ykseydestä. Naisen oli tarkoitus täydentää miehen työtä, ei korvata sitä. Lehti oli uudistushenkinen, mutta ei radikaali ja sen kannat heijastelivat tarkasti kirkossa samaan aikaan meneillään olleita keskusteluja naisen roolista.

Tutkielma tarkastelee naissotilaspappien kokemuksia työstään Suomen puolustusvoimien palveluksessa. Ensimmäiset naispapit vihittiin virkaan 1988, ensimmäiset naiset aloittivat varusmiespalvelukseen rinnastettavan vapaaehtoisen asepalveluksen vuonna 1995 ja ensimmäinen naispuolinen sotilaspappi astui virkaansa 2007. Sotilaspastorin virassa nainen kohtaa kaksi erityistä haastetta toimiessaan kahdessa perinteisen käsityksen mukaan miehille mielletyssä roolissa, pappina ja sotilaana. Sotilaspapistosta, naispappeudesta sekä naisten sopeutumisesta sotilasmaailmaan Suomessa on tehty tutkimuksia. Sen sijaan tilanteesta, jossa nämä kolme yhdistyvät, ei toistaiseksi ole julkaistua tutkimusta. Tästä syystä aihe on erittäin ajankohtainen uskontotieteen tutkimuskentällä. Tutkimuksen tarkoitus on selvittää, miten näiden kolmen aspektin yhdistyminen näkyy naissotilaspappien työssä. Aihepiirin ollessa itselleni tuttu kandidaatintutkielman ja oman varusmiespalvelukseni kautta, lähestyin aihetta kirjallisuuden tutkimuksen lisäksi haastattelemalla neljää sotilaspastorina toiminutta tai toimivaa naista. Ainoastaan yhtä tehtävässä vuoteen 2014 mennessä ollutta/olevaa naispappia ei saatu tutkimukseen tavoitettua. Haastattelut tehtiin maalis, huhti- ja toukokuussa 2014. Haastattelut suoritettiin reflektiivisenä haastatteluna, joissa oli valmis kysymysrunko, jonka mukaan edetä. Kuitenkin runko jätti vapauden suunnata haastatteluja saatujen vastausten perusteella. Haastattelumetodissa otettiin huomioon reflektiivisen haastattelun ohella myös sielunhoidollisen keskustelun keinot haastattelussa, koska aihe on omalla tavallaan arkaluontoinen, etenkin huomioiden virassa olleiden/olevien naispappien vähäisen määrän. Tutkielman tulosten mukaan naissotilaspappien työssä näkyy jonkin verran se, että sekä naiseen pappina että naiseen sotilaana varauksellisesti tai kielteisesti suhtautuvia ihmisiä löytyy myös puolustusvoimista. Kuitenkin pääsääntöisesti naispapit ovat kohdanneet neutraalia tai positiivista suhtautumista työtään kohtaan puolustusvoimissa. Tehtyjen haastatteluiden perusteella naispapeilla on myös erityisiä vahvuuksia sotilaspappina toimimiseen, kun taas työn haasteet koskivat pääasiassa vanhoillisemmin ajattelevien ihmisten suhtautumista, eikä niinkään itsessään työhön liittyviä haasteita. Itsessään työhön liittyvät haasteet ovat sellaisia, jotka vähentynevät ajan myötä, kun taas naispappien vahvuudet sotilaspapin työssä ovat selvästi havaittavat.

Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Luther-säätiön Lähetyshiippakunnassa toimivien jäsenten sitoutumista liikkeeseen ja heidän valintamotiivejaan. Tutkimuksessa kuvataan jäsenten uskonnollista taustaa, kristillisiä arvoja, osallistumista Lähetyshiippakuntaan, herätysliikkeisiin ja ev. lut. kirkkoon sekä osallistumisaktiivisuuden muutoksia. Tutkimus esittelee kannustimet, jotka ovat motivoineet Lähetyshiippakunnan valintaan ja sitoutumiseen. Väljänä viitekehyksenä on käytetty rationaalisen valinnan teoriaa, kääntymisen teoriaa ja resurssimobilisaatioteoriaa. Tutkimusaineisto (N=152) kerättiin keväällä 2014. Miehiä ja naisia on lähes yhtä paljon kaikista ikäryhmistä. Tutkimusmenetelmä on kvantitatiivinen. Kyselylomakkeessa on 43 kysymystä. Kyselyssä on myös avoimia kysymyksiä, joiden kautta saatiin laadullista aineistoa. Vastaajat ovat aktiivisia Lähetyshiippakunnan toimintaan osallistujia ja liikkeeseen vahvasti sitoutuneita. Maallistuminen, luopuminen luterilaisesta tunnustuksesta ja naispappeus ovat syynä siihen, että kyselyyn osallistuneet ovat pettyneet ev. lut. kirkon toimintaan. Jäsenet ovat löytäneet Lähetyshiippakunnasta kaipaamansa kodinomaisen ja luotettavan yhteisön, jossa pidetään kiinni kristillisistä periaatteista. Lähetyshiippakunnan jäsenten pääasialliset motiivit toimintaan sitoutumiselle voidaan jakaa neljään ryhmään: Oikeaoppisuus ja raamatullisuus, ev.lut. kirkkoon pettyminen, ystävyys ja sosiaaliset suhteet sekä seurakuntayhteys ja kodinomaisuus. Miehen julistama puhdasoppinen Sana ja ehtoollinen ovat yhteisön toiminnan keskiössä. Yhteyksiä muihin liikkeisiin ja kirkkoon pidetään kuitenkin yllä, vaikka niihin osallistuminen on vähentynyt viime vuosina sanoman sisällön ohentumisen vuoksi. Lähetyshiippakunnassa samanmielisten muodostama tiivis jumalanpalvelusyhteisö tarjoaa varmuuden ja kokemuksen luterilaisen tradition muuttumattomista periaatteista. Pelastuksen varmistaminen ja perinteisen evankeliumin kuuleminen olivat kannustimia, jotka motivoivat liikkeeseen kiinnittymiseen. Korkea moraali ja Raamatun aktiivinen lukeminen oli vastaajille yleistä. Liikkeessä on havaittavissa fundamentalistisia piirteitä, mutta toiminta on maltillista ja monet haluavat pysyä kirkossa jännitteistä huolimatta. Yli puolet jäsenistä epäili, että tietyt erimielisyydet kirkon kanssa saattavat kuitenkin johtaa kirkosta eroamiseen. Jäsenet näkivät liikkeen tulevaisuuden valoisana ja jäsenmäärän kasvavana. Liike haluaa tarjota luterilaisen tunnutuksen mukaista opetusta ja samoin ajattelevien yhteyttä. Kaikilla jäsenillä on luterilaisuuden ydinkohtien ja Raamatun arvovallan puolustamisen tehtävä sekularisaatiota vastaan. Lähetyshiippakunta on rationaalinen valinta niille, joiden uskonnollinen arvomaailma on säilynyt ennallaan yhteiskunnan ja kirkon muutoksessa. Liike pyrkii täyttämään kirkon tehtävän puhdasoppisen sanan julistamisessa ja käyttää näin symbolista valtaa uskonnollisella kentällä.