Browsing by Subject "narrateur"

Tämä tutkielma käsittelee kertojan henkilöhahmoa, kertojan äidin henkilöhahmoa sekä kertojan suhdetta äitiinsä Albert Camus’n teoksessa L’Étranger sekä Kamel Daoudin teoksessa Meursault, contre-enquête. Camus’n teos sijoittuu ”ranskalaiseen” Algeriaan, kun taas Daoudin teos kertoo itsenäisestä ja postkolonialistisesta Algeriasta. Camus’n teoksessa kertoja Meursault surmaa hetken mielijohteesta miehen, johon hän viittaa nimellä L’Arabe (”arabi”). Daoudin teoksen kertoja Haroun on kyseisen ”arabin” kuvitteellinen veli. Hän antaa kuolleelle veljelleen henkilöllisyyden ja ottaa kantaa Camus’n teoksen tapahtumiin. Daoudin teos on uudelleentulkinta Camus’n teoksesta. Tarkastelen edellä mainittujen kahden romaanin äitihahmojen välillä esiintyviä eroja ja salmankaltaisuuksia, kertojien hahmojen välillä esiintyviä eroja ja samankaltaisuuksia sekä äidin ja kertojan välistä suhdetta kummassakin romaanissa. Olen analysoinut henkilöhahmoja hyödyntäen Christine Montalbettin (2003) ja Philippe Hamonin (1977, 1998) tutkimuksia sekä Gérard Genetten (1982) intertekstuaalisuutta käsittelevää teoriaa. Tutkiessani kertojia olen lisäksi nojautunut Gérard Genetten (1972) kertojaa käsittelevään teoriaan. Olen tarkastellut kertojan ja äidin välistä suhdetta käyttäen apunani Tzvetan Todorovin (1966) henkilöhahmojen välisiä suhteita käsittelevää tutkimusta. Tutkimukseni osoitti, että äitien välillä sekä kertojien välillä on lukuisia merkitseviä samankaltaisuuksia, mutta myös eroja. Äideillä on samankaltaiset yhteiskunnalliset roolit sekä samankaltaiset nimet. Heillä kummallakin on allegorinen ulottuvuus ja monitulkintainen suhde poikiinsa. Heillä on kuitenkin myös erilaiset kulttuuritaustat ja erilaiset roolit poikiensa elämässä. Camus’n teoksen äiti on kuollut, kun taas Daoudin teoksen äiti on elossa. Kertojilla on samankaltaiset yhteiskunnalliset roolit ja heillä kummallakin on monitulkintainen suhde äiteihinsä. Kertojien elämät ja luonteet ovat samaan aikaan rinnakkaiset ja vastakohtaiset sekä heidän kulttuuritaustansa eroavat toisistaan. Tutkimuksessa selvisi myös, että kertojan ja äidin suhde on molemmissa teoksissa samaan aikaan rakastava ja ambivalentti. Camus’n teoksen äidillä on kaukaisempi rooli poikansa elämässä sekä Daoudin teoksessa kertojan ja äidin suhteeseen liittyy enemmän ristiriitaisia tunteita.

Tässä tutkielmassa tarkastellaan kerronnan keinoja, joita käytetään puhuttaessa identiteetistä ja toiseudesta Nancy Hustonin Nord perdu -esseessä. Huston, joka on tunnettu omaelämäkerrallisesta otteesta tuotannossaan, käsittelee esseessään oman identiteetin muodostumista ja toiseuden tunnetta, jota hän on kokenut muuttaessaan asumaan Ranskaan. Identiteetin ja toiseuden ilmaisemista analysoidaan kerronnan keinoja tarkastelemalla. Tutkielmassa teemoja lähestytään kertojan, kertojan yleisön, eri lainaustapojen (suora ja epäsuora esitys, vapaa suora ja vapaa epäsuora esitys sekä sisäinen monologi) ja fokalisaation kautta, mutta tämän lisäksi enonsiaatioteoria tukee analyysia tarkastelemalla pronominien käyttöä kerronnassa. Teoriaosuus esittelee edellä mainitut kerronnan keinot sekä omaelämäkerran kirjallisuudenlajina. Analyysi rakentuu esseestä valittujen otteiden (31) ympärille. Se on jaettu neljään osaan: kertojan, kertojan yleisön ja referoinnin analyysiin sekä kerronnan keinojen vertailuun. Identiteetin rakentumisen ja toiseuden analysointi tukeutuu pronominien käyttöön kerronnassa sekä eri kerronnan keinojen määrittelyyn pohjaten teoriataustaan. Tutkimuksessa selvisi, että kertojan käyttämät eri pronominit hänen viitatessa itseensä ja yleisöönsä toimivat yhtenä kerronnan keinona puhuttaessa identiteetin rakentumisesta ja toiseudesta. Tämän lisäksi suora ja vapaa suora esitys ilmensivät fokalisaation kautta samoja teemoja. Yllättäen toiseuden käsitteleminen nousi kuitenkin näkyvämmäksi teemaksi suhteessa identiteetin rakentumiseen, vaikka kummatkin jakoivat samoja kerronnan keinoja.