Browsing by Subject "naturalismi"

Tiedekunta/Osasto – Fakultet/Sektion – Faculty Humanistinen tiedekunta, Kulttuurien osasto Tekijä – Författare – Author Marja-Liisa Häyrinen Työn nimi – Arbetets titel – Title Anna Sahlstén Empaattinen kansankuvaaaja ja Sammon takojatar Oppiaine – Läroämne – Subject Taidehistoria Työn laji – Arbetets art – Level Pro gradu- tutkielma Aika – Datum – Month and year Marraskuu 2020 Sivumäärä– Sidoantal – Number of pages 120+kuvaliite+elämänkertatiedot Tiivistelmä – Referat – Abstract Käsittelen tutkielmassani taiteilija ja piirustuksenopettaja Anna Sofia Sahlsténin (1859-1931) elämänvaiheita ja kansankuvauksia vuosina 1880-1910. Aineistona ovat keräämäni kuvakokoelma Anna Sahlsténin tuotannosta, haastattelut, kirjeet, näyttelyluettelot, lehtiartikkelit ja taidearvostelut. Elämänkerrallisessa osassa selvitän syitä siihen, miten Anna Sahlstén liittyi nuorsuomalaiseen kansallisen taiteemme luomisprosessiin panslavismin vuosina ja miksi hänestä tuli “Sammon takojatar” eli tuotantoa julkaistiin Päivälehden taiteellis-kirjallisessa Nuori Suomi-albumeissa. Tutkimukseni on taiteensosiologinen perustuen Janet Wolffin ja Bernard Levin ajatuksiin taiteilijan riippuvuudesta yhteiskunnasta ja koko taidekentästä. Sovellan Pierre Bourdieun käsitteitä habitus ja doksa ajan naistaiteilijuuteen. Tutkimusmenetelmäni on poikkitieteellinen yhdistelmä Pierre Noran “muistin paikoista” ja Carlo Gintzburgin johtolankateoriasta. Mikrohistoriallisella otteella kirjoitan moniäänistä historiaa, jossa kulttuuri-, poliittinen- ja sosiaalihistoria yhdistyvät taidehistoriaan. Sovellan analyyseissä Keith Moxeyn ajatusta maalauksesta peilinä, joka heijastaa ympäröivää yhteiskuntaa. Analysoin katsojakeskeisesti kahdeksan Sahlsténin maalausta ja tarkastelen hänen tapaansa käsitellä ajan keskeisiä sosiaalisia kysymyksiä karakterististen tyyppikuvausten avulla. Maalaukset analysoin yhteiskunnallisessa kontekstissa huomioimalla ajan sosiaaliset kysymykset ja käytän menetelmänä Carlo Ginzburgin oireluentaa yhdistettynä freudilaiseen johtolankamenetelmään, jolla pyrin saamaan maalaukset narratiivisiksi, “puhumaan” aikansa yhteiskunnallisista kysymyksistä. Etsin Roland Barthesin mukaan maalauksesta sen punctumeja, ”haavoittavia” yksityiskohtia tai aiheita. Selvitän maalausten denotaation, ilmimerkityksen, ja pohdin sen konnotaatiota eli mitä yhteiskunnallisia kysymyksiä maalaus mielestäni heijastaa ja minkä metonymia kukin maalaus siis voisi olla. Anna Sahlsténin tutustui Adolf von Beckerin akatemiassa kansankuvaukseen, josta jalostui hänen omintakeinen tyylinsä vuosina 1884-1896 useilla opintojaksoilla Colarossin akatemiassa Pariisissa. Siellä Sahlstén omaksui realismin, naturalismin ja ulkoilmamaalauksen esikuvanaan Jules Bastien-Lepagen tapa kuvata kansanomaisia aiheita yhdistämällä täsmällistä todellisuudenkuvausta akatemiamaalauksen tarkkuuteen. Sahlsténin tavaramerkiksi muodostui pehmeä ja tunneperäistetty naturalistinen kansantyyppien kuvaus, jossa keskiössä on aina mallin tunteiden ja sielunliikkeiden pohdinta ja kuvaaminen. Karakteristiset tyypit ja aiheet löytyivät kesäsillä, eri puolille Suomea suuntautuneilla maalausmatkoilla, ja erityisen tärkeitä hänen taiteelleen olivat retket Savoon, Kainuuseen ja Venäjän Karjalaan. Muista naistaiteilijoista poiketen Anna Sahlstén jatkoi 1890-luvulta lähtien koko loppuelämänsä kansan kuvaamista ranskalaisen naturalismin innoittamana rehellisen lahjomattomasti ja valokuvantarkasti, mutta aina suurella lämmöllä ja empatialla. Paikoin Sahlsténin maalaukset lähestyvät tendenssitaidetta, eli ovat sosiaalisesti kantaa ottavia. Teosofia ja tolstoilaisuus pehmensivät Sahlsténin tyyppikuvausten sosiologista naturalismia. Vaikka monet Anna Sahlsténin maalauksista voitaisiin lukea vain kansankuvauksen tai lapsikuvauksen genreen, välittää esim. Leipähuolia, Akkoja, Kirkossa ja Poika- maalausten vahva narraatio myös yhteiskunnallista sanomaa ja niille olisi paikka suomalaisuuden ikoneina. Avainsanat – Nyckelord – Keywords Naistaiteilija, realismi, naturalismi, ulkoilmamaalaus, kansankuvaus, Sammon taonta, tendenssitaide, taiteensosiologia, teosofia, tolstoilaisuus sosiologinen naturalismi, Säilytyspaikka – Förvaringställe – Where deposited Keskustakampuksen kirjasto Muita tietoja – Övriga uppgifter – Additional information

Sosiaalitieteissä on käyty viime vuosikymmeninä vilkasta keskustelua ontologisista ja episteemisistä käsityksistä ja sosiaalisen todellisuuden ilmiöiden selittämisestä. On puhuttu ns. ”paradigmakriisistä”, kahden erilaisen paradigman suhteesta, joista toisena osapuolena ovat olleet postmodernismi ja poststrukturalismi ja toisena valistuksesta juontuva modernismi ja realismi. Tämän pro gradu -tutkielman päämääränä on tarkastella kriittisesti tätä paradigmakriisiä siten, että toisena osapuolena on Ernesto Laclaun diskursiivinen hegemoniateoria ja toisena kriittinen realismi. Viitekehyksenä ja metateoriana on tieteellinen ja kriittinen realismi. Kriittisen realismin edustajina nojaan lähinnä Roy Bhaskarin varhaisiin teoksiin ja Margaret Acherin ajatuksiin. Tutkimuksen metodina on kvalitatiivinen, tutkijoiden teosten sisältöä tarkasteleva systemaattinen analyysi. Tutkielma on osoittanut, että Ernesto Laclaun ontologinen lähestymistapa on lingvistinen ja poststrukturalistinen. Kaikki objektit konstituoituvat diskursiivisessa horisontissa. Kriittisessä realismissa ydinkäsitteitä ovat kerroksisuus ja emergenssi, jotka muovaavat suhteet objektien välillä. Bhaskar erottaa toisistaan intransitiiviset eli ihmisestä riippumattomat objektit ja transitiiviset, sosiaalisesti tuotetut objektit. Laclaulla tietoprosessi alkaa käsitteistä, informaatiopaloista ja ideoista. Totuus objekteista konstituoituu diskursiivisessa kontekstissa. Totuus on luonteeltaan inhimillinen ja paikallinen. Kaikki faktat ovat teoriasidonnaisia. Kriittisessä realismissa ontologia edeltää aina epistemologiaa. Luonto ja teoria määräävät uskomuksiamme. Absoluuttista totuutta ei ole olemassa, vaan historialliselle debatille on tilaa. Todellisuudella on aitoa kausaalista voimaa. Laclaun sosiaaliteoria on postmarxilaista poliittisen strategian suunnittelua vasemmistoa varten. Hän problematisoi olevia oloja ja hahmottelee laajaa ekvivalenssirintamaa erilaisille sosiaalisille liikkeille. Poliittinen artikulointi on etusijalla yhteiskunnan struktuureiden ymmärtämisessä. Bhaskarin ja Archerin mukaan yhteiskunta on suhteellinen itsenäinen ja pysyvä struktuurikokonaisuus, joka muistuttaa luonnontieteiden entiteettejä. Sosiaalisia struktuureita ei voi tosin havaita eivätkä ne ole olemassa erillään niiden vaikutuksista, mutta ne ovat todellisia ja ne voidaan osoittaa kausaalisesti. Hegemoniateorian ja kriittisen realismin sosiaaliteorian tärkeimpiä eroja on, että kriittisen realismin kannalta Laclau korostaa liikaa yhteiskuntarakenteiden diskursiivisuutta, kontingenttisuutta, poliittisuutta ja vastakohtaisuutta. Paradigmakriisi on yhä olemassa eikä sitä ole saatu ratkaistua yrityksistä huolimatta.

Analysoin tutkielmassani Iida Rauman romaania Seksistä ja matematiikasta (2015) ja sen naturalistisia piirteitä. Tutkimuskysymykseni on se, miten naturalismi näkyy nykykirjallisuutta edustavassa romaanissa. Tarkastelen myös sitä, miten romaanissa kuvataan naturalismin avulla ihmisen ja luonnon suhdetta. Seksistä ja matematiikasta kertoo Erika-nimisestä matemaatikosta, jonka matemaattiset taidot ovat poikkeukselliset. Erika tekee töitä tutkijana Saksassa, mutta joutuu palaamaan Suomeen, kun hän kokee seksuaalista väkivaltaa. Romaanissa kuvataan Erikan henkistä ja fyysistä romahdusta Suomeen palaamisen jälkeen, ja hänen lapsuuttaan ja nuoruuttaan takaumien kautta. Muita keskeisiä henkilöhahmoja romaanissa ovat Annukka, Erikan ystävä, ja Tuovi, joka on töissä yliopiston kampuskirjastossa ja tutustuu siellä Erikaan. Naturalismi on Ranskasta lähtöisin oleva kirjallisuuden tyylisuuntaus, jonka katsotaan alkaneen 1800-luvun lopussa. Naturalistisissa teoksissa kuvataan yhteiskunnan epäkohtia ja ihmisten arkista elämää mahdollisimman todentuntuisesti. Analysoin naturalistisia piirteitä kolmen eri näkökulman, arjen, seksuaalisuuden ja ruumiillisuuden kuvauksen kautta. Päälähteitäni ovat Riikka Rossin Särkyvä arki (2009) ja David Baguleyn Naturalist Fiction (1990), joissa kuvataan naturalismin syntyä Ranskassa ja sitä, miten naturalismi näkyy eurooppalaisessa kirjallisuudessa. Arki on Seksistä ja matematiikasta -romaanissa yksitoikkoista, monotonista ja ilotonta. Henkilöhahmot kokevat ulkopuolisuuden, epäonnistumisen ja ahdistuksen tunteita, eivätkä näe tulevaisuudessa toivoa. Romaanissa keskitytään henkilöhahmojen henkilökohtaisen elämän kuvaukseen, mutta toivottomuutta aiheuttavat myös ilmastonmuutoksen uhka ja ympäristökatastrofit. Seksuaalisuutta ja seksiä kuvataan romaanissa yksityiskohtaisesti ja peittelemättä. Seksi on romaanissa usein epämiellyttävää ja voi aiheuttaa häpeää ja tuntua kielletyltä. Henkilöhahmot kokevat häpeää esimerkiksi inhottavina pidetyistä asioista kiihottumisesta, mikä liittyy naturalismissa usein kuvattuun inhon vetovoimaan. Myös ruumiillisuutta ja ruumiintoimintoja käsitellään romaanissa suorasukaisesti. Ruumiintoiminnot ja kehon muutokset aiheuttavat henkilöhahmoille ahdistusta, koska he eivät voi kontrolloida niitä. Ruumiillisuuden kuvaus myös allegorisoituu, minkä avulla tuodaan esille laajempia viittaussuhteita ja ihmisen suhdetta luontoon. Naturalististen piirteiden avulla kuvataan romaanissa erityisesti biologian vaikutusta ihmisen toimintaan ja ihmistä osana luontoa. Ihmiset ajautuvat teoksessa kohti tuhoa sekä henkilökohtaisessa elämässään että koko ihmiskunnan tasolla ilmastonmuutoksen takia. Romaanissa kuvataan fyysisten sairauksien ja mielenterveysongelmien ja niistä selviämisen prosesseja naturalistisesti, eli kaunistelematta ja todentuntuun pyrkien.

Viime vuosina Suomessa on ilmestynyt useampia romaaneja, jotka kuvaavat modernia köyhyyttä. Yksi niistä on Noora Vallinkosken Perno Mega City, joka kertoo köyhän työläisperheen tarinan 1980- ja 1990-lukujen Turussa. Maisterintutkielman tavoitteena on selvittää, millaisista esteettisistä tyylivalinnoista Perno Mega Cityn köyhyyden kuvaus rakentuu ja millaisia vaikutelmia nämä valinnat saavat aikaan – siis millaisena esimerkiksi sanastoon, poeettisiin ja foneettisiin piirteisiin sekä kerrontaan liittyvät ratkaisut ohjaavat näkemään köyhän lapsiperheen maailman. Tutkimuskysymyksen puitteissa tarkastellaan myös sitä, miten minäkertojan tyyli muuttuu ikävuosien kasvaessa ja millaisia vaikutelmia tämä muutos saa aikaan, sekä arvioidaan implisiittisen tekijän sanomaa. Teosta tarkastellaan Geoffrey Leechin ja Mick Shortin funktionaalisen tyylintutkimusteorian lähtökohdista ja lisäksi Michael Toolanin teoriaa vasten. Kerronnan tyylin tarkasteluun hyödynnetään James Phelanin, Dorrit Cohnin ja Alan Palmerin teorioita. Tyylivalintoja peilataan myös Minna Canthin naturalistisia teoksia ja Riikka Rossin sekä Minna Maijalan niihin liittyvää tutkimusta vasten. Lisäksi tyyliä tarkastellaan Anu-Hanna Anttilan, Kati Launiksen, Jussi Ojajärven ja Ralf Kaurasen toimittaman monitieteisen luokkatutkimuksen valossa. Perno Mega Cityn kuvaama köyhyys on suhteellista köyhyyttä, jonka ytimessä on yksilöiden elintasojen vertailu. Kuvaukseen kytkeytyvien tyylikeinojen tarkastelu avaa tällaiseen köyhyyteen liittyvän kokemuksen luonnetta: antiteesit, näkö- ja hajuaistiin kiinnittyvä tajunnankuvaus sekä metaforat tuovat esiin sen, miltä eriarvoisuus tuntuu. Näiden tyylikeinojen tarkoitus on puhutella lukijaa ja synnyttää myötätuntoa köyhiä henkilöhahmoja kohtaan. Hahmojen mielen ja puheen kuvauksessa korostuvat perheeltä perityt ajattelutavat ja se tyyli, jolla yhteiskunnassa puhutaan köyhyydestä. Ankea miljöökuvaus on luonteeltaan metonyymistä, ja siihen sisältyy hätkähdyttämään tarkoitettuja tyylikeinoja, jotka pyrkivät herättelemään implisiittisen lukijan sosiaalista omatuntoa. Teoksen emotionaalista sävyä rakentavien tyylivalintojen vaikutuksesta köyhyys näyttäytyy myös arjen päällä riippuvana uhkaavana tunnelmana. Teos hyödyntää useita naturalistisia tyylikeinoja, ja niiden vaikutuksia tarkastelemalla selviää, että implisiittisen tekijän sanomasta löytyy kaikuja Minna Canthin yhteiskuntakriittisten köyhyyskuvausten sanomiin. Menetelmän avulla olisi mahdollista tarkastella myös isompaa joukkoa tiettynä ajanjaksona ilmestyneitä köyhyyskuvauksia. Teosten tyylivalintoja tarkastelemalla voitaisiin muodostaa laajempi kuva siitä, miten köyhyysteemaa kyseisen ajan romaanitaiteessa käsitellään.

Tutkielman lähtökohtana toimii Albert Edelfeltin (1854-1905) maalaus Sisäkuva poikien työ-kodista Helsingissä vuodelta 1885. Maalauksen esiin nostamat sosiaaliset ja yhteiskunnalliset teemat johdattavat naturalistisen taiteen kuvaaman köyhyyden aiheen pariin 1800-luvun lopun Suomessa ja Ranskassa. Kaikkein heikoimmassa asemassa olevat lapset ovat tämän tutkimuk-sen kohteena. Lapsen yleisen aseman paraneminen, nosti myös vähäosaisten lasten kysymyk-set esille. Tavallisen kansan sivistämisestä tuli yksi keskeisistä pyrkimyksistä kohti yhtenäistä kansakuntaa. Hyväntekeväisyyden keskeisinä toimina köyhyyden ongelman ratkaisemiseksi nähtiin koulutus. Myös työkoti-toiminta nähtiin toimivana ratkaisuna syrjäytymisen ehkäisys-sä. 1800-luvun lopun köyhien lasten kuvaukset vaihtelivat tyyleiltään eri taiteilijoiden kesken toivoa herättävinä, sovinnaisina ja toisaalta determisistinä ilman kunnollista tulevaisuutta. Jules Bastien-Lepagea pidetään ranskalaisen naturalismin keskeisenä taiteilijana, jota seurasi-vat myös suomalaiset taiteilijat, Edelfeltistä Gallen-Kallelaan ja Järnefeltiin, sekä suomalaiset Pariisissa opiskelleet naistaiteilijat, toteuttivat maalauksissaan naturalismin periaatteita. Se pyrki ajankohtaisilla aiheillaan tarkkaan havainnointiin ja totuudellisuuteen luontoa mukail-len. Ulkoilmamaalaus ja valokuva toimivat naturalismin taiteen keinoina pyrittäessä todelli-suuden illuusion saavuttamiseen. Köyhyys näyttäytyi niin Suomessa kuin Ranskassa urbaanina kuin myös maaseudun ongel-mana ja pääasiassa se kosketti työväestöä ja heidän perheitään. Maalausten köyhä lapsi on tunnistettavissa huonon fyysisen olemuksen kautta, mitä korostettiin erilaisin maalauksellisin keinoin. Yksi näistä oli aiheeseen sopiva värimaailma.

Tässä maisterintutkielmassa tutkin naturalistista naiskuvaa Helvi Hämäläisen romaaneissa Lumous (1934), Katuojan vettä (1935) ja Tyhjä syli (1937). Tutkin, millaisia naturalistisia piirteitä romaanien naishahmot ilmentävät ja millaisia yhteiskunnallisia ongelmia naishahmojen avulla nostetaan esiin. Naishahmojen naturalististen piirteiden jäljille päästään tutkimalla naturalismia lajina. Naturalismin keskeisimpiin piirteisiin kuuluvat arjen kuvaaminen ja entropia eli rappion teema. Entropia onkin tutkielmassa keskeinen käsite. Se on alun perin luonnontieteistä peräisin oleva termi, joka tarkoittaa epäjärjestyksen lisääntymistä. Naturalismin tutkimuksessa entropia on vertauskuvallista: sen avulla kuvataan naturalistiselle kirjallisuudelle tyypillisiä juonikulkuja, joissa rappio ja epäjärjestys lisääntyvät ja henkilöt tuhoutuvat. Tutkin entropian ilmenemistä sekä romaanien naishahmoissa että niiden kerronnassa. Tärkeimpänä lähteenäni naturalismin piirteitä ja entropiaa käsittelevissä luvuissa on Riikka Rossin teos Särkyvä arki – Naturalismin juuret suomalaisessa kirjallisuudessa (2009). Sosiologisen tutkimuksen avulla havainnollistan lisäksi Hämäläisen kuvaamia 1930-luvun yhteiskunnan epäkohtia, joilla oli vaikutusta etenkin naisten elämään. Tärkeimpänä lähteenäni käytän Maria Lähteenmäen teosta Mahdollisuuksien aika – Työläisnaiset ja yhteiskunnan muutos 1910–1930-luvun Suomessa (1995). Globaalin laman seurauksena työttömyys ja köyhyys lisääntyivät, millä oli vaikutusta myös väestönkehitykseen: perhesuunnittelun tarve lisääntyi, mutta esimerkiksi abortti oli laiton. Aborttikysymys nouseekin erityisesti Katuojan vedessä ja Tyhjässä sylissä keskeiseksi keskustelun kohteeksi. Tutkielmani osoittaa, että tarkastelemieni romaanien naishahmoissa on havaittavissa naturalistiselle naishahmolle tyypillistä entropiaa. Rappio ei ole kuitenkaan kaikilla naisilla samanlaista: toisilla se on kyllästymistä arkeen, toisilla konkreettisempaa, esimerkiksi suistumista köyhyyteen ja puutteeseen. Toiset liikkuvat aktiivisesti kohti omaa tuhoutumistaan, kun taas toiset ovat pikemminkin perimänsä tai olosuhteiden uhreja. Perinteisesti entrooppiset naishahmot tuhoutuvat lopullisesti – siis kuolevat. Hämäläisen romaanien naishahmoille näin ei kuitenkaan käy, vaan heidän lopullinen kohtalonsa jää avoimeksi. Kerronnan tasolla entropiaa on erityisesti miljöön kuvauksissa. Romaaneissa kuvataan konkreettisesti ja aisteihin vetoavasti aineen hajoamista, pilaantumista ja mädäntymistä. Rappion kuvaukset kerronnan tasolla vaikuttavat kiihtyvän samaan tahtiin romaanien päähenkilöiden rappion kuvausten kanssa.

Tämän tutkielman aiheena on John Deweyn kasvatusfilosofian tulkinta ympäristökasvatuksen näkökulmasta. Tutkielmassa tarkastellaan aluksi sitä, miltä osin modernin ympäristökasvatuksen teemat esiintyvät Deweyn kasvatusfilosofiassa. Tämän jälkeen toteutetaan Deweyn kasvatusfilosofian ekologinen rekonstruktio analysoimalla erityisesti siihen sisältyvää taidenäkökulmaa. Lopuksi käsitellään Deweyn kasvatusfilosofian ekologisiin tulkintoihin kohdistettuja kritiikkejä ja vastataan näihin tämän rekonstruktion pohjalta. Tutkielma perustuu Deweyn argumenttien filosofiseen analyysiin sekä hänen kasvatusfilosofiansa ekologisia kytköksiä käsittelevän tutkimuskirjallisuuden tarkasteluun. Tutkielmassa osoitetaan ensinnäkin, miltä osin Dewey käsittelee modernin ympäristökasvatuksen teemoja kasvatusfilosofisessa pääteoksessaan Democracy and Education. Ne näkyvät teoksessa kahdella tapaa. Yhtäältä Dewey esittää ihmisen ja luonnon välisten molemminpuolisten vuorovaikutussuhteiden olevan kasvatuksen tärkein yleinen asiasisältö. Toisaalta Dewey ajattelee kasvatuksen tapahtuvan ensisijaisesti oppijoiden ja heidän kasvatusympäristönsä välisessä vuorovaikutuksessa, jossa heidän biofyysinen ja sosiokulttuurinen ympäristönsä toimii kasvattavassa roolissa. Näiden käsitysten perusta löytyy Deweyn transaktionaalisesta naturalismista, jonka mukaan ihminen on osa luontoa ja kulttuurilliset ilmiöt ovat luonnon emergenttejä ominaisuuksia. Toiseksi tutkielmassa argumentoidaan, että Deweyn kasvatusfilosofian ekologinen rekonstruktio voidaan toteuttaa analysoimalla siihen sisältyvää taiteenfilosofista näkökulmaa. Rekonstruktion toisena päälähteenä onkin Deweyn taiteenfilosofinen pääteos Art as Experience. Deweyn mukaan taiteen ensisijainen kasvatuksellinen tarkoitus on arkisten kokemusten merkityksellisyyden ja arvostuksen voimistaminen. Hänen mukaansa taide on kehittynyt ihmisten pyrkimyksistä tavoitella esteettisiä kokemuksia, joille on ominaista erikoislaatuinen eheys, merkityksellisyys ja kokemus itsen ja ympäristön välisestä yhtenäisyydestä ja harmoniasta. Taiteellisessa ilmaisussa ihminen kehittää itsessään viriäviä yllykkeitä, emootioita ja ideoita ympäristön materiaalien työstämisen kautta. Taideteos on ilmaus ihmisen ja tämän ympäristön välisestä vuorovaikutuksesta parhaimmillaan ja syvimmillään. Se on myös ilmaus kulttuurillisten merkitysten ja arvojen emergoitumisesta ihmisen ja maailman välisessä vuorovaikutuksessa. Kolmanneksi tutkielmassa vastataan Deweyn kasvatusfilosofian ekologisia tulkintoja vastaan esitettyihin kritiikkeihin. Nämä kritiikit kytkeytyvät ympäristökasvatuksen filosofiassa keskeisiin keskusteluihin luonnon olemassaolon tavasta ja ihmisen tiedollisesta suhteesta luontoon sekä kysymykseen ihmisen ja luonnon arvon suhteesta ja luonnon itseisarvosta. Kritiikit voidaan kiteyttää kysymykseen, onko Deweyn filosofia antroposentristista. Tähän näyttäisi viittaavan Deweyn instrumentalismi, tietoteoreettinen näkemys, jonka mukaan tiedon kohteet muovautuvat tutkimisen prosessissa. Instrumentalismissa tietoa ei voida saada ”olioista sinänsä”, vaan tutkittavien olioiden ja tutkivien ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta. Osassa tutkimuskirjallisuutta kritisoidaan Deweyn kasvatusfilosofiaa liiallisesta yhteiskunnallisesta ja tieteellisestä painotuksesta sekä biofyysisen luonnon merkityksen ja arvon häivyttämisestä. Tutkielmassa näihin kritiikkeihin vastataan analysoimalla edellä mainituissa tulkinnoissa sivuutettua yhteyttä Deweyn kasvatusfilosofian ja taiteenfilosofian välillä. Sen kautta voidaan osoittaa, että luonnolla on itseisarvoinen asema Deweyn koko filosofian viitekehyksessä. Luonto ei ole vain välineellinen suhteessa inhimillisiin arvoihin, koska luonto itsessään on se perusta, jolta nämä arvot nousevat ja jonka kanssa vuorovaikutuksessa ne muotoutuvat.

Viime vuosina on keskusteltu paljon metafysiikan päämääristä, menetelmistä ja suhteesta tieteeseen. Tässä pro gradu -tutkielmassa käsitellään James Ladymanin ja Don Rossin kritiikkiä analyyttistä metafysiikkaa kohtaan ja heidän pyrkimystään korvata se puhtaan tieteellisellä metafysiikalla. Myös analyyttisten metafyysikoiden puolustuspuheenvuoroille annetaan tilaa. Ladymanin ja Rossin mukaan analyyttinen metafysiikka on eriytynyt liikaa tieteestä kyetäkseen tuottamaan luotettavaa tietoa maailmasta. Se perustuu intuitioihin ja epätieteelliseen spekulaatioon eikä parhaaseen nykytieteeseen. Ladyman ja Ross eivät halua hylätä metafysiikkaa kokonaan vaan uudistaa sen menetelmät ja lähtökohdat. Heille ei riitä, että metafysiikka sopii yhteen tieteen kanssa. Sen on perustuttava suoraan tieteeseen ja vain tieteeseen. Ladyman ja Ross kehottavat luopumaan kysymyksistä, joihin ei voida vastata tieteellisesti. Metafysiikan tehtäväksi jää fysiikan integroiminen muihin tieteisiin ja yhtenäisen tieteellisen maailmankuvan rakentaminen. Ladyman ja Ross yrittävät tehdä tieteellistä metafysiikkaa asettamiensa normien puitteissa. Tutkielmassa esitetään, että Ladymanin ja Rossin kritiikki analyyttistä metafysiikkaa kohtaan on osittain perusteltua, mutta heidän oma positiivinen metafysiikkansa kärsii samoista episteemisistä ongelmista. Se sisältää väitteitä, joita ei voida suoraan johtaa tieteestä. Ladyman ja Ross joutuvat itsekin turvautumaan muun muassa intuitioihin. Tutkielmassa todetaan kuitenkin, että se, millaista metafysiikkaa pidetään tyydyttävänä, riippuu henkilökohtaisista mieltymyksistä. Lopullista vastausta siihen, onko metafysiikka alistettava kokonaan tieteelle, ei siis ole odotettavissa.

Tutkimuksessa etsin ja analysoin Sofi Oksasen romaanista Puhdistus löytyviä realistisia ja naturalistisia piirteitä. Realismin ja naturalismin ymmärretään usein tarkoittavan yksinomaan 1800-luvun periodista realismia, mutta tässä tutkimuksessa käytän realismia eri aikakausina ilmenevänä ja eri kirjallisiin lajeihin yhdistyvänä tyylilajina. Puhdistuksen realismi kietoutuu teoksen kahden vahvimman aiheen ympärille: seksuaalisen väkivallan ja Viron neuvostomiehityksen. Realismi näkyy teoksessa historiallisten tositapahtumien ja teoksen fiktiivisen maailman yhdistämisenä; Puhdistuksen henkilöhahmot ja hahmojen tarinat ovat fiktiivisiä, mutta teoksessa esiintyvät historialliset tapahtumat tosia. Puhdistus sisältää paljon yksityiskohtaista miljöön ja hahmojen arjen kuvausta. Arjen ja miljöön tarkka kuvaus onkin yksi realismin tyypillisimmistä piirteistä. Neuvosto-Viron historiaa tallennetaan teoksessa muun muassa tuttujen tuotemerkkien ja virolaisten perinteiden kuvauksen avulla. Lisäksi katson teoksesta löytyvän naturalistisen likamotiivin, jonka pyrkimys on vastenmielisiä asioita kuvaamalla synnyttää lukijassa tunnereaktioita ja tätä kautta vaikuttaa yleisiin asenteisiin. Keskeisimpiä lähteitäni ovat Eric Auerbachin klassikkotutkimus Mimesis. Todellisuudenkuvaus länsimaisessa kaunokirjallisuudessa (1946), Riikka Rossin Särkyvä arki. Naturalismin juuret suomalaisessa kirjallisuudessa (2009) ja Lillian R. Furstin All is true: the claims and strategies of realist fiction (1995).

Tutkielman aineistona on kahdeksan novellia, jotka kirjailija Kostantínos Hatzópoulos kirjoitti 1900-luvun alussa. Aikakautta värittää Ateenan kaupungistumisen alku, ja tutkielman tavoitteena on selvittää, miten kaupungistuminen näkyy kreikkalaisessa kirjallisuudessa ja miten se vaikuttaa kirjallisuuteen. Tutkielma esittelee, millainen kreikkalainen kokemus kaupungistuvasta ympäristöstä välittyy lukijalle. Tutkielman teoriataustassa yhdistyvät antropologia, ihmismaantiede ja kirjallisuustiede. Toisaalta se painottaa kulttuurin ja yhteiskunnan kehitystä ja korostaa kyseisen aikakauden näkökulmaa, toisaalta se keskittyy ajattomiin sosiologisiin teorioihin yhteisön ja yksilön muutoksesta kaupungistuvassa ympäristössä. Tyylilajeista naturalismi on selvin vastaus kaupungistuvan ympäristön paineeseen, mutta myös modernin taiteiijan ilmestyminen Hatzó- pulosin teoksiin kertoo aikakauden muista vaikutteista ja individualismista. Kaikkien henkilöhahmojen tausta on maaseudulla, ja novelleissa yleinen hahmo on "The Young Man from the Provinces" -tyyppinen uusi kaupunkilainen tai konservatiivisemmassa asemassa elävä nainen, jonka elämäntapaa kaupungistuminen ei muuta yhtä radikaalisti. Novelleissa selvästi esiintyvä teema on maaseudusta vieraantuminen, sillä paluu sinne on seurausta epäonnistumisis- ta tai tarpeesta paeta. Monet henkilöhahmoista ovat taiteilijoita, joko perinteisiä romanttisen koulukunnan edustajia, jotka on esitetty vahvemmassa asemassa, tai eksyneitä taiteilijoita, joiden unelma on kirjoittaa, mutta jotka toimivat muissa ammateissa tullakseen toimeen. Selvä uusi käänne taiteissa juontaa kaupungistumisesta: roolien eriytyminen ja yhteiskuntarakenteen hajautuminen luovat tilan boheemille taiteilijalle, flãneurille. Tärkeä osa tutkielmaa on tilan ja paikan analysointi. Teatterimainen kerronta ja miljöö luovat Foucaultin heterotopian, joka kuvaa hahmojen rajoitettua tilaa mullistuvassa paikassa. Erityisesti naiset ovat suljettuja näihin heterotopioihin. Tila on staattinen ja rajallinen, kun paikka puolestaan käy läpi suuria muutoksia, joihin hahmot eivät voi vaikuttaa. Kirjailijan oma suuntautuminen sosialismiin johtaa myös novellien analysoimiseen sosialismin näkökulmasta. Novellien käsitteleminen Marxin vieraantumisen käsitteen kautta päätyy lopputulokseen, että Hatzópulosin teokset ovat marxilainen kommentaari kaupungistumisen vaikutuksista. Novellien teemoihin sisältyvät sekä taloudellinen, poliittinen, humaani että ideologinen vieraantuminen. Hatzópulosin avainnovelli "Übermensch" osoittaa avainromaanien historiallisen arvon, sillä se tuo Ateenan kirjailijapiirit, niiden puheenaiheet ja kohtauspaikat elävästi nykylukijan koettavaksi. Avaimet löytyvät henkilöhahmojen piirteistä, murteista ja kirjallisesta mausta. Kirjallisuuskafenioiden merkitys vuosisadanvaihteen kirjailijoiden kohtauspaikkana korostuu avainnovellissa.