Browsing by Subject "noituus"

Tarkastelen pro gradu –tutkielmassani wiccalaisten luontosuhdetta sekä heidän käsityksiään pyhästä luonnossa. Olen jakanut tutkimuskysymykseni useampaan osaan: aluksi tarkastelen aineistossani esille tulevia wiccalaisten käsityksiä luonnosta ja sitä, miten luontosuhdetta niissä määritellään, ja onko aineistossa eroja näiden käsitysten välillä. Seuraavaksi tutkin kuinka pyhän ja profaanin käsitteet näkyvät heidän luontosuhteessaan. Lisäksi tarkastelen luonnon roolia wiccarituaaleissa ja lopuksi sitä, miten wiccalaisuus voi kannustaa harjoittajiaan toimimaan luonnonsuojelun parissa. Aineistonani käytän kolmen wiccan harjoittajan teoksia: Vivianne Crowleyn ’Wicca’ (2003), Starhawkin ’The Earth Path’ (2006) sekä Harmony Nicen ’Wicca’ (2018). Kaikissa teoksissa tulee esiin wiccalaisten läheinen luontosuhde, jota olen työssäni analysoinut. Crowleyn teos keskittyy enemmän luontosuhteen määrittelyyn, kun taas Starhawkin ja Nicen kirjat painottavat kokemuksellisuuden ja toiminnallisuuden osuutta wiccojen luontosuhteessa. Metodinani käytän laadullista sisällönanalyysiä ja pyhän käsite toimii teoreettisena viitekehyksenä työssäni. Wiccalaisilla ei ole yhtenäistä käsitystä luonnosta ja sen pyhyydestä, vaikka joitakin yleispäätelmiä aineiston perusteella voidaan tehdä. Wiccat pitävät luontoa arvossa, jotkut myös pyhänä, ja antavat sille paljon henkilökohtaista merkitystä. Jumaluudet viittaavat luontoon ja vuoden kiertokulkuun. Pyhän ja profaanin välille ei tehdä suurta eroa, mutta wiccalaisuudesta on löydettävissä elementtejä joita pidetään selvästi enemmän kunnioituksen kohteina kuin toisia; luonto on yksi näistä. Rituaaleilla ja magian käytöllä wiccalaiset voivat vahvistaa omaa luontokokemustaan ja suhdettaan elävään luontoon. Rituaalit ovat hyvin toiminnallisia ja yhteisöllisiä, ja ne tehdään usein luonnon helmassa. Luonnon pitäminen suuressa arvossa on johtanut jotkut wiccalaiset luonnonsuojeluun ja ekoaktivismiin, erityisesti Starhawkin edustama ekologisuuden, feminismin ja spiritualismin yhteensulautunut suuntaus on aktiivinen tällä saralla. Wiccalaiset kokevat luonnon olevan jotakin suojelemisen ja kunnioittamisen arvoista, joka heijastuu heidän teoissaan luonnon hyväksi. Aineistoni perusteella siis luontoa voidaan pitää wiccalaisille jonkinlaisena itseisarvona, jolla on paljon merkitystä heidän uskonnossaan ja henkilökohtaisissa elämissäään. He näkevät luonnon olevan myös kaiken toiminnan alkupiste, ja wiccalainen elämä aina huomioi luonnon positiivisella tavalla.

Tutkielmassa tarkastellaan esi-isien merkitystä sukuma-nymawezi-alueen ennustajientyössä. Työ perustuu kenttätyömateriaaliin, joka on pääasiassa kerätty neljän kylän muodostamalta hallinnolliselta alueelta, Isakasta, joka sijaitsee sukuma-nyamwczi-alueen keskiosissa. Sukumat ja nyamwezit ovat Tansanian suurimmat kansat ja muodostavat kulttuurisesti hyvinkin yhtenäisen alueen. Isakan alue, jossa kenttätyö on tehty, on nopeasti kasvava keskus, jonka kasvun ovat mahdollistaneet erinomaiset liikenneyhteydet, joiden vaikutuksesta alueelle on muuttanut useiden kansojen edustajia lähinnä vaurastumisen toivossa. Mm. ennustajia alueella on runsaasti juuri tästä syystä. Tutkielmassa esitellään erilaisia näkökulmia ennustukseen ja esi-isien merkitykseen Isakassa. Ennustuksen asiantuntijoiden, ennustajien, lisäksi näitä näkökulmia tarjoavat alueen perinteisten tanssirituaalien johtajat sekä länsimaisen terveydenhuollon ja valtion kulttuuriviraston edustajat. Nämä eri tahot edustavat usein jopa vastakkaisia näkemyksiä ennustuksen merkitykseen yhteisössä. Tutkielmassa tarkastellaan kuitenkin sitä, miten nämä toisistaan poikkeavat näkemykset yhdistyvät yksilöiden (isakalaisten naisten) kohdalla erilaisiksi kokonaisuuksiksi, joissa erilaiset näkemykset täydentävät toisiaan. Isakassa ennustajat selvittävät erilaisten ennustusmenetelmien avulla asiakkaittensa ongelmat ja tarvittavat hoitomuodot. Ennustuksen lisäksi he tarjoavat usein asiakkailleen myös tarvittavan hoidon. Lähes poikkeuksetta ennustus tapahtuu esi-isien tai muiden henkienavulla. Ennustuksessa voidaan käyttää henkipossessiota, jolloin henki kertoo asiakkaanongelmat ennustajan ruumiin kautta. Myös käytettäessä muita ennustusmenetelmiä kuin henkipossessiota, on esi-isien merkitys suuri, sillä ennustajan kykyjen nähdään olevan näiltä peräisin. Tutkielmassa esi-isien ja mahdollisten muiden henkien merkitystä ennustustyössä valotetaan henkipossessioteorioiden avulla ja tarkastellaan mm. sitä, miten esi-isät kommentoivat yhteisön jäsenten elämää "historian äänenä". Sukuma-nyamwezi-kosmologiassa esi-isät ja noituus nähdään mahdollisina sairauksien ja muiden ongelmien aiheuttajina. Erityisesti näissä tapauksissa virallisen (länsimaisen) terveydenhuollon palveluja ei nähdä riittävinä. Tutkielmassa korostetaankin sitä, miten isakalaisille ennustajien ja virallisen terveydenhuollon palvelut näyttäytyvät toisiaan täydentävinä vaihtoehtoina etsittäessä ratkaisuja sairauksien tai muiden ongelmien alkuperään ja tarvittavaan hoitoon.

Tässä tutkielmassa esitellään ja analysoidaan Malleus Maleficarumin, suomeksi Noitavasaran, käsitystä demoneista. Tutkimuksen metodina käytetään systemaattista analyysia ja pääasiallisena lähteenä Malleus Maleficarum -teosta. Teoksen käsitysten taustaksi esitellään myös demonologisen ajattelun historiaa aina juutalaisuudesta keskiaikaan, jonka jälkeen esitellään itse Malleus Maleficarumissa esiintyvää ajattelua. Malleus Maleficarum kirjoitettiin vuonna 1487 dominikaanimunkki Heinrich Kramerin toimesta ja sen oli tarkoitus vastata kysymykseen noituudesta — Mitä noituus on? Millaiset voimat noituuden takana vaikuttavat? Mihin noidat pystyvät? Kuinka noitia tulisi rangaista? Ja niin edelleen. Malleus Maleficarumin demonologian hahmottamiseksi esittelen työssäni niin juutalaista kuin varhaiskristillistäkin demonologiaa. Tutkimukseni perusteella näyttää selkeältä, että juutalaiskristillinen demonologia ei koskaan ole ollut vain yhdenlainen ilmiö, vaan on elänyt ajan ja kulttuurin mukana. Esimerkiksi juutalaista käsitystä Saatanasta on tutkimukseni perusteella hyvin vaikea sovittaa yhteen myöhemmän kristillisen tulkinnan kanssa, koska ne tuntuvat puhuvan täysin eri asioista. Kristillinen demonologia sai myös paljon vaikutteita hellenistisestä kulttuurista ja jo Uuden testamentin kirjoittajilla näyttää olleen monenlaisia tapoja tulkita kysymystä siitä, mitä Saatana ja demonit ovat. Keskiajan demonologinen kehitys perustui pääasiassa kirkkoisien tulkintaan aiheesta ja monet varhaisten vuosisatojen keskeiset ajatukset siirtyivät jopa tuhat vuotta kirjoitusajankohdasta eteenpäin lähes sellaisenaan. Esimerkiksi Tuomas Akvinolainen omassa ajattelussaan tukeutui paljon Augustinukseen ja Pseudo-Dionysios Areiopagitaan, ottaen jälkimmäiseltä esimerkiksi ajatuksen demonien hierarkiasta. Keskiajan demonologinen kuvasto sai sen sijaan paljon vaikutteita Akvinolaisen skolastiikasta ja Dante Alighierin Jumalaisessa Näytelmässä onkin nähtävissä paljon Akvinolaisen demonologisista formuloista periytyviä tulkintoja. Malleus Maleficarumin demonologiset tulkinnat voidaan tutkimukseni perusteella katsoa olevan lähes kaiken edellä mainitun synteesi, yhdistettynä äärimmäisen vankkaan kansanuskoon ja magian pelkoon. Teoksen kuvailemat demonit ovat monisyisiä hahmoja, jotka samaan aikaan kykenevät moniin eri asioihin, mutta toisaalta toimivat enemmänkin kuin kiusaajat. Demonien suurin synti vaikuttaa olevan se, että ne saavat noidat uhraamaan katoamattoman sielunsa Saatanalle, mutta samaan aikaan demonit kuitenkin tekevät asioita, jotka kokonaiskuvan kannalta ovat suhteellisen merkityksettömiä — esimerkiksi aiheuttavat illuusioita, jotka eivät ole aitoja. Kramerin mukaan noituus ei ollut uusi ilmiö, mutta se millaisia muotoja se oli hänen aikanaan saanut, oli täysin uutta. Noituuteen liitettiin kiinteästi paholaisen palvonta ja lähes kaikki mahdolliset saatanalliset aspektit. Noidat uhrasivat pieniä lapsia, harrastivat seksiä demonien kanssa, lensivät sapatteihin tapaamaan Paholaista, rienasivat pyhimyksiä, häpäisivät reliikkejä ja niin edelleen. Tämän he tekivät vapaasta tahdostaan, antaen sielunsa ja ruumiinsa Saatanan käyttöön. He myös toimivat yhteistyössä demonien kanssa, joka mahdollisti heille kaiken tämän.

Tutkin pro gradussani englantilaista noituutta ja noituuskäsityksiä 1500–1600-lukujen vaihteessa. Tutkimuksessa selvitän, millainen oli uuden ajan alun englantilainen noita ja minkälaisia käsityksiä uuden ajan alun englantilaisilla oli noidista ja näiden toiminnasta. Lähdemateriaalini sisältää lakitekstejä, oppineiden kirjoittamia noituustutkielma 1500-luvulta sekä 1600-luvun alussa julkaistuja noituuspamfletteja. Näiden perusteella analysoin sekä oppineiden, että tavallisten ihmisten suhtautumista noituuteen. Noituus oli 1500- ja 1600-luvuilla rikos, josta rangaistuksena oli monissa tapauksissa kuolema. Tutkimuksessa havaitaan, että noituusoikeudenkäynneissä yhdistyivät oppineiden, kuten esimerkiksi teologien ja tuomareiden, sekä tavallisen kansan käsitykset noidista. Oppineiden noituuskäsitys perustui demonologiaan eli oppiin pahoista hengistä ja niiden toiminnasta. Heidän käsityksensä mukaan noituudessa oli kyse noidan ja paholaisen välisestä liitosta, jossa noita antaa paholaiselle sielunsa vastineeksi taikavoimista. Tämän katsottiin olevan petos Jumalaa kohtaan, ja sen vuoksi siitä piti langettaa kuolemanrangaistus. Kaikki oppineet eivät kuitenkaan uskoneet noituuteen tai noitien olemassaoloon. Näiden skeptikkojen mielestä noidat olivat onnettomia olentoja, joilla ei voinut olla kykyä suorittaa yliluonnollisia tekoja. Tutkimuksessa havaitaan myös, että tavallisen kansan käsitys noidista ja noituudesta poikkesi osittain oppineiden käsityksistä. Noidilta kysyttiin apua vaikeissa tilanteissa, kuten sairauksien parantamisessa tai kadonneen omaisuuden etsimisessä, eikä sitä pidetty vääränä tai harhaoppisena käytöksenä. Noitia myös pelättiin, sillä heidän uskottiin käyttävän taikavoimiaan muiden ihmisten tai näiden omaisuuden vahingoittamiseen. Tutkimus osoittaa, ettei noituus ollut varsinaisesti sidoksissa sukupuoleen. Vaikka Englannissa noituudesta tuomituista suurin osa oli naisia, oli miehiä sekä noituudesta syytettyjen että tuomittujen joukossa. Myöskään oletetun noidan ulkonäöllä ei varsinaisesti ollut vaikutusta noituussyytöksiin, mutta niissä lähteissä, joissa noitien ulkonäkö mainittiin, kuvattiin se lähes poikkeuksetta epämiellyttäväksi tai omituiseksi. Monilla noituudesta syytetyillä oli pitkän ajan kuluessa muodostunut maine noitina, ja heillä saattoi olla myös perhekytköksiä muihin noituudesta syytettyihin. Tutkimustuloksista voi päätellä, että noituus koettiin 1500–1600-lukujen vaihteen Englannissa todellisena uhkana ihmisten hyvinvoinnille, omaisuudelle ja koko valtakunnan turvallisuudelle. Noituuteen uskottiin niin oppineiden kuin tavallisenkin kansan keskuudessa, vaikka käsitys siitä, mitä noituus varsinaisesti oli, saattoikin vaihdella erilaisista taustoista tulevien ihmisten välillä.