Browsing by Subject "nuorisorikollisuus"

Study goal: The goal of this study was to examine the association between psychopathic traits in juvenile delinquents and developmental factors. In previous studies the focus has been mainly on neurobiological etiological factors predicting psychopathic traits. Based on the limited amount of developmental research it was adequate to examine the impact of the affective tone in the parental-child relationship and especially mother's hostile parenting style to psychopathic traits. Additionally it was examined if socio-emotional development linking to early states of psychological development and affection, and emotional reactivity were linking to psychopathy. Methods: The original sample consisted of North American juvenile delinquents boys aged 14-19 years (k=1354) which was part of large a Pathways to Desistance survey. In this study the sample consisted of 1123 boys. Associations between psychopathic traits and other variables were first examined through correlational study and univariate analysis of variance. Secondly stepwise multiple regression analyses were conducted and finally discrimination analysis. For the discrimination analysis the sample was divided in two based on persons scored low and high in psychopathic traits (low<25, high=>25) for testing the strength of predictive variables emerged with regression analysis to discriminate persons accurately into classes low or high in psychopathy. Results and conclusions: Results showed that mother's hostile parenting style was significantly associated with psychopathic traits. Additionally socio-emotional development was significantly associated with psychopathic traits. Findings highlight that the more hostile is the mother-child relationship the higher will psychopathic traits be. Additionally low temperance with problems in impulse control and suppression of aggression predicted prevalence of high psychopathic traits. The hypothesis based on previous studies about associations between emotional reactivity and psychopathy didn't gain any significant relevance based on present study. Neither did emotional self-regulation connect to psychopathy with this sample in this study.

Maisterintutkielma on laadullinen tutkimus nuorten kokemuksista rikosprosessiin liittyen. Suomessa ei ole tehty aikaisempaa tutkimusta nuorten kokemuksista rikosprosessista ja sosiaalityön tutkimus aiheeseen liittyen on muutoinkin suhteellisen vähäistä. Myös kansanvälistä tutkimusta on nuorten kokemuksien näkökulmasta verrattain vähän. Tutkielman aineisto on kerätty keväällä 2020. Aineisto on kerätty haastattelemalla viittä nuorta, jotka ovat tehneet rikoksen alaikäisenä. Sekä aineiston keruu että analyysi on toteutettu fenomenologisen tutkimusperinteen mukaisesti. Fenomenologiassa olen lähtenyt liikkeelle Husserlin fenomenologiasta ja aineiston olen analysoinut Juha Perttulan analyysimenetelmän mukaisesti. Tutkielman teoreettisena kehyksenä olen hyödyntänyt kriminologian alan tutkimusta nuorisorikollisuuteen liittyen sekä tutkimusta sosiaalityöstä rikoksentekijöiden parissa. Keskeisinä käsitteinä tutkielmassa ovat institutionaalisuus ja nuoruus institutionaalisessa ympäristössä sekä moraalijärjestys. Rikosprosessina tässä tutkielmassa käsitän ajanjakson rikoksen tekohetkestä asian käsittelyyn tuomioistuimessa. Tutkielman yleiset merkitysverkostot muodostuivat rikosprosessin aiheiden ympärille. Tutkielma on fenomenologisen tutkimusperinteen mukaisesti aineistolähtöinen. Saamiani tuloksia vertasin aikaisempaan tutkimukseen rikosprosessista. Tutkielman kannalta keskeisiksi teemoiksi nousivat tasa-arvoinen kohtelu viranomaisessa, nuoren osallisuus ja nuori institutionaalisessa ympäristössä. Nuoret kokivat rikosprosessin kokonaisuudessaan negatiiviseksi. Korostuneesti rikosprosessin ikävin vaihe oli poliisivankilassa kiinniotettuna oleminen. Lastensuojelun sosiaalityö koettiin myös joko hyödyttömäksi tai kokemukset siitä huonoiksi. Nuorten positiiviset kokemukset rikosprosessista liittyivät muun muassa asianajajien ammattitaitoon. Alaikäisenä rikoksen tehneiden nuorten rikosprosessia olisi mahdollista kehittää asiakasystävällisemmäksi esimerkiksi kehittämällä nuorten systemaattista kuulemista ja kiinnittämällä huomiota tasa-arvoiseen kohteluun. Nuorille tulisi myös informoida prosessin kulusta huolellisesti.

Maisterintutkielmassa tarkastellaan nuorisorikollisuuden ja syrjäytymisen ehkäisyyn kehitetyn moniammatillisen pilotointiohjelman, NURRI-toimintamallin, toteutusta prosessiarvioinnin näkökulmasta. Toimintamallin kohderyhmänä ovat 12–29-vuotiaat oululaiset nuoret, jotka ovat syyllistyneet yhteen vakavaan tai useampiin toistuviin rikoksiin, ja joilla on ollut mahdollisesti myös muuta ongelmakäyttäytymistä. Tutkielmassa tarkastellaan asiakkaiden kokemuksia toimintamalliin osallistumisesta sekä toimintamallin merkityksiä asiakkaiden elämässä. Lisäksi selvitetään, minkälaisten mekanismien kautta toiminta mahdollisesti vaikuttaa asiakkaiden desistanssiin eli rikosurasta luopumiseen. Tutkielmassa myös taustoitetaan Oulun nuorisorikollisuuden kehitystä tilastojen perusteella. Tutkielman teoreettisena taustana ovat laadullisen arviointitutkimuksen perspektiivi sekä kriminologinen sosiaalisen kontrollin teoria ja desistanssiteoria. Laadullisen prosessiarvioinnin avulla interventioiden toteutusta tarkastellaan sisältä päin, jolloin saadaan tietoa toiminnan käytännön toteutuksesta ja asiakkaiden kokemuksista. Prosessiarvioinnilla ei saada tietoa intervention pitkän aikavälin vaikuttavuudesta, mutta sen avulla saadaan tietoa niistä mekanismeista, jotka voivat olla yhteydessä intervention vaikuttavuuteen. Sosiaalisen kontrollin teoria liittyy yksilön ja yhteiskunnan välisiin siteisiin, ja desistanssiteoriassa korostetaan yksilön rikosurasta luopumista ja sen vaiheita. Aineistona käytetään toimintamallin asiakkaiden haastatteluita. Aineisto kerättiin puolistrukturoitujen teemahaastatteluiden muodossa, ja haastatteluita varten laadittiin teemahaastattelurunko. Haastatteluaineiston analyysissa käytettiin laadullisen sisällönanalyysin sekä temaattisen analyysin menetelmiä. Tilastokatsauksen aineistona hyödynnettiin Rikos- ja pakkokeinotilastoa sekä Kouluterveyskyselyä. Tilastokatsauksen näkökulma on kuvaileva ja vertaileva. Keskeiset tulokset osoittavat, että haastateltavien kokemukset toimintamalliin osallistumisesta ovat myönteisiä ja hyödyllisiä heidän desistanssiprosessinsa kannalta. Onnistuneeseen asiakaskokemukseen vaikuttavat luottamuksellinen suhde työntekijöiden kanssa, mielekkäät toimintamuodot ja toiminnan vapaaehtoisuus. Toimintamalliin osallistumisella on kokonaisvaltainen merkitys haastateltavien hyvinvoinnin ja desistanssiprosessin ylläpidossa. Osallistumisen aikana haastateltavien elämässä on tapahtunut positiivisia muutoksia riskikäyttäytymisen vähenemisen suhteen. Keskeisiä toiminnan hyödyllisyyttä korostavia mekanismeja ovat työntekijöiden rooli tukihenkilönä, haastateltavien ajattelutapojen muutokset sekä oma motivaatio muutokseen. Tulokset antavat tukea sosiaalisen kontrollin teorialle. Toimintamalliin osallistumisen myötä tapahtuneet muutokset riskikäyttäytymisessä ja ajattelutavoissa heijastavat sitoutumista yhteiskunnan laillisiin toimintoihin ja yhteiskunnan sääntöjen arvostamiseen. Tulokset tukevat myös desistanssin prosessiluonnetta korostavaa teoriaa, jonka mukaan yksilön rikosurasta luopuminen ei tapahdu yhdessä hetkessä, vaan kyseessä on jatkuva prosessi. Tulosten perusteella esitetään, että jatkossa nuorisorikollisille suunnattujen interventioiden toteutuksessa tulisi huomioida kokonaisvaltainen lähestymistapa asiakkaan ongelmiin. Lisäksi toiminnassa tulisi panostaa luottamuksellisen asiakassuhteen luomiseen. Interventioiden arvioinnissa ja kehittämisessä tulisi huomioida entistä paremmin nuorten omat kokemukset interventioiden toteutuksesta.

Tutkielmassa selvitetään, miten nuorten seksuaalikäyttäytyminen on yhteydessä rikollisuuteen. Tarkoituksena on saada tietoa nuorten seksuaalikäyttäytymisen ja rikollisuuden yhteydestä sekä tarkastella, miten muiden muuttujien huomioiminen vaikuttaa tähän yhteyteen. Tutkielman tavoitteena on lisätä tietoa tekijöistä, jotka voivat vaikuttaa nuorten rikollisuuden taustalla. Tutkimuksessa tarkasteltiin vuoden 2015 Kouluterveyskyselyn vastausten perusteella kahden eri seksuaalikäyttäytymisen muodon yhteyttä rikollisuuteen, kun muita muuttujia oli vakioitu. Seksuaalikäyttäytymistä kuvaavat muuttujat olivat yhdynnässä oleminen ja ehkäisyn puuttuminen viimeisimmässä yhdynnässä. Rikollisuus-muuttuja koostettiin aineistosta kolmesta eri rikostyypistä, jotka kuvasivat omaisuus- ja väkivaltarikollisuutta. Tutkielmassa tarkasteltiin peruskoulun 8.- ja 9.-luokkalaisten vastauksia. Lisäksi tutkittiin sukupuolten eroja riski- ja seksuaalikäyttäytymisen ja rikollisuuden yhteyksien osalta. Analyysi toteutettiin kvantitatiivisesti ristiintaulukoinnin ja logististen regressioanalyysien avulla. Tutkielman teorialähtökohtana toimi pääasiallisesti Michael R. Gottfredsonin ja Travis Hirschin kehittämä itsekontrolliteoria, jonka mukaan matala itsekontrolli selittää suurelta osin ihmisen rikoskäyttäytymistä. Teorian mukana itsekontrolli näyttäytyy myös muussa käyttäytymisessä, kuten riskikäyttäytymisen eri muotoina. Seksuaalikäyttäytymistä tarkasteltiin tutkielman analyysiosassa yhtenä riskikäyttäytymisen muotona, mutta erillään muusta riskikäyttäytymisestä, joita olivat esimerkiksi tupakointi ja rahapelien pelaaminen. Seksuaalikäyttäytymisellä todettiin olevan yhteys rikollisuuteen niin ristiintaulukointien kuin logististen regressioanalyysienkin perusteella. Tuloksissa havaittiin molempien seksuaalikäyttäytymisen muotojen kohottavan rikollisuuden riskiä, mutta seksuaalikäyttäytymisen yhteys rikollisuuteen heikkeni merkittävästi, kun muita muuttujia otettiin huomioon. Muu riskikäyttäytyminen vaikuttaa siis selittävän suurelta osin seksuaalikäyttäytymisen ja rikollisuuden yhteyttä, mutta ei täysin poista sitä. Sukupuolten välisen analyysin perusteella kävi ilmi, että poikien ja tyttöjen välillä on eroja seksuaalikäyttäytymisen ja rikollisuuden yhteydessä.

Suomessa on aikaisemmin tutkittu esimerkiksi poliisien ja vartijoiden nuoriin kohdistamaa kontrollia ja sen jakautumista. Samaan aikaan on esitetty, että nuoriin kohdistuva kontrolli ja valvonta olisi viime vuosina lisääntynyt. Koulu on jäänyt kontrollin kriminologisessa tutkimuksessa vähemmälle huomiolle. Siksi tässä tutkimuksessa tarkastellaan koulussa tapahtuvan valvonnan jakautumista suomalaisten peruskoulun 9.-luokkalaisten (15¬–16-vuotiaat) keskuudessa. Aineistona on Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin vuonna 2016 keräämän Nuorisorikollisuuskyselyn tilastoaineisto. Tutkimuksen taustalla vaikuttaa vuoden 2014 perusopetuslain muutos, jossa koulujen opetushenkilökunnalle myönnettiin laajemmat oikeudet tarkistaa oppilaiden henkilökohtaisia tavaroita sekä takavarikoida kiellettyjä tai vaarallisia esineitä tai aineita. Nämä tarkastustoimenpiteet ovat tässä tutkimuksessa valvonnan mittari. Tilastollista monimuuttuja-analyysiä hyödyntämällä tutkitaan, mitkä taustatekijät selittävät tarkastukseen joutumista. Tutkimus tarjoaa tietoa tarkastusten yleisyydestä sekä kontekstista, jossa niitä tehdään. Tilastollista analyysia täydennetään avovastausten lyhyellä erittelyllä ja analyysillä. Aiemmassa tutkimuksessa on havaittu, että kouluissa tapahtuva kontrolli kohdistuu etenkin poikiin, rikosaktiivisiin nuoriin, sekä etnisiin vähemmistöihin. Myös perhemallilla, kaupunkiasumisella sekä sosioekonomisella taustalla on havaittu olevan yhteys koulussa tapahtuvaan kontrolliin. Tutkimuksen teoreettisena lähtökohtana toimivat leimaamisen vaikutusta korostava leimaamisteoreettinen näkökulma sekä itsekontrolliteoria. Analyysissa tarkasteltiin sukupuolen, perheen taloudellisen tilanteen, maahanmuuttajataustan, kuntatyypin, koulusuuntautumisen ja –menestyksen, rikosaktiivisuuden sekä itsekontrollin vaikutusta tarkastukseen joutumisen todennäköisyyteen. Tarkastuksiin joutuminen on suhteellisen harvinaista: noin seitsemän prosenttia kaikista nuorista kertoi olleensa tarkastuksessa vähintään kerran lukuvuonna 2015¬–2016. Tulokset antavat tukea sekä itsekontrolli- että leimaamisteorialle. Kaikista muuttujista rikosaktiivisuus oli selvästi voimakkain selittävä tekijä: kaikkein rikosaktiivisimmat nuoret joutuvat yli neljä kertaa todennäköisemmin tarkastukseen kuin ne nuoret, joilla ei ollut rikostaustaa. Myös matalalla itsekontrollilla on todennäköisyyttä lisäävä vaikutus. Pojat joutuvat useammin tarkastukseen kuin tytöt. Myös ammattikoulusuuntautumisella ja heikolla keskiarvolla on yhteys tarkastusten todennäköisyyteen. Maahanmuuttajataustalla, perheen tulotasolla, perhemuodolla tai asuinpaikkakunnalla ei havaittu olevan yhteyttä. Vaikuttaa siltä, että Suomessa tehdään tarkastuksia koko maassa koulun koosta ja sijainnista riippumatta. Yleisin mainittu syy tarkastukseen oli tavaroiden tarkastus lunttilappujen varalta. Tarkastukset ovat harvinaisia, mutta ne kasautuvat etenkin koulussa heikosti menestyville pojille. Koulussa tapahtuvan valvonnan ja sukupuolen välistä yhteyttä olisi syytä tutkia lisää rikosaktiivisuudesta riippumattoman vinouman selittämiseksi.

Tutkielma tarkastelee empiirisesti sitä, miten koettu ryhmäsyrjintä ja muut kriminologisen yleisen paineteorian mukaiset paineen muodot ovat yhteydessä nuorisojengien jäsenyyteen ja nuorisorikollisuuteen. Koetun ryhmäsyrjinnän lisäksi tarkasteltavia paineen muotoja ovat taloudellinen paine, negatiiviset elämäntapahtumat ja rikoksen uhriksi joutuminen. Tutkielma vertailee nuorisojengien jäseniä muihin rikoksia tekeviin nuoriin. Näin tarkastellaan sitä, liittyykö rikoksia tekeviin nuorisojengien jäseniin erityisiä piirteitä sosiodemografisten tekijöiden, rikollisuuden laadun tai paineteoreettisten riskitekijöiden suhteen. Tutkielman aineisto on kansainvälisen nuorisorikollisuuskyselyn (ISRD-4) Suomen otos, joka kerättiin Helsingin ja Turun yläasteilla, lukioissa ja ammattikouluissa keväällä 2022. Analyyseissä käytetyn aineiston vastaajamäärä on 2 435 ja vastaajien iän keskiarvo 15,1 vuotta. Nuorisojengin määritelmänä käytetään kansainvälisesti suhteellisen laajasti tutkijoiden hyväksymää Eurogang-määritelmää, jonka lisäksi ylimääräisenä kriteerinä käytetään nuoren omaa rikosaktiivisuutta vastaushetkeä edeltäneen vuoden aikana. Näin määriteltynä rikoksen tehneitä nuorisojengien jäseniä on 4,5 prosenttia koko aineistosta. Menetelmänä tutkielmassa käytetään multinomiaalista logistista regressiota. Lisäksi eri tavalla rikosaktiivisten nuorten välisiä eroja taustatekijöiden, rikoskäyttäytymisen ja paineiden kokemisen suhteen tarkastellaan ristiintaulukointien avulla. Tutkielman tulosten perusteella nuorisojengien jäsenet eivät eroa tilastollisesti merkitsevästi muista rikoksia tehneistä nuorista iän, sukupuolijakauman, maahanmuuttajataustan, luokka-asteen tai paineiden kokemisen suhteen. Rikoskäyttäytymisen kohdalla nuorisojengien jäseniä erottaa muista rikosaktiivisista nuorista ensisijaisesti lievemmät omaisuusrikokset. Rikoksia tehneistä nuorisojengien jäsenistä useampi on syyllistynyt myymälävarkauksiin ja omaisuuden vahingoittamiseen verrattuna muihin rikoksia tehneisiin nuoriin. Mikään paineteoreettisista riskitekijöistä ei näyttäydy nuorisojengien jäsenille erityisenä muihin rikosaktiivisiin nuoriin verrattuna. Kun rikosaktiivisia nuoria verrataan lainkuuliaisiin nuoriin, koettujen paineiden yhteys rikosten tekemiseen ja nuorisojengiin kuulumiseen on pääsääntöisesti heikoin lieviä rikoksia tehneiden kohdalla, toisiksi voimakkain nuorisojengien jäsenten kohdalla ja voimakkain vakavia rikoksia tehneiden kohdalla. Koettu ryhmäsyrjintä ei ole tutkielman tulosten perusteella merkittävä riskitekijä nuorisojengien jäsenyydelle, vakaviin eikä lievempiin rikoksiin syyllistymiselle. Merkittävimpänä paineen muotona näyttäytyy sen sijaan rikoksen uhriksi joutuminen, jonka kokeneiden suhteellinen riski syyllistyä rikoksiin tai kuulua nuorisojengiin on suurempi kuin muilla nuorilla. Yhteys on tilastollisesti merkitsevä ja voimakkain tarkastelluista paineen muodoista. Tutkimuksissa tulee myös jatkossa enemmän verrata nuorisojengien jäseniä muihin rikosaktiivisiin nuoriin. Nuorisorikollisuuden ennaltaehkäisyn kannalta on tärkeää tietää, poikkeavatko nuorisojengien jäsenet muista rikosaktiivisista nuorista. Näin voidaan paremmin arvioida sitä, missä määrin tarvitaan erityisiä nimenomaan nuorisojengien jäsenille suunniteltuja rikollisuutta ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä. Lisäksi on tarpeen pyrkiä muodostamaan yhteisiä ja entistä sensitiivisempiä määritelmiä erilaisille rikoksia tekeville ryhmille.

Tämä tutkielma tarkastelee minkälaisia neutralisaatioita, eli perusteluita nuoret koulu-uhkaajat esittävät teoilleen hyödyntäen kriminologista neutralisaatioteoriaa sekä oppimisteoriaa. Koulu-uhkaukset ja koulusurmat ovat muovanneet kouluväkivallan ilmiötä ja luoneet pelkoa uudesta potentiaalisesta vakavasta kouluväkivaltatapauksesta koulujen arkeen. Aiempi tutkimus on keskittynyt koulusurmia ympäröiviin näkökulmiin sekä koulu-uhkaajien tai uhkausten arviointiin. Tutkimuksen tavoitteena on tutkia nuorten esittämien neutralisaatioiden eri muotoja. Aineistona on vuosien 2013-2018 poliisien kirjaamat esitutkintapöytäkirjat, jotka sisältävät alle 30-vuotiaiden nuorten esittämät poliisien tutkimat koulusurmauhkaukset. Esitutkintapöytäkirjoissa (33 kpl) oli 41 uhkaajaa, joiden ikä vaihteli 11–27-vuoden välillä ja joista enemmistö oli poikia, mutta joukossa oli myös tyttöjä. Analyysi tehtiin laadullisen teorialähtöisen sisällönanalyysimenetelmän avulla. Aineistosta nousee esiin viittä klassista neutralisaatiota ja 11 ei-klassista neutralisaatiota sekä kolme aiemmalle tutkimukselle verrattain tuntematonta ei-klassista neutralisaatiota. Tarkastelun painopisteenä olivat sukupuolen ja tekoympäristön osalta esiintyvät eroavaisuudet neutralisaatioissa sekä oppimisen ilmeneminen aineistossa. Tulosten mukaan nuoret koulu-uhkaajat neutralisoivat tekojaan klassisilla tavoilla vetoamalla useimmiten ajattelemattomuuteen, vitseihin, väärinkäsityksiin, vihaisuuteen ja muiden vuoksi tekemiseen. Joukossa esiintyy myös ei-klassisia neutralisaatioita, kuten aikomuksen kieltämistä, kätkeytymistä epätäydellisen tiedon taakse ja tekojen kielellä ilmaisemista sekä huomiohakuisuutta. Neutralisointitavat erosivat lievempien ja vakavampien uhkaustapausten uhkaajien välillä etenkin uhrin kieltämisen ja korkeampiin periaatteisiin vetoamisen sekä tekojen kielen osalta. Tytöt neutralisoivat enemmän sisältä kumpuavilla tavoilla korostamalla luonnetta, mielenlaatua ja syvää ihailua tai vihaa. Pojat puolestaan vetosivat useammin vitseihin ”verukkeina” ja korostivat vaikeuksiaan sekä hakivat huomiota. Verkkouhkaajat vetosivat huomiohakuisuuteen ja ilmensivät paljon oppimista. Tulokset tukevat myös kriminologista oppimisteoreettista näkemystä siitä, että rikollisuudelle suotuisia määritelmiä, ilmauksia, neutralisaatioita ja rikostekniikoita voidaan oppia. Tulokset ovat yhteneväisiä aiemman tutkimuksen kanssa, etenkin lievempien koulu-uhkaustapausten uhkaajien esittämien neutralisaatioiden osalta. Lisäksi ne syventävät sitä, tarjoten uudenlaisia neutralisaatioita ja ilmentäen eroavaisuuksia sukupuolen sekä tekoympäristön osalta. Koulu-uhkaajien neutralisaatioiden eroavaisuuksien tutkiminen on haastavaa aiemman tutkimuksen vähäisyyden vuoksi. Koulu-uhkaukset vaikuttavat siirtyneen osittain verkkoympäristöön ja vakavampien uhkausten taustalla ilmenee enemmän suunnitelmallisuutta ja teon valmistelua. Tulosten valossa koulu-uhkausten tutkiminen laajalla aineistolla ja eri näkökulmista on aiheellista, jotta ilmiön ajallista kehittymistä voidaan ymmärtää ja interventioita kehittää.

Maisterintutkielmassa käsitellään nuorten rattijuopumusrikollisuutta ja rattijuopumusten torjuntaa viranomaisten näkökulmasta. Tutkimuskohteena ovat nuoret eli 15–24-vuotiaat heidän korkean liikenneriskinsä ja merkittävän rikollisuuden ennaltaehkäisyn tarpeen vuoksi. Tutkielma on toteutettu kvalitatiivisena kriminologisena tutkimuksena. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä toimii kriminologinen rutiinitoimintojen teoria ja rikosten tilannetorjuntateoria. Rutiinitoimintojen teoriassa rikollisuudelle kuvataan tyypillisimpiä aikoja ja paikkoja. Tilannetorjuntateoriassa keskitytään rikostilanteiden ehkäisemiseen. Rattijuopumusten ajankohtaista tilannekuvaa antavat Tilastokeskuksen tilastot ja ilmiötä sekä tehokkaita torjuntakeinoja kuvaavat aiemmat tutkimukset. Tutkielmassa selvitetään, millainen on viranomaisten tämänhetkinen tilannekuva nuorten rattijuopumuksista. Lisäksi tutkielmassa tarkastellaan, miten nuorten rattijuopumuksia voidaan torjua kriminologisten teorioiden, aiemman tutkimuksen ja viranomaisten näkökulmasta, sekä miten teorioissa esitetyt torjuntamenetelmät vertautuvat poliisiviranomaisten näkökulmiin ja kehitysideoihin. Tutkielman aineisto koostuu poliisiviranomaisten yksilöhaastatteluista. Haastatteluaineisto kerättiin puolistrukturoiduilla teemahaastatteluilla. Aineiston analyysi toteutettiin laadullisena teoriaohjaavana sisällönanalyysina. Maisterintutkielman tulokset osoittavat, että viranomaisten näkemys tämänhetkisestä nuorten rattijuopumusilmiöstä on ajankohtainen ja yhteneväinen tilastotietojen kanssa. Huumerattijuopumukset ovat lisääntyneet runsaasti ja alkoholirattijuopumukset ovat vähentyneet. Teorioissa ja aiemmassa tutkimuksessa esitellyt rattijuopumusten torjuntakeinot ovat viranomaisten mukaan tehokkaita, mutta vaativat tarkastelua ja muutoksia. Kiinnijäämisriskin lisääminen, näkyvä valvonta ja rattijuopumusratsiat toimivat tehokkaimpina rattijuopumuksia torjuvina keinoina. Nuorille suunnattu rattijuopumuksia sekä päihteitä koskeva valistus ja kampanjat, toisin sanoen realistisen tiedon lisääminen, ovat tehokkaita ennaltaehkäisykeinoja. Alkolukon tehokkuus ja käytön kannattavuus sekä päihteiden saatavuuden rajoittaminen herättävät ristiriitaisia mielipiteitä viranomaisten, aiemman tutkimuksen ja teorian välillä. Jatkotutkimukselle on tilaa ja sitä on mahdollista tehdä muidenkin kriminologisten teorioiden näkökulmasta. Lisäksi torjuntakeinoja olisi mahdollista tarkastella ensikertalaisten ja uusintarikollisten osalta. Etenkin rattijuopumusten torjuntakeinojen ja rikosseuraamusten vaikuttavuusarviointia tulisi tehdä.

Tämä maisterintutkielma on kriminologinen prosessiarviointi Nurri ja Rio hankkeista. Nurri ja Rio ovat paikalliset hankkeet oikeusministeriön 2019 käynnistämän toimintamallin vakavan nuorisorikollisuuden ennaltaehkäisemiseksi Oulussa ja Vantaalla. Työn tavoitteena on kuvata se, miten hankkeiden käytännön toteutus vastaa niistä laadittua suunnitelmaa ja minkälaisia vaikutuksen mekanismeja toiminnassa hyödynnetään. Tutkielman aineisto koostuu seitsemästä Nurri ja Rio hankkeen työntekijän yksilöhaastattelusta. Haastattelut ovat puolistrukturoituja teemahaastatteluita. Aineiston analyysissa sovelletaan teoriaohjautuvaa analyysimenetelmää ja faktanäkökulmaa. Analyysin apuna on käytetty Atlas.ti ohjelmistoa. Aineiston analyysissa pyritään vastaamaan tutkimuskysymyksiin ja johtopäätöksissä reflektoimaan kriminologista teoriaa ilmiöiden taustalla. Ensimmäinen tutkimuskysymys käsittelee hankkeen ideaalimuodon ja käytännön toteutuksen välistä suhdetta. Suunnitelmassa määritellyt keskeisimmät työmenetelmät toteutettiin hankkeiden käytännön toteutuksessa hyvin. Kumpaakin hanketta toteutettiin moniammatillisen ja nuorilähtöisen työmuodon periaatteilla ja työskentelyssä hyödynnettiin rikoksentorjunnassa hyviksi havaittuja menetelmiä. Ideaalin ja käytännön vertailua vaikeutti kahden itsenäisen toimintamallin tarkastelu ja se, että ideaalimuodossa ei otettu kantaa käytännön toteutuksen järjestämiseen. Toinen tutkimuskysymys käsittelee toimintamallin vaikutuksen mekanismeja. Desistanssia tuetaan käytännön työskentelyssä tarjoamalla nuorille mahdollisuus helppoon, monipuoliseen ja joustavaan palveluun. Desistanssia tukevia paikallisia hyviä käytäntöjä nousi myös aineistosta esiin. Tutkimuksen tulokset tukevat subjektiivista desistanssiteoriaa. Toimintamallin kohderyhmä on julkisten palveluiden ulkopuolella ja syrjäytymisvaarassa olevat nuoret, joiden virallisten ja epävirallisten kontrollisiteiden eheyttäminen on yksi toimintamallin vaikutuksen mekanismeista. Tutkimuksen tulokset tukevat kontrolliteorian havaintoja epävirallisten ja virallisten kontrollisiteiden vaikutuksista desistanssiin. Nurri & Rio hankkeissa hyödynnetään aikaisemmassa tutkimuskirjallisuudessa vaikuttaviksi havaittuja menetelmiä ja työtapoja. Haastateltavat työntekijät pitävät niitä vaikuttavina myös Oulun ja Vantaan konteksteissa. Kvantitatiivinen seurantatutkimus ja asiakkaana olevien nuorten asenteiden kvalitatiivinen tutkimus voisivat olla hyviä jatkotutkimuksen aiheita.

Objectives: Juvenile delinquency and substance use are significant social problems. Delinquency and substance use started in adolescence often lead to lifetime persistent behavior patterns. According to previous research the most important individual factor in relation to juvenile delinquency and substance use is personality and one of the most important environmental factors in relation to these behaviors is parental monitoring. In this study I tried to replicate earlier results on the links of personality and parental monitoring with juvenile delinquency and substance use. Moreover I examined the quality of interactions between the Big Five personality traits and parental monitoring in relation to juvenile delinquency and substance use; these interactions have not been studied comprehensively before. Methods: Data for this study was taken from the Finnish national delinquency survey from 2012 collected by the National Research Institute of Legal Policy. The sample consisted of 8914 Finnish 6th and 9th grade pupils (age range 12–17). I analyzed the amount of self-reported criminal acts from the previous year in three classes of crime: aggressive and non-aggressive criminal acts as well as substance use (incl. alcohol use). I used multinomial logistic regression to examine the links of the Big Five personality dimensions, parental monitoring and their interactions to different classes of criminal acts. In each class of crime I compared separately occasional and repetitive offenders to those who reported minimal amounts of criminal acts. Results and conclusions: Parental monitoring had strong positive links to all classes of crime independent of the amount of criminal acts. Agreeableness and conscientiousness had negative relationships with all criminal behavior following previous research. Extraversion in turn had positive relations to all crime contrary to many previous results. Personality traits and parental monitoring had two separate kinds of interactions: in many occasions when parental monitoring was lower some personality trait was reduced in its power to predict criminal acts; contrary to this the positive relationship of extraversion to repetitive aggressive crime raised as parental monitoring decreased in amount. The significance of parental monitoring in relation to juvenile delinquency and substance use is highlighted in my results. According to my results it will be profitable to put effort in reinforcing parental monitoring to fight juvenile delinquency and substance use.