Browsing by Subject "ohra"

Tiivistelmä - Referat – Abstract Acid sulfate soils are formed from sediment deposits containing sulfides, in which sulfur is present in the form of iron sulfides. In contact with air, the sulfur layer initiates a long-chain of biochemical and chemical reactions that increase the acidity of the soil and the amount of sulfate. Excessive acidity restricts plant development and growth. In acid soil, the aluminum solubility reaches a high level of toxicity for roots and slows down the microbiological degradation of organic matters, resulting in a reduction of nitrogen mineralization. Previous research results have shown that important liming has the potential to raise the pH of sulphate soils, and thereby reduce its acidity. With a high pH, the concentrations of ammonium and nitrate in the soil increase, facilitating nitrogen uptake and thereby also improving the efficiency of nitrogen uptake by plants. It has been speculated that, by increasing the nitrogen uptake efficiency and nitrogen utilization in plants, it will improve nitrogen use efficiency and so will reduce denitrification in sulphate soils and the resulting N2O emissions. However, to date, the studies on the effect of liming on plant nitrogen uptake (UPE) and utilization efficiency (UTE) and, consequently, on plant nitrogen utilization efficiency (NUE) have been minimal. The purpose of this study is to investigate how liming affects the yield formation and nitrogen uptake efficiency for barley (Hordeum vulgare L.) in unfertilized and fertilized acid sulfate soils. The field trial was established in Viikki, Helsinki, in the spring 2018. It followed split-plot design, in which the main plots were combinations of plant and nitrogen fertilization treatments (0 or 100 kg of nitrogen per hectare of fertilized barley (Kaarle) or unfertilized fallow) and lime treatments (0; 7,7; 15,3 t/ha) in four replicates. Liming raised the soil pH as expected and also increased nitrogen mineralization during the growing season, which is reflected in the nitrogen uptake. The effect of liming and fertilization on crop formation was small for barley biomass, yield component and grain yield. On the other hand, the liming effect reduced the nitrogen absorption efficiency and the nitrogen utilization efficiency and thereby the efficiency of nitrogen use. Fertilization also increased nitrogen uptake, but also decreased nitrogen utilization efficiency and nitrogen harvest index. The combined effect of liming and fertilization increased nitrogen mineralization. Liming treatment clearly increased nitrogen mineralization more in unfertilized soils than fertilized (there was no difference between liming levels). The drought in June and the low moisture limited the mobilization of nitrogen released from fertilizer in the soil, which would explain the effect of the nitrogen fertilizer treatment remaining relatively small. The drought also limited the development of the roots and thus the uptake of nitrogen and other nutrients. Lime treatment did not change NUE, UPE and UTE, but increased nitrogen mineralization and nitrogen uptake during the growing season, suggesting that under more favorable conditions the liming treatment could improve the efficiency and therefore improve the profitability and ecology of the barley crop. Further studies are needed as the results of studies performed elsewhere may not be valid under boreal conditions.

Beetaglukaanilla on kyky tuoda viskositeettia ja rakennetta nestemäisiin elintarvikkeisiin. Kyseiset reologiset ominaisuudet ovat tärkeitä elintarviketeollisuudessa, fysikaaliset ominaisuudet ovat syynä beetaglukaanin terveysvaikutuksiin. Beetaglukaanin rakenne ei ole kuitenkaan pysyvä. Rakenteen hajoamista tapahtuu prosessoinnin ja säilytyksen aikana. Elintarvikkeiden muilla makromolekyyleillä ja niiden hapettumisherkkyydellä on merkittävä vaikutus beetaglukaanin pysyvyyteen. Aihetta koskevissa tutkimuksissa on todettu, että hapettuneiden makromolekyylien kuten lipidien lisäksi beetaglukaanin mukana kulkeutuvat yhdisteet, kuten mm. fytaatti, voivat vaikuttaa beetaglukaanin hapettumisstabiilisuuteen ja siten vaikuttaa beetaglukaanin teknologiseen ja fysiologiseen toiminnallisuuteen. Työn tavoitteena oli selvittää kauran ja ohran viljauutteiden koostumus eri makro- ja mikrokomponenttien osalta eli määrittää valittujen yhdisteiden pitoisuus näyteliuoksissa analyyttisin menetelmin. Viljauutteiden sisällön analyysistä toivottiin löydettävän selittäviä syy-seuraussuhteita jo aiemmin osittain vastaavista näyteliuoksista tehdyille löydöksille (viskositeetin menetys), koska beetaglukaanin hajoaminen nestemäisissä matriiseissa voi heikentää elintarvikkeiden laatuominaisuuksia. Tämän tutkimuksen näytteistä kaurauutteiden puskuriuutteissa oli eniten fenolisia yhdisteitä, myös lipidejä määritettiin suurimmat pitoisuudet kaurauutteista. Beetaglukaanipitoisuudet vastasivat aikaisempia määrityksiä vastaavista näytemateriaaleista. Raudan osalta tulokset eivät olleet täysin yhteneväisiä, kun ajatellaan yhteyttä aikaisemmin vastaavista näytemateriaaleista tehtyihin analyyseihin koskien viskositeetin menetystä ja radikaalien muodostumista.

Barley is considered as the best small grain cereal for whole crop silage due to its good di-gestibility. An interesting alternative for barley is triticale which has had significantly higher yield in prior studies compared to barley. This study was conducted to determine the effects of triticale and barley whole crop silages on performance and carcass traits of growing beef bulls compared to grass silage-based diet. Five different total mixed rations (TMR) were compared. Grass silage based TMR was the control. Grass silage was replaced with barley or triticale whole crop silage in four other TMRs on two different levels. Either 50% or 100% of the grass silage dry matter (DM) was replaced. Intake of TMRs and live weight gain of bulls were monitored through-out the experiment and the feeds were analysed in a laboratory at the end of the experiment. The fermentation quality of the silages was good. Dry matter concentration of whole crop si-lages were higher and crude protein as well as neutral detergent fibre concentrations were lower than in grass silage. Starch concentration (308 g/kg DM) of barley silage was higher than in triticale (172 g/kg DM). D-value (685 g/kg DM) and metabolizable energy content of grass silage was higher than those of the whole crop silages. Furthermore, in barley whole crop silage D-value (659 g/kg DM) was higher than in the triticale whole crop silage (622 g/kg DM). When replacing grass with triticale, DM as well as starch intakes were increased, and crude protein intake decreased linearly. The feeding had no effect on animals’ growth rate, but car-cass gain tended to decrease as the proportion of triticale in the diet increased. Feed conver-sion (kg DM/ kg live or carcass weight gain) was less efficient and crude protein conversion improved linearly when grass silage was replaced with triticale. Also, dressing proportion de-creased linearly when replacing grass with triticale silage. When grass silage was replaced with barley silage the DM intake, ME, metabolizable protein and starch intake as well as live weight gain increased, and crude protein intake decreased linearly. Dry matter and crude pro-tein conversion ratios and fat score changed curvilinearly as proportion of barley silage in-creased. Dry matter intake of the mixture of grass and barley silages per kilogram of growth was higher compared to other diets. Barley silage diet had better crude protein utilization than other diets. Fat scores were lower with grass silage compared to other silages. As triticale replaced grass, intake increased, but that did not affect the rate of live weight gain. Dressing proportion decreased, dry matter conversion rate declined, and crude protein con-version rate improved. The results can mainly be explained by lower digestibility and higher iNDF-concentration of triticale silage compared to grass silage. The experiment showed that grass silage can be replaced with barley whole crop silage with-out negative effects on production, and growth rate was even improved with barley silage. This was mainly due to higher daily ME intake. Dry matter intake per kg carcass weight gain was higher for bulls fed with whole crop silages. That can increase feed costs depending on the production costs of the roughage.

Phosphorus (P) plays a major role in cereal production. Total P content is high in Finnish soils but only a fraction of it is available to plants. This phenomena led to generous P fertilization since 1940 increasing the P concentration in fields as well as P balances. Reduced P fertilization since 1970 has decreased soil P concentration, resulting in negative P balances almost in entire Finland. Accumulation of P in the top soil is a result of chemical reactions occurring in the soil. Reactions of P in soils and the ability of the plants to take up P from soil affects the efficiency of P fertilization. P fertilization is most effective when the application rate replaces P removed from the soil in harvested yield. In this theses, results of the long-term fertilization trial (1973-2013) are compiled. The trial included spring wheat (Triticum aestivum L.), barley (Hordeum vulgare L.) and oat (Avena sativa L.). The data gathered was analyzed to investigate crop yield, P concentration of soluble P in soil and the effect of plant species on the concentration of soluble P in soil within 40 years. Rate of P fertilization and plant species affected soluble P concentration in soil. The higher the P fertilization rate was, the higher the soluble P concentration in soil was. The concentration of soluble P did not decrease during the years when the P fertilization rate was reduced. Among all cereals studied, the P balance decreased during the years following the decrease in P fertilization rates. Changes in P balance does not explain chances in soluble P concentration in soil.

As the world's population keeps growing, it is vital to focus on efficiency of agriculture. At this moment, food production is happening at the cost of natural resources. Significant amounts of nitrogen and phosphorus flow in nature as waste and enhance climate change and eutrophication of waters. Nutrient recycling is an essential part of sustainable and responsible agriculture. By combining animal and crop production it is possible to recycle some of the nutrients in an agroecosystem, since manure and other animal waste include nutrients that were given to the feed plants. Meat bone meal (MBM) includes 50 % protein, 35 % ash and 8–12 % fat (NPK 8–5–1). Previous fertilization experiments with MBM have already given promising results. The aim of this study is to find out, if there are significant differences between the fertilization potentials of mineral and MBM fertilizers, and if the dosage of these fertilizers affects the mean yields of malt barley (Hordeum vulgare var. distichon). The fertilization effects of two MBM fertilizers, “Viljo” and “Kana-Viljo”, were compared to mineral fertilizer and chicken manure on malt barley in a field experiment in 2015. Each fertilizer was applied on two nitrogen levels (80 and 160 kg N/ha). The mean yields per hectare and hectolitre weights were compared to the ones given by an unfertilized control member. Although none of the organic fertilizers gave as much improvement in the yield as the mineral fertilizer, all the fertilized yields were significantly bigger than the control member’s. Between the hectolitre weights there was no significant difference and doubling the supply of N did not give significant difference to yields. There was also no interaction between the N supply and the fertilizer type. Applying a lot of N on malt barley increases the quantity of protein in a grain, so the higher N supply may even affect the quality of the yield. The challenge of MBM is its slowly releasing P, so the results on the same field could have been different if the test had been repeated the following year. The used barley Streif is known to be an early cultivar and the field was fertilized just before sowing, so all the N in MBM may not have had enough time to release for the crop to use in this study. It is to be noted that significant results of MBM fertilization were gotten with this little data, it is recommended to keep on researching the potential of MBM as an organic fertilizer.

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, kuinka maitorotuisten sonnien väkirehun saantia voidaan jaksottaa loppukasvatuskauden aikana, ja mikä on jaksottamisen vaikutus eläinten rehun syöntiin, kasvutuloksiin ja ruhon laatuun. Lisäksi selvitettiin, millaisiin tuotantotuloksiin päästään käyttämällä pelkästään hyvänlaatuista nurmisäilörehua sonnien ruokinnassa loppukasvatuskauden aikana. Ruokintakokeessa oli 16 Ayrshire- ja 20 Holstein-sonnia, jotka olivat kokeen alussa noin 6,5 kk:n ikäisiä ja elopainoltaan 230 kg. Ensimmäisen koeryhmän sonnit saivat vapaasti nurmisäilörehua (SR). Toisen koeryhmän sonnit olivat tasaisella väkirehuruokinnalla (TV), jolloin ne saivat koko kasvatuskauden ajan vapaasti seosrehua, jonka kuiva-aineesta (ka) 70 % oli nurmisäilörehua ja 30 % litistettyä ohraa. Kolmannen koeryhmän sonnit ruokittiin nousevalla väkirehutasolla (NV). Ne saivat kasvatuskauden ensimmäisen jakson ajan (eläinten ikä 6,5 - 12,5 kk) pelkkää nurmisäilörehua vapaasti ja toisen jakson ajan (eläinten ikä 12,5 - 18,5 kk) vapaasti seosrehua, jonka ka:sta 40 % oli nurmisäilörehua ja 60 % litistettyä ohraa. Neljännen ryhmän sonnit olivat laskevalla väkirehuruokinnalla (LV), ja ne saivat ensimmäisen jakson ajan vapaasti seosrehua, jonka ka:sta 40 % oli nurmisäilörehua ja 60 % litistettyä ohraa ja toisen jakson ajan pelkkää nurmisäilörehua vapaasti. Tutkimuksen koemalli oli lohkoittain satunnaistettu koe. Kaikki sonnit teurastettiin noin 18,5 kk:n ikäisinä ja keskimäärin elopainoltaan keskimäärin 669 kg:n painoisina. Kokeessa käytettiin kahden eri kasvukauden (2012 ja 2013) ensimmäisen niiton noukinvaunulla korjattua ja laakasiiloon säilöttyä esikuivatettua timoteisäilörehua. Ruhojen lihakkuus ja rasvaisuus määritettiin EUROP-luokituksen mukaisesti. Väkirehuruokinta lisäsi TV-, NV- ja LV-sonnien kuiva-aineensyöntiä ja muuntokelpoisen energian saantia verrattuna SR-ryhmän sonneihin (p=0,01), mutta vähensi säilörehun ka:een syöntiä (p<0,001). NV-sonnit pystyivät syömään enemmän kuiva-ainetta kuin LV-sonnit (p<0,05), joten ne saivat rehuannoksestaan myös enemmän energiaa (106 vs. 98 MJ ME/pv) (p=0,01) ja OIV:tä (792 vs. 741 g/pv) (p<0,05). Väkirehuruokinta paransi rehun muuntosuhdetta, sillä ka:n kulutus lisäkasvukiloa (p<0,10) ja nettokasvukiloa (p<0,05) kohden oli pienempi verrattuna SR-ruokintaan. Nurmisäilörehun erinomainen laatu näkyi SR-sonnien hyvissä kasvutuloksissa (päiväkasvu 1 119 g/pv ja nettokasvu 580 g/pv). Väkirehulisäyksen edut ilmenivät kuitenkin TV-, NV- ja LV-sonnien parempina päivä- (p<0,10) ja nettokasvuina (p<0,05), suurempina teuraspainoina (p=0,01) sekä parempina teurasprosentteina (p=0,05) ja lihakkuutena (p<0,10) verrattuna pelkkää säilörehua saaneisiin sonneihin. Kasvu- tai teurastuloksissa ei havaittu eroa tasaisesti ja keskimäärin kahdella eri jaksotustavalla väkirehua saaneiden välillä. Nousevalla väkirehuruokinnalla saavutettiin 157 g/pv parempi päiväkasvu (p<0,05), 76 g/pv parempi nettokasvu (p=0,05) ja 27 kg suurempi teuraspaino (p<0,05) verrattuna laskevasti väkirehua saaneisiin sonneihin. Väkirehun ruokintastrategia ei vaikuttanut rehun hyväksikäyttöön. Kaikki sonnit olivat keskirasvaisia, mutta nouseva väkirehuruokinta lisäsi ruhojen rasvoittumista verrattuna LV-ruokintaan (p<0,01). Väkirehua saaneiden sonnien teurastili oli suurempi kuin SR-sonnien (p<0,05), mutta väkirehuruokinnan strategia ei vaikuttanut eläimistä saatavaan teurastiliin. Koe osoitti, että pelkästään hyvälaatuisella säilörehulla voidaan saavuttaa lihanaudoilla hyvät kasvutulokset loppukasvatuskaudella, ja säilörehun ollessa hyvälaatuista väkirehun annostelumahdollisuuksia on useita. Kuitenkaan maitorotuisen sonnin kasvupotentiaalia ei saada täysin hyödynnettyä pelkällä hyvälaatuisella säilörehulla.

Tillage and sowing methods impact on the nutrient balances which is an interest of researchers and farmers. An aim of the research is to compare nutrient balances of tillage and sowing. During the years 2000 – 2010 in Jokioinen, studies have been conducted concerning how different tillage and sowing methods affect spring cereal nitrogen and phosphorus balances in heavy clay soil. The compared tillage systems were autumn mouldboard (25 cm) plough, stubble cultivation (10 cm) and no-till. The sowing systems under comparison were combined rotovator and shoe coulter seeder and single and double coulters disk seeders. The measurement thinks were yield (seed and straw), nitrogen and phosphorus content. From the measured values were calculated N and P balances which included seed, nutrient and natural deposition. The range of nutrient balances was large during the experiment period. Average nitrogen balance of different tillage methods were: plough 41,3 kg/ha stubble cultivation (S) 40,1 kg/ha and no-till (N) 44,0 kg/ha. Average phosphorus balance were P -0,5, S -0,3 and N 0,1 kg/ha. Average nitrogen balance of different sowing methods were combined rotovator, single disk coulter (R) 43,7 kg/ha and double disk coulter (SK) 44,9 kg/ha. Average phosphorus balance were JK -1,1, R 0,2 and SK 0,3 kg/ha. The weather conditions, especially precipitation, effects strongly on nutrient balances of tillage methods. In dry conditions no-till reached better nutrient balances than the other tillage methods. In other hand, in wet conditions mouldboard plough were better than an average. The weather conditions did not affect nutrient balances of the sowing methods. Furthermore combined rotovator and shoe coulter seeder achieved almost without exception better nutrient balances than others sowing methods regardless of the growing season precipitation.

The aim of the literature review was to examine barley’s (Hordeum vulgare) alcohol-soluble proteins – hordeins and their technological attributes. Additionally, applicability of flow field flow fractionation (FFF) separation method as well as spectrophotometric and light scattering methods for protein characterization was under investigation. The objective of the experimental research was to determine a suitable extraction method for hordeins and subsequent analysis of their molecular weight distribution, size and conformation by the use of AF4 (asymmetric flow field flow fractionation) in combination with MALS-, UV- and RI-detectors. 40 % 1 propanol combined with mild sonication treatment proved to be the most efficient method to extract hordeins from barley flour. In order to prevent deterioration of the FFF channels the solvent had to be diluted to 20 %. Same dilution was used to measure hordeins’ extinction coefficient and to calculate ?n/?c theoretically. Berry plot was found to be the most suitable fit for the data analysis. Extracted hordeins were analysed with SDS PAGE. Extracts contained monomeric C, B and ? hordeins and polymeric B, D and ? hordeins. Also, small amounts of albumins, globulins and hydrolysed proteins were present. Extracts’ fractograms had five distinctive peaks. All of the peaks’ mass fractals and polydispersity indices were above 1, which means analysed aggregates were polydisperse and shaped as complex rods. This can be explained by 1 propanol influenced protein aggregation. Some inference in light scattering was identified in the MALS detector signal. This and the use of measured extinction coefficient and calculated index of refraction caused some errors in the data. The low sample yield (19–26 %) can be explained by the hordeins’ adhering to a syringe filter and adsorbing to the surface of AF4’s ultrafiltration membrane. Also, the use of over simplifying mathematical model to calculate the results and yield could cause some errors in the results. This study showed that it is possible to study Mw, size and conformation of polymeric hordeins with AF4 combined with MALS/UV-detectors and that hordeins form big aggregates in 20 % 1 propanol. For MALS proteins should be extracted in a solvent that will not interfere with subsequent analysis and proteins net charge, which creates a challenge to find proper solvent for hordeins. Nevertheless AF4 proved to be useful and delicate tool for characterizing cereal polymeric proteins.

Tämän maisterin tutkielman tavoitteena oli selvittää miten eri säilöntäainekäsittelyt vaikuttavat ohrasta (Hordeum vulgare) valmistetun kokoviljasäilörehun käymislaatuun korjattaessa rehu eri kehitysvaiheissa. Lisäksi tutkittiin säilöntäajan pituuden vaikutusta käymislaatuun. Tutkimukseen kuului kaksi säilöntäkoetta, jotka suoritettiin heinä-elokuussa vuosina 2005 (koe 1) ja 2006 (koe 2) Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksessa (MTT) Jokioisilla. Ohrakasvusto kerättiin Punkalaitumelta. Rehut korjattiin viikon välein yhteensä kuusi kertaa. Ensimmäisellä korjuukerralla ohrakasvusto oli tähkälletulovaiheessa. Ensimmäisen kokeen viimeisessä kehitysvaiheessa ohrakasvusto oli taikinatuleentumisvaiheen ja keltatuleentumisvaiheen vaihteessa. Toisen kokeen viimeisessä kehitysvaiheessa ohrakasvusto oli keltatuleentumisvaiheessa. Säilöntäkäsittelyitä oli viisi, painorehu (ei säilöntäainetta), muurahaishappo 2, 4 ja 6 l/tn ja Lactobacillus plantarum maitohappobakteeri (ymppi). Koerehut tehtiin 120 ml:n lasisiin minisiiloihin. Säilöntäajat olivat 3, 12 ja 24 viikkoa. Raaka-aineiden koostumus ja rehujen säilönnällinen laatu määritettiin. Tutkimus suoritettiin MTT:n hankkeen ”Häviääkö hukkakauran siementen itävyys säilönnässä” yhteydessä. Ohrakasvuston koostumus muuttui kasvukauden edetessä. Käymislaatuun vaikuttavat erityisesti muutokset kuiva-ainepitoisuudessa, vesiliukoisten hiilihydraattien määrässä ja puskurikapasiteetissa. Kasvukauden edetessä kasvuston kuiva-ainepitoisuus lisääntyi ja vesiliukoisten hiilihydraattien pitoisuus sekä puskurikapasiteetti vähenivät. Käyminen oli voimakkaampaa kasvukauden alkupuolella, jolloin kasvuston kuivaainepitoisuus oli pieni ja vesiliukoisten hiilihydraattien pitoisuus oli suuri. Rehuihin muodostui runsaasti maitohappoa ja niiden pH oli matala. Kasvukauden lopussa kuiva-ainepitoisuus lisääntyi ja mikrobitoiminta oli vähäisempää. Rehuihin muodostui vähemmän maitohappoa ja pH jäi korkeammaksi kuin aikaisemmissa kehitysvaiheissa korjatuissa rehuissa. Painorehujen käymislaatu ei aina vastannut hyvälaatuisen rehun vaatimuksia erityisesti ammoniumtypen ja voihappopitoisuuden osalta. Säilöntäaineet vähensivät ammoniakin sekä haihtuvien rasvahappojen (VFA) muodostumista. Kaikki säilöntäainekäsitellyt rehut olivat käymislaadultaan pääasiassa hyviä. Maitohappobakteeriymppi tuotti hyvälaatuista säilörehua kaikissa kehitysvaiheissa. Käyminen oli homofermentatiivista, maitohappoa muodostui runsaasti ja rehujen pH-arvot olivat pieniä. Ymppirehuihin muodostui vain vähän VFA:ta ja proteolyysi oli vähäistä. Kaikki muurahaishappoannokset tuottivat hyvälaatuista säilörehua. Erityisesti neljää ja kuutta litraa käytettäessä maitohappokäyminen oli vähäistä. Myös kahden litran annos muurahaishappoa rehutonnille tuotti hyvälaatuista säilörehua, mutta fermentaatiohappojen pitoisuudet olivat suuremmat kuin muissa muurahaishapolla säilötyissä rehuissa. Toisessa kokeessa aikaisessa maitotuleentumisvaiheessa kaikkiin muurahaishapolla säilöttyihin rehuihin muodostui runsaasti käymishappoja, jolloin etikkahappopitoisuus oli liian korkea laatuvaatimusten mukaan. Laboratoriomittakaavassa suoritetun tutkimuksen perusteella ohrakasvusto voidaan korjata kokoviljasäilörehuksi tähkälletulovaiheesta keltatuleentumisvaiheeseen ja saada hyvälaatuista säilörehua. Maatilamittakaavassa rehun tiivistäminen voi olla vaativaa erityisesti tähkälletulo- ja keltatuleentumisvaiheissa, jolloin hapettomia olosuhteita on vaikeampi saavuttaa. Suositeltava korjuuajankohta ohrakasvustolle on taikinatuleentumisvaiheessa, kun ohrakasvuston D-arvo on suurin. Painorehussa käyminen ei aina riitä takaamaan hyvälaatuista rehua, ja sen vuoksi kokoviljasäilörehun valmistuksessa tulisi käyttää säilöntäaineita parantamaan käymislaatua. Eri säilöntäaineita käytettäessä säilörehun käymisen voimakkuus vaihtelee ja myös kehitysasteiden erot näkyvät käymislaadussa. Muurahaishapolla säilötyissä rehuissa käyminen on vähäistä, ja niiden jäännössokeripitoisuus on suuri, kun annostus on 4 tai 6 litraa rehutonnille. Myös muurahaishappoannos 2 l/tn riitti tuottamaan hyvälaatuista säilörehua, vaikka siinä käyminen oli voimakkaampaa. Aikaisessa maitotuleentumisvaiheessa korjattua kasvustoa säilöttäessä muurahaishappo ei aina riittänyt estämään melko voimakasta etikkahappokäymistä. Muissa kehitysvaiheissa muurahaishapolla säilötty rehu oli hyvälaatuista. Maitohappobakteeriymppi tuotti hyvälaatuista säilörehua kaikissa kehitysvaiheissa. Ymppirehuissa homofermentatiivinen maitohappokäyminen on voimakasta ja rehujen pH on matala.

The aim of the literature review was to research barley proteins, metal-catalyzed oxidation and subjects related to it, like antioxidants and oxidation reactions in beer. In addition ACE inhibition was looked into. The object of the experimental part was to find out if the proteins of a barley-based industrial side product can be modified by metal-catalyzed oxidation or enzymatic hydrolysis, and how these treatments affect the different proteins in the sample material. In addition, the possible ACE inhibition activity of the reaction products was determined. The sample material was a protein-rich side-product of barley starch production. Two protein fractions were extracted from the material; an alcohol soluble fraction and a reduced fraction. The modification of the proteins in the sample fractions by oxidation and hydrolysis was determined with gel electrophoresis and size exclusion chromatography. The ACE inhibitory activity of the small peptides from these reactions was determined with UV-VIS spectroscopy. Three protein groups were identified from the sample material; polymeric B hordein, monomeric B hordein and C hordein. Contrary to expectations metal-catalyzed oxidation did not break down any of the proteins in the sample; instead it aggregated the proteins into bigger units. The enzyme treatment hydrolyzed the proteins effectively. Small peptides from the enzyme hydrolysis had an ACE inhibition IC50 of 246 µg/ml, which is similar to gluten hydrolysates IC50 of 29 µg/ml. IC50 is the inhibitor concentration where 50% of enzyme activity is inhibited. Instead of breaking down the subject proteins metal-catalyzed oxidation aggregated them, and thus it could not be used to make ACE inhibitory peptides. Enzyme hydrolysis was found to be a valid method of inhibitor peptide production. The peptides produced had an ACE inhibition capacity similar to previously known ACE inhibitory food hydrolysates.