Browsing by Subject "ohutsuoli"

Tutkielman kirjallisuuskatsauksessa tavoitteena oli käydä läpi oleelliset asiat ohutsuolen kirurgiasta ja siihen liittyvistä tutkimuksista, tekniikoista ja komplikaatioista. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää Yliopistollisessa Eläinsairaalassa tehtyjen ohutsuolen kirurgisten toimenpiteiden komplikaatioita, niiden määrä ja kuolleisuutta. Tutkimuksen tavoitteena oli myös löytää komplikaatioille ja kuolleisuudelle altistavia tekijöitä. Ohutsuolen kirurgiassa on tunnettava ohutsuolen anatomia ja suolihaavan paranemiseen vaikuttavat tekijät. Ohutsuolen ommeltu haava on ensimmäisten päivien aikana vain tikkien ja fibriinitulpan varassa, joten haavan paranemiselle on luotava edellytykset riittävän hellävaraisella kudosten käsittelyllä ja oikeanlaisella ompelutekniikalla. Ohutsuolen kirurgiaan päädytään useimmiten suolitukoksen aiheuttaneen vierasesineen vuoksi. Muita syitä kirurgiaan ovat ohutsuolen kasvaimet, intussusseptio, kudosnäytteiden otto ja ohutsuolen verenkierron ongelmat. Useimmiten ohutsuolen sairaudet diagnosoidaan ultraääni- tai röntgentutkimuksella. Vakavin leikkauksen jälkeinen komplikaatio on vuotava suolihaava, joka usein johtaa vatsakalvontulehdukseen. Kirurgian seurauksena voi myös esiintyä kiinnikkeitä, ohutsuolen motiliteetin häiriöitä tai short bowel -syndroomaa. Tehtyyn tutkimukseen osallistui 58 Yliopistollisessa Eläinsairaalassa leikattua koiraa vuosilta 2009 - 2012. Tutkimukseen osallistuneilta koirilta kerättiin tiedot iästä, sukupuolesta, rodusta, oireista, oireiden kestosta, tehdyistä tutkimuksista, tehdystä toimenpiteestä ja leikkauksen syystä. Mikäli koiralla esiintyi leikkauksen jälkeen komplikaatioita, kerättiin tiedot tehdyistä jatkotutkimuksista, löydöksistä ja mahdollisesta uudesta kirurgisesta toimenpiteestä. Tutkimuksen potilailla yleisin leikkauksen syy oli vierasesine (79,9 %). Leikkauksen jälkeisiä komplikaatioita esiintyi 29,3 %:lla potilaista. Yleisin komplikaatio oli ileus, jota esiintyi 13,8 %:lla ja toiseksi yleisin oli vatsakalvontulehdus, joka todettiin 10,3 %:lla potilaista. Tutkimuksen potilaista 10,3 % kuoli leikkauksen jälkeisiin komplikaatioihin. Kuolleista potilaista kolme lopetettiin leikkauksen jälkeen ennen kotiutusta, kaksi lopetettiin vatsakalvontulehduksen vuoksi ja yhden potilaan tiedot eutanasian syystä olivat puutteelliset. Tutkimuksen hypoteesina oli ohutsuolen kirurgian jälkeisen kuolleisuuden olevan samaa luokkaa mitä se on ollut kansainvälisissä tutkimuksissa. Tutkimuksen tulos vastasi hyvin hypoteesia. Aiemmissa tutkimuksissa kuolleisuus on vaihdellut 9,6 - 23,3 % välillä. Tutkimuksessa havaittiin lineaarisen vierasesineen ja voimakkaan kuivumisen olevan merkitsevästi yhteydessä lisääntyneeseen kuolleisuuteen. Kun kaikkia komplikaatioita tarkasteltiin yksittäisenä muuttujana, todettiin komplikaatioille altistavana tekijänä eläimen shokkitila ennen leikkausta. Komplikaatioita saaneilla potilailla oli merkitsevästi lyhyempään kestäneet oireet, korkeampi hematokriitti ja alhaisempi ruumiinlämpö. Yliopistollisessa eläinsairaalassa ohutsuolen kirurgiset toimenpiteet tehdään pääsääntöisesti samalla tavalla kirurgista riippumatta. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta Yliopistollisessa Eläinsairaalassa ohutsuolen kirurgian jälkeisten haavavuotojen määrän ja kuolleisuuden olevan samantasoisia kuin mitä ne ovat olleet kansainvälisissä tutkimuksissa.

Ohutsuolen vierasesine on yleinen ruuansulatuskanavan sairaus koirilla ja kissoilla. Vierasesineen aiheuttamat oireet ovat seurausta sen aiheuttamasta ohutsuolen mekaanisesta tukoksesta. Vatsaontelon röntgentutkimus ja ultraäänitutkimus ovat kaksi yleisimmin käytettyä diagnostista tutkimusmenetelmää selvitettäessä vatsaontelon sairauksia koirilla ja kissoilla. Aiemmin ensisijaiseksi tutkimusmenetelmäksi ruuansulatuskanavan vierasesinettä epäiltäessä suositeltiin röntgentutkimusta, mutta uudemmissa tutkimuksissa ultraäänitutkimus on osoittautunut röntgentutkimusta luotettavammaksi tutkimusmenetelmäksi vierasesinediagnostiikassa. Tämän retrospektiivisen tutkimuksen tavoitteena oli selvittää röntgen- ja ultraäänitutkimusten perusteella tehdyn vierasesineen aiheuttaman ohutsuolen mekaanisen tukoksen diagnoosin luotettavuutta Yliopistollisessa eläinsairaalassa ja vertailla tutkimusmenetelmiä. Tutkimuksen hypoteesina oli, että ultraäänitutkimuksen perusteella päästään diagnoosiin useammin kuin röntgentutkimuksen perusteella. Lisäksi tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, mitkä tekijät vaikuttavat röntgen- ja ultraäänidiagnostiikan luotettavuuteen ja tulosten odotettiin vastaavan aiempia tutkimuksia. Tutkimukseen valittiin 57 koiraa ja kissaa, joille oli tehty sekä röntgen- että ultraäänitutkimus ennen vierasesineleikkausta tai patologin tutkimusta. Kaikki potilaat oli kuvattu ruuansulatuskanavaoireiden vuoksi ja puolella potilasta oli lähetteessä epäilty vierasesinettä. Vierasesineistä lineaarisia oli yhdeksän. Röntgentutkimus oli tehty 47 eläimelle ennen ultraäänitutkimusta ja yhdeksällä potilaalla ultraäänitutkimus oli tehty ensin. Yli puolet röntgentutkimuksista oli tehty päivystysaikaan ultraäänitutkimusta edeltävänä yönä tai iltana. Röntgen- ja ultraäänilausunnot luokiteltiin kolmeen luokkaan sen mukaan, oliko tutkimuksen perusteella vierasesine todennäköinen, mahdollinen tai vierasesinettä ei ollut havaittu. Myös vierasesineen aiheuttamat muutokset suolistossa luokiteltiin ja niiden esiintymisen yhteys eri diagnoosiluokkiin tutkittiin. Röntgen- ja ultraäänidiagnoosiin vaikuttavina tekijöinä arvioitiin vierasesineen laatu ja sijainti, potilaan ikä, paino, sukupuoli ja laji, tutkimusajankohta ja tutkimusten suoritusjärjestys. Ultraäänitutkimuksen perusteella vierasesinettä pidettiin todennäköisenä 84 %:lla ja röntgentutkimuksessa 34 %:lla, joten tutkimuksen tulokset vastasivat hypoteesia. Röntgen- ja ultraäänitutkimuksen tulos oli yhteneväinen 25 potilaalla. Röntgendiagnoosin kannalta merkitseviä löydöksiä olivat ohutsuolten laajeneminen, ohutsuolten epänormaali neste- tai kaasusisältö, ileus ja röntgenkuvassa näkyvä vierasesine. Näkyvällä vierasesineellä oli myös ultraäänitutkimuksessa tilastollisesti merkitsevä yhteys diagnoosiin. Päivämäärällä, jolloin ultraäänitutkimus oli suoritettu, oli merkitsevä yhteys diagnoosiin. Vierasesineen muodolla ei havaittu merkitsevää yhteyttä kumpaankaan diagnoosiin. Myöskään potilaan lajilla, iällä, painolla tai sukupuolella ei havaittu yhteyttä röntgen- tai ultraäänidiagnoosiin. Aineisto oli melko pieni röntgen- ja ultraäänidiagnoosiin vaikuttavien tekijöiden arvioimiseksi, jonka vuoksi merkitseviä tuloksia saatiin vähän. Tässä tutkimuksessa kaikki röntgen- ja ultraäänilausunnot oli tehnyt diagnostisen kuvantamisen yksikössä työskentelevä eläinlääkäri, jonka vuoksi tulokset ovat todennäköisesti parempia kuin ne olisivat kokemattomalla tutkijalla. Tuloksia voidaan kuitenkin hyödyntää Yliopistollisessa eläinsairaalassa, kun valitaan sopivaa tutkimusmenetelmää vierasesinediagnostiikkaan.