Browsing by Subject "okkultismi"

Tutkimuksen tavoitteena on tutkia tuoretta aihetta kotimaisen uskonnollisuuden kentällä ja päivittää aiempaa satanismitutkimusta. Tutkimuksen kohteena ovat saatanakuva ja itsensä kehittäminen vuonna 2006 perustetussa Azazelin tähti-nimisessä okkulttis-filosofisessa seurassa. Työ edustaa kotimaisen vasemman käden tien hengellisyyden ja satanismin tutkimusta – laajemmassa mielessä länsimaisen esoterian ja uususkonnollisuuden tutkimusta. Tutkimusmenetelminä ovat tekstiaineiston ja haastattelujen systemaattinen analyysi. Työ on kvalitatiivinen tapaustutkimus, jossa haastatellaan kymmentä seuran jäsentä. Tutkimuksen keskiössä on hermeneuttinen kehä, jolle tässä tutkimuksessa on keskeistä uuden ymmärryksen taustalla olevan esiymmärryksen asteittainen muuttuminen uuden ymmärryksen ja tulkinnan kautta. Haastattelujen lisäksi aineistona on kirjallisuus, internet lähteet ja seuran jäsenten radiohaastattelut. Livehaastatteluissa käytetään puolistrukturoitua teemahaastattelua, joka antaa tilaa vuorovaikutukselle. Niiden lisäksi käytetään sähköisiä haastatteluja. Satanismi ja saatananpalvonta kytkeytyvät monen informantin vastauksissa toisiinsa, joka on tyypillistä teistiselle satanismille. Tätä kenttää on tutkittu akateemisesti vain vähän. Informanttien maailmankuva paljastuu synkretistiseksi ja ihmisyyden kehityspotentiaaliin positiivisesti suhtautuvaksi. Tutkimustulosten mukaan kirkkojen ja median välittämä negatiivinen saatananpalvontakuva ei edusta objektiivista todellisuutta Azazelin tähden kohdalla. Kuuluakseen seuraan ei tarvitse olla satanisti. Seuran toiminnassa mukana on niin tieteen kuin hengellisyyden edustajia. Moni informantti rinnastaa Saatanan muiden kulttuurien jumaluuksiin, kuten hindulaiseen Shivaan. Azazelin tähti näyttäytyy kuvaavana esimerkkinä uususkonnollisesta ajattelusta, jolle leimaa antavaa on synkretistinen ote – merkityksessä, että uskontoja vertaillaan toisiinsa ja myös uudelleentulkitaan. Seura on vahvasti teosofispohjainen, jossa ykseyden ideaa korostetaan dualistisen kahtiajaon sijaan. Vasemman käden tiestä ja musta magiasta puhutaan uudessa kontekstissa puhdistettuna negatiivisista konnotaatioista.

Tutkielmassani käsittelen Pekka Ervastin näkemyksiä kristinuskosta. Ervast oli teosofi ja Ruusu-Risti-järjestön perustaja, joka rakensi omaa tulkintaansa kristinuskosta pohjautuen H. P. Blavatskyn alullepaneman teosofisen liikkeen opetuksiin, Leo Tolstoin näkemyksiin ja omiin henkisiin kokemuksiinsa. Pyrin tutkielmassani selvittämään, millainen tulkinta kristinuskosta Ervastin tuotannosta välittyy ja miten Ervastin mukaan kristinuskoa tulisi toteuttaa. Esoterian tutkimus on ollut nousussa 2000-luvulla. Ervastin työtä on tutkittu pro graduissa ja yleistajuisissa tietokirjoissa. Hänen näkemyksiään kristinuskoon liittyen ei ole kuitenkaan tutkittu aiemmin. Ervastin työ sijoittuu länsimaisen esoterian tutkimuksen viitekehykseen. Ervastin käsitys kristinuskosta pohjautuu pitkälti teosofiaan ja etenkin Teosofisen Seuran opetuksiin. Tutkin, miten Ervast tulkitsee kirkon piirissä käytettyjä termejä kuten Jeesus, Kristus ja Jumala. Näiden lisäksi Ervast tuo kristinuskon tulkintaansa teosofis-itämaisia termejä kuten karma ja jälleensyntymä. Käsittelen tutkielmassani Ervastin kristinuskoon liittyviä näkemyksiä ja pyrin asemoimaan termit osaksi Ervastin ajattelua. Ervastin kirjallinen tuotanto on laaja. Rajaan aineistoni hänen elinaikanaan julkaistuihin teoksiin, ja niistä valitsen teoksia, jotka käsittelevät nimenomaan kristinuskoa. Teokset, jotka näiden kriteerien perusteella valitsin tutkielmani aineistoksi ovat Jeesuksen salakoulu, Vuorisaarna ja Christosophia. Tutkielma on toteutettu sisällönanalyysin keinoin. Ervastin versio kristinuskosta eroaa ratkaisevasti eri kirkkokuntien opetuksista. Ervastin mukaan ihminen on jälleensyntyvä olento, jonka tehtävänä on pyrkiä kohti Jumalan hallitsemaa taivasten valtakuntaa. Jeesus oli yksi vihityistä, korkealle kehittyneistä ihmisistä, jotka pyrkivät opettamaan ihmiskuntaa tämän päämäärän saavuttamiseksi. Muita vihittyjä ovat olleet esimerkiksi Buddha, Laotse ja Krishna. Jeesus on kristityille tärkein opettaja, ja kristittyjen tulisi seurata Jeesuksen opetuksia. Kirkon opettama sijaissovitusoppi on virheellinen, eikä pelkkä usko riitä ihmisen pelastumiseen. Kirkon dogmien noudattamisen sijaan ihmisen tulee seurata Jeesusta tämän vuorisaarnassa annettuja opetuksia noudattamalla.

Tutkimus tarkastelee camp-sensibiliteettiä Kenneth Angerin lyhytelokuvasarjassa The Magick Lantern Cycle (1947-81). Tutkielman lähtökohtana on Susan Sontagin essee Notes on ’Camp’ (1964). Sontag kuvailee campia estetiikan lajina, jonka syvin olemus on sen rakkaudessa epäluonnolliseen ja liioitteluun. Tutkielma kysyy missä mielessä Kenneth Angerin elokuvia voi pitää campina, millaista on Kenneth Angerin camp ja millaisia ulottuvuuksia elokuvien camp-luenta tuo niiden tulkintaan. Keskeisiä tutkimusmetodeja ovat lähiluku, intertekstuaalinen analyysi ja queer-luenta. Teoriaosuus esittelee aluksi Sontagin camp-teorian ja etenee siitä teoriaan myöhemmin kohdistettuun kritiikkiin. Tutkielmassa käydään läpi myös modernimpia camp-teorioita. Tästä edetään Mihail Bahtinin karnevalismiin, joka on myös aiemmassa tutkimuksessa nostettu esiin Angerin elokuvien yhteydessä. Lopuksi kaikista käsitellyistä camp-teorioista kootaan synteesi ja määritellään, kuinka camp tulisi ymmärtää käsitteenä tämän tutkielman kontekstissa. Käsittelyosa jakautuu kolmeen eri teemaan. Ensimmäinen alaluku keskittyy Angerin elokuvien avantgardistiseen muotoon ja kuva- sekä merkkikieleen kytkeytyviin piilomerkityksiin. Luvun ydinargumentti on, että Angerin elokuvien camp-merkitysten syntyminen liittyy elimellisesti juuri näihin piilomerkityksiin, joista Sontag puhuu esseessään asioiden kaksoisvalaistuksena. Uskonnon ja populaarikulttuurin suhdetta Angerin elokuvissa pohtiva toinen alaluku lähestyy Angerin elokuvien camp-olemusta ritualistisuuden, karnevalismin sekä antropologi Victor Turnerin liminaliteetin käsitteen kautta. Luvussa argumentoidaan, että liminaalitilassa eli välitilassa totuttuja konventioita ja normeja voidaan tarkastella niiden ulkopuolelta. Näitä normeja voidaan sitten toisintaa satiirisesti ja saattaa ne camp-valoon. Viimeinen alaluku pureutuu Angerin elokuvien sukupuolirepresentaatioihin ja sukupuolen korostettuun performatiivisuuteen. Luvun ydinargumentti on, että camp näkee asiat, erityisesti sukupuolet, lainausmerkeissä. Camp sukupuoliparodia kyseenalaistaa valtakulttuuriin juurtuneita mielivaltaisia sukupuolikonstruktioiden perustuksia alleviivaamalla niiden keinotekoista luonnetta. Drag-taiteeseen vertautuva liioiteltu sukupuolten performoiminen myös tuottaa elokuviin campia mies- ja naiskuvaa. Keskeisinä päätelminä voidaan todeta, että campin ydinominaisuudet, eli parodia, ironia, esteettisyys, performanssi ja vastarinta löytyvät kaikki Angerin elokuvista. Angerin elokuvat eivät ole ensisijaisesti poliittisia, mutta epäpoliittisina niitä ei voi pitää. Camp laittaa esteettisyyden sisällön edelle, mutta myös estetiikka on usein ideologista ja siten poliittista. Camp omii kulttuurisia artefakteja kaoottiseen välitilaansa hajottaakseen hallitsevia representaatioita ja tekee sen liioittelun ja karnevalismin kautta, se on vastakulttuuria. Angerin elokuvat ovat tietynlaisen olemisen tavan manifesti, jota ei ole suunnattu cis-heteronormiin kuuluvalle katsojalle, vaan tarkoitettu katarttisena kokemuksena queer-yleisölle.

Tutkielmassa tarkastellaan, millaisen kuvan Ellen Thesleffin, Magnus Enckellin ja Beda Stjernschantzin valikoidut kuusi teosta muodostavat esoteerisesta henkisyydestä. Taiteilijoiden työt ovat peräisin 1890-luvulta, jolloin Euroopassa esoteeristen liikkeiden kantamat ajatukset olivat popularisoituneet laajasti. Thesleff, Enckell ja Stjernschantz opiskelivat ja työskentelivät samanaikaisesti Pariisissa, missä vuosisadan lopulla taiteilijayhteisö vaihtoi kiivaasti ajatuksiaan uskonnosta, taiteesta ja tieteestä. Tieteen kehittyessä ja kaupungistumisen kiihtyessä kokemus merkityksen puutteesta yleistyi, ja vastauksia ihmisen olemassaolon mysteereihin käännyttiin etsimään institutionaalisen ja perinteisen uskonnon ulkopuolelta, esoteerisen piiristä. Henkistyneen maailmankatsomuksen puoleen kääntyivät myös modernit taiteilijat, jotka ammensivat esoteerisista aineksista taiteeseensa. Tutkielmassa esoteerisuuden lisäksi hyödynnetään etsijyyden käsitettä, joka paikantaa uskonnollisten ainesten käsittelemisen toiminnaksi. Esoteerinen henkisyys, joka analysoiduissa teoksissa näkyy, on tarkoituksellisesti tuotettua ja teokset kertovat kantamiensa aatevirtausten lisäksi uskonnollisesta toiminnasta. Sisällönanalyysilla päästään käsiksi niin teoksissa näkyviin etsijyyden jälkiin, että lähteisiin, joiden pohjalta taiteilijat kehittelivät teostensa kuva-aiheet. Etsijyys näkyy tarkastelluissa teoksissa salatun viisauden tavoitteluna, jota ilmennetään erityisin kuvallisin keinoin ja kuva-aihein. Esoteerisuudelle ja etsijöille tyypillinen ajatus kaiken yhteisestä alkulähteestä on käännetty maalaukselliselle kielelle työstämällä satumaisia kuvia eteerisistä hahmoista sekä pelkistetyistä maisemista. Hyödyntämällä antiikin mytologiasta kumpuavaa kuvastoa sekä kuvaamalla uneen vaipuneita vaeltajia, vie kuvien kerronta arkitodellisuuden ylitse ideoiden maailmaan. Mytologiset hahmot sekä paratiisiin viittaavat maisemat ovat keinoja kuvata etsijyyden päämäärää: salatun viisauden tyyssijaa, kaiken ja kaikkien yhteistä alkulähdettä.

Tutkielmassa tarkastellaan Der Blaue Reiter –ryhmän johtohahmojen Wassily Kandinskyn ja Franz Marcin tekstejä ja taidetta syväekologian ja posthumanismin näkökulmasta, pyrkimyksenä hahmottaa niiden välittämää luontokäsitystä. Tarkoituksena on selvittää, pyrkivätkö Kandinskyn ja Marcin teokset edistämään luontokeskeistä maailmankuvaa, ja voidaanko niitä pitää onnistuneina luonnon todellisen luonteen kuvauksina. Aikaisempi tutkimus on havainnut romantiikan luontokäsityksen näkyvän myös Kandinskyn ja Marcin taiteessa. Tämä tutkimus pyrkii selvittämään, voidaanko heidän taiteestaan välittyvää maailmankuvaa pitää edeltäjiään luontokeskeisempänä. Aineistona on Kandinskyn ja Marcin taideteoksia ja alkuperäistekstejä. Niitä lähiluetaan tutkimuskysymyksen kannalta, ja niiden kautta pyritään löytämään vihjeitä luontokeskeisestä maailmankuvasta. Tutkimus pohjautuu syväekologisille ja posthumanistisille teorioille, jotka korostavat kaikkien toimijoiden välisiä yhteyksiä, ja niiden keskinäistä tasa-arvoa. Samalla pohditaan luonnon todellista luonnetta ja sen representaation ongelmallisuutta. Tutkielmassa kysytään, mitä ongelmia liittyy taiteen tradition edeltäjien, kuten romantiikan maisemamaalausten luonnon representaatioon, ja pyritään selvittämään, onnistuuko abstraktia kuvakieltä hyödyntävä taide edeltäjiään paremmin luonnon todellisen luonteen kuvaamisessa. Keskeisen teoreettisen taustan tutkimukselle muodostavat syväekologian luontokeskeiset ympäristöfilosofiat sekä posthumanistiset teoriat. Lisäksi tutkimuksessa käytetään apuna Paul Crowtherin teoriaa liittyen abstraktin taiteen kykyyn esittää todellisuuden havaitsemattomia ulottuvuuksia. Tutkimusaineistoa tarkastellaan näiden teoreettisten viitekehysten kautta. Näkökulmat avaavat aihetta eri suunnista, ja tähtäävät hahmottamaan aineistona toimivien taiteilijoiden maailmankuvaa. Aikaisempi tutkimus on kiinnittänyt huomiota Kandinskyn ja Marcin luontokeskeisyyteen, mutta tyytyy yleensä vain mainitsemaan kyseisten taiteilijoiden suhtautumisen luontoon, eikä analysoi sitä tarkemmin. Aiheesta ei ole tehty laajaa, yhtenäistä tutkimusta tästä näkökulmasta, eikä aineistoa ole aiemmin tutkittu posthumanismin teorioiden kautta. Tutkielmassa todetaan, että ihmisen näkökulmasta näkyvää todellisuutta jäljentävä representaatio on syväekologian ja posthumanismin valossa ongelmallinen tapa kuvata luontoa. Se ei tuo ilmi luonnon monimutkaista luonnetta ja vahvistaa osaltaan dualistista maailmankuvaa. Sen sijaan, abstraktia ilmaisua hyödyntävä taide mahdollistaa osittain sen monitasoisen, todellisen luonteen ilmaisemisen, ja herättelee katsojan havaitsemaan maailmaa uudella tavalla. Tutkimus todistaa, että sekä Kandinskyn, että Marcin teoksista välittyy radikaalisti luontokeskeinen kuva. Teoksia yhdistää ihmisen näkökulmasta luopuminen ja luonnon todellisen luonteen esittäminen. Kandinskyn teokset tuovat näkyväksi useita todellisuuden havaitsemattomia tasoja. Marcin eläinaiheiset teokset pyrkivät esittämään eläimet niiden omasta näkökulmasta, ja nostavat eläimet aikaisemmin ihmisille varattuun asemaan.