Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by Subject "olosuhteet"

Sort by: Order: Results:

  • Clostridium botulinum tyyppi C ja D : Mikrobiologiset ominaisuudet, genetiikka ja diagnostiikka 
    Ahonen, Leena (University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2005)
    Clostridium botulinum on anaerobinen, gram-positiivinen, itiöivä sauvabakteeri, jota esiintyy maailmanlaajuisesti maaperässä, meressä ja meren sedimenteissä. Se tuottaa maailman voimakkainta myrkkyä, botulinumneurotoksiinia (BoNT), joka aiheuttaa botulismina tunnetun velttohalvauksen estämällä asetyylikoliini -välittäjäaineen vapautumisen hermolihasliitoksen synapsiraossa. BoNT on n.150 kDa:n pituinen polypeptidiketju, joka koostuu disulfidisillalla yhdistetystä raskas- ja kevytketjusta. C. botulinum jaetaan kuuteen serotyyppiin A-F, joista C ja D aiheuttavat botulismia vain eläimillä. Linnut, turkiseläimet ja hevoset ovat herkimpiä C-tyypin toksiinille ja naudat ja pikkumärehtijät D-tyypille. Tyypit voidaan jakaa mikrobiologisten ominaisuuksiensa mukaan myös kolmeen ryhmään I-III. C- ja D- tyyppi muodostavat III-ryhmän, jolle on ominaista, että sen toksiinintuottogeeni sijaitsee bakteriofaagissa, toisin kuin muilla ryhmillä, joilla geeni kuuluu bakteerin kromosomiin. Bakteriofaagit ovat bakteerien loisviruksia, joita löytyy kaikkialta ympäristöstämme. Niillä on säännöllinen, usein kuusikulmainen pää ja tupellinen häntä. C- ja D-tyypin faagit sisältävät kaksijuonteista DNA:ta, jossa myös BoNT-geeni sijaitsee. Infektoidessaan bakteerin faagi siirtää DNA:nsa häntää pitkin bakteerin solulimaan. C- ja D-tyypin faagin suhde isäntäsoluunsa on pseudolysogeeninen, mikä tarkoittaa sitä, että faagi pystyy vaihdellen integroitumaan ja irrottautumaan bakteerin kromosomista. Integroiduttuaan kromosomiin faagi-DNA on lysogeenisessa syklissä eli se toimii osana isäntäsolun kromosomia ja periytyy sen mukana solun jälkeläisille. Irrottautuessaan kromosomista faagi-DNA joutuu solulimassa lyyttiseen sykliin, jossa se solun toimintaan puuttumatta monistaa itseään ja rakentaa päitä ja häntiä käyttöönsä. Lopulta uudet faagit rikkovat solun purkautuessaan siitä ulos. C- ja D-tyypit ovat toksigeenisiä ainoastaan infektoiduttuaan faagilla ja menettävät toksiinintuottokykynsä, jos faagi-DNA irrottautuu kromosomista. Faagityypistä riippuu, tuottaako solu C1- vai D-tyypin toksiinia. Kaikki faagit eivät kuitenkaan pysty infektoimaan kaikkia C- ja D-tyypin kantoja antigeenisista ja morfologisista eroista johtuen. Faagin menetykseen johtavia seikkoja ei tarkalleen tiedetä, mutta kasvulle epäedulliset ympäristöolot ja sarjasiirrostukset vähentävät kantojen toksigeenisyyttä. UV-säteilyllä ja erilaisilla kemiallisilla käsittelyillä faagit saadaan irtoamaan keinotekoisesti. Neurotoksiinit syntetisoidaan ei-toksisten proteiinien kanssa osana suurempia, erikokoisia toksiinikomplekseja. Proteiinit osallistuvat BoNT:n suojaamiseen ja kiinnittymiseen. Kompleksin rakentamisesta vastaa kuusi geeniä, joita koodataan kolmessa rykelmässä kahteen eri suuntaan. Osalla proteiineista on hemagglutinaatioaktiivisuutta, jonka mukaan HA-geenit on nimetty. Diagnostiikassa hiirikokeet ovat paljolti väistyneet uusien menetelmien tieltä, vaikka ne ovatkin yhä ainoa varma keino todeta toksiinin aktiivisuus. Immunologisista menetelmistä ELISA:a on paljon hyödynnetty C- ja D-tyypeillä. Detektioon on käytetty PCR:ää, mutta modernimpien geeniteknisten tyypitysmenetelmien osalta ei ole vielä julkaistuja tutkimustuloksia C- ja D-tyypeiltä. Sen sijaan ihmisbotulismia aiheuttavia tyyppejä on paljon tutkittu mm. ribotyypityksellä, PFGE:llä ja AFLP:llä.
  • Lypsykarjahiehojen kasvatusolosuhteet ja ensikoiden sorkkaterveys suomalaisissa lämpimissä makuuparsipihatoissa 
    Perkkiö, Salla (University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2008)
    Lisensiaatin tutkielmani tavoitteena on 1) kuvailla yli kuusi kuukautta vanhojen hiehojen kasvatusolosuhteita ensimmäiseen poikimiseen saakka, 2) kuvata ensimmäistä kauttaan lypsävien lehmien sorkkaterveyttä sekä 3) kuvailla nuorkarjan kasvatusolosuhteiden mahdollista yhteyttä ensikoiden sorkkaterveyteen tutkimukseen osallistuneissa 90:ssä suomalaisessa pihattonavetassa. Tiedot on kerätty vuosina 2004-2005 kahden eri hankkeen, "Lypsykarjarakennusten toiminnalliset vaihtoehdot" sekä ELKE "Eläinterveydenhuollon kehittäminen Pohjois-Savossa", yhteystyössä toteuttaman tutkimussarjan puitteessa. Lypsylehmien kestävyyteen on viime aikoina alettu kiinnittää yhä enemmän huomiota lehmien keski-iän jatkuvasti lyhentyessä. Myös tuotantoeläinten hyvinvointi on yhä enemmän esillä ja siitä on tulossa merkittävä laatutekijä kuluttajille. Kasvatuskauden olosuhteet vaikuttavat merkittävästi tulevien lypsylehmien terveyteen ja hyvinvointiin. Esimerkiksi sorkkasairaudet tai utaretulehdukset voivat saada alkunsa jo kasvatuskaudella. Nuorkarjan osaston suunnitteluun ei toistaiseksi ole ollut saatavilla suomalaisia suosituksia. Tämän tutkimuksen perusteella rakolattiakarsina oli edelleen käytetyin karsinatyyppi nuorkarjan osastossa. Lattiamateriaali oli useimmiten betonia niin rakolattiakarsinoissa kuin kiinteäpohjaisissakin nuorkarjan karsinoissa. Noin joka kymmenes tila käytti kuivitusta nuorkarjan karsinoissa. Tutkimuksen perusteella näyttäisi siltä, että hiehojen makuumukavuuteen oli harvoin kiinnitetty huomiota. Monella tilalla nuorkarjan osasto oli myös ahdas. Ahtaissa oloissa hiehot olivat likaisempia kuin väljemmissä. Rakolattiakarsinat eivät tämän tutkimuksen perusteella ole hyvä ratkaisu hiehojen kasvatukseen eläinten puhtauden tai sorkkaterveyden kannalta. Ensikoilla esiintyi runsaasti sorkkamuutoksia. Yleisimmät löydökset olivat anturan vertymät, sorkkakiertymä, kantasyöpymä ja valkoviivan repeämä. Vaihtelu sorkkamuutosten esiintyvyydessä tilojen välillä oli suurta. Kasvatuskauden olosuhteiden vaikutuksesta ensikoiden sorkkaterveyteen ei tämän tutkimuksen perusteella voida sanoa mitään varmaa. Sen sijaan rodulla näytti olevan selvä yhteys sorkkamuutosten esiintyvyyteen: holstein-friisiläisillä ensikoilla esiintyi huomattavasti enemmän kaikkia sorkkasairauksia sorkkakiertymää lukuun ottamatta kuin ayrshire-rotuisilla ensikoilla.
  • Suomalaisten porsaiden kasvu 60 vuorokauden ikään 
    Kananen, Mikko (Helsingin yliopistoUniversity of HelsinkiHelsingfors universitet, 1997)
    Tutkielmassa tarkastellaan kirjallisuuteen perustuen eräitä sikojen kasvuun vaikuttavia tekijöitä. Tarkasteltaviksi tekijöiksi on tarttuvista tekijöistä valittu merkityksellisiä hengitysteiden bakteeri-infektioita ja sikojen parasiitteja. Lisäksi tarkastellaan sikalaolosuhteita ja niiden merkitystä tuotantoon ja eläinten terveyteen ja hyvinvointiin. Hengitysteiden bakteeri-infektiot ovat runsaasti tutkittu alue johtuen suuresta taloudellisuudesta merkityksestään sikataloudessa. Tässä käsitellyillä hengitystiepatogeeneilla on merkitystä paitsi ensisijaisina taudinaiheuttajina, myös toissijaisille patogeeneille altistajina. Bakteeriperäisten hengitystiesairauksien aiheuttamat kasvutappiot vaihtelevat 5 ja 20 prosentin välillä, lisäksi tappioita aiheutuu alentuneesta rehuhyötysuhteesta ja etenkin paiseisen keuhkokalvontulehduksen kohdalla myös kohonneesta kuolleisuudesta. Sikojen parasiiteistä merkittäviä kasvutappioiden aiheuttajia ovat piiskamato, nystyrämato ja kapipunkin aiheuttaman sairauden yliherkkyysmuoto. Suolinkainen ja kokkidit ovat merkityksellisiä lähinnä toissijaisille taudinaiheuttajille altistavina tekijöinä, suolinkaisella on merkitystä myös teurastappioiden aiheuttajana maksavioitusten takia. Sikalaolosuhteet ovat merkityksellisiä lähinnä sian vastustuskyvyn kannalta; osa olosuhdevirheistä altistaa sikoja suoraan sairauksille murtamalla ensisijaisia vastustusmekanismeja limakalvo- ja ihovaurioiden takia, lisäksi olosuhdevirheidellä on suuri vaikutus stressin aiheuttaman immuunisupression muodossa. Kokeellisessa osassa porsaille luodaan normaalikasvukäyrä perustuen kolmen suomalaisen opetus- ja koulutilan punnitusaineistoon. Aineisto muodostuu 836 porsaasta. Tutkimusaikana 60 vuorokaudessa porsaat saavuttavat keskimääräisesti välityspainon 20 kiloa. Kasvua tarkasteltaessa merkittäviksi tekijöiksi kohoavat pahnuekoon ja porsaan syntymäpainon merkitys tuotannolle. Pienten pahnueitten porsaat kasvavat nelisen prosenttia nopeammin välityspainoon kuin suurten pahnueiden porsaat mutta suuret pahnueet tuottavat jopa 25 prosenttia enemmän pahnuepainossa mitattuna. Yksittäisen porsaan kasvua tutkittaessa syntymäpainossa ollut ero säilyi koko tutkimusajan suhteellisen eron pienentyessä. Porsaiden absoluuttinen kiloissa mitattava kokoero kasvoi koko tutkimusajan.
  • Yhdistelmäsikalan olosuhteiden ja hoitokäytäntöjen vaikutus teurassikojen nivelhylkäyksiin 
    Hakala, Sannamari (University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2004)
    Niveltulehdus on monisyysairaus, joka heikentää sikojen hyvinvointia. Niveltulehdus on yleisin osaruhohylkäysten aiheuttaja teurastamoilla Suomessa. Puolet hylkäyksistä johtuu niveltulehduksista. Niveltulehdusten esiintyvyys on lisääntynyt huomattavasti teurastamoilla. Nivel hylätään Lihantarkastuksessa, jos siinä havaitaan akuutti tai krooninen serofibrinoosi tai fibrinopurulentti niveltulehdus, krooninen seroosi niveltulehdus, nivelrikko tai osteokondroosimuutoksia Niveltulehdus voi olla mikrobien aiheuttama eli tartunnallinen tai ei-tartunnallinen. Tulehdustyyppiä on vaikea erottaa kliinisesti toisistaan. Lihasioilla tartunnallisia niveltulehduksia aiheuttavat pääasiassa Erysipelothrix rhusiopathiae, Streptococcus spp, Haemophilus parasuis, Arcanobacterium pyogenes, Fusobacterium necrophorum ja mykoplasmat, viimeisistä erityisesti Mycoplasma hyosynoviae. Noin kahdessa kolmasosassa tulehtuneista nivelistä ei löydetä bakteerikasvua viljelyssä. Yleisimpiä ovat ei-tartunnalliset niveltulehdukset, joista tavallisin on osteokondroosi. Osteokondroosi ei aiheuta aina kliinisiä oireita ja oireet saattavat ilmetä vasta myöhemmällä iällä. Osteokondroosille altistavat mm. trauma, iskemia, perinnölliset tekijät ja nopea kasvu. Useiden ympäristötekijöiden on raportoitu vaikuttavan lihasikojen teuraslaatuun. Ympäristötekijöiden vaikutus eri sairauksien esiintyvyyteen vaihtelee. Porsas- ja välikasvatuksen olosuhteiden vaikutusta lihasikojen sairastavuuteen on tutkittu hyvin vähän. Tämän tutkimuksen tarkoitus oli kuvata yhdistelmäsikaloiden olosuhteita, hoitokäytäntöjä ja tuotannonhallintaa ja tutkia niiden mahdollista yhteyttä teurassikojen nivelhylkäyksiin. Tutkimustilat valittiin LSO:n asiakkaista (yhdistelmäsikaloista). Nivelhylkäysprosenttien todettiin vaihtelevan tilojen välillä. Tapaustiloiksi valittiin 24 tilaa, joilla oli teurastamon listan korkein niveltulehdusprosentti ja kontrollitiloiksi 25 tilaa, joilla oli alhaisin niveltulehdusprosentti. Keskimääräinen niveltulehdusprosentti tapaustiloilla oli 5,7 % (keskihajonta 1,3, vaihteluväli 3,7–12,4 %) ja kontrollitiloilla 2,0 % (keskihajonta 0,6, vaihteluväli 0,3–2,8 %). Tiedot kerättiin kesän 2002 aikana haastatteluilla, olosuhdemittauksilla ja havainnoilla yhden tilakäynnin aikana. Aineisto testattiin tilastollisesti kolmessa eri ryhmässä: porsitus-, välikasvatus- ja liha-sikaosasto. Tuotantoympäristö, olosuhteet ja tuotannonhallinta eivät olleet kaikilla tiloilla optimaalisia. Yleisesti eläinten hyvinvoinnista huolehdittiin hyvin. Pienen otoskoon vuoksi joidenkin muuttujien vaikutusta ei mahdollisesti saatu esiin tilastollisessa käsittelyssä. Useimpien sairauksien mikrobilääkevalinnat ja lääkekuurin pituudet vastasivat muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta hyvin mikrobilääkkeiden käyttösuosituksia. Hoitotiheys oli huolestuttavan alhainen monessa sairaudessa. Porsaiden kastrointi-iän kasvaessa, tilan riski kuulua korkean nivelhylkäyksen ryhmään pieneni. Imettävien emakoiden, alle viikon ikäisten porsaiden ja lihasikojen korkeat oiresummat lisäsivät monimuuttujamallissa tilan riskiä olla korkean nivelhylkäyksen ryhmässä. Eri sairaudet saattavat toimia toisilleen altistavina tekijöinä tai niillä saattaa olla samoja altistavia tekijöitä. Suuri välikasvatusosaston osastokoko lisäsi monimuuttujamallissa tilan riskiä olla korkean nivelhylkäyksen ryhmässä. Sairaskarsina lihasikalassa lisäsi monimuuttujamallissa tilan riskiä olla korkean nivelhylkäyksen ryhmässä, mutta se saattoi olla merkki yrityksestä vähentää jo havaittua ongelmaa. Sairaskarsinat olivat pääasiassa puutteellisia, minkä vuoksi sairaskarsinasta ei ehkä ollutkaan hyötyä. Likaisten ja märkien karsinoiden suuri osuus ja karsinoiden desinfiointi lihasikalassa lisäsivät monimuuttujamallissa tilan riskiä olla korkean nivelhylkäyksen ryhmässä. Karsinoiden desinfiointi saattoi olla yritys vähentää korkeaa sairastavuutta. Ennen desinfiointia tehty karsinan pesu ja/tai mekaaninen puhdistus saattoi olla huonosti tehty, jolloin desinfioinnista ei ollut hyötyä.

Yhteystiedot

HELSINGIN YLIOPISTO