Browsing by Subject "ooppera"
Now showing items 1-11 of 11
-
It's only opera, not an operation - Demingin ympyrä ja Regiekonzept oopperaohjaajan työprosessissa (2016)Tämä pro gradu -työn aihe on oopperaohjaamisen työprosessit. Gradun tutkimusalan erityisongelma on selvittää, miten oopperaohjauksen prosessit toimivat oopperaohjaajan näkökulmasta. Prosesseissa kohdistetaan huomio ohjauksen suunnitelmallisuuteen ohjaajan näkökulmasta (ohjaussuunnitelma) ja esiintyjän ohjaamiseen (ohjausprosessi). Tutkimus on toteutettu kvalitatiivisilla teemahaastatteluilla, joihin kutsuttiin suomalaisia ja ulkomaalaisia oopperaohjaajia. Ohjaajia valittaessa on otettu huomioon kokemus alalta ja soveltuva koulutus. Jokainen haastateltava on toiminut alalla vähintään kymmenen vuotta, ohjannut sekä Suomessa että ulkomailla, ja profiloitunut erityisesti oopperaohjaajaksi. Tutkielma käsittelee oopperaohjaamisen työprosessia, eli miten se muodostuu ja mistä elementeistä se koostuu. Toisena tavoitteena on saada selville, minkälaisia työmenetelmiä se sisältää. Tästä lähtökohdasta lähdettiin rakentamaan puolistrukturoitua teemahaastattelua, jonka pohjalle tuotettiin teema-alueiden kysymykset. Teemahaastattelujen kysymykset ovat tutkijan itse laatimia. Tutkielman tärkeimmän osan muodostavat analyysi PDCA- metodin pohjalta, johon verrataan oopperaohjaajan työprosessia ja oopperaohjaamiseen liittyvää terminologiaa. Oopperaohjauksen paradigmaattinen muutos (Regietheater) 1970-luvulla on viime aikojen isoin muutos oopperaohjauksen kentällä, ja siihen lukeutuu monenlaisia aspekteja joita käydään läpi myös tässä pro gradu -työssä. Tämän pro gradu -työn valossa on löydetty kaksi oopperaohjauksen prosessimallia, jotka poikkeavat toisistaan. Molemmissa on havaittu kaksi toisestaan poikkeavaa tapaa toteuttaa PDCA- metodia. Silti molemmat ovat käyttökelpoisia toimintatapoja, mutta vaikuttavat eri tavalla ohjausharjoitusvaiheen osallistujiin ja tuloksiin. Ilman Suomen Kulttuurirahaston ja Tellervo ja Juuso Waldénin säätiön avustusta kansainvälisen tutkimuskirjallisuuden osuus olisi tutkielman lähdeaineistona pienempi ja kansainvälinen ote tutkimusaiheeseen rajoitetumpi.
-
It's only opera, not an operation : Demingin ympyrä ja Regiekonzept oopperaohjaajan työprosessissa (2016)Tämä pro gradu -työn aihe on oopperaohjaamisen työprosessit. Gradun tutkimusalan erityisongelma on selvittää, miten oopperaohjauksen prosessit toimivat oopperaohjaajan näkökulmasta. Prosesseissa kohdistetaan huomio ohjauksen suunnitelmallisuuteen ohjaajan näkökulmasta (ohjaussuunnitelma) ja esiintyjän ohjaamiseen (ohjausprosessi). Tutkimus on toteutettu kvalitatiivisilla teemahaastatteluilla, joihin kutsuttiin suomalaisia ja ulkomaalaisia oopperaohjaajia. Ohjaajia valittaessa on otettu huomioon kokemus alalta ja soveltuva koulutus. Jokainen haastateltava on toiminut alalla vähintään kymmenen vuotta, ohjannut sekä Suomessa että ulkomailla, ja profiloitunut erityisesti oopperaohjaajaksi. Tutkielma käsittelee oopperaohjaamisen työprosessia, eli miten se muodostuu ja mistä elementeistä se koostuu. Toisena tavoitteena on saada selville, minkälaisia työmenetelmiä se sisältää. Tästä lähtökohdasta lähdettiin rakentamaan puolistrukturoitua teemahaastattelua, jonka pohjalle tuotettiin teema-alueiden kysymykset. Teemahaastattelujen kysymykset ovat tutkijan itse laatimia. Tutkielman tärkeimmän osan muodostavat analyysi PDCA- metodin pohjalta, johon verrataan oopperaohjaajan työprosessia ja oopperaohjaamiseen liittyvää terminologiaa. Oopperaohjauksen paradigmaattinen muutos (Regietheater) 1970-luvulla on viime aikojen isoin muutos oopperaohjauksen kentällä, ja siihen lukeutuu monenlaisia aspekteja joita käydään läpi myös tässä pro gradu -työssä. Tämän pro gradu -työn valossa on löydetty kaksi oopperaohjauksen prosessimallia, jotka poikkeavat toisistaan. Molemmissa on havaittu kaksi toisestaan poikkeavaa tapaa toteuttaa PDCA- metodia. Silti molemmat ovat käyttökelpoisia toimintatapoja, mutta vaikuttavat eri tavalla ohjausharjoitusvaiheen osallistujiin ja tuloksiin. Ilman Suomen Kulttuurirahaston ja Tellervo ja Juuso Waldénin säätiön avustusta kansainvälisen tutkimuskirjallisuuden osuus olisi tutkielman lähdeaineistona pienempi ja kansainvälinen ote tutkimusaiheeseen rajoitetumpi.
-
(2018)Tämän tutkielman tarkastelun lähtökohtina ovat ennen kaikkea teksti, sen vuorovaikutuksellisuus ja retoriikka. Tutkielma on kvalitatiivinen tapaustutkimus, jolla pyritään saamaan mahdollisimman kokonaisvaltainen käsitys siitä, millä tavalla oopperaoppaaseen pohjautuva tutkimusaineisto suostuttelee ennakkoluuloisen lukijan oopperaharrastuksen äärelle. Analyysin keskiössä on se, miten lukijan oletettu ennakkoluuloisuus elitistisenä pidettyä oopperaa kohtaan piirtyy tekstikokonaisuuteen ja miten oopperaan liittyviä ennakkoluuloja kumotaan tekstin tasolla. Tutkielmassa selvitetään vuorovaikutusta analysoimalla tekstistä hahmottuvaa lukijan ja kirjoittajan välistä suhdetta ja niitä kielen tasolla havaittavia keinoja, joilla lukija pyritään suostuttelemaan oopperan ystäväksi. Aineisto koostuu Pirjo ja Markku von Herzenin vuonna 2012 julkaistusta Mentäiskö oopperaan! -oopperaoppaasta poimituista tekstikatkelmista. Tutkimusaineisto on kerätty aineistokirjasta satunnaisotannalla, joka kattaa yhteensä 86 sivua. Teoreettiselta taustaltaan tutkielma pohjautuu systeemis-funktionaaliseen kieliteoriaan, ja diskurssintutkimus sekä uuden retoriikan teoria tarjoavat lähtökohdat analyysille. Työssä osoitetaan, että teksti sisältää runsaasti sekä eksplisiittisiä että implisiittisiä vuorovaikutuksen osapuolten merkitsimiä, joiden myötä hahmottuvat lukijalle osoitetut erilaiset kategoriat sekä lukijan ja kirjoittajan välinen valta-asetelma. Vuorovaikutuksellisuus on lisäksi keino johdatella lukija lähemmäs puheenaihetta ja siten sitoutumaan ja samastumaan tekstiin. Tutkielman keskeisin johtopäätelmä on, että ennakkoluuloja pyritään hälventämään ennen kaikkea monin eri tavoin toteutetulla läheisyyden luomisella. Muun muassa eri diskurssien sekoittuminen ja oopperan tarinallisuuden korostaminen ovat keinoja tuoda puheenaihetta lukijan lähelle ja samalla hälventää oopperaan liittyvää vierauden tuntua. Oopperaa myös representoidaan tiettyjen pääväitteiden avulla, joiden yhteydessä aihetta tuodaan lukijalle tutuksi ja läheiseksi. Samalla pääväitteet paljastavat lukijalle asetetut ennakko-oletukset. Uutena avauksena oma tutkielmani kiinnittää huomion siihen, kuinka nimenomaan ennakkoluuloista lukijaa lähestytään opastekstissä. Samalla käy selväksi, että musiikkipedagogiaa tarkastelevalle tutkimukselle olisi fennistiikan tutkimuskentässä tilausta.
-
(2021)Oopperassa käsitteillä äänifakki ja fakki tarkoitetaan roolien ja laulajien tarkkaa luokittelua lauluäänen luonteen mukaan. Fakkijärjestelmistä tunnetuin ja eniten käytetty on saksalaisen kapellimestarin ja musiikkitieteilijän Rudolf Kloiberin luoma järjestelmä. Tyypillisiä äänifakkeja ovat esimerkiksi lyyrinen, lyyris-dramaattinen ja dramaattinen baritoni. Tässä tutkielmassa käytetään lisäksi tutkija Sanda Cottonia seuraten käsitettä äänityyppi, jolla viitataan yksittäisen laulajan fysikaalisesti määriteltyihin äänellisiin ominaisuuksiin. Tutkielmassa tarkastellaan kolmen suomalaisen baritonin – Usko Viitasen, Jorma Hynnisen ja Tom Krausen – julkaistuja äänitteitä audiokinesteettisen kuunteluanalyysin keinoin sekä pyritään määrittelemään kunkin laulajan äänityyppi. Audiokinesteettisyys on laulunopetuksen metodi, jossa toisen laulajan äänessä tapahtuvia fysikaalisia ilmiöitä havainnoidaan kuulon ja kehollisten tuntemusten avulla. Tässä tutkielmassa käytetään laulaja-tutkija Anne Tarvaisen kehittämää kolmivaiheista kuuntelumenetelmää, jossa jokainen lauluesitys analysoidaan ensin yleisluontoisen eläytyvän kuuntelun, sitten ilmaisuun keskittyvän empaattisen kuuntelun ja lopuksi lauluäänen tarkkaan havainnointiin pyrkivän analyyttisen kuuntelun avulla. Tutkielman tavoitteena on myös luoda äänifysiologista perustaa Rudolf Kloiberin fakkiluokituksille. Jokaiselta laulajalta on valittu tutkittavaksi 2–3 ooppera-aariaa. Analyysien jälkeisessä yhteenvedossa esitetään äänifysiologiaan perustuva tulkinta kunkin laulajan äänityypistä. Analyysituloksia verrataan Kloiberin baritonifakkeja koskeviin määritelmiin. Tutkielma osoittaa, että Usko Viitanen, Jorma Hynninen ja Tom Krause ovat kaikki olleet äänellisesti ja ilmaisullisesti monipuolisia laulajia, jotka ovat esittäneet useiden eri baritoni- ja osin jopa bassofakkien rooleja. Lopputuleman mukaan yksittäistä laulajaa ei kannata luokitella tiukasti minkään tietyn fakin edustajaksi. Sen sijaan laulajan ohjelmiston laajuuden määrittää fysikaalisten ominaispiirteiden mukainen äänityyppi.
-
(2020)Tutkielmani tavoitteena on hahmottaa Jalmari Finnen johtajakauden merkitystä Suomalaisessa Maaseututeatterissa sekä Viipurin teatterielämään, että ennen kaikkea suomalaisen oopperatoiminnan jatkuvuuteen Suomessa. Tutkielmani lähtökohtana on tuoda esille Jalmari Finnen monialaista osaamista ja hänen asioitaan oopperan parissa, mistä hänet huonommin tunnetaan. Tarkastelen Finnen johtajakautta pääsääntöisesti esitysten kautta, mutta pohdin tutkielmassa myös sitä, minkälainen kuva Finnestä muodostuu historiallisen narratiivin kautta. Ajallisesti tutkimani aineisto ajoittuu Finnen teatteriuraan, alkaen vuodesta 1896 ja päättyen vuoteen 1914. Teoreettisenä viitekehyksenä käytän muun muassa Thomas Postlewaitin teatterihistorian tutkimusta käsitteleviä julkaisuja, kuten The Cambridge Introduction to Theatre Historiography (2009), sekä Charlotte Canningin ja Thomas Postlewaitin toimittamaa teosta Representing the past: Essays in Performance Historiography (2010). Keskeisinä lähdeteoksinani toimivat Jalmari Finnen oma muistelmateos Ihmeellinen seikkailu (1939), sekä Unto Kanervan toimittama Jalmari Finne: Työn ja mielikuvituksen mies (1974) ja siinä julkaistu Toivo Ilmari Wuorenrinteen artikkeli Jalmari Finne teatterimiehenä. Tarkastelen Finnen toimintaa seuraavien kysymysten kautta: millainen vaikutus Jalmari Finnen toiminnalla ja Kaarle kuninkaan metsästys -oopperalla oli Suomalaisen Oopperan toiminnan jatkumiselle? Miten Finnen johtajakausi Suomalaisessa Maaseututeatterissa vaikutti Viipurin teatterielämään? Miten Finnen johtaminen erosi Bergbomin ja Suomalaisen Teatterin mallista ja mitä yhtäläisyyksiä oli? Tutkielma tuo esiin Finnen monialaisuuden taiteen tekijänä; Hän toimi niin ohjaajana, lavastajana, puvustajana, näytelmäkirjailijana, kääntäjänä, libretistinä, näyttelijänä kuin kapellimestarinakin. Kaarle kuninkaan metsästys -ooppera oli aikanaan suuri menestys ja sen esitykset Viipurissa ja kiertuekaupungeissa innostivat myös muita oopperan pariin ja oopperainnostus johti Kotimaisen Oopperan perustamiseen vuonna 1911. Tutkielma osoittaakin, että Finnen ansiot oopperan parissa ovat murusina ympäriinsä ja siksi häntä ei usein nosteta esiin oopperahistoriassa. Finnen työ kääntäjänä on kuitenkin ollut hyvin merkittävä ja hänen käännöksiään on esitetty oopperassa pitkään. Finne on osaltaan ollut vahvasti vaikuttamassa oopperan jatkuvuuteen Suomessa.
-
(2020)Tiivistelmä – Referat – Abstract Tutkielmani tavoitteena on hahmottaa Jalmari Finnen johtajakauden merkitystä Suomalaisessa Maaseututeatterissa sekä Viipurin teatterielämään, että ennen kaikkea suomalaisen oopperatoiminnan jatkuvuuteen Suomessa. Tutkielmani lähtökohtana on tuoda esille Jalmari Finnen monialaista osaamista ja hänen asioitaan oopperan parissa, mistä hänet huonommin tunnetaan. Tarkastelen Finnen johtajakautta pääsääntöisesti esitysten kautta, mutta pohdin tutkielmassa myös sitä, minkälainen kuva Finnestä muodostuu historiallisen narratiivin kautta. Ajallisesti tutkimani aineisto ajoittuu Finnen teatteriuraan, alkaen vuodesta 1896 ja päättyen vuoteen 1914. Teoreettisenä viitekehyksenä käytän muun muassa Thomas Postlewaitin teatterihistorian tutkimusta käsitteleviä julkaisuja, kuten The Cambridge Introduction to Theatre Historiography (2009), sekä Charlotte Canningin ja Thomas Postlewaitin toimittamaa teosta Representing the past: Essays in Performance Historiography (2010). Keskeisinä lähdeteoksinani toimivat Jalmari Finnen oma muistelmateos Ihmeellinen seikkailu (1939), sekä Unto Kanervan toimittama Jalmari Finne: Työn ja mielikuvituksen mies (1974) ja siinä julkaistu Toivo Ilmari Wuorenrinteen artikkeli Jalmari Finne teatterimiehenä. Tarkastelen Finnen toimintaa seuraavien kysymysten kautta: millainen vaikutus Jalmari Finnen toiminnalla ja Kaarle kuninkaan metsästys -oopperalla oli Suomalaisen Oopperan toiminnan jatkumiselle? Miten Finnen johtajakausi Suomalaisessa Maaseututeatterissa vaikutti Viipurin teatterielämään? Miten Finnen johtaminen erosi Bergbomin ja Suomalaisen Teatterin mallista ja mitä yhtäläisyyksiä oli? Tutkielma tuo esiin Finnen monialaisuuden taiteen tekijänä; Hän toimi niin ohjaajana, lavastajana, puvustajana, näytelmäkirjailijana, kääntäjänä, libretistinä, näyttelijänä kuin kapellimestarinakin. Kaarle kuninkaan metsästys -ooppera oli aikanaan suuri menestys ja sen esitykset Viipurissa ja kiertuekaupungeissa innostivat myös muita oopperan pariin ja oopperainnostus johti Kotimaisen Oopperan perustamiseen vuonna 1911. Tutkielma osoittaakin, että Finnen ansiot oopperan parissa ovat murusina ympäriinsä ja siksi häntä ei usein nosteta esiin oopperahistoriassa. Finnen työ kääntäjänä on kuitenkin ollut hyvin merkittävä ja hänen käännöksiään on esitetty oopperassa pitkään. Finne on osaltaan ollut vahvasti vaikuttamassa oopperan jatkuvuuteen Suomessa.
-
(2020)Tässä pro gradu -tutkielmassani tarkastelen oopperatalohankkeesta Helsingin Sanomissa käytyä keskustelua ja sen suhdetta Suomen kulttuuripolitiikkaan vuosina 1964-1987. Oopperatalohanke oli vuosikymmeniä kestänyt projekti, jossa oli mukana useita suomalaisia kulttuurivaikuttajia. Tutkielmani tavoitteena on osoittaa, miten kulttuuripolitiikan kehitys näkyy kulttuuripoliittisista hankkeista käydyssä keskustelussa. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä toimii Suomen kulttuuripolitiikan historia, joka jaetaan perinteisesti kolmeen vaiheeseen tai kulttuuripolitiikan pitkään linjaan. Tutkimuskysymykseni on: Miten oopperatalohankkeesta käyty keskustelu heijastaa muutoksia Suomen kulttuuripolitiikassa? Tarkastelen tätä aineistossa esitettyjen perustelujen ja esiin nousseiden vastakkainasettelujen avulla. Lisäksi perehdyn kulttuurivaikuttajien ja kulttuuritoimittajien rooliin keskustelussa. Tarkastelen myös keskustelun kehitystä suhteessa kulttuuripolitiikassa tapahtuneisiin muutoksiin. Tutkimusaineistona toimii 192 Helsingin Sanomissa vuosina 1964-1987 julkaistua artikkelia, joissa käsiteltiin oopperatalohanketta. Aineisto kattaa oopperatalohanketta käsittelevät pääkirjoitukset, pakinat, pilapiirrokset, mielipidekirjoitukset, henkilöjutut, arvostelut ja ilmiöjutut. Aihetta käsittelevät uutiset on rajattu tarkastelun ulkopuolelle. Aineiston analyysissa hyödynnän journalististen tekstityyppien määritelmiä. Lisäksi hyödynnän sekä määrällisiä että laadullisia menetelmiä. Keskeinen osa aineiston määrällistä analyysia on luokittelu, jonka perusteet avaan tutkielman luvussa kaksi. Tutkielman kolmannessa luvussa perehdyn laadullisia menetelmiä hyödyntäen kulttuurivaikuttajien ja kulttuuritoimittajien rooliin keskustelussa. Tutkielman neljännessä luvussa esittelen keskustelussa esiin nousseita vastakkainasetteluja sekä oopperatalohanketta puolustaneita ja vastustaneita perusteluja. Alkuperäislähteiden lisäksi tutkimuksen tukena ovat kotimainen ja kansainvälinen tutkimuskirjallisuus kulttuuripolitiikan historiasta sekä oopperatalosta aiemmin kirjoitetut historiikit. Tutkielmani osoittaa, että oopperatalohankkeesta käydyssä julkisessa keskustelussa esiintyi ajan kulttuuripolitiikalle tyypillisimpiä teemoja, kuten kulttuurin saavutettavuus, kulttuuridemokratia sekä matalan ja korkeakulttuurin erot. Keskustelu muotoutui kuitenkin pääasiassa hankkeen eri vaiheiden ympärille. Keskustelun teemoiksi nousivat kulttuuripolitiikka, kulttuurivaikuttajat, oopperatalohankkeen rahoitus, oopperatalon tontti ja oopperan puutteelliset työolosuhteet. Kulttuurivaikuttajien ja kulttuuritoimittajien rooli oopperatalohankkeesta käydyssä keskustelussa oli merkittävä ja he osoittivat tukensa hankkeelle. Oopperatalohankkeen puolesta esitetyt perustelut voi jakaa kulttuuripoliittisiin ja taiteellisiin perusteluihin. Taiteellisia perusteluja käyttivät erityisesti kulttuuritoimittajat ja kulttuurivaikuttajat. Kulttuuripoliittisia perusteluja esiintyi aineistossa kattavammin ja niiden lähtökohtana olivat ajan kulttuuripolitiikan keskeiset teemat. Lisäksi osoitan tutkielmassa, että aineistosta nousi esiin vastakkainasetteluja, mikä on tyypillistä kulttuuripoliittiselle keskustelulle. Vastakkainasetteluista huolimatta suhtautuminen oopperatalohankkeeseen oli positiivista ja yli puolet aihetta käsittelevistä artikkeleista kannatti hanketta.
-
(2020)Tässä pro gradu -tutkielmassani tarkastelen oopperatalohankkeesta Helsingin Sanomissa käytyä keskustelua ja sen suhdetta Suomen kulttuuripolitiikkaan vuosina 1964-1987. Oopperatalohanke oli vuosikymmeniä kestänyt projekti, jossa oli mukana useita suomalaisia kulttuurivaikuttajia. Tutkielmani tavoitteena on osoittaa, miten kulttuuripolitiikan kehitys näkyy kulttuuripoliittisista hankkeista käydyssä keskustelussa. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä toimii Suomen kulttuuripolitiikan historia, joka jaetaan perinteisesti kolmeen vaiheeseen tai kulttuuripolitiikan pitkään linjaan. Tutkimuskysymykseni on: Miten oopperatalohankkeesta käyty keskustelu heijastaa muutoksia Suomen kulttuuripolitiikassa? Tarkastelen tätä aineistossa esitettyjen perustelujen ja esiin nousseiden vastakkainasettelujen avulla. Lisäksi perehdyn kulttuurivaikuttajien ja kulttuuritoimittajien rooliin keskustelussa. Tarkastelen myös keskustelun kehitystä suhteessa kulttuuripolitiikassa tapahtuneisiin muutoksiin. Tutkimusaineistona toimii 192 Helsingin Sanomissa vuosina 1964-1987 julkaistua artikkelia, joissa käsiteltiin oopperatalohanketta. Aineisto kattaa oopperatalohanketta käsittelevät pääkirjoitukset, pakinat, pilapiirrokset, mielipidekirjoitukset, henkilöjutut, arvostelut ja ilmiöjutut. Aihetta käsittelevät uutiset on rajattu tarkastelun ulkopuolelle. Aineiston analyysissa hyödynnän journalististen tekstityyppien määritelmiä. Lisäksi hyödynnän sekä määrällisiä että laadullisia menetelmiä. Keskeinen osa aineiston määrällistä analyysia on luokittelu, jonka perusteet avaan tutkielman luvussa kaksi. Tutkielman kolmannessa luvussa perehdyn laadullisia menetelmiä hyödyntäen kulttuurivaikuttajien ja kulttuuritoimittajien rooliin keskustelussa. Tutkielman neljännessä luvussa esittelen keskustelussa esiin nousseita vastakkainasetteluja sekä oopperatalohanketta puolustaneita ja vastustaneita perusteluja. Alkuperäislähteiden lisäksi tutkimuksen tukena ovat kotimainen ja kansainvälinen tutkimuskirjallisuus kulttuuripolitiikan historiasta sekä oopperatalosta aiemmin kirjoitetut historiikit. Tutkielmani osoittaa, että oopperatalohankkeesta käydyssä julkisessa keskustelussa esiintyi ajan kulttuuripolitiikalle tyypillisimpiä teemoja, kuten kulttuurin saavutettavuus, kulttuuridemokratia sekä matalan ja korkeakulttuurin erot. Keskustelu muotoutui kuitenkin pääasiassa hankkeen eri vaiheiden ympärille. Keskustelun teemoiksi nousivat kulttuuripolitiikka, kulttuurivaikuttajat, oopperatalohankkeen rahoitus, oopperatalon tontti ja oopperan puutteelliset työolosuhteet. Kulttuurivaikuttajien ja kulttuuritoimittajien rooli oopperatalohankkeesta käydyssä keskustelussa oli merkittävä ja he osoittivat tukensa hankkeelle. Oopperatalohankkeen puolesta esitetyt perustelut voi jakaa kulttuuripoliittisiin ja taiteellisiin perusteluihin. Taiteellisia perusteluja käyttivät erityisesti kulttuuritoimittajat ja kulttuurivaikuttajat. Kulttuuripoliittisia perusteluja esiintyi aineistossa kattavammin ja niiden lähtökohtana olivat ajan kulttuuripolitiikan keskeiset teemat. Lisäksi osoitan tutkielmassa, että aineistosta nousi esiin vastakkainasetteluja, mikä on tyypillistä kulttuuripoliittiselle keskustelulle. Vastakkainasetteluista huolimatta suhtautuminen oopperatalohankkeeseen oli positiivista ja yli puolet aihetta käsittelevistä artikkeleista kannatti hanketta.
-
(2020)Tutkielmassa tarkastellaan venäläistä futuristien oopperaa Pobeda nad Solncem. Tutkielman tavoitteena on selvittää, millä perusteilla tarkasteltava teos voidaan luokitella manifestiksi. Tutkimuksen kohteena on oopperan syntymiseen vaikuttaneet tekstit ja taide-elämän tapahtumat sekä oopperan välitön vastaanotto sekä itse oopperan tekijät Malevič, Matjušin ja Kručёnyh. Tutkielmassa tarkastellaan, miten oopperan tekijöiden henkilökohtaiset kiinnostuksen kohteet ja 1900-luvun alussa laaditut futuristien manifestit ja teoriat ilmenevät oopperassa. Tutkielmassa analysoidaan tiettyjen teosten vaikutusta oopperan sisältövalintoihin ja tarkastellaan erityisesti manifestin retoristen piirteiden ilmenemistä oopperan tekstissä. Tutkimuksen alkuperäislähteitä ovat oopperan libreton lisäksi futuristien manifestit ”Poščёčina obščestvennomu vkusu” (1912) ja ”Deklaracija slova, kak takovogo” (1913) sekä taiteilijaryhmä Sojuz molodёžin kokoomateos Troe (1913) ja Matjušinin artikkeli ”O knige Glèza i Mecanže ’Du Cubisme’” (1913). Tutkimuksen perusteella voidaan sanoa, että ooppera on uuden taiteen, ajan ja kielen puolesta manifestoiva taide-esitys. Oopperan tekstistä löytyy manifestille ominaisia piirteitä, ja se on myös intertekstuaalisuutensa ja metatekstuaalisuutensa vuoksi dialogissa muiden aikalaismanifestien kanssa. Oopperan tekijät Malevič, Matjušin ja Kručёnyh osallistuivat myös muiden manifestien kirjoittamiseen, joten on perusteltua olettaa myös oopperan edustavan taidemanifestia. Oopperassa yhdistyi musiikki, uudiskieli ja kuvataide, joiden uudenlaiselle taiteelliselle ilmaisulle muun muassa uudet luonnontieteiden ja futuristien teoriat tarjosivat mielenkiintoisen perustan. Ooppera oli kunnianhimoinen ja aikalaisten keskuudessa kohua herättänyt projekti, jonka keskeisenä tarkoituksena oli manifestoida uutta taiteen alalla. Oopperan rooli oli keskeinen myös uuden ilmaisukielen kehityksessä kuvataiteessa ja runoudessa.
-
(2016)Tutkielman aiheena on oopperalaulajatar Ida Basilier-Magelssenin (1846–1928) ura. Tutkielma kuuluu esittävän säveltaiteen historian tutkimuksen alaan. Näkökulma on toimijakeskeinen, biografinen ja mikrohistoriallinen. Pääkysymyksenä on, millainen Basilier-Magelssenin ura oli pääpiirteissään. Tarkastellaan, miten hänestä tuli laulaja, missä hän esiintyi, mitä muuta ammatillista toimintaa hänellä oli ja kuinka merkittävänä häntä voidaan pitää laulajana. Metodeina käytetään musiikin historian tutkimusmenetelmiä. Primäärilähteinä on arkistomateriaalia, kuten sanomalehtiä, kirjeitä, konserttiohjelmia, apurahahakemuksia, sopimuksia ja teatterin roolikirja. Sekundäärilähteinä on muun muassa eri teattereiden ja oopperoiden historioita, erityisesti Eliel Aspelin-Haapkylän Suomalaisen teatterin historia (1906–1910). Ida Basilier syntyi Nivalassa musiikkia harrastavaan perheeseen. Hän kävi vuoden Kokkolan tyttökoulua ja vuoden Oulun tyttökoulua, josta valmistui keväällä 1863. Hän opiskeli laulua Helsingissä Emilie Mechelinin johdolla vuonna 1867, Pariisissa Jean Jacques Masset’n johdolla yksityisesti kesällä 1867 ja Pariisin konservatoriossa syksystä 1867 kevääseen 1870 sekä Pietarissa Henriette Nissen-Salomanin johdolla keväällä 1871. Laulunopetus oli ranskalaisen koulukunnan mukaista. Todennäköisesti hän opiskeli konservatoriossa myös kieliä, näyttämöilmaisua, musiikin teoriaa ja musiikin historiaa. Basilier rahoitti opintojaan apurahoilla, joita hän sai Senaatin talousosastolta (1867, 1868 ja 1869) ja ilmeisesti myös Venäjän keisarinnalta (1869 ja 1871). Basilier esitti Helsingin Suomalaisessa Oopperassa 1870-luvulla ja satunnaisesti myöhemminkin naispääosarooleja yhteensä 15 teoksessa. Hän oli tähtilaulaja, jonka maine houkutteli yleisöä esityksiin. Hänen poikkeukselliset kykynsä mahdollistivat sen, että voitiin ottaa ohjelmistoon teoksia, joissa oli vaativa pääosa. Basilier esiintyi Suomalaisessa Oopperassa ilmeisesti paljolti sen vuoksi, että hän halusi edistää suomen kielen asemaa. Hän teki menestyksekkään uran myös Tukholman kuninkaallisessa oopperassa vakinaiseksi solistiksi kiinnitettynä vuosina 1872–1874 ja vierailijana 1871, 1875 ja 1876. Hän vieraili myös Norjassa Christiania Theaterissa useasti 1870- ja 1880-luvulla ja Tivolin oopperassa vuonna 1884, Saksassa Lyypekin kaupunginteatterissa vuosina 1875–1877 ja Münchenin hoviteatterissa vuonna 1875 ja Ruotsissa Göteborgissa Mindre Teaternissa Bjarne Lundin seurueen kanssa vuonna 1887. Basilier-Magelssenin oopperaroolit olivat koloratuurisopraanon rooleja, kuten Rossinin Sevillan Parturin Rosina, Gounod’n Faustin Margareta, Donizettin Lucia di Lammermoorin Lucia ja Rykmentin tyttären Marie sekä Verdin La Traviatan Violetta. Basilier-Magelssen oli suosittu konserttilaulaja Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Hän konsertoi myös Tanskassa, Venäjällä, Saksassa, Ranskassa ja Iso-Britanniassa. Hänen pianisteinaan olivat esimerkiksi Ina Forstén (Lange), Fanny Flodin, Selma Kajanus, Ragna Goplen ja Agathe Backer Grøndahl. Basilier-Magelssenilla oli useita laajoja konserttikiertueita, ja hän osallistui ranskalaisen mezzosopraanon Zelia Trebellin konserttikiertueeseen Englannissa, Skotlannissa ja Walesissa loppuvuodesta 1877. Laulajattaren konserttiohjelmistossa oli aarioita, pohjoismaisia ja suomalaisia yksinlauluja, saksalaisia liedejä, romansseja ja kansanlauluja. Suosituimpia kappaleita oli Venzanon Grande valse. Ohjelmistoon kuului paljon hyvin vaikeita kappaleita, joista laulajatar selviytyi lehtikritiikkien mukaan erinomaisesti. Erityisesti koloratuuritaitoja, tulkinnan hienostuneisuutta ja intonaation puhtautta kiitettiin. Näitä seikkoja ilmeisesti korostettiin koulutuksessa. Basilier-Magelssen teki ainakin kaksi levytystä, mutta levyjen mahdollisesta nykyisestä olinpaikasta ei ole tietoa. – Basilier-Magelssen toimi laulunopettajana Oslon konservatoriossa 25 vuotta ja antoi myös yksityistunteja. Hänen oppilaistaan menestyneimpiä olivat oopperalaulajat Sophie Apenes Zela ja Magna Lykseth-Skogman sekä laulunopettaja Marna Bielenberg. Ida Basilier-Magelssen oli aikansa merkittävimpiä ja arvostetuimpia suomalaisia laulajia niin ooppera- ja konserttilaulajana kuin laulunopettajanakin.
-
(2020)Tutkielmassa tarkastellaan venäläistä futuristien oopperaa Pobeda nad Solncem. Tutkielman tavoitteena on selvittää, millä perusteilla tarkasteltava teos voidaan luokitella manifestiksi. Tutkimuksen kohteena on oopperan syntymiseen vaikuttaneet tekstit ja taide-elämän tapahtumat sekä oopperan välitön vastaanotto sekä itse oopperan tekijät Malevič, Matjušin ja Kručёnyh. Tutkielmassa tarkastellaan, miten oopperan tekijöiden henkilökohtaiset kiinnostuksen kohteet ja 1900-luvun alussa laaditut futuristien manifestit ja teoriat ilmenevät oopperassa. Tutkielmassa analysoidaan tiettyjen teosten vaikutusta oopperan sisältövalintoihin ja tarkastellaan erityisesti manifestin retoristen piirteiden ilmenemistä oopperan tekstissä. Tutkimuksen alkuperäislähteitä ovat oopperan libreton lisäksi futuristien manifestit ”Poščёčina obščestvennomu vkusu” (1912) ja ”Deklaracija slova, kak takovogo” (1913) sekä taiteilijaryhmä Sojuz molodёžin kokoomateos Troe (1913) ja Matjušinin artikkeli ”O knige Glèza i Mecanže ’Du Cubisme’” (1913). Tutkimuksen perusteella voidaan sanoa, että ooppera on uuden taiteen, ajan ja kielen puolesta manifestoiva taide-esitys. Oopperan tekstistä löytyy manifestille ominaisia piirteitä, ja se on myös intertekstuaalisuutensa ja metatekstuaalisuutensa vuoksi dialogissa muiden aikalaismanifestien kanssa. Oopperan tekijät Malevič, Matjušin ja Kručёnyh osallistuivat myös muiden manifestien kirjoittamiseen, joten on perusteltua olettaa myös oopperan edustavan taidemanifestia. Oopperassa yhdistyi musiikki, uudiskieli ja kuvataide, joiden uudenlaiselle taiteelliselle ilmaisulle muun muassa uudet luonnontieteiden ja futuristien teoriat tarjosivat mielenkiintoisen perustan. Ooppera oli kunnianhimoinen ja aikalaisten keskuudessa kohua herättänyt projekti, jonka keskeisenä tarkoituksena oli manifestoida uutta taiteen alalla. Oopperan rooli oli keskeinen myös uuden ilmaisukielen kehityksessä kuvataiteessa ja runoudessa.
Now showing items 1-11 of 11