Browsing by Subject "opetus"

Varhaisravitsemus on elintärkeää lapsen selviytymisen ja kasvun, sekä terveeksi, yhteiskunnan tuotteliaaksi aikuiseksi kehittymisen kannalta. Aliravitsemus aiheuttaa vuosittain yli kolmen miljoonan alle viisivuotiaan kuoleman, ja suhteessa syntyneisiin kuolleisuus on suurinta Afrikassa. Vaikka lasten ravitsemuksen edistäminen on kansainvälisesti todettu prioriteetti, lähes puolet kaikista alle viisivuotiaiden kuolemista voidaan yhdistää epäoptimaaliseen ravitsemukseen. Imetyskäytäntöjen edistämiseksi on tehty paljon töitä, mutta lisäruokakäytäntöjä ja niiden kehittämistä on tutkittu vähemmän. Tämän pro gradu -tutkielman tavoitteena oli selvittää opetusvideoita nähneiden alle kaksivuotiaiden lasten äitien ja kontrolliäitien välisiä eroja lisäruokatiedoissa, -asenteissa ja -käytännöissä. Lisäksi tavoitteena oli raportoida alle kaksivuotiaiden lasten ruoankäyttöä tutkimusalueilla. Tämä tutkielma on osa Helsingin yliopiston GloCal-projektia, jonka tarkoituksena oli kehittää naisten ja lasten terveyttä ja ravitsemusta edistävä opetusvideosetti. Keniassa kuvatut 47 swahilinkielistä videota olivat nähtävissä kuuden kuukauden ajan äideille ja lapsille suunnattujen terveyskeskusten odotustiloissa Nairobissa slummialueella ja Machakosin maaseutualueella Keniassa. Aineisto kerättiin poikkileikkausasetelmassa intervention lopussa syksyllä 2016. Kenialaiset ravitsemustieteilijät haastattelivat alle kaksivuotiaiden lasten äitejä paikallisella kielellä. Kaikki tilastolliset analyysit tehtiin IBM Statistics SPSS (versio 24) -ohjelmalla. Haastattelun aloitti 1005 henkilöä, joista 66 keskeytti haastattelun ja 40 ei täyttänyt sisäänottokriteereitä (n=965). Lasten ruokavalio koostui molemmilla alueilla pääasiassa viljoista, hedelmistä ja kasviksista. Proteiinipitoisten ruokien saanti oli vähäistä. Vain noin joka kymmenes kaikista 6–8 kuukauden ikäisistä ja alle puolet kaikista 9–23 kuukauden ikäisistä lapsista täytti WHO:n lisäruokinnan vähimmäissuositukset (MAD). Nairobin interventioryhmässä (NI) ateriatiheys, MF (6−8 kk p=0,002; 9−11 kk p<0,001 ja 12−23 kk p=0,002) ja ruokavalion monipuolisuus, DDS (ikäryhmittäin: p=0,025; p=0,002 ja p=0,013) olivat paremmat kuin kontrolliryhmässä (NK). Machakosin interventioryhmässä (MI) DDS oli parempi vanhimmassa ikäryhmässä (p=0,023) verrattuna kontrolliryhmään (MK). NI:ssä MAD oli keskimäärin parempi kuin NK:ssä (9−11 kk p=0,002 ja 12−23 kk p=0,022). NI:ssä lapset saivat yleisemmin lihaa, kalaa ja mereneläviä (ikäryhmittäin: p=0,017; p=0,001 ja p=0,007) ja öljyä (ikäryhmittäin: p=0,001; p<0,0001 ja p=0,002) verrattuna NK:ään. NI:n asenteet lisäruokien aloitusajankohtaan (p=0,006) sekä munien (p=0,001), palkokasvien (p<0,001), kalan (p=0,037) ja hedelmien (p=0,048) antamiseen puolivuotiaalle lapselle liittyen olivat paremmat verrattuna NK:ään. MI:n asenteet palkokasvien (p=0,011) ja kalan (p=0,013) päivittäisen tarpeellisuuden suhteen olivat paremmat kuin MK:ssä. Äitien tietämys ruokaryhmistä (hedelmät ja kasvikset p<0,0001 ja palkokasvit p=0,046), eläinperäisten tuotteiden hyödyistä (lapsen kehitys p=0,003 ja aivojen kehitys p=0,030) ja puuron sopivasta koostumuksesta (p<0,001) oli NI:ssä parempi kuin NK:ssä. Ryhmien välillä oli selvästi useampia tilastollisesti merkitseviä eroja Nairobissa kuin Machakosissa, ja alueellisten erojen selvittäminen olisikin hyvä jatkotutkimusaihe. Tutkielma osoittaa, että opetusvideoilla on potentiaalia edistää äitien lisäruokakäytäntöjä, -tietoja ja asenteita. Lisää tutkimusta kuitenkin tarvitaan esimerkiksi selvittämään äitien mahdollinen tuen tarve. Lisäksi vastaavien videoiden tutkiminen kontrolloiduissa olosuhteissa antaisi tarpeellista lisätietoa videoiden tehosta.

Opetus- ja tutkimusmaailmojen välillä koetaan olevan rako, jota voidaan pitää osasyynä yleisesti havaittuun opiskelijoiden matalaan motivaatioon luonnontieteellisiä aloja kohtaan. Samassa yhteydessä esiin nousevat autenttisuuden ja relevanssin käsitteet, joilla voidaan kuvata eri tavoilla tapahtuvan toiminnan ”aitoutta” tai mielekkyyttä. Tässä työssä esitellään Fysiikan tutkimuslaitos HIP:in (Helsinki Institute of Physics) Avoin data opetuksessa -projektin myötä kehitettyjä merkityksellisen ohjelmoinnin työkaluja, joissa hyödynnetään muun muassa CERNissä toimivan CMS-kokeen (Compact Muon Solenoid) avoimia hiukkastutkimuksen aineistoja. Näiden materiaalien siirtymistä opettajakunnan avuksi tuetaan koulutuksilla, joista kerättyä palautetta analysoidaan tässä tutkielmassa laajemman tiedeopetuksen autenttisuuteen ja avoimen datan hyödyntämiseen liittyvän keskustelun yhteydessä. Avoimen datan hyödyntäminen ja opetuksellinen tutkiminen ovat hyvin nuoria aloja, joiden eturintamaan tämäkin työ asettuu. Aineistoa on kerätty sekä suomalaisilta (n = 64) että kansainvälisiltä (n = 12) toisen asteen opettajilta, minkä lisäksi vertailukohtana käytetään opiskelijatyöpajoista nousseita kommentteja (n = 62). Menetelmänä toimii temaattinen analyysi, jonka tulokset ovat vertailukelpoisia muuhun luonnontieteen opetuksen tutkimuskirjallisuuteen. Tutkimuskysymyksenä on: Miten autenttisuus esiintyy opettajien palautteessa hiukkasfysiikan avoimen datan opetuskäytön kursseilta ja kuinka se vertautuu tiedeopetuksen tutkimuskirjallisuuteen? Tuloksista havaitaan opettajien näkemysten asettuvan hyvin saman suuntaisesti kuin verrokkikirjallisuuden pohjalta olisi voinut olettaakin, yleisimpien autenttisuuden yhteyksien painottuessa tutkijoiden toimintaan verrattaviin työskentelytapoihin ja ”oikean maailman” haasteisiin. Palautteen lähes yksimielinen positiivisuus antaa vahvaa indikaatiota projektin tarjoamien mahdollisuuksien hyödyllisyydestä ja tukee alalla kaivattavien jatkotutkimusten kannattavuutta.

Tutkielman tavoitteena on selvittää, millaisia haasteita suomenkielisillä saksanopiskelijoilla on saksan sanapainossa. Tutkielmassa suoritetaan virheanalyysi, jossa selvitetään, miten paljon saksanopiskelijat tekevät virheitä sanapainossa ja millaisia yksilöllisiä eroja heidän välillään on. Tämän avulla pyritään selvittämään, kuinka laaja haaste saksan sanapaino suomenkielisille on ja millaisia virheitä siinä yleisimmin tehdään. Virheanalyysin yhteydessä toteutetaan lyhyt korpusanalyysi, joka tutkii kahden saksan kielen sanan, überall ja überhaupt painotusta. Tutkimusaineistona käytetään vuoden 2010 TAITO-projektin videoitua materiaalia, jossa Helsingin yliopiston saksan pääaineopiskelijat suorittavat suullisia keskustelutehtäviä saksaksi, sekä HY-TALK-projektin materiaalia vuodelta 2011, jossa Helsingin yliopiston Kielikeskuksen saksan kurssin opiskelijat suorittavat samankaltaisia keskustelutehtäviä. Korpusanalyysissä käytetään apuna Mannheimin saksan kielen instituutin Datenbank für gesprochenes Deutsch – tietokantaa ja siitä saatua korpusta Forschungs- und Lehrkorpus für gesprochenes Deutsch (FOLK). Tutkielman teoriaosuudessa muodostetaan kuva saksan sanapainosta ilmiönä mm. ääntämisoppikirjojen ja erilaisten sanapainoon keskittyvien aikaisempien tutkimusten avulla. Teoriaosuudessa selvitetään, miten sanan rakenne vaikuttaa sen painotukseen ja millaisia sääntöjä saksan painotuksessa on. Saksan sanapainoa myös verrataan lyhyesti suomen kielen sanapainoon. Saksan sanapainoa käsitellään myös pedagogisesta näkökulmasta ja teoriaosuuden myöhemmässä vaiheessa selvitetään mm. erilaisten didaktisten oppaiden avulla, miten saksan sanapainoa voisi käsitellä kouluympäristössä, sekä perehdytään siihen, millaiset tekijät johtavat ääntämysvirheisiin ja pohditaan niiden käsittelyä luokkahuoneessa. Analyysin tuloksina todetaan, että suomenkieliset saksanopiskelijat painottavat erityisen usein virheellisesti ensimmäistä tavua, kun sanapaino on saksan kielessä sanan lopussa. Varsinkin painottomat prefiksit, kuten ge- aiheuttavat usein haasteita. Virheiden määrässä ja laadussa on myös melko suuria yksilöllisiä eroja, eikä lähtötaso kaikissa tapauksissa korreloi virheiden määrän kanssa.

Idiom hör till flerordsenheter eller fraseologismer. De består av två eller flera lexikaliska enheter och har en relativt fixerad form. De har en figurativ betydelse som inte är härledbar ur de ingående enheternas betydelse. Idiom lärs in som block, främst på en avancerad nivå av L2-studierna. Jag ville ta reda på om läroböckerna i A -svenska tar upp idiom i den senare hälften av gymnasiestudierna. Hur många idiom finns det i böckerna? Ska eleven bara förstå idiomen eller också kunna producera dem? Mitt material består av de fyra sista delarna av Finn Lecturas serie Inne för kurserna 5, 6 , 7 och 8 i gymnasiet. Jag excerperade alla idiom i böckerna och noterade om de enligt böckerna skulle förstås och/eller produceras. I Inne 5 fanns det 31 idiom av vilka fyra, dvs. 12,9 %, skulle produceras. I Inne 6 var antalet idiom 72. Tre av dem, alltså 4,2 %, skulle produceras. Inne 7 hade 102 idiom av vilka 16 förväntades att bli producerade. Det utgör 15,7 % av idiomen. I Inne 8 hittade jag 67 idiom. Av dem skulle sju idiom, dvs. 10,4 %, produceras Antalet idiom var relativt stort, men bara en bråkdel av dem skulle produceras av eleven. För inlärning skulle det vara nödvändigt att eleven också producerar idiomet ifråga. Största delen av idiomen utgjordes av partikelverb.

Tutkielmani käsittelee lukion vuoden 1994 opetussuunnitelman perusteita ja sitä miten voimakkaasti taloushistoria dominoi kyseistä tekstiä. Vuoden 1994 opetussuunnitelman laatiminen osuu kansalliseen murrokseen, jolloin Opetushallitus siirsi opetussuunnitelmien laatimisen osittain kouluille. Tämä tarkoitti käytännössä sitä, että Opetushallituksen laatima vuoden 1994 opetussuunnitelman perusteet oli hyvin joustava dokumentti, joka mahdollisti yksittäisille kouluille paljon valtaa soveltaa ja tulkita kyseistä dokumenttia. Tutkielmani tarkoitus on selvittää minkälaista osaa taloushistoria näytteli vuoden 1994 lukion opetussuunnitelman perusteissa, ja toisaalta mikä oli taloushistorian painoarvo käytännössä. Voidakseni muodostaa kokonaiskuvan nimenomaan siitä mikä opetussuunnitelmauudistuksen vaikutus käytäntöihin oli, tarkastelen tutkielmassani opetussuunnitelman perusteiden mukaan laadittuja oppikirjoja ja vertaan niiden sisältöä edellisen opetussuunnitelman (1985) mukaan laadittuihin teoksiin. Näin kykenen selkeästi analysoimaan taloushistorian näkyvyyttä sekä kansallisessa opetussuunnitelmassa että sen mukaan laadituissa oppikirjoissa, joita ovat olleet työstämässä lähinnä lukion opettajat. Lähdeaineistona käytän lukion opetussuunnitelmia vuosilta 1985 ja1994 sekä vuoden 1985 opetussuunnitelman osalta Gummerus Oy:n Muuttuva maailma –oppikirjasarjaa sekä vuoden 1994 opetussuunnitelmaan pohjautuvaa WSOY:n Ajasta aikaan –sarjaa ja Kirjayhtymä Oy:n Kronos –sarjaa. Tutkimusmetodinani toimii diskurssianalyysi, joka mahdollistaa sen todellisuuden ja historianäkemyksen tarkastelun, joka oppikirja- tai opetussuunnitelmatekstissä tuodaan esille. Osoitan tutkimuksessani, että opetussuunnitelmissa tapahtunut murros on johtanut taloushistorian roolin merkityksen kasvamiseen oppikirjoissa. Tämä tulee esille lukuisissa historiaa käsittelevissä kappaleissa, joissa vuoden 1985 opetussuunnitelman mukaan laadituissa teoksissa painotetaan enemmän sosiaali- tai kulttuurihistoriaa, mutta vuoden 1994 opetussuunnitelman pohjalle syntyneissä kirjoissa painotus on selkeästi taloudessa. Tutkimukseni perusteella voidaan myös todeta, että uudemmissa oppikirjoissa tuodaan positiivisessa valossa esille esimerkiksi konservatiivisen taloudenpidon hyveitä. Tällä tarkoitan sitä, että oppikirjoissa annetaan ymmärtää, että oikeanlaisella talouspolitiikalla voi korjata asioita, jotka liittyvät enemmänkin ympäristö- tai kulttuurihistoriaan. Tutkimuksessani käy myös ilmi, että vuoden 1994 opetussuunnitelman mukaan laadittu historian ensimmäinen lukiokurssi painottuu erittäin voimakkaasti taloushistoriaan, vaikka kurssin tulisi olla myös väestö- ja ympäristöhistorian kurssi.

Kalvojännitteen syntyyn ja sen muutoksiin liittyvät prosessit mielletään usein haastaviksi aiheiksi oppia ja opettaa. Aiheen opetuksesta ja oppimisesta lukiossa ei juurikaan ole tehty tutkimusta, mutta aiemmat tutkimukset yliopisto-opiskelijoilla ovat osoittaneet, että haasteita esiintyy erityisesti lepokalvojännitteen muodostumisen ymmärtämisessä. Aihetta käsitellään suomalaisissa lukiossa pääasiassa ihmisen biologian kontekstissa vapaavalintaisella kurssilla 4 (LOPS 2015) tai 5 (LOPS 2019) ja aihe onkin yksi ihmisen biologian kurssin keskeisistä sisällöistä oppia ja ymmärtää. Kalvojännitteen synty ja sen muutokset on kuvattu suomenkielisissä lukion biologian oppikirjoissa usein yksinkertais-tetusti ja ajoittain virheellisesti. Tämä saattaa johtaa virhekäsitysten syntymiseen, jolloin opiskeltavaa aihetta ei opita riittävällä tasolla. Siksi tämän maisterintutkielman tavoitteena on selvittää, miten solukalvon sähköistä aktiivisuutta opetetaan suomenkielisissä lukioissa ja millaisia virhekäsityksiä opiskelijoilla aiheesta esiintyy. Näiden tulosten pohjal-ta luodaan kehittämistuotos eli opetusmateriaali biologian aineenopettajien käyttöön, jolla voidaan tukea solukalvon sähköisen aktiivisuuden opetusta ja oppimista. Tutkimusmenetelmänä tutkimuksessa käytettiin kehittämistutkimusta, jossa yhdisteltiin teoreettisen ja empiirisen ongelma-analyysin periaatteita. Teoreettisen ongelma-analyysin kautta pyrittiin kartoittamaan lukio-opetuksen kannalta solukalvon sähköiseen toimintaan liittyvät keskeisimmät seikat, joihin monet virhekäsitykset liittyvät, sekä tarkastelemaan niitä eri näkökulmista. Tämä toteutettiin aiemman tutkimuskirjallisuuden avulla. Empiirisessä ongelma-analyysissä tarkasteltiin sekä lukion biologian oppikirjoja (N=3) että kevään 2021 biologian ylioppilaskoevastauksia (N=400) hermosolun aktiopotentiaalin kulkuun liittyen. Molempia aineistoja analysoitiin laadullisen sisällönanalyysin periaatteiden mukaisesti. Teoreettisesta ja empiirisestä ongelma-analyysistä saatujen tulosten perusteella kehitettiin opetusmateriaalin ensimmäinen versio. Opetusmateriaali luetutettiin läpi maisterintutkielman ohjaajilla ja opetusmateriaalia kehitettiin heiltä saatujen kommenttien perusteella. Jatkokehittämisen tuloksena syntyi opetusmateriaalin toinen ja virallinen versio. Tutkimuksen tulokset osoittivat, että solukalvon sähköinen aktiivisuus on haastava aihe sekä opetuksen että oppimi-sen näkökulmasta. Lukion biologian oppikirjoissa esiintyi epätarkkoja kohtia solukalvon sähköiseen aktiivisuuteen liit-tyen ja nämä epätarkkuudet näkyivät opiskelijoiden ylioppilaskokeen vastauksissa yleisinä virhekäsityksinä. Erityisesti esiin nousi virheellinen käsitys natrium-kaliumpumpun ioneja ”palauttavasta” vaikutuksesta aktiopotentiaalin jälkeen. Toinen yleinen virhekäsitys oli, että uusi aktiopotentiaali on mahdollinen vasta kun kalvojännite on hyperpolarisaation jälkeen palautunut lepotilaan. Tulosten perusteella voidaan todeta, että ainakin osa opiskelijoiden virhekäsityksistä on lähtöisin oppikirjoista eikä näitä virhekäsityksiä ole pystytty korjaamaan opettajan toimesta opetustilanteessa. Ylioppi-laskokeessa tehtävään vastanneista opiskelijoista 11,3 % ei osannut vastata tehtävän ensimmäiseen kysymykseen ollenkaan. Vastauksista, joissa opiskelija oli vähintään välttävällä tasolla onnistunut vastaamaan kysymykseen (N=381), 92,4 % sisälsi yhden tai useamman virhekäsityksen. Virhekäsitysten karsimiseksi paras keino on estää niiden syntyminen. Siksi tämän tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että lukion uuden opetussuunnitelman biologian oppikirjat tulisi päivittää sellaisiksi, että virheellistä käsitystä ei pääse syntymään. Tämä ei kuitenkaan pelkästään riitä, vaan myös lukion biologian opettajien tulisi luopua vanhoista opetusdioistaan ja varmistaa, että he opettavat aihetta nykytiedon valossa oikein. Tässä apuna toimii tämän tutkimuksen osana kehitetty opetusmateriaali solukalvon sähköisestä aktiivisuudesta hermosolun aktiopotentiaalin kontekstissa. Jotta opetusmateriaalin toimivuutta ja opiskelijoiden käsitteellistä muutosta voidaan arvioida, jatkotutkimukset ai-heesta ovat tarpeellisia.

Tutkielmassa perehdytään opettajien näkemyksiin kestävän kehityksen ja aktiivisen kansalaisuuden teemoista korkeakouluopetuksessa. Tutkielman näkökulma on yhteiskuntapoliittinen, mikä tarkoittaa sitä, että kestävän kehityksen ja kansalaisuuden opettaminen nähdään yhteiskunnallisena tavoitteena, jolla pyritään vaikuttamaan kestävään tulevaisuuteen. Tutkielman teoreettiskäsitteellinen viitekehys koostuu kestävän kehityksen ja kansalaisuusopetuksen lähtökohdista sekä transformatiivista oppimista ja opettajan toimijuutta koskevista teorioista. Kansalaisuusopetusta koskevan tutkimuksen taustalla on huoli nuorten poliittisesta aktiivisuudesta, mihin vaikuttaa kasvanut tietoisuus kestävyyshaasteista. Aktiivisen kansalaisuuden tukeminen nähdään keinona vaikuttaa kestävämpään tulevaisuuteen. Transformatiivisen oppimisen teoriaa on esitetty keinona tuottaa yhteiskunnallista muutosta vaikuttamalla oppijoiden arvoihin, asenteisiin ja olemiseen ympäröivässä maailmassa. Aineisto koostuu viidestä yksilöhaastattelusta, joita analysoidaan ankkuroidun tutkimuksen (engl. grounded theory) informoivan sisällönanalyysin keinoin. Haastattelut kerättiin opettajilta, joiden opetuksessa kestävyyden teema on läsnä. Opettajat kuuluvat ansioituneiden opettajien Opettajien akatemiaan, jonka perusteella heidät valittiin haastateltaviksi. Aineistonkeruun tavan tarkoituksena on tietyistä tutkielman teoreettiseen viitekehykseen liittyvistä teemoista keskustelemalla saada tietoa heidän näkemyksistään, kokemuksistaan ja asenteistaan tutkielman aiheisiin liittyen. Tutkielman analyysi tunnistaa kolme kestävän kehityksen opetuksen ulottuvuutta: 1) opettaja tietojen ja taitojen välittäjänä, 2) opetussuunnitelmatyö ja 3) yhteyksien luominen opetuksessa. Aktiivisen kansalaisuuden teema opetuksessa hahmottuu analyysin mukaan kolmen ulottuvuuden kautta: 1) opiskelijoiden toimijuuden tukemisena, 2) opetuksen päämääränä sekä 3) yksittäisen opettajan merkityksenä. Teemoja yhdistäväksi ydinkategoriaksi muodostuu opettajien moninaiset vuorovaikutukselliset roolit kestävän kehityksen ja aktiivisen kansalaisuuden tavoitteessa. Havainto opettajien vuorovaikutuksellisen roolin merkityksestä on yhdenmukainen aiemman tutkimuksen kanssa. Tutkielma osoittaa vuorovaikutuksen merkityksellisen roolin korkeakouluopetuksessa. Analyysi valottaa opettajien vuorovaikutuksellisen roolin korostunutta merkitystä, kun opetus linkittyy kestävän kehityksen ja aktiivisen kansalaisuuden teemoihin. Korkeakouluopetus näyttäytyy yhteiskunnallisen muutoksen ajajana opetuksen tuomien tietojen, taitojen, arvojen ja asenteiden kautta. Korkeakouluinstituutiolla on vastuu tulevaisuuden yhteiskunnan johtajien ja päättäjien koulutuksesta inspiroimalla opiskelijoita osallistumaan aktiivisesti yhteiskunnan toimintaan arvojensa mukaisesti. Tämä korostaa instituution arvopohjan ja eetoksen tärkeyttä sekä opetuksen transformatiivisen potentiaalin merkitystä.

Tämän pro gradu -tutkielman tavoitteena on selvittää, millaisia eroja tai samankaltaisuuksia löytyy oppikirjoista, jotka on suunnattu eri kulttuurissa eläville opiskelijoille. Tutkielmassa keskityn ranskalaisen ja ranskankielisen kulttuurin opettamiseen ja lähtöolettamuksenani on, että opetusmenetelmät ja kulttuurin esittämistavat eroavat toisistaan opiskelijoiden erilaisten kulttuuritaustojen takia. Aineistona tutkimuksessani toimii kaksi oppikirjaa: Voilà! (2009), joka on suomenkielisille lukiolaisille tarkoitettu edelleen käytössä oleva oppikirja sekä Le Nouveau taxi 1 (2012), joka puolestaan on suunnattu hieman vanhemmille kiinankielisille ranskan opintojaan aloittaville opiskelijoille. Kirjoissa keskityn kappaleiden teksteihin ja kuviin jättäen sanastot ja erilliset kielioppiosuudet tutkimuksen ulkopuolelle. Oppikirjojen valinnan yhtenä perusteena on se, että on tutkimuksen kannalta kiinnostavaa nähdä, miten kulttuurin opettaminen ja esitteleminen on sovitettu juuri aloittelevien opiskelijoiden opetusmateriaaliin. Tutkielman teoreettisena pohjana toimivat useiden eri tutkijoiden (esim. Byram, Szende ja Zarate) näkemykset siitä, kuinka kulttuuri on erottamaton osa kieltä ja kuinka sen opettamiseen tulisi kiinnittää huomiota heti kieliopintojen alkuvaiheessa. Myös oppikirjan roolia kulttuurin opettamisessa käsitellään omana lukunaan, sillä nimenomaan oppikirjojen rooli on tutkielman pohjana. Menetelmänä tutkimuksessani käytän Louis'n ja Szenden esittelemää kulttuurin jakoa viiteen kategoriaan, jotka jaan itse edelleen alakategorioihin oppikirjoista löytyvien kulttuuriesiintymien mukaan. Näin ollen analyysissa oman alakategoriansa saavat esimerkiksi maantiede, historia, stereotypiat, arvot, tilastot, erilaiset maisemat, kohteliaisuus ja tavat. Jokainen kategoria saa analyysissa oman kappaleensa, minkä tarkoituksena on tehdä tulosten listaamisesta mahdollisimman selkeää myös lukijan kannalta. Kategorioiden jakaminen alakategorioihin helpottaa myös erojen ja samankaltaisuuksien havaitsemista tutkimuksen edetessä. Tästä tutkielmasta saamieni tulosten perusteella voin todeta, että suuria eroja ranskalaisen ja ranskankielisen kulttuurin esittämisessä ei oppikirjojen välillä ollut, vaikka voisikin olettaa opetettavan kulttuurin olevan huomattavasti vieraampaa kiinalaisille kuin suomalaisille. Tutkimuksessani huomasin kuitenkin, että vaikka kulttuuri esitetään molemmissa oppikirjoissa moninaisena ja tärkeänä osana kieltä, tekijät ovat valinneet erilaisia menetelmiä kulttuurin esilletuontiin. Havaitsin myös, että kiinalaisessa kirjassa käytettiin huomattavasti enemmän opiskelijoiden äidinkieltä kulttuuritietoa annettaessa, mikä osaltaan tukee hypoteesia siitä, että opetettava uusi kulttuuri olisi heille jonkin verran suomalaisia vieraampaa. Lopputulemana voidaan kuitenkin todeta, että vaikka oppikirjoissa käytetään pitkälti eri menetelmiä kulttuurin opettamisessa ja esittämisessä, molempien pyrkimys on sama: esitellä ranskalainen kulttuuri rikkaana ja monipuolisena, kiistattomana osana kieltä, ranskankielisen maailman roolia unohtamatta.

Musiikilla on lukuisissa tutkimuksissa todettu olevan monenlaisia hyötyjä ja merkityksiä kaiken ikäisille. Aiemmissa tutkimuksissa on saatu muun muassa näyttöä musiikin ja vieraan kielen oppimisen yhteydestä ja jopa kausaalisuhteesta. Tutkimuksia aiheesta on kuitenkin tehty pääosin aikuisikäisillä kielenoppijoilla sekä suoritettu laboratorio-olosuhteissa ja valtaosasta niistä puuttuu empiirinen perusta. Käsillä oleva tutkimus on luonnollisissa olosuhteissa järjestetty kokeellinen tutkimus interventioasetelmalla. Tutkimustehtävänä on selvittää, miten laulun käyttäminen opetus/oppimisvälineenä hyödyttää puheen käyttämiseen verrattuna toisen/vieraan kielen sanaston oppimista erään kaksikielisen esikoulun oppilailla. Tutkimuksen nollahypoteesina on, että kaksikielisen esikoulun oppilaat oppivat vieraan/toisen kielen sanastoa paremmin laulun kuin puheen avulla. Vaihtoehtoinen hypoteesi puolestaan on, etteivät tulokset eroa toisistaan opetustilanteiden välillä. Tutkimukseen osallistujiksi valittiin erään kaksikielisen esikoulun 55 oppilaasta karsinnan jälkeen ne lapset, jotka eivät olleet selkeästi kaksikielisiä ja joiden lähtötaso tutkimuksen opetusaineiston suhteen oli riittävän matala. Lopullisiksi otoskoiksi muodostui suomenkielisten osalta 17 ja vieraskielisten osalta 6. Tutkimuksessa opetus- ja testimateriaalina käytettiin suomalaisia metsän eläimiä. Tutkimus toteutettiin toistomittauksena, jossa jokainen koehenkilö toimi itsensä verrokkina osallistumalla molempiin koetilanteisiin. Puheen ja laulun avulla toteutettujen opetuskertojen testitilanteiden tuloksia verrattiin toisiinsa ryhmien (suomenkieliset ja vieraskieliset) sisäisesti. Aineiston analyysimenetelminä käytettiin epäparametrisia testejä, Friedmanin testiä sekä Wilcoxonin testiä. Tutkimustulokset eivät yllättäen tukeneet asetettuja hypoteeseja. Suomenkielisten ryhmässä tulokseksi saatiin, että sanastoa opittiin tilastollisesti merkitsevästi paremmin puheen avulla. Lisäksi puheen avulla esitettyjä eläimiä tunnistettiin tilastollisesti merkitsevästi enemmän. Vieraskielisten ryhmäkoko oli niin pieni, että tämän ryhmän kohdalla tilastollisten testien tuloksia tuli tulkita varoen ja lopputuloksena päädyttiin siihen, ettei eri koetilanteiden suorituksien voida katsoa eronneen toisistaan. Mahdollisia syitä tuloksille pohdittiin aiempien tutkimusten koeasetelmiin, kuten vieraan kielen sanoille altistumisen määrään, verraten. Loppupäätelmänä todetaan, ettei musiikin hyödyllisyyttä vieraankielen opetuksessa ole syytä lähteä hylkäämään tämän tutkimuksen tulosten pohjalta ja lisäksi tuodaan esille musiikin käytön muita hyötyjä pedagogisessa toiminnassa, joita ovat esimerkiksi musiikin positiiviset vaikutukset osallistumisen ja osallisuuden kokemiseen sekä sosiaaliseen käyttäytymiseen.