Browsing by Subject "opioidi"

Nielurisaleikkaus on toimenpide, johon usein liittyy kovaa leikkauksen jälkeistä kipua. Se ohittuu yleensä muutamassa viikossa. Kipu on usein kuitenkin niin kovaa, että sen hoidossa tarvitaan opioidilääkkeitä. Opioidit ovat tehokkaita leikkauksen jälkeisessä kivunhoidossa, mutta voivat aiheuttaa riippuvuutta. Opioidien väärinkäyttö ja siihen liittyvät haitat ovat lisääntyneet 1990-luvulta lähtien ja Pohjois-Amerikassa on alettu puhua opioidiepidemiasta. Keinoksi hillitä epidemiaa on ehdotettu tiukempaa kontrollia opioidien määräämisessä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää lisääkö nielurisaleikkauksen yhteydessä määrätty opioidilääkitys myöhempää opioidien käyttöä. Tutkimukseen sisällytettiin kaikki HUS Korva-, nenä- ja kurkkutautien klinikalla vuonna 2017 nielurisaleikkauksessa olleet yli 16-vuotiaat potilaat. Heidän leikkauksensa jälkeisen hoidon tarvetta seurattiin kuukausi leikkauksen jälkeen ja lääkeostoja seurattiin vuoden 2018 loppuun saakka. Näitä 599 potilasta koskevat tiedot kerättiin sairauskertomusmerkinnöistä, reseptikeskuksesta sekä toimenpidettä ennen täytettävästä esitietokaavakkeesta. Tutkimuksessa havaittiin, että 107 (17,8 %) potilaalle määrättiin opioidilääkettä seurantajaksolla, joka alkoi kuukausi operaation jälkeen ja päättyi 31.12.2018. Voidaan olettaa, että opioidien määrääminen ei tällä seurantajaksolla enää liittynyt nielurisaleikkauksen hoitoon. Opioidilääkkeitä tarvinneiden määrää voidaan pitää suurena huomioiden, että opioidit eivät ole ensilinjan kipulääke. Tällä tarkastelujaksolla käytettyjen opioidien määrä vaikutti korreloivan potilaan korkeamman iän, perussairastavuuden, mielialasairauksien ja tupakoinnin kanssa. Lisäksi havaittiin, että nielurisaleikkauksesta kotiutuessa määrätty parasetamoli-kodeiiniyhdistelmälääkkeen määrä, jota potilaat eivät noutaneet apteekista, kasvoi suhteessa määrättyyn lääkemäärään. Suurempi reseptilääkemääräys ei kuitenkaan vähentänyt tarvetta leikkauksen jälkeiselle sairaalassa annettavalle kivunhoidolle. Tätä havaintoa voidaan hyödyntää nielurisaleikkauksen jälkeistä kivunhoitoa suunniteltaessa.

Opioidiriippuvuuden lääkkeellinen korvaushoito on pitkä ja intensiivinen päihdehoidon muoto. Kuntoutuminen tapahtuu tyypillisesti vähitellen hoidon aikana. Korvaushoidolla on kaksinainen rooli toisaalta valvontaa ja kontrollia harjoittavana instituutiona, mutta toisaalta kuntoutumisympäristönä, jonka tulee tarjota yksilöille kuntoutumista edistävä ja toimijuutta vahvistava ilmapiiri. Tutkielmassa tarkasteltiin opioidikorvaushoidossa olevien pitkälle kuntoutuneiden henkilöiden kokemuksia hoidosta ja kuntoutumisesta. Tutkielmassa selvitettiin: 1) minkälaisena pitkälle kuntoutuminen aineiston valossa hahmottui ja merkityksellistyi, 2.) minkälainen oli kuntoutumiseen kytkeytyvä toimijuuden ajallinen prosessi, ja minkälaisia toimijuuden rajoitteita ja resursseja prosessiin liittyi. Tutkielman viitekehyksen muodostivat opioidikorvaushoitoa, huumeriippuvuudesta kuntoutumista ja toimijuutta käsittelevä tutkimuskirjallisuus. Tutkielman aineisto koostui 13 pitkälle kuntoutuneen opioidikorvaushoidossa olevan henkilön haastattelusta. Haastattelut toteutettiin puolistrukturoituina teemahaastatteluina. Aineiston analyysi toteutettiin laadullisena analyysina teoriaohjaavan sisällönanalyysin keinoin. Pitkälle kuntoutumisen arviointi ei ole yksiselitteistä. Sitä ei voida arvioida vain ulkoisten tekijöiden, kuten hoitoon sitoutumisen, hoidon keston, hoidon aikaisen oheiskäytön vähentymisen tai loppumisen tai yhteiskuntaan integroitumisen kautta. Kuntoutumisen kokemus on vahvasti subjektiivinen. Kuntoutuminen näyttäytyi haastateltavien kertomuksissa toimijuuden vahvistumisen prosessina, joka eteni huumeidenkäytön ajan kapeana hahmotettavasta toimijuudesta kohti nykyistä vahvistunutta toimijuutta. Riippuvuuden ajalle haastateltavat antoivat kuntoutumiskertomuksissaan kielteisiä merkityksiä, sillä riippuvuuden nähtiin kaventaneen resursseja elämän muilta aktiviteeteilta ja tuottaneen kielteisiä seurauksia elämän eri osa-alueille. Korvaushoitoon hakeutumista edelsi huumekuvioihin liittynyttä kyllästymistä, koettuja pohjakosketuksia ja käännekohtia sekä haaveita tyydyttävämmän elämän elämisestä. Alkuvaiheissa korvaushoito sitoi yksilöä vahvasti muun muassa päivittäisten lääkkeenhakujen vuoksi. Hoidollisen tuen merkitys korostui kuntoutumisen alkuvaiheissa niin lääkityksen kuin psykososiaalisen hoidon osalta. Toimijuuden rajoitteiksi hahmottuivat irrallisuuden, erillisyyden ja ulkopuolisuuden kokemukset, jotka aiheutuivat epäilyksen alaiseksi joutumisesta, epäoikeudenmukaisuuden ja leimatuksi tulemisen kokemuksista sekä muuta elämää liiallisesti rajoittaneista institutionaalisista kontrollitoimenpiteistä. Toimijuutta tukivat luottamuksen kokemukset, joita syntyi osallisuuden ja hoidolliseen päätöksentekoon mukaan pääsyn sekä yksilöä huomioivien kohtaamisten kautta. Kuntoutumisen edetessä hoidolliset sidokset kevenivät, hoidollisen tuen merkitys väheni ja koetut toimintamahdollisuudet laajenivat. Pitkälle edenneessä kuntoutumisessa tärkeänä koettiin siirtymä korvaushoitolääkkeen apteekkijakeluun, sillä apteekki ympäristönä tuki yksilön identiteetin laajentumista kuntoutujasta toimijaksi. Hoidollisten muutosten myötä elämän muiden sisältöjen yhteensovittaminen hoitoon helpottui. Toimijuuden vahvistumisen kannalta olennaista oli hoidollinen ympäristö, joka antoi tukea yksilön muutosprojektille, mutta myös toimintamahdollisuuksia tarjoava laajempi sosiaalinen ja yhteiskunnallinen konteksti. Vaikka yksilöt olivat yhä korvaushoitolääkityksen piirissä, he kokivat elävänsä tyydyttävää elämää.