Browsing by Subject "orientalismi"

This Master’s thesis examines the critiques coming from the post-colonial studies that have been produced on the narration of the so-called ”Arab Spring”. The thesis analyzes at what kind of shapes and forms the post-colonial theory takes and how it has been utilized to critique the western narration and representations of the so-called “Arab Spring”. Especially, the thesis considers how these critiques can be utilized in future research and how they produce a deeper understanding of global transformations such as the so-called “Arab Spring”. The thesis presents an analysis of post-colonial theory, focusing mainly on the concepts of “orientalism” and “eurocentrism”. The post-colonial tradition is the main theoretical basis of the critiques used as the main source and analyzed in the thesis. These critiques are presented in large scale in the thesis. The texts are studies using qualitative method of content analysis. The critiques presented in the thesis clearly show that Eurocentric views and ideals as well as orientalist stereotypes and simplifications are hegemonic in the western narrative. These connect to the Eurocentric ideal of modernity. Central argument found in the critiques analyzed in the thesis is that the western grand narrative creates a false ideal of universalism that is produced by neglecting the subaltern voices and critiques. The key finding of the thesis is that at the center of breaking this grand narrative is dismantling the power structures produced by the colonialism through dismantling the false ideal of universalism if we want to achieve a globally just world. At the center of this process of decolonization are the subaltern voices and critiques that are currently pushed to the margins by “the West”. These voices and critiques coming from the Global South need to be recognized and listened to.

Tutkin tässä työssä orientalismin musiikillisia ilmenemismuotoja varhaisessa raskaassa rockissa. Tutkimuskohteeksi olen valinnut kolme tunnettua 1970-luvun jälkipuolella julkaistua heavy rock -kappaletta: Led Zeppelin -yhtyeen Kashmir (1975) ja Rainbow-yhtyeen kappaleet Stargazer (1976) ja Gates of Babylon (1978). Kappaleet ovat esittäjiensä tunnetuimpia. Siksi ne ovat myös merkittäviä esimerkkejä 1970-luvulla julkaistusta itämaisvaikutteisesta heavy rockista. Tutkin kappaleita analyyttisesti kuunnellen, alkuperäisäänitteistä laatimiani transkriptioita tarkastellen sekä vertaillen kappaleissa esiintyviä itämaisuuteen viittaavia piirteitä aiempiin orientalistismin merkkeihin musiikissa. Keskeisimpänä tutkimuskirjallisuutena käytän Ralph P. Locken (2009) ja Derek B. Scottin (1998) eksotismia, orientalismia ja länsimaista taidemusiikkia käsitteleviä tekstejä. Hyödynnän näissä tutkimuksissa luetteloituja länsimaisen musiikkiperinteen tapoja ilmentää itämaisuutta. Tämän lisäksi tarkastelen 1960-luvun psykedeelisen rockin ja orientalismin suhdetta Jonathan Bellmanin (1998), David R. Reckin (1985) sekä Brian Irelandin ja Sharif Gemien (2019) teksteihin tukeutuen. Raskaan rock-musiikin tyylipiirteitä ja varhaisvaiheita avaan Esa Liljan (2009), Will Straw’n (1984) ja Edward Macanin (1997) kirjoitusten avulla. Tutkimieni yhtyeiden ja muusikoiden taustoja hahmottelen yhtyehistoriikkien, haastattelujen ja elämäkertojen avulla. Orientalismin määrittelyssä nojaan Edward Saidin tutkimuksiin. Tuloksina esitän, että tutkimieni kappaleiden itämaisuutta ilmentävät piirteet rakentuvat pitkälti samanlaisten keinojen varaan, joilla itämaisuutta on ilmaistu aiemmissakin orientalistisissa tyyleissä. Monia länsimaisen taidemusiikin parissa vakiintuneita itämaisuuden merkkejä – kuten esimerkiksi staattisia urkupisteitä, eksoottisia asteikkoja, harvaa soinnutusta ja toisteista rytmiikkaa – on sovellettu niissä kuitenkin innovatiivisesti teknologiaa ja moderneja instrumentteja hyödyntäen. 1960-luvun itämaisvaikutteisen rock-musiikin vaikutus kappaleissa on myös ilmeinen, olivathan useat äänitteillä toimineista muusikoista ja musiikintekijöistä aktiivisia jo 1960-luvun musiikkikentällä. Monet kappaleissa esiintyvistä itämaihin viittaavista piirteistä ovat myös jatkaneet elämäänsä myöhempien rock- ja metalliyhtyeiden äänitteillä sulautuen osaksi raskaan rock-musiikin perussanastoa. Tutkielma vahvistaa käsitystä, jonka mukaan Led Zeppelinin ja Rainbow’n 1970-luvulla julkaisemat orientalistiset kappaleet ovat toimineet tärkeänä tekijänä itämaisten sävyjen juurtumisessa myöhempään raskaaseen rockiin ja metallimusiikkiin.

Since the early 2000s, European nation-states have exhibited an increasing tendency to prohibit the use of Islamic veils. This has typically been justified by claiming that Muslim practices such as veiling symbolize the oppressive, non-secular, fanatical, and ultimately non-European nature of Islam. Historically, Europe has indeed tended to essentialize and Other Muslims, that is, construct simplified “us vs. them” understandings of “Western” and “Muslim” identities. In the more recent decades, however, globalization and growing cultural diversity have brought up concerns over the future of such understandings. I therefore argue that veiling bans are much less about the veils per se and more about what increasing, visible diversity means for familiar constructions of “European”, “Finnish”, and “Muslim” identities. As a result of these concerns, a demand for minorities and immigrants to demonstrate loyalty to the local “national” culture has become prevalent. While a national ban like the one in France and several other European countries has not (yet) been implemented in Finland, there have already been political discussions of whether such a ban should be ratified. Moreover, surveys and polls have shown that Islam is persistently viewed as a foreign religion that is inherently different from “Finnishness”, suggesting that the debate over Muslim minorities’ place in Finland will continue to come up. The decisions that are made will affect how religious minorities are approached. Therefore, in this thesis, I analyze how Finnish people justify bans on Muslim women’s veils in their comments under Helsingin Sanomat online news articles, examining what Islamic veils are perceived to mean. The analysis will further demonstrate how such comments work to (re)construct exclusionary Finnish identity. The key research question which I answer is: How do readers of Helsingin Sanomat online news articles justify the banning of Islamic headscarves in their comments? The qualitative content analysis of overall 209 comments from the time period of 2016–2022 reveal that Muslim women’s veils were perceived to challenge “Finnishness” because they were thought to symbolize oppression, partiality, resistance to integration, danger, extremism, and even poor health. The findings therefore demonstrate that Muslim identity is constructed as the foreign and illiberal opposite to liberal Finnish identity, and denying Muslim women certain fundamental rights, such as freedom of religion, is justified by arguing that it is a way to protect the otherwise liberal, enlightened “local” societies. It is argued, then, that as long as Muslim women continue to veil themselves, they cannot be accepted into the “in-group”. Overall, the findings of this thesis provide a nuanced understanding of how Islam, Muslims and especially veiled Muslim women are perceived by Finnish individuals in particular, especially from an intersectional perspective.

Tässä maisterintutkielmassa tutkin sitä, millainen on pakolaisen representaatio Suomen kotouttamispolitiikassa vuosina 2016–2019. Lähestyn aihetta kotouttamispolitiikassa käytetyn kielen kautta. Kotouttamispolitiikkaa ei ole suomalaisen sosiaalityön tutkimuksessa juurikaan tarkasteltu. Kotouttamispolitiikan ja siinä käytetyn kielen tarkastelu on sosiaalityön kannalta kuitenkin tarpeellista, koska kotouttavassa sosiaalityössä täytäntöön pannaan poliittisessa kielessä luotuja käytäntöjä. Tarkastelen representaatiota postkolonialismin teoreettis-metodologisen viitekehyksen kautta. Teorian keskiössä on orientalismin diskurssin ympärille rakentuva käsitys postkolonialistisesta representaatiosta. Tieteenfilosofisesti tutkimukseni edustaa sosiaalista konstruktionismia. Sosiaalityön tutkimuksen traditiossa tutkimukseni edustaa dekolonialistista ja antirasistista suuntausta. Tutkimusaineistoni kostuu Suomen kansallisista kotouttamispoliittisista asiakirjoista, jotka ovat hallituksen kotouttamisohjelma vuosille 2016–2019, tarkastusvaliokunnan mietintö kotouttamisen toimivuudesta sekä pöytäkirja 23.1.2019 pidetystä eduskunnan täysistunnosta. Tutkimusaineiston analysoinnissa olen käyttänyt välineenä kriittistä diskurssianalyysiä. Aineiston perusteella pakolaisen representaatio Suomen kotouttamispolitiikassa rakentuu neljästä toisiinsa limittyvästä teemasta. Nämä neljä teemaa ovat pakolainen suhteessa muihin maahanmuuttajiin, pakolainen suhteessa suomalaisiin ja suomalaisuuteen, pakolainen samanaikaisesti aktiivisena toimija sekä passiivisena objektina sekä pakolainen sukupuolittuneena hahmona. Kaikki neljä teemaa antavat hiukan erilaisia painotuksia pakolaisen representaatiolle, mutta muodostavat lopulta jokseenkin yhtenäisen kuvan pakolaisesta. Suhteessa muihin maahanmuuttajiin pakolainen on ei toivottu, koska hänen kotoutumisensa nähdään muita maahanmuuttajaryhmiä vaikeampana ja epätodennäköisempänä erityisesti vieraan kulttuuritaustan ja arvopohjan takia. Kulttuuri ja arvot ovat myös merkittävin erottava tekijä pakolaisen ja suomalaisten välillä. Pakolaisen edustaa vanhoillisuutta, patriarkaalisuutta ja epädemokraattisuutta, jotka käsitetään suomen ja suomalaisuuden edustamille länsimaisille arvoille vastakohtaisiksi. Samalla pakolaisen kulttuuriset ominaisuudet kuvataan annettuina ja ruumiillisina siten, että kotoutuminen tai ”suomalaistuminen” ei niiden takia ole mahdollista. Pakolainen on kotouttamispolitiikassa samanaikaisesti sekä toimija että objekti. Hän on toisaalta kotouttamistoimien passiivinen kohde, mutta toisaalta vastuussa kotoutumisestaan, jolle on määritelty tavoitteet ja toimenpiteet. Näin pakolaista representaation liittyy rajoitettu toimijuus. Pakolaisen sukupuolittuneissa representaatiossa nousee esiin naisten uhrius ja alisteinen asema patriarkaalisessa kulttuurissa sekä miesten aggressiivisuus ja alttius rikoksiin. Sekä pakolaisnaisen että pakolaismiehen hahmo edustavat uhkaa suomalaiselle yhteiskunnalle ja suomalaisille arvoille.

Tutkielmani käsittelee kolonialismin ja visuaalisen kulttuurin välistä yhteyttä ja visuaalisuuden luomaa koloniaalista valtaa Anglo-egyptiläisessä Sudanissa vuosien 1900-1930 välillä. Tänä aikana Sudan muuttui koloniaalisen hallinnon alla islamilaisesta Mahdiyyan valtiosta kahden maan, Iso-Britannian ja Egyptin, valtapelin keskelle jääväksi siirtomaaksi. Pelko mahdistisen vallankumouksen uudelleensyttymisestä vaihtui pelkoon sudanilaisten yhdistymishalusta Egyptin kanssa, kun Egypti itsenäistyi brittien vallan alta vuonna 1922. Tämä johti Sudanin pohjoisen ja eteläisen osan eristämiseen toisistaan ja vuoden 1924 vallankumoukseen Sudanissa. Vaikka Anglo-egyptiläinen Sudan syntyi Egyptin ja Iso-Britannian yhteishallintoalueeksi, brittiläisillä oli pyrkimys muokata Sudania omien tavoitteidensa mukaisesti länsimaalaistamalla maata, mutta myös pitämällä Sudania otteessaan siirtomaana sudanilaisten rodullistamisen kautta. Tekstilähteiden ohessa käyttämäni kuvalähteet täydentävät oman osansa imperialistisesta tarinasta ja kertovat brittiläisten imperialististen tavoitteiden ilmenemisestä. Etenkin eteläsudanilaisista luotiin mielikuvaa sivistymättöminä ja kykenemättöminä kehittämään maataan ilman brittiläisten maahan asettamaa hallintoa ja instituutioita, ja laajaa aluetta oli helpompi hallita jakamalla Sudan pohjoiseen ja eteläiseen osaan. Ennen kuin 1940-luvulla varsinaisesti alkanut sudanisaatio loi taas yhteisiä päämääriä pohjoisen ja etelän yhdistämiseksi, brittiläinen kolonialismi oli ehtinyt jättää jälkensä sudanilaiseen yhteiskuntaan ja sudanilaisten mieliin. Käytän lähteinäni pääasiassa Durhamin yliopiston digitoimia valokuvia, joita tutkin semioottisen kuvantulkinnan kautta sekä Nicholas Mirzoeffin vastavisuaalisuuden käsitteen avulla havainnoidakseni koloniaalisen valtajärjestelmän merkityksiä. Visuaalisen vallan kautta luotiin tarinaa, jossa korostettiin brittiläisten erinomaisuutta siirtomaaisäntinä ja sudanilaisia alempiarvoisina. Kuvamateriaalin avulla synnytettiin mielikuvia, jotka tukivat koloniaalisen vallan oikeutusta, ja joilla pyrittiin luomaan ja hallitsemaan sudanilaisen hallinnon, talouden, ja elämäntapojen muutosten perustaa ja paikallisia ihmisiä länsimaalaisen koloniaalisen katseen objekteina vailla vastavuoroisuuteen pyrkivää vastavisuaalisuutta.

Tutkielmassa analysoidaan, kuinka James Clavellin romaani Tai-Pan (1966) rakentaa kuvaa englantilaisesta kansallisidentiteetistä. Analyysiä tehdään paitsi tarkastelemalla romaanin representaatioita eri ikäisistä ja yhteiskuntaluokkaan kuuluvista englantilaisista miehistä ja naisista, mutta myös vertaamalla kulttuurieroja romaanissa esiintyvien englantilaisten ja kiinalaisten välillä. Koska kansallisidentiteetin rakentumiseen vaaditaan mielikuvia siitä, mitkä kulttuuriset piirteet erottavat kansakunnan toisista kansallisyhteisöistä, tutkielmassa paneudutaan selvästi englantilaisten ja kiinalaisten henkilöhahmojen välisiin suhteisiin, mielikuviin ja uskomuksiin itsestä ja toisista. Vaikka tutkielmassa tarkastellaan myös näkökulmahahmoina toimivien kiinalaishahmojen autoimagoa (omakuvaa), heteroimagoa (kuvaa, jonka yksilö muodostaa toisista), sekä metaimagoa (kuvaa, jonka yksilö uskoo muiden hänestä muodostavan), analyysin painopiste on englantilaisissa henkilöhahmoissa. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä käytetään imagologista kirjallisuudentutkimusta, joka keskittyy erityisesti kirjallisuudessa esiintyviin kansallisiin stereotypioihin ja niiden pohjalta muodostettuihin mielikuviin eri kansallisuuksista. Merkittävänä lähdeteoksena tutkielma hyödyntää Loep Leerssenin ja Manfred Bellerin teosta Imagology. The cultural construction and literary representation of national characters. A critical study (2007). Tukea analyysille haetaan lisäksi identiteettitutkimuksesta, postkolonialistisesta kirjallisuudentutkimuksesta, orientalismitutkimuksesta sekä kulttuurisen hybridiyden tutkimuksesta. Tutkimuskysymystä pohtiessa on otettava huomioon romaanin julkaisuajankohta 1960-luku, joka mielletään englantilaisen kansallisidentiteetin murroskaudeksi. Koska romaanin julkaisuajankohdan yhteiskunnalliset vaikuttimet ohjaavat usein tapaa, jolla romaanissa on representoitu kulttuurisia kansoja, tutkielma ottaa huomioon 1960-luvun Iso-Britanniassa vallinneet aatteet, sekä maan lähihistorian Kiinan kanssa. Tämä on tutkimuskysymyksen kannalta välttämätöntä, sillä negatiiviset ja positiiviset mielikuvat kansallisuuksista muodostuvat suhteessa maantieteeseen, historiaan, kulttuurisiin vaikuttimiin sekä yhteisölliseen mielipiteeseen. Kuten tutkielmassa todetaan, englantilainen kansallisidentiteetti on muuttuva ja monitasoinen käsite, jonka kokoaminen koko kansakuntaa yhdistäviksi piirteiksi ei ole mahdollista. Englantilaisiin mielletyistä stereotypioista, kuten herrasmiehistä tai karkeista ja temperamenttisista John Bull -hahmokarikatyyreistä huolimatta Tai-Panissa representoitujen englantilaishahmojen diversiteetti on varsin laaja. Vaikka romaanissa englantilaista individualismia ylistetään, yksilön vapaus aiheuttaa yhteisön sisällä entistä enemmän eroavaisuuksia. Tutkielmassa tämä näytetään peilaamalla Tai-Panin englantilaisyhteisöä romaanissa representoituun kiinalaisyhteisöön: huomataan, että siinä missä englantilaisilla naisilla, herrasmiehillä, alemman luokan englantilaismiehillä ja Hongkongissa syntyneillä englantilaisilla lapsilla on varsin erilaiset käsitykset omasta kansallisidentiteetistään, kiinalaiset hahmot esitetään kollektiivisesti yhtenäisempänä.

Tämä tutkielma käsittelee vähälle huomiolle jääneen imaginisti-runoilija Aleksandr Kusikovin tuotantoa. Tutkielmassa analysoidaan kahta vuonna 1920 julkaistua runoelmaa ”Poema poem” ja ”Koevangelieran”. Runoanalyysin lisäksi tutkielma esittelee myös Kusikovin kirjallista elämäkertaa ja sen suhdetta kirjailijan tuotantoon. Biografian koostamiseksi tietoa on kerätty Kusikovia käsittelevien artikkelien ja kirjailijan lyhyen omaelämäkerran lisäksi aikalaismuistelmista, Kusikovin julkaistusta kirjeenvaihdosta, sekä kirjailijan emigranttilehdissä julkaistuista kirjoituksista. Molemmissa teosanalyyseissä hyödynnetään subteksti-analyysin menetelmiä. ’Teksti’ ymmärretään laajasti kattamaan kirjallisten tekstien lisäksi mm. Kusikovin koko tuotannon ja elämäkerran. ”Poema poem”-runoelman analyysissä tarkastellaan teoksen suhdetta raamatulliseen ”Laulujen lauluun” ja sen imaginistisiin sovellutuksiin. Runoelmaa lähestytään sen motiiveista käsin: teoksen kaupunkikuvausta käsitellään suhteessa imaginistien urbanismiin ja lyyrisen sankarin tšerkessiyttä tutkitaan osana imaginistista elämänteatteria. Runoelman rakkausmotiiville tarjotaan kolme mahdollista luentaa yhtäältä sen syntagmaattisista ja toisaalta paradigmaattisista suhteista käsin. Ensimmäisessä korostuu Kusikovin tuotannolle ominainen lyyrisen sankarin tunteiden kuvaus, jälkimmäisissä imaginisten tradition profetia sekä Kusikoville ominainen mystinen taso. ”Koevangelieran”-runoelman taustaa selvitetään tarkastelemalla orientalismin ja Koraanin asemaa venäläisessä kaunokirjallisuudessa ja Kusikovin tuotannossa. Tutkielmassa nimetään runoelman subtekstejä, joiden motivointeja tutkitaan jo yllämainittujen luentatapojen avulla. Tarkastelun kohteena ovat täten autobiografinen lyyrinen sankari ja tämän imaginistiset profetiat, sekä runoelman islamilainen mystiikka. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta Kusikovin olleen aktiivinen kirjallinen tekijä, jonka merkitys on ehkä suottakin unohtunut kirjallisuushistoriassa. Teosanalyysit osoittavat sekä imaginismin vaikutuksen Kusikovin tuotannossa, että myös runoilijan omintakeisen kuvaston.

Tutkielmassani tutkin ristiriitaisuutta, joka ilmenee suhtautumisessa sukupuolistuneeseen väkivaltaan Helsingin Sanomien uutisteksteissä. Tutkielman keskeisin tutkimuskohde on ristiriita, jossa ”toisten”, rodullistettujen maahanmuuttajien tekemää, sukupuolistunutta väkivaltaa ja sen uhkaa korostetaan samalla, kun omassa kulttuurissa esiintyvää, ”meidän” tekemää, kotoperäistä sukupuolistunutta väkivaltaa vähätellään ja normalisoidaan. Tutkielman perusteella voidaan sanoa, että tämä ristiriita todella on olemassa: ulkomaalaistaustaisten seksuaalisuutta loukkaava väkivalta tuntuu saavan paljon enemmän mediahuomiota ja sitä tunnutaan pidettävän poliittisesti keskeisempänä kysymyksenä kuin kantasuomalaisten väkivaltaista käytöstä kumppaneitaan kohtaan. Tutkielmassani tulkitsen tämän sukupuolistuneeseen väkivaltaan suhtautumisessa ilmenevän ristiriidan olevan heijastuma laajemmasta kulttuurisesta rakenteesta, josta käytän nimitystä toiseuttamissokeus. Tarkoitan sillä kulttuurin, ihmisryhmän tai muun vastaavan tahon heikkoa kykyä tunnistaa omaa toiseuttavaa ajatteluaan tai toimintaansa. Esitän tutkielmassani, että toiseuttamissokeuden ilmiö kumpuaa toiseuttamisen problematiikasta ja kulttuurisen itsereflektion puutteesta. Tutkielman päätehtävänä on tutkia miten toiseuttamissokeutta heijastava ristiriita suhtautumisessa sukupuolistuneeseen väkivaltaan näkyy Helsingin Sanomista joulukuun 2018 ja toukokuun 2019 välisenä aikana kerätyissä tekstiaineistoissa. Tulkitsen aineistoani kahden näkökulman kautta. Ensinnäkin tarkastelen kulttuurimme syvään juurtunutta kuvaa ”toisten” kategoriaan kuuluvista vaarallisina ja uhkaavina ja tulkitsen sitä orientalististen valtarakenteiden viitekehyksessä. Nämä rakenteet vaikuttavat siihen, että rodullistettujen, orientalistiseen kuvastoon liitettyjen ”toisten” harjoittamaa sukupuolistunutta väkivaltaa korostetaan. Toiseksi tulkitsen, että julkisen ja yksityisen sfäärin voimakas erottaminen sekä yksityisen sfäärin poliittisuuden vähättely johtavat siihen, että kodin sisällä tapahtuvan, valkoiseen valtaväestöön kuuluvien tekemän väkivallan merkitystä aliarvioidaan Tutkielman metodologiana käytän laadullista sisällönanalyysia. Tutkielman teoreettinen tausta paikantuu postkoloniaaliseen teoriaan sekä toiseuden ja erityisesti orientalismin teoriaan sekä feministiseen turvallisuudentutkimukseen. Sukupuolistunutta väkivaltaa käsitteleviä lehtikirjoituksia koskeva empiirinen analyysini antaa selviä viitteitä siitä, että “muiden” tekemiä väkivallan tekoja siedetään paljon huonommin kuin “meidän” kategoriaan rajattujen henkilöiden tekemiä, vaikka rikoksina teoissa olisi paljon samankaltaisuutta. Aineistosta nousi esiin orientalistissävytteisiä, toiseuttavaa maailmankuvaa ilmentäviä ajattelumalleja. Toisaalta aineistosta näkyi myös heikko ymmärrys sukupuolistuneen väkivallan rakenteellisuudesta. Lehtikirjoitusten valossa voi näin ollen todeta, että ajatusmallit ”toisista” heijastivat samalla myös tiettyjä ajatusmalleja ”itsestä” ja ilmensivät toiseuttamissokeutta ja kulttuurisen itsereflektion puutetta. Lisäksi aineiston perusteella ”toisten” tekemää sukupuolistunutta väkivaltaa pidetään poliittisesti tärkeänä kysymyksenä, joka voi saada aikaan suorastaan yhteiskunnallisen kriisitilan. Toiseuttamissokeuden teoreettisen käsitteen sekä sitä soveltavan ja esimerkillistävän empiirisen analyysin avulla tutkielma auttaa ymmärtämään ja purkamaan vallitsevia, syvään juurtuneita, globaaleja sukupuoleen ja rodullisuuteen liittyviä valta-asetelmia. Tutkielma tuo näkyväksi sukupuolistuneeseen väkivaltaan suhtautumiseen liittyvän ristiriidan ja kritisoi siihen liittyvää kaksinaismoralismia. Työ luo myös toisettamissokeuden nimeämisen kautta uutta käsitteistöä ristiriitaisuuksien ymmärtämiseksi ja kritisoimiseksi. Tutkielmani on puheenvuoro sen puolesta, että kyky esittää kriittisiä kysymyksiä omassa kulttuurissa vallitsevia, kyseenalaistamattomina pidettyjä normatiivisia ajatustottumuksia ja ristiriitaisuuksia kohtaan vahvistuisi.