Browsing by Subject "orthodontics"

Avopurenta on yksi vaikeimmin hoidettavista purentavirheistä johtuen suuresta palautumisriskistä. Sen etiologia on monitekijäinen ja hoitovaihtoehtoja on useita. Avopurennan etiologiasta ja hoitomenetelmistä on lukuisia artikkeleita, mutta katsottiin tärkeäksi kerätä yhteen artikkeleissa oleva tieto kirjallisuuskatsauksen muotoon. Tutkimuksessa pyrittiin selvittämään, mitkä tekijät aiheuttavat avopurentaa ja millä mekanismilla, sekä käsittelemään avopurennan hoidossa käytettäviä ortodonttisia kojeita ja hoidolla saatuja tuloksia. Avopurennan hoidon onnistumisesta on useita raportoituja tutkimuksia, mutta kuitenkaan ei voida määritellä, mikä hoitomenetelmistä olisi paras. Valintaa hankaloittaa se, että tutkimuksia hoidon pitkäaikaistuloksista on melko vähän ja toisaalta tutkimuksissa saatetaan käyttää eri menetelmiä vertikaalisen ylipurennan mittaamiseen, joten tutkimustulokset eivät aina ole vertailukelpoisia.

Avopurennassa vastakkaisten hammaskaarten hampaat eivät ole kontaktissa toisiinsa yhteen purtaessa vaan niiden väliin jää vertikaalinen aukko. Etualueen avopurennan esiintyvyys suomalaisessa aikuisväestössä on 1-2%, maitohampaistossa kuitenkin jopa 6-7%. Tämän kirjallisuuskatsauksen tavoitteena on esittää olemassa olevan tiedon ja tutkimusnäytön perusteella, mitkä ovat etualueen avopurennan hoitomuodot sen etiologia huomioiden, sekä arvioida hoidon pysyvyyttä. Tutkimusaineistona käytettiin tutkielman aiheesta laadittuja tieteellisiä julkaisuja. Julkaisujen hakemiseen käytettiin Medline-tietokannan Pubmed-käyttöliittymää. Etualueen avopurenta voidaan luokitella hampaistolliseksi ja luustolliseksi purentavirheeksi. Hampaistollinen avopurenta kehittyy varhaislapsuudessa aiheutuen tyypillisesti pitkittyneestä tutin tai peukalon imemisestä, suuhengityksestä tai kielen ja huulten virheellisistä funktioista. Tutista tulisi luopua 2-3 vuoden iässä. Avopurennan varhaishoidossa käytettäviä oikomiskojeita ovat mm. quad-helix, kiinteä kielieste, sekä myofunktionaaliset kojeet. Myös suurten risakudosten poisto on indikoitu. Haitalliset tavat yhdistettynä perinnöllisiin tekijöihin aiheuttavat usein luustollista etualueen avopurentaa. Myös leukanivelen kasvuhäiriöt ja sairaudet, kuten reuma, voivat olla avopurennan taustalla. Luustollisen avopurennan erityispiirteet ovat suuri goniaalikulma ja etukasvokorkeus, pieni takakasvokorkeus ja taaksepäin kallistunut kondyyli. Luustollisen avopurennan hoitoperiaatteita ovat molaarien puhkeamisen esto ekstraoraalivedolla tai luustoankkuroidulla palatinaalikaarella. Molaareita voidaan myös aktiivisesti intrudoida luustoankkureiden avulla tai posteriorisilla purentaesteillä. Alaleuan kasvusuuntaan pyritään vaikuttamaan vertikaalisella leukakapalla. Avopurennan palautumisluvut ovat suuria. Useiden tutkimusten mukaan hoitotuloksen pysyvyys on parhaimmillaan silloin, kun hoito on aloitettu varhain, ennen avopurennan kehittymistä luustolliseksi. Lukuisilla eri hoitomenetelmillä on saatu hyviäkin tuloksia avopurennan hoidossa, mutta pitkäaikaistutkimuksia on vähän. Tarvitaan pidempiä seurantajaksoja, jotta voidaan arvioida hoitotuloksien palautuvuutta tarkemmin. Jokaiselle potilaalle tulee tehdä yksilöllinen hoitosuunnitelma, jossa huomioidaan avopurennan etiologiset syyt. (228 sanaa)

Syventävien opintojeni tavoitteena oli tuoda itselleni lisää ymmärrystä purentavirheistä ja niiden oikomishoidollisesta korjaamisesta potilastapauksen avulla. Myös oikomishoidon esteettiset hyödyt ja potilaan elämänlaadun parantaminen normalisoimalla hänen kasvonpiirteitään ovat asioita, joita halusin oppia ymmärtämään paremmin syventävien opintojeni aikana. Syventävät opintoni koostuvat sekä kliinisteoreettisesta että puhtaasti teoreettisesta osuudesta. Teoriaosuudessa, joka toteutetaan kirjallisuuskatsauksen muodossa, käsitellään purennan kehitystä ja horisontaalisen ylipurennan diagnosointia ja hoitoa. Kliinisteoreettisessa osuudessa paneudutaan kliiniseen oikomishoitoon potilastapauksen merkeissä. Kirjallisuuskatsaukseni aineisto perustuu ortodontian oppikirjallisuuteen, tieteellisiin artikkeleihin sekä Helsingin Yliopiston Lääketieteellisen tiedekunnan Hammaslääketieteen laitoksen ortodontian opetukseen ja kurssimateriaaleihin. Osaltaan kirjallisuuskatsaukseen tulevat liittymään myös kasvojen ja purennan kehitys ja purentavirheiden – varsinkin horisontaalisen ylipurennan – hoito. Kliinisessä osuudessa keskitytään tarkemmin potilaan hoitoon. Tähän kuuluu muun muassa anamneesi, kliinistä tutkimista, kefalometrisen analyysin tekemistä ja potilaan hoitamista.

Ortognaattinen kirurgia on hoitomuoto, jota käytetään vaikeiden luustollisten tai hammasperäisten purentavirheiden hoidossa. Hoitoon kuuluu pre- ja postoperatiivinen oikomishoito ja yhden tai molempien leukojen leikkaus. Hoidon toteuttaa erikoissairaanhoidon moniammatillinen tiimi. Ortognaattis-kirurgisen hoidon indikaatiot ovat useimmiten toiminnallisia. Purentavirheet voivat aiheuttaa mm. syömisvaikeuksia, kiputiloja sekä uniapneaa. Tutkimusten mukaan potilaat toivovat leikkauksen vaikuttavan edullisesti myös itsetuntoon ja kasvojen profiiliin. Vakavat komplikaatiot ovat hyvin harvinaisia, mutta moni potilas kärsii välittömästi leikkauksen jälkeen leuan alueen tuntopuutoksesta. Useimmiten tuntopuutokset ovat palautuvia. Hoitotyytyväisyys on kirjallisuuden mukaan hyvin korkeaa. Ortognaattis-kirurgisen hoidon ortodontia tehdään yleensä kiinteillä oikomiskojeilla. Viime aikoina oikomishoitoa on alettu tekemään myös irrotettavilla kalvoilla. Kalvoilla hampaiden asentoa voidaan muuttaa jonkin verran mutta menetelmän hoitotuloksista on vasta vähän laadukasta tutkimusnäyttöä. Kalvo-oikomista ei ole juurikaan käytetty ortognaattis-kirurgisten potilaiden hoidossa eikä vertailevia tutkimustuloksia löydy. Tutkielmassa on esitetty kaksi kirjallisuudesta löytynyttä potilastapausta, joissa kalvoja on käytetty osana ortognaattis-kirurgista hoitoa. Syventävään opinnäytetyöhön kuuluvan potilastapauksen avulla selvitin yhden potilaan kokemuksia ortognaattis-kirurgisesta hoidosta. Potilasta haastateltiin kahden kuukauden kuluttua leikkauksesta. Haastattelun avulla selvisi, että potilas oli erittäin tyytyväinen saamaansa hoitoon, vaikka hoito jatkuikin vielä. Hänen pääasiallinen hoitomotivaationsa oli terveydellinen, mutta hoidon vaikutukset kasvojen estetiikkaan olivat mieluisia. (183 sanaa)

Osteogenesis imperfecta on perinnöllinen sairaus, joka häiritsee tyypin I kollageenin muodostusta aiheuttaen näin luiden haurastumisen. Osalla tästä sairaudesta kärsivistä on myös dentinogenesis imperfectaksi luokiteltava hampaiden kehityshäiriö. Tässä tutkielmassa selvitetään osteogenesis imperfectan vaikutusta hampaiden kokoon tutkimalla hammaskaarten kipsivaloksia 37:ltä osteogenesis imperfectaa sairastavalta henkilöltä ja vertailemalla tuloksia terveeseen verrokkiryhmään. Kipsivaloksista mitattiin hampaiden mesio-distaalisuuntaista paksuutta sekä suulaen dimensioita. Mittaukset toteutettiin manuaalisesti työntötulkilla sekä digitaalisesti skannaamalla kipsivalokset ensin laserskannerilla ja tämän jälkeen mittaamalla digitaaliset mallit tietokoneella. Potilas- ja verrokkiryhmien mittaustulosten välisten erojen tilastollinen merkitsevyys testattiin t-testillä sekä Mann-Whitneyn U-testillä. Kahden eri mittaajan ja mittausmenetelmän mittaustulosten välisten erojen tilastollinen merkitsevyys testattiin t-testillä. Tulokset osoittivat, että osteogenesis imperfectaa sairastavilla henkilöillä hampaiden ja suuontelon koko on keskimäärin pienempi kuin terveillä ikä- ja sukupuolivakioiduilla verrokeilla. Ero oli selkein taka-alueen hampaistossa. Hampaiden pieni koko altistaa muun muassa avopurennalle, joka haittaa purennan toiminnallisuutta ja etualueella esiintyessään puhumista sekä hymyn estetiikkaa. Oikomishoidon näkökulmasta hampaiden pieni koko voi myös olla eduksi suuontelon ollessa pieni ja hampaille vapaana olevan tilan ollessa vähäinen. Tutkimuksen tarkoituksena on kyetä entistä paremmin diagnosoimaan ja hoitamaan osteogenesis imperfectaa sairastavien suun ja kasvojen alueen ongelmia. Lisäksi tutkielman tulosten perusteella voidaan arvioida manuaalisten ja digitaalisten hammaskoon mittausten keskinäistä vastaavuutta vertailemalla näitä toisiinsa. Tätä tietoa voidaan mahdollisesti käyttää hyväksi digitaalisten menetelmien yleistyessä myös hammaslääketieteessä.

Introduction: Many studies, globally, have aimed at elucidating reasons to choose a career in dentistry. The most common motives found are reasonable working hours and aspiration to help. The aim of this study was to explore whether eventual past personal experience of orthodontic treatment and particularly the interpersonal skills of the treating orthodontist are of significance in this respect. Materials and methods: An electronic questionnaire, consisting of multiple choice and descriptive questions about dental history and experiences in dental care, was sent to dental and, as controls, psychology students within the same Faculty of Medicine, University of Helsinki, Finland. The answers between the two groups were compared and differences tested statistically. Results: The questionnaire was answered by 143 (46.0%) dental students and 94 (17.6%) psychology students. Dental students, compared to psychology students, had more positive views of their dentition and dental treatment in general (P=0.000). Among participants, 47.9% of dental students and 57.4% of psychology students had received orthodontic treatment. Of those, dental students had perceived their orthodontic treatment as less painful (P=0.001) and less uncomfortable (P=0.000) than psychology students. Moreover, dental students reported more often experiences of orthodontist taking into account their situation in life during treatment (P=0.011), and gave more positive descriptions of the orthodontist’s interpersonal skills (P=0.031). Conclusions: Dental students, compared to psychology students, had statistically significantly more positive personal experiences related to dentistry and orthodontics, supporting our hypothesis that positive experiences with orthodontic treatment likely increases the probability of choosing dentistry as the future career.