Browsing by Subject "patologia"

Alpakoiden ja laamojen määrä Suomessa on lisääntynyt viime vuosina ja niitä päätyy eläinlääkäreiden potilaiksi yhä useammin. Tämän alkuperäistutkimuksen sisältävän lisensiaatin tutkielman tavoitteena oli selvittää kyselytutkimuksen ja ruumiinavaustilastojen avulla Suomessa asuvien alpakoiden ja laamojen terveystilannetta sekä yleisimmin esiinty-viä sairauksia sekä loishäätökäytäntöjä. Sisäloislääkeresistenssi on kamelieläimillä lisääntyvä ongelma ja säännölli-sesti ilman ulostenäytetutkimuksia tehtäviä loishäätöjä tulisi välttää. Tutkimustietoa alpakoiden ja laamojen sairauk-sista löytyy vielä suhteellisen vähän ja iso osa julkaistuista artikkeleista on yksittäisiä tapausselostuksia. Tutkimusta varten suunniteltiin kyselylomake, joka lähetettiin kamelieläinten omistajille. Kyselytutkimukseen vastasi 43 kamelieläinten omistajaa, joiden omistuksessa on yhteensä 446 alpakkaa ja laamaa. Lisäksi aineistona käytettiin Elintarviketurvallisuusvirastossa eli Evirassa ja Helsingin yliopiston patologian laitoksella vuosina 2006-2017 avattujen alpakoiden ja laamojen avaustuloksia. Avattuja eläimiä oli yhteensä 73. Aineistoa käsiteltiin Microsoft Office Excel 2016 -taulukkolaskentaohjelmalla. Suomessa kamelieläintilat ovat kooltaan suhteellisen pieniä ja pito-olosuhteet sekä ruokintatavat vaihtelevat tiloittain. Suurimmalla osalla tiloista oli alpakoiden ja laamojen lisäksi muitakin koti- tai tuotantoeläimiä. Eläinlääkärin apua tar-vitaan keskimäärin tiloilla harvoin. Kyselytutkimuksen mukaan sairauksista eniten esiintyi ruoansulatuskanavan sai-rauksia ja ihosairauksia. Yksittäisistä sairauksista eniten esiintyi ruokatorventukoksia, ulkoloisia, karvanlähtöä, ripulia ja hampaaseen kohdistuneita vammoja. Ruumiinavauksissa verenkiertoelimistön sairauksia oli eniten ja ruoansula-tuskanavan sairauksia toiseksi eniten. Yksittäisistä sairauksista keuhkotulehduksien ja nääntymisen määrät korostu-vat. Vastasyntyneillä yleisimmät kuolinsyyt olivat nääntyminen ja verenmyrkytys sekä erilaiset kehityshäiriöt. Vieroi-tusiässä olevien yleisimmät kuolinsyyt olivat nääntyminen ja keuhkotulehdukset. Suurin osa tiloista tekee edelleen sisäloishäädön kerran vuodessa ilman tutkimuksia. Sisäloishäädöt tehtiin ulostenäytetutkimusten perusteella lähes kolmasosalla tiloista. Ylipäätään ulostenäytetutkimuksia oli tehty noin puolella tiloista jossakin vaiheessa. Kyselytutkimuksessa ja ruumiinavaustilastoissa iso osa sairauksista on yksittäisillä eläimillä esiintyviä. Joidenkin sai-rauksien osuus tutkimuksessa korostui ja tutkimuksen tuloksista on apua sekä eläinlääkäreille että kamelieläinten omistajille ennaltaehkäiseviä hoitoja suunniteltaessa. Kirjallisuuskatsaus tarjoaa tiiviin paketin yleisimmin esiintyvistä sairauksista ja tarjoaa eläinlääkäreille apua kamelieläinten hoitamisessa. Tutkimuksen avulla pystyttiin selvittämään yleisimmin esiintyviä sairauksia ja kuolinsyitä kamelieläimillä. Kyselytutkimuksessa tulosten tulkintaa hankaloittaa se, että omistajat eivät välttämättä muista kaikkien sairauksien esiintymistä tarkasti eikä kaikkia sairauksia ole välttämättä diagnosoitu eläinlääkärin toimesta. Tutkimuksesta olisi ehkä ollut enemmän hyötyä, mikäli ruumiinavaustiedoissa oli-sivat olleet saatavilla kaikista eläimistä ikä, sukupuoli, kuolintapa ja omistajan tai eläinlääkärin antamat esitiedot ja mahdolliset hoitotiedot eläimestä. Kamelieläinten sairaudet vaatisivat lisää tutkimusta ja Suomessa etenkin tarkempi loistilanteen tutkiminen olisi tarpeen.

Aiempien tutkimusten mukaan jopa 60–80 %:lle yli 4-vuotiaista kaninaaraista kehittyy kohtumuutos, joka on useimmiten adenokarsinooma tai endometriumin hyperplasia. Kohtumuutoksia voidaan ennaltaehkäistä kohdunpoisto- eli sterilisaatioleikkauksella. Suomalaisten kaninaaraiden kohtumuutoksia ei ole tutkittu aiemmin kattavasti. Tämän tutkielman tavoitteena oli selvittää, millaisia kohtumuutoksia eri-ikäisillä, erirotuisilla ja eri jalostuskäyttöisillä suomalaisilla kaninaarailla esiintyy, ja verrata tuloksia kirjallisuuteen. Hypoteesina oli, että kohtumuutokset ovat yleisiä suomalaisilla kaninaarailla ja yleisimmät kohtumuutokset ovat adenokarsinooma ja endometriumin hyperplasia. Kyseessä oli sokkoutettu poikittaistutkimus, jonka aineistoksi kerättiin 01.09.2014–30.11.2015 välisenä aikana 125 kaninaaraan kohtunäytettä suomalaisilta eläinlääkäreiltä, tuotantokanikasvattajilta ja yksityishenkilöiltä kanin sterilisaatioleikkauksen tai eutanasian yhteydessä. Kaninomistajilta kerättiin esitietolomakkeella tietoa kanin iästä, rodusta ja jalostuskäytöstä. Kohtunäyte fiksoitiin heti näytteenoton jälkeen 10-prosenttiseen formaliiniin ja toimitettiin Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisen tiedekunnan patologian osastolle. Kohtu tutkittiin ensin makroskooppisesti. Sitten siitä leikattiin näytteet kudoskasetteihin, jotka valettiin parafiiniin. Parafiiniblokista leikattiin neljän mikrometrin paksuinen leike, joka värjättiin hematoksyliini-eosiini (HE) -värjäyksellä ja mikroskopoitiin. Lopuksi patologiset tutkimustulokset ja esitietolomakedata yhdistettiin. Aineistoa käsiteltiin Microsoft Excel -taulukkolaskentaohjelmalla ja IBM SPSS Statistics 23 -ohjelmalla. Yhteensä 125 kaninaaraasta 55 kanilla (44 %) todettiin 94 kohtumuutosta. Kanilla oli samanaikaisesti 1–4 kohtumuutosta. Kasvainmuutoksia esiintyi 24 kanilla (24/55 = 44 %). Yleisin kohtukasvain oli adenokarsinooma (n = 20; 36 %). Muita kasvaimia olivat adenooma (n = 4), karsinooma in situ (n = 1), leiomyooma (n = 1) ja leiomyosarkooma (n = 1). Ei-kasvainmaisia muutoksia esiintyi 52 kanilla (52/55 = 95 %). Yleisin ei-kasvainmainen muutos oli endometriumin hyperplasia (n = 42; 76 %). Muita ei-kasvainmaisia muutoksia olivat polyyppi (n = 7), adenomyoosi (n = 6), hydrometra (n = 5), seroosakysta (n = 3), granulomatoottinen tulehdus (n = 1), osseus metaplasia (n = 1), pyometra (n = 1) ja Wolffin tiehyen kysta (n = 1). Jopa 70–100 %:lla yli 4–6-vuotiaista kaninaaraista todettiin tässä tutkimuksessa kohtukasvain. Ei-kasvainmainen muutos todettiin ainakin joka toisella yli 1-vuotiaalla kaninaaraalla. Kohtumuutoksia todettiin sekä risteytyskaneilla että rotukaneilla 14 eri rodussa. Kohtumuutosten esiintyvyys oli jalostuskäyttöisillä kaneilla noin kaksinkertainen ei-jalostuskäyttöisiin kaneihin verrattuna. Tulos oli hypoteesien ja kirjallisuuden mukainen. Näin ollen kohtumuutokset ovat yleisiä suomalaisilla kaninaarailla. Tämän tutkielman myötä Suomessa otettaneen käyttöön uusi hoitosuositus ovariohysterektomian käyttämisestä kaninaaraiden kohtumuutosten ennaltaehkäisynä. Ovariektomia saattaa olla riittävä kohtumuutosten ennaltaehkäisykeino vain alle 6,5-kuisille kaninaaraille.

Tutkimuksessa havainnointiin HUS Syöpäkeskuksessa vuosina 2008–2017 ihomelanooman diagnoosin saaneiden potilaiden seurantaa, taudin uusiutumista ja selviytymistä. Potilaiden tietoja kerättiin vuoden 2019 syyskuuhun saakka. Tutkimuksen tarkoituksena oli havainnoida HUS Syöpäkeskuksessa hoidettujen potilaiden ihomelanoomadiagnooseja, tapahtunutta seurantaa ja sen ominaisuuksia. Tutkimus analysoi seurannan eri vaiheita ja uusiutuman diagnostiikkatapoja. HUS Syöpäkeskuksessa hoidettiin 808 mainittuina vuosina diagnosoitua melanoomapotilasta, joista 783 saatiin kerättyä levinneisyysluokittelun mahdollistava määrä tietoa. Levinneisyysasteen III ihomelanoomissa potilaiden keski-ikä oli 60 vuotta ja potilaista 59 % oli miehiä. Evakuaatiotoimenpide tehtiin diagnoosivaiheessa näissä taudeissa 74 prosentille. Uusiutuvista levinneisyysasteen III ihomelanoomista suurin osa oli alaluokkaa IIIC. TT-tutkimus havaitsi luokan III ihomelanoomien kaikista uusiutumista lähes puolet ja sen hyöty korostui systeemisissä uusiutumissa. Levinneisyysasteen IIIC ensimmäisistä uusiutumista suurin osa havaittiin ensimmäisenä seurantavuotena, kun taas IIIA potilailla uusiutumia todettiin suhteellisesti enemmän toisena seurantavuotena ja IIIB potilailla toisena ja kolmantena seurantavuotena. Systeemisten uusiutumien osuus oli 41 %, joista merkittävä osa ilmeni jo ensimmäisenä seurantavuotena. Systeemiset ensimmäiset uusiutumat esiintyivät keskimäärin noin puoli vuotta myöhemmin kuin paikalliset ja ne ilmaantuivat tasaisemmin kahden ensimmäisen seurantavuoden aikana. Tulokset sekä viisivuotisseurannassa että kokonaisselviytymisestä vuosien 2008–2019 aikana vastaavat suuruusluokaltaan AJCC8-luokituksen elossaololukuja. Selviytymisen havaittiin myös heikkenevän odotetusti riskiluokan mukaan. Eri alaluokkien ennusteet taudin uusiutumisen toteamisen jälkeen olivat samansuuntaisia. Tutkimus havainnollistaa HUS-alueen levinneisyysasteen III potilaiden seurannan toteutumista ja sen eri osa-alueiden diagnostista merkittävyyttä havaita uusiutumia tässä potilasryhmässä. Melanoomapotilaista ei ole vielä kattavaa rekisteriä HUS-alueella eikä kansallisella tasolla. Tutkimus vastaa osaltaan tähän puutteeseen ja tarjoaa tietoa melanooman esiintymisestä ja ennusteesta kotimaisten hoitosuositusten valossa. Tätä tietoa voidaan jatkossa käyttää arvioitaessa melanoomapotilaiden hoidon tehokkuutta ja seurannan tarpeita Suomessa. Avainsanat: Melanoma / Diagnostic imaging; Melanoma / Pathology; Follow-Up Studies; Neoplasm Recurrence; Population Surveillance, Prognosis, Posoperative Period

Siniketuilla esiintyy oma parvoviruslaji, jonka rakenne ja DNA muistuttavat kissan parvovirusta (FPV). FPV-kaltaiseen (FPV-like) virusryhmään kuuluvat FPV:n ja siniketun parvoviruksen (BFPV) lisäksi koiran parvovirus, minkin enteriittivirus ja supikoiran parvovirus. Edellä mainitut parvovirukset aiheuttavat kohde-eläinlajissaan samankaltaisia oireita ja patologisia muutoksia. Parvovirukset infektoivat vilkkaasti jakautuvia soluja, kuten immuunipuolustuksen valkosoluja ja suolen epiteelisoluja. Tämän vuoksi parvovirukset aiheuttavat valkosolujen vähentymistä (leukopenia) ja veristä ripulia, jotka voivat pahimmillaan olla kuolemaan johtavia varsinkin nuorilla eläimillä. Parvovirus-infektio voi aiheuttaa akuutin vakavan kuolioivan verenvuotoisen ohutsuolen tulehduksen, lymfaattisen kudoksen surkastumisen ja/tai luuytimen harventuman. Tiineydenaikana saatu parvovirusinfektio voi puolestaan johtaa sikiön pikkuaivojen hypoplasiaan tai aborttiin. BFPV on yksi tärkeimmistä virustautien aiheuttajista suomalaisilla sinikettutiloilla. BFPV vaikuttaa sinikettujen terveyteen ja hyvinvointiin ja sen on lisäksi todettu liittyvän lisääntymisongelmiin, mikä vaikuttaa syntyvien pentujen määrään ja siten turkistarhan taloudelliseen kannattavuuteen. BFPV kuten muutkin parvovirukset leviävät helposti eläimestä toiseen, ja virus on erittäin kestävä ympäristössä. Rokotteet ovat tehokkain ja taloudellisin keino vaikuttaa tautien esiintyvyyteen. Tällä hetkellä ei ole olemassa siniketuille spesifistä rokotetta BFPV:ta vastaan, joten niiden rokottamisessa käytetään minkkien MEV:ta vastaan kehitettyä rokotetta. Tämä lisensiaatintyö käsittää kirjallisuuskatsauksen tärkeimmistä lihansyöjillä esiintyvistä parvoviruksista. Kokeellisessa osassa tutkittiin BFPV:n esiintymistä PCR-menetelmällä ja sekvensoimalla sinikettujen ulosteessa. Lisensiaatin tutkielman hypoteesi on, että tutkituista sinikettujen ulosteista todetaan siniketun parvovirusta. Kokeessa tutkittiin 32 ulostenäytettä, joista 25 oli positiivisia parvovirukselle PCR-menetelmällä. Sanger-menetelmällä sekvensoitiin positiiviset näytteet ja 13 näytteessä saatiin parvoviruksen DNA sekvenssejä. Näiden DNA-sekvenssit olivat 98 %:sti yhtenäisiä FPV:n DNA:n kanssa. Sinikettujen ulostenäytteestä eristetty DNA on siten todennäköisesti BFPV:n DNA:ta.

Nautojen hengitystieinfektiot aiheuttavat merkittäviä tuotannonmenetyksiä karjataloudelle ja vaikuttavat heikentävästi nautojen terveyteen ja hyvinvointiin ympäri maailmaa. Nautojen hengitysteitä infektoivia viruksia on eristetty lukuisia. Osalla näistä viruksista on todettu selkeä rooli hengitystiesairauksien synnyssä, mutta joidenkin virusten taudinaiheutuskyvystä ja merkityksestä hengitystieoireiden aiheuttajana tiedetään vielä vähän. Monien nautojen hengitysteissä esiintyvien viruksien on todettu altistavan bovine respiratory disease- eli BRD-kompleksille. Suomessa tutkimusta nautojen hengitystievirusten esiintymisestä on tehty vähäisesti. Tämän tutkielman kirjallisuuskatsauksessa esitellään Suomessa ja muualla maailmassa esiintyviä nautojen hengitystieviruksia sekä niiden aiheuttamia patologisia muutoksia hengitysteissä. Lisäksi tässä tutkimuksessa pystytettiin PCR-menetelmä naudan adeno-, herpes- ja parvovirusten toteamiseksi keuhkokudosnäytteistä, sekä tutkittiin näiden virusten esiintymistä raadonavaustutkimuksissa ja teurastamolla kerätyissä nautojen keuhkokudosnäytteissä. Nykyisten tutkimusmenetelmien ansiosta virusten eristäminen on entistä helpompaa. Ruokaviraston rutiinidiagnostiikkaan kuuluvassa hengitystietutkimuspaketissa on virusten osalta mukana naudan respiratory syncytial-, korona-, ja parainfluenssa-3-viruksen osoitus. Nautojen hengitysteitä infektoivia viruksia on kuitenkin muitakin, kuten adeno-, herpes- ja parvovirukset, joille ei ole käytössä rutiinidiagnostiikkaa. Tässä tutkimuksessa mukana oli Helsingin Yliopiston eläinlääketieteelliseen tiedekuntaan raadonavaustutkimukseen lähetettyjen nautojen keuhkokudosnäytteitä (18 kpl), opetus- ja tutkimuskäyttöön lahjoitetun naudan keuhkokudosnäyte (1 kpl) sekä suomalaiselta nautateurastamolta kerättyjä keuhkokudosnäytteitä (11 kpl). Raadonavaustutkimuksessa kerätyistä näytteistä käytettävissä oli myös esitiedot sekä makroskooppisen että histopatologisen tutkimuksen tulokset, joiden avulla arvioitiin viruslöydöksen merkitystä taudinaiheuttajana. Osa PCR-menetelmällä monistetuista lopputuotteista analysoitiin myös agaroosigeelielektroforeesilla. Kaikkien tutkittujen virusten perimää todettiin näytteissä. Viruslöydös todettiin yli puolessa tutkituista näytteistä ja viruksia todettiin sekä raadonavaustutkimuksessa että teurastamolta kerätyissä näytteissä. Eniten näytteissä todettiin adenovirusta, mikä olikin oletettavaa aiempien suomalaisten tutkimustulosten perusteella. Myös parvo- ja herpesvirusta todettiin näytteissä. Naudan parvo- ja herpesvirusten esiintymisestä Suomessa ei ole olemassa aiempaa tutkimustietoa, lukuun ottamatta Ruokaviraston naudan herpsevirus-1.1-vasta-aineseurantaa. Tämän tutkimuksen viruslöydöksistä ei voitu päätellä, mikä löydetyn viruksen alatyyppi on kyseessä tai onko kyseinen virus aiheuttanut naudalle oireita tai eläimillä todetut patologiset muutokset, jolloin löydösten kliinistä merkitystä ei voitu arvioida.