Browsing by Subject "penisilliiniresistenssi"

Staphylococcus aureus on lehmän tartunnallisista utaretulehduspatogeeneista merkittävin. Kliininen utaretulehdus on yleisin poikimisen yhteydessä ja ensimmäisten laktaatioviikkojen aikana. S. aureus -utaretulehdus on hankala hoitaa bakteerin useista virulenssitekijöistä johtuen. Tärkein S. aureuksen virulenssitekijöistä on bakteerin tuottama entsymaattinen beetalaktamaasi, joka voi tuhota penisilliiniryhmän antibiootin beetalaktaamirenkaan ja inaktivoida antibiootin. Penisilliiniresistenttien S. aureus -kantojen osuus utaretulehdusta aiheuttavista kannoista on lisääntynyt. Jos resistenttejä tapauksia aletaan hoitaa, ne ovat hankalia, koska indikaatioon sopivia, tehokkaita injektiovalmisteita ei ole Suomessa markkinoilla. Intramammaarihoidossa tulisi käyttää antibiootteja, jotka imeytyvät ja jakautuvat tasaisesti koko utareen alueelle. Sopivia antibiootteja ovat heikot emäkset tai muut antibiootit, jotka ovat utareessa suurelta osin ionisoitumattomassa muodossa. Intramammaarihoidon ongelmana akuutissa S. aureus -mastiitissa ovat tukkiutuneet maitotiehyet ja mikroabskessit, jotka yhdessä estävät lääkeaineen jakautumisen koko utareen alueelle. Yleishoidossa onnistumisen edellytyksenä on lääkeaineen kulkeutuminen verenkierrosta maitoon. Parhaiten maitoon siirtyvät lipidiliukoiset, veren proteiineihin sitoutumattomat ja ionisoitumattomat lääkeaineet. Yhdistelmähoito perustuu käsitykseen, että antibiootti-infuusio tavoittaa bakteerit utareen suuremmista maitotiloista sekä -tiehyistä ja antibiootti-injektio tehoaa synergisesti syvemmällä kudoksessa oleviin bakteereihin. Tämän työn tarkoituksena oli selvittää yhdistelmähoidon tehoa S. aureuksen aiheuttaman utaretulehduksen hoidossa sekä testata amoksisilliini-klavulaanihappo -yhdistelmän ja kloksasilliinin tehoa mastiitin hoidossa silloin, kun taudinaiheuttajana on beetalaktamaasipositiivinen S. aureus. Vertailuryhmä, joka käsitti beetalaktamaasinegatiivisten S. aureus -kantojen aiheuttamia mastiitteja hoidettiin bentsyylipenisilliinillä. Tutkimus tehtiin vuosina 1993-1997 Helsingin yliopiston Hautjärven (nyk. Saaren) yksikön praktiikka-alueen potilasmateriaalista. Aineisto koostui yhteensä 118 lehmän, 153 neljänneksen laktaatiokaudella hoidetusta akuutista utaretulehduksesta. Hoito perustui in vitro -herkkyysmäärityksiin. Bentsyylipenisilliinillä hoidettiin yhdistelmähoitona 88 neljännestä, amoksisilliini-klavulaanihappo -yhdistelmällä yhdistelmähoitona 28 neljännestä ja yleishoitona 12 neljännestä. Kloksasilliinilla hoidettiin intramammaarihoitona 25 neljännestä. Hoitotuloksia kontrolloitiin 2 ja 4 viikon kuluttua viimeisestä hoidosta. Hoidon onnistumista arvioitiin lehmän kliinisellä tutkimuksella, maidon bakteriologisella tutkimuksella sekä määrittämällä maidosta soluluku ja NAGaasi-aktiivisuus. Penisilliiniherkän kannan aiheuttamassa mastiitissa bakteriologinen parantumisprosentti yhdistelmähoidolla oli 65,9% ja penisilliiniresistentin kannan aiheuttamassa mastiitissa 21,4%. Amoksisilliini-klavulaanihappo -yhdistelmällä bakteriologinen parantumisprosentti koko aineistossa oli 15,0% ja kloksasilliinilla 20,0%. Tilastolliset erot eri hoitoryhmien parantumistulosten välillä olivat merkitseviä.

Stafylokokit ovat yleisimmät utaretulehduksen aiheuttajat naudalla. Koagulaasipositiivinen Staphylococcus aureus on perinteisesti käsitelty erikseen ja koagulaasinegatiiviset stafylokokit (KNS) yhtenä ryhmänä. Utaretulehdusta aiheuttavia KNS-lajeja on useita ja ne eroavat toisistaan taudinaiheutuskyvyltään, epidemiologialtaan ja mikrobilääkeresistenssiltään. Mikrobilääkkeitä käytetään bakteeritulehduksien hoitamiseen. Bakteerien resistenssi mikrobilääkkeille on maailmanlaajuinen ongelma ja vaikeuttaa infektioiden hoitamista eläimillä ja ihmisillä. Stafylokokeilla yleisin mikrobilääkeresistenssi on beetalaktamaasin tuottoon perustuva penisilliiniresistenssi. Penisilliini on Suomessa yleisin eläinlääkintään myytävä mikrobilääke ja sitä suositellaan penisilliiniherkkien stafylokokkien aiheuttamien utaretulehduksien hoitamiseen. Stafylokokit ovat yleisiä taudinaiheuttajia myös ihmisillä. Lähikontaktissa stafylokokit voivat siirtyä nautojen ja ihmisten välillä. Metisilliiniresistentit stafylokokit, kuten MRSA (metisilliiniresistentti Staphylococcus aureus) ja MRSE (metisilliiniresistentti Staphylococcus epidermidis), voivat naudalla esiintyessään muodostaa uhan myös ihmisten terveydelle. Stafylokokkibakteerit voivat mahdollisesti toimia resistenssigeenien reservuaarina. Monet resistenssigeenit voivat siirtyä stafylokokeilla bakteerikannasta toiseen, stafylokokkilajista toiseen sekä myös stafylokokkien ja muiden bakteerisukujen välillä. Tähän lisensiaatintutkielmaan sisältyy kirjallisuuskatsaus ja tutkimusosuus. Kirjallisuuskatsauksessa perehdytään aiempiin tutkimuksiin utaretulehdusmaidosta eristettyjen stafylokokkien mikrobilääkeresistenssistä Suomessa ja maailmalla sekä penisilliiniresistenssin mekanismeihin ja penisilliiniresistenssin toteamiseen stafylokokki-isolaateilta. Tutkimusosuudessa tavoitteena oli selvittää Suomessa vuonna 2017 otetuista utaretulehdusmaitonäytteistä eristettyjen stafylokokkien mikrobilääkeresistenssi sekä KNS-isolaattien lajijakauma. Lisäksi tavoitteena oli tilastollisten analyysien avulla arvioida kaupallisella PCR-testillä (PathoProof™ Mastitis PCR Complete-16 Assay, Thermo Fisher Scientific, Waltham, Yhdysvallat) todetun blaZ-geenin sekä kiekkodiffuusiomenetelmällä todetun ilmiasullisen penisilliiniresistenssin välistä yhteyttä. Stafylokokkilajien tunnistamiseen käytettiin massaspektrometristä MALDI-TOF MS -menetelmää (Bruker Maldi Biotyper, Bruker Daltonics Scandinavia AB, Solna, Ruotsi). Mikrobilääkeherkkyys tutkittiin kiekkodiffuusiomenetelmällä. Tilastollisissa analyyseissä beetalaktamaasigeenin ja ilmiasullisen penisilliiniresistenssin yhteydestä käytettiin McNemarin-testiä ja Kappa-arvoa. Yleisimmät maitonäytteistä eristetyt KNS-lajit olivat S. epidermidis, Staphylococcus simulans, Staphylococcus haemolyticus ja Staphylococcus chromogenes. Yleisin mikrobilääkeresistenssi oli penisilliiniresistenssi. S. aureus -isolaateista noin 11 % ja KNS-isolaateista noin 30 % oli resistenttejä penisilliinille. S. aureus -isolaateilla penisilliiniresistenssiä esiintyi vähemmän ja KNS-isolaateilla lähes saman verran kuin aiemmissa tutkimuksissa Suomessa. KNS-lajien välillä oli suuria eroja penisilliiniresistenssin yleisyydessä. Eniten penisilliiniresistenttejä isolaatteja esiintyi S. epidermidis -lajissa. S. aureus -isolaateista 3 % ja KNS-isolaateista 10 % oli resistenttejä oksasilliinille. Kefoksitiiniresistenttejä isolaatteja esiintyi vähemmän kuin oksasilliiniresistenttejä isolaatteja. Resistenssi muita tutkittuja mikrobilääkkeitä kohtaan oli vähäistä. PCR-menetelmällä blaZ-geenin kantajiksi todettujen S. aureus- ja KNS-isolaattien lukumäärät erosivat tilastollisesti merkitsevästi kiekkodiffuusiomenetelmällä penisilliiniresistenteiksi todettujen isolaattien lukumäärästä. Negatiivisten tulosten yhtenevyys oli parempi kuin positiivisten. PCR-testissä blaZ-geenin kantajiksi todetuista S. aureus -isolaateista puolet ja KNS-isolaateista kolmasosa oli penisilliiniherkkiä kiekkodiffuusiomenetelmässä.