Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by Subject "performatiivi"

Sort by: Order: Results:

  • Kauppila, Leena (2022)
    Tässä tutkielmassa tutkin yksityisten henkilöiden välistä anteeksiantotilannetta sekulaarisesta näkökulmasta käyttäen tutkimusmetodina filosofista tekstianalyysimenetelmää. Anteeksiannosta tulee ajankohtaista silloin, kun kahden henkilön välillä on tapahtunut teko, jolloin toisen käytös on loukannut joko henkisesti tai fyysisesti toista osapuolta. Anteeksianto on teko, jolla on mahdollista korjata osapuolten rikkoutuneet välit. Tutkimukseni tarkoitus on tarkastella, millaisia asioita on tapahduttava, jot-ta anteeksianto saavuttaa tavoitteensa ja rikkoutuneet välit palaavat jälleen sopuisiksi. Tukeudun Charles L. Griswoldin näkemykseen anteeksiannosta vastavuoroisena tapahtumana. Hänen anteeksiantajalle ja anteeksipyytäjälle asettamat käyttäytymistä koskevat ehdot ovat olennainen osa tutkimukseni sisältöä. Anteeksipyynnön on tapahduttava loukkaajan toimesta ja vain loukatun on mahdollista hyväksyä anteeksipyyntö ja antaa anteeksi. Loukkaajan on sitouduttava tietynlaiseen toimintaan, jotta hänen anteeksipyyntönsä voidaan hyväksyä. Loukkaajan on esimerkiksi kaduttava tekoaan, luvattava muuttaa käytöstään jatkossa sekä osoitettava kunnioittavansa loukattua henkilöä. Loukatun on puolestaan luovuttava kaunasta ja nähtävä loukkaaja uudessa valossa, erillisenä tehdystä teosta. Sosiaalisissa suhteissa molemminpuolinen kunnioitus on välttämätöntä. Anteeksianto mainitaan myös John L. Austinin puheaktiteoriassa. Austin jaottelee sanojen lausumiset konstatiiveihin ja performatiiveihin. Konstatiiveille ominaista on olla joko tosia tai epätosia toteamuksia, kun taas performatiivit, kuten anteeksipyyntö ja -anto, ovat sanojen lausumisten lisäksi sanoilla tekemistä. Onnistuessaan anteeksianto ja -pyyntö vapauttaa loukatun kaunasta ja loukkaajan syyllisyydestä. Performatiivisille teoille Austin määritteli kuusi luontumisehtoa, joiden tulisi toteutua, jotta teko voidaan katsoa luontuneen. Mikäli jokin ehto ei toteudu, teon katsotaan kompastuvan, jolloin se joko epäonnistuu kokonaan tai onnistuu vilpillisesti. Tutkimuksessani yhdistän Griswoldin määritelmät anteeksiannon ja -pyynnön ehdoista Austinin performatiiveille asettamiin luontumisehtoihin. Austinin performatiivilausumilta edellyttämä vakavuus on nähtävillä Griswoldin anteeksiannolle määrittelemistä ehdoista ja puolestaan Griswoldin anteeksiannon sisältämät ehdot ovat nähtävillä Austinin luontumisehdoista. Anteeksianto performatiivina yhdistettynä vastavuoroiseen anteeksiantoon antaa mahdollisuuden tarkastella, millaisia ehtoja anteeksianto edellyttää voidakseen onnistua.
  • Kauppila, Leena (2022)
    Tässä tutkielmassa tutkin yksityisten henkilöiden välistä anteeksiantotilannetta sekulaarisesta näkökulmasta käyttäen tutkimusmetodina filosofista tekstianalyysimenetelmää. Anteeksiannosta tulee ajankohtaista silloin, kun kahden henkilön välillä on tapahtunut teko, jolloin toisen käytös on loukannut joko henkisesti tai fyysisesti toista osapuolta. Anteeksianto on teko, jolla on mahdollista korjata osapuolten rikkoutuneet välit. Tutkimukseni tarkoitus on tarkastella, millaisia asioita on tapahduttava, jot-ta anteeksianto saavuttaa tavoitteensa ja rikkoutuneet välit palaavat jälleen sopuisiksi. Tukeudun Charles L. Griswoldin näkemykseen anteeksiannosta vastavuoroisena tapahtumana. Hänen anteeksiantajalle ja anteeksipyytäjälle asettamat käyttäytymistä koskevat ehdot ovat olennainen osa tutkimukseni sisältöä. Anteeksipyynnön on tapahduttava loukkaajan toimesta ja vain loukatun on mahdollista hyväksyä anteeksipyyntö ja antaa anteeksi. Loukkaajan on sitouduttava tietynlaiseen toimintaan, jotta hänen anteeksipyyntönsä voidaan hyväksyä. Loukkaajan on esimerkiksi kaduttava tekoaan, luvattava muuttaa käytöstään jatkossa sekä osoitettava kunnioittavansa loukattua henkilöä. Loukatun on puolestaan luovuttava kaunasta ja nähtävä loukkaaja uudessa valossa, erillisenä tehdystä teosta. Sosiaalisissa suhteissa molemminpuolinen kunnioitus on välttämätöntä. Anteeksianto mainitaan myös John L. Austinin puheaktiteoriassa. Austin jaottelee sanojen lausumiset konstatiiveihin ja performatiiveihin. Konstatiiveille ominaista on olla joko tosia tai epätosia toteamuksia, kun taas performatiivit, kuten anteeksipyyntö ja -anto, ovat sanojen lausumisten lisäksi sanoilla tekemistä. Onnistuessaan anteeksianto ja -pyyntö vapauttaa loukatun kaunasta ja loukkaajan syyllisyydestä. Performatiivisille teoille Austin määritteli kuusi luontumisehtoa, joiden tulisi toteutua, jotta teko voidaan katsoa luontuneen. Mikäli jokin ehto ei toteudu, teon katsotaan kompastuvan, jolloin se joko epäonnistuu kokonaan tai onnistuu vilpillisesti. Tutkimuksessani yhdistän Griswoldin määritelmät anteeksiannon ja -pyynnön ehdoista Austinin performatiiveille asettamiin luontumisehtoihin. Austinin performatiivilausumilta edellyttämä vakavuus on nähtävillä Griswoldin anteeksiannolle määrittelemistä ehdoista ja puolestaan Griswoldin anteeksiannon sisältämät ehdot ovat nähtävillä Austinin luontumisehdoista. Anteeksianto performatiivina yhdistettynä vastavuoroiseen anteeksiantoon antaa mahdollisuuden tarkastella, millaisia ehtoja anteeksianto edellyttää voidakseen onnistua.
  • Enqvist, Pipsa (2017)
    Pro gradu -tutkielmassani pohdin vaikuttavaa puhetta ja vaikuttumisen tematiikkaa Mika Waltarin näytelmässä Gabriel tule takaisin! (1945). Erittelen näytelmää tekstinä sekä suhteessa draamakirjallisuuden lajiin että draaman rakenteellisiin lainalaisuuksiin. Kysyn tutkielmassani, mitä on vaikuttava puhe kohdenäytelmän kontekstissa? Kuka vaikuttavaa puhetta käyttää? Mitä erilaisia seurauksia vaikuttavan puheen käytöstä on? Miten vaikuttava puhe on yhteydessä näytelmän tilaan? Miten kohdenäytelmän tila muuttuu puheen vaikutuksesta? Ja vielä: kuka teoksessa vaikuttuu ja millä eri tavoilla? Vaikuttavan puheen analyysissä sovellan J.L. Austinin ajattelua kirjallisuuden tutkimukseen. Austin näkee osan kielellisistä lausumista tekoina, joissa jonkin asian sanominen on samaan aikaan asian tekemistä. Esimerkiksi lausuman “minä lupaan” sanominen on myös lupauksen tekemistä. Tällaisilla lausumilla on voimakas vaikutus vastaanottajaan. Tarkastelen kohdeaineistoni henkilöitä sekä vaikuttavan puheen käyttäjinä että puheesta vaikuttujina. Pohdin vaikuttavaa puhetta lisäksi yhteiskunnallisena ja sosiaalisena ilmiönä, joka kiteytyy erilaisiksi diskursseiksi. Teoksen toimintaa, käänteitä ja puheen kutoutumista juoneen tarkastelen farssin sekä tragikomedian lajiteorian valossa. Analysoin teoksen henkilöiden vaikuttumista myös esitysteorian ja katsojuuden näkökulmista. Esitän, että kohdeaineistoni päähenkilö, naimaton keski-ikäinen perijätär, Ulriika, seuraa näytelmän toisen henkilön, Gabrielin, toimintaa kuin esitystä vaikuttuen näkemästään. Ulriikan vaikuttuminen saa hänet näytelmässä myös kieltämään omat ihanteensa ja antamaan Gabrielille suuren summan rahaa. Ulriikan vaikuttuminen Gabrielin esityksestä vaikuttaa myös hänen toimintansa muutoksiin näytelmän kuluessa. Pohdin Gabrielin tekemien lupausten ja näiden lupausten rikkomista suhteessa Ulriikan toiminnan muutoksiin. Nivon analyysissani henkilöiden toiminnan ja toiminnan muutokset myös näytelmän kirjoittamisen ajalliseen kontekstiin ja yhteiskunnalliseen tilanteeseen.
  • Mikkelsson, Anni (2016)
    Tutkin pro gradu -tutkielmassani itseoppineiden teatteriohjaajien omaelämänkerrallista puhetta taiteilijaidentiteetin muotoutumisesta. Olen tutkimuksessani kiinnostunut siitä, kuinka taidekorkeakouluja käymättömät, itseoppineet teatteriohjaajat konstruoivat taiteilijaidentiteettinsä muotoutumisprosessia. Kysyn tutkimuksessani, miten taiteilijaidentiteetti ja sen muotoutuminen tulevat haastattelussa kerrotuksi? Kuinka taiteilijaidentiteetti elää, muuttuu ja liikkuu ohjaajien tarinoissa? Miten autodidaktit teatteriohjaajat kertovat koulutuksen poissaolosta suhteessa omaan taiteilijaidentiteettiinsä ja sen muodostumiseen? Lähtökohtani tutkimukselle on henkilökohtainen. Olen itse autodidakti teatteriohjaaja, joka ei ole opiskellut teatteriohjaamista taidekorkeakoulussa. Olen haastatellut tutkimukseeni viittä suomalaista itseoppinutta teatteriohjaajaa: Jussi Sorjasta, Miira Sippolaa, Heini Tolaa, Juha Hurmetta ja Sirkku Peltolaa. Olen toteuttanut haastattelut strukturoimattoman haastattelun menetelmällä. Hyödynnän aineistoni analyysissa Stuart Hallin identiteettiteoriaa ja Judith Butlerin performatiivisuuden teoriaa. Nämä teoriat luovat tutkimukselleni kuljeskelevan, alati muuttuvan identiteettikäsityksen, jonka avulla ymmärrän identiteetin prosessimaisena, muuttuvana ja tehtynä kudelmana. Käsitän aineistoni perusteella, että ammattiuran alkuvaiheissa kysymykset siitä, olenko minä ohjaaja, olenko minä ammattiohjaaja ja onko minusta ohjaajaksi ilmenevät itseoppineiden teatteriohjaajien taiteilijaidentiteetin problematiikassa. Myöhemmin kysymys identiteetistä muuttuu kysymykseksi siitä, minkälaista teatteria haluan tehdä ja miten. Hyvä, toivottava identiteetti ja identiteettipuhe tulevat puhutuiksi näkyviin paljolti liikkuvina ja muuttuvina, vaikka niihin konstruoidaan jonkin verran myös eri ajoissa kulkevaa samuutta, kuten omaa estetiikkaa. Teatteriohjaajaksi tuleminen piirtyy haastateltavieni puheissa monisyisenä prosessina. Kaikista tärkeimmäksi identiteetin kannalta määritellään oma sisäinen kokemus, mutta siihen ymmärretään vaikuttavan monet seikat, kuten ulkoinen palaute ja tunnustus. Teatteriohjaajan ja taiteilijan työhön konstruoidaan kuuluvaksi liikettä ja muutosta; paikallaan pysyminen konstruoidaan taiteilijaidentiteetille vahingolliseksi.