Browsing by Subject "perussuomalaiset"

Tässä maisterintutkielmassa tarkastellaan populismin toimintalogiikkaa ja siihen sisältyvää vastakkainasettelujen rakentamista kriittisen diskurssianalyysin keinoin. Tutkimusanalyysin lähtökohtana on oikeistopopulismin suhde feminismiin, ja tämän ilmeneminen Twitterissä. Tutkimusaineisto perustuu perussuomalaisten entisen puheenjohtajan Jussi Halla-ahon vuoden 2020 Twitter -julkaisuihin, joissa kritisoidaan feminismiä ja feministisiä toimijoita sekä näiden julkaisujen kommentteihin. Työn tutkimuskysymykset ovat: 1) Kuinka Jussi Halla-aho rakentaa vastakkainasetteluja feminismiä kohtaan Twitterissä? ja 2) Miten populismin logiikka ilmenee vastakkainasettelujen rakentamisessa? Tutkimusanalyysi pohjautuu ensisijaisesti Ernesto Laclaun diskursiivis-teoreettiseen näkemykseen populismista, jonka mukaan populismi tarkoittaa viholliskuvan rakentamista suhteessa määriteltyyn “toiseen”. Tutkielman tarkoitus on analysoida, kuinka populismin toimintalogiikkaa ymmärtämällä, voidaan havainnollistaa vastakkainasettelujen muodostumisen prosessia. Analysiin tarkoituksena on näin ollen läpivalaista Jussi Halla-ahon harjoittamaa poliittista viestintää Laclaun kuvaaman populismin logiikan viitekehyksessä. Analyysissa Halla-ahon julkaisuja ja niiden kommentteja tarkastellaan ennen muuta merkitysten liittämisen sekä hegemonian muodostamisen prosessien kautta. Analyysin perusteella voidaan todeta, että vastakkainasettelujen rakentuminen on noudattanut Laclaun kuvaamaa populismin logiikkaa. Halla-ahon feminismiin ja feministisiin toimijoihin kohdistamaa kritiikkiä analysoimalla, voidaan havaita, että Halla-aho pyrki tietoisesti liittämään näihin kohteisiin kriittisiä merkityksiä ja rakentamaan siten viholliskuvaa sekä muodostamaan vastakkainasetteluja. Halla-ahon viestit ovat aiheuttaneet kärjekästä ja kovasanaista kommentointia selkeästi sekä julkaisujen puolesta että niitä vastaan. Halla-ahoon ja tämän harjoittamaan viestintään kohdistetaan, myös voimakasta kritiikkiä kommenteissa. Aineistossa feminismi ei kuitenkaan saanut osakseen muita kuin kriittisiä määritelmiä, eikä Halla-ahon esittämiä määritelmiä pyritty kyseenalaistamaan. Kommenttikentässä kriittisten merkitysten liittämisen prosessi on sen sijaan tehostunut, sillä lukuisat kommentoijat ovat jatkaneet Halla-ahon käyttämien kriittisten merkitysten liittämistä feminismiä ja feministisiä toimijoita kohtaan. Analyysin kautta kuvataan, kuinka vastakkainasettelujen muodostumisessa on lopulta kyse poliittisesta vallanjaosta ja sen rakentumisesta diskursseissa. Sekä Jussi Halla-ahon sosiaalisen median julkaisut että feminismi edustavat tässä tutkielmassa ennen muuta esimerkkiparia, joiden kautta tarkastellaan populististen toimijoiden harjoittamaa vastakkainasettelujen rakentamista diskursiivis-performatiivisena toimintana.

Tässä tutkielmassa tarkastelen perussuomalaisten Suomen Uutisten jihad- ja islamaiheista uutisointia vuosina 2019 ja 2020. Pyrin diskurssianalyysin keinoin luomaan kuvan siitä, miten oikeistopopulistisen puolueen äänenkannattajana toimiva julkaisu käsittelee kyseisiä aiheita. Diskurssianalyysin avulla olen pyrkinyt erottelemaan aineistossa esiintyviä retorisia keinoja ja luomaan kokonaiskuvan siitä, millaista sosiaalista todellisuutta Suomen Uutiset pyrkii jihadin ja islamin osalta rakentamaan. Diskurssianalyysin lisäksi hyödynnän laadullista sisällönanalyysia, ja tutkimuskirjallisuutena toimivat erilaiset islamin ja median suhdetta tarkastelevat teokset ja tutkimukset. Perussuomalaiset on tullut tunnetuksi maahanmuuttokriittisenä ja islamvastaisena sekä paikoin jopa rasistisena puolueena. Vuoden 2011 vaalivoiton jälkeen puolueen kannatus on kasvanut, ja kyselytutkimusten mukaan se on hetkittäin noussut jopa suosituimmaksi puolueeksi. Vuonna 2015 puhjennut Euroopan pakolaiskriisi lisäsi erityisesti islamilaisilta alueilta tulevien pakolaisten määrää. Samoihin aikoihin tapahtui myös äärijärjestö ISISin nousu. Muun muassa nämä tapahtumat ovat osaltaan vaikuttaneet perussuomalaisten islamia koskevaan retoriikkaan. Tutkimusaineistosta käy ilmi kriittinen, paikoin jopa avoimen vihamielinen suhtautuminen islamia ja muslimeita kohtaan. Suomen Uutisilla on tapana korostaa islamin ja turvapaikanhakijoiden uhkaa Suomen ja Euroopan turvallisuudelle uutisoimalla tiuhaan erilaisista jihadismiin liittyvistä tapahtumista. Tämä uutisointi keskittyy usein vanhojen terrori-iskujen läpikäymiseen ja uusien uhkakuvien luomiseen. Kyse on populisteille tyypillisestä pelon politiikasta, jonka avulla pyritään omien tavoitteiden oikeuttamiseen, tässä tapauksessa tiukemman maahanmuuttopolitiikan ajamiseen ja kovempien rangaistusten vaatimiseen. Aineistosta on löydettävissä kolme keskeistä diskurssia, jotka ovat me vastaan muut -ajatusmalli, islam ja turvapaikanhakijat turvallisuusuhkana sekä äärioikeiston toimien vähättely. Nämä tarkoittavat poliittisten vastakkainasettelujen luomista erityisesti perussuomalaisten ja vasemmiston välille, muslimien ja turvapaikanhakijoiden yhdistämistä jihadismiin sekä äärioikeistolaisen väkivallan uhan vähättelyä islamistisen terrorin rinnalla. Näiden kolmen diskurssin varaan Suomen Uutiset rakentaa islamia ja jihadia koskevan uutisointinsa pyrkien täten ajamaan perussuomalaisen puolueen maahanmuuttokriittistä ja islaminvastaista linjaa. Havainto on merkittävä, sillä kyseisten diskurssien kykyä vaikuttaa tietystä uskonnollisesta vähemmistöstä luotuihin mielipiteisiin ei tule vähätellä. Kielen voima perustuu sen kykyyn muokata sosiaalista todellisuutta, ja tätä kykyä Suomen Uutiset uutisoinnissaan myös hyödyntää.

Tämä tutkielma ja sen aihevalinta pohjautuu monipolviseen ja pitkään prosessiin, niin sanottuun sote-uudistukseen. Poliitikkojen ja puolueiden puhuessa sote-uudistuksesta puhutaan usein siitä, kuinka lääkäriin olisi päästävä nopeasti. Tämä herätti tutkielman tekijässä kysymyksen siitä, millaista roolia suun terveydenhuolto on saamassa tulevassa uudistuksessa, vai onko suun terveydenhuolto jopa unohdettu? Tutkielma on siten kirjallisuuskatsaus siitä, millaista roolia suun terveydenhuollolle on annettu neljän eri suurpuolueen vaaliohjelmissa sekä kolmessa eri hallitusohjelmassa, alkaen aina vuoden 2011 vaalikaudesta. Kirjallisuuskatsaus tarkastelee myös sitä, millaisia ovat puolueiden näkemyserot tuotantotavoissa, jotka kytkeytyvät tiiviisti puolueiden ratkaisuvalintoihin sote-suunnitelmissa. Kirjallisuuskatsauksen menetelmänä on kuvaileva kirjallisuuskatsaus, jota luonnehditaan myös yleiskatsaukseksi. Tutkielman tuloksena voidaan todeta, että vain yhdestä tarkastelumme suurpuolueiden vaaliohjelmista löytyy kannanotto suun terveydenhuollosta omana teemanaan. Lisäksi tarkastelun kolmesta hallitusohjelmasta vain viimeisimmässä, eli Sanna Marinin hallituksen hallitusohjelmassa otetaan kantaa suun terveydenhuoltoon omana teemanaan. Havainto on merkittävä, sillä suun terveydentilalla on merkittävä yhteys yleisterveyteen ja havaitun havainnon pohjalta voidaankin kysyä, ymmärtävätkö kaikki puolueemme tämän asian tärkeyden vai ajavatko muut intressit hammashoidon ohitse? Suun terveydenhuollon julkisen hoitovastuun kannalta suunta vaikuttaisi olevan laajenemassa Marinin hallitusohjelman myötä. Suuntaus on suun terveydenhuollolle tarvittava ja kaivattu sekä poikkeaa edeltävän eli Sipilän hallituksen kaventavasta hoitovastuun suunnasta tai tarkastelun ensimmäisen hallituksen, eli Kataisen hallituksen linjauksesta, jossa hoitovastuu ei muuttunut suuntaan tai toiseen.

Tässä maisterintutkielmassa tarkastellaan, kuinka kolme lähtökohdiltaan toisistaan poikkeavaa verkkouutissivustoa uutisoi Suomen eduskuntaa vuonna 2019 puhututtaneesta kysymyksestä: Syyrian al-Holin leirillä olleiden suomalaisten tilanteesta. Tutkielmassa analysoidaan tapaustutkimuksen kautta oikeistopopulistisen vastamedian ja eduskuntapuolue perussuomalaisten verkkouutissivuston tiedon tuottamista ja keskinäistä vuorovaikutusta sekä pureudutaan Ylen uutisoinnin avulla populismin ja journalismin monisyiseen suhteeseen. Tavoitteena on paikantaa, kuinka uutissivustot kehystävät al-Holin kysymystä ja millaisia representaatioita ne luovat leirin suomalaisnaisista ja -lapsista. Näin pyritään tavoittamaan vastamedian ja puoluemedian tiedonvälityksen yhtäläisyyksiä ja eroja, kuten myös näiden kahden oikeistopopulistisen uutislähteen eroja ja yhtymäkohtia journalistiseen mediaan. Aineistona ovat vastamedia Kansalaisen, perussuomalaisten puoluemedia Suomen Uutisten ja journalistisen media Ylen uutiset. 75 uutisartikkelin otanta on kerätty paikantamalla kunkin sivuston vilkkaimmat uutisoinnin vaiheet tammikuun 2019 ja kesäkuun 2020 väliseltä ajalta ja muodostamalla niistä vertailukelpoisia. Metodina toimii kvalitatiivinen uutiskehysanalyysi, ja kehysten tunnistamisen pohjana on hyödynnetty Karina Horstin suomalaisesta maahanmuuttouutisoinnista paikantamia kehyksiä. Sivustojen uutisoinnista nousee esiin kolme merkittävää kehystä: islamistisen terrorismin uhan kehys, lapsen edun ja oikeuksien kehys sekä valtiollisen kontrollin kehys. Al-Holin leirin suomalaisten uhkaa korostava kehys on kaikissa tutkituissa uutislähteissä kehyksistä voimakkain ja yhteneväisin; vastamedian ja perussuomalaisten uutisoinnin kehystys ”Isis-naisista” ja ”Isis-lapsista” on lähes identtinen paitsi keskenään, hyvin samankaltainen myös journalistisessa mediassa. Vastamediassa lapset nähdään pelkästään uhkana, kun journalistisessa mediassa ja puoluemediassa uhkakehystyksen vastapainoksi ilmenee lapsia humanitaariselta kannalta kehystävää uutisointia. Tässä kehystyksessä Yle esittää lapsen edun ja oikeudet itseisarvoisen tärkeinä, mutta Suomen Uutiset korostaa niiden arvoa vain silloin, kun lasten puolustamisella saadaan alleviivattua suomalaisnaisten vaarallisuutta ”Isis-äiteinä”. Valtiollisena kehystettyä kontrollia puolestaan esiintyy kaikissa uutislähteissä. Ylellä se ilmenee ainoastaan al-Holin suomalaisten tilanteen esittämisenä vaihtoehdottomasti Suomen valtion kontrollin alaisena. Puoluemediassa ja vastamediassa kontrollin kehystykseen sisältyy myös oikeistopopulistinen identiteetin rakennusprosessi, jossa osa suomalaisista suljetaan suomalaisuuden ulkopuolelle rajaamalla al-Holin leirillä olijat ”kansan” ulkopuolisiksi toisiksi. Tällä sekä kansalaisuutta että suomalaisuutta kontrolloivalla kehystämisellä ne pyrkivät estämään al-Holin leirin suomalaisten – vähintään naisten – tulon Suomeen. Oikeistopopulististen sivustojen uutiskehyksiin yhdistyy poikkeuksetta agenda keskustella al-Hol-aiheen avulla sitä laajemmasta poliittisesta teemasta: maahanmuuton ja Suomen kansalaisuuden kontrollista. Kansalaisen ja perussuomalaisten uutisoinnissa luodaankin populistista kriisiä: ne yhdistävät al-Holin suomalaisten kysymyksen laajempaan maahanmuuton uhkakuvien ja kriisin performanssiin sekä vaatimukseen kontrolloida tiukemmin maahanmuuttoa. Näin ne tuottavat al-Hol-aihetta kehystäessään journalistista mediaa haastavaa vastatietoa. Myös journalistisessa mediassa al-Holin suomalaisia koskevan uutisoinnin kehystys on ilmentymä mediatilassa synnytetystä kriisistä. Ylellä kriisi pitäytyy uutisoinnin aiheessa, mutta uhan, vastakkainasettelun ja kontrollin korostuminen al-Holista uutisoidessa viittaa populismin mediatisaatioon: populistisen tyylin normalisoitumiseen mediassa. Mediapopulismi vaikuttaakin ujuttautuneen al-Hol-uutisoinnin yhteydessä Ylen journalismiin. Lisäksi Ylen tapa esittää leirin suomalaisten tilanne kriisinä hyödyttää populistisia toimijoita, sillä al-Hol-aiheen kriisiyttäminen legitimoi populistien sen pohjalta luomaa kriisiä. Al-Holin leirin suomalaisia toiseuttava ja näkökulmiltaan polarisoiva kehystys aiheesta uutisoitaessa on voinut vaikuttaa myös poliittiseen ratkaisuun – kysymystä koskevan hallituksen periaatepäätöksen yhtäältä turvallisuusuhkia ja toisaalta lasten parasta korostavaan sisältöön.

Maahanmuuttajiin ja maahanmuuttoon suhtautuminen on oikeistopopulististen puolueiden viimeisimmän nousun myötä muuttunut entistä kriittisemmäksi ja normalisoituneemmaksi osaksi niin julkista kuin poliittista keskustelua. Suomen poliittisista puolueista perussuomalaiset ovat profiloituneet voimakkaasti maahanmuuttoa vastustavaksi puolueeksi. Tässä tutkielmassa tarkasteltiin perussuomalaisten kuntavaaliehdokkaiden Ylen vaalikoneen väittämään annettuja kannanottoja sekä heidän perusteluissaan käyttämää retoriikkaa suhteessa maahanmuuttajiin. Ontologinen lähestymistapa työssä on relationistinen, joten nämä kuvaukset nähdään osana vuorovaikutuksessa rakentuvaa todellisuutta, joka on alati muovautuvaa. Tutkielman aineisto keskittyy vuoden 2017 kuntavaalien Ylen vaalikoneen väittämän ”Oman kuntani tulee ottaa vastaan Suomesta turvapaikan saaneita” kannanottoihin ja perusteluihin, joilla niitä on pyritty oikeuttamaan. Aineistossa on 387 ehdokkaan jättämä kannanotto neliportaiselle skaalalle täysin eri mieltä – täysin samaa mieltä sekä perustelut tälle. Näistä ehdokkaista 190 tulivat valituiksi kunnan- tai kaupunginvaltuustoon ja 197 eivät. Tarkastelun kohteena olivat tavat, joilla maahanmuuttajia kuvattiin ja kuinka heidän tuloonsa omaan kotikuntaan suhtauduttiin, millaisia retorisia keinoja ehdokkaat käyttivät perusteluissaan sekä millaisia eroja valituksi tulleiden ja ei-valituksi tulleiden ehdokkaiden käyttämissä retorisissa keinoissa voitiin tunnistaa. Työn teoreettisena viitekehyksenä toimii retorinen diskurssianalyysi, jossa perusteluja on tarkastelu vakuuttavan retoriikan käytön näkökulmasta sekä osana kulttuurista jatkumoa oikeistopopulistiselle suhtautumiselle maahanmuuttoon ja maahanmuuttajiin. Aineistosta voitiin tunnistaa kolme erilaista tapaa suhtautua eri maahanmuuttajaryhmien vastaanottoon, torjutut, ehdoin hyväksytyt sekä hyväksytyt tulijat. Näistä yleisin oli torjutut tulijat. Monet ehdokkaat torjuivat kaikki maahanmuuttajat, nimettyjä torjuttuja ryhmiä olivat nuoret miehet sekä elintasopakolaiset. Kokonaisia perheitä, naisia ja lapsia oltiin valmiita hyväksymään, mikäli tietyt ehdot täyttyisivät. Aidosti hädänalaisia tai turvapaikan saaneita oltiin valmiita ottamaan vastaan jopa ilman ehtoja. Perusteluissa yleisimmin käytettyjä retorisia keinoja olivat etäännytys omista intresseistä, kontrastit, kategorisointi, talousperuste, ääri-ilmaisut, historiaperuste sekä uhkakuvat. Valituksi tulleiden kannanotot painottuivat ei-valituksi tulleita voimakkaammin täysin eri mieltä väittämän kanssa olleisiin. Valituksi tulleet käyttivät monipuolisemmin erilaisia retorisia keinoja vastauksissaan, ei-valituksi tulleet aloittivat useammin perustelunsa ääri-ilmaisulla ja vetosivat talousperusteisiin valituksi tulleita harvemmin. Vaalikoneen toimintaperiaatteen kannalta saattoivat valituksi tulleiden ehdokkaiden kannanotot olla annettuja perusteluja merkityksellisempiä. Joidenkin maahanmuuttajaryhmien hyväksyminen ehdoilla tai ilman saattaa oikeuttaa toisten ryhmien kohtelemisen torjuttuina, vain uhkakuvien tai haittanäkökulmien kautta.

Populismi on ollut viime vuodet todellinen politiikan trendisana. Politiikkaan on noussut suuri määrä erilaisia toimijoita, joita on kutsuttu populistisiksi. Populismia on käytetty erityisesti leimakirveenä ja julkisessa keskustelussa siitä on puhuttu todellisuutta yksinkertaistavana puhetapana. Populismin käsitteen määrittelyyn ovat osallistuneet tutkijoiden lisäksi media, populistien poliittiset vastustajat ja yhä enenevässä määrin myös populistit itse. Populismin käsitteen suuresta käytöstä huolimatta sen teoreettista määrittelyä koskeva kansainvälinen tutkimusperinne on saanut suomalaisessa tutkimuksessa vähän huomiota. Tässä tutkielmassa perussuomalaisia tarkastellaan kansakeskeiseksi traditioksi nimetyn tutkimusperinteen näkökulmasta. Kansakeskeisen tradition mukaan populistit sanovat edustavansa valtaan oikeutettua kansaa. Kansan toiseuskuvana toimii aina jonkinlainen valtablokki: poliittinen tai taloudellinen eliitti. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä toimii Jan-Werner Müllerin näkemys siitä, että kansa on aina populistien itse konstruoima eikä kansaa sellaisenaan ole olemassa. Müllerin mukaan populistit esittävät osan väestöstä koko todellisena kansana, ja tällä kollektiivilla tulisi heidän mukaansa olla yksinoikeus valtaan. Müller näkee, että kyseessä on eksklusiivinen representaatio, jossa vain ja ainoastaan populisteilla on oikeus puhua kansan mandaatilla. Koska näkemys ei hyväksy muiden legitiimien näkemysten olemassaoloa, populismi on demokratian vastaista. Tässä tutkielmassa halutaan selvittää, miten ajatus yhdestä valtaan oikeutetusta kansasta on näkynyt perussuomalaisten teksteissä ja miten sen avulla on legitimoitu poliittista toimijuutta. Tutkielman lähtökohtana on, että populismi on identiteettipolitiikkaa. Populistien on identifikaation keinoin luotava kansa-kollektiivia, johon osa äänestäjistä voi samastua. Populistinen identifikaatio on monesti rakennettu puolueen johtajan ja sen seuraajien välille. Siksi tässä tutkielmassa tarkastellaan perussuomalaisten silloisen puheenjohtajan Timo Soinin puhetta. Populistit ovat monesti onnistuneet mobilisoimaan äänestäjiä verkossa, minkä vuoksi tutkielman aineistoksi on valittu Soinin blogi eli Ploki. Tutkielman aikarajauksena toimii perussuomalaisten kaikkein menestyksekkäimmän mobilisaation vuodet eli ”jytkyä” edeltänyt vaalikausi 2007-2011. Blogissaan Soini vahvisti yksinkertaistettua demokratianäkemystä, joka hyväksyy vain kansan tahdon politiikan suuntaa ohjaavaksi muutosvoimaksi. Tarkasteluhetkellä politiikkaa johtivat Soinin mukaan kansasta irralliset byrokraatit ja eliitti. Soini asettikin vastakkain elitistisen - eli byrokraattisen - ja populistisen demokratian. Soini pyrki esittämään kansan tahdon yhtenäisenä näkemyksenä siitä, miten asiat tulisi yhteiskunnassa järjestää. Soinille kansa voi tarkoittaa poliittista kansaa, tavallista kansaa, sorrettua kansaa tai suomalaista kansaa. Soinin kansakäsitys oli monesti samankaltainen kuin Veikko Vennamolla. Soinin kansa edusti Vennamon artikuloimia asioita, vaikka 2000-luvulla kansa asui erityisesti kaupunkien lähiöissä. Soinin suomalaista kansaa ei voida nähdä etnokulttuuriseksi kansakunnaksi. Soinin retoriikassa kansan ulkopuoliseen eliittiin kuuluivat ainakin EU ja Brysselin eliitti, vanhat puolueet - lähinnä keskusta, kokoomus ja SDP - sekä vihreät. EU oli epädemokraattinen eikä hyväksynyt minkään kansan tahtoa. Brysselin eliitti oli yltäkylläisyydessä elävää eurooppalaista yläluokkaa. Vennamolta tuttu käsite vanhat puolueet - ja niistä etenkin keskusta ja SDP - olivat Soinin konstruktiossa pettäneet kansan. Ne olivat vielä joskus olleet kansan puolella mutta kääntäneet tälle vallanhimossa selkänsä. Kokoomus taas oli raharikkaiden puolue ja suosi globaalia pääomaa kansan kustannuksella. Vihreät oli Soinille hyvä identiteetin rakennustyökalu, koska myös se nousi luokkajaon ulkopuolelta mutta oli puolueena perussuomalaisten vastakohta. Vihreät olivat Soinin puheessa kansaa vihaavaa kaupunkieliittiä, joka ajoi ilmastomuutoksen nimeen verhottua ilmastomafian salajuonta. Viimeinen viholliskuva oli aikaisempia abstraktimpi. Soini puhui suuresta rahasta ja myötäjuoksijoista, jotka tukivat valtaeliitin politiikkaa verhojen suojissa. Perussuomalaiset oli ainoana puolueena kansan asialla. Soinin identiteettipoliittisessa rakennuksessa perussuomalaiset esitettiin järjestelmän ulkopuolelta nousevana kansanliikkeenä, jonka tärkein tehtävä oli antaa kansalle ääni ja palauttaa tälle valta. Perussuomalaiset olivat tuiki tavallisia ihmisiä, mitä Soini korosti puhumalla heistä etunimillä. Soinin mukaan kansan pyrkimys nousta valtaan tulisi kuitenkin aiheuttamaan eliitin keskuudessa närkästystä. Eliitti pyrkikin kaikin keinoin tukahduttamaan perussuomalaisten nousun. Puolueensa lisäksi Soini legitimoi myös omaa asemaansa. Soini oli sanojensa mukaan aito kansanmies: Iivisniemen betonilähiössä varttunut jalkapalloa rakastava lihansyöjä. Toinen Soinin omaa johtajuutta legitimoiva keino oli nostaa hänet kauas kansan yläpuolelle - välillä Soini esittikin itsensä sotajohtajana, joka johti eturintamassa joukkonsa voittoon. Ajoittain Soini oli poliittinen profeetta, jota seuraamalla pelastus voisi olla mahdollinen. Soinin mukaan lopullinen voitto oli koittamassa vuoden 2011 eduskuntavaaleissa. Timo Soinin kansanidentiteetin rakennus oli perussuomalaisten politiikkaa legitimoivaa retoriikkaa. Soini sisällytti kansaansa ne, joilta hän uskoi saavansa ääniä - ja saikin. Eliittiin Soini luki kaikki poliittiset vastustajansa - niin toimijat kuin asiat. Soini pyrki osoittamaan, että Suomessa kansan etu ei toteutunut ainoastaan sen vuoksi, että valta oli kansasta erillisen eliitin hallussa. Politiikkaan uskonsa menettäneille Soini tarjosi lupauksen paremmasta: parempi huominen oli mahdollinen, kunhan vain äänestäisi perussuomalaisia. Müllerin näkemys kävi Plokissa toteen, sillä Soinin mukaan puolueista vain perussuomalaiset oli kansan puolella ja muut sitä vastaan. Soini kuitenkin itse määritteli, kuka sai kuulua kansaan, ja mitä kansa milloinkin ajatteli. Politiikan oikeuttaminen kansan mandaatilla ajautui vaikeuksiin viimeistään silloin, kun perussuomalaiset meni hallitukseen keskustan ja kokoomuksen kanssa. Eksklusiivista representaatiota ja pelastuslupausta oli vaikea enää pitää yllä. Kansan merkitystä korostavan populismimäärittelyn näkökulmasta olisikin mielenkiintoista ulottaa tutkimus myös vuoden 2011 jälkeiseen aikaan. Mitä kansalle ja kansan todellisille edustajille kävi? Perussuomalaisten hajoaminen kesällä 2017 on herättänyt vähintään yhtä paljon kysymyksiä kuin antanut vastauksia.

Tämä pro gradu -tutkimus kuvaa Perussuomalaisten pitkäaikaisen puheenjohtaja Timo Soinin uskonnollista julkisuuskuvaa. Se vastaa kysymyksiin, millaista oli Soinin saama uskonnollinen julkisuus, kuinka Soinin katolinen tausta näyttäytyi julkisuudessa, millä tavalla uskonnollisuus vaikutti populistisessa retoriikassa ja muuttuiko Soinin uskonnollinen julkisuuskuva vaalikampanjoiden yhteydessä. Tutkimuksessa Soinin uskonnollisen julkisuuskuvan tarkastelu tapahtuu kahdesta näkökulmasta: ensinnäkin julkisuudesta, joka muodostuu Soinin omien puheenvuorojen pohjalta ja toiseksi hänen uskonnollisuutensa saamasta julkisuudesta mediassa. Tutkimuksen lähdeaineistona ovat toimineet Soinin blogikirjoitukset hänen Ploki-nimisessä blogissaan ja hänen julkaisemansa kaksi elämäkerrallista kirjaa Maisterisjätkä ja Peruspomo. Lisäksi medianäkyvyyttä on arvioitu Ylen, MTV3:n, Helsingin Sanomien, Iltalehden ja Iltasanomien ja Kotimaa24:n uutisten, artikkeleiden ja haastattelujen kautta. Lähdenaineisto paljastaa Soinin uskonnollisuuden mediassa saaman julkisuuden liittyneen tutkittavana ajankohtana useimmiten taustaan katolisessa kirkossa, elämän ja kuoleman kysymyksiin sekä sukupuolineutraaliin avioliittolakiin. Lähdeaineistosta ilmenee Soinin uskonnollisen taustan näyttäytyvän positiivisemmassa valossa hänen omissa puheenvuoroissaan kuin median käsittelyssä. Soini toi itse ilmi hengellisen taustansa positiivisena ominaisuutena kun taas konservatiivinen kristillisyys ei näyttäytynyt lehdistössä yleensä positiivisessa valossa. Lisäksi lähdeaineistosta selviää Soinin käyttäneen toistuvasti kristillisestä taustasta nousevaa sanastoa osana ilmaisutyyliään. Uskonnollinen kielenkäyttö ja viittaukset Raamattuun olivat oleellinen osa Soinin populistista retoriikkaa, mutta hän ei yleensä käyttänyt uskontoa argumentaationsa välineenä kantoja perustellessaan. Vaikka Soini ei perustellutkaan poliittisia kantojaan uskonnolla, lähdeaineistosta kävi ilmi kristillisten arvojen kuitenkin vaikuttavan taustalla hänen poliittisissa päätöksissään.

Työssä selvitetään, miten ’maahanmuuttokriittisyyttä’ on Helsingin Sanomissa käsitelty vuosina 2007–2018. Työn teoreettinen viitekehys on kielen ja ideologian suhde, jossa kielen muutokset ennakoivat ja heijastelevat yhteiskunnan muutoksia. ’Maahanmuuttokriittisyys’ liittyy maahanmuuttovastaiseen ideologiaan, joka nousi internetin keskustelupalstoilta osaksi politiikkaa ja julkista keskustelua 2000-luvulla. Perussuomalaisilla on ollut tässä keskeinen rooli, sillä monet ‘maahanmuuttokriitikot’ ovat ponnistaneet politiikkaan juuri perussuomalaisten listoilta. Myös journalismi ja tavat, joilla pakolaisuutta, maahanmuuttoa ja maahanmuuttopolitiikkaa on suomalaisessa mediassa käsitelty, ovat vaikut-taneet ‘maahanmuuttokriittisen’ ideologian vakiintumiseen. Tutkimuksen aineistona ovat Helsingin Sanomissa vuosina 2008–2017 julkaistut journalistiset jutut, joissa mainitaan joku variaatio sanasta ‘maahanmuuttokriittisyys’. Aineiston laajuus on 350 juttua. Tutkimuksessa sovelletaan Nor-man Faircloughin kriittistä diskurssianalyysiä sekä määrällistä sisällön erittelyä. Kriittisessä diskurssianalyysissä teksteistä etsitään diskursseja, puhetapoja, jotka määrittävät, millaista todellisuutta tekstit rakentavat. Työn tutkimuskysymykset ovat 1) Miten ’maahanmuuttokriittisyyttä’ käsitellään julkisessa keskustelussa? ja 2) Miten sanan käyttö on muuttunut vuosina 2008–2017?. Lisäksi työssä pohditaan termin käytön syitä ja seurauksia. Analyysissa aineistosta saatiin seuraavat tulokset. Ensinnäkin Helsingin Sanomissa on nähtävissä diskurssiformaa-tio, jossa termi ’maahanmuuttokriittisyys’ on luonnollistettu osaksi Helsingin Sanomien omaa kieltä. Sanan alkuperä, Homma-foorumi ja Jussi Halla-ahon Scripta-blogi, on häivytetty jutuissa alusta asti. ’Maahanmuuttokriittisyys’ ilmiö-nä yhdistetään kyllä voimakkaasti Halla-ahoon ja Homma-foorumiin, mutta sitä, että sana on peräisin Homma-foorumilta ja Jussi Halla-ahon blogista, ei tuoda esille. Toisekseen ’maahanmuuttokriittisyys’ muodostuu nopeasti itsenäiseksi termiksi, jota voidaan käyttää sellaisenaan, ilman siihen liitettäviä määreitä. Kuvailevasta adjektiivista tulee siis itsessään merkityksen sisältävä substantiivi, mikä on omiaan tekemään sanasta itsestäänselvyyden. Kolmanneksi aineistosta on erotettavissa kolme erilaista diskurssia. Ensimmäisessä diskurssissa ’maahanmuutto-kriittisyys’ yhdistyy Jussi Halla-ahoon ja perussuomalaisiin. Toisessa diskurssissa ’maahanmuuttokriittisyys’ liitetään osaksi eurooppalaisia populistisia puolueita ja erityisesti brittiläistä Ukip-puoluetta. Kolmannessa diskurssissa ’maa-hanmuuttokriittisyyttä’ käsitellään yleisenä, yhteiskunnallisena ilmiönä. Neljänneksi sanan ’maahanmuuttokriittisyys’ avulla voidaan legitimoida rasismia, sillä ’maahanmuuttokriittisyyttä’ käytettään jutuissa rasismin rinnalla tavalla, joka antaa ’maahanmuuttokriittisyydestä’ kuvan rasismista irrallisena maahanmuuton kritiikkinä. Tämä palvelee ’maahanmuuttokriitikoiden’ tavoitteita, sillä he korostavat usein sitä, kuinka ’maahanmuuttokriittisyydellä’ ei ole mitään tekemistä rasismin kanssa. Viidenneksi sanan käyttö on hyvin systemaattista eikä sitä juurikaan kyseenalaisteta jutuissa. Vuonna 2015 Helsin-gin Sanomien silloinen toimituspäällikkö linjaa kolumnissaan, että sanan käytöstä tulisi luopua, mutta sana on jo niin vakiintunut, ettei linjaus juurikaan näy Helsingin Sanomien sivuilla. Perussuomalaisten puoluekokous kesällä 2017 ja Jussi Halla-ahon valinta puolueen puheenjohtajaksi näyttävät, että termi elää ja voi hyvin Helsingin Sanomissa eikä ole mitään viitteitä siitä, että sanan käyttöä oltaisiin vähentämässä.