Browsing by Subject "pesäpredaatio"

Pesäpredaatio eli pesien ryöstely kuuluu luontaisena osana peto–saalis vuorovaikutukseen. Se ohjaa lintujen elinkiertojen evoluutiossa muun muassa pesäpaikan valintaa, munamäärää, pesäpoikasajan pituutta sekä monia muita tekijöitä, jotka vaikuttavat lisääntymismenestykseen. Riistakameroiden avulla pystytään luotettavasti tutkimaan, mitkä eläimet pesiä predatoivat, kun taas aiemmissa menetelmissä pesän ryöstäjä on yleensä jäänyt epäselväksi. Maassa pesivien lintujen, kuten metsäkanalintujen, pesä on alttiina niin maa- kuin lintupedoille. Yleisesti on tiedossa, että suuret hakkuualat elättävät suuremman määrän jyrsijöitä, jolloin ne voivat elättää myös suuremman määrän petoja. Aiemmissa tutkimuksissa on todettu, että predaatio on suurinta reuna-alueella. Reunavaikutus syntyy, kun osa predaattoreista käyttää esimerkiksi hakkuuaukkoa ja osa metsää saalistusalueenaan, mutta näiden kahden rajapinnalla, reunavaikutusalueella, oleva pesä altistuu molemmille predaattoreille yhtenäistä metsää tai avointa aluetta herkemmin. Tutkimukseni käsittelee metsäkanalintujen pesäpredaatiota erikokoisissa hakkuuaukoissa ja niiden ympärillä metsän puolella. Tutkimus on osa Helsingin yliopiston Kosteikkoekologian ryhmän pesäpredaatiohanketta, jossa selvitetään pesien predaatioriskiin liittyviä tekijöitä erilaisissa ympäristöissä. Tässä työssä tutkitaan koepesien ja riistakameroiden avulla pesiä ryöstäviä petoja ja mitkä tekijät uudistusalojen koossa tai sijainnissa suhteessa erilaisiin ympäristömuuttujiin, kuten sähkölinjoihin ja metsäteihin, mahdollisesti altistavat pesiä predaatiolle. Tutkimuksesta saatavien tulosten avulla voidaan mahdollisesti tulevaisuudessa minimoida avohakkuualueita suunniteltaessa maassa pesivien lintujen, kuten metsäkanalintujen, pesäpredaatioriskiä. Tutkimuksen aineiston keräys toteutettiin Metsähallituksen omistamilla maa-alueilla kaukana asutuksesta, joten voitiin olettaa, että pesät saavat olla rauhassa ihmisiltä. Tutkimuksessa mukana olevat kohteet sijaitsivat Suomenselällä, Etelä-Pohjanmaan ja Keski-Suomen maakunnissa. Tutkimuksessa käytettiin fasaanin (Phasianus colchius) munia, joita laitettiin neljä kappaletta yhteen pesään. Pesät tehtiin maahan luonnollisen kaltaiseen pesimäpaikkaan siten, että kullakin koealalla yksi pesä oli hakkuuaukossa, toinen aukon ja metsän reunalla ja kolmas metsässä noin sadan metrin päässä aukon reunasta. Jokaisella pesällä oli riistakamera kuvaamassa pesää viikon ajan. Kaikkiaan koealueita oli 52, joista kussakin sekä aukossa, reunalla ja metsässä oli yksi pesä (koepesiä yhteensä 156). Aineiston analysoimiseen käytettiin R-ohjelmistoa. Ajankohdan vaikutuksen mallintamiseen käytettiin yleistettyä lineaarista mallia (GLM; Generalised linear model), selviytymisanalyysi tehtiin binaarisen logistisen regression avulla ja ympäristöanalyysiin käytettiin yleistettyjä lineaarisia sekamalleja (GLMM; Generalised linear mixed model). Aineistoa analysoitaessa uudistusalat luokiteltiin pinta-alan mukaan kuuteen luokkaan, jotka ovat 0,1-2,0 ha, 2,1-4,0 ha, 4,1-6,0 ha, 6,1-10,0 ha, 10,1-15,0 ha ja >15,1 ha. Pienin mukana oleva hakkuuaukko oli 0,3 ha. Tutkimus osoittaa, että nisäkäspedot eivät ole karuilla laajoilla metsäalueilla suurena uhkana metsäkanalintujen pesinnälle. Sen sijaan toiset linnut ovat, sillä korppi (Corvus corax), talitiainen (Parus major), närhi (Garrulus glandarius) ja käpytikka (Dendrocopos major) olivat eniten pesiä ryöstäneitä lajeja. Nisäkäspedoista pesiä tuhosi kettu (Vulpes vulpes) ja hirvi (Alces alces). Hieman yllättävää oli, että supikoira (Nyctereutes procyonoides) ei tuhonnut ainuttakaan pesää. Supikoira on ollut yleisin pesien saalistaja monissa rehevimmissä ympäristöissä tehdyissä kokeissa, joten tulokseni viitannee supikoiran olevan yleisesti ajateltua harvalukuisampi karuilla laajoilla metsäalueilla. Pesiä ryöstettiin lukumääräisesti eniten aukossa ja reuna-alueella ja vähiten metsässä. Analyyseissä pesien selviytymiseen vaikutti eniten 250 metrin säteellä pesästä olevat tiet ja sähkölinjat. Analyysien perusteella pesän etäisyys reunaan selittää yhtä hyvin pesän kohtaloa metsäisessä ympäristössä kuin se, millaista ympäristöä 250 metrin säteellä pesästä on. Aukon koolla ei suoranaisesti ollut merkitystä pesän selviytymiseen. Pesän selviytymisto-dennäköisyys oli yli 99 % ensimmäisenä ja seitsemäntenä koevuorokautena, joten ajallakaan ei ollut vaikutusta pesän selviytymiseen syrjäisellä metsäalueella. Matalan pesäpredaation tulokset viittaavat, että yksittäisen pesän löytämisen todennäköisyys ei ole kovin suuri, kun kyseessä on syrjäinen, kaukana asutuksesta oleva yhtenäinen metsäalue, vaikka se on tavanomaisten metsänhoitotoimien kohteena.

The populations of several birds have declined in Finland and overall, in the boreal zone during the last centuries. There is not only one reason behind this decline in the populations of the birds, because it is a result of many different factors and combinations of these factors. Especially, the nesting success of birds affects the size of the bird population. Artificial nest experiments are commonly used for measuring the nesting success of ground-nesting birds worldwide. Artificial nests are done with eggs of some bird species, and the meaning of this is to mimic the real nests of the chosen ground-nesting birds. Usually, the aim with artificial nests is to figure out the number of predations and the distribution of predator species in the research area. Nowadays artificial nests are often monitored with trail cameras. The credibility and truthfulness compared to the situation of real nests have awakened a lot of discussion among researchers (ex. Skagen et al. 1999, Weldon 2022). Especially, the human scents and subjectivity in the setting stage is believed to decline the credibility and the comparability of artificial nest experiments. This master's thesis, figured out with artificial nests and signposts, does the human scent work as a source of bias in artificial nest experiments. The subjects of this research were decided to be mammal predators because these animals search for food mostly with olfaction. From a scientific perspective, the experienced mammal predator group included both small and medium-sized predators. In this master's thesis, the directions from where the mammal predators came to the experimental setups in relation to where the research came from were analysed. The data of this study was collected from a large area where there is human impact in Finland, during the spring and early summer of 2021. Three kinds of experimental setups were used: experiment nests, control nests and signposts. All experimental setups were monitored with trail cameras during a seven-day period, during this time researchers do not visit the area. The experiment and control nests were made in natural nesting places. Depending on the habitat the nests would have been nests of waterfowl, ring-necked pheasant (Phasianus cochicus) or capercaillie (Tetrao urogallus). The experiment nests were done in the ground by digging as natural nest holes as possible with wood stick, and after this, four pheasant eggs were placed in the nest holes. Control nests were done same way as experiment nests but without any eggs. The signposts were done by setting commercial predator lure made from the scent gland of grey fox (Urocyon cinereoargenteus) with 20cm wood stick to the underside of small flat stone (rain cannot wash the lure away). After this the stick was placed upright next to the stone to spread the smell. The purpose of signposts was to mimic natural territory signs of predators, and to attract predators to the experimental setups. The signposts were made in the same areas as the experiment and control nests. The data consist of 178 experiment nests, 75 control nests and 79 signposts, so in total the data were collected from 332 experimental setups. The modelling of the data was done with R -program and Microsoft Excel. The situation of the first visits (sector analyses) and the survival of experiment nests was analysed by using Generalized linear model (GLM). The situation of all visits was analysed by using G-test (Goodness of Fit). For the analyses, the directions where the mammals came from, were divided into four sector categories. The directions were imagined as a circle around the setup and the circle was divide into four equal-sized sectors (90 degrees each). The sector that the researcher used was always the number one and trail camera was set up in the middle of the sector. There were four most common mammal predators included in the analyses of the directions: raccoon dog (Nyctereutes procyonoides), red fox (Vulpes vulpes), European pine marten (Martes martes) and European badger (Meles meles). This research showed that despite the common beliefs, scent of a researcher does not lead the mammal predators to the experimental setups. According to the results the cues of human scent did not increase the risk of setups found by predators. Neither the passage of time did not change the relation of used sectors in the situation of the first visits. In the situation of first visits mammal predators preferred side sectors (sector two and four) in the experiment nests and signposts, but in the control nests mammal predator did not prefer any sector. There is obvious need of further research because the reason why mammal predators preferred side sectors stayed unclear. The species-specific analyses showed that raccoon dogs, pine martens and badgers arrived in the experimental setups from random directions. However, as expected red foxes were sceptical and avoided the human used sector and the opposite sector three. This research showed that the predatory behaviour of mammal predators is not completely known and there is still need for further research.

Pääkaupunkiseudun merenlahdet, maatalousmaisemat ja lähiöt tarjoavat erinomaisen elinympäristön sekä vesilinnuille että pienpedoille. Erityisesti pääkaupunkiseudun merenlahtikosteikoilla pesii monipuolinen linnusto, joka houkuttelee alueelle lintuja ja niiden munia ravintonaan hyödyntäviä pienpetoja. Suomessa esiintyvistä pienpedoista haitalliseksi vieraslajiksi määritetty supikoira (Nyctereutes procyonoides) ja alkuperäislajistoon kuuluva kettu (Vulpes vulpes) esiintyvät runsaslukuisina pääkaupunkiseudulla. Vieraspetojen, kuten supikoirien, runsastumista sorsien elinympäristöissä pidetäänkin yhtenä tekijänä Suomessa pesivien sorsien (Anatidae) kantojen taantumiseen. Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää ketun ja supikoiran sorsille aiheuttamien pesimätappioiden määrää kaupunkiympäristössä. Pesätuhoja tarkastellaan määrällisesti ja suhteessa ketun ja supikoiran havaittuihin tiheyksiin. Lisäksi tutkielmassa tarkastellaan, miten pesän lähiympäristö ja pesän sijainti erityyppisillä viherkäytävillä vaikuttaa pesän mahdollisuuteen selviytyä. Tutkimusaineisto on kerätty Helsingin, Vantaan ja Espoon viherkäytäville perustetuilta keinotekoisilta koepesiltä, joissa on käytetty tarhattujen sinisorsien (Anas platyrhynchos) munia. Koepesiä tarkkailtiin seitsemän vuorokauden ajan riistakameroilla, joiden kuvista pystyttiin määrittämään varmasti pesällä vierailleet lajit ja vierailujen ajankohdat. Tutkimusajanjakson aikana pesistä tuhottiin noin puolet. Supikoira oli erittäin merkittävä pesärosvo, sillä tuhotuista pesistä noin kolmannes oli supikoiran tuhoamia. Ketun osuus tuhotuista pesistä oli noin kymmenen prosenttia. Tiheyteensä nähden kettu ja supikoira olivat kuitenkin yhtä tehokkaita pesärosvoja. Keinopesät selviytyvät kaupunkiympäristössä verrattain heikosti. Pesän todennäköisyys selviytyä kasvoi sen perustamispäivästä lähtien. Kettu ja supikoira saalistivat määrällisesti enemmän pesiä vesistön varrelle perustetuilla viherkäytävillä kuin metsäisillä viherkäytävillä. Keinopesän sijainnilla lähellä rakennettua ympäristöä ei havaittu olevan vaikutusta sen tuhoutumiseen. Mikäli pesän lähiympäristö oli avoimempaa, pesä tuli todennäköisemmin saalistetuksi. Tutkimus vahvistaa ketun ja supikoiran potentiaalin vesilintujen pesimätappioihin kaupunkiympäristössä. Ketun ja supikoiran aiheuttama pesäpredaatiopaine voi pääkaupunkiseudulla olla erityisen korkea niiden runsaslukuisuuden ja kaupunkiympäristön pirstoutuneisuuden takia. Tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää pääkaupunkiseudun ja luonnonsuojelualueiden pienpetopoistojen suunnittelussa ja tarpeellisuusarvioinneissa.

Tämä pro gradu -tutkielma on Metsähallituksen tilaama tutkimus, joka on jatkoa aiemmin Linda Uusihakalan julkaisemaan pro gradu -tutkielmaan. Tutkielma perustuu Nuuksion järviylängöltä vuosina 2020 (Uusihakala) ja 2021 (Nurmi) kerättyihin koepesä- ja hajupostiaineistoihin ja niiden analyysiin. Tutkielman tarkoituksena on tuottaa uutta tietoa metson (Tetrao urogallus) suojeluun Uudellamaalla sekä selvittää syitä Nuuksion metsokannan heikentymisen taustalla. Tutkielman tavoitteena oli selvittää, 1) onko metsien pirstoutumisella ja maisematason muuttujilla vaikutusta metson pesinnän onnistumiseen, 2) mitkä lajit ovat yleisimpiä metson pesäpetoja Nuuksion järviylängöllä, 3) aiheuttaako supikoira (Nyctereutes procyonoides) häirintää metson soitimelle Nuuksiossa ja 4) esiintyykö supikoiria tilastollisesti vähemmän metson soidinalueilla verrattuna satunnaisesti määritettyihin linjoihin. Tutkimuksessa rakennettiin vuosittain 40 metson pesää imitoivaa koepesää ja 20 hajupostia, joita seurattiin riistakameroiden avulla seitsemän vuorokautta. Koepesiin sijoitettiin jokaiseen neljä fasaanin (Phasianus colchicus) munaa. Tämä aineisto yhdistettiin analyysia varten Uusihakalan aiemmin kerätyn ja eri sijoitteluperusteisen aineiston kanssa. Yhteensä koepesiä oli analyysia varten 80 kappaletta ja hajuposteja 40. Tilastollisessa mallintamisessa käytettiin yleistettyjä lineaarisia malleja (GLM) sekä G-testiä (G–test of goodness-of-fit). Analyyseihin tarvittavat maanpeiteluokat pohjautuivat Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) verkkosivuilta avoimesti ladattavaan CORINE Land Cover 2018 -rasterikartta-aineistoon. Rakennetuista 80 koepesästä selviytyi seitsemän vuorokauden aineistonkeruuajankohtana yhteensä 73 pesää eli seitsemän tuhoutui. Pesiä tuhosivat supikoira (n=3), närhi (Garrulus glandarius) (n=2), näätä (Martes martes) (n=1) ja talitiainen (Parus major) (n=1). Pesäkokeiden perusteella pesien saalistus ei ole pääasiallinen syy metsokannan taantumiseen, koska pesäpredaatioaste oli alhainen (9 %). Analyysin perusteella rakennettu alue selitti parhaiten koepesien kohtaloa. Rakennetun alueen suhteellisen osuuden lisääntyminen koepesän ympärillä heikensi sen selviytymismahdollisuuksia. Hajuposteilla pienpetohavaintoja tehtiin yleisimmin supikoirasta (n=16). Supikoiran ohella hajuposteilla vieraili pienpedoista näätä (n=9), kettu (Vulpes vulpes) ja mäyrä (Meles meles) (molemmat n=6). Maisemamuuttujien vaikutusta ei pystytty yhdistämään supikoirahavaintoihin, mutta soidinalueilla supikoirahavaintoja tehtiin merkittävästi vähemmän kuin satunnaisilla koealoilla. Supikoirien aiheuttama saalistus voi olla täten merkittävä riskitekijä metsojen pesinnän onnistuvuudelle etenkin kansallispuiston reuna-alueilla. Pääkaupunkiseudun jatkuva rakentamispaine aiheuttaa metsien pirstoutumista, mikä heikentää metsoille suotuisia elinympäristöjä Nuuksiossa. Suojelun tehostamiseksi supikoirakannat tulisi pitää kohtuullisen alhaisina. Lisäselvitykset viherkäytävien tilasta, liikenteen vaikutuksista ja ihmismelun aiheuttamista haitoista metsokannalle ovat hyviä tutkimusaiheita tulevaisuudessa.

Suomen sorsakannat ovat taantuneet viimeisen parin vuosikymmenen aikana ja suurin osa sorsalajeistamme on jo luokiteltu uhanalaisiksi. Erityisesti rehevien vesien populaatiot ovat taantuneet, minkä on epäilty johtuvan muutoksista lisääntymiselinympäristöissä. Syiksi on ehdotettu muun muassa ylirehevöitymistä ja vieraspetojen runsastumista. Sorsakantojen suojelun ja hoidon kannalta on tunnettava eri tekijöiden vaikutukset sorsien lisääntymiseen ja elinympäristövalintaan. Yksi merkittävä tekijä on elinympäristön laatu. Tärkeimmiksi laatutekijöiksi sorsille ovat tutkimuksissa osoittautuneet selkärangattoman ravinnon määrä sekä kosteikon rakenteelliset ominaisuudet. Laadukkaassa ympäristössä poikaset kasvavat ja selviytyvät huonolaatuisia ympäristöjä paremmin. Toisena merkittävänä tekijänä sorsille ovat pedot, jotka ryöstävät sorsien pesiä. Pesäpredaation riskiin voivat vaikuttaa pesintäalueen ympäristön rakenne ja petoyhteisö sekä pesän sijoituspaikka. Luontaisten petojen lisäksi sorsien pesiä voivat ryövätä myös vieraslajit, kuten supikoira (Nyctereutes procyonoides) ja minkki (Neovison vison). Jos poikueille laadukkaat ja pesille turvalliset ympäristöt eivät kohtaa, sorsaemot joutuvat trade-off -tilanteeseen, jossa toista lisääntymisen vaihetta suositaan toisen kustannuksella. Tarkoituksenani oli selvittää 1) vaikuttavatko alue ja kosteikon ominaisuudet sorsien esiintymiseen, 2) onko alueella ja pesäpaikalla vaikutusta pesän selviytymiseen ja 3) onko vieraspedoilla merkitystä sorsien pesäpredaation määrään. Näihin kysymyksiin hain vastauksia sorsalaskentojen, vesiselkärangatonpyyntien ja pesäpredaatiokokeen avulla. Pesäpredaatiokokeessa tutkimuskosteikoille tehtiin keinotekoisia koepesiä käyttäen tarhattujen sinisorsien (Anas platyrhynchos) munia. Koepesiä seurattiin riistakameroilla, joiden avulla pystyttiin määrittämään pesällä vierailleet lajit ja pesän ryöstön ajankohta. Tutkimukset toteutettiin kahdella tutkimusalueella: maatalousvaltaisella ja vesistöiltään rehevällä Maaningalla sekä metsäisellä ja vesistöiltään karulla Evolla. Maaningalla sorsatiheys oli suurempi kuin Evolla. Vesiselkärangattomien määrä ja rantaviivan pituus vaikuttivat positiivisesti sorsaparien määrään kosteikoilla. Tulvaisuudella oli negatiivinen vaikutus parimääriin. Poikueiden osalta vastaavia tuloksia ei saatu. Tuloksiin saattoi vaikuttaa huonon pesimävuoden vuoksi liian vähäiseksi jäänyt poikuehavaintojen määrä. Vaikka Maaningan sorsatiheydet olivat suurempia, Evolla suurempi osuus pareista tuotti poikueen. Pesäpaikkakohtaisia eroja pesäpredaatioriskissä ei tässä tutkimuksessa saatu esiin, mutta pesien riski tulla ryöstetyksi pieneni pesän alttiinaoloajan myötä. Pesäpredaatioriski oli suurempi Maaningalla kuin Evolla. Harakka (Pica pica) oli yleisin pesiä ryöstänyt laji ja juuri varislintujen määrä vaikuttaa selittävän Maaningan suurempaa pesäpredaation määrää. Supikoira oli toiseksi yleisin pesärosvo, minkä vuoksi vieraspetojen osuus pesäpredaatiosta oli merkitsevä, vaikka minkki ryösti vain yhden pesän. Tämä tutkimus antaa viitteitä siitä, että sorsat joutuvat trade-off -tilanteeseen aluetasolla. Rehevien kosteikkojen Maaningalla on enemmän vesiselkärangatonravintoa ja tiheämpi sorsakanta, mutta myös suurempi pesäpredaatioriski. Sorsien voi siis päätellä suosivan poikasille suotuisaa aluetta pesien selviytymistodennäköisyyden kustannuksella. Vähäisempi pesäpredaatiopaine voi selittää miksi karujen kosteikkojen Evolla parikohtainen poikuetuotto oli parempi. Tämä taas voi osaltaan selittää sitä, miksi karujen vesien sorsapopulaatiot eivät ole taantuneet rehevien vesien populaatioiden lailla. Menetelmällisesti tämä tutkimus korostaa riistakameran hyödyllisyyttä tutkimuksessa. Riistakameroiden ansiosta tutkimus muun muassa vahvistaa supikoiran kiisteltyä merkitystä pesärosvona. Tulevaisuudessa vieraslajien torjunnan ja uhattujen kosteikkoelinympäristöjen turvaamisen lisäksi tarvitsemme lisää tutkimustietoa muun muassa erilaisten kosteikoiden merkityksestä väheneville sorsapopulaatioille.

It has been found out that the raccoon dog Nyctereutes procyonoides causes considerable damage to native species, and it has been included among one of the hundred worst invasive alien species in Europe. In June 2017 the raccoon dog was included in the list of invasive alien species of the European Union concern, the so-called black list. The diet of the raccoon dog has been dealt with in several studies, and it has been found out that it may have an effect on the density of different species. The findings of the studies, however, have varied. There is a need to study further the results of the research on the diet of the raccoon dog and its influence on other species. In this thesis master's thesis, the role of the raccoon dog was studied as a predator of ground nesting birds' nests by means of artificial nests. Although artificial nests do not fully correspond to the predation of real nests, the results can, however, be used as an index on the nest predation by the raccoon dog. The study analysed the influence of raccoon dog density (index) on the visits in the artificial nests by the raccoon dog. The data also facilitated the spatial and temporal modelling of nest predations by the raccoon dog. In this research trail cameras were used, which have made new ways possible to study the predation behaviour of game species. The data of this study was collected in 2015–2017 in Southern Finland. The data consists of data collected from altogether 168 artificial nests in 20 areas. In each area eight artificial nests were founded, in which pheasant Phasanius colchicus eggs were used. Nest predation was studied in a 400-meter zone perpendicularly to the side of the field, located 150 meters on the field side and 250 meters on the forest side. The locations of the artificial nests were chosen randomly, and the nests were founded in nesting surroundings typical of pheasants and dabbling ducks in the research zone. A trail camera was placed by each nest to photograph the visits at the nests. The cameras were photographing for eight days, after which they were taken away and the data was recorded. The modelling of the data was made by means of R-program using generalized linear mixed model. During the research 33,3 % of the artificial nests were predated. 21,4 % of the robbed nests were predated by the raccoon dog. According to the results of the study the part of nest predation by the raccoon dog varies yearly. The number of nests destroyed by the raccoon dog seems to have a positive correlation to found raccoon dog density indexes. Beside the raccoon dog corvids were remarkable nest predators. According to the results of this study the raccoon dog seems to utilize agricultural landscape in a many-sided way when predating. It robbed nests both in field and forest areas, though there was less predation in the edge zone between these areas than expected. The results support the understanding that the raccoon dog is a flexible predator. As a generalist it typically exploits various environments when looking for food and uses food in different ways, so the part of bird eggs in the diet may vary yearly.

Useiden maassa pesivien lintujen kannat ovat olleet laskusuuntaisia viime vuosikymmeninä Suomessa ja yhtenä merkittävimmistä syistä tälle on maiseman pirstaloituminen ja elinympäristöjen muutokset. Yhtenä syynä lisääntymismenestyksen heikentymiselle pidetään maassa pesiviin lintuihin kohdistuvaa pesäpredaatiota. Villisika (Sus scrofa) on tulokaslaji Suomessa ja sen kanta on vakaa. Villisika on opportunistinen sekasyöjä, jonka tiedetään syövän myös lintujen munia. Lajin vaikutuksista Suomen luonnolle ei silti tiedetä juuri mitään ja tutkimustietoa villisian aiheuttamasta pesäpredaatiosta on saatavilla vain vähän. Tässä tutkielmassa tarkastellaan villisian vaikutuksia maassa pesivien lintujen pesimämenestykseen pesäpredaatiokokeiden avulla. Kokeissa käytettiin keinopesiä ja tulosten avulla tehtiin johtopäätöksiä villisian vaikutuksista pesäpredaatioon. Ympäristön vaikutusta pesimämenestyk-seen ja petoyhteisöjen lajisuhteita tarkastellaan myös. Pesäpredaatiokokeet suoritettiin koepesiä käyttämällä ja niillä vierailleita petoja tarkasteltiin riistakameroilla hankitun materiaalin avulla. Koealueiden nisäkäspetoyhteisöjen koostumuksesta saatiin tietoa hajupostikokeiden avulla, joissa käytettiin myös riistakameroita petojen tunnistamiseen. Kokeet suoritettiin pelto-metsämosaiikeilla sekä villisikojen ruokintapaikkojen läheisyydessä. Pesiä aineistoon kertyi yhteensä 150. Koealat sijaitsivat alueilla, joilla villisikatiheyksien tiedettiin olevan keskimääräistä korkeampia ja koealoja kertyi yhteensä 28. Saatuja tuloksia verrattiin samoilla menetelmillä hankittuun vertailuaineistoon villisioista vapailta alueilta. Villisika tuhosi kokeiden aikana yhteensä neljä pesää, eikä sen aiheuttaman pesäpredaation todettu olevan tilastollisesti merkitsevää. Villisian vaikutuksista petojen välisiin lajisuhteisiin ei aineiston perusteella voitu vetää johtopäätöksiä, vaikka supikoiran aiheuttama pesäpredaatio oli villisikojen esiintymisalueilla vertailuaineistoa vähäisempää. Suurin pesäpredaatiota aiheuttanut lajiryhmä oli varislinnut (Corvidae). Varislintujen aiheuttama pesäpredaatio sijoittui enimmäkseen peltoaloille sekä pellon ja metsän rajavyöhykkeelle, kun taas nisäkkäiden aiheuttama predaatio keskittyi enemmän metsäaloille. Villisian ei havaittu tutkimuksen perusteella aiheuttavan merkittävää pesäpredaatiota. Tulokset antavat lieviä viitteitä siitä, että villisialla voisi olla vaikutuksia esiintymisalueidensa petoyhteisöjen koostumukseen. Tutkimusta villisiasta ja sen vaikutuksista tarvitaan kuitenkin vielä lisää luotettavamman ja monipuolisemman tiedon saamiseksi.