Browsing by Subject "pluskvamperfekti"

Käsittelen tutkielmassani udmurtin kielen menneen ajan liittotempuksia. Udmurtin liittotempuksia on tutkittu hyvin vähän, eikä koko järjestelmän kattavaa kuvausta ole aiemmin tehty. Tutkimuksen ensisijainen tavoite onkin luoda kattava kuvaus udmurtin verbien menneen ajan liittotempusten järjestelmästä Tutkimuksen ensimmäinen hypoteesi on, että udmurtin menneen ajan liittotempuksia on kahta eri tyyppiä: finiittisesti taipuneista verbeistä ja apuverbistä muodostetut liittotempukset (duratiivinen ja habituaalinen liittopreteriti sekä 1. ja 2. pluskvamperfekti) ja partisiipeista ja apuverbistä muodostetut liittotempukset (resultatiivinen liittopreteriti). Tutkimuksen toinen hypoteesi on, että liittotempusten tehtävänjako perustuu toisaalta muotojen aspektiin, toisaalta syntaksiin. Kolmas hypoteesi on, että muotojen kehitys noudattaa niitä säännönmukaisuuksia, joiden on todettu pätevän useimpiin maailman kieliin. Tutkimuksen aineisto koostuu 836 esimerkkilauseesta ja -katkelmasta, jotka on kerätty 1.1–30.6.2013 ilmestyneistä Udmurt duńńe -sanomalehdistä. Aineisto on koottu Udmurt corpus -tekstikorpustyökalua käyttäen. Esiintymät on käännetty ja analysoitu, jonka jälkeen on etsitty kullekin muodolle prototyyppisimmät esiintymisympäristöt. Seuraavaksi on kiinnitetty huomiota muihin mahdollisiin käyttötapoihin, erityisesti sellaisiin, joita aiemmassa tutkimuksessa ei ole tuotu esiin tai jotka ovat teoreettisen viitekehyksen kannalta kiinnostavia. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys pohjautuu yleisen kielitieteen tempustutkimukseen sekä udmurtin kielen oppikirjoihin, kielioppeihin ja kielenkuvauksiin. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että udmurtin liittotempukset jakautuvat kahteen ryhmään: imperfektiivisiin ja kaukaisemman menneisyyden liittopreteriteihin. Imperfektiivisiin liittopreteriteihin kuuluvat duratiivinen ja habituaalinen liittopreteriti, kaukaisemman menneisyyden liittopreteriteihin puolestaan 1. ja 2. pluskvamperfekti sekä resultatiivinen liittopreteriti eli ns. 3. pluskvamperfekti. Imperfektiiviset ja kaukaisemman menneisyyden liittopreteritit eivät ole keskenään aspektuaalisessa oppositiossa, vaan ne vaikuttavat toimivan ajallisesti eri tasoilla. Habituaalinen liittopreteriti on hyvin harvinainen, ja se vaikuttaakin olevan väistymässä järjestelmästä. Duratiivinen liittopreteriti sen sijaan on hyvin yleinen, ja se on aineiston perusteella saamassa myös habituaalisen liittopreteritin funktiot. Pluskvamperfektien järjestelmä koostuu kolmesta rakenteesta, joista 1. ja 2. pluskvamperfekti ovat keskenään evidentiaalisessa oppositiossa: 1. pluskvamperfekti on suoran havainnoinnin muoto eli evidentiaalisesti merkitsemätön, kun taas 2. pluskvamperfekti on epäsuoran kerronnan muoto eli evidentiaalisesti merkitty. Resultatiivinen liittopreteriti eli 3. pluskvamperfekti on taipuvainen subjektittomiin eli semanttisesti passiivisiin rakenteisiin. 1. ja 2. pluskvamperfektiä pyritäänkin käyttämään silloin, kun halutaan ilmaista sekä subjekti että objekti, kun taas 3. pluskvamperfekti on luonnollisempi valinta passiivisiin rakenteisiin. Liittotempusten rakenne ja kehitys noudattavat yleisen kielititeteen teorian määrittelemiä universaaleja.

Tämän maisterintutkielman aiheena on venäjän preteritin tulkkaus suomeen, sillä venäjää äidinkielenään (A) puhuvalle tulkille, jolle suomi on vieras kieli (B), suomen kielen menneen ajan aikamuodon valinta voi olla vaikea. Hypoteesinamme on oletus siitä, että tulkkauksen aikana ammattitulkit valitsevat usein venäjän preteritin vastineeksi nimenomaan imperfektin, koska se on jostain syystä ensimmäisenä mieleen tuleva vaihtoehto. Suomen ja venäjän tempusjärjestelmien eroavaisuuksien vuoksi väärän aikamuodon valinta voi kuitenkin aiheuttaa oikeustulkkauksessa väärinkäsityksiä, minkä seurauksena voisi olla yksilön oikeusturvan vaarantuminen ja pahimmassa tapauksessa väärä tuomio. Tutkimuksen teorian ensimmäisessä osassa käytiin läpi oikeustulkkauksen keskeisiä asioita, siihen liittyviä haasteita sekä poliisikuulustelun erityispiirteitä. Teorian toisessa osassa kuvattiin venäjän preteritiä ja verbin aspektia sekä suomen kielen menneen ajan aikamuotoja ja vertailtiin niitä keskenään. Tutkimuksen empiirisen osan keskiössä on kirjallinen koe, jonka tavoitteena on tarkastella, miten venäjää äidinkielenään puhuvat tulkit tulkkaisivat venäjän preteritin suomeen päin ja mitkä kohdat aiheuttavat heille vaikeuksia. Kirjallisen kokeen materiaalina oli runsaasti suomen imperfektiä sisältävä, suomenkielinen ja litteroitu poliisikuulustelu tv-sarjasta Arman ja Suomen rikosmysteerit, jota hieman pidensimme lisäämällä siihen muutaman lauseen. Käänsimme koemateriaalitekstin venäjäksi. Sen jälkeen koehenkilöitä pyydettiin kääntämään teksti venäjästä suomeen sekä vastaamaan tausta- ja loppukyselyssä oleviin kysymyksiin. Kokeen tuloksista kävi ilmi, että menneen ajan aikamuodon valintaan vaikuttavat ensisijaisesti konteksti, sen ymmärtäminen sekä tilanteen luonne. Lisäksi ilmeni, että tilanteen kokonaiskuvan hahmottaminen perehtymättä kontekstiin voi olla hankalaa, mikä vaikeuttaa sisällöllisesti täydellisen menneen ajan aikamuodon valintaa. Kokeen tuloksista sekä loppukyselystä kävi myös ilmi, että vaihtelua tulkkien käyttämissä verbin aikamuodoissa ilmeni vaihtelua etenkin silloin, kun tekstissä ei ollut imperfektin tai perfektin valintaa helpottavaa ajan tai tavan adverbia. Näin olleen hypoteesimme todentui vain osittain, sillä yksi koehenkilöistä valitsi lähes kaikissa lauseissa venäjän preteritin vastineeksi suomen imperfektin.

Tämän maisterintutkielman aiheena on venäjän preteritin tulkkaus suomeen, sillä venäjää äidinkielenään (A) puhuvalle tulkille, jolle suomi on vieras kieli (B), suomen kielen menneen ajan aikamuodon valinta voi olla vaikea. Hypoteesinamme on oletus siitä, että tulkkauksen aikana ammattitulkit valitsevat usein venäjän preteritin vastineeksi nimenomaan imperfektin, koska se on jostain syystä ensimmäisenä mieleen tuleva vaihtoehto. Suomen ja venäjän tempusjärjestelmien eroavaisuuksien vuoksi väärän aikamuodon valinta voi kuitenkin aiheuttaa oikeustulkkauksessa väärinkäsityksiä, minkä seurauksena voisi olla yksilön oikeusturvan vaarantuminen ja pahimmassa tapauksessa väärä tuomio. Tutkimuksen teorian ensimmäisessä osassa käytiin läpi oikeustulkkauksen keskeisiä asioita, siihen liittyviä haasteita sekä poliisikuulustelun erityispiirteitä. Teorian toisessa osassa kuvattiin venäjän preteritiä ja verbin aspektia sekä suomen kielen menneen ajan aikamuotoja ja vertailtiin niitä keskenään. Tutkimuksen empiirisen osan keskiössä on kirjallinen koe, jonka tavoitteena on tarkastella, miten venäjää äidinkielenään puhuvat tulkit tulkkaisivat venäjän preteritin suomeen päin ja mitkä kohdat aiheuttavat heille vaikeuksia. Kirjallisen kokeen materiaalina oli runsaasti suomen imperfektiä sisältävä, suomenkielinen ja litteroitu poliisikuulustelu tv-sarjasta Arman ja Suomen rikosmysteerit, jota hieman pidensimme lisäämällä siihen muutaman lauseen. Käänsimme koemateriaalitekstin venäjäksi. Sen jälkeen koehenkilöitä pyydettiin kääntämään teksti venäjästä suomeen sekä vastaamaan tausta- ja loppukyselyssä oleviin kysymyksiin. Kokeen tuloksista kävi ilmi, että menneen ajan aikamuodon valintaan vaikuttavat ensisijaisesti konteksti, sen ymmärtäminen sekä tilanteen luonne. Lisäksi ilmeni, että tilanteen kokonaiskuvan hahmottaminen perehtymättä kontekstiin voi olla hankalaa, mikä vaikeuttaa sisällöllisesti täydellisen menneen ajan aikamuodon valintaa. Kokeen tuloksista sekä loppukyselystä kävi myös ilmi, että vaihtelua tulkkien käyttämissä verbin aikamuodoissa ilmeni vaihtelua etenkin silloin, kun tekstissä ei ollut imperfektin tai perfektin valintaa helpottavaa ajan tai tavan adverbia. Näin olleen hypoteesimme todentui vain osittain, sillä yksi koehenkilöistä valitsi lähes kaikissa lauseissa venäjän preteritin vastineeksi suomen imperfektin.