Browsing by Subject "politiikka"

Tutkielma käsittelee persoonapronominien käyttöä Yhdysvaltojen presidenttien kansakunnan tilaa käsittelevissä puheissa (State of the Union Address) poliittisen diskurssianalyysin näkökulmasta ja korpuslingvistiikan kvantitatiivisia menetelmiä hyödyntäen. Työssä selvitetään millaisia funktioita persoonapronomineilla on ja onko niiden käytössä eroja presidenttien välillä tutkimalla niiden frekvenssejä eli esiintymistiheyksiä sekä niiden kollokaatteja eli samassa kontekstissa esiintyviä sanoja. Aineistoni koostuu vuosina 1980-2018 pidetyistä kansakunnan tilaa käsittelevistä puheista, joiden esittäjinä olivat presidentit Ronald Reagan, George H.W. Bush, Bill Clinton, George W. Bush, Barack Obama ja Donald Trump. Kokoamani korpus on kooltaan 219 365 sanaa ja se on annotoitu käyttäen ohjelmaa, joka merkitsee tekstiin sanaluokat (part-of-speech tagger). Korpusanalyysiä varten käytettiin AntConc-tietokoneohjelmaa, joka mahdollistaa frekvenssi- ja kollokaatiohaut. Tutkielma osoittaa, että persoonapronominien käytössä suurimmat erot ovat usein presidentin eri puheiden välillä eivätkä eri presidenttien välillä. Sisäisen vaihtelevuuden laajuus viittaa siihen, ettei eri presidenteillä ole selkeitä tai johdonmukaisia pronominityylejä. Monikon ensimmäisen persoonan pronomineja käytetään puheissa selkeästi eniten verrattuna muihin persoonapronomineihin, mikä saattaa kertoa niiden funktiosta yhteisen amerikkalaisen identiteetin vahvistamisessa ja presidentin halusta esiintyä osana laajempaa yhteisöä. Kollokaatioanalyysi osoittaa, että eri persoonapronomineja käytetään erilaisissa konteksteissa ja erilaisiin tarkoituksiin. Esimerkiksi yksikön ensimmäisen persoonan pronominit esiintyvät usein kommunikaatioverbien ja mentaalisten verbien kanssa, kun taas monikon ensimmäisen persoonan pronominit esiintyvät konteksteissa, joissa käytetään kansallista tai sodankäyntiin liittyvää retoriikkaa. Toisen persoonan pronominit toimivat lauserakenteessa hyvin usein objekteina eivätkä subjekteina, mikä osoittaa niiden olevan keino puhutella yleisöä ja luoda interaktiivinen suhde kuuntelijoihin. Monikon kolmannen persoonan pronomineja käytetään tutkimuksen mukaan lähinnä viittaamaan tavallisiin amerikkalaisiin ja heidän arkielämäänsä.

This thesis examines the work of the Koheesio 2014+ working group established by the Ministry of Employment and the Economy in 2011. The Koheesio 2014+ working group prepares the reform and implementation of European Union (EU) regional policy in Finland in the 2014–2020 programme period. The working group’s task is to prepare a proposal for a Partnership Contract to be signed between the European Commission and Finland. The Partnership Contract sets the criteria for the allocation and administration of the structural policy funds in the 2014–2020 structural fund programme period. This thesis examines how the members of the working group seek to shape the content of the Partnership Contract, what kind of policy strategies they employ to promote their policy goals, and how they seek to advance their arguments within the working group. The paper also assesses whether the Partnership principle is realised in the work of the group, and whether there are any dividing lines within the working group regarding the content of the Partnership Contract. Elite interviews carried out in February 2012 form the empirical part of the thesis. Members of the Koheesio 2014+ Working group were interviewed for this study. The elite interviews were carried out in order to examine the working group’s members’ organisations’ main goals for the next structural fund programme period concerning the European Regional Development Fund and the European Social Fund. The theory of multi-level governance forms the theoretical basis for this study. The theory has often been employed in the study of EU regional policy. The theory is based on the assumption that the state shares decision-making authority with many other policy actors on different levels of government. The partnership principle, which influences structural fund policy-making, is often considered a typical example of the realisation of multi-level governance. The principle also affects the work of the Koheesio 2014+ Working Group. The research is deductive qualitative research. This thesis employs Paul Sabatier's and Hank Jenkins-Smith's Advocacy Coalition Framework (ACF) model for the study of EU regional policy networks in Finland. The ACF model is a policy networks theory that seeks to explain policy change through the analysis of policy networks in a policy subsystem, such as EU regional policy. This thesis examines the Finnish EU regional policy subsystem. In the end I provide an assessment of the applicability of the ACF model to the study of EU regional policy networks in Finland. The interviews indicated that no great divisions exist over the investment priorities for the next programme period. All the members seemed to agree that the investments should be focused on fewer priorities and the bureaucracy slimmed down due to the worsening of the economic conditions. However, the working group had not yet discussed the priorities extensively at the time of the interviews. The reason for this was that the group was divided over the question of how to organise the national structural fund administration. For this reason the research focus had to be narrowed down to the debate over the administrative model, and it subsequently turned out that the administrative model was a watershed dividing the working group's members into two advocacy coalitions. The key finding in this paper is that the ACF model can be applied to the study of EU regional policy networks in Finland. Two advocacy coalitions were identified by employing the ACF model: an advocacy coalition favouring a regional structural fund administrative architecture and an advocacy coalition favouring the centralisation of the structural fund administration. Furthermore, this paper also confirmed a few of the ACF’s criticisms.

Tämä englanninkielinen tutkielma analysoi retoriikkaa Winston Churchillin ja Barack Obaman poliittisissa puheissa. Tutkielma esittelee kahden poliitikon tavat kirjoittaa puheita ja heille ominaiset puhetyylin keinot, sekä analysoi kolme puhetta molemmilta. Tutkielma sisältää johdannon, teoreettisen kirjallisuuden esittelyn, Churchillin sekä Obaman lyhyet elämäkerrat, poliitikkojen puhetyylin ja puheiden kirjoitustapojen esittelyt, kolmen puheen analyysin molemmilta puhujilta sekä yhteenvedon. Tutkielman liitteenä on puheet, joita työssä analysoidaan. Tutkielma esittelee myös molempien poliitikkojen uskonnollisen taustan. Työn teoreettinen aineisto pohjautuu antiikin Kreikan aikaiseen Aristoteleen Retoriikka-teokseen sekä antiikin Rooman aikaiseen tuntemattoman kirjoittajan puheoppaseen Rhetorica ad Herennium. Nämä teokset ovat tärkeimmät retoriikasta laaditut oppaat, joiden teorioihin myöhempien aikakausien kirjat pohjautuvat. Muu aineisto koostuu teoksista, jotka esittelevät poliitikkojen elämäkertoja, heidän puhetapojaan sekä retoriikan termistöä. Puheiden analysoinnissa metodina on kirjallisuustutkimuksen määrittelemä lähiluku. Aineiston kautta selviää, että Winston Churchill ja Barack Obama kirjoittivat puheensa itse uransa alkuvaiheessa, mutta presidentin ja pääministerin asemassa heidän aikansa ei enää riittänyt tähän. Puheissaan Churchill personifioi maita ja hän viittasi Liittoutuneiden ja natsi-Saksan vastaiseen sotaan hyvän ja pahan taisteluna. Hänen puhetyylinsä oli pessimistinen ja pääministeri lupasi kärsimyksiä sekä tuhoa vuodesta toiseen. Barack Obaman puhetyyliin kuuluvat parafraasit, somaattiset fraasit sekä sananlaskut, hänen puheidensa yleinen teema on amerikkalainen unelma. Analyysin tuloksena selviää, että Churchill ja Obama pyrkivät vaikuttamaan kuulijan tunteisiin ennen kaikkea kristillisten kielikuvien ja viitteiden kautta. Tutkielman johtopäätöksenä on, että molemmat poliitikot ovat käyttäneet klassisen retoriikan metodeja puheissaan, lisäksi molemmat ovat käyttäneet kristinuskon sanastoa ja kuvastoa vaikuttaakseen kuulijoihin. Jokaisessa aineiston kuudesta puheesta on kristillisiä käsitteitä, jotka yhdistävät suurinta osaa Yhdysvaltojen ja Iso-Britannian kansalaisista. Jatkotutkimusta varten olisi hyödyllistä laajentaa Churchillin ja Obaman puheiden aineistoa ja lähilukua käyttäen tutkia, millä tavoin poliitikot ovat käyttäneet kristinuskon teemoja vaikuttaakseen kuulijoihinsa. Tämä selventäisi uskon asemaa kahden vaikutusvaltaisen länsimaisen poliitikon retoriikassa ja osana yhteiskunnallista diskurssia.

Tämä tutkielma tarkastelee asiantuntijuuden kehystämistä suomalaisessa uutismediassa koronapandemian aikana vuosina 2020–2022. Tutkimuksen aineistona olivat Helsingin Sanomissa, Ilta-Sanomissa ja Ylen sivuilla julkaistut artikkelit, jotka käsittelivät Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ja sosiaali- ja terveysministeriön (STM) välisiä koronakriisiin liittyviä näkemyseroja. Näiden toimijoiden väliset jännitteet julkisuudessa tekivät monia asiantuntijuuteen liittyviä rakenteita ja asenteita näkyväksi. Tämän tutkielman tavoitteena onkin ymmärtää, miten asiantuntijuutta määriteltiin, kuvattiin ja käsiteltiin uutisissa tämän jännitteisen kontekstin puitteissa. Tutkielma on laadullinen tutkimus, jossa hyödynnettiin hermeneuttista kehysanalyysia analyysimenetelmänä. Kehysanalyysin keinoin ja kehysteoriaan nojaten tutkimuksessa selvitettiin asiantuntijuuteen liittyviä uutiskehyksiä sekä sitä, miten nämä kehykset rakentuivat diskursiivisesti. Kehysanalyysin tukena ja peilinä toimivat erilaiset asiantuntijuuteen liittyvät teoriat ja tavat jäsentää asiantuntijoiden rooleja yhteiskunnassa. Analyysissa korostuivat vahvasti asiantuntijuuden yhteiskunnalliset merkitykset ja asiantuntijoiden erilaiset roolit. Erityisesti viranomaisrooli korostui kaikissa medioissa asiantuntijuuden kehystämisessä, minkä lisäksi asiantuntijoiden erilaisia instituutionaalisia asemia, vastuita ja velvollisuuksia käsiteltiin esimerkiksi tieteen ja päätöksenteon logiikoiden yhteensovittamisen sekä asiantuntijoiden riippumattomuuden näkökulmista. Medioiden välillä ei ollut suuria eroja asiantuntijuuden kehystämisen aihepiireihin liittyen, mutta vivahde-eroja oli havaittavissa esimerkiksi keskustelun sävyssä ja eri näkökulmien painotuksessa. Asiantuntijuus näyttäytyi artikkeleissa pitkälti instituutionaalisessa valossa, sillä kehyksiin liittyi vahva periaatteellinen keskustelu asiantuntijoiden roolista päätöksenteossa ja yhteiskunnassa. Yleisesti kehystämisen tavat tukivat teoreettista ajatusta asiantuntijuudesta hybridiroolina, jonka puitteissa yksilöt ja asiantuntijaorganisaatiot jatkuvasti tasapainottelevat tieteellisten periaatteiden ja poliittisen logiikan välillä. Tutkimus vahvistaa ymmärrystä asiantuntijuuden yhteiskunnallisesta asemasta Suomessa ja valottaa uutismedioiden roolia asiantuntijoihin liittyvän keskustelun määrittelijöinä. Tulevassa tutkimuksessa tulisi kartoittaa sitä, käydäänkö asiantuntijuudesta samanlaista keskustelua myös muissa konteksteissa ja mitä tämä mahdollisesti kertoo asiantuntijoiden roolista Suomessa.

Maisterintutkielmassani tutkin Euroopan unionin operationaalista koodia sisäisen turvallisuuden politiikanalalla. Operationaalisen koodin opin mukaisesti tutkielmani tavoitteena on selvittää ja kuvata Euroopan unionin käsitys omasta poliittisesta toimijuudestaan, toimintaa ohjaavista arvoista, poliittisesta todellisuudesta sekä toimintaympäristön perusluonteesta. Tutkimuskysymyksen tiivistän muotoon: Mikä on Euroopan unionin itseymmärrys poliittisesta toimijuudestaan ja käsitys poliittisista kyvykkyyksistään sekä poliittisesta toimintaympäristöstään sisäisen turvallisuuden politiikanalalla? Maisterintutkielmani teoreettisena viitekehyksenä toimii operationaalisen koodin oppi. Operationaalisen koodin opin on alun perin kehittänyt yhdysvaltalainen politiikan tutkija Nathan Leites, tutkiessaan kylmän sodan alkuaikoina bolševikkien ja politbyroon poliittista toimintaa ohjaavaa ajattelua ja uskomuksia poliittisesta todellisuudesta. Operationaalisen koodin oppia on sittemmin kehittänyt selkeämpään ja helpommin sovellettavaan muotoon niin ikään yhdysvaltalainen politiikan tutkija Alexander George. Operationaalisen koodin oppi pyrkii tulkitsemaan poliittisen toimijan uskomuksia ja käsityksiä poliittisesta todellisuudesta, poliittisesta toimijuudestaan sekä poliittisen todellisuuden perusluonteesta. Ensisijainen tutkimusaineistoni koostuu Euroopan komission jäsenten pitämistä ja tekstimuodossa julkaistuista sisäisen turvallisuuden strategioita käsittelevistä puheista. Toissijaisena aineistona toimii vuosina 2010, 2015 ja 2020 julkaistut Euroopan unionin sisäisen turvallisuuden strategiat sekä niihin välittömästi liittyvät Euroopan unionin instituutioiden viralliset dokumentit. Aineiston keräsin puheiden osalta Euroopan komission ylläpitämästä avoimesta sähköisestä asiakirja-arkistosta. Sisäisen turvallisuuden strategiat ja niihin välittömästi liittyvät muut unionin instituutioiden laatimat viralliset dokumentit hain kyseisten instituutioiden virallisilta verkkosivuilta. Tutkielmani osoittaa, että paikoin pitkällekin edenneestä integraatiosta huolimatta tai siitä johtuen sisäisen turvallisuuden politiikanala on edelleen varsin kontroversaali kokonaisuus. Siihen liittyy useita herkkyyksiä sekä poliittisessa toimintaympäristössä jatkuvaa turbulenssia ylläpitäviä sisäisiä sekä ulkoisia tekijöitä. Unionin poliittista toimijuutta sisäisen turvallisuuden politiikanalalla muokkaa osin institutionaalinen epävarmuus ja syvälle juurtunut varovaisuus, jonka myötä EU-tasolla kyetään edistämään sisäiseen turvallisuuteen liittyviä poliittisia intressejä pääosin reaktiivisesti. Unionin poliittinen toimijuus sisäisen turvallisuuden politiikanalalla liikkuu syvällä jäsenvaltioiden suvereniteetin ytimessä ja tämä näkyy alati läsnä olevana tarpeena legitimoida EU-tason sisäiseen turvallisuuteen liittyvät poliittiset toimet. Paikoin tunnistettavista mahdollisista heikkouksistaan huolimatta operationaalisen koodin oppi tarjoaa erinomaisen ja kiinnostavan teoreettisen viitekehyksen tutkielmalle. Unionin poliittisen toimijuuden ja itseymmärryksen systemaattinen tutkiminen lisää kykyä hahmottaa, selittää ja ennustaa unionin toimintaa sisäisen turvallisuuden politiikanalalla.

Tämä tutkielma ja sen aihevalinta pohjautuu monipolviseen ja pitkään prosessiin, niin sanottuun sote-uudistukseen. Poliitikkojen ja puolueiden puhuessa sote-uudistuksesta puhutaan usein siitä, kuinka lääkäriin olisi päästävä nopeasti. Tämä herätti tutkielman tekijässä kysymyksen siitä, millaista roolia suun terveydenhuolto on saamassa tulevassa uudistuksessa, vai onko suun terveydenhuolto jopa unohdettu? Tutkielma on siten kirjallisuuskatsaus siitä, millaista roolia suun terveydenhuollolle on annettu neljän eri suurpuolueen vaaliohjelmissa sekä kolmessa eri hallitusohjelmassa, alkaen aina vuoden 2011 vaalikaudesta. Kirjallisuuskatsaus tarkastelee myös sitä, millaisia ovat puolueiden näkemyserot tuotantotavoissa, jotka kytkeytyvät tiiviisti puolueiden ratkaisuvalintoihin sote-suunnitelmissa. Kirjallisuuskatsauksen menetelmänä on kuvaileva kirjallisuuskatsaus, jota luonnehditaan myös yleiskatsaukseksi. Tutkielman tuloksena voidaan todeta, että vain yhdestä tarkastelumme suurpuolueiden vaaliohjelmista löytyy kannanotto suun terveydenhuollosta omana teemanaan. Lisäksi tarkastelun kolmesta hallitusohjelmasta vain viimeisimmässä, eli Sanna Marinin hallituksen hallitusohjelmassa otetaan kantaa suun terveydenhuoltoon omana teemanaan. Havainto on merkittävä, sillä suun terveydentilalla on merkittävä yhteys yleisterveyteen ja havaitun havainnon pohjalta voidaankin kysyä, ymmärtävätkö kaikki puolueemme tämän asian tärkeyden vai ajavatko muut intressit hammashoidon ohitse? Suun terveydenhuollon julkisen hoitovastuun kannalta suunta vaikuttaisi olevan laajenemassa Marinin hallitusohjelman myötä. Suuntaus on suun terveydenhuollolle tarvittava ja kaivattu sekä poikkeaa edeltävän eli Sipilän hallituksen kaventavasta hoitovastuun suunnasta tai tarkastelun ensimmäisen hallituksen, eli Kataisen hallituksen linjauksesta, jossa hoitovastuu ei muuttunut suuntaan tai toiseen.

Tämä tutkielma tutkii Robert Baillien (1602–1662) käyttämää sukupuolittunutta ja ruumiillistunutta retoriikkaa tämän poliittisuskonnollisissa teksteissä kolmen valtakunnan sotien aikana. Tutkimus analysoi, kuinka sukupuolittuneen ja ruumiillistuneen retoriikan avulla Baillie maalaa vastapuolesta kuvan vääräuskoisina, seksuaalisesti poikkeavina ja jopa hirviömäisinä. Vastaavasti Baillie käyttää sukupuolittunutta ja ruumiillistunutta kieltä myös maalatakseen presbyteerit tosiuskovaisiksi ja Jumalan asialla oleviksi. Tutkielma jakautuu kolmeen osaan. Ensimmäisessä luvussa analysoidaan, kuinka Baillie maalaa vastapuolen miesten maskuliinisuuden heikoksi. Baillien mielestä eniten näiden miesten maskuliinisuutta kyseenalaistaa näiden vääräuskoisuus ja valtion uhkaaminen. Toisessa luvussa tarkastellaan, kuinka Baillie käyttää feminiinisyyttä toisaalta vastapuolen maalaamiseen seksuaalisesti epäilyttävinä ja yhteiskuntarauhan vaarantajina, mutta myös kirkon kuvaamiseen naisena, joka joutuu vastapuolen miesten hyökkäyksen kohteeksi. Kolmannessa luvussa sukupuolittuneisuus sidotaan yhteen ruumiillisuuden kanssa. Toisaalta Baillie maalaa vastapuolesta kuvaa hirviöinä, jotka saavat usein feminiinisiä konnotaatioita. Samalla hän niin ikään kuvaa kirkkoa ja valtiota ruumiin avulla, ja kuinka vastapuoli sairastuttaa tai muuntaa hirviöksi tämän poliittisen ja uskonnollisen ruumiin. Lopuksi luvussa keskitytään Baillien tapaan tarjota parannusta lääketieteellisten kielikuvien avulla. Baillien sukupuolittuneen ja ruumiillistuneen retoriikan analyysilla tämä tutkielma osoittaa, että aatehistoriallinen tutkimus hyötyy sukupuolen ja ruumiin huomioimisesta analyysissaan. Tutkielmassa avataan, kuinka 1600-luvun Iso-Britannian poliittinen ympäristö oli vahvasti sukupuolittunut ja ruumiillistunut, ja kuinka eliitin miesten oli tärkeä pitää kiinni näistä ihanteista oikeuttaakseen valtansa. Samalla tutkielma tuo esille, kuinka hyökkäys eliitin miehen maskuliinisuutta vastaan saattoi olla oikea uhka miehen poliittiselle vallalle.

Maisterin tutkielmani tarkoituksena on selvittää Luterilaisen maailmanliiton (LML) yleiskokoustyöskentelyssä ilmi tullutta ymmärrystä ihmisoikeuksista Helsingin yleiskokouksessa vuonna 1963 ja Evianin yleiskokouksessa vuonna 1970. Selvitän ihmisoikeusajattelun kehittymistä ja ihmisoikeuksien kasvavaa tiedostamista. Näiden yleiskokousten ihmisoikeusajattelu loi pohjan LML:n tulevalle ihmisoikeustyöskentelylle. Tutkielmani on aineistolähtöinen ja kvalitatiivinen. Tutkin LML:n yleiskokouksista syntynyttä kokousaineistoa. Yleiskokouksista löytyy lähdemateriaalia Helsingin yliopiston Ekumeenisesta arkistosta. Lisäksi käytän LML:n julkaisua ”From Federation to Communion. The history of the Lutheran World Federation”. Muusta kirjallisuudesta tärkein apuneuvoni on Kirkkojen maailmanneuvoston (KMN) julkaisusarja ”A History of the Ecumenical Movement”. Suhteutan löytämääni aiempaan tutkimukseen LML:sta. Pyrin jatkuvasti huomioimaan myös ajankohtaiset tapahtumat. LML:n ihmisoikeusajattelu oli Helsingissä ajalleen tyypillistä kansalaisoikeuksien ja poliittisten oikeuksien tiedostamista. Poliittinen vaikuttaminen nähtiin tärkeäksi ja siihen kannustettiinkin. LML:ssa ilmenneet ajatukset ja ymmärrys ihmisoikeuksista eivät kuitenkaan päätyneet mihinkään ihmisoikeuksia koskevaan päätös- tai julkilausumaan. Ihmisoikeuksien noudattaminen ja edistäminen nähtiin lähinnä uskosta kumpuavaksi asennekysymykseksi ja spontaaniksi eettiseksi toiminnaksi. Taustalla vaikutti oleellisesti luterilaiseen teologiaan kuulunut Martti Lutherin kahden regimentin opin aiempi tulkinta. Ymmärrystä ihmisoikeuksista sekä vaatimusta niiden yhteiskunnallisesta edistämisestä pyrittiin vielä mahduttamaan kahden regimentin oppiin. Evianin yleiskokouksen tuloksiin vaikuttivat uudet kansainväliset ihmisoikeussopimukset sekä muiden ekumeenisten järjestöjen ihmisoikeusteemainen työskentely. Evianin yleiskokouksen ihmisoikeusajattelu oli ajalleen tyypillistä kansalais- ja poliittisten oikeuksien sekä taloudellisten, sosiaalisten sekä sivistyksellisten oikeuksien tiedostamista. Elettiin murroskautta ”klassisen” ja ”modernin” ihmisoikeusajattelun välillä. Murroskausi heijastui LML:ssa ilmenneeseen keskusteluun siinä, tuleeko ihmisoikeuksia käsitellä universaalisesti vai kontekstuaalisesti. Ihmisoikeusajattelu ja -keskustelu tuli kirjattua julkilausumiin ja siitä tuli konkreettista. Poliittisen vaikuttamisen merkitys selkeästi korostui. Yhteiskunnan rakenteiden muovaaminen haluttuun suuntaan nähtiin nyt velvoittavaksi. Ihmisoikeusajattelua ja -toimintaa ei pyritty enää mahduttamaan Lutherin kahden regimentin oppiin. Ihmisoikeuksista tuli LML:n ohjelma – aiemman uskosta syntyneen asenteen ja spontaanin eettisen toiminnan ohelle. Uusi kantaaottavampi, poliittisesti aktiivinen maailmanliitto ei ollut kuitenkaan kaikkien mieleen. Yksimielisyyttä ihmisoikeusasioissa ei saavutettu ja työskentely jatkui tulevina vuosikymmeninä.