Browsing by Subject "porsaat"

Porsaskuolleisuus ja porsaiden huono kasvu vaikuttavat merkittävästi porsastuotantosikalan taloudelliseen tulokseen ja eläinten hyvinvointiin. Sekä emakko että porsaat voivat käyttäytymisellään vaikuttaa porsaiden maidonsaantiin ja siten kasvuun ja kuolleisuuteen. Emakko voi esimerkiksi sallia porsaiden pääsyn utareelle makaamalla kyljellään, toisaalta emakko voi estää utareelle pääsyn makaamalla mahallaan. Porsaat voivat lisätä maidontuotantoa hieromalla utaretta. Tutkimme emakon ja porsaiden yleisen aktiivisuuden yhteyttä porsaiden kasvuun ja kuolleisuuteen. Erityisesti halusimme selvittää, vaikuttavatko emakon makuuasento (kyljellään/mahallaan), imetyshavaintojen osuus tai porsaiden utareella viettämä aika porsaiden kasvuun. Videoimme 21 emakkoa pahnueineen porsimisen jälkeen päivinä 3, 6, 13, 20 ja 30. Videonauhoilta rekisteröimme viiden minuutin välein emakon käyttäytymisen ja utareella olevien porsaiden lukumäärän. Päivänä 20 korreloivat imetyshavainnot (vähintään 50 % pahnueesta hieromassa utaretta) ja porsaiden kasvu positiivisesti, mutta koko imetyskauden aikana yhteys oli negatiivinen. Päivinä 1-4 korreloivat porsaiden utareella käyttämä aika ja päiväkasvu negatiivisesti ja päivinä 15-22 oli havaittavissa suuntaus positiiviseen korrelaatioon. Aktiivisemmilla emakoilla vaikutti olevan pienempi porsaskuolleisuus. Tutkimuksemme osoitti, että huonokasvuiset pahnueet viettävät enemmän aikaa hieromassa utaretta, todennäköisesti lisätäkseen maidontuotantoa tai aloittaakseen nopeammin uuden imetyksen. Passiiviset emakot sallivat pitkän utarehieronnan, mikä ei kuitenkaan välttämättä lisää porsaiden maidonsaantia. Emakon yleinen aktiivisuus vähentää porsaiden kuolleisuusriskiä. Syynä on todennäköisesti passiivisia emakoita parempi maidontuotantokyky.

Useimmissa Euroopan maissa karjuporsaat kastroidaan. Toimenpiteen tarkoituksena on sekä ehkäistä karjunhajun syntyminen lihaan että estää karjujen aggressiivinen ja seksuaalinen käyttäytyminen. Kastraation tiedetään olevan kivulias toimenpide, jonka takia perinteiselle kastraatiolle etsitään vaihtoehtoja. Näitä ovat muun muassa kiruginen kastraatio yhdistettynä yleisanestesiaan tai paikalliseen anestesiaan ja kipulääkitykseen. Myös sukupuolilajiteltua siementä ja immunokastraatiota on esitetty vaihtoehdoksi. Pelkkä kirurginen kastraatio mielletäänkin yhä enemmän toimintatavaksi, joka tulisi kieltää lähitulevaisuudessa Euroopan Unionin alueella. Lisensiaatin tutkielmani sisältää sekä kirjallisuuskatsauksen että kokeellisen osuuden. Tutkielman kirjallisuuskatsauksessa käyn läpi kivun määritelmää ja fysiologiaa sekä mahdollisia kastraatiossa käytettäviä eri kivunlievitysmenetelmiä sekä niiden tehosta saatuja tutkimustuloksia. Lopuksi käyn myös lyhyesti läpi kastraation vaihtoehtoja sekä tuottajien ja kuluttajien suhtautumista eri menetelmiin. Tutkielmaani kuuluvan kokeellisen osuuden avulla oli tarkoitus tutkia eri kivunlievitysmenetelmien vaikutuksia seuraamalla tutkimusporsaiden käyttäytymistä videomateriaalista, jota kuvattiin sekä ennen että jälkeen kastraatiota. Kokeellinen osuus toteutettiin kesän 2013 aikana 100 emakon yhdistelmäsikalassa Etelä-Suomessa. Koemallissa oli käytössä neljä porsasryhmää (ryhmät 1-4), joille suoritettiin kirurginen kastraatio sekä yksi ryhmä (ryhmä 5), jolle suoritettiin immunokastraatio ja joka näin ollen toimi negatiivisena kontrollina porsasvaiheessa. Ryhmä 1 kastroitiin ilman mitään kivunlievitystä. Tutkimuksessa käytettäviä kivunlievitysmenetelmiä olivat kipulääke (ryhmä 2), kipulääke+puudute (ryhmä 3) sekä inhalaatioanestesia +kipulääke+puudute (ryhmä 4). Yhteensä tutkimukseen otettiin mukaan 10 pahnuetta, jotka jaettiin eri tutkimusryhmiin painotetun satunnaistamisen avulla. Kussakin tutkimusryhmässä oli 12–15 porsasta. Eri kivunlievitysmenetelmien tehoa arvioitiin analysoimalla videot, jotka kuvattiin 1 vrk ennen sekä 1, 2 ja 5 vrk kastraation jälkeen. Käyttäytymishavainnot kirjattiin Solomon coder ohjelmaan etogrammin avulla ja data analysoitiin tilastollisesti SPSS-22 ohjelman avulla. Tutkimuksessamme ei saatu ennakko-odotusten vastaisesti tilastollisesti merkitsevää eroa eri tutkimusryhmien välille kipua kuvaavissa käyttäytymistoiminnoissa, erillään olossa tai desynkronisaatiossa. Sen sijaan havaittiin päiväkohtaisia eroja: jokaisella tutkimusryhmällä imemisen ja utareen hieronnan päiväkohtaiset prosenttiosuudet laskivat kastraation jälkeisenä päivänä, sen sijaan makaamisen ja desynkronisaation prosenttiosuudet kasvoivat. Tutkimuskäyttäytymistä esiintyi jokaisella tutkimusryhmällä eniten 5 vuorokautta kastraation jälkeen. Lisäksi porsaiden leikkiminen ja erillään olo näyttivät lisääntyvän seuranta-aikana, mutta tulos oli vain suuntaa-antava. Päiväkohtaisesti saamamme tilastolliset merkitsevät erot ja tendenssit ovat yhtenevät osien tutkimusten kanssa, mutta joissain tutkimuksissa eroja toimintojen välille ei ole saatu tai päinvastoin imemisen ja utareen hieronnan on havaittu lisääntyvän ja makaamisen vähentyvän kastraation jälkeen. Se, että emme saaneet selkeää eroa eri tutkimusryhmien välille ei-spesifisessä käyttäytymisessä, kipukäyttäytymisessä tai sosiaalisessa koheesiossa (erillään olo ja desynkronisaatio) on merkittävin poikkeama aiempiin tutkimuksiin nähden. Nyt käytettyyn tutkimusasetelmaan liittyy kuitenkin useita mahdollisia virhelähteitä, kuten videoanalysaatiossa tapahtuneet virheet ja pieni ryhmäkoko. Koetta onkin tarkoitus jatkaa ja siihen kerätään enemmän aineistoa. Myös tämän työn analysoinnista saadut kokemukset hyödynnetään ja analysointi muutetaan niin että kipuun viittaava käyttäytyminen, sosiaalisuus ja toiminnan desynkronisaatio saadaan arvioitua paremmin.

Pikkuporsaat sairastavat kaikista eläimistä herkimmin anemiaan. Syitä tähän ovat nopea kasvu ja raudan våähäinen saanti ravinnosta. Aneeminen porsas sairastuu huomattavasti helpommin pikkuporsasripuliin ja muihin sairauksiin kuin riittävästi rautaa saaneet porsaat. Emäänsä imevä porsas saa vain murto-osan tarvitsemastaan raudasta emän maidosta. Betonipohjaisissa karsinoissa elävät porsaat eivät saa lisärautaa mistään muualta, joten sitä on annettava porsaalle keinotekoisesti joko juomaveden tai ravinnon kautta tai sitten suoraan porsaalle. Tutkimusosassa aineistona käytettiin kotitilani porsaita. Tutkimus tehtiin kahdessa osassa. Molemmissa osissa pistoksena annettavaa rautavalmistetta vertailtiin suun kautta annettavaan valmisteeseen. Tarkoituksena oli selvittää, onko pistoksena annettu lisärauta selvästi parempi menetelmä kuin suun kautta annettavat valmisteet. Yhteensä tutkimukseen osallistui siis kolme valmistetta. Porsaita oli mukana yhteensä n.200 kpl. Porsaista otettiin verinäyte niiden ollessa kolmen viikon ikäisiä ja verinäytteistä tutkittiin keskeiset veriarvot EKK:n keskuslaboratoriossa.

Tutkimuksen tavoitteena oli tarkastella mikrobilääkkeiden käyttöön liittyviä kustannuksia porsastuotannossa ja pohtia sikaloiden mikrobilääkehoidoista mahdollisesti aiheutuvaa resistenssiongelmaa. Aineistona käytettiin Helsingin yliopiston Mätsälässä sijaitsevan Saaren tuotantoeläinyksikön hoitoalueeseen kuuluvien viiden porsastuotantosikalan ja kahden muualla Etelä-Suomessa sijaitsevan porsastuotantosikalan lääkitystietoja ja porsastuotannon tietoja kolmen vuoden ajalta retrospektiivisesti. Kaikkien tutkimuksessa olleiden seitsemän sikalan mikrobilääkehoitotiedot koottiin tilakohtaisesti vuosilta 2006 – 2008. Kerättyjen lääkitys- ja tuotantotietojen sekä vakioitujen lääke- ja porsashintojen perusteella voitiin laskea tilakohtaiset vuotuiset lääkemenot per emakko ja pahnuekohtaisesti porsastuotannosta saatava bruttotulo ja kuolleisuudesta johtuva tulonmenetys. Tutkimus osoitti, että vuotuiset mikrobilääkehoitokustannukset sikalan keskimääräistä emakkolukua kohden vaihtelevat moninkertaisesti eri sikaloiden välillä. Mikrobilääkehoitojen kulut emakkoa kohti vuodessa oli Saaren alueen pienissä sikaloissa noin viisi euroa (keskiarvon vaihteluväli 3,45 – 6,13), kahdessa isossa yksikössä kulutus oli selvästi suurempi (keskiarvon vaihteluväli 14,68 – 38,17). Molemmissa isoissa sikaloissa porsastuotannon pahnuekohtaisen bruttotulon keskiarvo oli korkeampi (keskiarvo 510,84 €) pieniin Saaren alueen sikaloihin verrattuna (keskiarvo 465,67 €) ja pahnuekohtainen tulonmenetys oli keskimäärin pienempi (keskiarvo 68,50 €) Saaren alueen sikaloihin verrattuna (keskiarvo 79,90 €). Porsastuotannon bruttotulo ei huomioi mitään tuotantoon liittyviä menoja. Tulonmenetyksen osuus bruttotuloista vaihteli tilakohtaisesti 12 %:sta 23 %:iin mediaanin ollessa 15 %. Pienestä aineistosta johtuen saatuja seitsemän tilan tuloksia ei suoraan voida yleistää, vaan lisätutkimuksia tarvitaan. Tuloksia voitaneen kuitenkin pitää suuntaa antavina ja sitä humaanilääketieteessä olevaa käsitystä tukevina, että mikrobilääkeresistenssillä on kannattavuutta heikentäviä vaikutuksia. Näin ollen erityisesti nykytilanteessa, jossa sikatalouden kannattavuus on heikko, olisikin taloudellisesti perusteltua seurata resistenssin kehittymistä ja pyrkiä estämään sen leviäminen sikaloissa. Lääkityskustannusten lisäksi olisi huomioitava tuottajien oma turvallisuus liittyen mikrobilääkkeiden annosteluun eläimille. Lisäksi olisi kiinnitettävä huomiota niihin hoitokäytäntöihin, jotka voivat vaikuttaa resistenssiongelman syntyyn ja laajuuteen.

Pahnueita tasataan siirtämällä yksi tai useampi porsas emakolta toiselle. Tasauksen tarkoituksena on pienentää ylisuuria pahnueita sekä taata kaikille porsaille oma, toimiva nisä ja riittävä maidon saanti. Pahnueentasauksella tähdätään porsaiden kuolleisuuden vähentämiseen suurissa pahnueissa ja parannetaan niiden tuotosta myöhemmin. Porsaita siirtämällä myös tasataan pahnuekokoja emakoiden kesken ja pienennetään pahnueiden sisäistä painovariaatiota. Pahnueentasauksen vaikutuksesta on tehty useita keskenään ristiriitaisia tutkimuksia. Monet ovat sitä mieltä, että tasaus huonontaa siirrettyjen porsaiden kasvua ja vaikuttaa haitallisesti myös ne vastaanottavan pahnueen kasvuun häiriten mm. pahnueen sisäistä nisäjärjestystä. Kaikki tutkimukset eivät kuitenkaan puolla tätä käsitystä, ainakaan jos siirrot tehdään ensimmäisten elinpäivien aikana, kun nisäjärjestys ei vielä ole vakiintunut. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten pahnueiden tasaaminen ensimmäisenä elinpäivänä vaikuttaa siirrettyjen porsaiden kasvuun ja kuolleisuuteen ennen vieroitusta. Myös porsaita luovuttaneiden, vastaanottaneiden ja kontrollipahnueiden porsaiden keskimääräistä kasvua ja kuolleisuutta seurattiin. Tutkimme myös, miten tasaus vaikutti porsaita luovuttaneiden ja vastaanottaneiden emakoiden painon- ja silavamittojen muutoksiin sekä emakoiden tiinehtymiseen seuraavaan porsimiseen. Pahnueen tasauksen vaikutuksista porsaita luovuttaneiden ja vastaanottaneiden emakoiden tuotokseen on vain vähän aikaisempaa tutkimustietoa. Porsaita luovuttavilta emakoilta siirrettiin kultakin kolme porsasta vastaanottaville tasausemakolle. Näitä siirtoja tehtiin 10. Lisäksi 20 tasausemakolle tehtiin ns. valetasaus, jossa aina kahden emakon kesken vaihdettiin päittäin kolme porsasta. Siirrettyjen porsaiden ja jokaisesta luovuttajapahnueesta satunnaisesti valittujen kolmen porsaan kasvua seurattiin. Kontrolleina kokeessa oli 43 emakkoa ja 32 pahnuetta, joista kustakin tarkkailtiin kolmea keskikokoista porsasta. Siirretyt porsaat kasvoivat huonommin syntymästä 10. elinpäivään (P<0,05) ja siitä vieroitukseen asti (P<0,01). Siirrettyjen porsaiden vieroituspaino oli selvästi luovuttaja- ja kontrollipahnueiden tarkkailtujen porsaiden painoa pienempi (P<0,001). Parhaiten yksittäiset porsaat kasvoivat luovuttajapahnueissa. Porsaiden kuolleisuuteen siirrolla ei ollut vaikutusta. Tasattujen pahnueiden, luovuttajapahnueiden ja tasaamattomien kontrollipahnueiden porsaiden keskimääräiseen kasvuun ja kuolleisuuteen siirroilla ei ollut vaikutusta. Kaikkien ryhmien emakot pärjäsivät yhtä hyvin, eikä niiden tiinehtyvyydessä seuraavaan porsimiseen ollut eroja. Pahnueentasaus huononsi siirrettyjen porsaiden kasvua, mutta pahnueiden kokonaiskasvuun tai emakoihin sillä ei ollut vaikutusta. Pahnueentasauksella pystytään takaamaan useammalle porsaalle toimiva nisä. Tasaaminen voi siis olla taloudellisesti kannattavaa, koska sen avulla on mahdollista lisätä vieroitettavien porsaiden määrää.

Sianlihantuotannossa elävinä syntyneiden porsaiden kuolleisuuteen vaikuttavat monet tekijät. Ennen vieroitusikää yksi merkittävimpiä porsaiden kuolleisuutta lisääviä tekijöitä ovat erilaiset ripulia aiheuttavat infektiot. Porsasripulin yleisyys ja vakavuus riippuvat niiden immunologisesta statuksesta, jossa avainasemassa pikkuporsailla on niiden ternimaidon saanti. Tutkielmassa esitellään nykymuotoisessa lihantuotannossa käytettävän kesysian (Sus scrofa domestica) immunologista kypsymistä synnyinhetkestä vieroitukseen kuluvalla aikavälillä. Myös sikiökauden tärkeitä immunologisia tapahtumia sekä porsaan immunologisen statuksen ja ympäristön keskinäistä vaikutusta porsasripulin syntyyn käydään läpi. Tutkielman lopussa esitetään tapausselostus pikkuporsaiden ripuliepidemiasta suomalaisella porsastuotantotilalla. Tilalla käytettiin laajamittaisesti kloramiini T- pitoista kuivadesinfektiojauhetta porsitusosastolla. Tapauksen myötä nousi tarve selvittää kuivadesinfektiojauheiden ja pikkuporsaiden ripulitartuntojen välistä yhteyttä. Tutkielmassa taustoitetaan kuivadesinfektiojauheen käyttöä osana nykyaikaista sianlihan tuotantoa. Kloramiini T:n ominaisuuksia ja mahdollisia haittavaikutuksia käydään läpi tutkielmassa kirjallisuuden avulla. Kloramiini T- pitoisen kuivadesinfektiojauheen intensiivinen käyttö voi lisätä pikkuporsaiden riskiä sairastua ripulitartuntoihin mm. vaurioittamalla porsaan suoliston limakalvoa. Aiheesta tarvitaan kuitenkin tutkimuksellista näyttöä, jotta tämä voidaan todeta varmuudella.

Kirjallisuuskatsauksessa on käsitelty villi- ja kesysikojen porsaskuolleisuutta ajalla syntymästä vieroitukseen. Syntymän aikana porsaiden kuolleisuutta aiheuttavat lähinnä emakon porsimisvaikeudet, pitkittynyt porsiminen ja porsaiden hapenpuute. Syntymän ja vieroituksen välisenä aikana porsaita kuolee tavallisimmin ruhjoutumalla emakon alle tai nälkiintymällä, mutta myös rääpäleporsaat ja taudit (mm. suolitulehdus, niveltulehdus, anemia, verenmyrkytys) verottavat elävien porsaiden lukumäärää. Porsaskuolleisuuteen vaikuttavia tekijöitä ovatkin emakon porsimiskäyttäytyminen, porsimisvaikeus, pitkittynyt porsiminen ja porsaiden hapenpuute, emakon aggressiivisuus, pahnuekoko, porsimiskerta ja imetysajan pituus, sekä porsaiden synnynnäiset epämuodostumat, syntymäpaino ja syntymää edeltävä kehitys, ruumiinlämpö, syntymäjärjestys, perinataaliaika, ternimaidon saanti, ruhjoutuminen, nälkiintyminen, porsaiden rääpälöityminen, erilaiset sairaudet, raudan, seleenin ja E-vitamiinin puute, sekä raatelu ja pedot. Jokainen eloonjäänyt porsas lisää niin sikalan kuin villisikatarhankin kannattavuutta ja on osa eettisesti kestävää tuotantoa. Tutkittua tietoa villisikojen porsaskuolleisuudesta on tällä hetkellä löydettävissä todella vähän, eikä tutkittua tietoa porsaskuolleisuuden suuruudesta löydy. Asiaa on lisäksi vaikea tutkia, sillä villisikojen kuolleisuudesta ei kerätä säännöllistä tietoa eikä ole olemassa villisikatarkkailua. Villisiat elävät luonnonmukaisilla tarhoilla, joissa ne porsivat Suomen oloissa kerran vuodessa, maalis-toukokuussa. Villisikaemakon pahnuekoko on keskimäärin 3,9 porsasta. Kesyemakko synnyttää noin 11 elävää ja 1,2 kuollutta porsasta pahnueeseen ja porsimiskertoja vuodessa on noin 2,1. Kesyt porsaat vieroitetaan emostaan tavallisesti 4-5 viikon iässä (n. 7 kg painoisina). Porsaskuolleisuus ennen vieroitusta on suomalaisilla porsastuotantotiloilla keskimäärin 13-14 %. Tutkimusosan tavoitteena oli selvittää tarhattujen villisikojen porsaskuolleisuutta, sen suuruutta ja syitä, sekä kerätä tietoa pahnuekoosta, tyhjäksi jääneistä emakoista ja porsimisajankohdasta tarhaajille osoitetun kyselytutkimuksen avulla. Aineisto kerättiin Suomessa villisikaa tarhaavilta Riistankasvattajat ry:n villisikatarhoilta kevään 2006 porsimiskauden aikana. Saaduista vastauksista tehtiin kuvaileva yhteenveto, ja lisäksi aineisto tutkittiin tilastollisten merkitsevyyksien varalta (Mann-Whitney –, mediaani- ja Fisherin testit). Vastausprosentti oli 37 % (10 / 27 tarhaa). Tutkimuksessa saatiin suomalaisten tarhattujen villisikojen porsaskuolleisuudeksi 13,7 %. Porsaskuolleisuudessa oli kuitenkin suurta vaihtelua tarhojen välillä (0-52 %). Tiinehtyneille emakoille syntyi keskimäärin 3,9 elävää porsasta (todistetut pahnuekoot vaihtelivat 1-8 elävää porsasta). Kaikista villisikaemakoista tyhjäksi jäi 23,5 %, mutta tarhojen välillä oli suurta vaihtelua (tyhjiä 0-100 %). Tyhjäksi jääneiden ja tiinehtyneiden villisikaemakoiden mediaani-ikä oli molemmilla ryhmillä kaksi vuotta. Samoin minimi-ikä oli sama (1 vuotta), mutta maksimi-ikä oli tiinehtyneillä korkeampi (8 vs 4 vuotta). Porsaskuolleisuutta ajalla syntymästä vieroitukseen esiintyi kaikenikäisillä villisikaemakoilla: suurinta porsaskuolleisuus oli 3- ja 5-vuotiailla (kaikki elävänä syntyneet kuolivat), pienintä 1- ja 2-vuotiailla (16,7 ja 7,0 %). Emakoiden iän vaikutus porsaskuolleisuuteen ei kuitenkaan ollut tilastollisesti merkitsevä. Tutkimuksen villisikaemakot olivat iältään 1-8 vuotta (mediaani 2), karjut 1,5-7 vuotta (mediaani 4). Ensikoita oli n 35 % (suomalaisilla porsastuotantotiloilla n 23 %). Emakoiden iän (porsimiskerran) vaikutus elävänä syntyneiden porsaiden määrään oli tilastollisesti merkitsevä: kerran porsineet emakot synnyttivät keskimäärin pienempiä pahnueita ja niiden porsaat kuolivat nuorempina kuin kaksi tai useamman kerran porsineet emakot. Tiinehtyvyyteen porsimiskerralla ei ollut vaikutusta. Tutkimuksessa todettiin myös tarhalla olevan vaikutus pahnuekokoon, mutta ei siihen, minkä ikäisinä porsaat kuolivat. Kaiken kaikkiaan aineisto oli melko pieni, joten tutkimustuloksia voidaan pitää vain suuntaa antavina.

Mycoplasma hyopneumoniae -mikrobin aiheuttama porsasyskä (swine enzootic pneumonia) on yksi tärkeimmistä taloudellista tappiota aiheuttavista taudeista sioilla. Se esiintyy yleensä sikaloissa, joissa on huonot olosuhteet. Porsasyskää sairastavat erityisesti nuoret siat. Taudin kliinisiä oireita ovat krooninen yskä, hidastunut päiväkasvu, korkea sairastuvuus ja matala kuolleisuus. Taudin aiheuttamia tyypillisiä lihamaisia muutoksia esiintyy keuhkoissa etenkin sydän- ja kärkilohkoissa. Porsasyskä leviää aerosolina ja voi kulkeutua ilmateitse infektoiden lähialueen sikaloita. Eläimen puolustusjärjestelmä aktivoituu kohdatessaan taudinaiheuttajan. Eri mekanismein puolustusjärjestelmä koettaa eliminoida taudinaiheuttajan ja ehkäistä sen aiheuttamia soluvaurioita. Rokotteet ovat lääkinnällinen keino aktivoida eläimen puolustusjärjestelmää. Aktivaation lopputuloksena syntyy elimistön oma suoja taudinaiheuttajaa vastaan, jolloin eläin ei välttämättä sairastu kliiniseen tautiin. Porsasyskän saneerauksessa on käytetty menetelmää, jossa koko lihasikalan eläinkanta uusitaan kerralla (stamping out –menetelmä). Osastoittain jatkuvatäyttöisessä lihasikalassa menetelmä on kuitenkin kallis toteuttaa. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, voidaanko porsasyskä saneerata lihasikalasta käyttäen immunologiaa apuna. Tautipainetta laskettiin tilalla lääkityksin ja viisiosastoiselle tilalle tuotiin kaksi kertaa osastokohtaisesti mykoplasmaa vastaan rokotettuja porsaita. Porsaat rokotettiin terveysluokan porsastuotantoyksikössä yli kaksi viikkoa ennen siirtoa lihasikalaan. Saneerauksen onnistumista seurattiin veri- ja sierainlimanäyttein, teurastamolöydöksin sekä kliinisten oireiden perusteella. Myös sikojen päiväkasvua seurattiin. Verinäytteet tutkittiin ELISA-menetelmällä. Rokotetuista sioista löytyi neljältätoista sialta porsasyskä-vasta-aineita. Seuranta-aikana saneerauksen jälkeen otetuissa näytteissä rokottamattomilta sioilta ei löytynyt porsasyskävasta-aineita. Kaikki PCR-menetelmällä tutkitut sierainlimanäytteet todettiin negatiivisiksi. Teurastamolöydöksissä oli paljon aktinobasilloosiin viittaavia keuhkokalvontulehduksia. Keuhkohylkäykset vähenivät saneerauksen aikana. Päiväkasvussa ei havaittu merkittäviä muutoksia. Tilalta otettiin vuosi saneerauksen loppumisen jälkeen verinäytteitä, joissa ei todettu porsasyskävasta-aineita. Tämä osoittaa, että rokottamisen avulla suoritettu saneeraus onnistui kyseisellä tilalla.

Lisensiaatin lopputyön aiheena on rehun viljavalinnan ja raekoon vaikutus mahahaavaumien ja eräiden muiden mahasuolikanavamuutosten esiintymiseen vieroitetuilla porsailla. Työ koostuu kirjallisuuskatsauksesta sekä kokeellisesta tutkimusosasta. Sian mahahaavauma on erittäin monisyinen sairaus, jonka ennalta tunnettuja riskitekijöitä ovat erityisesti rehun rakeistus sekä rehun pieni partikkelikoko. Paastottaminen, mutta toisaalta myös rajoittamaton ruokinta ovat myös aiempien tutkimusten perusteella lisänneet mahahaavaumien riskiä. Vehnäpohjaista rehua on myös pidetty ulseratiivisempana kuin esimerkiksi ohra- tai kaurapohjaista rehua. Mahahaavauman kehittymisessä keskeistä on mahalaukun proksimaalisen ruokatorviosan ja mahalaukun distaaliosan välillä normaalisti vallitsevan pH-eron tasoittuminen. Pienen raekoon on arvioitu lisäävän mahansisällön juoksevuutta, jolloin sisältö sekoittuu ja pH-erot tasoittuvat. Mahalaukun ruokatorviosassa ei ole limaa sekä bikabonaatteja tuottavia rauhasia, kuten distaaliosassa, mikä tekee siitä alttiin happamalle mahansisällölle. Vaurioituneessa mahalaukun ruokatorviosassa nähdään eriasteisia epiteelimuutoksia, ja taudin edetessä varsinaisia mahahaavaumia. Haavaumat ulottuvat yleensä limakalvonalaiseen kerrokseen, mutta mikäli leesio ylettää seroosakerrokseen saakka, voi sialle kehittyä mahdollisesti kuolemaan johtava peritoniitti. Mahahaavauma voi arpeutuessaan ahtauttaa ruokatorven aukon. Rehun viljana usein käytettyä vehnää on tässä kokeessa korvattu kauralla. Kokeessa käytettiin sekä pienirakeista (2,5 mm) että suurirakeista (4,0 mm) rehua molemmilla viljavalinnoilla. Näin saatiin aikaan neljä eri ruokintaryhmää: Pienirakeinen vehnä (Ryhmä 1), suurirakeinen vehnä (Ryhmä 2), pienirakeinen kaura (Ryhmä 3) sekä suurirakeinen kaura (ryhmä 4). Tutkimuksessa oli mukana 128 porsasta vieroituksesta 25 päivän ajan. Porsaat arvottiin kahden porsaan karsinoihin. 64 porsasta lopetettiin jatkotutkimuksia varten. Näiden porsaiden mahalaukut arvioitiin sekä makroskooppisesti että mikroskooppisesti ulseraation ja muiden muutosten, kuten striktuuroiden varalta. Mahalaukkujen ruokatorvi- ja distaaliosan pH-arvot mitattiin ja mahansisältö arvioitiin. Kaikkien porsaiden hemoglobiiniarvot mitattiin kokeen puolivälissä ja lopussa. Ripulia ja muita sairauksia seurattiin karsinoittain normaalien hoitotoimenpiteiden yhteydessä. Kaikilta porsailta otettiin sontanäytteet Brakyspira sp.- infektioiden varalta sekä kahdeksalta ripuliporsaalta lisäksi Lawsonia- infektion varalta. Lopetettujen porsaiden sontanäytteet tutkittiin myös piilevän veren varalta humaanilääketieteessä käytössä olevalla Hemoccult®- pikatestillä. Porsaiden päiväkasvua seurattiin punnitsemalla porsaat neljästi kokeen aikana. Aineistossamme mahahaavaumia esiintyi 39,1 %:lla kaikista tutkituista porsaista; Vähiten ryhmän 2 (18,8 %), ja eniten ryhmän 3 (56,3 %) porsailla. Pienen raekoon todettiin aiheuttavan enemmän ja vakavampia mahahaavaumamuutoksia. Sen sijaan viljavalinnalla ei tässä kokeessa ollut vaikutusta porsaiden mahaterveyteen. Mahalaukun distaali- ja proksimaaliosan välillä vallitseva pH-ero oli mahahaavaisilla porsailla pienempi kuin terveillä. Myös ruokatorven aukon pH oli mahahaavaumista kärsineillä porsailla matalampi kuin terveillä. Päiväkasvu oli parempaa terveillä porsailla kuin mahahaavaisilla. Sen sijaan eroja päiväkasvuissa ei raekoosta tai viljavalinnasta riippuen ollut. Hemoccult®-testi ei osoittautunut soveliaaksi sikojen mahahaavaumien aiheuttamien verenvuotojen osoittamiseen. Lawsonia-positiivisia ei näytteissä todettu, eikä myöskään patogeenisia Brakyspira- kantoja. Tutkimuksemme perusteella rakeistetun porsasrehun raekoko tulisi olla iso, koska mahahaavaumien esiintyminen oli selvästi vähäisempää isorakeisella kuin pienirakeisella rehulla ruokittaessa. Lisäksi, mahahaavaumien todettiin kytkeytyvän alhaisempaan päiväkasvuun. Tutkimusdata antoi myös vahvat viitteet imetysajan riskitekijöiden olemassaoloon; mahahaavaumaiset porsaat olivat jo vieroitusvaiheessa pienikokoisempia, ja olivat useammin ensikon kuin vanhemman emakon jälkeläisiä. Tutkimuksemme näytti, että jatkossa sikojen mahahaavaumataudin tutkimusten painopistettä lihasikaikäisistä eläimistä tulisi siirtää imetysajan riskitekijöiden tutkimukseen.