Browsing by Subject "profetia"

Tiivistelmä Referat Tutkimukseni tarkastelee Jerusalemin tuhoa 586 eKr. ja ennen kaikkea sitä koskevia Jeremian profetioita semioottisena ilmiönä. Tavoitteenani on eksistentiaalisemioottisen analyysin avulla selvittää, löytyykö Jeremian eri tuhoprofetioille metatason mallia, joka olisi pätevä muillekin Jeremian tuhoprofetioille ja antaisi mahdollisesti uutta tietoa. Tutkimusongelmat liittyvät profetioiden ajoitukseen sekä myöhempään toimittamiseen, muutoksiin. Uusimman tutkimuksen mukaan kuningasajankin tekstit olisivat syntyneet vasta persialaisella ja helleenisellä ajalla pontimena uskonnollinen uudistustendenssi. Toisaalta uusimistarve painottui Kuningasten kirjoihin ja vähemmän profeettakirjoihin - monien profetiakirjausten säilyessä varhaisemmilta ajoilta. Läpikäymissäni raamattukommentaareissa on pyritty ottamaan huomioon mahdolliset muun toimittamisen aiheuttamat muutokset jakeissa. Metodina minulla on eksistentiaalisemioottinen teoria. Tarkastelen eksistentiaalisemiotiikan zemic-mallin soveltuvuutta Jeremian tuhoprofetioiden analyysiin. Zemicin avulla luodaan metakieltä, jolla voi käsitellä muutoin vaikeasti hahmoteltavia, olennaisia asioita. Kahdesta satunnaisesti valitusta profetiasta etsin analyysin jälkeen suprazemic- eli metatasoa, joka on yhteinen kaikille vastaaville profetioille. Nämä kaksi profetiaa olen sijoittanut omiin zemic-malleihinsa, jakeet on varsin hyvin saanutkin istutettua moodeihin. Dasein-tasona on jokapäiväinen elämä Jerusalemissa: M1 ihmisen kehollinen elämä; M2 ihmiset yksilöllisinä persoonina; S2 hurskaan lainmukainen elämä käytäntönä; S1 Jahven laki ylimpänä arvona. Vastaava representaatio (eli mitä merkitsee merkkeinä) kummankin moodeille ja siitä suprazemic-tasolle sen ollessa yhteinen kummallekin profetialle. Tutkimusaineistona minulla on masoreettinen teksti, ”heprealainen raamattu”, johon nykyinen kirkkoraamattumme pohjaa sekä tutkimuskirjallisuus, erityisesti Jeremiaa koskevat kommentaarit. Eksistentiaalisemiotiikan anti on siinä, että se tarjoaa aivan uudentyyppisen lukumallin Raamatun teksteille ja tulkinnoille. Eksistentiaalisemiotiikan mallit ovat luonnollisesti hypoteeseja, mutta niiden tarkoitus on toimia universaalina teoriana, joka ylittää historian aikakaudet ja kulttuurien rajat. Sen erityispiirre on, että sen avulla päästään tekstien sisälle, niiden ”mieleen” ja teksteissä toimivien henkilöiden ”sielunmaisemiin” ja maailmankuviin, jotka ohjaavat heidän arvovalintojaan ja tekojaan. Erityisesti eksistentiaalifilosofian yksi keskeinen käsite, transsendenssi, liittää sen teologiaan. Eksistentiaalisemiotiikka on hyvin avoin teologisille tulkinnoille, muun muassa suhtautumisessa arvoihin ja omaan valinnanvapauteen mutta myös vastuuseen valinnoistaan. Tutkimuksestani avautuu monia jatkotutkimusmahdollisuuksia ja pohjimmaltaan vaikka koko Raamatun eksistentiaaliseen tulkintaan, saman koskiessa Raamatun representaatioita esimerkiksi taiteissa. Eksegeettinen tutkimus on viime vuosina mennyt kovasti eteenpäin kielellisten, tekstuaalisten, historiallisten ja arkeologisten tutkimusmenetelmien kehityttyä. Välinevalikoimaan löytyy nyt hyvin käyttökelpoisena lisänä semiotiikan puolelta eksistentiaalisemioottinen teoria.

Ilmestyskirjassa on kaikista Uuden testamentin kirjoista eniten viittauksia Vanhaan testamenttiin. Kirjan kirjoittaja, Johannes, on vahvasti argumentoinnut ja käyttänyt sitä kuvaillessaan ilmestymiskokemusta, Kristus-näkyä. Tämä pro gradu – tutkimus perehtyy siihen, miten Johannes on käyttänyt näitä lähteitään. Johanneksella on viitteitä myös muusta traditiosta, mutta tämä tutkimus sen rajallisuuden vuoksi keskittyy erityisesti masoreettiseen tekstiin. Vertailussa tulevat esiin vahvasti Septuaginta, ja jossain määrin Theodotion. Ilm. tutkiminen on toisenlaista kuin muiden Uuden testamentin kirjojen, sillä se on näistä ainoa apokalyptinen teos. Kirjallisuusgenrelle on tyypillistä tapahtumia paljastavat kuvaukset, joissa käytetään mystistä ja salaperäistä ilmaisua ja epäsuoria lainauksia Raamatusta, aikansa kirjallisuudesta ja perinteestä. Perinteisestä apokalyptiikasta poiketen Ilmestyskirjan tekijä esittelee itsensä profeetta Johanneksena. Hänet on usein yhdistetty apostoli Johannekseen, vaikka hän ei itse sano kuuluvansa apostolien joukkoon. Ilmestyskirja on alusta alkaen ollut hyvin kiistanalainen kirja, erityisesti sen edustaman hiliasmin takia. Tämän takia kirja hyväksyttiin viimeisenä Uuden testamentin kaanoniin, vasta noin 500 jaa. Ilmestyskirjalle on luonteenomaista myös profetia, ennustaminen ja eskatologia, oppi ja käsitys lopun ajan tapahtumista. Johannes viittaa runsaasti Vanhan testamentin teksteihin kuvatessaan näkemäänsä ja kuulemansa ilmestystään, sekä kirjan muissa luvuissa taisteluja hyvän ja pahan välillä, lopun ajan tapahtumia. Ilmestyskirjassa käytetyt epäsuorat viittaukset, alluusiot ja kaiut, aiheuttavat erimielisyyksiä, tutkimus – ja tulkintakiistoja. Ensimmäinen kiistakysymys liittyy edellä mainittujen termien määrittelyyn: täyttä yksimielisyyttä niistä ei ole saavutettu. Tästä johtuen tutkimustuloksia on lähes yhtä monta kuin tutkijoita. Perinteinen tekstikriittinen tutkimus on osana intertekstuaalista tutkimusta, mutta etenkin alluusiotapauksissa sen käyttö on ongelmallista. Tämän lisäksi tarvitaan muita historiallis-kriittisiä metodeja, kuten muoto – ja traditiokritiikkiä. Tutkimuskysymyksessä selvitetään miten Johannes on käyttänyt aiempaa traditiota uudessa kontekstissa. Ikuinen kiistakysymys onko hänen Vanhan testamentin kirjojen käyttö tietoista vai alitajuntaista. Johanneksen käyttämä kreikan kieli on hyvin heprealaisvaikutteista, mikä lisää tutkimuksen haasteellisuutta. Johanneksen ajan kristillisyys on ollut monimuotoista, muun muassa gnostilaisuus ja erilaiset profetialiikkeet kuuluvat aikakauteen Rooman keisarikultin lisäksi. Johannes on vahvasti ollut tietoinen etenkin apokalyptisesta kirjallisuudesta, sillä hän viittaa runsaasti Danielin, Jesajan, Hesekielin ja Sakarjan kirjoihin. Viime vuosikymmeninä Ilm:n tutkimuksessa on tullut esille retoriikan tutkimus, sekä sosiologinen lähestymistapa. Retoriikalla on ollut suuri merkitys varhaiskristillisellä ajalla, jolloin lukutaito oli vielä harvinaisuus. Vaikuttava esittäminen, esiintyminen ja argumentoinnin taito ovat olleet välttämättömiä oman uskottavuuden vakuuttelussa. Nykyihmiselle Johanneksen argumentoinnit ja viittausten käyttö voivat vaikuttaa vaikealta käsittää. Sen tähden tutkimusta pitää tehdä huomioiden tekstin syntyajan lähihistoria ja sen konteksti. Antiikin maailma on ollut hyvin erilainen kuin nykymaailma. Kuvailen siksi Ilm:n maailman ja taustan pääpiirteissään, jotta lukijalle syntyy ymmärrettävä kuva kirjan syntyajan kulttuurista. Uskonto ei synny eikä vaikuta erillään muusta kulttuurista ja elämästä. Sen tähden pyrin tutkimuskysymyksen kokonaisvaltaiseen ja monipuoliseen käsittelyyn. Vertailen ja käytän useita tutkimuksia ja erilaisia näkökantoja, jotta tulee esille tutkimuksen kirjo ja moninaisuus.

Tässä tutkimuksessa on selvitetty jakeiden 1. Kor. 14:31-40 sanomaa ja erityisesti sitä, mitä Paavali tarkoittaa jakeen 37 Herran käskyllä. Työn keskeinen teesi on se, että jakeissa 34-35 on kyseessä profetia, jonka Paavaali torjuu jakeessa 36. Jakeen 37 Herran käskyllä, josta Paavali kertoo tässä kirjoittaneensa, tarkoitetaan tekstin alussa ja lopussa olevaa kehotusta siihen, että kaikilla on mahdollisuus seurakunnassa profetoimiseen hyvässä järjestyksessä. Käsikirjoitusten tekstikriittisen tarkastelun lisäksi työssä hyödynnetään aiemmin tehtyä tutkimusta, joka on osoittanut ulkopuolisen lähteen käyttöön viittaavia jakeisiin 34-35 liittyviä epäjatkuvuuksia ja epäjohdonmukaisuuksia. Jakeisiin 34-35 liittyvien käsikirjoitusten tekstimuutosten lisäksi työssä tarkastellaan perikoopin1. Kor. 14:31-40 laatimisessa sovellettuja antiikin retorisia menetelmiä, joilla pyritään sanoman yksiselitteiseen reseptioon. Jakeen 34 laki vaatii naisten alamaisuutta ja vaikenemista seurakunnassa, mutta lain eksplisiittistä muotoa ei kuitenkaan ole nykyisen VT:n kaanonin korpuksessa. Siksi jakeiden 34-35 sisältöä vertaillaan VT:n ja UT:n kirjoitusten lisäksi muihin suullisesti ja kirjallisesti välittyneisiin varhaisiin juutalaisiin ja antiikin muihin aikalaislähteisiin sen selvittämiseksi, mihin lakiin jakeessa 34 viitataan esittelyformelilla, jota Paavali käyttää vain viitatessaan VT:n kaanonin kirjoituksiin. Aiempi tutkimus on osoittanut myös 1. Kor. -kirjeen sisäisen ristiriidan jakeen 34 naisten vaikenemiskäskyn ja muualla naisten puhumiselle annettujen ohjeiden välillä. Seurakunnan järjestyshäiriön pohjalta esitetyt ratkaisuehdotukset, mm. jakeet 34-35 ovat myöhempi lisäys alkuperäiseen tekstiin jakeiden 1. Tim. 2:11-12 pohjalta, johtavat kuitenkin siihen, että järkevää tekstikokonaisuuden 1. Kor. 14:31-40 merkitystä etsittäessä jakeen 36 torjunnan kohteeseen joudutaan lisäämään oletuksia tekstin ulkopuolelta. Jakeet 1. Kor. 14:34-35 eivät myöskään ole kirjallisesti riippuvaisia jakeiden 1. Tim. 2:11-12 tekstistä. Koska evidenssiä jakeiden 34-35 sisällön puuttumisesta ei käsikirjoituksissa ole, olennainen osa tätä tutkimusta on ollut selvittää käsikirjoituksissa olevan jakeiden 34-35 sijainnin variaation vaikutusta tekstikohdan 1. Kor. 14:31-40 merkitykselle jakeiden 34-35 puuttumisen sijaan. Koska jakeet 34-35 ovat osa profetoimista käsittelevää tekstikontekstia, erityisen tarkastelun kohteena ovat niitä ympäröivissä jakeissa havaittavat traditiokriittiset merkit, jotka liittyvät varhaisten juutalaisten lähteiden käsitykseen kirjoitusten tulkinnasta profetiana eli Jumalan ilmoituksena, joka on lakia. Tämän tutkimuksen perusteella Paavalin vastustajat Korintin seurakunnassa ovat juutalaistaustaisia hengellisiä, jotka pitäytyvät jakeiden 34-35 esittämään syntiinlankeemuskertomuksen tulkintaperinteen näkemykseen, jonka ymmärretään olevan VT:n kirjoituksia tutkittaessa saatu Jumalan sana. Jakeissa 36-38 Paavali kuitenkin torjuu tämän ja katsoo heidän olevan profeettojen ja hengellisten sijaan Jumalaa tuntemattomia tietämättömiä, sillä Paavalin saaman Herran käskyn mukaan kaikilla seurakuntaperheen jäsenillä voi olla sana Jumalalta seurakunnassa jaettavaksi. Jakeiden 14:31-40 sanoma on kuitenkin muuttunut myöhemmän reseptiohistorian tulkinnassa jakeiden 34-35 sisällön noudattamista vaativaksi, mikä näkyy joissakin myöhemmissä käsikirjoituksissa myös tekstin merkitystä muuttavana jakeiden 34-35 sijainnin siirtona.

Tutkimuksessa tarkastellaan 2. Aikakirjassa Joasin, Hiskian ja Josian hallitukausilla tapahtuneissa reformeissa vaikuttaneita leeviläisiä: millaisia rooleja ja tehtäviä he saavat, millainen on tekstin suhtautuminen heihin, ja ovatko kuvaukset sisällöltään ja asenteeltaan yhtenäisiä. Erityisen hedelmällisiä ovat Kuningasten kirjojen kanssa paralleeliset kohdat, joiden voidaan usein selvästi osoittaa Aikakirjojen kirjoittajan tekemät mahdolliset muokkaukset, ja niiden perusteella arvioida hänen ideologiaansa ja teologiaansa. Aineistona toimivat pääasiassa 2. Aik. luvut 23—24, 29—31 ja 34—35. Tekstikatkelmat kertovat melko tarkasti kolmen edellä mainitun kuninkaan valtakausista. Joasin kohdalla huomio kiinnittyy erityisesti sotilaallisiin tehtäviin, joita leeviläiset näyttäisivät saavan vallankaappauksessa. Hiskiaa käsittelevässä luvussa erityisen mielenkiintoista on pappien ja leeviläisten ambivalentti suhde, joka näyttäytyy sekä tekstikriittisinä, että sisällöllisinä ongelmina. Verrattuna näihin kahteen ovat leeviläiset Josian valtakautena pikemminkin statisteja kuin aktiivisia vaikuttajia, mutta tekstissä on joka tapauksessa joitakin paljastavia kohtia – ennen kaikkea poikkeama paralleelisesta Kuningasten kirjojen tekstistä, jossa profeetat on vaihdettu leeviläisiksi. Tekemäni havainnot osoittavat, että vaikka 2. Aikakirjan reformikertomusten leeviläiset piirteet ovatkin mitä todennäköisimmin alkuperäisiä, ei kirjoittajan suhtautuminen kuitenkaan ole ollut johdonmukaisen positiivista – toisinaan leeviläisiä moititaan, toisaalla heitä kehutaan pappien kustannuksella. Eräs läpi MT:n 2. Aikakirjan reformikertomusten toistuva tyypillisestä kielenkäytöstä poikkeava ilmaus on ”leeviläiset papit”, jonka moni käsikirjoitus pyrkii korjaamaan muotoon ”papit ja leeviläiset”. Jokainen tapaus on kuitenkin kyseenalaistettavissa käsikirjoitusevidenssin tai kontekstin perusteella, ja ylipäänsä harvinaisuutensa vuoksi ne eivät ole riittävää todistusaineistoa murtaakseen yleisen käsityksen pappien ja heidän alaisenaan toimivien leeviläisten välisestä erosta. Aikakirjojen käsityksen mukaan leeviläisten tehtäväkirjo on laaja, ja useimmat näistä tehtävistä saavat tukea muualta heprealaisesta Raamatusta, ennen kaikkea Pentateukista. Joasin vallankaappauksen kohdalla havaittavat sotilaalliset tehtävät selittyvät tarpeella korvata Kuningasten narratiivissa olleet ulkomaalaiset palkkasoturit ja vaalia temppelin kultillista puhtautta, ja lisäksi ne voidaan oikeuttaa Pentateukin kertomuksilla varhaisten leeviläisten väkivaltaisesta kiihkoilusta Jahven suojelemiseksi. Sen sijaan joidenkin tutkijoiden esittämä ajatus leeviläisistä profeettainstituution korvaajina ei vaikuta havaintojeni valossa uskottavalta. Leeviläisten ja pappien kehittyminen on valtava koko heprealaisen Raamatun läpäisevä tutkimusongelma, jota on lähestyttävä pala palalta. Vaikka Aikakirjojen tekstien historiallisuus on kyseenalaista, kertovat ne ennen kaikkea kirjoitusajankohtansa ideologioista ja asenteista, etenkin, kun useita kohtia voi verrata varhaisempiin Kuningasten kirjoihin, joista leeviläiset puuttuvat käytännössä kokonaan.

Tässä tutkielmassa tarkastellaan eri profeettateksteissä esiintyviä kuvauksia Jahvesta Israelin aviopuolisona, erityisesti niissä toistuviin avioeron- ja uudelleen avioitumisen kuvauksia. Kyseiset tekstit käyttävät retoriikassaan Pentateukin avioliittolakeja ja paikoitellen myös muinaisen Lähi-idän avioliittokäytänteitä. Tutkimuskysymykseni ovat: Missä määrin profeettatekstien kirjoittajat huomioivat Pentateukin avioliittolainsäädäntöä Jahven avioeroaja uudelleen avioitumista kuvauksissaan? Mitä metaforinen avioero ja uudelleen avioituminen tarkoittavat kussakin tekstissä? Tutkimusmetodina tarkastelen eri teksteissä esiintyviä avioliittolakeja ja käytäntöjä, sekä erottelen metaforien lähdepiirit niiden kohdepiireistä. Lähdepiiri on metaforan hyödyntämä vähemmän abstrakti kuva, jota käytetään kommunikoimaan vaikeammin ymmärrettävää abstraktia asiaa. Kohdepiiri on puolestaan vaikeammin ymmärrettävä abstrakti asia, johon metaforan lähdepiiri viittaa. Aiheen aiempi tutkimus on keskittynyt paljon itse avioliittoon tai on usein pyrkinyt lähestymään eri profeettatekstejä yhtenäisenä narratiivina. Lisäksi teksteissä toistuvat avioeron ja uudelleen avioitumisen teemat ovat jääneet vähemmälle huomiolle. Tutkimistulokset osoittavat, että avioero ja uudelleen avioituminen toimivat pakkosiirtoa ja sieltä palaamista kommunikoivina metaforina. Avioeroon liittyvät myös Jahven ja Israelin välisen liiton rikkomista seuraavat kiroukset, joiden julistus on keskeinen osa tekstejä. Lisäksi lähes jokainen tarkasteltu teksti käyttää jotain Pentateukin avioliitolakia tai käytäntöä osana retoriikkaansa. Lait ja käytänteet toimivat osana metaforaa, joten niistä jää tekstin retoriikalle tarpeettomia piirteitä pois ja tekstit käyttävät niitä osana kunkin luvun laajempaa retoriikkaa. Kukin teksti hyödyntää sekä metaforia että lakeja osana argumentaatiota, eivätkä tekstien metaforat luo yhtenäistä narratiivia Jahvesta ja hänen metaforisesta vaimostaan. Pyrkimys nähdä tekstit yhtenäisenä narratiivina myös osoittautuu harhaanjohtavaksi.