Browsing by Subject "prosessioikeus"
Now showing items 1-20 of 47
-
(2021)Yksi vastaajan oikeusturvan ja menettelyllisen oikeudenmukaisuuden kannalta keskeinen säännös on ROL 5:17:n 1 momentissa asetettu pääsääntö syytteenmuutoskiellosta. Säännös ei ole kuitenkaan ehdoton, vaan syyttäjälle on annettu rikosprosessiuudistuksen yhteydessä ROL 5:17:n 1 ja 2 momentin mukaisesti mahdollisuus vielä pääkäsittelyn aikana laajentaa tuomioistuimen luvalla syytettään koskemaan kokonaan uusia tekoja sekä omaehtoisesti tarkistamalla rajoittaa syytettään ja vedota syytteensä tueksi uusiin lainkohtiin ja oikeustosiseikkoihin. Laajentamista ja tarkistamista koskeva sääntely on varsin muotoväljää, ja se on siten omiaan antamaan käytännössä tilaa monenlaisille yllättävillekin syytteen muutosvariaatioille. Tätä lähtökohtaa vasten tutkielman tarkoituksena on tarkastella lainopillisin keinoin syytteen laajentamisen ja tarkistamisen tosiasiallisia vaikutuksia vastaajan oikeusturvan näkökulmasta. Vaikutustenarviointi on kohdistettu etenkin oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimuksiin lukeutuviin vastaajan puolustuksellisiin vähimmäisoikeuksiin. Tutkielmassa esiin tulleiden havaintojen valossa suurimmat haasteet vastaajan oikeusturvan täysimääräiselle toteutumiselle asettaa uusiin seikkoihin vetoamisen kautta tapahtuva syytteen tarkistaminen. Kyseessä oleva tarkistamisen laji on omiaan aiheuttamaan puolustuksellisia haasteita niin viipymättömän yksityiskohtaisen tiedon saatavuudelle, riittävän ajan ja muiden puolustuksellisten edellytysten turvaamiselle kuin myös kontradiktorisuuden toteutumiselle. Haasteita aiheuttavat erityisesti tarkistamisen mahdollistamien muutosten laajuus ja yllätyksellisyys, mutta myöskin tarkistamisen rajojen paikoittainen tulkinnanvaraisuus. Tutkielmassa esitetyistä epäkohdista huolimatta syytteen laajaa tarkistamisoikeutta edellyttävät rikosprosessissa vahva aineellisen totuuden selvittämisintressi, tiukasti tulkittu syytesidonnaisuus sekä tuomion negatiivinen oikeusvoimavaikutus. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että tarkistamisen mahdolliset haitalliset oikeusturvavaikutukset voitaisiin jättää huomiotta, vaan tällöin tarkistamisesta aiheutuvaa vastaajan oikeusturvariskiä on kompensoitava entistä aktiivisemmin muilla oikeusturvan välineillä. Tutkielmassa tuodaankin laajalti esille myös erilaisia keinoja, joilla vastaajan oikeusturvaa voitaisiin toteuttaa paremmin syytteen tarkistamistilanteissa niin prosessuaalisten kuin myös tuomarin ja syyttäjän työnkuvaan kohdistuvien toimien näkökulmasta. Tutkielmassa saatujen tuloksien perusteella voidaan kootusti todeta, että vastaajan oikeusturvan ongelmat varsinkin laajoissa syytteen tarkistamistilanteissa ovat todellisia ja käytännön oikeuselämässä myös varsin mahdollisia. Hyvä puoli kuitenkin on, että monenlaisia oikeusturvaa kompensoivia keinoja on olemassa, ja näin myös merkittävätkin syytteen tarkistamisen tilanteet on mahdollista saattaa päätökseen oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin kriteerien valossa hyväksyttävällä tavalla. Tämä edellyttää kuitenkin viranomaisilta tutkielmassa esitetyin tavoin erityistä valveutuneisuutta ja tietoisuutta menettelyn tuomista haasteista.
-
(2021)Yksi vastaajan oikeusturvan ja menettelyllisen oikeudenmukaisuuden kannalta keskeinen säännös on ROL 5:17:n 1 momentissa asetettu pääsääntö syytteenmuutoskiellosta. Säännös ei ole kuitenkaan ehdoton, vaan syyttäjälle on annettu rikosprosessiuudistuksen yhteydessä ROL 5:17:n 1 ja 2 momentin mukaisesti mahdollisuus vielä pääkäsittelyn aikana laajentaa tuomioistuimen luvalla syytettään koskemaan kokonaan uusia tekoja sekä omaehtoisesti tarkistamalla rajoittaa syytettään ja vedota syytteensä tueksi uusiin lainkohtiin ja oikeustosiseikkoihin. Laajentamista ja tarkistamista koskeva sääntely on varsin muotoväljää, ja se on siten omiaan antamaan käytännössä tilaa monenlaisille yllättävillekin syytteen muutosvariaatioille. Tätä lähtökohtaa vasten tutkielman tarkoituksena on tarkastella lainopillisin keinoin syytteen laajentamisen ja tarkistamisen tosiasiallisia vaikutuksia vastaajan oikeusturvan näkökulmasta. Vaikutustenarviointi on kohdistettu etenkin oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimuksiin lukeutuviin vastaajan puolustuksellisiin vähimmäisoikeuksiin. Tutkielmassa esiin tulleiden havaintojen valossa suurimmat haasteet vastaajan oikeusturvan täysimääräiselle toteutumiselle asettaa uusiin seikkoihin vetoamisen kautta tapahtuva syytteen tarkistaminen. Kyseessä oleva tarkistamisen laji on omiaan aiheuttamaan puolustuksellisia haasteita niin viipymättömän yksityiskohtaisen tiedon saatavuudelle, riittävän ajan ja muiden puolustuksellisten edellytysten turvaamiselle kuin myös kontradiktorisuuden toteutumiselle. Haasteita aiheuttavat erityisesti tarkistamisen mahdollistamien muutosten laajuus ja yllätyksellisyys, mutta myöskin tarkistamisen rajojen paikoittainen tulkinnanvaraisuus. Tutkielmassa esitetyistä epäkohdista huolimatta syytteen laajaa tarkistamisoikeutta edellyttävät rikosprosessissa vahva aineellisen totuuden selvittämisintressi, tiukasti tulkittu syytesidonnaisuus sekä tuomion negatiivinen oikeusvoimavaikutus. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että tarkistamisen mahdolliset haitalliset oikeusturvavaikutukset voitaisiin jättää huomiotta, vaan tällöin tarkistamisesta aiheutuvaa vastaajan oikeusturvariskiä on kompensoitava entistä aktiivisemmin muilla oikeusturvan välineillä. Tutkielmassa tuodaankin laajalti esille myös erilaisia keinoja, joilla vastaajan oikeusturvaa voitaisiin toteuttaa paremmin syytteen tarkistamistilanteissa niin prosessuaalisten kuin myös tuomarin ja syyttäjän työnkuvaan kohdistuvien toimien näkökulmasta. Tutkielmassa saatujen tuloksien perusteella voidaan kootusti todeta, että vastaajan oikeusturvan ongelmat varsinkin laajoissa syytteen tarkistamistilanteissa ovat todellisia ja käytännön oikeuselämässä myös varsin mahdollisia. Hyvä puoli kuitenkin on, että monenlaisia oikeusturvaa kompensoivia keinoja on olemassa, ja näin myös merkittävätkin syytteen tarkistamisen tilanteet on mahdollista saattaa päätökseen oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin kriteerien valossa hyväksyttävällä tavalla. Tämä edellyttää kuitenkin viranomaisilta tutkielmassa esitetyin tavoin erityistä valveutuneisuutta ja tietoisuutta menettelyn tuomista haasteista.
-
(2021)Tutkielman aiheena ovat työsuhderiidoissa sovellettavat oikeuspaikkasäännökset. Oikeuspaikkasäännöksiä uudistettiin vuonna 2008, jolloin ne koottiin pääasiallisesti oikeudenkäymiskaaren 10 lukuun. Työsuhderiidoissa näistä säännöksistä voivat tulla sovellettavaksi lähinnä OK 10:1–4 ja 6. Säännökset ovat uudistuksen jälkeen jääneet kansallisessa oikeuskirjallisuudessa varsin vähälle huomiolle, joten pyrin ensinnäkin täyttämään tätä de lege lata -tutkimukseen jäänyttä aukkoa tarkastelemalla nykyistä oikeustilaa lainopin keinoin. Koronaviruspandemian myötä sekä etätyö että etäistunnot ovat yleistyneet merkittävästi. Nykytilan arvioinnin lisäksi tarkoituksenani onkin selvittää, millaisia vaikutuksia näillä ilmiöillä on toisaalta yksittäisten oikeuspaikkasäännösten soveltamiseen ja toisaalta sääntelyn taustalla oleviin tavoitteisiin. Koska etenkin OK 10:6:n mukaisen tavanmukaisen työntekopaikan määrittäminen vaikuttaa etätyön lisääntymisen myötä olevan entistä haastavampaa, tarkastelen lisäksi uuden toimivaltaperusteen, forum domicilii actoriksen, sallimista kuluttajien ja elatusapua vaativien tai saavien lisäksi myös työntekijöille. Arvioin tutkielmassa myös muun muassa etäistuntojen vaikutusta oikeuspaikkavalinnan merkitykseen. Tutkielma on pääasiallisesti prosessioikeudellinen. Etenkin OK 10:6:ää voi kuitenkin pitää myös työoikeudellisena normina ja myös sen taustalla on nähtävissä työoikeuden keskiössä oleva työntekijän suojeluperiaate. Tutkielmassa onkin siten myös työoikeudellisia ulottuvuuksia.
-
(2021)Tutkielman aiheena ovat työsuhderiidoissa sovellettavat oikeuspaikkasäännökset. Oikeuspaikkasäännöksiä uudistettiin vuonna 2008, jolloin ne koottiin pääasiallisesti oikeudenkäymiskaaren 10 lukuun. Työsuhderiidoissa näistä säännöksistä voivat tulla sovellettavaksi lähinnä OK 10:1–4 ja 6. Säännökset ovat uudistuksen jälkeen jääneet kansallisessa oikeuskirjallisuudessa varsin vähälle huomiolle, joten pyrin ensinnäkin täyttämään tätä de lege lata -tutkimukseen jäänyttä aukkoa tarkastelemalla nykyistä oikeustilaa lainopin keinoin. Koronaviruspandemian myötä sekä etätyö että etäistunnot ovat yleistyneet merkittävästi. Nykytilan arvioinnin lisäksi tarkoituksenani onkin selvittää, millaisia vaikutuksia näillä ilmiöillä on toisaalta yksittäisten oikeuspaikkasäännösten soveltamiseen ja toisaalta sääntelyn taustalla oleviin tavoitteisiin. Koska etenkin OK 10:6:n mukaisen tavanmukaisen työntekopaikan määrittäminen vaikuttaa etätyön lisääntymisen myötä olevan entistä haastavampaa, tarkastelen lisäksi uuden toimivaltaperusteen, forum domicilii actoriksen, sallimista kuluttajien ja elatusapua vaativien tai saavien lisäksi myös työntekijöille. Arvioin tutkielmassa myös muun muassa etäistuntojen vaikutusta oikeuspaikkavalinnan merkitykseen. Tutkielma on pääasiallisesti prosessioikeudellinen. Etenkin OK 10:6:ää voi kuitenkin pitää myös työoikeudellisena normina ja myös sen taustalla on nähtävissä työoikeuden keskiössä oleva työntekijän suojeluperiaate. Tutkielmassa onkin siten myös työoikeudellisia ulottuvuuksia.
-
(2023)Korkeat oikeudenkäyntikulut vaikuttavat asianosaisten oikeussuojaan ja mahdollisuuteen saattaa asia tuomioistuimen tutkittavaksi. Oikeudenkäyntikulujen yhteismäärä nousee usein korkeammaksi kuin riidan intressi, mikä vaikuttaa erityisesti yksityishenkilöiden mahdollisuuksiin ajaa perusteltua kannetta tuomioistuimessa. Korkean oikeudenkäyntikuluriskin vuoksi asianosaiset saattavat turvautua yhä useammin oikeudenkäymiskaaren sanktiosääntöihin saadakseen oikeudenkäyntikulunsa korvatuksi. Asianosaisen oikeussuojan takaaminen on kuitenkin saattanut johtaa OK 21:6:n soveltamiseen oikeuden väärinkäyttötarkoituksessa. Erityisesti maksukyvyttömyystilanteet ovat korostuneet, kun asianosaiselta puuttuu normaali oikeudenkäyntikuluriski. Asianosainen ei välttämättä saa oikeudenkäyntikulujaan korvatuksi edes voittaessaan oikeudenkäynnin. Tutkielmassa käsitellään oikeudenkäyntikulujen jakautumista silloin, kun asiamies tuomitaan yhteisvastuuseen toisen asianosaisen oikeudenkäyntikuluista joko osaksi tai kokonaan. Tutkielman lainopillisessa osuudessa tarkastellaan ensin asiamiehen kuluvastuun edellytyksiä eli tarpeetonta oikeudenkäyntiä ja oikeudenkäynnin pitkittämistä, asiamiehen tahallisuutta tai huolimattomuutta sekä velvollisuutta kuulla asiamiestä ennen kuluvastuuseen tuomitsemista. Tämän jälkeen tutkielmassa tarkastellaan oikeudenkäyntikulujen jakautumista asianosaisten kesken sekä asianosaisen ja asiamiehen välillä. Tutkielmassa tarkastellaan myös Ruotsin vastaavaa asiamiehen kuluvastuuta koskevaa sääntelyä sekä syvennytään Suomen ja Ruotsin korkeimpien oikeuksien oikeuskäytäntöön. Tutkielmassa käsitellään myös tuomioistuimen menettelyä. Tutkielmassa osoittautuu ongelmalliseksi erityisesti asiamiehen kuluvastuun tutkiminen viran puolesta. Toisin kuin Ruotsissa, ei Suomen OK 21:6:n sanamuodosta ei ilmene, tuleeko tuomioistuimen tutkia asiamiehen kuluvastuu omasta aloitteestaan. Samoin OK 21:15:n säännös on nykyisin kumottu. Toiseksi tutkielmassa tarkastellaan tuomioistuimen prosessinjohdon merkitystä suhteessa asiamiehen tahallisuuteen ja huolimattomuuteen. Tuomioistuimen aktiivisella prosessinjohdolla ja esimerkiksi suostumuksella todistelun vastaanottamiseen voi olla vaikutusta asiamiehen moitittavan menettelyn arvioinnissa. Tässä tilanteessa asiamiehen moitittava menettely voi kuitenkin tulla arvioitavaksi valvontapuolella. Tutkielman empiirisessä osuudessa syvennytään Helsingin hovioikeuden vuosina 2018-2022 antamiin ratkaisuihin. Tutkielmassa tutkitaan, vastaako tuomioistuimen tosiasiallinen ratkaisukäytäntö lainopillisia tulkintasuosituksia. Lisäksi tarkastellaan, onko sääntely toimivaa, ja vastaako se esimerkiksi nykypäivän tarpeisiin. Tutkielman johtopäätöksenä todetaan, että OK 21:6:n säännöstä sovelletaan varsin harvoin ja että säännöstä ja sen edellytyksiä tulkitaan suppeasti. Tosiasiallisen ratkaisukäytännön perusteella tuomioistuimet eivät tutki asiamiehen kuluvastuuta omasta aloitteestaan toisin kuin lain esitöiden mukaan oli tarkoituksena.
-
(2022)Tutkielma käsittelee kanteluita, joissa vaaditaan muutosta syyttäjän esitutkinnan rajoittamispäätökseen sekä kanteluihin annettuja valtakunnansyyttäjän ratkaisuja. Tutkielmassa käytetään sekä lainopillisen, että empiirisen oikeustutkimuksen menetelmiä. Empiirinen tutkimus on toteutettu teoriaohjaavana analyysinä. Analyysissä on käytetty menetelmätriangulaatiota, jossa kvantitatiiviset tutkimusmenetelmät tukevat päämetodina käytettyä kvalitatiivista tutki-musta. Tutkimusaineisto koostuu esitutkinnan rajoittamispäätöksistä tehtyihin kanteluihin valtakunnansyyttäjän toimistossa annetuista ratkaisuista vuosilta 2020–2021 sekä hallinnollisista diaareista. Tutkielmassa tarkastellaan valtakunnansyyttäjän toimiston kanteluinstituution kolmitasoista merkitystä sekä sen tosiasillista ilmentymistä syyttäjälaitoksen ratkaisukäytännössä. Tutkielmassa tarkastellaan ensinnäkin, miten kanteluita voidaan käyttää syyttäjäorganisaation tasolla koko syyttäjätoiminnan valvonnassa ja työnohjauksessa. Toiseksi tutkitaan sitä, miten kante-luratkaisulla voidaan ohjata yksittäisen syyttäjän ratkaisukäytäntöä. Kolmanneksi etsitään vastauksia siihen, miten kantelu toimii keinona hakea muutosta syyttäjän päätökseen. Esitutkinnan rajoittaminen toimii tutkielmassa aihetta rajaavana ilmiönä. Valtakunnansyyttäjä voi devoluutio-oikeuden nojalla ottaa uudelleen ratkaistavaksi syyttäjän päätöksen esitutkinnan rajoittamiseksi. Muutosharkintakantelun avulla voidaan saattaa syyttäjän virheellinen päätös valvonnan alle ja vaatia esitutkinnan uudelleen aloittamista. Tutkielman empiirinen selvitys osoittaa, että yli kolmannes esitutkinnan rajoittamispäätöksistä tehdyistä kanteluista on vuosina 2020–2021 johtanut päätöksen kumoamiseen tai muuhun toimenpiteeseen, joten kantelulla on erityinen merkitys päätösten valvonnassa. Uudelleen aloitetun esitutkinnan jälkeen noin neljä viidesosaa rikosasioista kuitenkin päätetään saattamatta asiaa tuomioistuimen käsiteltäväksi. Kanteluinstituutiolla on tästä huolimatta keskeinen merkitys, sillä tutkimustulosten perusteella syyttäjien päätöksissä ilmenee myös selkeitä virheitä, joihin ylemmän syyttäjän on perusteltua puuttua.
-
(2022)Tutkielma käsittelee kanteluita, joissa vaaditaan muutosta syyttäjän esitutkinnan rajoittamispäätökseen sekä kanteluihin annettuja valtakunnansyyttäjän ratkaisuja. Tutkielmassa käytetään sekä lainopillisen, että empiirisen oikeustutkimuksen menetelmiä. Empiirinen tutkimus on toteutettu teoriaohjaavana analyysinä. Analyysissä on käytetty menetelmätriangulaatiota, jossa kvantitatiiviset tutkimusmenetelmät tukevat päämetodina käytettyä kvalitatiivista tutki-musta. Tutkimusaineisto koostuu esitutkinnan rajoittamispäätöksistä tehtyihin kanteluihin valtakunnansyyttäjän toimistossa annetuista ratkaisuista vuosilta 2020–2021 sekä hallinnollisista diaareista. Tutkielmassa tarkastellaan valtakunnansyyttäjän toimiston kanteluinstituution kolmitasoista merkitystä sekä sen tosiasillista ilmentymistä syyttäjälaitoksen ratkaisukäytännössä. Tutkielmassa tarkastellaan ensinnäkin, miten kanteluita voidaan käyttää syyttäjäorganisaation tasolla koko syyttäjätoiminnan valvonnassa ja työnohjauksessa. Toiseksi tutkitaan sitä, miten kante-luratkaisulla voidaan ohjata yksittäisen syyttäjän ratkaisukäytäntöä. Kolmanneksi etsitään vastauksia siihen, miten kantelu toimii keinona hakea muutosta syyttäjän päätökseen. Esitutkinnan rajoittaminen toimii tutkielmassa aihetta rajaavana ilmiönä. Valtakunnansyyttäjä voi devoluutio-oikeuden nojalla ottaa uudelleen ratkaistavaksi syyttäjän päätöksen esitutkinnan rajoittamiseksi. Muutosharkintakantelun avulla voidaan saattaa syyttäjän virheellinen päätös valvonnan alle ja vaatia esitutkinnan uudelleen aloittamista. Tutkielman empiirinen selvitys osoittaa, että yli kolmannes esitutkinnan rajoittamispäätöksistä tehdyistä kanteluista on vuosina 2020–2021 johtanut päätöksen kumoamiseen tai muuhun toimenpiteeseen, joten kantelulla on erityinen merkitys päätösten valvonnassa. Uudelleen aloitetun esitutkinnan jälkeen noin neljä viidesosaa rikosasioista kuitenkin päätetään saattamatta asiaa tuomioistuimen käsiteltäväksi. Kanteluinstituutiolla on tästä huolimatta keskeinen merkitys, sillä tutkimustulosten perusteella syyttäjien päätöksissä ilmenee myös selkeitä virheitä, joihin ylemmän syyttäjän on perusteltua puuttua.
-
(2020)Kansainvälisen välimiesmenettelyn oikeudellisen tutkimuksen eksponentiaalisesta kasvusta huolimatta, välimiesten syytesuojaan siviilikanteilta on kiinnitetty oikeuskirjallisuudessa ja –tutkimuksessa hyvin vähän huomiota. Välimiesten syytesuojaa käsittelevän akateemisen kirjallisuuden nykytila on edelleen heikko ja rajallinen - huomattava osa siitä on peräisin useiden vuosikymmenten takaa. Oikeuskäytäntö on myös vähissä ja rajallista. Tämän seurauksena suuri määrä välimiesten syytesuojaa koskevia kysymyksiä on edelleen kiistanalaisia. Tästä johtuen aihe on jätetty melkein kokonaan kansallisten tuomioistuinten ja paikallisten lainsäätäjien vastuulle, mikä puolestaan on johtanut merkittäviin eroihin lähestymistavoissa kansainvälisellä tasolla. Suurimmassa osassa kansallisista ja ylikansallisista (esim. UNCITRAL-mallilaki) välimiesmenettelylaeista ei oteta kantaa välimiesten asemaan eikä osapuolten ja välimiesten välisiin suhteisiin - itse asiassa useimmassa laeissa ei viitata osapuolten ja välimiesten väliseen sopimukseen tai muuhun oikeussuhteeseen millään tavoin. Tällainen tutkimuksen ja tiedon tyhjiö on ongelmallista ja yllättävää, kun otetaan huomioon aiheen merkitys ja sen kokonaisvaikutus kansainvälisen välimiesmenettelyn käytäntöön. Nyt voidaan kuitenkin sanoa, että välimiesten syytesuojan osalta on olemassa laaja kirjo vaihtoehtoja. Toisessa päässä on tarjolla lähes absoluuttisen syytesuojan malli ja toisessa epäsuoran vastuun ja vahingonkorvausvelvollisuuden malli. Niiden välimaastosta löytyy myös tietynlainen nimenomainen syytesuoja (engl. express immunity), joka löytyy erityisesti Englannista. Tältä osin Yhdysvaltojen ja Englannin mallit myös eroavat selvästi toisistaan, joten niistä ei yleisesti voida puhu common law –maiden mallina. Kaiken kaikkiaan useimmissa maissa välimiehet nauttivat jonkintasoisesta syytesuojasta toimiensa suhteen. Näin on etenkin Yhdysvalloissa, jossa välimiehille myönnetään melkein ehdoton vapaus siviilikanteista, siitäkin huolimatta, että he toimisivat vilpillisesti, korruptoituneesti tai välinpitämättömästi. Hieman kevyempi versio tästä syytesuojasta löytyy Englannista, jossa välimies menettää syytesuojansa vain, jos osapuolet voivat osoittaa, että välimies on toiminut vilpillisesti tai kohtuuttomasti keskeyttänyt toimensa välimiehenä välimiesmenettelyprosessissa. Koska vilpillisyyttä on vaikea todeta, englantilaiset välimiehet pysyvät melko immuuneina myös tilanteissa, joissa välimies on saattanut toimia tahallisesti. Toisessa ääripäässä on puolestaan pohjoismainen malli, joka ei vain laajenna välimiehen vastuuta tahallisuuteen, mutta myös törkeään huolimattomuuteen. Niinpä voidaankin todeta, että vaikka pohjoismainen malli onkin oikeudellisten ennakkotapausten tai kirjattujen lakien kannalta vähiten kehittynyt malli, se on välimiesten vastuun ja vahingonkorvausvelvollisuuden kannalta tiukin malli. Siksi se luo osapuolille parhaimman turvan välimiehen vastuuseen saattamisesta tilanteissa, joissa välimies on mahdollisesti käyttäytynyt epäasiallisesti. Tämän lisäksi se myös tehokkaasti suodattaa pois pätemättömät henkilöt, jotka saattaisivat muissa maissa hyväksyä nimityksen välimieheksi kevyemmin perustein. Tämä johtuu siitä, että oletus Pohjoismaissa on, että sen sijaan, että välimiehet olisivat automaattisesti vapaita siviilioikeudellisesta vastuusta, välimiehiä arvioidaan ensin hyvän uskon ja törkeän huolimattomuuden kansallisten normien mukaisesti ennen kuin heille voidaan myöntää syytesuoja siviilikanteilta. Näin ollen voidaan päätellä, että pohjoismainen malli todellakin tarjoaa uuden ja tiukemman välimiesten syytesuojaa koskevan mallin, joka eroaa täten merkittävästi Yhdysvaltojen ja Englannin malleista.
-
(2021)Tutkielmassa käsitellään jatkokäsittelyluvan myöntämisen edellytyksiä erityisesti korkeimman oikeuden ratkaisukäytännön valossa. Jatkokäsittelyluvan myöntämistä koskevat perusteet on lueteltu oikeudenkäymiskaaren 25 a luvun 11 §:ssä. Säännöksen mukaan lupa on myönnettävä, jos: 1) ilmenee aihetta epäillä käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta (muutosperuste); 2) käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta ei ole mahdollista arvioida jatkokäsittelylupaa myöntämättä (tarkistusperuste); 3) lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa asioissa on tärkeä myöntää asiassa jatkokäsittelylupa (ennakkoratkaisuperuste); tai 4) luvan myöntämiseen on muu painava syy (muun painavan syyn peruste). Jatkokäsittelylupaa ei kuitenkaan tarvitse muutosperusteen nojalla myöntää yksinomaan näytön uudelleen arvioimista varten, ellei käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta ole perusteltua aihetta epäillä valituksessa esitettyjen seikkojen perusteella (korotettu lupakynnys). Nykyinen jatkokäsittelylupajärjestelmä tuli voimaan vuonna 2011 ja sitä koskeva laajennus vuonna 2015. Korkein oikeus on antanut lukuisia jatkokäsittelylupaa koskevia ratkaisuja viimeisten vuosien aikana, vaikka lupaedellytykset ovat olleet laissa saman sisältöisinä jo useita vuosia. Suurin osa näistä ratkaisuista on annettu julkaisemattomina, joten prejudikaattiperusteita näissä ratkaisuissa ei ole. Tutkielmassa havaitaan, että lupaperusteiden soveltamiskäytäntö hovioikeuksissa ei ole kaikilta osin ollut onnistunutta. Korkeimman oikeuden ratkaisukäytännössä tarkastellulla ajanjaksolla noin 80 %:ssa ratkaisuista katsottiin, että lupaedellytykset täyttyvät joko kokonaan tai osittain. Tämän lisäksi useassa muussa ratkaisussa lupaedellytysten soveltaminen hovioikeuksissa on ollut selvästi virheellistä, eikä lupaperusteiden täyttymistä ole voitu edes arvioida korkeimmassa oikeudessa. Prosenttiosuus on siten edellä mainittua vieläkin korkeampi. Korkeimman oikeuden mukaan noin 86 %:ssa hovioikeuden päätöksistä jatkokäsittelylupa olisi tullut myöntää.
-
(2021)Tutkielmassa käsitellään jatkokäsittelyluvan myöntämisen edellytyksiä erityisesti korkeimman oikeuden ratkaisukäytännön valossa. Jatkokäsittelyluvan myöntämistä koskevat perusteet on lueteltu oikeudenkäymiskaaren 25 a luvun 11 §:ssä. Säännöksen mukaan lupa on myönnettävä, jos: 1) ilmenee aihetta epäillä käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta (muutosperuste); 2) käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta ei ole mahdollista arvioida jatkokäsittelylupaa myöntämättä (tarkistusperuste); 3) lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa asioissa on tärkeä myöntää asiassa jatkokäsittelylupa (ennakkoratkaisuperuste); tai 4) luvan myöntämiseen on muu painava syy (muun painavan syyn peruste). Jatkokäsittelylupaa ei kuitenkaan tarvitse muutosperusteen nojalla myöntää yksinomaan näytön uudelleen arvioimista varten, ellei käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta ole perusteltua aihetta epäillä valituksessa esitettyjen seikkojen perusteella (korotettu lupakynnys). Nykyinen jatkokäsittelylupajärjestelmä tuli voimaan vuonna 2011 ja sitä koskeva laajennus vuonna 2015. Korkein oikeus on antanut lukuisia jatkokäsittelylupaa koskevia ratkaisuja viimeisten vuosien aikana, vaikka lupaedellytykset ovat olleet laissa saman sisältöisinä jo useita vuosia. Suurin osa näistä ratkaisuista on annettu julkaisemattomina, joten prejudikaattiperusteita näissä ratkaisuissa ei ole. Tutkielmassa havaitaan, että lupaperusteiden soveltamiskäytäntö hovioikeuksissa ei ole kaikilta osin ollut onnistunutta. Korkeimman oikeuden ratkaisukäytännössä tarkastellulla ajanjaksolla noin 80 %:ssa ratkaisuista katsottiin, että lupaedellytykset täyttyvät joko kokonaan tai osittain. Tämän lisäksi useassa muussa ratkaisussa lupaedellytysten soveltaminen hovioikeuksissa on ollut selvästi virheellistä, eikä lupaperusteiden täyttymistä ole voitu edes arvioida korkeimmassa oikeudessa. Prosenttiosuus on siten edellä mainittua vieläkin korkeampi. Korkeimman oikeuden mukaan noin 86 %:ssa hovioikeuden päätöksistä jatkokäsittelylupa olisi tullut myöntää.
-
(2021)Tutkimuksen tavoitteena on tarkastella, miten ympäristöulottuvuudet voisivat tulla paremmin huomioiduksi ryhmäkanteisiin liittyvässä sääntelyssä. Kysymyksenasettelu on merkityksellinen, sillä ympäristötietoisuuden kasvaessa ja toisaalta ympäristöongelmien kärjistyessä on odotettavaa, että ympäristöön liittyvä kollektiivisen oikeussuojan tarve tulee tulevaisuudessa kasvamaan. Tutkimus tuottaa lisää ymmärrystä niistä haasteista ja mahdollisuuksista, joita voisi liittyä ensinnäkin ryhmäkanteen soveltamisalan laajentamiseen ympäristövahinkoihin ja toiseksi kuluttajansuojaan liittyvien ryhmäkanteiden ympäristöulottuvuuksien kokonaisvaltaisempaan huomioimiseen. Tutkimuksen menetelmänä on oikeusvertailu. Tutkimuksessa vertaillaan pääasiallisesti Suomen ja Kanadan ryhmäkannemekanismeja. Tutkimuksen aineistona on käytetty tutkimuskirjallisuutta ja oikeuskäytäntöä. Ympäristövahinkoihin liittyvien ryhmäkanteiden soveltamisalan laajentaminen parantaisi monilta osin kansalaisten oikeussuojaa. Ryhmäkannemekanismien olemassaololla voidaan tehokkaasti ohjata käyttäytymistä. Tämä olisi omiaan edistämään ympäristön suojelun tilaa Suomessa, mikä myös puoltaa soveltamisalan laajentamista. Vertaileva analyysi kuitenkin osoittaa, että vahinkojen määrittäminen ympäristövahinkoihin liittyvissä ryhmäkanteissa voi olla varsin haastavaa. Työn johtopäätöksenä onkin, että vahingonkorvausoikeudelliset periaatteet määrittävät lopulta pitkälti ympäristökysymyksiin liittyvän kollektiivisen oikeussuojan rajoja. Etenkin rangaistusluonteisten vahingonkorvauksien kielto vaikeuttaa ympäristöön liittyvien ryhmäkanteiden edistämistä, joskaan ei tee sitä mahdottomaksi.
-
(2021)Tutkimuksen tavoitteena on tarkastella, miten ympäristöulottuvuudet voisivat tulla paremmin huomioiduksi ryhmäkanteisiin liittyvässä sääntelyssä. Kysymyksenasettelu on merkityksellinen, sillä ympäristötietoisuuden kasvaessa ja toisaalta ympäristöongelmien kärjistyessä on odotettavaa, että ympäristöön liittyvä kollektiivisen oikeussuojan tarve tulee tulevaisuudessa kasvamaan. Tutkimus tuottaa lisää ymmärrystä niistä haasteista ja mahdollisuuksista, joita voisi liittyä ensinnäkin ryhmäkanteen soveltamisalan laajentamiseen ympäristövahinkoihin ja toiseksi kuluttajansuojaan liittyvien ryhmäkanteiden ympäristöulottuvuuksien kokonaisvaltaisempaan huomioimiseen. Tutkimuksen menetelmänä on oikeusvertailu. Tutkimuksessa vertaillaan pääasiallisesti Suomen ja Kanadan ryhmäkannemekanismeja. Tutkimuksen aineistona on käytetty tutkimuskirjallisuutta ja oikeuskäytäntöä. Ympäristövahinkoihin liittyvien ryhmäkanteiden soveltamisalan laajentaminen parantaisi monilta osin kansalaisten oikeussuojaa. Ryhmäkannemekanismien olemassaololla voidaan tehokkaasti ohjata käyttäytymistä. Tämä olisi omiaan edistämään ympäristön suojelun tilaa Suomessa, mikä myös puoltaa soveltamisalan laajentamista. Vertaileva analyysi kuitenkin osoittaa, että vahinkojen määrittäminen ympäristövahinkoihin liittyvissä ryhmäkanteissa voi olla varsin haastavaa. Työn johtopäätöksenä onkin, että vahingonkorvausoikeudelliset periaatteet määrittävät lopulta pitkälti ympäristökysymyksiin liittyvän kollektiivisen oikeussuojan rajoja. Etenkin rangaistusluonteisten vahingonkorvauksien kielto vaikeuttaa ympäristöön liittyvien ryhmäkanteiden edistämistä, joskaan ei tee sitä mahdottomaksi.
-
(2021)Tekoälyn ja algoritmisen päätöksenteon hyödyntämismahdollisuuksia oikeudellisessa ratkaisutoiminnassa on viime vuosina tutkittu erityisesti julkishallinnon viranomaistoiminnan kannalta. Julkishallinnon toimintaa ja päätöksentekoa tukevien sovellusten lisäksi katseet ovat kääntyneet myös hallintopäätösten automatisointimahdollisuuksiin tietyillä julkishallinnon aloilla. Viimeisen muutaman vuoden aikana on tehty päätösautomaation mahdollistavia lakiehdotuksia muun muassa maahanmuuttoviraston toiminnan osalta. Nämä ehdotukset kuitenkin kariutuivat perustuslakivaliokuntaan virkavastuun toteuttamista koskevien ongelmien vuoksi. Oikeusministeriö asettikin tammikuussa 2021 työryhmän automaattista päätöksentekoa koskevan hallinnon yleislainsäädännön valmistelemiseksi. Julkishallinnon viranomaisprosessien ja päätöksenteon automaatiota koskevat lainsäädäntöhankkeet ovat siten verrattain pitkällä. Sen sijaan lainkäytön puolella, eli tuomioistuimissa, päätösautomaatiota koskeva keskustelu on olematonta tai vähintäänkin hiljaista. Julkishallinnossa automaatiokehitystä on usein perusteltu tehokkuusnäkökulmin. Tuomioistuinten toiminnassa olisi yhtä lailla tehostettavaa. Käräjäoikeudet ratkaisevat vuosittain satojatuhansia riita-asioita. Näistä riita-asioista valtaosa on itseasiassa niin sanottuja summaarisia riita-asioita, eli lähtökohtaisesti riidattomia asioita. Vuosien 2010–2019 aikana käräjäoikeudessa vuositasolla ratkaistuista riita-asioista keskimäärin 97 prosenttia oli summaarisia riita-asioita. Summaarisista riita-asioista noin 99 prosenttia on pääsääntöisesti erilaisia laskuja koskevia riidattomia velkomusasioita. Riidattomia velkomusasioita koskevat kanteet taas ratkaistaan lähes poikkeuksetta OK 5:13.1 §:n mukaisesti yksipuolisella tuomiolla sillä perusteella, että vastaaja on jättäytynyt täysin passiiviseksi asiassa, eikä anna häneltä pyydettyä vastausta haasteeseen määräajassa. Tutkielman aiheena on algoritminen päätöksenteko riidattomien velkomusasioiden ratkaisemisessa yksipuolisilla tuomioilla. Tutkielmassa tarkastellaan ensinnäkin sitä, soveltuisivatko riidattomissa velkomusasioissa vastaajan passiivisuuden perusteella annettavat yksipuoliset tuomiot ratkaistavaksi algoritmisen päätöksentekojärjestelmän avulla. Soveltuvuutta tarkastellaan riidattomiin velkomusasioihin sekä yksipuolisiin tuomioihin liittyvien erityispiirteiden, niitä koskevan lainsäädännön sekä oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin takeiden kannalta. Toiseksi tutkielmassa tarkastellaan mikä merkitys virkavastuuta koskevalla sääntelyllä on arvioitaessa algoritmisen päätöksenteon hyödyntämismahdollisuuksia näissä tilanteissa. Tutkielma on metodiltaan lainopillinen. Koska kotimaisessa kirjallisuudessa ei ole juurikaan tutkittu käräjäoikeuksien ratkaisutoiminnan automatisointimahdollisuuksia, tutkielmassa hyödynnetään erityisesti viimeaikaisia tutkimus- ja selvitystöitä koskien algoritmisen päätöksenteon hyödyntämismahdollisuuksia julkishallinnon viranomaistoiminnassa. Näissä tutkimus- ja selvitystöissä on tarkasteltu erityisesti sitä, minkälaiset päätökset soveltuisivat parhaiten algoritmiseen päätöksentekoon. Tutkielmassa hyödynnetään näitä johtopäätöksiä ja tutkimustuloksia arvioitaessa riidattomissa velkomusasioissa annettavien yksipuolisten tuomioiden soveltuvuutta algoritmiseen päätöksentekoon niihin liittyvien ominaispiirteiden kannalta. Lainsäädännön osalta soveltuvuutta arvioidaan oikeudenkäymiskaaren sääntelyn sekä virkavastuuta koskevan sääntelyn kannalta. Tutkielman keskeisimpiä johtopäätöksiä on, että OK 5:6.2 §:stä sekä OK 5:13.1 §:stä seuraavat velvoitteet arvioida kanteen selvää perusteettomuutta näyttäytyvät haasteena algoritmisen päätöksenteon soveltamismahdollisuuksien kannalta. Lisäksi virkavastuuta koskevan PL 118 §:n sääntely nykymuodossaan vaikuttaa muodostavan esteen päätösautomaation soveltamiselle yleisestikin.
-
(2021)Tekoälyn ja algoritmisen päätöksenteon hyödyntämismahdollisuuksia oikeudellisessa ratkaisutoiminnassa on viime vuosina tutkittu erityisesti julkishallinnon viranomaistoiminnan kannalta. Julkishallinnon toimintaa ja päätöksentekoa tukevien sovellusten lisäksi katseet ovat kääntyneet myös hallintopäätösten automatisointimahdollisuuksiin tietyillä julkishallinnon aloilla. Viimeisen muutaman vuoden aikana on tehty päätösautomaation mahdollistavia lakiehdotuksia muun muassa maahanmuuttoviraston toiminnan osalta. Nämä ehdotukset kuitenkin kariutuivat perustuslakivaliokuntaan virkavastuun toteuttamista koskevien ongelmien vuoksi. Oikeusministeriö asettikin tammikuussa 2021 työryhmän automaattista päätöksentekoa koskevan hallinnon yleislainsäädännön valmistelemiseksi. Julkishallinnon viranomaisprosessien ja päätöksenteon automaatiota koskevat lainsäädäntöhankkeet ovat siten verrattain pitkällä. Sen sijaan lainkäytön puolella, eli tuomioistuimissa, päätösautomaatiota koskeva keskustelu on olematonta tai vähintäänkin hiljaista. Julkishallinnossa automaatiokehitystä on usein perusteltu tehokkuusnäkökulmin. Tuomioistuinten toiminnassa olisi yhtä lailla tehostettavaa. Käräjäoikeudet ratkaisevat vuosittain satojatuhansia riita-asioita. Näistä riita-asioista valtaosa on itseasiassa niin sanottuja summaarisia riita-asioita, eli lähtökohtaisesti riidattomia asioita. Vuosien 2010–2019 aikana käräjäoikeudessa vuositasolla ratkaistuista riita-asioista keskimäärin 97 prosenttia oli summaarisia riita-asioita. Summaarisista riita-asioista noin 99 prosenttia on pääsääntöisesti erilaisia laskuja koskevia riidattomia velkomusasioita. Riidattomia velkomusasioita koskevat kanteet taas ratkaistaan lähes poikkeuksetta OK 5:13.1 §:n mukaisesti yksipuolisella tuomiolla sillä perusteella, että vastaaja on jättäytynyt täysin passiiviseksi asiassa, eikä anna häneltä pyydettyä vastausta haasteeseen määräajassa. Tutkielman aiheena on algoritminen päätöksenteko riidattomien velkomusasioiden ratkaisemisessa yksipuolisilla tuomioilla. Tutkielmassa tarkastellaan ensinnäkin sitä, soveltuisivatko riidattomissa velkomusasioissa vastaajan passiivisuuden perusteella annettavat yksipuoliset tuomiot ratkaistavaksi algoritmisen päätöksentekojärjestelmän avulla. Soveltuvuutta tarkastellaan riidattomiin velkomusasioihin sekä yksipuolisiin tuomioihin liittyvien erityispiirteiden, niitä koskevan lainsäädännön sekä oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin takeiden kannalta. Toiseksi tutkielmassa tarkastellaan mikä merkitys virkavastuuta koskevalla sääntelyllä on arvioitaessa algoritmisen päätöksenteon hyödyntämismahdollisuuksia näissä tilanteissa. Tutkielma on metodiltaan lainopillinen. Koska kotimaisessa kirjallisuudessa ei ole juurikaan tutkittu käräjäoikeuksien ratkaisutoiminnan automatisointimahdollisuuksia, tutkielmassa hyödynnetään erityisesti viimeaikaisia tutkimus- ja selvitystöitä koskien algoritmisen päätöksenteon hyödyntämismahdollisuuksia julkishallinnon viranomaistoiminnassa. Näissä tutkimus- ja selvitystöissä on tarkasteltu erityisesti sitä, minkälaiset päätökset soveltuisivat parhaiten algoritmiseen päätöksentekoon. Tutkielmassa hyödynnetään näitä johtopäätöksiä ja tutkimustuloksia arvioitaessa riidattomissa velkomusasioissa annettavien yksipuolisten tuomioiden soveltuvuutta algoritmiseen päätöksentekoon niihin liittyvien ominaispiirteiden kannalta. Lainsäädännön osalta soveltuvuutta arvioidaan oikeudenkäymiskaaren sääntelyn sekä virkavastuuta koskevan sääntelyn kannalta. Tutkielman keskeisimpiä johtopäätöksiä on, että OK 5:6.2 §:stä sekä OK 5:13.1 §:stä seuraavat velvoitteet arvioida kanteen selvää perusteettomuutta näyttäytyvät haasteena algoritmisen päätöksenteon soveltamismahdollisuuksien kannalta. Lisäksi virkavastuuta koskevan PL 118 §:n sääntely nykymuodossaan vaikuttaa muodostavan esteen päätösautomaation soveltamiselle yleisestikin.
-
(2023)Tutkielman tarkoituksena on tarkastella edunvalvojan hakemista ja määräämistä koskevaa menettelyä sekä niihin lapsen oikeusturvan kannalta liittyviä ongelmia. Lapsen oikeusturva ei tarkoita ainoastaan menettelyllisen oikeusturvan takaamista, vaan myös lapsen oikeuksien huomioimista. Alle 18-vuotiaat ovat lain nojalla vajaavaltaisia ja tarvitsevat rinnalleen puhevaltaa käyttävän täysivaltaisen edustajan. Vuodesta 2014 lähtien lapselle on voitu hakea ja määrätä edunvalvojan sijainen rikosasiaan esitutkintalain nojalla, jos lapsen ensisijainen huoltajaedunvalvoja ei voi puolueettomasti valvoa lapsen etua. Pelkästään se, että lapsen oikeus puolueettomaan edustukseen on lainsäädännössä muodollisesti turvattu, ei täysimääräisesti vielä toteuta lapsen oikeusturvaa. Edunvalvojan hakemista ja määräämistä koskeviin menettelyihin liittyy useita lapsen oikeusturvan kannalta ongelmallisia piirteitä. Tutkielman tutkimuskysymys on, toteutuuko lapsen oikeusturva edunvalvojan määräämistä ja hakemista koskevissa menettelyissä voimassa olevan lainsäädännön valossa. Tutkielma on metodiltaan lainopillinen. Tutkielman pääasiallinen tutkimussuuntaus on prosessioikeudellinen, mikä rajaa tarkastelun ulkopuolelle edunvalvonnan sisältöä koskevat kysymykset. Lapsi on erottamaton osa tutkielman aihetta, mikä tekee tutkielmasta myös osin lapsioikeudellisen. Tutkielman lainsäädännöllinen viitekehys koostuu enemmälti esitutkintalain, holhoustoimilain ja oikeudenkäymiskaaren säännöksistä. Lapsen edunvalvonta on tärkeä osa lapsen oikeusturvan toteutumista. Tutkielmassa lähestytään aihetta ensin tarkastelemalla lapsen vajaavaltaista asemaa, lapsen etua ja oikeusturvan sisältöä. Tämän jälkeen tarkastellaan edunvalvonnan tarpeen tunnistamiseen liittyviä kysymyksiä. Esitutkintalaissa ei esimerkiksi ole tyhjentävästi määritelty puolueettomuuden vaarantavia tilanteita. Tämä voi johtaa siihen, ettei edunvalvonnan tarvetta tunnisteta kaikissa niissä tapauksissa, joissa lapsen oikeusturvan toteutuminen sitä edellyttäisi tai riittävän varhaisessa vaiheessa. Täysin selvää ei myöskään ole se, arvioidaanko huoltajan puolueettomuuden vaarantumista subjektiivisesti vai objektiivisesti. Tämän jälkeen tarkastellaan edunvalvonta-asian käsittelyä tuomioistuimessa. Edunvalvonta-asian käsittelyyn liittyy oleellisesti kysymys siitä, voiko huoltaja edustaa lasta edunvalvonta-asiassa, jos huoltaja on lapsen vastapuolena. Jos edunvalvonta-asiassa asiaan osallisina ovat ainoastaan lapsi ja huoltaja, ei kukaan puolueettomasti valvo lapsen etua. Tämä johtaa myös siihen, ettei kukaan huolehdi edunvalvontaa koskevan päätöksen muutoksenhakutarpeen arvioinnista. Tutkielmassa tarkastellaan myös tuomioistuimen harkintavaltaa, asiaan osallisten kuulemisen tarkoitusta ja edunvalvojan vaihtamista koskevaa menettelyä. Lopuksi tutkielmassa käsitellään holhoustoimilain 79 §:n mukaista väliaikaismääräystä, jolla on merkittävä rooli lapsen oikeusturvan kannalta. Lapsen etu edellyttää rikosprosessissa lapsen suojelullisten näkökulmien huomioimista ja sitä, että lapsiin kohdistuneet rikokset voidaan tehokkaasti tutkia. Edunvalvojan sijaisen hakemista ja määräämistä koskevat menettelyt ohjaavat koko rikosprosessia. Jos menettelyt eivät ole tehokkaita ja oikea-aikaisia, vaarantuu lapsen oikeus saada asiansa tuomioistuimen käsiteltäväksi. Osin tutkielmassa esiin nousseet ongelmat eivät kuitenkaan näytä olevan voimassa olevassa lainsäädännössä. Kysymys on enemmänkin siitä, tunnistetaanko lapsen erityinen asema ja oikeussuojan tarve, ja otetaanko ne huomioon kokonaisvaltaisesti säännöksiä sovellettaessa.
-
(2023)Tutkielman tarkoituksena on tarkastella edunvalvojan hakemista ja määräämistä koskevaa menettelyä sekä niihin lapsen oikeusturvan kannalta liittyviä ongelmia. Lapsen oikeusturva ei tarkoita ainoastaan menettelyllisen oikeusturvan takaamista, vaan myös lapsen oikeuksien huomioimista. Alle 18-vuotiaat ovat lain nojalla vajaavaltaisia ja tarvitsevat rinnalleen puhevaltaa käyttävän täysivaltaisen edustajan. Vuodesta 2014 lähtien lapselle on voitu hakea ja määrätä edunvalvojan sijainen rikosasiaan esitutkintalain nojalla, jos lapsen ensisijainen huoltajaedunvalvoja ei voi puolueettomasti valvoa lapsen etua. Pelkästään se, että lapsen oikeus puolueettomaan edustukseen on lainsäädännössä muodollisesti turvattu, ei täysimääräisesti vielä toteuta lapsen oikeusturvaa. Edunvalvojan hakemista ja määräämistä koskeviin menettelyihin liittyy useita lapsen oikeusturvan kannalta ongelmallisia piirteitä. Tutkielman tutkimuskysymys on, toteutuuko lapsen oikeusturva edunvalvojan määräämistä ja hakemista koskevissa menettelyissä voimassa olevan lainsäädännön valossa. Tutkielma on metodiltaan lainopillinen. Tutkielman pääasiallinen tutkimussuuntaus on prosessioikeudellinen, mikä rajaa tarkastelun ulkopuolelle edunvalvonnan sisältöä koskevat kysymykset. Lapsi on erottamaton osa tutkielman aihetta, mikä tekee tutkielmasta myös osin lapsioikeudellisen. Tutkielman lainsäädännöllinen viitekehys koostuu enemmälti esitutkintalain, holhoustoimilain ja oikeudenkäymiskaaren säännöksistä. Lapsen edunvalvonta on tärkeä osa lapsen oikeusturvan toteutumista. Tutkielmassa lähestytään aihetta ensin tarkastelemalla lapsen vajaavaltaista asemaa, lapsen etua ja oikeusturvan sisältöä. Tämän jälkeen tarkastellaan edunvalvonnan tarpeen tunnistamiseen liittyviä kysymyksiä. Esitutkintalaissa ei esimerkiksi ole tyhjentävästi määritelty puolueettomuuden vaarantavia tilanteita. Tämä voi johtaa siihen, ettei edunvalvonnan tarvetta tunnisteta kaikissa niissä tapauksissa, joissa lapsen oikeusturvan toteutuminen sitä edellyttäisi tai riittävän varhaisessa vaiheessa. Täysin selvää ei myöskään ole se, arvioidaanko huoltajan puolueettomuuden vaarantumista subjektiivisesti vai objektiivisesti. Tämän jälkeen tarkastellaan edunvalvonta-asian käsittelyä tuomioistuimessa. Edunvalvonta-asian käsittelyyn liittyy oleellisesti kysymys siitä, voiko huoltaja edustaa lasta edunvalvonta-asiassa, jos huoltaja on lapsen vastapuolena. Jos edunvalvonta-asiassa asiaan osallisina ovat ainoastaan lapsi ja huoltaja, ei kukaan puolueettomasti valvo lapsen etua. Tämä johtaa myös siihen, ettei kukaan huolehdi edunvalvontaa koskevan päätöksen muutoksenhakutarpeen arvioinnista. Tutkielmassa tarkastellaan myös tuomioistuimen harkintavaltaa, asiaan osallisten kuulemisen tarkoitusta ja edunvalvojan vaihtamista koskevaa menettelyä. Lopuksi tutkielmassa käsitellään holhoustoimilain 79 §:n mukaista väliaikaismääräystä, jolla on merkittävä rooli lapsen oikeusturvan kannalta. Lapsen etu edellyttää rikosprosessissa lapsen suojelullisten näkökulmien huomioimista ja sitä, että lapsiin kohdistuneet rikokset voidaan tehokkaasti tutkia. Edunvalvojan sijaisen hakemista ja määräämistä koskevat menettelyt ohjaavat koko rikosprosessia. Jos menettelyt eivät ole tehokkaita ja oikea-aikaisia, vaarantuu lapsen oikeus saada asiansa tuomioistuimen käsiteltäväksi. Osin tutkielmassa esiin nousseet ongelmat eivät kuitenkaan näytä olevan voimassa olevassa lainsäädännössä. Kysymys on enemmänkin siitä, tunnistetaanko lapsen erityinen asema ja oikeussuojan tarve, ja otetaanko ne huomioon kokonaisvaltaisesti säännöksiä sovellettaessa.
-
(2021)Vuodesta 2006 oikeudenkäymiskaaren 17:37 on velvoittanut tuomioistuimia laatimaan välituomion ennen mielentilatutkimusmääräystä ja ilmoittamaan tuomiossa, miksi tutkimus on tapauksessa perusteltu. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, kuinka tuomioistuimet ovat käyttäneet tutkimukseen määräämistä koskevaa harkintavaltaansa ja millaisia perusteluita tuomioistuimet ovat käyttäneet lähettäessään vastaajan tutkimukseen tai evätessään tutkimuspyynnön. Toisena tutkimuskysymyksenä tutkielma tarkastelee, kuinka syytetyn oikeusturva toteutuu mielentilatutkimusta määrättäessä ja mielentilatutkimuksen aikana. Työn lähteinä käytetään lainsäädäntöä, esitöitä, oikeuskirjallisuutta, tilastotietoja, muita viranomaisaineistoja sekä oikeuskäytäntöä. I-osan tutkimuksenasettelun ja tutkimuskysymysten jälkeen tutkielma käy II-osassa läpi mielentilatutkimusten historian, syyntakeisuuden arvioinnin, mielentilatutkimuslausunnon laatimisen, mielentilatutkimuksen toteuttamisen ja sen vaikutukset rikosprosessille ja syytetyn oikeusturvalle. III-osassa tutkielma arvioi syyntakeisuuskysymystä ja mielentilatutkimuksen tarpeen arviointia oikeusprosessin eri vaiheissa esitutkinnasta pääkäsittelyyn ja sen keskeyttämiseen mielentilatutkimuksen ajaksi, vaihtoehtoja mielentilatutkimukselle sekä mielentilatutkimuksen määräämistä koskevaa tilastotietoa ja tutkimuksia. Osa IV käsittelee mielentilatutkimusten määräämistä koskevan oikeustapausaineiston.
-
(2021)Vuodesta 2006 oikeudenkäymiskaaren 17:37 on velvoittanut tuomioistuimia laatimaan välituomion ennen mielentilatutkimusmääräystä ja ilmoittamaan tuomiossa, miksi tutkimus on tapauksessa perusteltu. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, kuinka tuomioistuimet ovat käyttäneet tutkimukseen määräämistä koskevaa harkintavaltaansa ja millaisia perusteluita tuomioistuimet ovat käyttäneet lähettäessään vastaajan tutkimukseen tai evätessään tutkimuspyynnön. Toisena tutkimuskysymyksenä tutkielma tarkastelee, kuinka syytetyn oikeusturva toteutuu mielentilatutkimusta määrättäessä ja mielentilatutkimuksen aikana. Työn lähteinä käytetään lainsäädäntöä, esitöitä, oikeuskirjallisuutta, tilastotietoja, muita viranomaisaineistoja sekä oikeuskäytäntöä. I-osan tutkimuksenasettelun ja tutkimuskysymysten jälkeen tutkielma käy II-osassa läpi mielentilatutkimusten historian, syyntakeisuuden arvioinnin, mielentilatutkimuslausunnon laatimisen, mielentilatutkimuksen toteuttamisen ja sen vaikutukset rikosprosessille ja syytetyn oikeusturvalle. III-osassa tutkielma arvioi syyntakeisuuskysymystä ja mielentilatutkimuksen tarpeen arviointia oikeusprosessin eri vaiheissa esitutkinnasta pääkäsittelyyn ja sen keskeyttämiseen mielentilatutkimuksen ajaksi, vaihtoehtoja mielentilatutkimukselle sekä mielentilatutkimuksen määräämistä koskevaa tilastotietoa ja tutkimuksia. Osa IV käsittelee mielentilatutkimusten määräämistä koskevan oikeustapausaineiston.
-
(2021)Oikeudenkäyntikulujen määrät ovat kasvussa. Tämä voi vaarantaa oikeussuojan saatavuuden, jos prosessikynnys nousee kuluriskin vuoksi kohtuuttoman korkeaksi. Pääsäännön mukaan oikeudenkäynnin hävinnyt asianosainen voi joutua korvaamaan voittaneen asianosaisen mahdollisesti korkeaksikin nousseet oikeudenkäyntikulut. Kuluvastuun jakautumisen yhtenä poikkeuksena on OK 21:8b, joka on luonteeltaan ns. sosiaalinen kulusääntö. Erityisen huolestuttavana on pidetty oikeudenkäyntikulujen kasvua ja sen myötä aiheutuvaa prosessikynnyksen nousua riita-asioissa, joissa vastapuolina ovat yksityishenkilö ja yhteisö. Tässä tutkimuksessa selvitetään, miten oikeudenkäyntikuluja on uusimmassa alioikeuskäytännössä kohtuullistettu OK 21:8b:n nojalla työsuhteen päättämistä koskevissa riita-asioissa. Tutkimuksessa hyödynnetään sekä lainopillista että empiiristä metodia kysymykseen vastaamiseksi. Tutkimuksessa käytetystä empiirisestä aineistosta havaitaan, että poikkeussäännökseksi tarkoitettua OK 21:8b:ää sovelletaan melko usein työsuhteen päättämistä koskevissa riita-asioissa. Soveltamiskäytäntö ei ole yhtäläistä ja esimerkiksi asianosaisten asemaa on oikeuskäytännössä arvioitu eri tavoin. Säännöstä on myös alettu viime vuosina soveltaa viran puolesta asianosaisten vetoamistoimista riippumatta. Lisäksi oikeudenkäyntikulujen jakautumista koskevien perustelujen laatu on vaihtelevaa. Johtopäätöksissä esitetään, että OK 21:8b ei ole onnistunut tarkoitetusti alentamaan prosessikynnystä pääosin sen ennakoimattomuudesta johtuen. Lisäksi arvioidaan kriittisesti sitä, mikä vaikutus korkealla oikeudenkäyntikulujen kohtuullistamisen asteella yhdistettynä muihin heikomman suojaksi tehtyihin poikkeuksiin työsuhteen päättämistä koskevissa riita-asioissa on asianosaisten asemalle prosessissa.
-
(2021)Oikeudenkäyntikulujen määrät ovat kasvussa. Tämä voi vaarantaa oikeussuojan saatavuuden, jos prosessikynnys nousee kuluriskin vuoksi kohtuuttoman korkeaksi. Pääsäännön mukaan oikeudenkäynnin hävinnyt asianosainen voi joutua korvaamaan voittaneen asianosaisen mahdollisesti korkeaksikin nousseet oikeudenkäyntikulut. Kuluvastuun jakautumisen yhtenä poikkeuksena on OK 21:8b, joka on luonteeltaan ns. sosiaalinen kulusääntö. Erityisen huolestuttavana on pidetty oikeudenkäyntikulujen kasvua ja sen myötä aiheutuvaa prosessikynnyksen nousua riita-asioissa, joissa vastapuolina ovat yksityishenkilö ja yhteisö. Tässä tutkimuksessa selvitetään, miten oikeudenkäyntikuluja on uusimmassa alioikeuskäytännössä kohtuullistettu OK 21:8b:n nojalla työsuhteen päättämistä koskevissa riita-asioissa. Tutkimuksessa hyödynnetään sekä lainopillista että empiiristä metodia kysymykseen vastaamiseksi. Tutkimuksessa käytetystä empiirisestä aineistosta havaitaan, että poikkeussäännökseksi tarkoitettua OK 21:8b:ää sovelletaan melko usein työsuhteen päättämistä koskevissa riita-asioissa. Soveltamiskäytäntö ei ole yhtäläistä ja esimerkiksi asianosaisten asemaa on oikeuskäytännössä arvioitu eri tavoin. Säännöstä on myös alettu viime vuosina soveltaa viran puolesta asianosaisten vetoamistoimista riippumatta. Lisäksi oikeudenkäyntikulujen jakautumista koskevien perustelujen laatu on vaihtelevaa. Johtopäätöksissä esitetään, että OK 21:8b ei ole onnistunut tarkoitetusti alentamaan prosessikynnystä pääosin sen ennakoimattomuudesta johtuen. Lisäksi arvioidaan kriittisesti sitä, mikä vaikutus korkealla oikeudenkäyntikulujen kohtuullistamisen asteella yhdistettynä muihin heikomman suojaksi tehtyihin poikkeuksiin työsuhteen päättämistä koskevissa riita-asioissa on asianosaisten asemalle prosessissa.
Now showing items 1-20 of 47