Browsing by Subject "psykiatria"
Now showing items 1-17 of 17
-
(2021)Asunnottomuus ja mielenterveysongelmat näkyvät arjessa ja vaikuttavat toimimiseen. Asunnottomuus ja mielenterveysongelmat kietoutuvat myös monin tavoin yhteen. Asumispalveluiden ja psykiatrian sosiaalityön toimintaympäristö on moniammatillinen ja monitoimijainen. Asumisen turvaaminen, mielenterveyden tukeminen ja asiakkaan tilanteen tarkasteleminen kokonaisvaltaisesti ovat sosiaalityön lakisääteisiä ja ammattieettisten ohjeiden velvoittamia tehtäviä. Asiakkaan tuen tarpeita ei silti pirstaleisessa järjestelmässä aina tunnisteta, jos tuen tarpeita on monia yhtä aikaa. Tässä tutkielmassa tarkastellaan psykiatrian ja asumispalveluiden sosiaalityöntekijöiden puheessa muovaamia asunnottoman ja mielenterveyskuntoutujan institutionaalisia kategorioita, jotka toimivat asiakkuuden ehtojen määrittäjinä. Lisäksi tarkastellaan asumispalveluiden ja psykiatrian sosiaalityötä asiantuntija-ammattina. Tutkielmassa on kriittisen sosiaalityön näkökulma. Tutkielman aineisto koostuu yhteensä seitsemästä asumispalveluiden ja psykiatrian sosiaalityöntekijän teemahaastattelusta. Aineiston analyysimenetelmänä on teoriaohjaava sisällönanalyysi, jota ohjaavat institutionaalisen kategorian ja poiskäännytyksen käsitteet ja ammattien järjestelmän teoria. Institutionaaliset kategoriat asettavat asunnottomalle ja mielenterveyskuntoutujalle asiakkuuden ehdot, jolloin kategorisoinnit mahdollistavat poiskäännytyksen. Ammattien järjestelmä on institutionaalisten kategorioiden muovaamisen toimintaympäristö asumispalveluiden ja psykiatrian sosiaalityössä. Ammattien järjestelmässä ammatit kiistelevät toimialasta ja sosiaalityö psykiatriassa ja asumispalveluissa osana järjestelmää osallistuu toimialakiistoihin. Analyysin tuloksena aineistosta hahmottuu vaihteleva asumispalveluiden ja psykiatrian sosiaalityön kategorisoinnin käytäntö. Asunnottomalle ja mielenterveyskuntoutujalle on molemmille havaittavissa kaksi samankaltaista institutionaalisen kategorisoinnin tapaa: holistinen kategorisointi ja neoliberaali kategorisointi. Holistinen kategorisointi perustuu sosiaalityön kokonaisvaltaiseen tarkastelutapaan. Holistisiin kategorioihin liittyy laajan moniammatillisen yhteistyön tekeminen ja palveluiden räätälöinti asiakkaalle sopivaksi. Neoliberaaleihin kategorioihin liittyy resurssien puutteeseen keskittyvä argumentointi ja yksilön vastuun korostaminen. Yhteistyön tekeminen muiden tahojen kanssa ei näyttäydy neoliberaaleissa kategorioissa yhtä merkityksellisenä kuin holistisissa kategorioissa. Mielenterveyskuntoutujan neoliberaali kategoria nojaa lääketieteelliseen mielenterveyden tarkastelutapaan, jolloin sosiaalityön näkökulma mielenterveyteen jää pienempään rooliin. Asunnottoman neoliberaalissa kategoriassa asiakkaan tilannetta tarkastellaan palvelulähtöisesti. Neoliberaalit kategoriat määrittävät asunnottomalle ja mielenterveyskuntoutujalle asiakkuuteen ottamisen ja poiskäännyttämisen perusteet. Holistiset kategoriat voivat toimia täydentävinä kategorioina ensisijaisen neoliberaalin kategorisoinnin jälkeen. Holistisissa kategorioissa on mahdollista huomioida yhtäaikaisia palvelutarpeita; neoliberaaleissa kategorioissa yhtäaikaisia palvelutarpeita huomioidaan satunnaisesti. Eri kategorisointien perusteella asiakkaan toimijuuden mahdollisuudet muotoutuvat eri tavoin: holistiset kategorisoinnit antavat enemmän tilaa toimijuudelle kuin neoliberaalit kategorisoinnit. Asumispalveluiden ja psykiatrian sosiaalityö näyttäytyy aineistossa osittain lääketieteelle ja neoliberaalille agendalle alisteisena asiantuntija-ammattina. Sosiaalityön toimialakiista lääketieteen ja neoliberaalin agendan kanssa osoittaa, että sosiaalityöllä ei ole täyttä määrittelyvaltaa toimialaansa. Nykyisessä kroonisessa resurssipulassa sosiaalityö ei voi toimia täysin periaatteidensa mukaisesti niin kauan kuin sosiaalityö ei voi täysin määrittää asiakkuuden ehtoja ja resurssien jakoa.
-
(2021)Asunnottomuus ja mielenterveysongelmat näkyvät arjessa ja vaikuttavat toimimiseen. Asunnottomuus ja mielenterveysongelmat kietoutuvat myös monin tavoin yhteen. Asumispalveluiden ja psykiatrian sosiaalityön toimintaympäristö on moniammatillinen ja monitoimijainen. Asumisen turvaaminen, mielenterveyden tukeminen ja asiakkaan tilanteen tarkasteleminen kokonaisvaltaisesti ovat sosiaalityön lakisääteisiä ja ammattieettisten ohjeiden velvoittamia tehtäviä. Asiakkaan tuen tarpeita ei silti pirstaleisessa järjestelmässä aina tunnisteta, jos tuen tarpeita on monia yhtä aikaa. Tässä tutkielmassa tarkastellaan psykiatrian ja asumispalveluiden sosiaalityöntekijöiden puheessa muovaamia asunnottoman ja mielenterveyskuntoutujan institutionaalisia kategorioita, jotka toimivat asiakkuuden ehtojen määrittäjinä. Lisäksi tarkastellaan asumispalveluiden ja psykiatrian sosiaalityötä asiantuntija-ammattina. Tutkielmassa on kriittisen sosiaalityön näkökulma. Tutkielman aineisto koostuu yhteensä seitsemästä asumispalveluiden ja psykiatrian sosiaalityöntekijän teemahaastattelusta. Aineiston analyysimenetelmänä on teoriaohjaava sisällönanalyysi, jota ohjaavat institutionaalisen kategorian ja poiskäännytyksen käsitteet ja ammattien järjestelmän teoria. Institutionaaliset kategoriat asettavat asunnottomalle ja mielenterveyskuntoutujalle asiakkuuden ehdot, jolloin kategorisoinnit mahdollistavat poiskäännytyksen. Ammattien järjestelmä on institutionaalisten kategorioiden muovaamisen toimintaympäristö asumispalveluiden ja psykiatrian sosiaalityössä. Ammattien järjestelmässä ammatit kiistelevät toimialasta ja sosiaalityö psykiatriassa ja asumispalveluissa osana järjestelmää osallistuu toimialakiistoihin. Analyysin tuloksena aineistosta hahmottuu vaihteleva asumispalveluiden ja psykiatrian sosiaalityön kategorisoinnin käytäntö. Asunnottomalle ja mielenterveyskuntoutujalle on molemmille havaittavissa kaksi samankaltaista institutionaalisen kategorisoinnin tapaa: holistinen kategorisointi ja neoliberaali kategorisointi. Holistinen kategorisointi perustuu sosiaalityön kokonaisvaltaiseen tarkastelutapaan. Holistisiin kategorioihin liittyy laajan moniammatillisen yhteistyön tekeminen ja palveluiden räätälöinti asiakkaalle sopivaksi. Neoliberaaleihin kategorioihin liittyy resurssien puutteeseen keskittyvä argumentointi ja yksilön vastuun korostaminen. Yhteistyön tekeminen muiden tahojen kanssa ei näyttäydy neoliberaaleissa kategorioissa yhtä merkityksellisenä kuin holistisissa kategorioissa. Mielenterveyskuntoutujan neoliberaali kategoria nojaa lääketieteelliseen mielenterveyden tarkastelutapaan, jolloin sosiaalityön näkökulma mielenterveyteen jää pienempään rooliin. Asunnottoman neoliberaalissa kategoriassa asiakkaan tilannetta tarkastellaan palvelulähtöisesti. Neoliberaalit kategoriat määrittävät asunnottomalle ja mielenterveyskuntoutujalle asiakkuuteen ottamisen ja poiskäännyttämisen perusteet. Holistiset kategoriat voivat toimia täydentävinä kategorioina ensisijaisen neoliberaalin kategorisoinnin jälkeen. Holistisissa kategorioissa on mahdollista huomioida yhtäaikaisia palvelutarpeita; neoliberaaleissa kategorioissa yhtäaikaisia palvelutarpeita huomioidaan satunnaisesti. Eri kategorisointien perusteella asiakkaan toimijuuden mahdollisuudet muotoutuvat eri tavoin: holistiset kategorisoinnit antavat enemmän tilaa toimijuudelle kuin neoliberaalit kategorisoinnit. Asumispalveluiden ja psykiatrian sosiaalityö näyttäytyy aineistossa osittain lääketieteelle ja neoliberaalille agendalle alisteisena asiantuntija-ammattina. Sosiaalityön toimialakiista lääketieteen ja neoliberaalin agendan kanssa osoittaa, että sosiaalityöllä ei ole täyttä määrittelyvaltaa toimialaansa. Nykyisessä kroonisessa resurssipulassa sosiaalityö ei voi toimia täysin periaatteidensa mukaisesti niin kauan kuin sosiaalityö ei voi täysin määrittää asiakkuuden ehtoja ja resurssien jakoa.
-
(2012)Forskningsobjektet i avhandlingen var socialarbetare i vuxenpsykiatrin vid Helsingfors och Nylands sjukvårdsdistrikt (HNS). Avhandlingens syfte var att studera hur socialarbetare bedömer patienters beredskap till förändring, som en del av den mångprofessionella arbetsgruppens utredning och bedömning av patientens situation, och vilken kunskapsbasen för detta var. Som teoretiskt utgångsläge har beredskapsbedömning genom indikatorer och kritisk reflektion använts. Undersökningen genomfördes genom vinjettundersökning och djupintervjuer. Vinjetten var en beskrivning på en typisk patientsituation i psykiatrin. Socialarbetama tog ställning till vilket långsiktigt mål och vilka delmål de kunde tänka sig att planera med patienten. Undersökningen har analyserats både kvalitativt och kvantitativt med slutna och öppna frågor. Undersökningen gjordes som en intemetundersökning och länken till hemsidan skickades till socialarbetarna per e-post. Intervjuernas syfte var att fördjupa kunskapen om bedömningar av patientens situation från ett socialarbetarperspektiv. Sammanlagt 26 socialarbetare svarade på vinjettundersökningen, av vilka 5 intervjuades. En inledande kvantitativ analys av beredskapsindikatorerna gjordes. Analysen gjordes med hjälp av innehållsanalys. Det visade sig att socialarbetama inte beaktade indikatorema i hög bemärkelse. Inte heller kunde bedömningen fastslås till att utgå enbart från enskilda aspekter i patientens situation. Vinjettsvaren utvecklades till professionella narrativ. De professionella narrativen visade att socialarbetarna bedömde beredskapen i en pågående process, genom reflexiv/reflektiv expertis. Socialarbetarna bedömde delvis patientens beredskap mot den långsiktiga målsättningen, på basen av den givna bakgrundsinformationen i vinjetten. Majoriteten ansåg att patienten har beredskap att återvända till arbetslivet, vilket är en relativt hög beredskap. I bedömningen av patientens beredskap på lång sikt var socialarbetarna eniga. Vid bedömningen av beredskapen för första interventionen varierade bedömningen. En del socialarbetare planerade interventioner där det behövs låg beredskap och andra ansåg att patienten hade en beredskap till lite mer krävande interventioner. Intervjuerna skilde sig på en väsentlig punkt åt från vinjettsvaren: materialinsamlingen skedde några månader efter att HNS i praktiken genomfört en enorm organisationsförändring och detta diskuteras under intervjuerna. Tidsmässigt har materialinsamlingen för avhandlingen skett i ett brytningsskede, där det införts praktiker som överensstämmer med New Public Management-tänkande.
-
(2022)Suomalaisen väestön päihteiden käyttö on lisääntynyt 1990-luvulta lähtien. Psykoosipotilaiden päihteiden käyttö on yleistä. Päihteiden käyttö on voinut olla psykoosia aiheuttava tekijä ja lisäksi sillä on merkitystä psykoosin hoidon ja ennusteen kannalta. Erityisesti jatkuva käyttö voi johtaa positiivisten oireiden vaikeutumiseen, yhteisvaikutuksiin hoidon kanssa, psykoosin uusiutumiseen, huonompaan hoitomyöntyvyyteen ja huonompaan ennusteeseen. Tässä tutkielmassa tavoitteena on ollut tutkia ensipsykoosiin liittynyttä päihteiden käyttöä. Aineisto ja menetelmät: Aineistona toimi potilasasiakirjoista vuosilta 2016 - 2019 kerätty ensipsykoosipotilaista koostuva potilasaineisto. Aineistosta tutkittiin ensipsykoosiin liittynyttä päihteiden käyttöä, sen selvittämistä, psykoosiin liittynyttä keskimääräistä psykiatrista oireilua ja ensipsykoosin tutkimusprotokollaan kuuluvien tutkimuksien toteutumista potilasjoukossa. Tutkimukset käsittivät erilaisia psykiatrisia oireita ja päihteiden käyttöä mittaavia kyselyitä ja virtsan huumausaineiden tutkimuksia. Lisäksi tutkittiin miten päihdediagnoosi vaikutti potilaan tutkimuksien toteutumiseen ja niiden tuloksiin verrattuna potilaisiin, joilla oli pelkkä psykoosidiagnoosi ilman päihdediagnoosia. Analyyseihin käytettiin SPSS-ohjelmistoa. Tulokset: Tulokset käsittivät aineiston demografisten tekijöiden esittelyn, päihteiden käytön selvittelyn tulokset, ensipsykoosin tutkimuksien toteutumisen ja tulokset koko potilasjoukossa ja sitten päihdediagnoosin saaneilla ja heillä, joilla ei ollut päihdediagnoosia. Kyselyitä ja virtsan huumausaineiden tutkimuksia oli teetetty 23,4 – 58,6 %:lle aineiston potilaista. Yleisimmät päihdelöydökset olivat olleet bentsodiatpsepiinit, kannabis ja amfetamiini. Bentsodiatsepiinilöydökset ovat voineet osin selittyä potilaiden lääkityksellä. Alkoholin riskikulutuksen rajat olivat keskimääräisesti ylittyneet koko potilasjoukolla ja reilusti päihdediagnoosin saaneilla, kuten myös huumeiden ongelmakäytön seulontaraja. Brief psychiatric rating scale:lla mitattu psykiatrinen oireilu oli keskimääräisesti ollut vähäisempää päihdediagnoosin saaneilla kuin pelkän psykoosidiagnoosin saaneilla. Huumeseuloja teetettiin enemmän päihdediagnoosin saaneille potilaille, muiden tutkimuksien toteutuminen ei ollut erityisesti yhteydessä päihdediagnoosin olemassaoloon.
-
(2022)Suomalaisen väestön päihteiden käyttö on lisääntynyt 1990-luvulta lähtien. Psykoosipotilaiden päihteiden käyttö on yleistä. Päihteiden käyttö on voinut olla psykoosia aiheuttava tekijä ja lisäksi sillä on merkitystä psykoosin hoidon ja ennusteen kannalta. Erityisesti jatkuva käyttö voi johtaa positiivisten oireiden vaikeutumiseen, yhteisvaikutuksiin hoidon kanssa, psykoosin uusiutumiseen, huonompaan hoitomyöntyvyyteen ja huonompaan ennusteeseen. Tässä tutkielmassa tavoitteena on ollut tutkia ensipsykoosiin liittynyttä päihteiden käyttöä. Aineisto ja menetelmät: Aineistona toimi potilasasiakirjoista vuosilta 2016 - 2019 kerätty ensipsykoosipotilaista koostuva potilasaineisto. Aineistosta tutkittiin ensipsykoosiin liittynyttä päihteiden käyttöä, sen selvittämistä, psykoosiin liittynyttä keskimääräistä psykiatrista oireilua ja ensipsykoosin tutkimusprotokollaan kuuluvien tutkimuksien toteutumista potilasjoukossa. Tutkimukset käsittivät erilaisia psykiatrisia oireita ja päihteiden käyttöä mittaavia kyselyitä ja virtsan huumausaineiden tutkimuksia. Lisäksi tutkittiin miten päihdediagnoosi vaikutti potilaan tutkimuksien toteutumiseen ja niiden tuloksiin verrattuna potilaisiin, joilla oli pelkkä psykoosidiagnoosi ilman päihdediagnoosia. Analyyseihin käytettiin SPSS-ohjelmistoa. Tulokset: Tulokset käsittivät aineiston demografisten tekijöiden esittelyn, päihteiden käytön selvittelyn tulokset, ensipsykoosin tutkimuksien toteutumisen ja tulokset koko potilasjoukossa ja sitten päihdediagnoosin saaneilla ja heillä, joilla ei ollut päihdediagnoosia. Kyselyitä ja virtsan huumausaineiden tutkimuksia oli teetetty 23,4 – 58,6 %:lle aineiston potilaista. Yleisimmät päihdelöydökset olivat olleet bentsodiatpsepiinit, kannabis ja amfetamiini. Bentsodiatsepiinilöydökset ovat voineet osin selittyä potilaiden lääkityksellä. Alkoholin riskikulutuksen rajat olivat keskimääräisesti ylittyneet koko potilasjoukolla ja reilusti päihdediagnoosin saaneilla, kuten myös huumeiden ongelmakäytön seulontaraja. Brief psychiatric rating scale:lla mitattu psykiatrinen oireilu oli keskimääräisesti ollut vähäisempää päihdediagnoosin saaneilla kuin pelkän psykoosidiagnoosin saaneilla. Huumeseuloja teetettiin enemmän päihdediagnoosin saaneille potilaille, muiden tutkimuksien toteutuminen ei ollut erityisesti yhteydessä päihdediagnoosin olemassaoloon.
-
(2016)Borderline personality disorder is a difficult disease which lowers the patients general functioning drastically. It is characterized by increased mortality rate and high treatment costs. Symptoms of borderline personality disorder are very complex and its aetiology is far from simple. The goals of this literature review were to review the genetic background of the disorder and possible overlapping genetic factors between borderline personality disorder and other psychiatric disorders. Large-scale twin studies show that the heritability of borderline personality disorder varies between 0,35-0,67. It can be said that the incidence of borderline personality disorder is strongly influenced by genetic factors. However, genome-wide association studies are scarce so the specific genetic mechanisms are largely unknown. Studies show that many other psychiatric disorders have common factors and genetic overlap with borderline personality disorder. These disorders include for example attention deficit hyperactivity disorder, depression and substance use disorders. This review suggests that better understanding of the genetic factors of borderline personality disorder could improve diagnostics and treatment methods.
-
(2023)Tutkielmassa tarkastellaan lähiluvun avulla lasten mielenterveydestä käytyä keskustelua Sielunterveysseuran lehdessä vuosina 1928–1939. Tarkoituksena on selvittää, millaisia merkityksiä psykiatrian ja kasvatuksen asiantuntijat antoivat psyykkiselle terveydelle kasvatuksen ja lasten arkielämän kontekstissa. Tutkittavaa ilmiötä tarkastellaan aineistolähtöisesti paikantamalla siitä aiheen kannalta olennaiset teemat. Kasvatusneuvojen ja niiden perusteluiden kautta tutkielmassa selvitetään myös, millaisia lapsuuteen, kasvatukseen ja perhe-elämään liittyviä ihanteita lehdessä luotiin. Kasvatusta, perhe-elämää ja lasten henkisen terveyden hoitoa käsitelleiden artikkelien tavoitteena oli välittää tieteelliseen tietoon perustuvaa valistusta vanhemmille, opettajille sekä muille lasten kasvatukseen ja päivittäiseen elämään osallistuneille. Kasvatus oli aineiston valossa vastuullinen tehtävä, jolla pyrittiin ohjaamaan lasta ahkeruuteen ja hyödyllisyyteen sekä toisaalta onnelliseen ja tasapainoiseen elämään. Kasvatustyön nähtiin kuuluvan ensisijaisesti kotiin ja kouluun, ja sitä tukivat tarvittaessa lääketieteen ammattilaiset. Lapsen tasapainoisen kehityksen perustana oli ehjä ydinperhe. Mielenterveyden ajateltiin tukevan lapsen kasvua kohti varsinaista päämäärää, joka oli kunnollinen kansalaisuus. Mielenterveyteen suhtauduttiin aineiston valossa nykypäivään verrattuna välineellisemmän lähestymistavan kautta: se nähtiin keinona saavuttaa kunnollisuuden ihanne. Psykiatrisen hoidon tarve kertoi poikkeamasta, jota pidettiin raskaana taakkana niin yksilölle ja hänen perheelleen kuin koko yhteiskunnalle. Psykiatrian näkökulmasta mielisairaus ja poikkeavuus johtuivat 1920-luvulla yleistyneen rotuhygieenisen ajattelun mukaisesti huonosta perimästä, ja haittayksilöiden lisääntyminen tuli asiantuntijoiden mukaan voida estää esimerkiksi laitoshoidon ja sterilisaatioiden avulla. Rotuhygieenisten näkemysten ohella aineistosta välittyi kuitenkin myös kristilliseen lähimmäisenrakkauden ihanteeseen nojaava ajatus kaikkien, myös heikkojen ja vajaakykyisten lasten oikeudesta kasvatukseen, opetukseen ja huolenpitoon.
-
(2023)Tutkielmassa tarkastellaan lähiluvun avulla lasten mielenterveydestä käytyä keskustelua Sielunterveysseuran lehdessä vuosina 1928–1939. Tarkoituksena on selvittää, millaisia merkityksiä psykiatrian ja kasvatuksen asiantuntijat antoivat psyykkiselle terveydelle kasvatuksen ja lasten arkielämän kontekstissa. Tutkittavaa ilmiötä tarkastellaan aineistolähtöisesti paikantamalla siitä aiheen kannalta olennaiset teemat. Kasvatusneuvojen ja niiden perusteluiden kautta tutkielmassa selvitetään myös, millaisia lapsuuteen, kasvatukseen ja perhe-elämään liittyviä ihanteita lehdessä luotiin. Kasvatusta, perhe-elämää ja lasten henkisen terveyden hoitoa käsitelleiden artikkelien tavoitteena oli välittää tieteelliseen tietoon perustuvaa valistusta vanhemmille, opettajille sekä muille lasten kasvatukseen ja päivittäiseen elämään osallistuneille. Kasvatus oli aineiston valossa vastuullinen tehtävä, jolla pyrittiin ohjaamaan lasta ahkeruuteen ja hyödyllisyyteen sekä toisaalta onnelliseen ja tasapainoiseen elämään. Kasvatustyön nähtiin kuuluvan ensisijaisesti kotiin ja kouluun, ja sitä tukivat tarvittaessa lääketieteen ammattilaiset. Lapsen tasapainoisen kehityksen perustana oli ehjä ydinperhe. Mielenterveyden ajateltiin tukevan lapsen kasvua kohti varsinaista päämäärää, joka oli kunnollinen kansalaisuus. Mielenterveyteen suhtauduttiin aineiston valossa nykypäivään verrattuna välineellisemmän lähestymistavan kautta: se nähtiin keinona saavuttaa kunnollisuuden ihanne. Psykiatrisen hoidon tarve kertoi poikkeamasta, jota pidettiin raskaana taakkana niin yksilölle ja hänen perheelleen kuin koko yhteiskunnalle. Psykiatrian näkökulmasta mielisairaus ja poikkeavuus johtuivat 1920-luvulla yleistyneen rotuhygieenisen ajattelun mukaisesti huonosta perimästä, ja haittayksilöiden lisääntyminen tuli asiantuntijoiden mukaan voida estää esimerkiksi laitoshoidon ja sterilisaatioiden avulla. Rotuhygieenisten näkemysten ohella aineistosta välittyi kuitenkin myös kristilliseen lähimmäisenrakkauden ihanteeseen nojaava ajatus kaikkien, myös heikkojen ja vajaakykyisten lasten oikeudesta kasvatukseen, opetukseen ja huolenpitoon.
-
(2023)Itsetuhoiset potilaat ovat suuri potilasryhmä päivystyspoliklinikoilla. Itsemurhien ilmaantuvuus oli Suomessa vuonna 2020 13.0 / 100 000 asukasta. Itsemurhaan liittyvien ajatusten ja yritysten määrä on huomattavasti suurempi. Osa itseaiheutetuista vammoista aiheutetaan ilman itsemurhatarkoitusta, joskaan suomalaisessa väestössä näiden vammojen yleisyyttä ei tarkkaan tunneta. Vammojen vaikeusaste ei korreloi itsemurhatarkoituksen kanssa itseään ranteeseen viiltäneillä potilailla. Ranteiden viiltely on yleinen tapa vahingoittaa itseään. Itseaiheutetuissa vammoissa yläraaja on yleisin vamma-alue. Toisaalta käsikirurgisista syvän rannevamman saaneista potilaista itsetuhoisessa tarkoituksessa tehtyjä oli erään tutkimuksen mukaan 20 %. Ranteiden viiltely johtaa harvoin kuolemaan, mutta ranteen hermojen, jänteiden ja verisuonten vaurioituminen voi johtaa vaikeaan käden toimintakyvyn häiriöön. Syvässä rannevammassa vaurioituu hermoja, jänteitä ja/tai verisuonia, joiden korjaaminen vaatii kirurgista hoitoa. Somaattinen toipuminen on aikaavievää ja vaatii kuntoutusta etenkin jännevammojen osalta. Itseään vahingoittaneiden potilaiden itsemurhariski on merkittävästi muuta väestöä suurempi. Taustalla on usein psykiatrisia häiriöitä, kuten mieliala-, ahdistuneisuus-, päihde- ja persoonallisuushäiriöitä. Kirurgisen hoidon lisäksi on tärkeää huomioida psykiatrisen hoidon tarve. Itseään vahingoittaneiden potilaiden psykososiaalisen arvion toteutumisessa on merkittäviä puutteita, eikä vakiintunutta hoitopolkua ole. Itseaiheutettujen ja muiden vammojen välillä ei ole nykykirjallisuudessa havaittu eroa objektiivisesti mitattuna motorisen ja sensorisen toipumisen osalta. Potilaiden kokemat oireet ja subjektiivinen haitta saattavat olla itseaiheutetuissa vammoissa vakavampia. Vertailevaa tutkimusnäyttöä itseaiheutettujen ja tapaturmaisten rannevammojen ennusteesta sekä hoidon ja kuntoutumisen onnistumisesta on kuitenkin hyvin vähän.
-
(2023)Itsetuhoiset potilaat ovat suuri potilasryhmä päivystyspoliklinikoilla. Itsemurhien ilmaantuvuus oli Suomessa vuonna 2020 13.0 / 100 000 asukasta. Itsemurhaan liittyvien ajatusten ja yritysten määrä on huomattavasti suurempi. Osa itseaiheutetuista vammoista aiheutetaan ilman itsemurhatarkoitusta, joskaan suomalaisessa väestössä näiden vammojen yleisyyttä ei tarkkaan tunneta. Vammojen vaikeusaste ei korreloi itsemurhatarkoituksen kanssa itseään ranteeseen viiltäneillä potilailla. Ranteiden viiltely on yleinen tapa vahingoittaa itseään. Itseaiheutetuissa vammoissa yläraaja on yleisin vamma-alue. Toisaalta käsikirurgisista syvän rannevamman saaneista potilaista itsetuhoisessa tarkoituksessa tehtyjä oli erään tutkimuksen mukaan 20 %. Ranteiden viiltely johtaa harvoin kuolemaan, mutta ranteen hermojen, jänteiden ja verisuonten vaurioituminen voi johtaa vaikeaan käden toimintakyvyn häiriöön. Syvässä rannevammassa vaurioituu hermoja, jänteitä ja/tai verisuonia, joiden korjaaminen vaatii kirurgista hoitoa. Somaattinen toipuminen on aikaavievää ja vaatii kuntoutusta etenkin jännevammojen osalta. Itseään vahingoittaneiden potilaiden itsemurhariski on merkittävästi muuta väestöä suurempi. Taustalla on usein psykiatrisia häiriöitä, kuten mieliala-, ahdistuneisuus-, päihde- ja persoonallisuushäiriöitä. Kirurgisen hoidon lisäksi on tärkeää huomioida psykiatrisen hoidon tarve. Itseään vahingoittaneiden potilaiden psykososiaalisen arvion toteutumisessa on merkittäviä puutteita, eikä vakiintunutta hoitopolkua ole. Itseaiheutettujen ja muiden vammojen välillä ei ole nykykirjallisuudessa havaittu eroa objektiivisesti mitattuna motorisen ja sensorisen toipumisen osalta. Potilaiden kokemat oireet ja subjektiivinen haitta saattavat olla itseaiheutetuissa vammoissa vakavampia. Vertailevaa tutkimusnäyttöä itseaiheutettujen ja tapaturmaisten rannevammojen ennusteesta sekä hoidon ja kuntoutumisen onnistumisesta on kuitenkin hyvin vähän.
-
(2018)Abstract Objective. Cognitive flexibility is defined as the ability to properly adjust one’s behaviour to changing environmental demands. Research shows that in many psychiatric illnesses this ability is impaired compared to healthy controls. It is also known that the psychopathology of eating disorders includes rigid ways of functioning that resemble obsessive-compulsive behaviours. Furthermore, eating disorders have proved difficult to treat with traditional psychotherapy, which is thought to reflect the incapability to change one’s behaviour according to feedback. It has been proposed that eating disorder patients have poor cognitive flexibility, and this manifests in the symptoms and makes these mental illnesses difficult to treat. The purpose of this review is to examine the incidence of problems in cognitive flexibility tasks in eating disorder patients. Other research questions include the neural correlates of these problems, the direction of the causal relationship between cognitive rigidity and eating disorders, and the effectiveness of cognitive remediation therapy in eating disorder treatment. Methods. A search using the term ”eating disorders” in connection with the words ”cognitive flexibility”, ”set shifting”, ”neuropsychology”, ”neural correlates”, ”executive function” and ”cognitive remediation” was made using electronic databases. The databases used were Google Scholar, PubMed, Helka, Cochrane Library and PsychInfo. Results and conclusions. A considerable amount of evidence showed that eating disorder patients have difficulties in cognitive flexibility compared to healthy controls. This has been proposed as an explanation for the poor outcomes of eating disorder treatments. The neural functions of eating disorder patients also differed from those of healthy controls while performing cognitive flexibility tasks, which is thought to reflect the problem in cognitive processing and explain the lower than average scores. There are different theories regarding the direction of the causation between cognitive rigidity and the development of eating disorder pathology: some researchers think that problems in cognitive flexibility cause eating disorders, while others argue that the malnutrition associated with eating disorders precedes the cognitive deficit. Both theories had empirical support, and it seems that the process might be two-directional. There have been efforts to include cognitive remediation in the treatment of eating disorders in order to ameliorate both the cognitive deficit and the eating disorder symptoms. Research on the topic is still quite limited, but the initial results about combining traditional therapy with cognitive treatment seemed promising.
-
(2022)Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää pre- ja postoperatiivista psykiatrista sairastavuutta ortognaattis-kirurgista hoitoa vaativilla potilailla. Tuloksien perusteella pyrimme tarkentamaan ortognaattista kirurgiaa saavien potilaiden psykiatrisen tuen tarvetta osana hoitoprosessia. Tähän retrospektiiviseen yksikeskustutkimukseen (Suu- ja leukasairauksien osasto, Helsingin yliopistollinen sairaala, Suomi) otettiin mukaan yli 18-vuotiaat potilaat, jotka saivat kirurgisena hoitona bilateral sagittal split osteotomian, LeFort I- taikka edellä mainittujen yhdistelmäosteotomian vähintään kuuden kuukauden seuranta-ajalla vuosina 2017–2019. Tulosmuuttujana oli uusi psykiatrinen sairastavuus tai aiemman psykiatrisen sairauden pahenemisvaihe postoperatiivisen hoidon aikana vuoden seuranta-ajalla. Ensisijainen ennustemuuttuja oli psykiatrinen sairastavuus ennen leikkausta. Lopulliseen tilastoanalyysiin suodattui 182 potilasta. Potilaista 44:llä (24 %) todettiin olleen leikkausta edeltävä psykiatrinen sairaus. Leikkausta edeltävä psykiatrinen sairaus ennakoi postoperatiivisesti sairauden pahenemista tai uutta psykiatrista sairautta. Uusia sairauksia tai niiden pahenemisia esiintyi 12 (7 %) potilaalla. Saadut tulokset puolsivat myös varovaisuutta deksametasonin annostelussa hoidon perioperatiivisessa vaiheessa. Suurella deksametasoniannoksella oli tilastollisesti merkitsevä yhteys postoperatiiviseen psykiatriseen sairastavuuteen. Johtopäätöksenä voimme todeta, että potilaan mielenterveyteen tulee kiinnittää erityistä huomiota sekä pre- että postoperatiivisessa ortognaattis-kirurgisen hoidon vaiheissa. Mielenterveydenhäiriöt ovat kirjoltaan laaja joukko sairauksia, joiden perusteet tulee ortognaattis-kirurgiseen hoitoon osallistuvien ammattilaisten tietää. Hoidon tulisi painottaa mielenterveyden osalta profylaktisiin toimenpiteisiin, tavoitteenaan estää postoperatiivisen psykiatrisen terveyden paheneminen. Tulokset puoltavat tarvetta strukturoidulle mielenterveydentilan arvioinnille sekä psykiatrisille konsultaatioille hoidon yhteyteen.
-
(2022)Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää pre- ja postoperatiivista psykiatrista sairastavuutta ortognaattis-kirurgista hoitoa vaativilla potilailla. Tuloksien perusteella pyrimme tarkentamaan ortognaattista kirurgiaa saavien potilaiden psykiatrisen tuen tarvetta osana hoitoprosessia. Tähän retrospektiiviseen yksikeskustutkimukseen (Suu- ja leukasairauksien osasto, Helsingin yliopistollinen sairaala, Suomi) otettiin mukaan yli 18-vuotiaat potilaat, jotka saivat kirurgisena hoitona bilateral sagittal split osteotomian, LeFort I- taikka edellä mainittujen yhdistelmäosteotomian vähintään kuuden kuukauden seuranta-ajalla vuosina 2017–2019. Tulosmuuttujana oli uusi psykiatrinen sairastavuus tai aiemman psykiatrisen sairauden pahenemisvaihe postoperatiivisen hoidon aikana vuoden seuranta-ajalla. Ensisijainen ennustemuuttuja oli psykiatrinen sairastavuus ennen leikkausta. Lopulliseen tilastoanalyysiin suodattui 182 potilasta. Potilaista 44:llä (24 %) todettiin olleen leikkausta edeltävä psykiatrinen sairaus. Leikkausta edeltävä psykiatrinen sairaus ennakoi postoperatiivisesti sairauden pahenemista tai uutta psykiatrista sairautta. Uusia sairauksia tai niiden pahenemisia esiintyi 12 (7 %) potilaalla. Saadut tulokset puolsivat myös varovaisuutta deksametasonin annostelussa hoidon perioperatiivisessa vaiheessa. Suurella deksametasoniannoksella oli tilastollisesti merkitsevä yhteys postoperatiiviseen psykiatriseen sairastavuuteen. Johtopäätöksenä voimme todeta, että potilaan mielenterveyteen tulee kiinnittää erityistä huomiota sekä pre- että postoperatiivisessa ortognaattis-kirurgisen hoidon vaiheissa. Mielenterveydenhäiriöt ovat kirjoltaan laaja joukko sairauksia, joiden perusteet tulee ortognaattis-kirurgiseen hoitoon osallistuvien ammattilaisten tietää. Hoidon tulisi painottaa mielenterveyden osalta profylaktisiin toimenpiteisiin, tavoitteenaan estää postoperatiivisen psykiatrisen terveyden paheneminen. Tulokset puoltavat tarvetta strukturoidulle mielenterveydentilan arvioinnille sekä psykiatrisille konsultaatioille hoidon yhteyteen.
-
(2020)Tutkimuksessa tarkastellaan Vivamon Rikotusta eheä terapeuttisen sielunhoidon koulutuksessa ilmenevää ihmiskäsitystä vuosina 2010-2012. Tutkimusmateriaali sisältää koulutuksen opetussuunnitelman luentomateriaaleineen samoilta vuosilta. Lisäksi tutkimuksen lähdemateriaaliin sisältyy RE -sielunhoitoterapiamallin kehittäjän Seppo Jokisen kirja, Rikotusta eheä, vuodelta 2011 jossa hän esittelee sielunhoitoterapiamallinsa. Jokisen formaatti on Vivamon opetuksen perustana, jonka ympärille on kehitetty lisäkoulutusta. Tutkimuksessa selvitetään koulutuksen oppimateriaalissa ilmenevää ihmiskäsitystä ja sitä minkälaiseen teologiseen ja psykologiseen oppipohjaan koulutusmateriaali perustuu. Keskiössä on teologisen ja psykologisen ihmiskuvan suhde. Tarkastelen lähdemateriaalia sekä systemaattisen teologian dogmatiikan että käytännöllisen teologian sielunhoidon perinteiden valossa. Lähdemateriaalini monimuotoisuuden vuoksi olen käyttänyt systemaattisen analyysin ja sisällönanalyysin yhdistelmää. Tutkimukseni rakenne etenee koulutusteemojen mukaisesti. Ihmiskäsityksen sekä teologisen ja psykologisen ajattelun selvittämiseksi tarkastellaan kutakin koulutusteemaa erikseen. Koska aihealueesta ei ole aikaisempaa akateemista tutkimusta, pyrkimykseni on ollut selvittää tutkimuskysymysteni ja tutkimusnäkökulmani lisäksi myös laajemmin sitä, mistä RE -sielunhoitoterapiassa on kysymys. Tutkimuksen tuloksena on, että lähdemateriaalissa esiintyy monia psykologisia ihmiskuvia. Koulutusmateriaalista ilmeni useita psykologian ja psykoterapian teorioita ja metodeja. Teologinen ja kristillinen ihmiskuva vaihteli Jokisen luomisteologisesti painottuneesta ihmiskuvasta lunastusteologiseen ja kristologiseen ihmiskuvaan lunastusteologinen ihmiskuvan ollen keskiössä. Jokisen terapeuttissielunhoidollinen päämäärä on ihmisen palauttaminen luomiskertomuksen tilaan, jossa ihminen on Jumalan kuva. Täydellisimmin ihminen on Jumalan kuva miehen ja naisen rakkaudellisessa ja kommunikatiivisessa yhteydessä. Jumala on rakkaus, siksi imago Dei tulee miehen ja naisen rakkaudellisessa parisuhteessa parhaiten esiin. Koska mies ja nainen on luotu erilaisiksi ja toisiaan täydentäviksi, pelkkä mies tai nainen ei voi olla kokonainen Jumalan kuva, kuten eivät samaa sukupuolta olevat pariskunnat. Eksplisiittisesti ilmaistaan koulutuksen psykologisen ihmiskuvan olevan teologiselle ihmiskuvalle alisteinen. Implisiittisesti materiaalista nousi useita psykologisia ihmiskuvia, joiden voi ajatella olevan poleemisia Raamatun ihmiskuvien kanssa.
Now showing items 1-17 of 17