Browsing by Subject "puheet"

Tutkielma käsittelee persoonapronominien käyttöä Yhdysvaltojen presidenttien kansakunnan tilaa käsittelevissä puheissa (State of the Union Address) poliittisen diskurssianalyysin näkökulmasta ja korpuslingvistiikan kvantitatiivisia menetelmiä hyödyntäen. Työssä selvitetään millaisia funktioita persoonapronomineilla on ja onko niiden käytössä eroja presidenttien välillä tutkimalla niiden frekvenssejä eli esiintymistiheyksiä sekä niiden kollokaatteja eli samassa kontekstissa esiintyviä sanoja. Aineistoni koostuu vuosina 1980-2018 pidetyistä kansakunnan tilaa käsittelevistä puheista, joiden esittäjinä olivat presidentit Ronald Reagan, George H.W. Bush, Bill Clinton, George W. Bush, Barack Obama ja Donald Trump. Kokoamani korpus on kooltaan 219 365 sanaa ja se on annotoitu käyttäen ohjelmaa, joka merkitsee tekstiin sanaluokat (part-of-speech tagger). Korpusanalyysiä varten käytettiin AntConc-tietokoneohjelmaa, joka mahdollistaa frekvenssi- ja kollokaatiohaut. Tutkielma osoittaa, että persoonapronominien käytössä suurimmat erot ovat usein presidentin eri puheiden välillä eivätkä eri presidenttien välillä. Sisäisen vaihtelevuuden laajuus viittaa siihen, ettei eri presidenteillä ole selkeitä tai johdonmukaisia pronominityylejä. Monikon ensimmäisen persoonan pronomineja käytetään puheissa selkeästi eniten verrattuna muihin persoonapronomineihin, mikä saattaa kertoa niiden funktiosta yhteisen amerikkalaisen identiteetin vahvistamisessa ja presidentin halusta esiintyä osana laajempaa yhteisöä. Kollokaatioanalyysi osoittaa, että eri persoonapronomineja käytetään erilaisissa konteksteissa ja erilaisiin tarkoituksiin. Esimerkiksi yksikön ensimmäisen persoonan pronominit esiintyvät usein kommunikaatioverbien ja mentaalisten verbien kanssa, kun taas monikon ensimmäisen persoonan pronominit esiintyvät konteksteissa, joissa käytetään kansallista tai sodankäyntiin liittyvää retoriikkaa. Toisen persoonan pronominit toimivat lauserakenteessa hyvin usein objekteina eivätkä subjekteina, mikä osoittaa niiden olevan keino puhutella yleisöä ja luoda interaktiivinen suhde kuuntelijoihin. Monikon kolmannen persoonan pronomineja käytetään tutkimuksen mukaan lähinnä viittaamaan tavallisiin amerikkalaisiin ja heidän arkielämäänsä.

Pro gradu -tutkielmassa analysoidaan presidentti Sauli Niinistön puheissa esiintyviä Venäjä-uhkakuvia sekä näihin liittyvää uhkakuvaretoriikkaa vuosilta 2012–2016. Tutkielmassa sivutaan, millaiset Suomen ja Venäjän väliset keskinäissuhteet ovat historian saatossa olleet, miten ne ovat rakentuneet, miten Venäjään liittyvistä uhista on puhuttu sekä millaista uhkakuvaretoriikkaa historian saatossa on esiintynyt. Tutkielmassa kartoitetaan myös Venäjän imperialismin uutta nousua ja ekspansiivista politiikkaa, joilla on ollut vaikutusta uhkakuviin ja uhkakuvaretoriikan muutokseen. Analyysin avulla vastataan seuraaviin tutkimuskysymyksiin: Millaista Venäjään liittyvä uhkakuvaretoriikka on presidentin puheissa ja miten se on muuttunut tarkasteluajanjaksolla? Miten historian aikana muotoutuneet Venäjä-uhkakuvat ja retoriikka nousevat esiin presidentti Niinistön puheissa tarkasteluajanjaksolla? Millaisena Niinistön Venäjä-linja ja suhtautuminen Venäjään näyttäytyvät puheiden retoriikan perusteella? Voidaanko suhtautumistavasta löytää yhtymäkohtia historiasta tuttuihin ulkopolitiikan linjoihin? Analyysissa hyödynnetään laadullisen tutkimuksen menetelmiä ja lähestymistapoja. Tutkielmassa todetaan, että uhkakuvaretoriikka muuttui selkeästi Ukrainan kriisin seurauksena. Ennen Ukrainan kriisiä Niinistön puheista välittyvä retoriikka on pehmeää, diplomaattista ja yhteistyöhenkistä. Ukrainan kriisin seurauksena retoriikka puheissa muuttuu suorasanaisemmaksi ja uhkakuvat vahvistuvat. Puheissa esiintyy osittain samankaltaisia uhkakuvateemoja kuin historiassa ja esimerkiksi kylmään sotaan viittaava retoriikka nousee esiin presidentin puheissa. Ukrainan kriisin myötä uutena teemana esiin nousevat hybridiuhat. Niinistön tavasta suhtautua Venäjään voidaan löytää yhtymäkohtia historian aikana tutuksi tulleisiin ulkopoliittisiin linjoihin ja Venäjä-suhteisiin liittyviin toimintatapoihin. Suhtautumistavasta voidaan havaita myös Niinistön itsensä määrittelemä aktiivinen vakauspolitiikka.

Tutkielmani tavoitteena on selvittää millä tavoin metadiskurssia käytetään vaikuttamisen keinona poliittisessa puheessa. Tutkielman poliittinen konteksti on vuoden 2016 kansanäänestys Iso-Britannian EU-jäsenyydestä, ja itse kokoamani korpusaineisto koostuu silloisen pääministerin David Cameronin puheista ja haastatteluista viideltä kuukaudelta ennen äänestystä. Tutkielmassani tarkastelen kuinka Cameron käyttää suostuttelussa hyväkseen metadiskurssia, mitä käytetyt metadiskurssielementit kertovat Cameronin retorisesta strategiasta ja millä tavalla puheiden retoriikka muuttui viimeisenä kuukautena ennen äänestystä. Aihetta käsitellään metadiskurssin, poliittisen puheen ja retoriikan tutkimuksen näkökulmasta. Puheista tekemäni laadullinen ja määrällinen kielitieteellinen korpusanalyysi selvittää kuinka metadiskurssia käytetään kielellisenä suostuttelun keinona. Puheista löytämäni metadiskurssin ilmentymät on jaoteltu Hylandin (2005) luokittelun perusteella kahteen pääkategoriaan: interaktiiviseen (interactive) ja vuorovaikutteiseen (interactional) metadiskurssiin. Aineistoa analysoitiin samanaikaisesti myös Aristoteleen vaikuttamisen keinojen, eetoksen, paatoksen ja logoksen, avulla. Eetoksen tarkoitus on vakuuttaa yleisö puhujan uskottavuudesta ja luotettavuudesta; paatoksella pyritään vetoamaan yleisön tunteisiin, logoksella taas yleisön järkeen. Tulokseni osoittavat Cameronin käyttävän metadiskurssia edistääkseen puheidensa eetosta, paatosta ja logosta. Interaktiivisen metadiskurssin avulla puhujat organisoivat tekstinsä, millä on vaikutus tekstin logokseen. Vuorovaikutteinen metadiskurssi taas auttaa luomaan eetosta ja paatosta. Eetosta rakennetaan itseviittauksilla (self mentions), vahvistuksilla (boosters), varauksilla (hedges) sekä direktiiveillä (directives), kun taas paatoksen välineinä puhujat käyttävät asennemarkkereita (attitude markers), inklusiivista me-muotoa (inclusive we), retorisia kysymyksiä ja eksplisiittisiä viittauksia yleisöön. Tulokseni osoittavat myös Cameronin retorisessa strategiassa tapahtuneen tilastollisesti merkitseviä muutoksia viimeisen kampanjointikuukauden aikana. Cameron esimerkiksi lisäsi metadiskurssipartikkeleiden käyttöä molemmissa pääkategorioissa. Tutkielmassani esitän uuden kielitieteellisen tavan tarkastella poliittista puhetta ja vaikuttamisen keinoja sekä osoitan metadiskurssin olevan tärkeä osa retoriikkaa. Tutkimus osoittaa myös menetelmäni sopivan muiden suostutteluun pyrkivien genrejen analysointiin. Vertailtaessa tuloksiani esimerkiksi kirjoitettuun akateemiseen diskurssiin käy ilmi, että puhuttu poliittinen diskurssi on metadiskurssin osalta todella rikasta.