Browsing by Subject "puhekieli"

Tutkielmassa kartoitetaan äidinkielenopettajien käsityksiä omasta puhekielestään sekä suhtautumista oppilaidensa kielenkäyttöön. Lisäksi tutkielmassa tarkastellaan opettajien asenteita murteiden käyttöön yleisesti ja opetuskontekstissa. Lopuksi tarkastellaan myös, mitä äidinkielenopettajat opettavat murteista ja miten heidän oppilaansa suhtautuvat opetukseen. Aineisto koostuu vuonna 2017 kerätystä kyselyaineistosta, johon vastasi 67 äidinkielenopettajaa, ja seitsemän äidinkielenopettajan haastatteluista, joita pidettiin marraskuun 2017 ja helmikuun 2018 välillä. Kyselylomakkeen vastaajia ja haastateltavia on eri puolilta Suomea eri opetusasteilta. Tutkielmassa hyödynnetään kvantitatiivisen ja kvalitatiivisen tutkimuksen menetelmiä. Teoriataustaksi on koottu erilaisia murreasennetutkimuksia, opettajien kielen vaihteluun ja asenteisiin liittyviä tutkimuksia sekä opetussuunnitelmia. Äidinkielenopettajat kuvailevat omaa puhettaan eri tavoin. Monet kertovat, että puhe säilyy samanlaisena sekä vapaa-ajalla että opetuksessa, mutta joillakin puhe saattaa yleiskielistyä opetuksessa. Muutama opettaja ilmoittaa käyttävänsä murretta kuitenkin tehokeinona opetuksessaan. Oppilaiden puhetta opettajat kuvaavat pääosin positiivisesti, kuten ilmaisuvoimaiseksi ja rikkaaksi, mutta oppilaiden kerrotaan myös kiroilevan luokassa. Haastatteluiden opettajista osa kertoo puuttuvansa kiroiluun, mutta osa sanoo, ettei kiinnitä siihen huomiota. Tutkimuksessa selvisi, että äidinkielenopettajat suhtautuvat yleisesti murteiden käyttöön pääosin positiivisesti. Murteiden käyttöä kuvailtiin erilaisin positiivisin kuvaavin ilmauksin. Toisen opettajan murteen käyttöön suhtaudutaan myös positiivisesti, mutta luokkahuonevuorovaikutuksen ymmärrettävyyttä korostettiin monissa vastauksissa. Murteen käyttö opetuspuheessa nähtiin suureksi osaksi hyödyllisenä: se voi vaikuttaa myönteisesti opettajan identiteettiin sekä opettajan ja oppilaan väliseen vuorovaikutukseen ja siitä voi olla myös opetuksellista hyötyä. Murteen käytön haittana koettiin mahdollinen ymmärrettävyyden heikkeneminen tai opettajan uskottavuuden kärsiminen. Haastatteluista selvisi, että murteita käsitellään eri tavoin: niistä opetetaan perusasioita, kuten itä–länsimurrejakoa ja murrepiirteitä, joko opettajan johdolla tai itsenäisesti tehtäviä tehden. Murteista myös keskustellaan. Oppilaat suhtautuvat murteita käsittelevään opetukseen pääasiassa kiinnostuneina ja uteliaina. Osa haastateltavista teettää oppilailla tehtäviä, joissa oppilaat voivat kirjoittaa omalla puhekielellään. Kuitenkin asiatyylisiksi tarkoitettujen tekstien puhekielisyyksiin puututaan ja oppilaille korostetaan yleiskielen tärkeyttä. Tutkimuksen mukaan äidinkielenopettajilla on monia mielipiteitä murteen käytöstä, mutta suhtautuminen on kuitenkin suureksi osaksi positiivista. Opettajilla on paljon pedagogista vapautta päättää opetuksestaan, mutta he ovat myös sitoutuneita noudattamaan opetussuunnitelmia.

Tutkielmassa on analysoitu lukijoiden lukukokemuksia ja sitä, millainen kieli koetaan sopivaksi, hauskaksi, vieraaksi ja läheiseksi nuorille ja nuorille aikuisille suunnatussa käännössarjakuvassa. Tutkimusaineistona on ruotsalaisen Martin Kellermanin Rocky-sarjakuva, joka kertoo nuorten aikuisten elämästä Tukholmassa. Sarjakuva on suunnattu nuorille ja nuorille aikuisille ja se on tyyliltään humoristinen. Tutkimusmenetelminä on käytetty tekstianalyysiä, käännösanalyysiä ja tutkimuskyselyä. Tutkielman teoriaosuudessa on käsitelty globaaleja ja paikallisia käännösstrategioita ja keskitytty erityisesti kolmeen globaaliin käännösstrategiaan: normalisoimiseen, vieraannuttamiseen ja kotouttamiseen. Lähtötekstin analyysissä kuvaillaan sarjakuvan yleistä kielimuotoa ja tyyliä. Analyysissä on perehdytty erityisesti puhekielisyyteen ja kulttuurisidonnaisiin elementteihin. Lähtötekstin analyysi keskittyy pääosin neljään sarjakuvastrippiin, jotka on valittu käännettäväksi aineistoksi. Käännösanalyysissa kuvataan käännösaineistosta tehtyä kolmea suomenkielistä käännöstä. Yksi käännöksistä on tehty normalisoivan käännösstrategian mukaan: se sijoittuu neutraaliin ympäristöön ja sen kieli on neutraalia yleiskieltä. Toinen käännöksistä on tehty vieraannuttavan käännösstrategian mukaan: se sijoittuu Tukholmaan ja kieli on yleispuhekieltä. Kolmas käännös on tehty kotouttavan käännösstrategian mukaan: se sijoittuu Helsinkiin ja kieli on helsinkiläistä puhekieltä. Tutkimuskysely toteutettiin käännöksen laatututkimuksena neljässä suomalaisessa lukiossa. Tutkimukseen osallistui yhteensä 102 lukiolaista Helsingistä, Iisalmesta, Tampereelta ja Turusta, joista 59 oli tyttöjä ja 43 poikia. Laatutututkimuksessa keskityttiin erityisesti lukiolaisten kokemuksiin hyvästä, hauskasta vieraasta ja omaa puhetyyliä lähellä olevasta käännöksestä. Tutkimuksessa käy ilmi, että maantieteelliset erot vaikuttavat odotettua vähemmän nuorten vastauksiin, mutta sukupuolella on jossain määrin merkitystä käännöksiä arvioitaessa. Kotouttavaa (helsinkiläistä) käännöstä pidettiin ehdottomasti hauskimpana joka paikkakunnalla (74 % kaikista vastanneista) ja sitä pidettiin myös parhaimpana käännöksenä (45,10 % kaikista vastanneista) Iisalmea lukuun ottamatta. Tutkimustulokset osoittavat, että normalisoiva käännös tuntuu nuorille vieraimmalta (43,63 % kaikista vastanneista), vaikka turkulaisista kotouttava käännös tuntui hieman vieraammalta ja iisalmelaisistakin yhtä oudolta kuin normalisoiva käännös. Vieraannuttava käännös oli lähimpänä nuorten omaa puhetyyliä (58,33 % kaikista vastanneista) joka paikkakunnalla. Tutkimustulos puhuu kotouttavan käännöksen puolesta tätä sarjakuvaa käännettäessä, jos kohderyhmän halutaan pysyvän samana. Tutkimustulosta ei kuitenkaan voida pitää yleispätevänä, niin että se koskisi kaikkea sarjakuvakääntämistä.

Tutkielmassa tarkastellaan työvoimapoliittisessa kotoutumiskoulutuksessa opiskelevien maahanmuuttajien kokemuksia kieliharjoittelusta. Kieliharjoittelu on neljä viikkoa kestävä työelämäjakso, jonka tavoitteena on aktivoida suullista kielitaitoa ja tutustua suomalaiseen työkulttuuriin. Tutkielman tavoitteena on selvittää kieliharjoittelun hyviä ja huonoja puolia opiskelijan näkökulmasta ja pohtia sen hyödyllisyyttä kotoutumiskoulutuksen osana. Laajempana tavoitteena on kieliharjoittelun kehittämisehdotusten määrittely tutkimustulosten perusteella. Tutkielman ote on työelämälähtöinen, joten tutkielmassa on sekä analyysi- että selvityspainotteisia lukuja. Tutkielman tärkein teoreettinen viitekehys on funktionaalinen kielenoppiminen. Informanttien kieliharjoittelukokemuksia peilataan myös muun muassa affordanssin ja lähikehityksen vyöhykkeen näkökulmasta. Tutkielman aineistoa analysoidaan laadullisen sisällönanalyysin menetelmin. Tutkielman aineisto koostuu haastatteluista ja kyselylomakkeista. Haastattelut on toteutettu puolistrukturoituina teemahaastatteluina, ja niistä on litteroitu tutkielman fokusaineiston muodostavat kohdat. Informantteja on yhteensä 23. Työssä osoitetaan, että suurimpia kieliharjoittelun haasteita ovat puhekielen ymmärtäminen ja puheyhteisön jäseneksi pääseminen. Suurin osa informanteista kokee kuitenkin oppineensa kieliharjoittelussa suomea, erityisesti puhekieltä. Kieliharjoittelun tavoitteiden toteutumiseen vaikuttavat kieliharjoittelijan työtehtävät, työyhteisön kiire ja ennen kaikkea työyhteisön halukkuus ottaa kontaktia kieliharjoittelijaan. Kieliharjoittelua voisi kehittää syventämällä työnantajan ja koulutuksentarjoajan yhteistyötä ja optimoimalla kieliharjoittelijan työtehtävät vahvemmin kielitaitoa kehittäviksi. Kotoutumiskoulutuksen ja työelämän yhteistyötä voisi lisätä entisestään, sillä pelkkä luokkahuoneopiskelu ei anna riittäviä valmiuksia kotoutumiseen. Kieliharjoittelu on kehityskelpoinen menetelmä oppia suomea työelämäkontekstissa.

The thesis examines the linguistic variation in written messages by 6th graders, i.e., va-riation in registers. The variation was categorized into two different registers: standard lan-guage and colloquial language. The data was collected from a school in the capital region. There were 17 participants in the study. The analysis was conducted through linguistic text analysis. The 6th graders were asked to write two messages, one addressed to a teacher and the other one to a good school friend. The messages were required to fit into one page. The students wrote the texts using word processing software with the spell-check feature turned off. The students were also asked separately information about their gender and their course in the Finnish language. In the analysis, I used a table of colloquial language with morphological and lexical features, that was originally provided by Mia Halonen (2009), which I supplemented as the analysis progressed. The final table includes 19 colloquial language morphological and lexical fea-tures. The hypothesis of the research was that messages to different recipients would show lin-guistic variation. In the analysis of written texts, in addition to standard language, colloqui-al language variants were also found. Concerning the use of registers, I divided the data into two categories: 1. messages that were more standard for the teacher and more colloquial for the school friend and 2. more standard messages for both the teacher and the school friend. The first category includes 5 pairs of texts, and the remaining 12 pairs of texts belong to the second category. In the first category, colloquial language register was used frequently in the message to the school friend. In addition to colloquial language morphological features in general, I ana-lyzed possessive suffixes, slang and colloquial vocabulary, planning expressions, variations in greetings, and variations in personal pronouns. In the second category, only a few ele-ments of colloquial language register appeared, and I specifically analyzed variations in greetings.

Tutkielmassa käsitellään puheenomaisuuden muodostumista sekä dialogien ja muun kerronnan välistä yhteistyötä Reko Lundánin ja Tina Lundánin romaanissa Viikkoja, kuukausia. Työn yhtenä tarkoituksena on tarkastella puheenomaisuuden muodostumista sen kontrastin kautta joka syntyy, kun päiväkirjakerrontaan yhdistetään suoraa puheen esitystä. Lisäksi tarkoituksena on selvittää dialogien ja repliikkien tehtäviä kerronnassa sekä tutkia kertojan näkökulman vaikutusta repliikkien ja dialogien tulkinnassa. Puheenomaisuuden lisäksi työn keskeisiä termejä ovat puhekieli sekä Wallace Chafen käsite ajatusyksikkö, jonka käyttöä pohditaan lauseen pituuden mittarina. Näiden avulla aineistoa lähestytään kielen mikrotasolla vertailemalla repliikkien ja muun kerronnan kielimuotoa ja ajatusyksiköiden pituutta. Puheen esittämisen ja kerronnan yhteistyön tarkastelu nojaa puolestaan siihen, että puheen suoran esityksen riippumattomuus kertojan näkökulmasta on näennäistä. Puhekielen äänteellinen taso osoitetaan repliikkien näkyvimmäksi puheenomaisuuden merkiksi, mutta puheenomaisuutta luodaan romaanissa myös muilla elementeillä kuten finiittiverbittömillä lauseilla. Näiden tarkastelu on kuitenkin kontekstisidonnaisempaa, ja niiden roolin tärkeys selviää, kun dialogeja tarkastellaan vuorovaikutuksennäkökulmasta. Lisäksi puheenomaisuuteen liittyy tilanteen mukainen kielenkäyttö. Ajatusyksiköiden pituuden perusteella tehdyt päätelmät ovat aineiston rajallisuuden perusteella tässä tutkimuksessa vain viitteellisiä. Niiden sanamääräinen tarkastelu viittaa siihen, että ajatusyksikkö mittaa enemmän lauseiden pituutta eri kielimuodoissa kuin puheenomaisuutta. Myös vuorovaikutustilanteella näyttäisi olevan vaikutusta ajatusyksiköiden pituuteen. Dialogien avulla lukija pääsee lähemmäksi henkilöitä ja tilanteita ja niiden avulla kerrontaan luodaan jännitettä. Yhdessä kerronnan kanssa ne myös näyttävät, minkälaisia rooleja henkilöt ottavat keskinäisessä vuorovaikutuksessaan. Dialogit tulkitaan sen kertojan näkökulmasta, joka ne esittää. Kertoja voi käyttää muiden henkilöiden repliikkejä retorisena keinona omien näkemystensä korostamiseen. Kertojan tunteet voivat näkyä myös siitä, miten repliikit esitetään, vaikka hän ei pyrkisi oman näkemyksensä paljastamiseen. Kertojalla, joka dialogeja esittää omassa kerronnassaan, on myös mahdollisuus perustella näkemyksiään ja selitellä sanomisiaan vielä dialogien ulkopuolella. Tällöin hänellä on myös enemmän mahdollisuuksia taivutella lukija puolelleen.

Tutkielma käsittelee puhekielistä ja kirjakielistä tyyliä kahden suvun isoäitien, äitien ja tyttärien välisissä pikaviesteissä. Päämääränä on selvittää, millaisia puhe- ja kirjakielen piirteitä viesteissä esiintyy ja miten eri variantit vaihtelevat määrällisesti ja miten tätä vaihtelua voidaan tulkita. Tutkimuksessa eritellään informanttien yksilöllisiä tyylejä sekä tarkastellaan heidän keskinäisiä erojaan ja yhtäläisyyksiään. Erityisesti tarkastelu kohdistuu informanttien ikään. Aineisto koostuu kahden suvun naisten WhatsApp-pikaviestisovelluksessa lähettämistä viesteistä. Kumpaankin informanttiryhmään eli sukuun kuuluu isoäiti, äiti ja tytär. Sukujen naiset ovat taustamuuttujiltaan ja ikävuosiltaan hyvin samanlaiset. Aineisto on saatu informanttien luvalla kuvakaappauksina, mikä mahdollistaa myös viestien visuaalisen ilmeen tarkastelun. Aineistoa on yhteensä 298 näyttökuvaa. Tutkimuksessa hyödynnetään sosiolingvististä variaationanalyysia. Aineistoa analysoidaan yhdentoista kielenpiirteen avulla. Piirteet ovat pääasiassa sellaisia morfofonologisia piirteitä, joissa aiemmissa tutkimuksissa on havaittu vaihtelua kirjakielen ja puhekielen välillä. Myös kahta visuaalista piirrettä on hyödynnetty analyysissa: välimerkkejä ja emojeita. Verkkokielen aiempi tutkimus tarjoaa pohjan pikaviesteihin perehtymiseen. Työ hyödyntää lisäksi tilanteisen vaihtelun ja tyylin käsitteitä. Tutkimus osoittaa, että erityisesti nuoret informantit eli tyttäret jakavat yhteisen puhekielisen tyylin, jota rakennetaan monipuolisesti usean piirteen avulla. Muiden informanttien kohdalla sukulaisuussuhde on ikää määrittävämpi tekijä. Toisen suvun isoäiti ja äiti ovat hyvin kirjakielisiä, kun taas toisen suvun viesteissä tyyli rakentuu tiettyjen yksittäisten piirteiden varaan. Tilanteista vaihtelua näkyy äitien ja tyttärien välillä niin, että äitien puhekielisyys nousee hieman tyttärien kanssa käydyissä viesteissä. Vastaavasti tyttärien kieli on isoäitien kanssa huolitellumpaa. Isoäitejä yhdistää erityisesti toivotuksiin liittyvä viestityyppi. Tutkielma vahvistaa olettamusta siitä, että pikaviestit muokkaavat kielenkäytöntapoja erityisesti nuorilla, mutta myös muun ikäisillä. Lisäksi työssä käy ilmi yksilöllisten tyylien vaihtelu ja se, millaisilla piirteillä tyyliä luodaan.

Tutkielmassa on tavoitteena perehtyä kieltosanojen ja -ilmausten monipuoliseen käyttöön ranskankielisissä Titeuf-sarjakuvissa. Tarkastelun kohteena on erityisesti ne-partikkelin poisjättäminen eri tilanteissa niiden muodollisuuden mukaan. Lisäksi tutkitaan miten aikuisten ja lasten kielenkäyttö poikkeaa toisistaan. Teoriataustana käytetään erityisesti ranskan puhekieleen ja kieltoihin keskittyvää kirjallisuutta. Aineistona käytetään kahta vuosina 1992 ja 2008 ilmestynyttä Zepin (Philippe Chappuis) Titeuf-albumia. Sarjakuvissa esiintyvät kiellot luokitellaan ryhmiin niiden tyypin mukaan: väitelauseet, kysymyslauseet, käskylauseet, non-adverbi ja muut tapaukset. Ne-partikkelin poistoa tarkastellaan erikseen. Aineistosta saatuja tuloksia vertaillaan, jotta nähdään vaikuttaako puhujan ikä tai sukupuoli tapaan muodostaa kieltoja. Tutkielmassa tarkastellaan myös onko albumeissa käytetty kieli muuttunut kahdenkymmenen vuoden aikana. Tutkielman tulokset osoittavat, että ne-partikkelin poisjättäminen on erittäin yleistä Titeuf-sarjakuvissa kaikkien kieltosanojen kanssa eri lausetyypeissä. Partikkelia käytetään pääasiassa vain muodollisissa tilanteissa esimerkiksi silloin, kun kyseessä on lasten opettaminen. Non-adverbi on aineistossa tärkeä osa puhujien keskustelua, koska sillä voidaan esittää vastaus, kieltää edellinen lausahdus tai ilmaista tunteita huudahduksissa. Vaikeasti luokiteltavat kiellot ovat useimmiten vertauksia ja elliptisiä ilmaisuja. Aikuisten ja lasten tapa käyttää kieltoilmauksia on aineistossa erilaista. Aikuiset käyttävät useammin ne-partikkelia kuin lapset. Lapset puolestaan korvaavat pas-kieltosanan usein sen tuttavallisella ja lapsenkielisellä muodolla, pô:lla. Sukupuolella ei Titeuf-sarjakuvissa ole vaikutusta kielenkäyttöön, sillä miehet ja naiset sekä pojat ja tytöt puhuvat samalla tavalla. Albumeiden julkaisuajankohtien välissä sarjakuvien kieltolauseet eivät ole muuttuneet merkittävästi, vaan ne muistuttavat hyvin paljon toisiaan. Ainoana erona voidaan mainita se, että pô-sanaa käytetään huomattavasti useammin tuoreemmassa albumissa.

Tutkielmassa tarkastellaan Jussi Valtosen romaanin "He eivät tiedä mitä tekevät" (2014) dialogeja ensisijaisesti autenttisen puheen illuusion ja henkilökuvauksen rakentumisen näkökulmista. Lähtökohtana on, että kaunokirjalliseen dialogiin tuoduilla valikoiduilla puhekielen piirteillä ja vuorovaikutuksen keinoilla pyritään luomaan teokseen puheenomaisuuden vaikutelmaa sekä rakentamaan henkilöhahmojen identiteettejä. Analyysin keskiössä ovat teoksen teinityttöhahmot Rebecca ja Daniella, ja aineisto on rajattu niihin fiktiivisiin keskusteluihin, joissa jompikumpi heistä on osallisina. Dialogintutkimus on viime vuosina pinnalle noussut tutkimusala, joka sijoittuu poikkitieteellisesti kieli- ja kirjallisuustieteen välimaastoon. Tässä tutkielmassa dialogia tarkastellaan niin kielen tasolla kuin kokonaismerkitystä rakentavana elementtinä. Näin ollen työssä sovelletaan kielen ulkoisen kontekstin merkitystä kielenkäyttöön korostavaa sosiolingvististä variaationanalyysia, minkä lisäksi analyysia täydennetään tosielämän vuorovaikutuksen tarkasteluun kehitetyn keskustelunanalyysin sekä kirjallisuudentutkimuksen havainnoilla. Tutkimus osoittaa, että He eivät tiedä mitä tekevät -teoksessa dialogi palvelee erilaisia kerronnan strategisia päämääriä. Aidon puheen illuusio syntyy dialogiin monen piirteen yhteisvaikutuksesta: romaanin dialogissa jäljitellään puhutun kielen äänne-, muoto- ja lausepiirteitä, käytetään puhekielistä sanastoa ja hyödynnetään typografisia ratkaisuja prosodis-paralingvisten piirteiden merkitsemisessä. Lisäksi tutkimuksessa pyritään muodostamaan kokonaiskuvaa analyysin kohteiksi valituista siskoksista tarkastelemalla heidän repliikkejään teinityttömäisyyden illuusion luomisen ja sosioekonomisen aseman näkökulmista. Kumpikaan tytöistä ei ole teoksessa fokalisoijana, joten dialogien merkitys korostuu heidän yksilöllisten persoonallisuuspiirteiden esiintuomisessa ja identiteetin rakentumisessa. Analyysista käy ilmi, että teinityttömäisyyden illuusio syntyy henkilöhahmojen puheeseen aiemmissa tutkimuksissa nuorisolle tyypillisiksi miellettyjen ja kielteistä huomiota saaneiden kielen piirteiden, kuten nousevan intonaation, kiroilun, affektisten ilmaisujen, anglismien ja diskurssipartikkeleiden, yhteisvaikutuksesta. Kun nuorten kielelle ominaisten piirteiden runsaus rakentaa 15-vuotiaan Rebeccan kohdalla elävää mielikuvaa kapinallisesta teinitytöstä, sitoo näiden piirteiden vähäisyys tai puuttuminen 11-vuotiaan Daniellan vielä lapsuuteen ja esiteiniyteen.

Syftet med denna avhandling är att undersöka hur det är möjligt att skapa en illusion av talspråk i finskspråkiga undertexter. Studiens korpus är utvalda delar av undertexterna och motsvarande delar av dialogen i en franskspråkig film, De rouille et d’os, av Jacques Audiard. Metoden är en kvalitativ fallstudie och som teoretisk bakgrund använder jag studier om skillnader mellan talspråk och skriftspråk både i finskan och i franskan samt om hur talspråk i skrift framförts inom litteratur, översättningslitteratur och audiovisuell översättning. Jag har dessutom kontaktat filmens översättare för att få bakgrundsinformation om arbetsprocessen. I teoridelen argumenterar jag också utgående från normer och konventioner inom undertextning om varför talspråkliga drag används eller inte används i undertexter. I och med social medier, sms och andra nya kommunikationsmedel håller sådana språkliga drag som tidigare enbart varit reserverade för tal på att etablera sig också i skrift. I skönlitteraturen används dessa karakteristiska element för att skapa en illusion av talspråk i dialoger. Den allmänna uppfattningen är dock att översatta texter har en tendens att bli mer standardspråkiga än källtexter. Detta gäller också audiovisuell översättning, där det inte endast sker en översättning av språk utan även ett kodbyte från auditivt tal till textform. Eftersom undertextning präglas av begränsningar vad gäller utrymme och lästid, ligger fokus i studier om oralitet i undertexter ofta på vilka talspråkliga drag man är tvungen att avstå från i måltexten jämfört med källtexten, dvs. dialogen. Tal innehåller en hel del prosodiska drag, såsom intonation och avbrott, som det är så gott som omöjligt att återspegla i skrift. Det är dock inte ändamålsenligt att återge precis alla talspråkliga drag i texter – det viktigaste är att tittaren får en känsla av att läsa ”tal” och detta kan förverkligas även med hjälp av enkla och effektiva språkmedel. Talspråket visar sig på olika nivåer i olika språk: på den syntaktiska, lexikaliska, morfologiska och fonologiska nivån. Ett visst talspråkligt drag kan eventuellt inte översättas direkt till målspråket, men för att upprätthålla samma stilnivå kan det talspråkliga draget återges genom kompensation på någon annan språklig nivå i översättningen. Studien visar att det i det finska språket som väntat är möjligt att reproducera talet eller skapa en illusion av talspråket på alla språkliga nivåer, framför allt med hjälp av ett talspråkligt register men även bland annat genom att utnyttja möjligheterna i finskan att markera uttal i skrift. I detta fall har uppdragsgivarens önskemål haft en stor inflytelse på översättarens arbete. Undertexterna håller lexikalt samma stilnivå som den källspråkiga dialogen, och till exempel svärord har inte eliminerats från texterna. Dessutom används bland annat talspråkliga pronomen (se, ne, mä, sä osv.) genomgående. En mångsidig användning av talspråkliga drag på alla språkliga nivåer bidrar också till att talspråket inte känns tillgjort. Talspråkliga ord är ofta kortare än skriftspråkliga ord, och därför är det inte motiverat att avlägsna alla talspråkligheter med hänvisning till utrymme och lästid. Talspråkliga drag bidrar också mycket till hur tittarna uppfattar filmkaraktärernas sätt att tala i filmen och ger därigenom också ledtrådar och information om karaktärernas personlighet och känslor.

Tutkielmassa tarkastellaan suomi toisena kielenä -opettajien opetuspuheen rekisterin valintaa sekä erilaisten rekisterien opettamista keskittyen erityisesti puhekielen asemaan S2-opetuksessa. Tulokset paneutuvat myös siihen, miksi opettajat valitsevat käyttää tiettyä rekisteriä opetuksessaan. Tutkimuk-sessa on käytetty rekistereissä jakolinjaa kirjakieli – yleispuhekieli – (alueellinen) puhekieli. Hypo-teesini oli, että puhekieli ei ole yhtä vahvasti edustettuna S2-luokissa kuin kirjakieli. Tutkimusaineisto kerättiin sähköisenä kyselytutkimuksena, joka jaettiin S2-opettajien sähköpostilis-talle sekä facebook-ryhmään. Kyselyyn vastasi 132 opettajaa, jotka opettavat ympäri Suomea ja eri koulutusasteilla, muutama myös ulkomailla. Eniten opettajia on pääkaupunkiseudulta, ja suuri osa vastaajista opettaa kotoutumiskoulutuksessa. Huomattava enemmistö opettajista opettaa aikuisia op-pijoita. Kyselytutkimuksen kaikki pakolliset kysymykset ikä-kysymystä lukuun ottamatta olivat mo-nivalintakysymyksiä, mutta laadullista aineistoa tutkimukseen saatiin jokaisen kysymyksen jälkeen olleista vapaaehtoisista avoimista kentistä, joihin vastaajat kirjoittivat ahkerasti tarkennuksia ja kommentteja. Tutkimustulokset ovat hypoteesini mukaiset: puhekieli on kirjakielelle alisteinen S2-opetuksessa. Sen käyttöä harkitaan enemmän kuin kirjakielisen rekisterin käyttöä. Tuloksista kuitenkin ilmenee myös se, että rekisterin valinta on hyvin yksilöllistä: samalla murrealueella tai saman tasoisia oppijoita opettavat ovat valinneet hyvin erilaisia lähtökohtia opetukselleen. Opettajien pääasiallinen opetuspu-heen rekisteri on tutkimustulosten mukaan yleispuhekieli, joka tässä tutkimuksessa oli määritelty normitetuksi eli ”siistityksi” puhekielen muodoksi. Aluepuhekieltä käyttää pääasiallisena opetuspu-heen rekisterinään vain muutama kyselyyn vastannut opettaja, kirjakielistä rekisteriäkin vain vajaa kymmenen prosenttia vastaajista. Syiksi kirjakielisen rekisterin valintaan opetuspuheessa vastaajat valitsivat oppimateriaalin paremman saatavuuden sekä sen, että se on oppijoille helpommin ymmärrettävä kielen muoto. Lisäksi vastauk-sissa painotettiin mahdollisuutta jatko-opintoihin sekä sitä, että kirjakieli sopii kaikkiin tilanteisiin. Puhekielen käytön motiiveksi valittiin sen luonnollisuus sekä se, etteivät oppijat osaa sitä tarpeeksi. Muita syitä puhekielen valintaan olivat oppijoiden arjessa ja työelämässä pärjääminen sekä kotoutu-minen. Useat vastaajat sanovat puhekielen passiivisen ymmärtämisen olevan tärkeintä, eivätkä he vaadi puhekielen aktiivista hallitsemista opiskelijoiltaan. Opettajien vastauksissa toistui myös se, että he kokevat kaikki rekisterit tarpeellisiksi.