Browsing by Subject "pula-aika"

Tarkastelen tässä pro gradu -tutkielmassa helsinkiläisten vähävaraisten perheiden kokemaa puutetta maailmansodan ja sisällissodan aiheuttamana poikkeusaikana syksyllä 1919. Varattomilla helsinkiläisillä oli mahdollisuus anoa alkusyksystä 1919 vaate- ja ruoka-avustusta avustusanomuksella kaupungissa toimineelta avustusjärjestöltä Suomen lasten hätäapukomitealta. Tämä paikalliskomitea oli kansallisesti organisoidun ja virallisen avustusjärjestön, Suomen Lasten Avustustoimikunnan alainen toimija, jonka jakamista tarvikkeista osa oli yhdysvaltalaisten organisaatioiden järjestämiä. Vastaan tässä pro gradu -tutkielmassa kahteen pääkysymykseen: mitä helsinkiläinen paikalliskomitea, Suomen lasten hätäapukomitea teki ja millaisia sen avustamat perheet olivat. Paikalliskomitean toimintaa tutkiessani selvitän, millä tavoin komitea avusti helsinkiläisiä, millaisia organisaation määrittelemät avustusperiaatteet sekä avunanojia koskevat kontrollikäytännöt olivat. Tutkiessani hätäapukomitean avustamia perheitä selvitän, minkä kokoisia perheet olivat ja millaisia perheet olivat rakenteeltaan. Tutkin lisäksi, millaisissa asuinoloissa perheet elivät ja asuivatko perheet perinteisillä työväestön asuinalueilla. Analysoin myös avustettavien perheiden taloudellisesta tilannetta perehtymällä vanhempien ammatteihin, työllisyystilanteeseen, mahdollisiin työttömyyden taustoihin sekä perheiden vaihtoehtoisiin toimeentulostrategioihin. Selvitän myös, millainen perheiden terveystilanne oli sotien jälkeen. Tutkielman ensisijaisena lähteenä ovat Suomen lasten hätäapukomitealle toimitetut avustusanomukset, joihin pyydettiin tietoa perheiden taloudellisesta ja terveydellisestä tilanteesta. Komitean hyväksymiä anomuksia on lähes 2400, joten aineiston laajuuden ja arkistointijärjestyksen takia olen valinnut aineistosta harkinnanvaraisen näytteen, joka käsittää aikavälillä 8.10–11.10.1919 hyväksytyt avustusanomukset. Valitsemaltani aikaväliltä hakemuksia on yhteensä 437. Tutkimuksen tavoitteena on tuoda esille köyhyyttä kokeneiden subjektiivisia tulkintoja vaikeutuneesta arjestaan ja perheiden kohtaamista ongelmista. Tutkimuksessa yhdistyvät tilastoihin pohjautuva kvantitatiivinen menetelmä sekä avustettavien subjektiivisten kokemusten kautta ilmiöön monitahoisemmin paneutuva kvalitatiivinen lähestymistapa. Tutkimus edustaa myös perheiden toimeentulomahdollisuuksia tarkasteltaessa historian ja sosiologian köyhyystutkimusten parissa käytettyä rakenteellista, avustettavien kontrollikäytäntöjä tutkittaessa poliittis-ideologista sekä subjektiivisten kokemusten myötä toiminnallista tutkimusteoriaa. Suomen lasten hätäapukomitea jakoi vaateavustuksia ja ruoka-annoksia vähävaraisille helsinkiläisille syksyllä 1919 ja keväällä 1920. Komitean avustukset oli suunnattu erityisesti vähävaraisille lapsille, raskaana oleville ja pienten lasten äideille. Amerikkalaisten avustusorganisaatioiden määrittelemien periaatteiden mukaisesti avustustyö perustui avustettavien samanvertaisuuteen ja komitea avusti kahtiajakautuneen sosiaalihuollon aikana myös punaisten sekä naimattomien naisten perheitä. Avustusta anoneiden ilmoittamia tietoja valvottiin todistajien sekä avunanojien koteihin kohdistuneiden tarkastuskäyntien avulla. Toteutetut ja suunnitellut avunanojia koskevat kontrollikäytännöt ilmentävät myös aikalaiskäsityksiä kunniallisesta köyhästä ja työhön kykenevän vähävaraisen velvollisuuksista. Suomen lasten hätäapukomitean avustamat perheet olivat tyypillisesti pieniä, yksinhuoltajaäidin sekä lasten muodostamia. Perheet asuivat ahtaissa asuinoloissa työväen kaupunginosissa. Perheillä oli maailmansodan ja sisällissodan vaikutuksesta aikaisempaa hankalampaa selviytyä jokapäiväisestä elämästään. Perheet kuuluivat epävakaan toimeentulon varassa elävään kaupungin köyhälistöön, joiden hädänalaisuus johtui epävakaista työmarkkinoista, elämisen kallistumisesta, puolison poissaolosta sekä terveydellisistä ongelmista. Nämä lapsiperheet elivät puutteenalaisina erilaisista toimeentulostrategioistaan huolimatta.

In this study I examine how textiles were patched and darned in Finland from the 1920s to the 1960s, and how changes in everyday life affected it. Modernization, the following of fashion and the rise of ready-made clothes industry in the 1920s declined into a shortage of textiles and a demand on self-sufficiency during the war years in the 1940s. After the war clothes were bought ready from shops and their value related to people's assets was reduced. Alike, people's attitudes towards textiles and mending them changed. The data for my study consisted of articles from Kotiliesi, Omin käsin and Emäntälehti from 1924 to 1959, contemporary guidebooks from 1920 to 1966 and craft teacher students' samples and notebooks from the the 1920s to the 1940s. In addition I interviewed four women who were born between the years 1918 and 1938, three orally and one with written questionnaire. Because mending textiles has hardly been studied in previous research, I needed to gather the information from many sources. I used different qualitative data analysis and discourse analysis methods to put together pieces of the story. In the 1920s and the 1930s mending textiles was considered almost a platitude. Especially in the countryside the majority of clothes and home textiles were self-made or made to order, although in the cities ready-made clothes could already be purchased. The value of a single cloth was considerable and because of that a lot of time was spent on mending it and different instructions how to darn by hand or with a sewing machine were published in women's magazines and contemporary guidebooks. New textiles were hard to purchase during the depression caused by the Winter War and the Continuation War, therefore good care had to be taken of the textiles already found from homes. Instructions and articles focused especially on advices on how to patch socks. After the war mending of textiles was often emotionally connected to the shortage of the wartime and the amount of mending instructions given in women's magazines decreased. New type of nylon socks reduced the need to darn and patch them, but Kotiliesi still published articles on how to mend different types of clothes, though the instructions were directed to skillful light-fingered women. Publishing articles about mending in women's magazines ended in the 1950s, but the women I interviewed told that they have continued mending until present-day. At the end of my study I consider why mending is still current in the 21st century.

Tiivistelmä - Referat - Abstract Suomalainen ruokavalio perustui 1900-luvun alussa viljatuotteisiin, perunaan ja maitotuotteisiin. Lisänä oli vähäinen määrä suolattua kalaa sekä teurastusaikana lihaa. Lähes puolet energiasta saatiin viljatuotteista. 1800-luvun lopussa maatalouden tuotantosuunta oli muuttunut viljanviljelystä karjataloudeksi. Tämän seurauksena voista oli tullut tärkeä vientituote ja viljaa jouduttiin tuomaan maahan. Leipäviljaomavaraisuus oli vain 35–40 %. Teollistumisen myötä väkeä oli muuttanut kaupunkeihin ja toimeentulo perustui palkkatyöhön ja suurin osa hyödykkeistä ostettiin valmiina. Omavaraisuusaste oli kaupungeissa huono, eikä keittiöitä välttämättä ollut ahtaissa asunnoissa. Ensimmäisen maailmansodan aikana tuontivaikeuksien vuoksi Suomessa oli pulaa elintarvikkeista. Kaupungeissa oli pulaa myös polttopuista sekä sähköstä ja kaasusta. Tämän tutkimuksen tavoite on kuvata Emäntälehden antamaa ruokaan liittyvää neuvontaa ensimmäisen maailmansodan aikaisessa elintarvikepulassa vuosina 1914–1918. Emäntälehti neuvoi elintarvikkeiden säästäväistä käyttöä, omavaraisuutta ja puuttuvien elintarvikkeiden, kuten viljan, voin, kahvin, teen, sokerin ja lihan korvaamista uusilla ravinnoksi kelpaavilla tuotteilla. Viljaa neuvottiin korvaamaan perunalla, petulla, selluloosalla, jäkälällä, kauralla, lantulla, porkkanalla ja kalalla. Lihaa neuvottiin korvaamaan kalalla ja sisäelimillä, voita margariinilla, silavalla, ihralla sekä talilla. Kahvin korvikkeena neuvottiin käyttämään voikukan juurta, porkkanaa, lanttua, sokerijuurikasta, juolavehnän ja sananjalan juurta, tammenterhoja ja ruusunmarjan kiviä. Neuvonnassa korostettiin kasvisruoan, sienten, marjojen ja hedelmien sekä villivihannesten ja luonnonmarjojen käyttöä. Lehti neuvoi heinälaatikon käyttöä energiaa ja työaikaa säästävänä ruoanvalmistusmenetelmänä sekä elintarvikkeiden hygieenistä säilyttämistä ja taloudellista säilöntää esimerkiksi kuivaamalla ja keittämällä marjoja suljetuissa pulloissa ilman sokeria. Tutkielma tuottaa tietoa ensimmäisen maailmansodan aikaisesta ruokaneuvonnasta, joka on sovellettavissa nykyaikaan esimerkiksi varautumisen, makutottumusten laajentamisen ja omavaraisuuden suhteen.

The main purpose of this study is to describe and analyze the craft instructions of a Finnish craft magazine Omin käsin during the years 1938 1952. The Second World War had caused serious depression in Finland, which caused also lack of textile material. Textile shortage forced people to develop various creative ways of coping. The textile shortage lasted for several years after the war. My goal was to study how the period of shortage appears in the craft magazine. My research material consisted of 327 craft instructions. The perspective of the study is historical and my method is qualitative content analysis. I confined the craft instructions based on how the period of shortage appears in them. I arranged them in tabulated form and categorized the instructions. Creating theoretical concepts actualizes in the naming of the categories and in the analysis of the significance of craft during the period. I categorized the instructions into five different categories: making something new using old material, repairing and taking care of clothes, substitute materials, scarce materials, homespun and home woven materials. I also analyzed the appearance of the instructions during the years of shortage. The demanding process of categorizing laid the groundwork for the analysis of the significance of craft during the period of shortage. Studying craft during an exceptional period of time, as the period of textile shortage, offers new perspectives in studying the meanings of craft. Although home craft was an indispensable part of household work and thus economical, in the magazine Omin käsin appears also aesthetic, therapeutic and social meanings of crafts. Crafts were not only a material way of coping, but it also brought people together and was a mental support during hard times. No doubt, only browsing through the innovative instructions of the magazine gave self-confidence and hope of coping. The lack of material set restrictions which forced to develop creative solutions and new innovations. For a short period of time, it stopped the fast progress industrialization, and working by hand was once again widely valued. Domestic materials were complimented and developed diversely. The period of shortage left its own imprint on Finnish crafts.

Tutkielmassa tarkastellaan ravintolatyöntekijöiden kokemuksia ravintolasääntelystä 1919–1954. Siinä paneudutaan suomalaisten ravintoloiden historiaan ja erityisesti niiden toimintaan erilaisten rajoitusten, sääntelyn ja tarkkailun alaisena. Ravintoloiden ja ravintolasääntelyn historiaa on Suomessa tutkittu aikaisemmin viranomaisnäkökulmasta, mutta ravintolatyöntekijöiden kokemukset ovat jääneet tutkimuksessa näkymättömiin. Tarkoituksena on tuoda ravintolatyöntekijöiden kokemus tutkimuksen keskiöön, sillä heillä on erityinen asema sekä rajoitusten valvojina, että niiden kohteina. Tutkielmassa ravintolatyöntekijöiksi luetaan kaikki ravintoloiden henkilökuntaan kuuluvat henkilöt, kuten tarjoilijat, keittäjät, apulaiset, viinurit, hovimestarit jne. Varsinaisen käsittelyn ulkopuolelle jäävät ravintoloiden johtajat ja omistajat – heidän kokemusta sivutaan vain lyhyesti. Aihetta käsitellään muistitiedon valossa. Lähdeaineistona toimii vuonna 1981 Hotelli- ja ravintolamuseon keräämä Ravintolaperinteen keruukilpailu -muisteluaineisto. Analyysi on jaettu neljään ajanjaksoon. Kullakin ajanjaksolla on omat ravintolarajoitusten erityispiirteensä. Muisteluaineiston sisältöön ja aikaisempaan tutkimukseen nojaavat ajanjaksot ovat 1) kieltolaki 1919–1932, 2) Alkoholiliikkeen perustaminen ja poikkeusaikojen välinen aika 1932–1939, 3) Kansanhuoltoministeriön perustaminen ja sota-aika 1939–1945 sekä 4) sodan jälkeinen aika elintarvikekorttijärjestelmän loppumiseen asti 1945–1954. Entisten ravintolatyöntekijöiden vastauksia analysoidaan yllämainittujen ajanjaksojen kehyksessä. Luvussa neljä tarkastelu keskittyy vastauksista esiin nousseisiin konkreettisiin sääntelytoimiin ja ravintolatyöntekijöiden kokemuksiin niistä. Luvussa viisi syvennytään muistelun ja kokemuksen muodostumisen prosessiin. Kokemuksen muodostumista analysoidaan kokemushistorian ja tunnehistorian teoreettisista lähtökohdista käsin Vastausten perusteella ravintolatyöntekijät ovat työskennelleet eri suunnista tulevien vaatimusten ristitulessa: palvelua vaativat asiakkaat, voittoa tavoittelevat ravintolan omistajat ja työskentelyä valvovat viranomaiset ovat pakottaneet työntekijät luovimaan laillisen ja laittoman rajalla, ja olemaan jatkuvasti varuillaan. Lisäksi oma toimeentulo pienipalkkaisessa ammatissa on kannustanut lisäansioiden hankkimiseen laittomin keinoin. Toisin kuin rikkeiden yleisyydestä voisi päätellä, ravintolatyöntekijät eivät suinkaan aina suhtautuneet lain rikkomiseen kevyesti, vaan se saattoi aiheuttaa vastaajille voimakkaitakin negatiivisia tunteita. Erityisesti rajoituksia valvovat viranomaiset aiheuttivat vastaajissa pelkoa ja ahdistusta. Ravintolatyöntekijöiden vastauksissa sota-aika korostuu muita ajanjaksoja enemmän, sillä se on vaikuttanut vastaajien elämään niin kokonaisvaltaisella tavalla. Sota-ajan muistelussa erottuvat vahvasti myös muut työskentelyä rajoittaneet tekijät kuin viranomaisrajoitukset, kuten pommitusten aiheuttamat tuhot ja elintarvikepula. Vastaajista valtaosa oli naisia, ja naisten sota-ajan muistelulle tyypillisesti kriisiä muistellaan ennen kaikkea työn kautta. Raatamisesta kertominen on naisten tapa tuoda esiin omaa sankaruuttaan. Vastauksista on nähtävillä ravintolatyöntekijöiden vahva ammatillinen identiteetti, ja ravintolatyöllä voidaan tulkita olleen merkittävä rooli vastaajien elämässä. Melko huonoista työoloista johtuen heillä ei myöskään ollut juurikaan vapaa-aikaa. Nämä tekijät selittävät ravintolarajoitusten ja niiden rikkomisen näkyvää roolia ravintolatyöntekijöiden muistelussa.

Tämä tutkielma käsittelee taloudellista neuvottelukuntaa vuosina 1928–1932. Tutkielman tarkoitus on selittää neuvottelukunnan talouspoliittista ohjelmaa erilaisten talousteorioiden ja taloudellisten ajatusmallien kautta. Tutkielman lähestymistapa on taloushistoriallinen ja tutkimusmetodi teorialähtöinen sisällönanalyysi. Tutkielman aihe sidotaan laajempaan 1930-luvun lamaa koskevaan taloushistorialliseen tutkimukseen. Tutkielmasta tekee mielenkiintoisen se, ettei neuvottelukunnan tuotantoa ole aiemmin systemaattisesti analysoitu. Neuvottelukuntaa on kuitenkin pidetty merkittävänä talouspolitiikkaa muotoilevana instituutiona. Tämän tutkielman lähdeaineistona käytetään neuvottelukunnan julkaisuja vuosien 1929 ja 1932 välisenä aikana. Painettuja julkaisuja täydentää arkistomateriaali, joka avaa julkaisujen taustalla käytyä keskustelua. Taloudellisesta neuvottelukunnasta tekee merkittävän sen jäsenet, joihin kuului arvovaltaisia poliitikkoja, virkamiehiä ja elinkeinoelämän edustajia. Kaikki Suomen merkittävät puolueet olivat edustettuina. Tuotannonaloista teollisuus oli muita aloja voimakkaammin edustettuna. Neuvottelukunnan keskeisiä hahmoja olivat esimerkiksi, Risto Ryti, J. K. Paasikivi, Väinö Tanner ja neuvottelukunnan yleissihteeri Bruno Suviranta. Taloudellisen neuvottelukunnan mielestä lamaan oli johtanut pääoman epätasainen jakautuminen taloudenalojen kesken. Kotimarkkinateollisuus oli vienyt voimavaroja vientiteollisuuden kehitysmahdollisuuksilta. Tähän oli osaksi syynä julkisentalouden kasvanut kulutus ja valtion avokätinen rahapolitiikka. Yli varojen eläminen ja tuhlaaminen oli heikentänyt vientiteollisuuden kilpailukykyä ja saattanut Suomen maksutaseen miinusmerkkiseksi. Taloudellisen neuvottelukunnan talouspoliittista ohjelmaa sävytti periaatteen tasolla vahvasti uusklassinen taloustiede ja liberaali talouspolitiikka. Talouslamat koettiin normaaleiksi suhdannevaihteluiksi, joihin ei pystytty talouspolitiikalla juuri vaikuttamaan. Talouslamoilla nähtiin olevan taloutta puhdistava vaikutus. Talouslamoilla oli siten oma kansantaloudellinen tehtävänsä puhdistaa talouden heikkoja rakenteita. Valtion rooli taloudessa nähtiin toisarvoiseksi, enemmänkin talouden esteitä purkavaksi kuin aktiivisen talouspolitiikan harjoittajaksi. Lama-aikoina tuli ottaa opiksi virheistä. Taloudellisen neuvottelukunnan talouspoliittiset parannusehdotukset olivat kapea-alaiset. Merkittävin talouspoliittinen uudistusehdotus oli verotuksen keventäminen erityisesti vientiteollisuuden eduksi. Julkisentalouden tuli samalla sopeutua pienentyneeseen kassavirtaan. Talouspolitiikan suunnittelu oli keskitettävä poliittisen järjestelmän ulkopuoliseen instituutioon. Talouspoliittinen päätöksenteko tuli perustaa tutkimustietoon, joka perustui vahvasti käytännönläheiseen lähestymistapaan. Talousteorioihin ei nojattu perusteellisesti, vaan ainoastaan viitteenomaisesti silloin, kun se sopi omien tarkoitusperien kanssa yhteen. Taloustieteen uudet suuntaukset torjuttiin vähäsanaisesti vääräoppisina. Olisi siis anakronistista väittää, että Ruotsissa tutkimusajankohtana keskustelua herättänyt uusi ekspansiivinen suhdannepolitiikka olisi neuvottelukunnassa koettu varteenotettavaksi vaihtoehdoksi. Yleinen mielipideympäristö Suomessa tuki vahvasti talouden omaehtoisuutta, jolloin aktiivista suhdannepolitiikkaa ei voitu pitää käytännön vaihtoehtona. Käytännössä taloudellisen neuvottelukunnan talouspoliittiset parannusehdotukset eivät olleet klassisen taloustieteen koulukirjaesimerkkejä, vaan niitä voidaan kuvailla pragmaattisiksi. Teollisuuden ja erityisesti vientiteollisuuden edut menivät poikkeuksetta muiden päämäärien edelle. Tosin, uusklassisesta talousteoriasta poiketen, neuvottelukunta myönsi työttömyysongelman ja sen haittavaikutuksen kansantaloudelle. Neuvottelukunnan talouspoliittisessa ohjelmassa ei juuri ollut tilaa sosiaalipolitiikalle tai lama-ajan sosiaalisten kokemusten lieventämiselle. Valtion kassarajoitteen korostaminen vei pohjan sosiaalipolitiikan hyviltä tarkoitusperiltä. Tutkimuksen tulokset antavat kuvan, että talouspoliittinen ohjelma muotoiltiin pienen sisäpiirin ajatusmaailman mukaiseksi. Väitettä ei kuitenkaan voida aukottomasti todistaa tämän tutkielman lähdeaineiston valossa, vaan se kaipaa lisäselvitystä.

Tiivistelmä - Referat - Abstract This research’s main goal was to study how textiles’ substitute materials were used in Finland during the 1940’s. Research focused on what kind of substitute materials were used, in what purpose they were used and how did they work in their use. During the 1940’s there was a shortage of textiles in Finland, caused by The Second World War. The Second World War made it harder to import raw materials and textiles from around the world. In addition The Winter War and The Continuation War slowed down industrial developement and decreased domestic production. Textile shortage forced people to develop various creative ways of coping, one of which was using and developing substitute materials for textiles. Previous studies about 1940’s shortage time have been made, but the field is lacking a study about substitute materials. Many of the previous researches consentrate on studying crafts during the depression in a more general way. This study was targeted to consentrate on textiles’ substitute materials’ as a way of coping. The research was executed as qualitative historical study and the data was gathered using semi-structured interview. A woman born in 1937 was interviewed. The data was analyzed using the content analysis. In this study it was found that the usage of textiles’ substitute materials’ was perhaps not that common, as the previous studies imply. In addition the differences between the countryside and the city came up. It was found, that substitute materials were more commonly used in the city, when in the countryside people coped with what they already had.