Browsing by Subject "puolueet"

Finland is considered one of the best countries in the world in regards gender equality. In today’s Finland, women are more educated than men and they vote more actively. However, women are a still a minority in the Finnish parliament, and are less likely to serve as ministers as well as in other powerful political positions. Furthermore, there are large variations among Finnish political parties when it comes to the proportion of woman parliamentarians. The Finnish Centre Party is one of the least balanced political parties in Finland when it comes to the proportion of female parliamentarians. However, there are great regional differences. This Master’s Thesis is a case study that aims to explain what causes these regional differences. First, the study explores how women’s political representation has developed in different constituencies over time when it comes to the number of elected female parliamentarians. Starting from the 1991 election until the 2015 election, the quantitative overview of the constituencies shows that there are substantial differences between the electoral constituencies. These show in gender parity of elected parliamentarians, as well as the share of the votes that female candidates have received for their party’s list. Furthermore, constituencies differ when it comes to the turnover in the composition of the group of elected parliamentarians. The first part of the study also addressed constituencies’ differing trends in regards to women’s representation – some constituencies were more gender balanced, others more male dominated. Based on the first part of the study, three case studies are selected for in depth case studies: Kymi, Oulu and Central Finland. The case studies are explorative in nature and conducted by interviewing central Centre Party actors, parliamentarians and candidates who have experience in the workings of the regional party organization. Interviews are analysed by using thematic analysis. Based on the interviews it is clear that while all Centre Party organisations have the same formal rules, the list formation process, the regional practises and the electoral setting are different in all three constituencies. The study provides support to many findings of previous studies. In accordance with previous feminist institutionalist research, the supply of candidates seems to be a challenge for the Centre Party, but according to the interviewees the supply of woman candidates is a challenge in all three constituencies. Therefore, it is unlikely that the supply of candidates could explain regional differences. A major difference between the constituencies is their electoral setting and the role of regional party organisation and actives. Based on the interviews it seems that in the Kymi constituency, the constituency with the fewest female parliamentarians, internal competition is less equal as the incumbent parliamentarians have a strong position within the Centre Party organisation. The setting changes when an incumbent parliamentarian steps aside. When an elected parliamentarian steps down, it creates a situation where more voters and supporters are available for newcomers. It seems, however, that female candidates have not succeeded in inheriting supporters from the relinquishing parliamentarians.

Tässä pro -gradu tutkielmassa tutkitaan kokoomuksen ja SDP:n ennen Kataisen ja Stubbin hallituskautta tekemiä linjauksia samaa sukupuolta olevien avioliittoon, yhteisöverouudistukseen ja uskonnon opetuksen ryhmäkokojen uudistamiseen ja tehtyjen linjojen suhdetta vaalikaudella 2011-2015 tehtyihin päätöksiin. Kokoomus ja SDP toimivat vuosina 2011-2015 Suomen hallituksen päähallituspuolueina. Tutkimus keskittyy Jyrki Kataisen vuoden 2011–2014 ja Stubbin vuoden 2014–2015 hallituksen ja eduskunnan päätöksiin uskonnon opetuksen uudistamisesta, yhteisöverouudistuksesta ja samaa sukupuolta olevien avioliitosta. Tutkielmassa esitetään lakiesitysten kulku, niiden taustat puolueissa ja tehdyt päätökset. Tutkielma pyrkii avaamaan tehtyjen päätöksien taustoja. Tutkimuksessa käy ilmi, että kummallakaan päähallituspuolueella ei ollut merkittäviä linjoja kirkkoa koskevista asioista ennen hallituskautta, mutta puolueet esittivät hallituksessa kahta kirkkoon suuresti vaikuttavaa asiaa: yhteisöverouudistusta ja uskonnon opetuksen ryhmäkokojen uudistamista. Yhteisöverouudistus toteutettiin vaalikauden aikana, mutta esitys uskonnon opetuksen ryhmäkokojen uudistamisesta raukesi perustuslakivaliokuntaan. Samaa sukupuolta olevien avioliitto eteni hallituskauden aikana kansalaisaloitteen muodossa ja aloite hyväksyttiin. Molemmat päähallituspuolueet kokoomus ja SDP kannattivat aloitetta, vaikka se ei ollut osa hallitusohjelmaa. Tutkielma pyrkii avaamaan suomalaisen yhteiskunnan politiikan ja uskonnon sekä kirkon ja valtion jännittynyttä ja monenkeskistä suhdetta ja avaa poliittisten puolueiden suhdetta Suomen evankelisluterilaiseen kirkkoon. Tutkielmassa Suomen evankelisluterilainen kirkko nähdään myös aktiivisena yhteiskunnallisena toimijana.

Tämä tutkielma tarkastelee kirkon ja uskonnon esiintymistä keskustan, kokoomuksen, ruotsalaisen kansanpuolueen ja sosiaalidemokraattien puolue- ja periaateohjelmissa vuodesta 1945 vuoteen 2020. Tutkielma pyrkii selvittämään, miten kirkko ja uskonto näkyvät kyseisissä puolue- ja periaateohjelmissa. Lisäksi tutkielma pyrkii etsimään vastauksia siihen, miten kirkon ja uskonnon asema näissä ohjelmissa on muuttunut. Kolmanneksi tutkimus tarkastelee sitä, miksi kirkon ja uskonnon näkyvyys poliittisissa yleisohjelmissa on muuttunut. Tutkielman lähdeaineistona on 37 poliittista yleisohjelmaa, jotka ovat luettavissa Pohtiva-tietokannassa. Tutkielma vertailee sekä historiallista muutosta rajatussa aikakehyksessä että puolueiden välisiä eroja. Tutkielma on perusluonteeltaan laadullinen, mutta se hyödyntää vertailussa kvantitatiivisia keinoja. Kvantitatiiviset keinot tarkoittavat tässä tapauksessa käsitteiden esiintyvyyden määrällistä tarkastelua. Tutkielman tulosten perusteella uskonto ja kirkko olivat näkyvästi esillä useissa sotien jälkeen julkaistuissa puolueohjelmissa. Erityisesti porvarilliset puolueet näkivät tarpeelliseksi aiheen käsittelyn ohjelmissaan. Sosiaalidemokraatit suhtautuivat ohjelmissaan kirkkoon ja uskontoon kriittisemmin. 1960-luvun uusvasemmistolainen henki herätti erityisesti nuorissa kirkkokriittisyyttä. Tällöin useat porvarilliset puolueet puolustivat ohjelmissaan kirkon ja kristinuskon asemaa Suomessa. 1970-luvulla ohjelmatyöskentelyyn panostettiin erityisen paljon ja keskustelua käytiin muun muassa uskonnonopetuksen asemasta. Kirkon ja uskonnon näkyvyys poliittisissa yleisohjelmissa alkoi hiljalleen vähentyä 1980-luvun kuluessa. 1990-luvulla muutos oli jo merkittävä. Tällöin kirkollis-uskonnollisten aiheiden käsittely oli erittäin vähäistä ja osassa ohjelmista näitä ei käsitelty lainkaan. Yhteiskunnan maallistumiskehitys alkoi vaikuttaa ohjelmien sisältöön ja kirkollis-uskonnolliset kysymykset siirtyivät lama-aikana politiikan taka-alalle. Jo 1990-luvulla alkanut vähäisen esiintyvyyden linja jatkui tutkimusjakson loppuun eli vuoteen 2020 saakka. Säädösuudistusten myötä puolueiden käsitys uskonnonvapaudesta yhtenäistyi tällä vuosituhannella ja puolueohjelmissa oli nähtävissä merkkejä jaetusta uskonnonvapauden ihanteesta. Samaan aikaan maltillinen suhtautuminen kirkollis-uskonnollisiin kysymyksiin tuli valtavirraksi. Vielä 1960–1970-luvuilla suhtautuminen kirkkoon ja uskontoon oli suomalaisille niin merkittävä kysymys, että sitä kannatti käsitellä laajasti poliittisissa yleisohjelmissa. Näiden kysymysten vaikutus poliittiseen keskusteluun on nykyisellä vuosituhannella käynyt niin vähäiseksi, että puolueet eivät ole enää nähneet tarpeelliseksi tarkastella seikkaperäisesti kirkkoa tai uskontoa ohjelmissaan.

Tutkimukseni tavoite on selvittää istuvien puolueiden näkemykset evankelis-luterilaisen ja ortodoksisen kirkon osuuteen yhteisöverosta sekä uskonnollisten yhdyskuntien valtionavustukseen vuosina 2003–2013. Kiinnitän huomiota myös siihen, mitä heidän suhtautumisensa kertoo laajemmin heidän linjastaan kirkkoon sekä uskonnollisiin yhdyskuntiin. Kirkko sai osuuden yhteisöverosta vuoteen 2016 korvauksena tekemästään yhteiskunnallisesta työstä. Tämä lakisääteinen, yhteiskunnallinen työ käsitti hautaustoimen, kulttuurihistoriallisesti merkittävien rakennusten ja esineistön ylläpidon ja väestökirjanpitotehtävät. Olen rajannut tutkimukseni uskonnonvapauslain muuttumisesta vuonna 2003 hallituksen pyyntöön vuonna 2013 tehdä selvitys vaihtoehtoisista tavoista korvata kirkon tekemä yhteiskunnallinen työ kirkolle. Tutkimusaineistoni koostuu puolueiden virallisista lausumista, kunta-, eduskunta- ja seurakuntaohjelmista, puoluekokouspöytäkirjoista ja aloitteista sekä periaate- ja tavoiteohjelmista sekä mahdollisista muista ohjelmista, linjauksista ja lehtileikkeistä, joissa tutkimusaihettani käsitellään. Lehtileikkeillä tarkoitan tässä puolueiden omia puoluelehtiä sekä Kirkon tiedotuskeskuksen arkistosta löytyneitä lehtiartikkeleita. Teoriataustani on modernisaatio ja fokukseni kirkon ja valtion suhteet. Tutkimusmenetelmänä käytän kvalitatiivista sisällönanalyysiä. Kaikki puolueet tunnustivat evankelisen kirkon aseman olevan vahva yhteiskunnassa. Kansankirkon asema kuitenkin erotti puolueiden näkemyksiä. Poliittiseen oikeistoon ja keskustaan kuuluvat puolueet kokivat kirkon aseman ja yhteisöveron oikeutetuksi. Tässä kuitenkin poikkeuksena Ruotsalainen Kansanpuolue, jonka identiteetti on liberalismi ja joka on kriittisen hyväksyvä kirkon suhteen. Vasemmistoon kuuluvista Vasemmistoliitto ja Vihreä Liitto kannattivat kirkon ja valtion erottamista ja yhteisöverokorvauksen poistamista epäoikeudenmukaisena lähinnä muiden uskonnollisten yhteisöjen ja yhteisöveron maksajien tähden. Suomen sosiaalidemokraattisen puolueen näkemys sopeutui kunkin aikakauden yhteiskunnallisen olosuhteen ja poliittisen tilanteen mukaan. Kaikki puolueet hyväksyivät uskonnollisten yhdyskuntien valtionavustuksen. Toinen aineistosta noussut teema oli kirkko yhteistyökumppanina. Poliittisen oikeiston ja keskustan mukaan kirkko oli valtion yhteistyökumppani ja yhteiskunnan moraalin perusta. Kirkon vaikuttamisen nähtiin tulevan historiasta sen edustamien arvojen, kasvatuksen, opetuksen ja yhteiskunnallisesta vaikuttavan työn kautta. Ne puolueet, jotka eivät kirkon yhteiskunnallista roolia sellaisenaan täysin hyväksyneet, näkivät kirkon osittain vanhanaikaisena ja sen aseman epäoikeudenmukaisena. Näiden puolueiden arvot olivat lähempänä liberaaleja ja moderneja arvoja kuin traditionaalisia. Kirkon yhteisövero-osuutta käsiteltiin sekä puhtaasti lainsäädännöllisenä ja taloudellisena asiana että myös periaatteellisena. Suhtautuminen kirkkoon ja yhteisöveroon nousi puolueen omasta taustasta, ideologiasta että päämääristä käsin. Modernisaation vaikutukset näkyvät suomalaisessa yhteiskunnassa. Valtio pyrkii olemaan uskonnon suhteen neutraali. Uskonnon yhteiskunnallinen merkitys on vähentynyt, vaikka ei kokonaan poistunut. Liberaalit arvot, monikulttuurisuus ja muuttuva ajattelu haastavat traditionaalista ajattelua ja kirkon asemaa. Kirkko ei enää hoida sellaisia aloja, joita se on ennen hoitanut. Vaikka tutkimuksessani moni puolue suhtautui myötämielisesti moniarvoisuuteen, niin Vihreä Liitto oli ainoa, joka suoranaisesti halusi muuttaa kirkkoa. Oikeisto- ja keskusta puolueet tunnustivat kirkon oman sanoman, kuten myös SDP. Vasemmistoliitto halusi olla uskonnon suhteen neutraali.

Ympäristöpolitiikka on viime vuosikymmeninä noussut keskeiseksi osa-alueeksi niin kansallista kuin kansainvälistäkin politiikkaa. Suomi on osaltaan seurannut tätä kehitystä. Vihreä liitto on toiminut vuodesta 1988 aktiivisena osana puoluekenttäämme. Samanaikaisesti kolmen suurimman puolueen roolissa ovat olleet Kansallinen Kokoomus, Keskustapuolue sekä Suomen sosialidemokraattinen puolue. Tutkimuksen tarkoituksena on tarkastella, miten nämä kolme niin kutsuttua suurta puoluetta muodostivat ympäristöpoliittiset linjauksensa silloin, kun aihe nousi Suomessa ensi kertaa valtakunnalliseen politiikkaan, mutta Vihreätä liittoa ei vielä ollut puolueena olemassa. Tarkastelu sijoittuu vuosien 1967 ja 1976 välille alkaen vuodesta, jolloin Suomessa kiisteltiin elohopeapäästöjen haitallisesta vaikutuksesta ympäristöön, päättyen vuoteen, jolloin Kokoomus julkaisi viimeisenä kolmesta tarkastellusta puolueesta ensimmäisen ympäristöpoliittisen ohjelmansa. Aatteellinen kenttä koki tuona aikana voimakasta uudistumista ja puolueet joutuivat nopeasti omaksumaan monia uusia teemoja politiikkaansa. Tarkasteltujen puolueiden aatteet poikkeavat perustaltaan toisistaan, joten tutkimuksessa halutaan tuoda esille , miten eri lähtökohdista on voitu tavoitella tätä samaa ympäristönsuojelun päämäärää politiikassa. Tutkimus määrittelee osaltaan suomalaisen ympäristöpolitiikan historiaa. Ympäristöpolitiikkaa ei ole tutkittu Suomessa kovin paljoa, ja tutkimusperinne sijoittuu enemmän yhteiskuntatieteellisen ympäristötutkimuksen sekä modernin ympäristöhistorian aloille. Ympäristötietoisuus yleistyi yhteiskuntatieteissä 1990-luvulla. Tutkimus on luonteeltaan laadullinen perustuen kirjallisiin lähteisiin. Tutkimuksen keskeisiä lähteitä ovat puolueiden ohjelmakirjallisuus, puoluekokousten sekä ympäristöpoliittisten toimikuntien pöytäkirjat, julkilausumat sekä muut tiedonannot, puolueiden pää-äänenkannattajat sekä aiempi tutkimuskirjallisuus. Tutkimus osoittaa, että Kansallinen Kokoomus, Keskustapuolue sekä Suomen sosialidemokraattinen puolue, ovat kaikki luoneet aktiivisesti omia ympäristöpoliittisia linjauksiaan 1960- ja -70-lukujen vaihteessa. Puolueiden linjoja on yhdistänyt yhteinen huoli ympäristöstä, mutta ajoittain linjauksissa näkyy kunkin puolueen aatteellisen pohjan vaikutus. Keskustapuolueen ympäristöpolitiikalla on siteensä maatalouteen, Suomen sosialidemokraattisen puolueella vaikutuksensa antaa sosialismin aatteen perinne kun taas Kansallinen Kokoomus teki ympäristöpolitiikkaa nojautuen kapitalistiseen ajatteluun.

Arvoja pidetään eräinä perimmäisistä yksilöiden ja yhteisöjen toimintaa ohjaavista tekijöistä. Ne esimerkiksi kuvaavat toivottuja lopputuloksia ja menettelytapoja. Tiettyjen ympäristömuutosten mieltäminen ympäristöongelmiksi on myös sidoksissa arvoihin. Politiikassa arvot ohjaavat tavoitteiden asettamista ja keinojen valitsemista tavoitteiden saavuttamiseksi. Tässä tieteidenvälisessä työssä tarkastellaan suomalaista ympäristöpolitiikkaa arvojen valossa. Sosiaalipsykologisen arvoteorian ja ympäristötieteen pohjalta muodostettu viitekehys ohjasi arvo-puheen tarkastelua viiden suomalaisen eduskuntapuolueen ympäristöpoliittisissa ohjelmissa tai niitä vastaavissa asiakirjoissa. Mukana olivat Kansallisen Kokoomuksen, Kristillisdemokraattien, Suomen Keskustan, Suomen Sosialidemokraattisen puolueen ja Vihreän Liiton ohjelmat. Työssä selvitettiin, millaiset arvot ympäristöpolitiikassa vaikuttavat, ja keitä arvojen mukainen toiminta niissä koskee – millainen on ympäristöpolitiikan moraalinen universumi. Analyysi toteutettiin teorialähtöisen laadullisen sisällönanalyysin keinoin: ympäristöpoliittisista ohjelmista etsittiin arvojen ja moraalisen universumin ilmauksia, joiden pohjalta analysoitiin arvopuheen laatua sekä yhtäläisyyksiä ja eroja puolueiden välillä. Ympäristöpoliittinen puhe oli ohjelmissa moniarvoista. Puolueiden ohjelmat olivat keskenään varsin samankaltaisia. Ympäristöpolitiikan tavoitteissa tavallisimpia olivat universalistiset luontoarvot; tärkeänä pidettiin esimerkiksi monimuotoisuuden säilyttämistä. Seuraavaksi tärkeimpiä olivat edellisille vastakkaiset resursseihin liittyvät valta-arvot; ympäristöpolitiikalla pyrittiin resurssien hyödyntämiseen ja talouskasvuun. Turvallisuusarvot olivat myös tärkeitä. Ympäristöpolitiikan keinoissa taas painottuivat suomalaisille tyypilliset työarvot, kuten yhteistyö, määrätietoisuus ja aktiivisuus, sekä koulutusarvot. Lisäksi niissäkin keskityttiin valta-arvoihin. Normeihin liittyviä yhdenmukaisuusarvoja edusti esimerkiksi sääntely. Ohjelmien moraalinen universumi oli laaja: se ulottui kaikilla puolueilla koko ihmiskuntaan. Neljässä viidestä ohjelmasta tuotiin lisäksi esiin ympäristökeskustelussa tavallinen tulevien sukupolvien edusta huolehtiminen. Muut lajit kuuluivat moraaliseen universumiin vain kolmessa ohjelmassa. Poliittisessa keskustelussa käytetty arvopuhe voi osaltaan muovata yhteiskunnan arvoja. Universalististen luontoarvojen korostuminen voi ohjata ympäristöystävällisyyteen myös yksilöiden tasolla. Sitä, miten toisilleen vastakkaisiin universalismi- ja valta-arvoihin vetoaminen vaikuttaa, on kuitenkin vaikea arvioida. Laaja moraalinen universumi on lupaava pohja kompleksisten kestävyys-kysymysten ratkaisemiseen.

Ilmastonmuutos on ihmiskunnalle eksistentiaalinen uhka, ja sen pysäyttäminen tai ainakin sen vaikutusten minimointi on 2020-luvulle tultaessa ennen kaikkea poliittinen ongelma. Tässä maisterintutkielmassa selvitetään, miten suomalaisten eduskuntapuolueiden ilmastopoliittiset kannat ovat kehittyneet vuosina 2007–2019, ja peilataan niitä Suomen ilmastopolitiikan onnistumiseen, kun mittarina käytetään Germanwatchin Climate Change Performance Indexiä. Tutkimuksen tarkoituksena on löytää erilaisia kehityskulkuja ja yhteisiä teemoja ja arvioida niiden vaikutusta, sekä arvioida puolueiden asemaa ilmastonmuutoksen muodostaman globaalin uhan käsittelyssä. Teoreettinen viitekehys muodostuu maailmanyhteisöteoriasta, ilmastopolitiikan tutkimuksesta etenkin Suomessa, sekä puolueiden merkitystä tarkastelevasta tutkimuksesta. Viitekehyksen tarkoituksena on asemoida tutkielma osaksi ilmastopolitiikan tutkimuksen kenttää, pohjustaa puolueiden merkitystä muuttuneen poliittisen osallistumisen kentässä, sekä luoda kuvaa siitä, kuinka globaalit trendit ja normit käytännössä siirtyvät ylikansalliselta tasolta kansalliselle tasolle ja kuinka puolueet osallistuvat tuohon siirtymään. Tutkimuksen aineistona ovat kahdeksan eduskuntapuolueen eduskuntavaaliohjelmat vuosien 2007–2019 eduskuntavaaleista. Ajanjaksolla käytiin vaalit vuosina 2007, 2011, 2015 ja 2019. Aineisto on valittu edustamaan eduskuntapuolueiden yleisiä kantoja, jotta puolueiden ilmastopoliittisista näkemyksistä ja kehityksestä on voitu muodostaa kattava yleiskuva. Tutkimus on toteutettu laadullisesti kriittisen diskurssianalyysin keinoin, ja metodina on käytetty Carol Bacchin ongelmarepresentaatiomenetelmää. Tutkimus osoittaa lähes jokaisen puolueen kantojen kehittyneen tarkasteluvälin aikana selkeästi; ainoa poikkeus on Perusuomalaiset, jonka ilmastotoimia kritisoiva kanta pysyi käytännössä samana läpi tarkastelujakson. Ilmastopolitiikka on pääasiassa sidottu talouspolitiikkaan, mutta sen alisteisuus on heikentynyt. Valtion roolissa on tapahtunut merkittäviä muutoksia, ja puolueet ovat yleisesti ottaen alkaneet nähdä valtion toimet ilmastonmuutoksen ehkäisemiseksi aiempaa tärkeämpinä. Elinkeinoelämän toimijoille materiaaleissa osoitettu asema on heikentynyt, eikä yksilönvastuuta korostettu tarkastelujakson lopussa yhtä paljon kuin sen alussa. Ilmastopoliittisten esitysten määrä ja konkretia kasvoivat huomattavasti. Ylikansallisen ilmastopolitiikan merkityksen korostaminen väheni tarkastelujaksolla, kun kansallisten toimien määrä ja painotus kasvoivat; esitän etenkin Pariisin ilmastosopimuksen vaikuttaneen tähän merkittävästi. Tutkielmassa esitetään myös puolueilla olevan merkittävä rooli globaalien normien ja trendien tuomisessa paikalliselle tasolle. Puolueiden, pois lukien Perussuomalaiset, saavuttama konsensus valtion roolissa ja monipuolisten ilmastopoliittisten toimenpiteiden määrässä ja laajuudessa on tutkimuksen perusteella ajanut Suomen kansallisen ilmastopolitiikan kehittymistä. Aktiivisesti osallistuva ja ilmastotoimia johtava valtio, ainakin osittain talouspolitiikan alta irronnut ilmastopolitiikka ja yhteinen pyrkimys kansallisiin toimenpiteisiin ovat olleet oleellisia tekijöitä Suomen ilmastopolitiikan kunnianhimon kasvussa.

Tutkielmassa tarkastellaan viiden puolueen (Keskusta, Kokoomus, SDP, Perussuomalaiset ja Vasemmistoliitto) työvoimapolitiikkaan liittyvää Facebook-viestintää vuoden 2019 eduskuntavaalien alla. Tavoitteena on selvittää, millaisia metaforisia ilmauksia puolueiden Facebook-tilapäivityksissä on, ja kuinka niiden kautta työvoimapolitiikasta puhutaan. Analysoimalla poliittista retoriikkaa ja metaforien käyttöä voidaan tehdä näkyväksi, millaista sosiaalista todellisuutta ne rakentavat. Aineisto on muodostettu yhteensä 136 Facebook -tilapäivityksestä, jotka ajoittuvat aikavälille 1.1.–14.4.2019. Aineiston analyysimenetelmänä on käytetty retorista analyysia hyödyntäen retorisen diskurssianalyysin ja metafora-analyysien elementtejä. Metaforisten ilmausten tunnistamisessa on käytetty MIP (metaphor identification procedure) -metodia. Puolueiden tilapäivityksistä on hahmotettavissa neljä keskeistä metaforaluokkaa, joiden kautta puolueet kuvaavat työvoimapolitiikkaa ja sen osa-alueita: hoivan- ja huolenpidon metaforat, rakentamismetaforat, voimankäytön metaforat ja matkanteon metaforat. Hoivan ja huolenpidon metaforiin sisältyi ilmaisut, jotka kirjaimellisesti tarkoittivat sairautta, vammoja, hoivaa tai huolenpitoa. Rakentamismetaforiin liittyivät tekniset ilmaisut, jotka tarkoittavat jonkin fyysisen objektin rakentamista, korjaamista tai remontoimista kuin myös abstraktimmat ilmaisut kuten luominen. Voimankäytön metaforiin sisältyi voimankäyttöön, sotaan sekä kamppailuun liittyvät metaforiset ilmaukset. Matkanteonmetaforiin lukeutui matkantekoon viittaavien ilmaisujen lisäksi erilaiset kulkuneuvoja, polkuja tai suuntia tarkoittavat ilmaisut. Tutkielmalla avataan ymmärrystä siitä, kuinka puolueet puhuivat työvoimapolitiikasta Facebookissa keväällä 2019. Tulokset osoittavat, että työttömyys koetaan yhteiskuntaa ja yksilöä vahingoittavaksi ilmiöksi ja puolueiden jaettu tavoite on työllisyyden kasvattaminen sekä työelämää ja työllistymistä tukevien palveluiden kehittäminen. Työttömistä henkilöistä huolehtiminen ja työllistymistä lisäävien keinojen ja mahdollisuuksien lisääminen nähtiin ensisijaisesti yhteiskunnan vastuuna. Tämän lisäksi näkyväksi tulivat yhtäältä opposition kritiikki istuvan hallituksen työvoimapolitiikkaa kohtaan ja toisaalta hallituspuolueiden nimeämät saavutukset kuluneella kaudella.

Poliittisten puolueiden kantojen vaikutusta ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan tutkivassa tieteellisessä kirjallisuudessa on tähän asti pitkälti keskitytty Yhdysvaltoihin, muiden toimijoiden jäädessä tarkastelun ulkopuolelle. Tämä tutkielma pyrkii täyttämään tätä tyhjiötä analysoimalla Euroopan seitsemännen ja kahdeksannen parlamentin puolueryhmien poliittisten kantojen näyttäytymistä parlamentin harjoittamassa Venäjä-politiikassa, Venäjän miehitettyä Krimin ja ryhdyttyä tukemaan Itä-Ukrainassa toimivia venäjämielisiä ryhmittymiä. Tutkielma ottaa kantaa siihen, onko poikkeuksellista yhtenäisyyttä kuvaava ”rally around the flag” -efekti havaittavissa puolueryhmien käyttäytymisessä. Peilaamalla analyysin tuloksiin tutkielma arvioi myös ilmausten ’tavalliseen tapaan’ (engl. ”business as usual”) ja ’politiikka päättyy rantaviivalla’ (engl. ”politics stops at the water’s edge”) paikkansapitävyyttä. Euroopan parlamentti muodostaa erityisen kiinnostavan tutkimuskohteen, koska se antaa kattavan kuvan eurooppalaisissa yhteiskunnissa esiintyvistä poliittisista näkemyksistä. Analysoimalla parlamentin käyttäytymistä suhteessa Venäjään voidaan ennustaa Euroopan unionin ja Venäjän välisten suhteiden kehittymistä. Ukrainan kriisin kontekstissa Euroopan parlamentin ulkopolitiikka koostuu europarlamentaarikoiden puheenvuoroista, parlamentin nimenhuutoäänestyksistä, sekä päätöslauselmista. Tutkielmassa puolueryhmien kannat määritellään tarkastelemalla puolueryhmien argumentaatiota ryhmäpuheenvuoroissa. Puolueryhmien yhtenäisyyttä ja koalitioitumista arvioidaan analysoimalla parlamentissa suoritettuja nimenhuutoäänestyksiä. Yhtenäisyyden ja koalitioitumisen mittaamiseen sovelletaan Simon Hixin kehittämää AI-indeksiä. Analyysin teoreettinen viitekehys koostuu sosioekonomisesta vasemmisto–oikeisto-ulottuvuudesta ja atlanttis–eurooppalaisesta-ulottuvuudesta. Analyysin tulokset vahvistavat, että puolueryhmien äänestyskäyttäytyminen noudattaa vasemmisto–oikeisto-ulottuvuutta ja koalitiomalleja. Puolueryhmien äänestyskäyttäytyminen Ukrainan tilanteen ja Venäjän toimien suhteen ei merkittävästi eroa muusta ulkopolitiikasta, ja puoluejäsenyys vaikuttaa europarlamentaarikon äänestyskäyttäytymiseen enemmän kuin kansalaisuus. Puolueryhmät ovat poikkeuksellisen yhtenäisiä ryhmäpuheenvuoroissa, eli ”rally around the flag”-efekti on havaittavissa. Eli puheenvuorojen suhteen ’politiikka päättyy rantaviivalla’ -ilmaus pitää paikkansa. Toisin sanoen Ukrainan tilanteen ja Venäjän toimien käsittely on puheenvuorojen poikkeuksellista yhtenäisyyttä lukuun ottamatta edennyt parlamentissa ’tavalliseen tapaan’.

Tässä tutkielmassa tutkitaan Suomen lapsilisäjärjestelmän, eli lapsilisän ja siihen rinnastettavissa olevien verovähennysten muutoksia vuosina 1989 ja 1994. Näinä vuosina verovähennyksistä välivaiheiden kautta luovuttiin. Lähestyn muutoksia puolueiden välisen tavoiteristiriidan eli konfliktin kautta. Hyödyntämällä lopputulosta selittävää prosessin jäljittämistä tutkin sitä, miten puolueiden erilaiset tavoitteet ja suhteellinen valta-asema vaikuttivat havaittuihin muutoksiin. Kaikille perheille samansuuruisena maksettu ja veroton lapsilisä otettiin Suomessa käyttöön jo vuonna 1948. Uudistuksen esikuvana toimineesta Ruotsista poiketen lapsilisän rinnalle jätettiin kuitenkin lapsiperheitä tukevia verovähennyksiä sekä valtion- että kunnallisverotuksessa. Vähennyksistä luopumiseen ryhdyttiin vasta vuonna 1987, jolloin verovähennysten karsiminen asetettiin yhdeksi verouudistuksen tavoitteista. Lopulta molemmista vähennyksistä luovuttiin kuitenkin vasta vuonna 1994. Tässä tutkielmassa etsitään selityksiä sille, miksi verovähennysten poistoon tuolloin ryhdyttiin ja kenen tavoitteiden mukaan se toteutettiin. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä toimii sosiaalipolitiikan tutkimuksessa usein käytetty konfliktiteoriaa, jonka mukaan hyvinvointivaltiokehitys ja sosiaalipoliittisten järjestelmien laatu riippuu eri intressiryhmien välisistä valtasuhteista. Tämän tutkielman osalta tarkastelu keskittyy aikakauden kolmeen suurimpaan puolueeseen Kokoomukseen, SDP:hen ja Keskustaan. Puolueiden vaikutuksen tutkimiseksi tutkielmassa eritellään niiden toisistaan poikkeavat perhepoliittiset tavoitteet. Tämän jälkeen lapsilisäpolitiikan muutosvaiheet selvitetään aineiston pohjalta välivaiheiden löytämiseksi. Lainvalmisteluasiakirjoja, hallitusten asiakirjoja ja eduskuntakeskustelua analysoimalla tehdään tulkintoja siitä, mitä tavoitteitaan puolueet edistivät ja miten eri tavoitteet vaikuttivat muutosten lopputulokseen. Lopputulosta selittävän prosessin jäljittämisen menetelmän mukaisesti kummastakin muutosvaiheesta muodostetaan paras mahdollinen selitys, joiden luotettavuutta arvioidaan tutkielman lopussa. Pääasiallisena aineistona tutkielmassa toimivat puolueiden ohjelmat, Holkerin ja Ahon hallitusten asiakirjat sekä eduskunnan asiakirjat. Analyysin tulosten perusteella perhepoliittisten verovähennysten poistaminen jäi vuonna 1989 puolitiehen, koska suurimpien hallituspuolueiden tavoitteet olivat keskenään ristiriidassa. Sekä Kokoomus että SDP kannattivat periaatteessa perhepoliittista verovähennyksistä luopumista, mutta Kokoomuksella verouudistukseen liittyi myös tavoite yleisen veroasteen ja etenkin marginaaliveron laskemisesta. SDP taas tavoitteli lapsilisiin tuntuvia korotuksia. Uudistuksen tuloksena lapsilisiä korotettiin, mutta vain valtionverotuksen huoltajavähennyksestä luovuttiin, ja kunnallisverotuksen lapsivähennys jopa kolminkertaistettiin. Tämä mahdollisti veroasteen pienen alenemisen, sillä verovähennyksinä annettu tuki ei kasvattanut valtion menoja. Vuonna 1994 kunnallisverotuksen lapsivähennyksen poiston yhteydessä perhetuesta haettiin myös tuntuvia säästöjä. Vaihtoehtona aiempaa vähäisemmän perhepoliittisen tuen jakamiseen esitettiin osittain verotettavaa lapsilisää. Etenkin Kokoomus vastusti hyvätuloisia kurittavaa uudistusta, ja verottamisen sijaan lapsilisiä päädyttiin porrastamaan voimakkaasti Keskustan tavoitteiden mukaisesti. Uudistuksen eduskuntakäsittelyssä tavoitellut säästöt sulivat lähes kokonaan. Suomalaiselle sosiaalipolitiikan ja erityisesti perhepolitiikan tutkimukselle tämä tutkielma tarjoaa täydennystä vähän tutkitun, mutta rakenteellisesti merkittävän muutoksen osalta. Vuosina 1989 ja 1994 tehdyt tukimuotojen muutokset ovat viimeisimmät suuret rakenteelliset muutokset Suomen perhepolitiikassa. Tutkimusta eri tavoitteiden roolista muutoksessa ei tiettävästi kuitenkaan ole aiemmin tehty. Tässä tutkielmassa paitsi muodostetaan selitys muutosten taustoille, myös kartoitetaan eri puolueiden perhepoliittisia tavoitteita ja uudistukselle esitettyjä vaihtoehtoja. Tutkielma tarjoaa tietoa ja taustoitusta paitsi lapsilisien jatkotutkimukselle myös perhetuesta käytävälle keskustelulle.