Browsing by Subject "puolustusyhteistyö"

Pohjoismainen puolustusyhteistö on 2010-luvun toisella puoliskolla tiivistynyt merkittävästi. Tutkielma luo katsauksen pohjoismaisen puolustusyhteistyön rakentumiseen analysoimalla, miten sen keskeisin monenvälinen foorumi, Nordic Defense Cooperation (NORDEFCO) luo käsityksen ympäristöstään ja toimii sen puitteissa. Tutkielma valaisee monenvälisen puolustusyhteistyön puitteistumista pohjoismaisessa kontekstissa, joka on monella tapaa historiallisesti, poliittisesti ja kulttuurisesti uniikki alue. Analyysi perustuu Niklas Luhmannin systeemisen yhteiskuntateorian soveltamiseen maailmanpolitiikan tutkimuksessa. Teoriavalinta sijoittuu osaksi maailmanpolitiikan tutkimuksessa tapahtunutta käännettä relationaalisen yhteiskuntateorian pariin. Tässä huomio keskitetään tutkittavien objektien sisäisiin ja välisiin suhteisiin, sekä toimijoiden ja toimijuuden rakentumiseen näiden suhteiden kautta. Luhmannin yhteiskuntateoria tarjoaa tähän erittäin hienosyisen ja kattavan lähestymistavan, joka ottaa huomioon modernin yhteiskuntajärjestelmän globaalin luonteen ja pitkälle edenneen toiminnallisen eriytymisen. Tutkielman aineistona toimivat NORDEFCOn itse keskeisimmiksi määrittelemänsä julkiset asiakirjat sekä sen poliittisen ohjauskomitean (PSC) sihteeristössä toimivien, neljää Pohjoismaata edustavien virkahenkilöiden puolirakenteellisestut haastattelut. Aineisto koodattiin, analysoitiin ja teemoiteltiin laadullisin menetelmin, järjestelmäteoriaan pohjaavan tutkimussapluunan ohjaamana. Tutkielma osoittaa, miten NORDEFCOn toiminta mahdollistaa toiminnallisesti itsenäisten yhteiskunnallisten alajärjestelmien, kuten politiikan ja sotilasalan, välisen kommunikaation “kääntämisen” toiselle järjestelmälle ymmärrettävään muotoon. Kommunikaatioon liittyvät vahvasti valtion hallinnan haasteet globalisoituvassa ja territoriosta irtautuvassa toimintaympäristössä. Analyysi osoittaa kehityksen yhteyksiä itsenäiseen teknologiajärjestelmään, ja viittaa siihen, että hallintaa luodaan standardoinnin kautta. Esiin nousee myös, että yhteistyötä edesauttaa muilla sektoreilla tehty yhteistyö ja jaettujen kulttuuristen elementtien, kuten kielen, mahdollistama paikallinen ongelmanratkaisu.

Tutkielma tarkastelee Suomen ja Norjan suhtautumista kansainväliseen yhteistyöhön puolustus- ja turvallisuuspolitiikan alalla, Suomen ja Norjan puolustusyhteistyön syventymistä ja yhteistyön taustalla vaikuttaneita tekijöitä kylmän sodan jälkeisessä ajassa. Ajanjaksoa käsitellään Suomen ja Norjan hallitusten laatimien puolustusselontekojen ja pitkän aikavälin suunnitelmien kautta kymmenen vuoden ajanjaksoissa. Tutkimusaineistoa käsiteltäessä on keskitytty erityisesti mainintoihin kansainvälisestä toiminnasta, puolustusyhteistyöstä ja turvallisuusympäristön muutoksista. Tutkielma hyödyntää vertailevaa tutkimusotetta, jonka avulla analysoidaan maiden suhtautumisen yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia kansainvälisen puolustuspolitiikan alalla. Realismin teoria sekä puolustusyhteistyö- ja pienvaltiokäsitteet muodostavat tutkielman teoreettisen viitekehyksen. Isossa kuvassa Suomen ja Norjan kansainvälisestä toiminnasta puolustuksen alalla löytyy sekä yhtäläisyyksiä että eroavaisuuksia. Kylmän sodan päätyttyä Suomen ja Norjan kansainvälinen toiminta puolustuksen alalla lisääntyi. Norjalle kansainvälinen yhteistyö oli Nato-jäsenyyden myötä jo tuttua, kun taas Suomi vasta käynnisti erilaisia yhteistyön muotoja Euroopan maiden kanssa. Suomelle EU oli läpi vuosikymmenten ensisijainen turvallisuusyhteisö siinä missä Norjalle Nato-jäsenyyden merkitys oli kiistaton. Molemmat maan suhtautuivat pohjoismaiseen puolustusyhteistyöhön positiivisesti, mutta yhteistyö nähtiin muita puolustusratkaisuja täydentävänä ja keskittyi taloudellisiin hyötyihin suorituskykyjen kehittämisen sijasta. Suomen ja Norjan välinen puolustusyhteistyö alkoi jo 1990-luvulla, kun maat solmivat kahdenvälisen puolustusmateriaalisopimuksen. Kahdenvälinen yhteistyö näyttää kuitenkin painuneen taka-alalle hetkellisesti, kunnes Venäjän miehitettyä Krimin niemimaan vuonna 2014 yhteistyö nousi taas esiin. Suomen ja Norjan maantieteellinen läheisyys, yhtenevät turvallisuushaasteet ja –uhkat sekä kahdenvälinen yhteistyö Yhdysvaltojen kanssa ovat tekijöitä, jotka ovat syventäneet maiden välistä suhdetta. Toisaalta taas Suomen ja Norjan erilaiset valinnat suhteessa puolueettomuuteen ja liittoutumiseen sekä pienvaltiokäsityksen mukainen ajatus siitä, ettei kahden pienen valtion liittoutuminen riitä tasapainottamaan suurvallan sotilaallista voimaa ovat osaltaan hidastaneet yhteistyön kehittymistä. Kansainvälinen puolustusyhteistyö on molemmissa valtioissa mosaiikkimainen kokonaisuus, joka on muovautunut vuosikymmenten ja turvallisuuspoliittisten muutosten myötä.