Browsing by Subject "pyhäkoulu"

Tutkielman tarkoituksena on selvittää kirkollisten palvelujärjestöjen Suomen Kirkon Sisälähetysseuran (SKSS) vuosina 1905–1910 ja 1945–1950 sekä Suomen Kirkon Seurakunta-opiston Säätiön (SRKS) vuosina 1945–1950 esitettyjä arvoja, missiota ja visiota. Kohdistan mielenkiintoni siihen, mitä samanlaista ja mitä erilaista organisaatioiden tarkoituksesta, tehtävästä ja arvoista perustamisasiakirjoihin, hallinnon pöytäkirjoihin ja vuosikertomuksiin on kirjoitettu. Kartoitan, ketkä henkilöt olivat perustamisvaiheen johdossa. Selvitän, mitä tutkimukset perustajahenkilöiden teologiasta ja pyrkimyksistä kertovat. Analyysivaiheessa arvioin sitä, miten sanottu näyttäytyy suhteessa historioitsijoiden piirtämään ajan yhteiskunnalliseen ja kirkolliseen kontekstiin sekä aiempien tutkimusten tuloksiin. Tutkielma on kirkkohistoriallinen ja lähestyn aihetta historiatieteen menetelmien avulla. Aineistot löytyvät Kansallisarkistosta ja Kirkkopalvelut ry:n arkistosta. Molemmat tutkittavat palveluorganisaatiot rakentuvat aiemmin olemassa olevan yhdistyksen pohjalta. Tutkittavien järjestöjen toimintatapa ja organisoituminen muodostuu erilaiseksi. Kummankin organisaation johdossa on kirkkoa edustavia henkilöitä ja muutamia yhteisiä kirkon johtohenkilöitä hallintoelimissään. Suomen Kirkon Sisälähetysseura on yhdistysmuotoinen, jossa jäsenistöllä on muodollinen valta. Suomen Kirkon Seurakuntaopiston Säätiö rakentuu voittoa tavoittelemattomalle säätiöpohjalle, jonka taustalla vaikuttaa Laajennettu piispainkokous, Suomen Kirkon Seurakuntatyön Keskusliitto ja Suomen Pyhäkouluyhdistys. Strategiaa suunnittelevat miehet. Tasa-arvon näkökulmasta on syytä pohtia, millaisiksi strategiat rakentuvat, jos ylimmässä hallinnossa on myös naisia. Palvelujärjestöille yhteisellä kansankirkollisuudella voidaan pitää evankelis-luterilaista kirkollisuutta, jossa tunnustetaan raamatun ja tunnustuskirjojen mukaista kristillistä uskoa. Molemmat palvelujärjestöt ovat aloitteellisia, kehittävät ja edistävät uusia toimintamuotoja sekä kirkkoon että yhteiskuntaan. Kristilliset arvot tulevat esiin niin hädänalaisten etsivässä seurakuntatyössä, diakonisten laitosten toiminnassa kuin koulutuksessa seurakuntatyöntekijöille ja maallikoille. Sisälähetyksen toimintamuotona on tutkielman ajankohdan alussa raamattujen ja hengellisen kirjallisuuden kustantaminen, painaminen ja levittäminen, 1945 jälkeen myös evankelioimistyö sekä pyhäkoulutyö. Molempien palvelujärjestöjen kohdalla havaitsen koordinaatioroolin seurakuntien välillä sekä yhteyden rakentamisen seurakuntiin ja yhteiskuntaan.

Vuonna 1888 perustettu Suomen Evankelis-luterilainen Pyhäkouluyhdistys linjasi suomalaisen pyhäkoulutyön tavoitteeksi lasten uskon ja kristinopin tietojen edistämisen, aiemman lukutaidonopetuksen sijaan. Sen tehtäviin kuului myös sopivan kirjallisuuden ja aiheeseen liittyvien lehtien julkaiseminen. Yhdistys alkoi julkaista vuonna 1888 opettajille ja pyhäkoulutyöstä vastaavalle papistolle suunnattua Pyhäkoululehteä ja 1890 pyhäkoululaisten omaksi lukemistoksi tarkoitettua Lasten pyhäkoululehteä, minkä sisältö koostui pääasiassa opettavaisista tarinoista, lyhyistä saarnoista ja kirjeistä. Tässä pro gradussa tutkin millainen kristillinen kasvattaja Lasten pyhäkoululehti oli sen kuuden ensimmäisen ilmestymisvuoden aikana. Tutkin millaista teologista opetusta lehti välitti, minkälaista ajankuvaa se edusti ja mitä se kertomuksillaan pyrki sanomaan. Peilasin lehteä myös muuhun 1800-luvun lopun suomalaiseen lastenlehdistöön, sekä osin myös Pyhäkoululehteen, jonka avulla oli mahdollista selvittää Pyhäkouluyhdistyksen tavoitteita. Kristillisestä taustayhdistyksestä ja pyhäkouluasian ympärille painottuneesta sisällöstä huolimatta Lasten pyhäkoululehti edusti ensimmäisinä ilmestymisvuosinaan hyvin tyypillistä suomalaista lastenlehteä. Sen toimittajat tunsivat hyvin sekä kansainvälisiä virtauksia että kotimaisia lapsille kirjoittamisen tapoja. Lasten pyhäkoululehden kertomusten aiheet olivat niiden julkaisuaikaan ajankohtaisia ja ne edustivat 1800-luvun lopun Suomen sosiaalista todellisuutta. Valtaosa teksteistä sijoittui maaseudulle ja käsitteli agraarikulttuurissa elävien perheiden ja lasten elämää, mikä selittyy romantiikan myötävaikutuksella syntyneellä maaseudun rahvaan elämäntavan ihannoinnilla ja isänmaallisuuden korostuksella. Vuosisadan vaihteessa lastenkasvatuksen päämääränä oli teroittaa vanhempien kunnioittamista, ahkeruutta ja rehellisyyttä. Lisäksi lasten tuli elämässään edustaa hurskasta ja hyvin kasvatettua kristittyä, joiden edustajina Lasten pyhäkoululehden kertomusten päähenkilöt esiintyivät. Realistisen aikalaiskuvauksen lisäksi lehden kaikki tekstit välittivät kuvaa läsnä olevasta, suojelevasta ja rukouksiin vastaavasta Jumalasta, sekä lapsia rakastavasta Jeesuksesta. Lehden teologian voi nähdä olleen lapsiystävällistä ja tekstien aiheiden kohderyhmää silmälläpitäen valikoitua. Kertomuksissa käsitellään köyhyyttä, orpoutta, kärsimystä ja kuolemaa, mutta vanhaluterilainen perisyntipainotteisuus ei lehden teksteissä näy. Lasten pyhäkoululehti yhtyikin luterilaiselle kirjallisuudelle ominaiseen armon ja iankaikkisuuden lupauksen korostukseen. Kodin piirin ja pyhäkoulutyön ympärille keskittyneen lehden teksteistä esille nousi myös kouluasian edistäminen. Lehden julkaisuaikana kansakoulut eivät vielä tavoittaneet kaikkia suomalaisia lapsia, mutta koulumatkaa, käyttäytymistä, opettajan kunnioittamista, koulussa viihtymistä ja sieltä saatavaa oppia käsittelevillä teksteillä Pyhäkouluyhdistys pyrki saattamaan lukijoitaan sen piiriin. Lähdeaineiston julkaisuajankohtana kristillinen alkeisopetus ja kunnallinen kansakoululaitos olivat jo eriytyneet niin, että pyhäkoulutyö saattoi keskittyä pääosin hartauden harjoittamiseen lasten kanssa. Lasten pyhäkoululehden varhaisvuodet ajoittuvatkin siihen historialliseen ajanjaksoon, jolloin nationalismin myötävaikutuksella ryhdyttiin enenevissä määrin kiinnittämään huomiota kansan sivistystasoon, joka puolestaan vaikutti edellä mainitun koululaitoksen kehittämispyrkimyksiin ja suomalaisen lehdistökentän laajenemiseen. Suomalais-kansallisen korostuksen lisäksi lehdestä löytyi myös ulkolähetystyöstä, siirtolaisuudesta ja vieraista kulttuureista kertovaa aineistoa, joiden julkaisulle löytyy esikuvia myös muusta ajan lastenkirjallisuudesta.

Tässä tutkimuksessa selvitetään, millaista kirkollinen kansanopetus on ollut 1900-luvun alkuvuosikymmeninä Etelä-Pohjanmaalla Ilmajoella. Kirkollista kansanopetusta ja sen eri muotoja eli pyhä-, kierto- ja rippikoulua sekä lukukinkereitä tutkitaan Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kirkollisen kansanperinteen arkiston haastattelututkimuksen vastausten tarjoaman muistitietohistorian sekä Ilmajoen kirkonarkiston aineiston avulla. Tutkimus esittelee haastatelluille jääneitä muistoja ja mielikuvia kansanopetuksesta peilaten näitä kokemuskertomuksia kirkonarkiston aineistoon sekä aiempaan tutkimukseen. Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan kirkkohistorian laitos järjesti kirkollisen kansanperinteen kyselyn 1960- ja 1970-luvuilla tarkoituksenaan kerätä talteen muistitietohistoriallista aineistoa menneiden vuosikymmenten kirkollisista oloista ja perinteistä. Yksi haastattelututkimuksen kysymysryhmistä käsittelee kirkollista kansanopetusta ja sen muotoja. Kun muistitietohistoriallista materiaalia vertaa Ilmajoen kirkonarkistosta löytyvien alkuopetuksesta, rippikoulusta tai lukukinkereistä kertovien lähdeaineistojen kanssa, saa kirkollisesta kansanopetuksesta Ilmajoella vuosina 1900–1935 hyvän kokonaiskuvan. Erityisesti kirkolliseen alkeisopetukseen eli pyhä- ja kiertokouluun panostettiin Ilmajoella. Vaikka muualla Suomessa pyhäkoulutoiminta ei kasvanut ensimmäisen maailmansodan jälkeen kymmeneen vuoteen, Ilmajoen pyhäkoulut säilyttivät suosionsa – ja jopa kasvattivat sitä. Lapsia kävi pyhäkoulussa Ilmajoella poikkeuksellisen paljon Turun hiippakunnan muihin alueisiin verrattuna, vaikka välimatkat kodin ja pyhäkoulun välillä olivat usein pitkiä. Muun Etelä-Pohjanmaan tilanteesta poiketen ilmajokelaiset kiertokoulunopettajat olivat saaneet koulutuksen tehtäväänsä kiertokouluttajakursseilla tai pikkuseminaareissa. Myös rippikoulusta ja lukukinkereistä on ilmajokelaisille haastatelluille jäänyt pääasiassa positiivisia muistoja. Ilmajoen kirkonarkiston aineisto ja haastateltujen kokemuskertomukset osoittavat, että rippikoulunkäyntiä koskeneet ohjeistukset otettiin Ilmajoella käytäntöön heti, kun ohjeistus oli annettu – tai jopa ennen sitä. Lukukinkereistä kerrottaessa haastatellut muistavat parhaiten kinkereissä pullia myyneet nisuporvarit ja kinkereiden jälkeiset juhlat eli kalaassit. Haastateltujen kokemuskertomuksista ja Ilmajoen kirkonarkiston aineistosta saa kuvan siitä, että kirkolliseen kansanopetukseen suhtauduttiin arvostavasti. Kirkko ja uskonto olivat osa ihmisten elämää heidän lapsuudestaan alkaen.