Browsing by Subject "päihdehuolto"

Tutkielmassa tarkastellaan Helsingin kaupungin aikuissosiaalityön päihdepalveluihin integroidun työmuodon kehittämistä asunnottomien ja asunnottomuuden uhanalaisten asiakkaiden tarpeiden huomioimisen näkökulmasta. Tavoitteena on, että päihdepoliklinikan sosiaalityössä osattaisiin kohdentaa työn resursseja ja kehittää työn menetelmiä entistä paremmin ja tarkoituksenmukaisesti tuen tarpeessa olevien asiakkaiden auttamiseksi mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Suomessa asunnottomien ja sosiaalityön asiakkaiden palveluiden toteuttamisella on laaja lainsäädännöllinen ja poliittinen ohjaus, ja työntekijän kautta heijastuukin koko yhteiskunnan kyky vastata vaikeissa elämäntilanteissa olevien tarpeisiin. Viime kädessä työn arvo mitataan jaetun ihmisyyden kunnioittamisen, ihmisten elämänlaadun parantamisen ja siten yhteiskunnan potentiaalin kunniallisen käytön kautta. Sosiaalityöntekijöiden palveluntarpeen arvioiden tekeminen on sosiaalihuoltolaissa (SHL 36-38 §) tarkkaan määriteltyä, ja palveluntarpeen arviot toimivat portinvartijana monille asiakkaan saamille yhteiskunnallisille palveluille. Sosiaalityön palveluntarpeen arviointi on aina julkisvallan käyttöä, joka koskettaa ihmisen yksityisyyttä perustavanlaatuisella tavalla, ja vaikuttaa voimakkaasti myös asunnottomien saamiin palveluihin. Osallistavassa käytäntötutkimuksessa tutkimusaineistona käytetään päihdepoliklinikan sosiaalityön asunnottomien ja asunnottomuusuhanalaisten asiakkaiden anonymisoituja palveluntarpeen arvioita ja palvelusuunnitelmia, sekä päihdepoliklinikoiden sosiaalityöntekijöiden fokusryhmähaastattelua. Laadullisen tutkimuksen tuloksissa tarkastellaan temaattisella soveltavalla analyysilla palveluntarpeen arvioiden tekemisen haasteita sosiaalityöntekijöiden kokemana, sosiaalipalveluiden poissulkevia käytäntöjä, rakenteellisia esteitä asunnon saamisessa, sosiaalityöntekijöiden riittämättömyyden kokemuksia vaikuttamismahdollisuuksissa sekä hyvien käytäntöjen ja tulevaisuuden vaikuttamiskeinojen vahvistamista. Palveluntarpeen arvioita tarkastellaan malliohjaavalla sisällönanalyysilla kategorioissa asumisen turvaaminen ja asunnottomaksi ajautumisen estäminen, asunnottoman tilanteen pahenemisen ehkäiseminen sekä asunnottomuuden uusiutumisen ehkäiseminen.

Syftet med denna avhandling är att granska värderingarna i vården vid Helsingfors ungdomsstation. Mitt intresse ligger i att undersöka om vården baserar sig på värderingar som stöder de unga klienterna i det livsskede de genomgår, eller om verksamheten de facto understryker det avvikande hos personerna, dvs. deras missbruksproblem. Jag har därför valt att granska både personalens och de unga klienternas upplevelser utgående från teorier om avvikande beteende och stämpling. Målgruppen för avhandlingen är unga vuxna missbrukare mellan åldern 18-24 som tar del av missbrukarvården vid Helsingfors ungdomsstation på frivilligbasis. Materialet i avhandlingen består av en kvalitativ enkätundersökning samt temaintervjuer. Enkätundersökningen består av nio (9) enkäter som är besvarade av personalen vid Helsingfors ungdomsstation. Intervjumaterialet består av 11 temaintervjuer som är utförda med 10 unga mellan åldern 19–24, som är klienter vid Helsingfors ungdomsstation. Materialet är analyserat med hjälp av innehållsanalys. Resultatet visar att klienterna vid Helsingfors ungdomsstation definieras och bemöts utgående från deras livsskede och inte deras problem. Detta anses vara centralt och viktigt av såväl personalen som klienterna. Klientelet vid ungdomsstationen är heterogent, vilket kan anses ha den inverkan att det har varit svårt att skapa en klar definition av ungdomarna som tar del av vården. Verksamheten verkar på basis av resultatet fungera enligt principer av låg tröskel verksamhet, vilket syns i att ungdomarna själva har möjlighet att avgöra deras behov av vård samt vårdens längd. Både personalen och klienterna poängterar betydelsen av att verksamheten fungerar med låg tröskel. Även ungdomarnas egen delaktighet och självbestämmanderätt i relation till avgörandet av vårdbehovet och vårdens innehåll uppfattas vara viktigt. I resultatet poängteras betydelsen av ett gott bemötande och en god och tillitsfull relation till den egna arbetaren av ungdomarna. Ett gott bemötande består enligt ungdomarna av att den egna arbetaren är intresserad över ungdomens situation och att personalen inte fördömer ungdomarna utgående från deras problem eller handlingar. En god och öppen relation till terapeuten vid ungdomsstationen beskrivs som central med tanke på målsättningen med vården. Ett respektfullt bemötande av klienterna framkommer som centralt även i personalens svar. Genom en god, öppen och tillitsfull relation till den egna arbetaren skapas möjligheten till att öppet kunna reflektera över sin situation med anställda. Möjligheten till reflektion uppskattas av ungdomarna och uppfattas som centralt med tanke på vårdens målsättning. Reflektionen möjliggör ett annorlunda perspektiv på sin egen situation vilket kan anses föra ungdomen framåt i sin vårdprocess. För att reflektionen ska vara möjlig krävs dock att ungdomen har en upplevelse av att hon inte blir dömd, fastän hon ärligt berättar om sig själva och sitt liv. I arbete med missbrukande unga vuxna kan stämplingsteoretiska aspekter anses vara centrala och viktiga att känna till och ta i beaktande. Ungdomarna upplever det som viktigt att de kan berätta om sin verkliga situation, utan att bli stämplad eller dömd. Upplevelser av att bli bortvisad eller dömd utgående från sin situation eller sina problem minskar ungdomarnas möjlighet att söka och få hjälp för sina problem. Även ett bemötande av unga som avvikande kan ka konsekvenser för ungdomarnas vilja att ta del av vården. Därmed är det även betydelsefullt att deltagande i vården är möjlig med låg tröskel och att ungdomarna har själva möjlighet att definiera sitt vårdbehov.

Päihde- ja riippuvuusongelmat heikentävät väestön hyvinvointia ja kuormittavat koko yhteiskuntaa. Päihdehuolto on muun sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmän tavoin muutoksessa palveluiden järjestämisvastuun siirtyessä kunnilta hyvinvointialueille. Tässä maisterintutkielmassa tarkasteltiin, millaisia näkemyksiä päihdehuollon ammattilaisilla ja asiantuntijoilla on päihdehuollon nykytilasta ja järjestämistavasta sekä tutkittiin, miten hyvin he näkevät hyvinvointiyhteiskunnan vastuuvelvollisuuden toteutuvan päihdehuollon alueella. Tämä maisterintutkielma on tehty osana Helsingin yliopiston CEACG:n toteuttamaa Riippuvuuskysely 2020 -tutkimusta. Riippuvuuskysely 2020 oli osa kansainvälistä ”Addiction in the Brain: Ethically Sound Implementation in Governance” (A-BRAIN, 2018–2022) -tutkimushanketta, jossa tarkasteltiin aivotoimintaan pohjautuvia ymmärryksiä riippuvuusongelmista. Tämän tutkielman aineistona käytettiin vastauksia kyselylomakkeen kahteen avoimeen kysymykseen, joissa kysyttiin, kuinka tärkeänä vastaaja pitää tiettyjä päihdehuollon sektoreita ja ammattiryhmiä. Tutkielma on laadullinen tutkimus, jonka menetelmänä käytettiin aineistolähtöistä sisällönanalyysiä. Keskeiset tutkimustulokset osoittivat ammattilaisten ja asiantuntijoiden näkevän päihdehuollossa kolme kipupistettä: 1) järjestelmän valmiudet kohdata päihde- ja riippuvuusongelmia ovat puutteelliset, palveluiden saavutettavuudessa on haasteita ja asiakkaiden eriarvoisuus herättää huolta 2) riippuvuusproblematiikan osaamisalueella on puutteita erityisesti perustason palveluissa ja riippuvuus ilmiönä näyttäytyy erilaisena palvelujärjestelmän eri osissa 3) järjestelmän työnjaossa ja sisäisissä rooleissa on ristiriitaisuutta ja painopisteen tulisi olla enemmän ehkäisevissä palveluissa. Tulosten perusteella päihde- ja riippuvuusongelmien lähellä työskentelevien ammattilaisten ihanteena näyttää olevan pyrkimys päihde- ja riippuvuusongelmien normalisointiin ja hoidon integrointiin universaaleihin julkisen terveydenhuollon, kasvatuksen ja koulutuksen järjestelmiin erikoistuneen palvelujärjestelmän sijasta. Taustalla vaikuttavat perinteiset hyvinvointiyhteiskunnan arvot, kuten universaalisuus, inkluusio ja tasa-arvo, mutta myös taloudellinen kestävyys nousi esiin. Tulosten perusteella päihdehuolto ei pysty tällä hetkellä vastaamaan ammattilaisten odotuksiin hyvästä ja yhdenvertaisesti saavutettavissa olevasta hoidosta. Hyvinvointiyhteiskunnan vastuuvelvollisuuden näkökulmasta näyttää, ettei nykymuotoinen päihdehuolto pysty säilyttämään hyvinvointiyhteiskunnan ydinarvoja toteuttaessaan tehtäväänsä. Jatkotutkimuksessa tulisi erityisesti kiinnittää huomiota nuorisotyön ja oppilashuollon ammattilaisten rooliin päihdetyön toimijoina sekä syihin, jotka estävät varhaisen puuttumisen käytäntöjen juurtumisen terveydenhuoltoon. Varhaisvaiheen päihdetyön kehittämisen näkökulmasta olisi tärkeää tarkastella sote-alan koulutuksen sisältöjä ja jatkaa ammattilaisten osaamisen kehittämistä rahapeliongelmien alueella.