Browsing by Subject "päihdeongelma"

Huumeiden kokeilu ja käyttö ovat yleistyneet Suomessa viime vuosien aikana merkittävästi, etenkin nuoremmissa ikäryhmissä. Kokeilun ja käytön yleistyminen koskee erityisesti kannabista ja sen kokeilua. Suurella osalla kannabiskokeilut jäävät muutamaan käyttökertaan. Mutta myös muiden huumeiden käyttö on lisääntynyt Suomessa. Käytön lisääntyminen on näkynyt käytöstä johtuvien haittojen kasvuna. Viime vuosina huumesairaudet ja nuorten huumekuolemat ovat lisääntyneet. Myös huumeiden ongelmakäyttö on lisääntynyt. Tässä tutkimuksessa keskitytään nuorten päihdeongelman tarkasteluun sosiaalisten suhteiden, erityisesti lähi- ja vertaissuhteiden näkökulmasta. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää millä tavoin sosiaaliset suhteet voivat vaikuttaa päihdeongelman syntyyn, motivoida päihdemaailmasta irtautumista sekä edistää toipumista. Tutkimustehtävää lähestytään kysymällä, millä tavoin sosiaaliset suhteet vaikuttuvat päihteiden ongelmakäyttöön. Pääkysymyksen lisäksi kysytään, millaisia sosiaaliset suhteet ovat eri elämänvaiheissa olleet, ja mitä päihteiden ongelmakäyttöön kytkeytyviä ilmiöitä sosiaalisista vuorovaikutussuhteista löytyy. Tutkimusteemoja tarkastellaan kuulumisen ja yhteisöllisyyden viitekehyksissä. Tutkielman aineistona on haastatteluaineisto, joka koostuu kuuden päihdeongelmasta toipuvan nuoren haastattelusta. Narratiiviset menetelmät muodostavat tutkielman metodologisen perustan. Narratiivisille menetelmille tyypilliseen tapaan, tutkielmassa pyritään tarkastelemaan ilmiötä haastateltavien biografioihin sidottuina. Tämän tutkimuksen tulosten mukaan kiusatuksi tuleminen ja ulkopuolisuuden tunne ovat yhteydessä päihdeongelman kehittymiseen. Vertaisyhteisölliset kiinnikkeet olivat kiusatuksi tulemisen ja ulkopuolisuuden tunteen vuoksi ohuet. Syntyi kuulumisen vajeita, joihin vertaisyhteisöllisyyden ulkopuoliset päihdealakulttuurit tarjosivat vastakaikua. Uuden sosiaalisen maailman löytymisestä seurannut voimakas yhteisöllisyyden tunne oli merkittävä syvemmälle päihdemaailman sysännyt tekijä. Päihdeongelman kehittyessä ja ongelmien syvetessä päihdealakulttuurit alkoivat erkaantua toisistaan. Päihdemaailmaa ja sen vuorovaikutussuhteita leimasi kavaluus, petollisuus, väkivalta ja yhteisöllisen liiman vähyys. Perhesuhteiden lisäksi edellä mainitut tekijät olivat merkittäviä päihdemaailmasta irtautumista motivoivia syitä. Tulosten perusteella päihdemaailmasta irtautumisen jälkeen toipuva saa merkittävää apua ja tukea vertaistukiyhteisöllisyydestä ja lähisuhteista uuden elämänvaiheen vakiinnuttamisessa. Elämän uudelleen rakentumisen tukena tavanomaiset sosiaaliset suhteet ovat hyvin merkityksellisiä. Monesti puhutaan päihteiden käytön alkamisen yhteydessä vääränlaiseen kaveriporukkaan ajautumisesta. Tulosten perusteella väitän, että pohjimmiltaan epämääräisiin porukoihin ajautumisessa on kyse kuulumisen tarpeiden täyttämisestä ja positiivisen minäkuvan rakentumisesta. Kyse on myös siitä, että näihin porukoihin ajautuvien tavanomaiset menestymisen mahdollisuudet ovat eri syistä johtuen heikot.

Ikääntyvän väestön alkoholinkäyttöön on alettu kiinnittää huomiota erityisesti märäksi sukupolveksi kutsuttujen suurten ikäluokkien eläköitymisen myötä. Tutkimusten mukaan alkoholin kulutus vanhemmissa ikäryhmissä on lisääntynyt samalla kun raittiiden osuus on laskenut. Kokonaiskulutuksen kasvaessa myös alkoholia ongelmallisesti käyttävien määrä lisääntyy. Laadullista tutkimusta tästä kohderyhmästä on vasta vähän. Tässä tutkielmassa tarkastellaan alkoholille annettuja merkityksiä elämäntapojen muutosta tavoittelevien yli 55-vuotiaiden henkilöiden näkökulmasta. Tavoitteena on selvittää, miten alkoholinkäytölle annetut merkitykset muuttuvat elämäntapamuutokseen motivoitumisen prosessissa. Lisäksi tarkastellaan muutokseen motivoivia ja muutoksessa tukevia tekijöitä. Tutkimuksen toimintaympäristönä on Kalliolan setlementin toteuttama ja Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA:n tukema kolmivuotinen hanke. Uusi alku -elämäntaparemontti on yli 55-vuotiaille alkoholia runsaasti käyttäville henkilöille suunnattu intensiivinen avokuntoutusjakso, joka koostuu terapeuttisista ryhmätapaamisista, ohjatusta liikunnasta ja yhteisöllisestä toiminnasta. Toimintamallilla tavoitellaan ikääntyvän väestön alkoholihaittojen vähentämistä ja elämänlaadun paranemista. Tutkimus nojaa fenomenologiseen tieteenfilosofiaan ja konstruktivistiseen tutkimustraditioon. Tutkimuksen teoreettis-käsitteellinen osuus rakentuu ikääntyvien alkoholinkäyttöä koskevan aiemman tutkimuksen sekä ongelmallisen alkoholisuhteen ja muutosprosessin tarkastelun varaan. Keskeisiä käsitteitä ovat alkoholi, ikääntyminen, elämäntapa ja merkitykset. Tutkimusta varten haastateltiin kahdeksaa elämäntaparemonttiin osallistunutta henkilöä, joista viisi oli naisia ja kolme miestä. Aineistonkeruumenetelmänä käytettiin puolistrukturoitua narratiivista yksilöhaastattelua ja analyysissä sovellettiin temaattista narratiivista analyysitapaa pääosin aineistolähtöisesti. Tutkimuskysymykset olivat: 1) Minkälaisia merkityksiä alkoholi saa haastateltavien kertomuksissa? 2) Mitkä tekijät ovat kannustaneet elämäntapamuutokseen ja tukeneet sen toteuttamisessa? Tulokseksi saatiin kuusi alkoholin merkityskategoriaa: hauskanpito, sosiaaliset tilanteet, rentoutuminen, lääke masennukseen ja ahdistukseen, potkua ja elämyksiä sekä oman tilan ottaminen. Nämä merkitykset kyseenalaistuivat muutosprosessin aikana. Muutokseen kannustaneita tekijöitä lähestyttiin uhkien ja mahdollisuuksien kautta. Uhkina koettiin runsaan juomisen aiheuttamat fyysiset ja psyykkiset terveysriskit, ikääntyminen, tunne siitä, ettei ole enää oma itsensä, sekä lähipiirin palaute. Mahdollisuuksina koettiin vahvistuva itsearvostus ja halu pitää itsestä parempaa huolta, huomion kiinnittäminen elämänlaatuun ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin sekä rehellisyys ja halu toimia toisin. Elämäntapamuutosta tukevat tekijät jaettiin neljään kategoriaan, joita olivat yhteys muihin ihmisiin, ammatillinen tuki, arjen rutiinit ja yksilölliset tekijät. Tulosten valossa elämäntapojen muutos on hidas prosessi, joka kytkeytyy merkitysten muuttumiseen. Narratiivisella ja fenomenologisella, ymmärtämiseen pyrkivällä otteella on muutoksessa tukemisessa tärkeä sija. Uusi alku -elämäntaparemontin kaltaiset matalan kynnyksen palvelut ovat erityisen tärkeitä ikääntyville päihteidenkäyttäjille.

Tämän tutkielman tavoitteena on tarkastella Helsingin kaupungin työntekijöiden havaintoja koronapandemian ja koronarajoitustoimenpiteiden tuomista muutoksista asunnottomien päihteidenkäyttäjien asemaan, elinolosuhteisiin ja palveluiden saantiin poikkeusolojen aikana. Asunnottomien päihteidenkäyttäjien tilannetta koronapandemian aikana on tutkittu toistaiseksi vähän Suomessa ilmiön tuoreuden vuoksi. Asunnottomien päihteidenkäyttäjien tilanteesta on kuitenkin ollut vaikea saada tietoa jo ennen koronapandemiaa, ja siksi tutkimustieto asunnottomien päihteidenkäyttäjien tilanteesta on tärkeää palveluiden kehittämisen kannalta. Tutkielmassa asunnottomalla päihteidenkäyttäjällä tarkoitetaan henkilöä, joka on virallisesti asunnoton, ja jolla ilmenee päihdehäiriön oireita. Tutkielman teoreettinen viitekehys rakentuu stigman käsitteen ympärille. Tutkielmassa stigmalla tarkoitetaan ilmiötä, jossa jokin henkilön identiteettiin liittyvä piirre tai ominaisuus estää täyden sosiaalisen hyväksynnän. Tutkimusaineisto koostuu kuudesta Helsingin kaupungin työntekijän haastattelusta. Haastattelut toteutuivat alkusyksyn 2021 aikana. Haastatellut työntekijät työskentelivät Helsingin kaupungin palveluissa koronapandemian aikana. Tutkielma on laadullinen tutkimus, jossa käytetään puolistrukturoitua haastattelumenetelmää ja aineistolähtöistä sisällönanalyysiä. Tulosten mukaan monet asunnottomat päihteidenkäyttäjät jäivät tavoittamattomiin ja ajautuivat yhä heikompaan elämäntilanteeseen ja huonompaan kuntoon koronapandemian aikana. Koronapandemian mukanaan tuomat koronarajoitustoimenpiteet ja palveluiden sulkeminen vaikuttivat heikentävästi asunnottomien päihteidenkäyttäjien fyysiseen ja psyykkiseen vointiin sekä toivat muutoksia heidän sosiaaliseen kanssakäymiseensä ja omaan asiointiin eri palveluissa. Tutkimustulokset osoittavat, että asunnottomista päihteidenkäyttäjistä tuli julkisesti näkyvämpiä koronarajoitustoimenpiteiden aikana. Julkinen näkyvyys lisäsi sosiaalisen leimautumisen riskiä. Tämän lisäksi sosiaalista leimautumista aiheuttivat myös ulospäin näkyvä päihdehäiriö sekä asunnottomuuden mukanaan tuomat näkyvät ulkoiset merkit, kuten väsymys ja epäsiisteys, sekä mahdolliset koronaoireet, kuten flunssaoireet. Tulosten perusteella voidaan esittää, että koronarajoitustoimenpiteet, korona-altistuminen tai koronatartunta ja ulospäin näkyvät flunssaoireet aiheuttavat tilanteen, jossa asunnottomilla päihteidenkäyttäjillä on useampi sosiaalisen leimautumisen riskitekijä. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että näitä riskitekijöitä ovat asunnottomuus, päihdehäiriö ja koronatartunta.