Browsing by Subject "pölytys"

Ilmastonmuutos koettelee ankarimmin planeettamme pohjoisia alueita. Näiden alueiden eliöyhteisöt ovat ennestään erityisen herkkiä ympäristön muutoksille. Vaikka arktisen ympäristön fysikaaliset muutokset ovat jo monin paikoin nähtävillä, ovat tiedot näiden muutosten vaikutuksista alueen eliöyhteisöihin ja ekologisiin vuorovaikutussuhteisiin edelleen hyvin puutteelliset. Pohjoisten keväiden aikaistuminen altistaa yhteisöt fenologiselle irtautumiselle, jossa läheisessä ekologisessa vuorovaikutuksessa olevat lajit ajautuvat esiintymisaikojensa suhteen erilleen. Pölyttäjähyönteisen sekä pölytettävän kukkakasvin tapauksessa tästä voi olla seurauksena pölytystehon väheneminen. Tämän ja ilmastomuutoksen muiden seurausten ennustamiseksi käytetään usein nk. ajan ja tilan rinnastus –menetelmää. Menetelmän oletuksena on, että eliöt reagoivat ympäristötekijöihin samalla tavalla, tapahtuivatpa ne sitten ajallisesti tai paikallisesti. Selvittääkseni, onko arktisella alueella havaittavissa fenologista irtautumista, tarkastelen lapinvuokon sekä lajin pölyttäjäyhteisöön kuuluvan 14 hyönteisheimon fenologiaa Koillis-Grönlannissa. Tarkastellakseni, miten ilmaston vaihtelu vuosien välillä kuvastuu hyönteisaktiviteetin ajoittumiseen ja lajiryhmien väliseen vaihteluun, hyödynnän kahdenkymmenen vuoden aikasarjaa (jatkossa: aikasarja-aineisto). Selvittääkseni, miten ilmaston vaihtelu tilassa heijastuu paikallisiin eroihin pölyttäjäaktiviteetin fenologiaan, seuraan hyönteisaktiviteetin ajoittumisen yhden kasvukauden aikana maaston eri osissa (jatkossa: tila-aineisto). Molemmista aineistoista selvitän, mikä ympäristötekijä määrittää voimakkaimmin pölyttäjäyhteisön fenologiaa, keskittyen lumenlähtöpäivään ja lämpösummaan. Lopuksi arvioin, kuinka hyvin ajallinen ja paikallinen ulottuvuus vastaavat toisiaan. Näin pyrin selvittämään sitä, kuinka käyttökelpoinen ajan ja tilan rinnastus –menetelmä on pohjoisten pölyttäjäyhteisöjen tutkimuksessa. Totesin lumenlähtöpäivän selittävän lapinvuokon pölyttäjäyhteisön fenologiaa kokonaisuutena parhaiten. Tämä pätee sekä tila- että aikasarja-aineistossa. Lumenlähtöpäivän ja lämpösumman vaihdellessa eri lajiryhmien ajoitus muuttuu eri tavoin. Muutokset tilassa ja ajassa olivat lapinvuokon tärkeimpien pölyttäjäryhmien kohdalla suhteellisen yhteneväiset, mutta eräiden muiden ryhmien (esim. kukkakärpästen) kohdalla ja samalla koko yhteisön tasolla ennusteet olivat heikompia. Tulokseni osoittavat, että ilmaston vaihdellessa arktisissa yhteisöissä on nähtävissä fenologista irtautumista. Yhteisön sisällä eri lajiryhmät reagoivat sekä lumenlähtöpäivään että lämpösummaan eri tavoin. Tämä altistaa yhteisöjä fenologiselle irtautumiselle ympäristön edelleen muuttuessa. Pölyttäjäfenologiaa tutkittaessa ajan ja tilan rinnastus -menetelmä näyttää toimivan hyvin lapinvuokon ja tämän kasvilajin tärkeimpien pölyttäjäheimojen kohdalla. Koko yhteisön tasolla rinnastuksen ennusteet ovat kuitenkin puutteelliset, sillä joidenkin ryhmien ennusteet eroavat toisistaan merkittävästi sekä ajassa että tilassa. Tulevaisuudessa tulisikin selvittää tarkemmin sitä, kuinka nyt havaittu pölyttäjäyhteisön fenologinen epäyhtenäisyys heijastuu lajien välisiin vuorovaikutussuhteisiin eri trofiatasojen välillä.

Metsätalouden seurauksena lahopuu on vähentynyt Suomen metsissä ja siten useat lahopuusta riippuvaiset lajit ovat päätyneet uhanalaisiksi. Lahopuun määrän lisäämiseksi metsähakkuiden yhteydessä on alettu jättämään säästöpuita ja tekopökkelöitä. Tekopökkelöt hyödyttävät lahotessaan lahopuusta riippuvaisia lajeja, kuten kolopesiviä myrkkypistiäisiä. Kolopesivät myrkkypistiäiset rakentavat pesänsä yleensä kovakuoriaisten puiden runkoihin kaivamiin koloihin. Tässä tutkimuksessa selvitettiin, millaista myrkkypistiäislajistoa tekopökkelöt tukevat, millaiset ja miten sijoitetut tekopökkelöt ovat hyödyllisimpiä myrkkypistiäisille, onko tekopökkelön vai ympäristön laatu merkittävämpää myrkkypistiäisille ja eroavatko eri ekologisten ryhmien (mesipistiäiset, petoina elävät myrkkypistiäiset ja pesäloiset) myrkkypistiäiset pesäpaikkavaatimuksiltaan. Tutkimuksen aineisto kerättiin kesällä 2021 Keski-Suomessa Viitasaarella, kuusivaltaisilta eri tavoin käsitellyiltä metsäkuviolta. Kuvioista kahdeksan oli harvennuksia, tuoreita päätehakkuita kahdeksan ja vanhoja päätehakkuita kymmenen. Tekopökkelöiden myrkkypistiäislajistoa tutkittiin keinopesien avulla. Keinopesät koostuivat muoviputkilosta, jonka sisällä oli eri kokoisia järviruo’on (Phragmites australis) korsia, monenlaisten myrkkypistiäislajien houkuttelemiseksi. Keinopesiä kiinnitettiin yhteensä 120 kappaletta teko- ja luonnonpökkelöihin, sekä kantoihin. Puulajeina oli kuusi ja koivu, sekä yksi haapa. Pökkelöistä ja metsäkuvioilta mitattiin niiden laatua kuvaavia muuttujia. Keinopesät olivat maastossa keväästä syksyyn, jolloin ne haettiin säilytykseen ulkovarastoon. Keinopesät siirrettiin huoneenlämpöön alkuvuonna 2022 pistiäisten aikuiseksi kehittymisen vauhdittamiseksi. Korret avattiin ja aikuiset myrkkypistiäiset tunnistettiin pesittäin lajilleen mikroskooppia apuna käyttäen. Tilastolliset analyysit suoritettiin R-Studiolla. Yksilö- ja lajimäärän muutoksia suhteessa selittäviin muuttujiin arvioitiin yleistetyillä lineaarisilla sekamalleilla (GLMM). Selittävinä muuttujina toimivat lämpötila, pökkelön korkeus, kaarnan peittävyys, alustan tyyppi, puulaji, lahopuun määrä, ravintokasvien määrä, hakkuutyyppi, pökkelön sijainti ja pesäkolojen määrä. Myrkkypistiäislajiyhteisöjen erilaisuutta arvioitiin NMDS-analyysillä. Sen avulla havainnollistettiin lajiyhteisöjen erilaisuutta eri hakkuutyyppien välillä. Keinopesistä löydettiin kolopesiviä myrkkypistiäisiä ja niiden myrkkypistiäispesäloisia yhteensä yli 3000 yksilöä. Petoina eläviä myrkkypistiäisiä löytyi eniten harvennusmetsistä, joissa oli alhaisempi lämpötila kuin tuoreilla ja vanhoilla päätehakkuilla. Mesipistiäisiä, jotka ruokailevat sekä toukka että aikuisvaiheessa medellä ja siitepölyllä, löytyi eniten tuoreilta ja vanhoilta päätehakkuilta. Näillä kuvioilla oli korkeamman lämpötilan lisäksi aurinkoisempaa ja enemmän ravintokasveja kuin harvennusmetsissä. Kaikkia myrkkypistiäisiä löytyi eniten korkeilta pökkelöiltä, joiden rungoilla oli vain vähän kaarnaa. Myrkkypistiäiset suosivat enemmän teko- ja luonnonpökkelöitä kuin kantoja. Pökkelön ympäristön ominaisuudet olivat kuitenkin tärkeämpiä kuin pökkelön ominaisuudet niin lajimäärälle kuin yksilörunsaudelle. Koska eri ekologisten ryhmien lajit suosivat erilaisia elinympäristöjä, tekopökkelöitä kannattaa jatkossakin tehdä sekä pääte- että harvennushakkuiden yhteydessä. Tekopökkelöitä tehdessä kannattaa myös huomioida niiden monipuolinen sijoittuminen reunoille ja keskelle hakkuuta, jotta niitä jää hakkuualueelle monenlaisiin ympäristöoloihin. Tekopökkelö tulisi katkaista mahdollisimman korkealta, sillä korkeisiin pökkelöihin mahtuu enemmän pesiä kuin mataliin ja matalat pökkelöt ovat alttiimpia kosteudelle, sekä pesien homehtumiselle kuin korkeat pökkelöt.