Browsing by Subject "radius"

Lisääntynyt tietoisuus koirien perinnöllisistä sairauksista on lisännyt tarvetta kiinnittää enemmän huomiota koirarotujen jalostukseen. Kyynärnivelen dysplasia eli kyynärnivelen kehityshäiriö on yksi yleisimmistä perinnöllisistä sairauksista koirilla, johon vaikuttavat perimän lisäksi myös ympäristötekijät. Sairauden vastustamisen haastavuuden vuoksi on ajansaatossa yritetty kehittää erilaisia apumekanismeja jalostukseen. Yksi näistä on PEVISA-ohjelma eli perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustusohjelma, jossa kyynärnivelen dysplasia on ollut muutaman vuosikymmenen ajan mukana. Kyynärnivel muodostuu olkaluusta, värttinäluusta ja kyynärluusta. Rustonsisäisen luutumisen häiriintyessä sekä värttinä- ja kyynärluun kasvaessa eri tahtia koiralle syntyy kyynärnivelen dysplasia. Erilaisia kyynärnivelen kehityshäiriön muotoja ovat sisemmän varislisäkkeen sairaus, olkaluun nivelnastan osteokondroosi, kiinnittymätön kyynärpään uloke ja inkongruenssi eli kyynärnivelen nivelpintojen epäyhdenmukaisuus. Nämä eri kehityshäiriön muodot ovat eteneviä ja voivat periytyä toisistaan riippumatta eri tavalla eri roduilla. Kyynärnivelen dysplasiaa esiintyy tyypillisesti nuorilla, nopeasti kasvavilla, suurilla ja jättikokoisilla koirilla sekä kondrodystrofisilla eli hyvin matalaraajaisilla koiraroduilla. Tällöin koiran tyypillisin oire on etujalan ontuma. Muita kliinisiä oireita voivat olla muun muassa kipu etujalan ojennuksessa, nivelen turvotus, krepitaatio eli rahina ja jalan lihasten surkastuminen. Kyynärnivelen dysplasian diagnosoiminen tapahtuu röntgenkuvauksella, tietokonetomografialla tai tähystämällä. Viralliset seulontaröntgenkuvat kyynärnivelistä arvioidaan Suomessa neljään eri luokkaan: 0 – ei muutoksia, 1 – lievä dysplasia, 2 – kohtalainen dysplasia ja 3 – vakava dysplasia. Kyynärnivelen dysplasian hoitovaihtoehdot ovat kirurgia, proteesit ja konservatiivinen hoito. Näistä suositeltavin vaihtoehto etenkin nuorille koirille on kirurgia. Kirurginen hoito tulisikin aloittaa mahdollisimman pian diagnosoinnin jälkeen ennen kuin niveleen on ehtinyt tulla merkittäviä nivelrikkomuutoksia. Riippuen mikä kyynärnivelen kehityshäiriön muoto koiralla on, valitaan sille sopivin kirurginen menetelmä useista eri vaihtoehdoista. Myös esimerkiksi CUE-osaproteesit ovat yksi suositeltava vaihtoehto etenkin sisemmän varislisäkkeen sairauden hoidossa. Tässä kirjallisuuskatsauksessa keskitytään koiran kyynärnivelen dysplasian etiologiaan, fysiologiaan, oireisiin, kliiniseen diagnostiikkaan, vastustamiseen jalostuksessa ja hoitomuotoihin. Tutkielmassa kootaan yhteen tämänhetkinen tieto koirien kyynärnivelen dysplasiasta, sen jalostuksesta ja eri hoitovaihtoehdoista.

Skyenterrieri on Skotlannin saarilta kotoisin oleva kondrodystrofinen koirarotu. Kondrodystrofia on kehityshäiriö, joka vaikuttaa rustoon ja kasvulevyihin aiheuttaen raajojen lyhytkasvuisuutta tai epäsuhtaista lyhytkasvuisuutta. Kondrodystrofisilla roduilla on normaali aksiaalinen luuranko, mutta lyhentyneet raajat. Kyynärdysplasia eli kyynärnivelen kehityshäiriö on koirien yleisimpiä kehityshäiriöitä ja sitä on löydetty yli 100 koirarodulta. Kyynärdysplasian neljä primäärileesiota ovat: luutumaton processus anconeus, mediaalisen varislisäkkeen sairaus, osteokondroosi ja inkongruenssi. Suurin osa kyynärdysplasian tutkimuksesta on normaalirakenteisista koirista. Kyynärdysplasiaa seulotaan useista roduista jalostuksellisesti, mutta yleisesti käytössä olevien seulontaohjelmien kyynärkuvausohjeet eivät sovellu sellaisinaan kondrodystrofisille roduille. Kondrodystrofisilla roduilla esiintyy kyynärvarren kehityshäiriötä. Kyynärvarren kehityshäiriössä kasvulevyt sulkeutuvat ennenaikaisesti, mikä aiheuttaa värttinä- ja kyynärluun (radius ja ulna) epätasaisen pituuskasvun ja sitä kautta raajojen proksimaaliosien valgusta eli ulospäinkääntymistä, värttinäluun käyryyttä ja olka- ja kyynärluun välisen raon leventymistä eli inkongruenssia. Tuoretta tutkimustietoa kondrodystrofisten rotujen raajojen sairauksista on vähän, mutta tiedossa on että kondrodystrofisilla roduilla esiintyy kyynärnivelongelmia ja skyenterriereillä esiintyy kasvuiässä niin kutsuttua pentuontumista. Tämän vuoksi tutkimuksemme tarkoitus oli kartoittaa skyenterriereiden kyynärnivelen terveystilanne, määrittää kuvausprotokolla, joka on käyttökelpoinen kondrodystrofisten rotujen kyynärnivelien kuvaamiseen ja kehittää tämän perusteella rodulle jalostuksessa käytettävä seulontaohjelma. Tutkimukseen osallistui yhteensä 45 koiraa. Suomessa on arviolta noin 250 skyenterrieriä, eli tutkimuksemme kattaa lähes 20 % Suomen skyenterrieripopulaatiosta. Kaikilta koirilta röntgenkuvattiin molemmat etujalat kolmessa eri projektiossa. Röntgenkuvauksen lisäksi tutkimuksessa kartoitettiin koiran kroonista kipua Helsinki Chronic Pain Index -kyselyllä sekä ontumista omistajille suunnatulla kyselyllä. Kuvausprotokollaksi valittiin koko kyynärvarren kuvaaminen neutraaliasennossa yli 90 asteen kulmassa. Röntgenkuvista mitattiin olkaluun telan ja kyynärluun telaloven rako (humeroulnaarirako) sen leveimmäistä kohdasta. Inkongruenssin aste arvosteltiin asteikolla: INC 0 normaali, INC 1 lievä, INC 2 kohtalainen ja INC 3 vakava. Nivelet arvosteltiin erikseen, mutta koira sai INC-arvosanan huonomman nievelen mukaan. Inkongruenssin havaittiin olevan yleistä tutkituilla skyenterriereillä. Tutkimuksen 45 koirasta yhteensä 22 koiraa (49%) saivat INC-luokan 2 tai 3 ja ainoastaan yksi koira oli luokassa INC 0. Inkongruenssin ja ontumisen välillä oli selvä yhteys (P = 0,05), kaikkien aikuisena ontuneiden koirien INC-luokka oli 2 tai 3. Ontumisen suhteellinen osuus oli INC 2 ja INC 3 luokkaan kuuluvilla koirilla oli 8,6 -kertainen (95% luottamusväli: 1,9-39,4) verrattuna INC 0 ja INC 1 luokan koirilla. Myös koiran painon ja INC-luokan välillä oli tilastollinen yhteys (P = 0,04).

Tässä tutkielmassa perehdytään Töölän sairaalassa vuosina 2009-2019 operatiivisesti hoidettuihin aikuisten kyynärvarren murtumiin. Tutkielmassa pyritään selvittämään tavallisimmat kyynärvarren murtumatyypit, niiden luokittelu, vammaenergia, liitännäisvammat, ja mitkä ovat yleisimmät kyynärvarren murtumien operatiivisen hoidon komplikaatiot. Aineisto koostui 391 potilaasta, joista 251 oli miehiä ja 140 naisia. Ryhmän keski-ikä oli 41 vuotta. Potilas- ja vammakohtaisista tekijöistä kerättiin näiden tietojen ollessa saatavilla: ikä, kätisyys, tupakointi, alkoholin ja päihteiden käyttö, ylipaino, muut sairaudet, vammaenergia ja murtumatyyppi. Kyynärvarren murtumista eriteltiin kyynärluun murtumat (n=125), värttinäluun murtumat (n=77), sekä murtumat joissa molemmat luut olivat murtuneet (n=183). Avomurtumia esiintyi 25% (n=99) ja vammaenergia oli 46%:ssa (n=179) matala. Murtumaluksaatiovammoja tavattiin 17%:lla (n=66) potilaalla, näistä 30 oli Galeazzi-murtumia ja 36 Monteggia-murtumia. Monivammapotilaita tavattiin 157, eli 40% koko aineistosta. Kokonaisuudessaan komplikaatioita esiintyi 109 potilaalla. Hermovammoja esiintyi 57 potilaalla ja näistä 27 oli ohimeneviä. Pysyviä hermovaurioita ilmeni kokonaisuudessaan 29 potilaalla (7,4%). Luutumisen ongelmia tavattiin 37 potilaalla (10%) ja näistä luutumattomuutta ilmeni kymmenellä ja hidastunutta luutumista 26 potilaalla (7%). Radioulnaarista synostoosia tavattiin yhdellä potilaalla, eli kokonaisuudessaan 0,3%:lla potilaista. Tutkimuksemme tukee aiempaa kirjallisuutta kyynärvarren operatiivisen hoidon komplikaatioista. Aineistossa luutumattomuus oli aiempaa vähäisempää, mutta tutkimus vahvistaa hermovammojen yleisyyttä näiden murtumien yhteydessä.