Browsing by Subject "rajaaminen"

Nuoret Suomessa voivat pääosin hyvin, mutta hyvinvointi eriytyy. Vaikka nuorten rikosepäilyt ovat pitkällä aikavälillä vähentyneet Suomessa, pieni joukko nuorista tekee yhä enemmän ja vakavampia rikoksia. Vuoden 2020 aikana nuorten tekemiksi epäiltyjen tai suorittamien rikosten – erityisesti henkirikosten – määrä moninkertaistui, ja nuorten tekemät väkivaltarikokset ja -epäilyt nousivat myös mediajulkisuuteen ja vilkkaan uutisoinnin ja julkisen keskustelun kohteeksi. Tässä maisterintutkielmassa analysoidaan nuorten väkivallanteoista kertovaa valtamedian tuottamaa uutisdiskurssia. Aineisto koostuu 76 uutisartikkelista, jotka on kerätty Yleisradion, Helsingin Sanomien, Iltalehden ja Ilta-Sanomien verkkosivuilta 1.11.-30.11.2020. Tutkimuskysymykset ovat seuraavat: (1) Minkälaisia rajaamisen käytäntöjä nuoriin kohdistuu nuorten väkivallantekoihin liittyvässä uutisdiskurssissa? (2) Minkälaisia ääniä nuorten väkivallantekoihin liittyvässä keskustelussa kuuluu? Kenen ääni on jätetty vähemmälle huomiolle tai rajattu kokonaan pois? Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä toimii rajaaminen ja tarkemmin arkipäiväinen rajaaminen (everyday bordering) sekä paikannettu intersektionaalisuus (situated intersectionality). Metodeina tutkielmassa toimivat teemoittelu ja kriittinen diskurssianalyysi. Tutkielmassa analysoidaan, miten nuorten väkivaltaisen käyttäytymisen lisääntymistä kuvataan valtavirran journalismissa, minkälaisia kuvauksia nuorista ryhmänä tuotetaan ja minkälaisia erontekoja ryhmän sisälle tehdään. Lisäksi tutkitaan, kenen ääni uutisoinnissa kuuluu ja kenelle annetaan tilaa analysoida ja kommentoida. Tutkimukset osoittavat, että nuorten tekemiin rikoksiin suhtaudutaan eri tavoin riippuen esimerkiksi heidän sukupuolestaan ja etnisestä taustastaan. Analyysi keskittyy erityisesti ulkomaalaistaustaisuuden kategorian korostumiseen keskustelussa. Analyysin tuloksena todetaan, että valtavirran journalismi on keskeinen rajoja ja rajaamisen prosesseja tuottava ja niihin merkittävästi osallistuva toimija. Aineistosta erotellaan kolme rajaamisen prosesseja sisältävää diskurssia: erontekojen diskurssi, ulossulkemisen ja kansallisten rajojen hallinnan diskurssi sekä monikulttuurisuuden rajoittamisen diskurssi. Analyysissä havaitaan, että nuorten ääni on miltei kokonaan rajattu keskustelun ulkopuolelle. Uutisoinnin kaksi keskeistä puhujaa ovat poliitikot ja poliisi. Jonkin verran puheaikaa saavat lisäksi nuorten kanssa toimivat aikuiset, kuten nuorisotyöntekijät, sekä asiantuntijat, kuten nuorisotutkijat. Analyysin lopputulema on, että keskustelussa, joka käsittelee nuorten väkivaltaista käytöstä ja pyrkii erottelemaan sen taustalla vaikuttavia tekijöitä ja nuorten tarpeita, nuorten toimijuus on sivuutettu. Tutkimuksen keskiössä oleva keskustelu liittyy Suomessa ja kotimaisessa mediassa käytäviin laajempiin yhteiskunnallisiin ja poliittisiin keskusteluihin niin nykyisestä nuorten sukupolvesta kuin maahanmuuttajista ja maahanmuuton hyödyistä ja haitoista. Maahanmuutosta tai ulkomaalaistaustaisuudesta tehdään yksilön ja ryhmien identiteetin määrittävä tekijä, jonka ajatellaan selittävän tämän arvot, oikeudet, position ja käytöksen. Nuorten käytöksen taustalla vaikuttavien monimuotoisten syiden pohtimisen ja ratkaisujen etsimisen sijaan keskustelu jää heikosti perusteltujen, erityisesti maahanmuuton torjumiseen liittyvien toimien ympärille. Median murros ja kiristynyt kilpailu ohjaavat toimituksia uutisvalintoihin, joissa erityisesti tunteita ja lukijan välitöntä kiinnostusta herättävät maahanmuuttoon liittyvät teemat korostuvat.

Tutkielmani tutkimuskysymykseni on, onko papin velvollisuus vapaapäivänäkin kuunnella ihmistä, joka papin vapaa-ajalla törmää pappiin sattumalta esimerkiksi kaupassa, ja haluaisi jutella papille luottamuksellisesti sillä hetkellä, koska tietää tämän olevan pappi. Jos on, missä määrin. Tavoitteenani on pappien tukeminen oman pappisidentiteetin löytämisessä tarjoamalla erilaisia vaihtoehtoja ja ajatuksia sille, miten vapaa-ajalla toimia, kun joku ihminen tunnistaa papiksi ja haluaa jutella luottamuksellisesti. Kirjoitan tutkielmassani tähän liittyen kutsumuksesta, sielunhoidosta ja rajaamisen tärkeydestä. Rajaan tutkimukseni koskemaan Suomen evankelisluterilaisen kirkon pappeja, jotka ovat myös papin virassa (eli työskentelevät jossain seurakunnassa jossain seurakunnan papin virassa). Tein tutkielmassani laadullista tutkimusta, ja keräsin tutkimusaineistoni haastattelemalla teemahaastatteluina kahdeksaa papin virassa toimivaa henkilöä eri seurakunnista. Nauhoitin tekemäni haastattelut, litteroin ne ja tämän jälkeen laitoin haastattelujen tulokset keskustelemaan aiemman tutkimuksen ja muun kirjallisuuden kanssa. Käytin haastattelujen analysoinnissa aineistolähtöistä sisällönanalyysia. Haastattelujen tuloksista ilmeni yleinen ajatus siitä, että pappi on aina pappi, ja se tuo mukanaan tiettyjä velvollisuuksia, mutta tämä ei tarkoita, että papin pitäisi aina olla käytettävissä. Jokaisen papin pitää löytää omat tapansa rajata sitä, miten paljon on muiden ihmisten käytettävissä vapaa-ajallaan. On kuitenkin tärkeä ilmaista asiallisesti, jos ei juuri heti pysty käymään sielunhoidollista keskustelua ihmisen kanssa. Tutkimukseni tulosten mukaan papin velvollisuus on ainakin jossain määrin vapaapäivänäkin kohdattava ihminen, joka toivoo luottamuksellista keskustelua, mutta pappi voi itse päättää, missä määrin, kunhan on ystävällinen ja kohtelias. Pappi on aina pappi, mutta myös kokonaisvaltainen ihminen, joka tarvitsee myös vapaa-aikaa ja lepoa, jotta voisi hyvin ja jaksaisi auttaa ihmisiä.