Browsing by Subject "rangaistus"

Suomessa on aikaisemmin tutkittu esimerkiksi poliisien ja vartijoiden nuoriin kohdistamaa kontrollia ja sen jakautumista. Samaan aikaan on esitetty, että nuoriin kohdistuva kontrolli ja valvonta olisi viime vuosina lisääntynyt. Koulu on jäänyt kontrollin kriminologisessa tutkimuksessa vähemmälle huomiolle. Siksi tässä tutkimuksessa tarkastellaan koulussa tapahtuvan valvonnan jakautumista suomalaisten peruskoulun 9.-luokkalaisten (15¬–16-vuotiaat) keskuudessa. Aineistona on Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin vuonna 2016 keräämän Nuorisorikollisuuskyselyn tilastoaineisto. Tutkimuksen taustalla vaikuttaa vuoden 2014 perusopetuslain muutos, jossa koulujen opetushenkilökunnalle myönnettiin laajemmat oikeudet tarkistaa oppilaiden henkilökohtaisia tavaroita sekä takavarikoida kiellettyjä tai vaarallisia esineitä tai aineita. Nämä tarkastustoimenpiteet ovat tässä tutkimuksessa valvonnan mittari. Tilastollista monimuuttuja-analyysiä hyödyntämällä tutkitaan, mitkä taustatekijät selittävät tarkastukseen joutumista. Tutkimus tarjoaa tietoa tarkastusten yleisyydestä sekä kontekstista, jossa niitä tehdään. Tilastollista analyysia täydennetään avovastausten lyhyellä erittelyllä ja analyysillä. Aiemmassa tutkimuksessa on havaittu, että kouluissa tapahtuva kontrolli kohdistuu etenkin poikiin, rikosaktiivisiin nuoriin, sekä etnisiin vähemmistöihin. Myös perhemallilla, kaupunkiasumisella sekä sosioekonomisella taustalla on havaittu olevan yhteys koulussa tapahtuvaan kontrolliin. Tutkimuksen teoreettisena lähtökohtana toimivat leimaamisen vaikutusta korostava leimaamisteoreettinen näkökulma sekä itsekontrolliteoria. Analyysissa tarkasteltiin sukupuolen, perheen taloudellisen tilanteen, maahanmuuttajataustan, kuntatyypin, koulusuuntautumisen ja –menestyksen, rikosaktiivisuuden sekä itsekontrollin vaikutusta tarkastukseen joutumisen todennäköisyyteen. Tarkastuksiin joutuminen on suhteellisen harvinaista: noin seitsemän prosenttia kaikista nuorista kertoi olleensa tarkastuksessa vähintään kerran lukuvuonna 2015¬–2016. Tulokset antavat tukea sekä itsekontrolli- että leimaamisteorialle. Kaikista muuttujista rikosaktiivisuus oli selvästi voimakkain selittävä tekijä: kaikkein rikosaktiivisimmat nuoret joutuvat yli neljä kertaa todennäköisemmin tarkastukseen kuin ne nuoret, joilla ei ollut rikostaustaa. Myös matalalla itsekontrollilla on todennäköisyyttä lisäävä vaikutus. Pojat joutuvat useammin tarkastukseen kuin tytöt. Myös ammattikoulusuuntautumisella ja heikolla keskiarvolla on yhteys tarkastusten todennäköisyyteen. Maahanmuuttajataustalla, perheen tulotasolla, perhemuodolla tai asuinpaikkakunnalla ei havaittu olevan yhteyttä. Vaikuttaa siltä, että Suomessa tehdään tarkastuksia koko maassa koulun koosta ja sijainnista riippumatta. Yleisin mainittu syy tarkastukseen oli tavaroiden tarkastus lunttilappujen varalta. Tarkastukset ovat harvinaisia, mutta ne kasautuvat etenkin koulussa heikosti menestyville pojille. Koulussa tapahtuvan valvonnan ja sukupuolen välistä yhteyttä olisi syytä tutkia lisää rikosaktiivisuudesta riippumattoman vinouman selittämiseksi.

Rikoslain 2 c luvun 11 §:n mukaisen yhdistelmärangaistuksen tuomitsemisen edellytyksenä on, että rikoksentekijä todetaan erittäin vaaralliseksi toisen hengelle, terveydelle tai vapaudelle. Elinkautisen vankeusrangaistuksen ehdonalaisen vapauttamisen yhtenä kokonaisharkintaan vaikuttavana seikkana on vangin väkivaltariski. Rikoslain 2 c luvun 9 §:n mukaan ehdonalaista vapauttamista voidaan lykätä ilman vangin suostumusta, jos vangin käyttäytymisen tai hänen esittämiensä uhkausten johdosta on olemassa ilmeinen vaara, että vanki vapauduttuaan syyllistyy henkeä, terveyttä tai vapautta törkeästi loukkaavaan rikokseen ja vapauttamisen lykkääminen on tarpeen rikoksen estämiseksi. Pitkäaikaisvankien vapauttamismenettelystä annetun lain 1.2 §:n mukaan elinkautiseen vankeuteen tuomittua koskevaan lausuntoon on lisäksi liitettävä arvio vangin riskistä syyllistyä väkivaltarikokseen. Yhdessä lainsäädännöstä käytetään nimitystä vaarallisuuslainsäädäntö. Vaarallisuuslainsäädännöllä pyritään suojelemaan yhteiskunnan muita jäseniä. Lainsäädännöllä on pitkä historia: vaarallisuus on huomioitu lain tasolla jo vuodesta 1932. Lainsäädäntö on ollut aina poikkeuksellisen herkkä yhteiskunnallisille muutoksille ja sen onkin sanottu olevan ”kriminaalipolitiikan ilmapuntari”. Viime vuosikymmenien kriminaalipolitiikan muutokset, valtiosääntöistyminen ja kasvava turvallisuushakuisuus, ilmenevät yhtäältä perus- ja ihmisoikeuksien merkityksen kasvuna ja toisaalta halukkuutena hallita erilaisia riskejä rikosoikeuden keinoin. Vaarallisuus tai väkivaltariski ovat käsitteinä huomattavan epämääräisiä. Tutkielmassa verrataan vaarallisuuden ja riskin käsitteitä vaarantamiseen perustuvien kriminalisointien vaaran käsitteisiin. Vaarallisuus on kuitenkin epämääräisemi käsitteenä kuin näiden tunnusmerkistöjen vaaran muodot. Vaarallisuutta arvioidaan oikeuspsykiatrien toimesta, mutta oikeuspsykiatristen käsitteiden yhteensovittaminen oikeudellisiin käsitteisiin osoitetaan tutkielmassa haastavaksi. Myös vaarallisuuden arvioiminen on kiistelty asia oikeuspsykiatrian alalla, eikä ammattikunnan piirissä vallitse yksimielisyyttä siitä, mitä vaarallisuuden arvioimisella tarkoitetaan. Vaarallisuuden arvioimisessa hyödynnetään nykyisin erilaisia työkaluja, jotka perustuvat tilastotietoon rikollisen käyttäytymisen riskitekijöistä. Työkaluihin liittyy kuitenkin ongelmia; merkittävimpänä se, että niiden ennustetarkkuus ei ole riittävä, jotta niitä voitaisiin hyödyntää rikosoikeuden kontekstissa. Tutkielmassa tutkittiin myös empiirisen aineiston perusteella vaarallisuuden käsitteen käytännön sisältöä. 97,3 % aineiston rikoksentekijöistä todettiin vaarallisiksi. Tämän tutkimustuloksen perusteella vaikuttaa ilmeiseltä, että rikoslainsäädäntö ei erottele kovin hyvin vaarallisia ei-vaarallisista rikoksentekijöistä. Keskeinen syy saattaa olla rangaistuksen tuomitsemisen edellytyksenä oleva syyttäjän vaatimus. Empiirisen aineiston perusteella vaarallisuuslausuntoa perustellaan usein aikaisemmalla väkivaltaisuudella, päihde- ja persoonallisuushäiriöillä sekä impulsiivisuudella. Lähes kaikilla aineiston tutkittavista todettiin persoonallisuus- ja päihdehäiriö. Tutkielmassa arvioidaan vaarallisuuslainsäädännön hyväksyttävyyttä Sakari Melanderin kriminalisointiteorian sisältämien kriminalisointiperiaatteiden kautta. Keskeisessä asemassa ovat perusoikeuksien rajoittamisperiaatteet. Useita ongelmia nousee esiin: vaarallisuuslainsäädäntö on ongelmallinen suhteessa kaikkiin kriminalisointiperiaatteisiin. Rikosoikeudellisen vastuun syntyminen ulotetaan siinä niin laajalle, että perinteiset rikosoikeuden vastuurakenteet vääristyvät. Lainsäädännöstä seuraavien preventiiviset hyödyt eivät riitä perustelemaan niitä perusoikeusrajoituksia ja muita ongel-mia, joita samalla seuraa. Kuitenkin preventiivinen eristäminen voi joissain tapauksissa olla perusteltua perustuslain 22 §:n perus- ja ihmisoikeuksien turvaamisvelvollisuuden ja rikoslainsäädännön kokonaislegitiimiyden säilymisen vuoksi. Tällaiset tapaukset olisi kuitenkin rajattava erittäin tarkasti, mikä voi olla haastavaa.

Environmental crime has grown into people's awareness in the 21st century through the reporting of major environmental cases. Environmental crime is often the subject of economic savings and environmental crime in Finland is categorized as part of economic crime. The aim of this thesis is to examine how profitable environmental crime is in Finland, how much environmental crime causes social loss to society and how to tackle environmental crime effectively. This thesis explores environmental crime from an economic point of view based on eight environmental case reports. The assessment is mainly made by using economist Gary S. Becker's theoretical framework. Becker has examined crime and the importance of punishment for crime in his article "Crime and Punishment". Gary Becker's article of an optimal punishment for a crime has been seen as the starting point of an economic approach to crime and punishment. It has been estimated that there is far more environmental crime in Finland than what the authorities are aware of. In 2011-2015, the number of environmental crime reported to the police is over 600 per annum. A certain amount of these cases lead to prosecution and only a few are condemned. Preventing environmental crime causes significant costs for society. Social loss of society can be affected by raising the risk of being caught or the punishment from an offense. The prevailing crime prevention system with low risk of capture and minor penalties does not create enough deterrent effect on environmental crime offenders. There is a need for societal consideration of the way in which environmental crime can be tackled more effectively. Increasing the rate for apprehension could be a costly solution to society, since the costs added to the authorities and supervision will increase. Harsher penalties may be more cost-effective for society, but on the other hand, the fear of punishment could increase.