Browsing by Subject "ranska"

Tutkimuksen teemana on peruskoulun ja peruskouluun rinnastettavien koululaitosten kielen opetusasetukset ja lait vuosien 1970 ja 1985 välillä. Tutkimuksessa pyritään selvittämään eri kielten asemaa toisiinsa nähden, kuinka Suomen virallisten kielten, suomen ja ruotsin, asema erosi lainsäädännössä ja eduskunnassa ilmenneissä asenteissa peruskoulussa opetettavista vieraista kielistä, englannista, saksasta, ranskasta ja venäjästä. Tutkimuksessa tarkastellaan myös vieraiden kielten välisiä eroja niin lainsäädännössä kuin eduskunnassa ilmenneissä asenteissa. Tutkimuksessa myös selvitetään Suomen vähemmistökielten, saamen ja romanikielen asemaa peruskoulussa sekä lainsäädännön että eduskunnassa ilmenneiden asenteiden kautta. Näiden tutkimuskysymysten avulla pyritään selvittämään, tapahtuiko tutkittujen kielten asemassa ja opetuksessa kehitystä mihinkään suuntaan tutkittavana aikana. Tutkimuksessa käytetään Suomen valtiopäivien pöytäkirjoja, asiakirjoja ja liitteitä, sekä Suomen asetus- ja säädöskokoelmia, ja komiteanmietintöjä. Puolue- ja hallitusohjelmilla selvitetään tutkittuna aikana eduskunnassa vaikuttaneiden puolueiden asenteita peruskouluun ja kielten opetukseen. Aikaisempien tutkimusten avulla selvitetään asiatietoja ja lähestymiskulma tälle tutkimukselle. Peruskoulu ja kielten opetus mainitaan aina säännöllisesti eri puolueiden ohjelmissa mutta keskustelun paino oli enemmän opetuksessa kuin eri kielten välisessä hierarkiassa. Vuosien 1970 ja 1985 aikaisten hallitusten ohjelmissa peruskoulu ja kielten opetus mainitaan harvemmin. Painopiste on ollut enemmän itse koulujärjestelmän kehittämisessä ja epäkohtien korjaamisessa. Peruskouluun liittyviä säädöksiä muutettiin tutkittavana aikana jatkuvasti. Peruskoulun opetusta eriarvoistavista tasoryhmistä luovuttiin, vieraiden kielten opetuksen järjestämistä helpotettiin merkittävästi ja Suomen kielivähemmistöjen asema koululainsäädännössä kehittyi myös huomattavasti. Kansanedustajien aloitteissa ja kysymyksissä nousivat useimmiten esille opetusryhmien koosta ja tasoryhmittelystä seuranneet ongelmat, sekä monipuolisen kielitaidon merkitys Suomessa. Äidinkielen asema nousi peruskoulussa harvemmin esille vieraisiin kieliin verrattuna, mikä saattoi johtua vieraiden kielten, toisen kotimaisen kielen ja vähemmistökielten viemästä huomiosta vastikään uudistetussa koulujärjestelmässä. Peruskoulussa ruotsin kielen asema oli toisena kotimaisena kielenä turvattu sen ollessa yksi yhteisistä oppiaineista, eikä sen asemaa yksikään tutkitun ajan hallitus pyrkinyt muuttamaan. Esille nousivatkin juuri ruotsinkielisen opetuksen toteuttamisen käytännön ongelmat. Ruotsinkielisten oppilaiden asemasta tai opetuksesta huolestuneet kansanedustajat eivät olleet mistään yksittäisestä puolueesta, mikä osoittaa toisen kotimaisen kielen turvatun aseman olleen vielä tutkittuna aikana varsin itsestään selvänä pidetty asia. Suomessa oli tutkittavana aikana neljä vieraskielistä koulua: Englantilainen koulu, Helsingin Saksalainen koulu, Helsingin ranskalais-suomalainen koulu ja Suomalais-venäläinen koulu. Koska vuoden 1968 laki koulujärjestelmän perusteista ja vuoden 1970 peruskouluasetus nostivat kotimaiset kielet ja englannin kielen ”tärkeimmiksi” kieliksi peruskoulussa, jäivät muut vieraat kielet luonnollisesti lainsäädännössä heikompaan asemaan. Englannin kielen suosio johtui paljon myös sekä oppilaiden että vanhempien asenteista. Saksan kielellä oli suhteellisen vankka suosio mutta englantiin verrattuna sitäkin opiskeltiin varsin vähän. Historiallisista syistä Suomessa ei itsenäisyyden aikana opiskeltu paljon venäjän kieltä ennen kuin kiinnostus kielen opiskeluun heräsi 1960-luvulla. Tutkittuna aikana venäjän kielen asema parani peruskoulussa ja sitä opiskelevien määrä kasvoi huomattavasti. Ranskan kieli oli vastaavassa asemassa kuin venäjän kieli, ja senkin asemaa pyrittiin yhtä lailla parantamaan koululaitoksessa. Vaikka ranskan kielen katsottiinkin virallisissa selvityksissä olevan maailmanlaajuisesti tärkeämpi kieli suomalaisille kuin venäjän kieli, ranskan kieli ei saanut lähellekään saman verran huomiota eduskunnassa. Suomessa luotiin sekä ranskan että venäjän kielten opetukselle eräänlaiset turvasatamat ja opetuksen kehittämisen keskukset takaamalla lainsäädännöllä Suomalais-venäläiselle ja Helsingin ranskalais-suomalaiselle koululle mahdollisimman hyvät toimintaedellytykset. Saamen kieli kärsi samoista käytännön ongelmista kuin muutkin peruskoulussa opetettavat kielet, minkä lisäksi sillä oli omat ongelmansa vähemmistökielenä. Saamelaisten ja saamen kielen aseman selvittämiseksi tehtiin tutkittavana aikana paljon työtä ja saamen kielen opetuksessa tapahtui merkittävää edistystä sekä lainsäädännössä että toteutuksessa. Kuitenkaan kaikki edistys ei aina suoraan parantanut saamen kielen asemaa. Romanikieli ja romanit eivät tutkittavana aikana saaneet osakseen lähellekään saman verran huomiota kuin saamen kieli ja saamelaiset. Voidaan vain pohtia, vaikuttivatko tähän enemmän resurssien ja ajan puute, vai oliko ”mustalaisiin” koetuilla asenteilla myös vaikutusta asiaan. Toivottavaa on, että yhden kielivähemmistön aseman parantaminen auttaa lopulta muitakin vähemmistöjä.

Tämä tutkielma käsittelee suomen ja ranskan kielen kiipeilyn erikoiskieltä ja sen termien muodostustapoja kiipeilytekniikoista käytettävien termien osalta. Kiipeily on kansainvälinen harrastuslaji, joka kasvattaa jatkuvasti suosiotaan. Harrastajamäärän kasvun ja kansainvälisyyden myötä lisääntyy myös lajin harrastajien keskinäinen monikielinen viestintä, jossa käytetään kiipeilyn erikoiskieltä. Suomen kiipeilyn erikoiskielen termistö koostuu pitkälti englannin kiipeilyn erikoiskielestä peräisin olevista lainasanoista, minkä vuoksi lajiin perehtymättömän voi olla vaikea tai lähes mahdotonta ymmärtää kiipeilijöiden käyttämää kieltä. Tutkimuksessa pohditaankin, ovatko myös ranskan kielen kiipeilytermit muodostuneet englannin kielen pohjalta vai oman kielen aineksista. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, millaisia terminmuodostustapoja suomen- ja ranskankielisten kiipeilytermien muodostamiseen on käytetty. Analysoimalla termien muodostustapoja pyritään selvittämään termien koto- tai vierasperäisyys. Lisäksi selvitetään, ovatko suomen- ja ranskankieliset termit muodostuneet samoilla terminmuodostustavoilla. Lähtöoletuksena on, että suomenkieliset termit on muodostettu vieraannuttavilla terminmuodostustavoilla ja ranskankieliset termit kotouttavilla tavoilla. Suomen ja ranskan kiipeilytermien tarkastelussa hyödynnetään terminologian teoriaa sekä kotouttamisen ja vieraannuttamisen periaatteita terminmuodostuksessa. Tutkielmassa tarkastellaan kiipeilyn erikoiskieltä deskriptiivisestä näkökulmasta eli pyritään kuvaamaan todellista kielenkäyttöä. Tutkimusaineisto koostuu suomen- ja ranskankielisistä kiipeilyoppaista, kiipeilyseurojen ja harrastajien laatimista verkkosanastoista sekä alan lehdissä ilmestyneistä ja harrastajien kirjoittamista verkkoartikkeleista. Tutkittavat termit on valittu aineistosta käsiteanalyysilla, jonka jälkeen käsite- ja termianalyysin avulla on tutkittu käsitteiden suhteita ja terminmuodostustapoja sekä muodostettu käsitteiden nimityksistä termijärjestelmät. Suomen ja ranskan kiipeilytermien terminmuodostustapoja on vertailtu tarkastelemalla eri tavoin muodostettujen suomen- ja ranskankielisten termien määriä. Analyysissa kävi ilmi, että suomessa ja ranskassa kiipeilytermit ovat muodostuneet selkeästi eri tavoin. Ranskan kielessä kiipeilytermejä on muodostettu enimmäkseen kotouttavilla muodostustavoilla termittämällä ja yhdistämällä kun taas suomessa kiipeilytermejä on muodostettu yksinomaan vieraannuttavilla tavoilla lainaamalla englannin kiipeilyn erikoiskielestä. Suomenkieliset termit ja ranskankieliset vastineet on koottu määritelmäehdotuksineen termitietueisiin, jotka muodostavat suomi−ranska-sanaston kiipeilytekniikan termeistä.

Tutkielman tavoitteena on tutkia ja vertailla ranskankielisten ja suomenkielisten ranskan opiskelijoiden ranskan partisiipin perfektin taivuttamisen osaamista. Useiden tutkimusten mukaan partisiipin taivuttaminen on haastavaa ja sen osaamisessa on puutteita. Säännöt ovat monimutkaisia ja ne jäävät myös huonosti mieleen, koska taivutuksen muodot kuuluvat nykyään harvoin puheessa. Suomalaisille taivutus saattaa olla haasteellista lisäksi ranskan ja suomen kielen erojen vuoksi. Tällaisia ovat esimerkiksi apuverbien lukumäärä ja substantiivien sukuisuus. Aineisto koostuu testistä, jonka tekevät 16 ranskaa äidinkielenä puhuvaa ja 17 suomenkielistä ranskankielen opiskelijaa. Testissä osallistujia pyydetään laittamaan valitussa tekstissä esiintyvät verbit menneeseen muotoon. Ilmentymät lajitellaan ensin neljän virhetyypin mukaan: taivutusvirheet, virheet partisiipin muodossa, virheet apuverbissä ja muut virheet. Tutkimuksessa syvennytään tarkemmin taivutusvirheisiin. Analyysissa käsitellään osallistujaryhmien vastauksia aluksi erikseen ja sen jälkeen niitä vertaillaan keskenään. Aineiston mukaan sekä ranskalaisilla että suomalaisilla on vaikeuksia partisiipin taivutuksessa. Virhemäärä on kuitenkin vielä suurempi suomalaisilla kuin ranskalaisilla. Molemmissa ryhmissä virheitä esiintyy etenkin être-apuverbin kanssa ja suoran objektipronominin ollessa avoir-apuverbin edellä. Näin erityisesti, jos objekti pronomini on muussa kuin kolmannessa persoonassa. Toisin kuin ranskalaisilla osalla suomalaisista on vaikeuksia myös refleksiiviverbien taivutussäännöissä. Tutkielma puoltaa aiempien tutkimusten tuloksia partisiipin perfektin taitojen puutteesta. Tutkielman perusteella erityistä huomiota pitäisi kiinnittää kielenkäytössä harvinaisempien objektipronominien harjoitteluun sekä refleksiivipronominien taivutuksen läpikäymiseen, kun kyseessä on suomalaiset opiskelijat. Useiden tutkijoiden ehdottamat helpotukset taivutussääntöihin voisivat myös ratkaista taivutuksen aiheuttamat haasteet kielen oppimisessa.

Pro gradu -tutkielmani aiheena ovat ranskan- ja suomenkielisten lukio-opiskelijoiden tekemät virheet espanjan kielen persoonapronomineissa. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, minkälaisia virheitä espanjaa vieraana kielenä opiskelevat opiskelijat tekevät koskien espanjan persoonapronomineja, ja miten ranskan- ja suomenkielisten opiskelijoiden virheet eroavat toisistaan. Teen tutkimuksen seuraten Corderin (1981) virheanalyysin vaiheita: 1. Aineiston keräys, 2. Virheiden tunnistaminen kontekstissaan, 3. Virheiden luokittelu ja kuvailu, 4. Virheiden selitys ja 5. Virheiden vakavuuden arviointi. Luokittelen virheet käyttäen Vázquezin (1999) kielitieteellisen kriteerin mukaista luokittelutapaa, jossa virhekategoriat ovat lisääminen, pois jättäminen, virheellinen paikka, väärä valinta ja virheellinen rinnastus. Muutan luokittelutapaa hieman vastaamaan tämän tutkimuksen tarpeita lisäämällä kokeen ensimmäisessä osassa mukaan oikeinkirjoitusvirheet. Kokeen toisessa osassa käyttämäni virhekategoriat ovat väärän pronominin valinta, oikeinkirjoitusvirheet, kokonaan puuttuva vastaus ja virheet, joissa vastaus ei ole pronomini. Aineistoni koostuu kahdestakymmenestä kirjallisesta koevastauksesta, joista kymmenen on ranskankielisiltä ja kymmenen suomenkielisiltä opiskelijoilta. Opiskelijoiden taitotaso espanjan kielessä on suunnilleen eurooppalaisen viitekehyksen taso A2. Kokeeseen kuuluu kaksi osaa. Ensimmäisen osan tehtävät ovat vapaan tuottamisen tehtäviä, joissa opiskelijat täydentävät sarjakuvan puhekuplat ja kuvailevat kahta piirrosta espanjaksi. Lisäksi yhdessä tehtävässä opiskelijat muodostavat virkkeitä annetuista sanoista. Kokeen toinen osa koostuu kahdesta aukkotehtävästä, joiden virkkeitä opiskelijat täydentävät persoonapronomineilla. Ranskan- ja suomenkielisten opiskelijoiden tulokset eivät poikkea toisistaan suuresti, mutta suomenkieliset opiskelijat tekevät hieman vähemmän virheitä kuin ranskankieliset. Molempien kieliryhmien opiskelijat tekevät samantapaisia virheitä. Tavallisin virhe kokeen molemmissa osissa on väärän persoonapronominin valinta ja kokeen ensimmäisessä osassa lisäksi persoonapronominin puuttuminen. Eniten virheitä tehdään verbien kanssa, jotka vaativat datiivipronominin käyttöä, kuten esimerkiksi verbi gustar. Kieliryhmien välisiä eroja tarkasteltaessa esiin nousevat virheet oikeinkirjoituksessa, joita suomenkieliset opiskelijat tekevät enemmän, ja virheellinen persoonapronominin suvun valinta, jota esiintyy enemmän ranskankielisten opiskelijoiden keskuudessa. Työn tulokset kertovat, millaisia virheitä ranskan- ja suomenkieliset A2-tason opiskelijat tekevät espanjan persoonapronomineissa. Tämä täydentää kuvaa kielitaidosta ja virheistä, joihin vaikuttavat lisäksi esimerkiksi kielenoppijan osaamat muut kielet, huolellisuus ja motivaatio.

Tässä tutkielmassa tarkastellaan kulttuurienvälisiä kompetensseja (intercultural competences) ja niiden esiintymistä suomalaisissa ranskan kielen oppikirjoissa. Tutkin ja analysoin oppikirjoja Escalier 3 ja Escalier 4, joita käytetään lukioiden ranskan opetuksessa. Tutkimuksessa jaottelen kirjan tehtävät kulttuurienvälisiä kompetensseja sisältäviin ja ei-sisältäviin. Käyn läpi kirjojen tehtävistä löytyvät kulttuurienväliset kompetenssit käyttäen perustana Michael Byramin viiden kulttuurienvälisen kompetenssin mallia vuodelta 1997 (savoirs, savoir être, savoir comprendre, savoir apprendre/faire, savoir s’engager). Oppikirjojen tehtävistä poimin ne tehtävät, joissa esiintyi vähintään yhtä kulttuurienvälistä kompetenssia. Tutkimuksessa selvisi, että oppikirjojen tehtävistä yli puolet sisälsi vähintään yhden kulttuurienvälisen kompetenssin. Eniten esiintyi vuorovaikutukseen perustuvaa kompetenssia savoir faire ja toisen kanssa samaistumiseen perustuvaa kompetenssia savoir être.Vähiten ilmeni kompetenssia savoir s’engager, joka perustuu kriittiseen kulttuuriseen tietoisuuteen.

Tutkin pro gradu -tutkielmassani suomenkielisten koehenkilöiden ääntämiä ranskan kielen vokaaleja. Tutkimus on tehty formanttianalyysin avulla. Lähteinä olen käyttänyt fonetiikan alan kirjallisuutta sekä julkaisuja, ja formanttianalyysi on tehty Praat-ohjelmalla. Ranskan kielessä vokaaleja on enemmän kuin suomessa, joten selvitän, ääntävätkö suomalaiset ranskankielisessä puheessaan kaksi eri e:tä ja kaksi eri o:ta kuten ranskankieliset, vai käyttävätkö he kustakin vokaalista vain yhtä versiota. Tavoitteeni on selvittää, mitkä tekijät mahdollisesti vaikuttavat koehenkilöiden kykyyn ääntää kyseiset vokaalit oikein. Koehenkilöt ovat vastanneet kysymyksiin, jotka liittyvät mm. oleskeluun ranskankielisessä maassa, ranskan kielen opintojen pituuteen sekä koehenkilöiden harrastuksiin. Kerron tutkimuksessani ensin fonetiikasta tieteenalana sekä sen eri osa-alueista. Esittelen ranskan kielen vokaalit ja kerron niiden ominaisuuksista sekä vokaalien jaottelusta yleisesti. Kahden ranskalaisen ja kahdenkymmenen suomalaisen koehenkilön ääntämät näytteet on äänitetty Helsingin yliopiston Puhetieteiden laitoksen äänitysstudiossa. Näytteissä koehenkilöt ääntävät ranskankielisiä sanoja. Ranskalaisten ääntämien näytteiden avulla varmistan, että esimerkiksi ranskan kielen kahden eri e-vokaalin ero näkyy formanttianalyysissa teoriakirjallisuudessa esitellyllä tavalla. Suomalaisten äännenäytteitä analysoin tutkimalla kunkin koehenkilön kahta eri e-vokaalia: formanttianalyysilla pystyn todentamaan, tekeekö koehenkilö näiden kahden e:n artikuloinnissa oikeanlaiset erot. E-vokaalien lisäksi vertailen ranskan kielen kahta eri o-vokaalia. Osa koehenkilöistä tekee eron kahden eri e:n ja o:n välillä, ja osa käyttää vain yhtä e:tä ja yhtä o:ta suomen kielen tapaan. Selkein korrelaatio näyttää olevan onnistuneen ääntämisen ja kahden tekijän välillä: oleskelun ranskankielisessä maassa sekä musiikillisten harrastusten.