Browsing by Subject "rauhantutkimus"

Pro gradu -tutkielman tavoitteena on tarkastella Nobelin rauhanpalkintopuheissa esiintyviä käsityksiä rauhasta. Nobelin rauhanpalkintoa pidetään maailman arvostetuimpana rauhanpalkintona, ja se on myönnetty vuodesta 1901 lähtien 92 kertaa 124 palkinnonsaajalle. Tutkielmassa etsitään vastauksia siihen, mitä rauha on, onko se saavutettavissa, ja jos on, niin miten, kymmenen vanhimman ja kymmenen tuoreimman Nobelin rauhanpalkintopuheen mukaan. Palkintopuheista ja puheiden rauhankäsityksistä on varsin vähän aiempaa tutkimusta. Sekin vähäinen tutkimus, joka on olemassa, käsittelee useimmiten palkinnon historiallista kehitystä tai norjalaisen Nobel-komitean päätöksentekoprosessia. Tutkielman teoreettisena lähestymistapana on sosiaalinen konstruktivismi, jonka mukaan todellisuus on sosiaalisesti rakennettua. Tämän lähestymistavan mukaan Nobel-palkitut paitsi kuvaavat, myös rakentavat rauhankäsitystä puheissaan ja jakavat sitä julkisella globaalilla foorumilla. Tutkimusmenetelmänä käytetään aineistolähtöistä sisällönanalyysia. Tutkimustulosten mukaan sekä 1900-luvun alun että 2000-luvun alun puheissa esiintyy sekä negatiivista että positiivista rauhankäsitystä. 1900-luvun alun puheissa korostuu käsitys rauhasta järjestyksenä, kun taas 2000-luvun alun puheissa painottuu rauha inhimillisenä turvallisuutena. Kummankin aikakauden puheissa esiintyy jonkin verran myös käsitystä rauhasta oikeudenmukaisuutena. Tuloksissa sota ja rauha ilmenevät ristiriitaisina ilmiöinä, jotka eivät sulje toisiaan pois: sota voi sisältää yhteistyön elementtejä, ja rauha voi sisältää väkivaltaa. Huolimatta siitä, että nobelistit tunnustavat sodan olevan puhehetken maailmassa läsnä, he ovat vakuuttuneita siitä, että rauha on saavutettavissa. Vaikka rauhanomaiset keinot rauhan saavuttamiseksi korostuvat kaikissa puheissa, kiinnostavaa on se, että 1900-luvun alun puheissa ja Obaman vuoden 2009 puheessa myös sota nähdään joissakin tilanteissa keinona saavuttaa rauha. Uusissa Nobel-puheissa korostetaan kansalaisten ja naisten osallistumista rauhantyöhön. 2000-luvun alun Nobelpuheissa keinot rauhaan ovat muutoinkin monimuotoisempia kuin 1900-luvun alun puheissa sisältäen muun muassa taloudellisen kehityksen, demokratian ja ihmisoikeuksien sekä ympäristön hyvinvoinnin edistämisen. Niissä korostuu kosmopolitanistinen lähestymistapa rauhaan. Niissä painotetaan ihmisten kuulumista samaan maailmanyhteisöön, aktiivista toimijuutta, yhteisiä tavoitteita ja rauhanpyrkimyksiä sekä kollektiivista päätöksentekoa ja universaaleja ihmisoikeuksia. Sen sijaan 1900-luvun alun Nobel-puheissa rauha nähdään nimenomaan valtioiden välisenä asiana, ei niinkään maailmankansalaisuuteen perustuvana kosmopolitanistisena ilmiönä. Voidaan todeta, että rauha on moniulotteinen ja ristiriitainen ilmiö, Nobel-palkinnon historian aikana rauhankäsitys on sisällöltään laajentunut ja että nobelistit ovat omalta osaltaan palkintopuheissaan rakentaneet rauhan sosiaalista todellisuutta.